Näytetään tekstit, joissa on tunniste äiti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äiti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Mun mutsi ja mä taiteilemassa


Jokainen meistä rakastaa äitiään.
Äitienpäivän kunniaksi nyt tulee pieni kertomus omastani.

Siihen aikaan vanhempani Riihimäellä toivoivat, 
että Niemisen perheeseen tulisi esikoinen.
Tämä synnytys olisi ensimmäinen ja tapahtuisi Mäkisen ollessa kaupunginjohtajana.
Vanhempani menivät kirjoittautumaan aluesairaalaan, kumpikin yhtä innoissaan.

Niin myös kodinkonemyyjä Nieminen lähti Ellosta, Riihimäen keskustasta
ja meni synnytystä varten synnytysosastolle, 
vaikka olikin lintsannut synnytysvalmennuksen.
Hän lähti sinne vaimonsa Tuulan kanssa, joka odotti lasta.
Heidän siellä ollessaan tuli Tuulan synnyttämisen aika ja hän synnytti pojan, esikoisensa.
Muutama päivä myöhemmin vanhempani veivät minut kotiin,
koska enhän voinut sairaalaankaan jäädä...

Äitini oli kauppaoppilaitoksesta valmistunut merkonomi ja tienasi elantonsa somistajana.
Siihen aikaan oli tuiki tavallista että pikkulapsia kuljetettiin töissä mukana. 
Somistamolla tuli siis vietettyä aikaa ipanana ja kun mutsi tekstasi mainoksia, 
niin minä aloittelin uraani pullotussin ja pensselin voimin kartongille. 


Tässä ensimmäinen taidonnäyte, taiteilijan ikä 2,5 vuotta.
Johtuuko sitten somistamon tussihöyryistä vai mistä lie, 
mutta en muista tapahtuneesta mitään.

Äiti kuitenkin otti onneksi duunin talteen
 ja kaikki vuosikymmenet se on pysynyt mukana matkassa.
Muutama vuosi sitten laitoin maalauksen kehyksiin eteisen seinälle.


Äidin työhiustoriaan kuuluu myös seurakunnan päiväkerhon ohjaajan duuni,
 sekä miljoonia tunteja vapaaehtoistyötä erilaisten kristillisten asioiden parissa.
Siitä syystä uskonnollissävytteinen alustus.

Vuonna 2005 hän meni mukaan projektiin, 
jossa Riihimäelle oltiin perustamassa nuorille kahvilaa vapaaseurakunnan toimesta. 
Mutsi suunnitteli Gospel Cafe:n sisustuksen ja stailasi paikan viihtyisäksi. 
Kysyin olisiko itselläni saumaa saada toteuttaa sinne joku seinämaalaus vähän nuorekkuutta tuomaan.

Yllättäen lupa järjestyi ja pikku liksakin oli luvassa. 
Toiveena kahvilan pyörittäjillä oli saada joku teemaan liittyvä aihe.
Raamatun kohta Daniel 3:25-26 antoi idearungon.
 Sitä soveltaen seinään tulisi kolme hahmoa,
jotka pelastautuisivat tulen keskeltä.


Tämä tapahtui siis kevät talvella 2005, eli 9 vuotta sitten. 
Stop Töhryille oli voimissaan; luvallisia seiniä ei vielä ollut pääkaupunkiseudulla yhtään. 
Hain muutaman kannun Kluuvin Syndicatesta, 
suutinvalikoma oli mitätön nykypäivään verraten.
Oma maalaustaito sekä -varmuus olivat hyvinkin hakusessa hiljaisten vuosien jälkeen.
Sori myös kuvien laatu, ei ollut digikameraakaan vielä silloin.


Sinisen taustan sumuttelin seinään, mutta muuten käytin pensseliä ja kertakäyttömukia.
Eli spreijasin kertismukiin, ja siveltimellä sitä kautta maalia seinään.
Hidasta jos mikä. Kaiken kaikkiaan seinän väritykseen meni 45 tuntia. 
Vuosien varrella onneksi on kehitystä tapahtunut niin taitojen kun nopeudenkin suhteen. 
Ainakin hieman.


Kun duuni oli ylläolevassa vaiheessa tuli soitto työpaikalta, 
 aamulla pitäisi olla lentokentällä leipätyössä paikkaamassa sairaslomia.
Olin ilmoittanut olevani vastaavissa tapauksissa käytettävissä, 
enkä pienen lapsen isänä voinut kieltäytyä extratuloista.
Oli saatava apua. 

Kenetköhän apua tarvitseva lapsi huutaa hätiin?
Tietysti äitinsä.


 Mutsi tuli jeesaamaan ja pensselöi liekkien keltaiset kärjet, 
itse vetelin mustalla ääriviivat hahmoihin ja saatiin homma pakettiin.


Tilaajan toiveesta laitoin seinään myös raamatunkohdan, jota maalaus kuvasi.
Loisteputkivalaisimesta oli tulevinaan valo valkoisella, 
ja vaikka yritin jotain teippitekniikkaa hifistellä niin eihän se mennyt kuin elokuvissa.
Tästä seinästä myös alkoi oma urani tilausmaalausten suhteen.


 Koetin välittää duunilla  viestiä, että kuka tahansa voi poiketa viettämään aikaansa.
Olit sitten rokkari, hoppari, gootti tai mikä hyvänsä, niin olet tervetullut liittymään seuraan.


Nuoria seinä miellytti ja se säilyi kahvilan toiminta-ajan ilman päälletussauksia.
Pari vuotta sitten tila muutettiin toiseen käyttöön ja duuni maalattiin yli.

Mutta kukaan ei vie pois sitä muistoa, 
että mutsi ja minä päästiin hetkeksi yhdessä taiteilemaan, 
vähän niinkuin kuin lapsuuden somistamossa.

Kiitos äiti.


lauantai 11. toukokuuta 2013

Äiti ja luonto

Huomenna olisi taas äitienpäivä. 
Omasta äidistäni voisin kertoilla monta juttua, mutta en kuitenkaan mene sitä odotetuinta tietä, joten juhlitaan nyt tällä kertaa Luonto-äitiä. Tarinaa on vähemmän, kuvia enemmän

Vein aamulla pikku-ukon softaamaan Vihtiin. Paluumatkalla kotiin, poikkesin tarkistamassa erään tulomatkalla huomaamani jutun. Tien varressa oli ollut jotain, joka herätti kiinnostusta... 
Puomi.


Monesti on tullut aiemmin löydettyä vastaavien puomien takaa mielenkiintoisia juttuja. Autiotaloja, graffiteja, hylättyjä vanhoja esineitä, jne. Tien päässä oli mentävä käymään.
Tällä kertaa ei odotettuja aarteita kuitenkaan näkynyt, mutta kannatti silti poiketa koska ilma oli mitä parhain, sain muutaman mukavan luontokuvan alkukesästä.


Päästessäni melkein tien päähän saakka, huomasin kolme peuraa ja yritin hiipiä huomaamattomasti fotaamaan. Hiiviskelyssä on kuitenkin vielä treenattavaa ja saaliiksi jäi vain tuoreet jäljet.



Pari joutsenta oli myös tullut kesämökilleen ja toisen sain kuvattua.


Ilma todella oli oikein kohdallaan. Vihreää puskee luontoäidin sylistä.


Hiirenkorvat coming up!


Ihaillessani tuoreita koivunlehtiä, tilannehuumori tuli tontille. Olinhan löytänyt Koivukujalle. Mitään tietä tosin ei ollut vielä paikalle tullut mutta ilmeisesti Vihdissä kunnallistekniikka toimii näin päin; ensin nimi, sitten tie.
Paikallisia asukkaitakin tuli vastaan. Neljä sisiliskoa nautti aurinkokelistä mutta myös niille hiipimiseni oli hivenen liian rymistelevää ja fotot jäi saamatta.


Nokkosperhonen repi arskaa.


Kuten kuvioon kuuluu, valkovuokot mukaan juhlapäivän viettoon.

Jatkaessani kotimatkaa bongasin tien varresta vielä  toisenkin mielenkiintoni herättävän asian:


Joku kutsui nimeäni.


Luontoäiti koetti vihjata mitä seuraisi jos vaara iskisi.



Hyvältä näytti reitin varrella


Maasta se pienikin ponnistaa


Tästä näkökulmasta tulee itselleni mielleyhtymä kirjoituksestani tammikuulta: "Osuuspankin raunioissa"
Ja vielä tarkemmin nimenomaan tämä kuva:


Mutta takaisin tähän päivään. Päästyäni hiekkakuopan päälle, huomasin että joku oli rakentanut aikamoisen barrikadin matkaa estämään:


Kävellessä kohti reunaa, muistelin Duudsoneiden huikeita
 Hiekkakuoppa-voltti sessareita sankareiden alkuajoilta, kun kundeilla ei vielä ollut tatskoja tai pitkiä hiuksia. Sällien maailmankiertueita ihastelin Moon TV:ltä joskus yli 10 vuotta sitten ja ei voi kuin arvostaa yhä edelleen.



Näky reunalta ei ollut lainkaan hullumpi oikealla puolella,


ei vasemmallakaan, 


edessäpäin näytti vähän syvällisemmältä.


Kiersin samaa reittiä takaisin autolle ilman putoamisia, mutta myös alhalta päin piti kuvat napsia.
Tällaisina hetkinä sitä toivoo että olisi peruspokkaria parempi kamera ja että sellaista osaisi käyttää.


Mount Hiekkakuoppa


Aurinko on kuuma, käyttäkää rasvaa ja tarpeeksi vahvoja suojakertoimia. 


Kuvaillessa tuli mieleen jostain syystä Egyptin pyramidit. 

 Viimeisessä kuvassa ikuistin paikallisia asukkaita. Törmäpääsky-yhdyskunnalla oli pihatalkoot menossa.


Vielä viimeinen räpsy, vuoden takaa: kunnon kimppu niitä valkovuokkoja sekä Pätkän kanssa äidilleni kustomoidut tennarit. Mummi tykkää valkoisesta joten hillittömiä väripläjäyksiä ei lähdetty hakemaan. Poitsu teki vasenkätisenä vasemman jalan tossun ja itselleni jäi oikea poponen

 Loppuun "Lapinläänin Scarfacea", vaikkei olekaan joulu.


Adios