Näytetään tekstit, joissa on tunniste muraali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muraali. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. syyskuuta 2017

Muraalit. Uhka vai mahdollisuus? Ja kenen mielestä?

Viime viikkoina seinämaalauksista on kirjoitettu ja puhuttu paljon. Kuluneiden parin vuoden aikana yhä enenevässä määrin lisääntyneet talonpäätymaalaukset ovat ihastuttaneet monia ihmisiä ja näiden asioiden parissa toimivat henkilöt ovat antaneet erilaisia lausuntoja aiheesta medialle. Tietynlaista ristiriitaisuutta lausunnoissa löytyy, riippuu siitä kuka puhuu, minkä organisaation edustajana tai oikeastaan siitä kuinka puhuja tuntee aihepiiriä ja sen taustoja.

YLE:n Suvi Vesalaisen artikkeli Onko Suomi kohta yksi iso värityskirja? ottaa aiheeseen kantaa kiinnostavasti eri näkökulmin UPEA17:n Jorgos Fanariksen ja Rakkaudesta vapauteen -graffitinäyttelyn Jouni Väänäsen haastatteluilla.

Samalla kentällä toimii myös kolme muuta paljon aikaansaavaa organisaatiota:
 * Helsingin kaupungin virallinen katutaidetoimisto Streetart Helsinki (a.k.a Supafly)
 * Vantaalta käsin operoiva kollektiivi Street Art Vantaa 
 * Helsingissä yhdistyspohjalta apurahojen avulla toimiva Helsinki Urban Art 

Maaliskuussa 2015 Vasemmistoliiton Petra Malin teki kaupunginvaltuustossa aloitteen "Lisää katutaidetta Helsinkiin" . Suora lainaus Petran blogista: "Esitin aloitteessani, että Helsinki edistäisi katutaiteen tekemistä esimerkiksi valitsemalla katutaiteen pilottialueen, jossa alueen asukkaat saisivat yhdessä katutaiteilijoiden kanssa suunnitella alueelle katutaideteoksia. Yksi tapa rahoittaa toiminta voisi olla lähiörahasto." Tähän huutoon on vastannut Helsinki Urban Art, Lisää katutaidetta Helsinkiin -hankkeellaan. Pasila onkin viime aikoina saanut väriä runsaasti tämän hankkeen tiimoilta. 
Melkein muistuu mieleen graffititaide alueella 1992. 

Kuvan taiteilija: RASTER / HSH, 1992 Valokuvat: Pete Nieminen
 Hesarissa 2.9. julkaistu Noora Bäckgrenin toimittama
 Hienoimman katutaideteoksen äänestys
koettaa olla aiheessa mukana, mutta juttu on kokonaisuudessaan hyvin hämmentävä. Miksi vain muutama teos mukana, miksi jo tässä vaiheessa vuotta kesken sesonkia ja miksi graffitiin viitataan asenteellisesti vähätellen?

Kiva toki että asia kiinnostaa ja alalla tapahtuu Myös minulta on kysytty useasti suhtautumistani asiaan, mutten ole julkisesti ottanut kantaa varsinaisesti puolesta tai vastaan. Muraalimuoti ja graffitimaailma on hyvin kaksipiippuinen juttu. 

Olen verrannut usein katutaidetta ja graffitia urheiluun. Niin nytkin. Mieti pikkukaupungin sympaattista urheilujoukkuetta, joka koostuu pääasiassa oman kylän pelaajista ja jonka edustusjoukkueeseen nousee uusia pelureita seuran omista junioreista. Joukkueessa on hyvä henki ja sen kannattajat ovat sitoutuneita seuraan. "Joukkue voittaa ja joukkue häviää", kuten sanotaan.Joku voi nähdä tässä mahdollisuuden hyvään businekseen. Esimerkkinä pesäpallo ja Hjallis Harkimo. 
Kaisaniemen_Tiikerit oli nopea mutta surullinen tarina. 

Toinen vertaus aiheeseen löytyy lähempää. Poikani ollessa pieni, hän innostui keräilemään pullonkorkkeja. Oli kiva seurata ja tukea löytämisen riemua, kun uusia korkkeja kokoelmaan löytyi yhteisten etsintäretkien seurauksena. Halusin ilahduttaa muksua yhä enemmän ja tehdessäni sivuhommia portsarina toin ison pahvilaatikollisen korkkeja kundille työpaikalta.Se harrastus loppui siihen paikkaan. 

Nyt pelkään samaa rakastamieni graffitin ja katutaiteen suhteen, muraalien lisääntyessä yhä kiihtyvään tahtiin. Nollatoleranssin aikaan väripiissin löytäminen radanvarresta oli harvinaista kuin lottovoitto ja lähes kaikki löydöt valokuvattiin, oli sen tehnyt kuka hyvänsä. Luvallisten seinien myötä taidemuoto on arkipäiväistynyt, mutta myös monipuolistunut. Tyylejä ja tekijöitä on joka lähtöön, kotimainen skene on kehittynyt vuosi vuodelta ja moni jo lajin rangaistusten uhan takia lopettanut wraitteri on tehnyt paluun kannunvarteen, nostaen huimasti tasoaan ja innostaen uusia harrastajia lajin pariin. Myös julkinen mielipide on muuttunut ja tämän seurauksena moni meistä tienaa elantoansa spraymaalin keinoin. En ole enää vuosiin kuvannut juuri lainkaan muiden maalaamia teoksia, koska tarjontaa on niin paljon.

Taidemuodon sallimisen myötä myös monet kuvataiteilijat ja graafikot ovat laajentaneet toimintakenttäänsä katutaiteen pariin. Heillä ei ole ollut sakkotuomioita tai velkavankeuksia kontollaan ja koulutettujen taiteilijoiden mahdollisuudet saada hankeapurahoja on ollut näennäisen menestyksekästä, verraten meidän omalla luvalla maalanneiden vastaaviin yrityksiin. Hakemusbumerangit on tullut tutuksi monelle meistä ja yhä edelleen lähes joka työkeikalla joku keksii omaperäisen vitsin: 
"Onko lupaa vai soitanko poliisit?".

Useiden muutaman vuoden ikäisten organisaatioiden aikaansaamat katutaideprojektit ja niiden näkyvyys mediassa on toki myös auttanut meitä graffitimaalareita sekä katutaiteilijoita saamaan tilaustöitä ja työpajaopetuksia eri kaupungeissa. Skenen tila on siis monipuolistunut ja taiteellisessa mielessä kehittynyt sekä tyylien että taitojen osalta. Aktiivisina toimijoina on miehiä ja naisia, ikähaarukassa 20-70, perheellisiä ja sinkkuja. Ajat on muuttuneet paljon kasarilta.

Samalla kuitenkin myös sirpaloituminen on lisääntynyt. Kun aiemmin oli vain "ne jotka maalaa ja ne jotka jahtaa niitä jotka maalaa", niin nyt kategorioita on huomattavasti enemmän jo pelkästään maalareiden keskuudessa, eikä kaikki todellakaan ole kavereita keskenään. Se pikkukaupungin urheilujoukkueen tiimihenki on jo nyt haalea muisto kulmakapakan kaljaringissä "sillon kun minä olin nuori"- tyyliin. Lajin pariin tulee yhä enemmän toimijoita, joka toisaalta avaa ehkä uusia ovia ja tyylien kirjo voi yhä monipuolistua, mutta toisaalta myös ähky on uhka. Otakar Janecky tai Jan Caloun toivat aikoinaan taitoa ja huumaa Jokereihin ja HIFK:hon, nostaen muidenkin pelaajien tasoa, mutta jos joukkue koostuu pelkistä ostopelureista, on peli pian pelattu ja luu kaluttu. Juniorityötä ei sovi unohtaa ja seuran kannattajat odottavat myös omankylänpoikien pääsevän jäälle vaihtopenkin sijaan. 
Tästä esimerkkinä jälleen Pasila. 

Kuvan taiteilija: SHARK /HSH, 1992 Valokuvat: Pete Nieminen
Sharkin  & Rasterin muraalit sekä muut seinämaalaukset Helsingin kaupunki putsasi pois Stop Töhryille kampanjan aikana 1998 alkaen. Vuonna 2013 toteutimme yhdessä tekstiilitaiteilija Sonja Salomäen kanssa Pasilassa Betonin Värinä -projektin Kalliolan setlementin kanssa yhteistyössä, Lasten ja nuorten säätiön Myrsky- rahoituksen avulla. Projekti alkoi tammikuun alussa ja päättyi kesäkuun puolivälissä. Tapasimme viikoittain ja kävimme asukastalolla läpi kuvataiteen eri tekniikoita käytännön esimerkein ja harjoittein. Mukana oli paikallisia nuoria tytöistä poikiin ja kaikkia mahdollisia ihonvärejä mukaan lukien. Projektin aikana kävijämäärä oli kertaa kohti n. 10 hengen paikkeilla, mutta lopulta kun piti päästä maalaamaan, luvan saanti viivästyi byrokratian takia sovitusta aikataulusta ja osa kurssilaisista lähti jo kesälomille sukulaisten luo eri puolille maailmaa. Lopulta maalaamassa oli Ben, Feng, Halef ja Muhis, sekä Sonja ja minä avustamassa.

Evästauko
Perhoskuiskaaja
600 ml kuparia siveltimellä
Trust & support your team members
Kaunis maailma ja maailma kauniimmaksi <3
Pasila posse 2013

Alalla toimivia tahoja on monta, osittain samoista ihmisistä koostuvia ryhmiä, joilla on mukana omassa toiminnassaan "omia taiteilijoitaan" sekä vierailijoita. Ns. vapaana agenttina toimiminen useiden eri tahojen kanssa on mielestäni virkistävää ja antaa enemmän mahdollisuuksia taiteen tekemiseen. Näinhän on ollut musiikin parissa jo pitkään, kun artistit vierailevat toistensa biiseissä etenkin rap-genressä. Itse olen ollut jollain tavalla yhteistyössä jokaisen luetellun organisaation kanssa, joskus maalaten, joskus konsultoiden. Jokainen taho varmasti haluaa lähtökohtaisesti kaunistaa ympäristöä, enkä edelleenkään halua polttaa siltoja mihinkään suuntaan, koska siten harvemmin saa mitään rakentavaa aikaiseksi. 

Yksi asia on ehdottomasti kiistaton. Näki asiat millä tavalla hyvänsä ja kenen kelkasta tahansa, kaikilla on yksi yhteinen tekijä: raha. Kuinka yllättävää? 

Isokokoiset maalausprojektit vaativat ajankäytön ja taiteellisten kykyjen lisäksi rahoitusta, jolla mahdollistetaan tarvikehankinnat, koko projektin taustasäätöön kulunutta työaikaa, sekä taiteilijalle maksettava korvaus tehdystä työstä. Taustatyötä työpöydän ääressä tekevä tuottaja tarvitsee käytetystä ajasta korvauksen yhtälailla kuin varsinaisen fyysisen työn suorittava taiteilija. Suomessa rahoituksen saaminen projekteille ei ole helppoa, mutta ulkomaisen rahoituksen myötä projekteja on saatu täälläkin toteutumaan, kuten HUA kertoo. Tosin ulkomaisen rahoituksen myötä myös itsemääräämisoikeus artistien suhteen vähenee, kun rahoittajan toiveet on huomioitava. Entä kotimaiset, vuosikymmenet seiniä värittäneet virtuoosit? Monella heistä on taitoa ja intoa, jota olisi mahtavaa pystyä hyödyntämään. Miksei hyödynnetä? Koska raha. Hyvin monessa projektissa on ongelmaksi muodostunut genren sisällä suuresti arvostettujen taitureiden mukaan saaminen, koska palkkion maksaminen tehdystä työstä on hankalaa edelleen käynnissä olevien korvausvaatimusten ja toimeentulotukien takia. Omissa projekteissani olen vuosien mittaan pyrkinyt ottamaan mukaan niin paljon kavereita ja tutun tuttuja kuin mahdollista, mutta valitettavan usein se fyrkka on tiimipelaamiselle suurin este. 

Aina kuitenkaan ei ole rahasta kyse. Pohjimmiltaan jokainen meistä haluaa vain päästä maalaamaan. Mielellään mahdollisimman isosti ja näkyvästi. Asiaa seuraamattomien (ja jopa joidenkin alalla toimivienkin mielestä) on edelleen vaikea käsittää, miksi joku suihkii seinään maalia säässä kuin säässä ilmaiseksi omasta tahdostaan 10 tuntia ja seuraavana joku toinen maalaa siihen päälle tai maalattu seinä puretaan?
Koska se on kivaa ja se on lajin luonne. 
Siksi ajoittain tulee tehtyä myös ilmaisduunia. Mikäli maalattava seinä / maalauslokaatio / työn tilaaja / projektin päämäärä on kiinnostava, on ilmaistyö ihan mahdollista. Tästä päättää kuitenkin taiteilija itse. Ilmaistyö ei voi olla ensisijainen lähtökohta, etenkään jos projektin mahdollistava organisaatio saa kuitenkin palkkaa. Tuottajan roolissa olen ilmaistyötäkin joutunut kysymään, 
mutta kuitenkin jotain korvausta pyrin saamaan aikaiseksi.

Omalla kohdallani on monenlaisia kokemuksia eri organisaatioiden parista, mutten mene niihin yksityiskohtaisemmin. Sen olen tähän ikään oppinut että vähemmällä kiukuttelulla pääsee jos tekee mitä huvittaa itsekseen, eikä lähde anelemaan sinne tänne saako olla jossain mukana. Toki jos joku pyytää mukaan, on kiva tehdä kimpassa, mutta se onkin eri juttu. Siksi peräänkuulutan tapahtumajärjestäjille ja organisaatioille alan tekijöihin tutustumista, eikä niin että "Meille voi kuka tahansa lähettää hakemuksen".  20-30 vuotta puskissa lymyilleille omaehtoisille maalarikonkareille se tuntuu nöyryyttävältä anelulta. 
Kuitenkin on myös kiinnostavaa, että samaan aikaan kun Suomeen kärrätään ulkomaisten artistiagentuurien kautta eritasoisia tekijöitä, ulkomailla on kysyntää suomalaiselle osaamiselle. Graffitissa ei perinteisesti ole kansallisuudella eikä sukupuolella väliä ja monet jo ysärillä interreilaamalla verkostoituneet wraitterit pitävät gallerianäyttelyitä sekä maalaavat yhä useissa maissa. Myös työpajatoiminnalle on ulkomailla kysyntää. Itse olin viime viikolla Venäjällä, talvella Norjassa, ennen vuoden loppua odottaa Armenia ja Georgia. Näissä viimeksi mainituissa maksetaan matkat muttei palkkaa, mutta ei tuonne asti tulisi koskaan muuten omalla kustannuksella lähdettyä.

Viime viikolla ajoin vuosien jälkeen muutaman metrin yksipyöräisellä sirkusfillarilla.
Ehkä palaan sen pariin jatkossa enemmän, jos kannuhommissa kiristää 
enemmän kuin hymyilyttää.
Mikä susta on kivaa? 
Tee sitä!


-What if money was no object?-

maanantai 2. marraskuuta 2015

Luurankoja ja moottoripyöriä

Tässä nyt oli viikonloppuna toi kurpitsaviljelijän joulu, eli Halloween.
Sehän on siitä kiva juhla, että leikitään pääkalloilla, ruinataan karkkia ja 
tehdään kepposia. Muksuna se olisi kiinnostanut kovasti, mutta Kekkosen suomessa
sellasta ei juuri suvaittu. Vaan tuli ne pääkallot silti toista kautta tutuksi, 
Mustanaamiosta ja hevimusiikista. Jälkimmäisistä pitää myös muuan 
Black Peider, jota kunnioittaakseni maalasin viime joulun alla 

Joitakin päiviä maalaamisen jälkeen tuli viesti kaverilta, että joku oli kysellyt
kuka sen Peiderin oli maalannut. Netin kautta ilmoittelin itseni ja sovittiin treffit.
Paikanpäällä odotti mustiin pukeutunut prätkäjätkä, joka oli kuulemma tykkäillyt 
kuvasta ja toivoi edustamansa moottoripyöräkerhon tallille koristetta.


Seinällä oli kuulemma kokoa 8 m x 4,2 m. Toisinsanoen 35 neliömetriä.
Sitähän sitten lähdin värittelemään.


Toiveena oli saada moottoripyöräaiheinen maalaus ja kerhon nimi.
Olisihan siihen seinälle voinut maalata vaikka pari isoa prätkää ja liekkimerta.
 Mietin kuitenkin duunia sen kautta, mitä mielikuvia moottoripyöräilyyn
liitetään. Mustaa väriä, asfalttia, viskiä, takorautaa, pääkalloja...
sekä tietenkin se Tärkein, eli Harley Davidson.


Aihepiiriksi muodostui hautausmaa ja pari luurankoa, taustalle tie kohti vuoristoa.
Väripaletista löytyisi musta, muutama harmaa ja valkoinen.


Aloitin vetämällä hautausmaan aitarungot alle ja piirsin liidulla päälle.


Baariparven lintuperspektiivistä katsottuna luonnosvaiheen jälkeen
oli vielä melko vaisu meininki.


Sisustuksen pienissä yksityiskohdissa on myös samaa henkeä kuin seinässä.
Tällaisista lampuista jopa Skeletor olisi kateellinen.


Toisenlainen lamppu oli tulossa seinällekin, ajattelin että hautausmaalla tulee 
usein lyhtyjä vastaan ja siitä hohtava valo toisi kivasti kontrastia.


Projekti eteni hiljalleen kevättalven aikana,
kerralla eikä kahdella ei tuon kokoista seinää saa valmiiksi.


Tarjoilun puolesta moni voi ennekkoasenteisesti lulla, että prätkäkerholla 
maalaaminen tapahtui deathmetallin soidessa, tuhannen päissään ja 
alastomien prätkäpimujen tyrkyttäessä muutakin kuin kansalaisluottamusta.

Vaan väärin luulet. Kyseessä ei ole mikään prosenttijengi, 
eihän kaikki pärinäpojat ei ole kriminaaleja.

Kuten ylempää näkyy, tarjoiluna oli suklaapusuja, juomapuolella 
jääkylmästi vissyä tai limpparia. Taustamusiikin puolelta skaala oli laaja.
Oli toki metallia, mutta myös suomirokkia ja jopa Rähinän räppiä.
Eikä maalausprojektin aikana suunniteltu viharikoksia, vaan juteltiin 
kerholaisten kanssa mm. lasten kasvatuksesta ja parisuhteista. 


Homma eteni ja tuli lopulta aika ottaa myös videotykki esille,
sillä kerhon logo oli saatava täsmällisesti seinään, eikä sen osalta 
tietenkään ollut taiteellista vapautta, vaan juuri kuten asiaan kuului.


Kirjainmuotoilussa oli käytettävä teippejä ja askarteluveistä,
eli hifistelyksihän se lopulta meni. Oma urakkansa oli myös prätkäsaattueen 
rakentaminen asfalttitietä vaeltamaan.


Yleensä hallilta poistuttaessa aurinko nousi 
ja kotiovellakin oli jo Hesari odottamassa.


Lopulta urakka tuli valmiiksi.
Tarkkaa lukumäärää työtunneista en osaa sanoa, mutta jos tarkkoja ollaan
niin olisihan sitä viilattavaa vielä ollut vaikka kuinka, omasta mielestä.
Kerholaisten palaute oli kuitenkin kiitettävää, joten sen suhteen kaikki ok.



Muutama kurkkaus vielä vähän lähempää...


Oksassa roikkuva kynttilälyhty oli kokoonsa nähden suhteellisen suuritöinen,
mutta kivastihan se tuo valoa pimeyteen.


Liekin askartelussa oli luotettava ajoittain siveltimeen spraykannun sijasta.


Sapluunan avulla myös kerhon nimi ja syntymäpäivä ilmestyi hautakiveen.


Mustavalkoinen logo nousee kivan tehokkaasti harmaasta maisemasta.


Portinvartijalla on jakoavain hyppysissä ja kaveri tarjoaa välihuikkaa.


Taivaanrannan suunnasta saapuu saattue kerholaisia kohti kerhotaloa.


Stencilöityjen Harrikoiden päälle istutin ajajat maalitussien ja sivellinten avulla.


Yläkerrasta katsottuna takorautainen terassikaide tukee maalauksen 
teemaa täydellisesti. Niinhän se oli tarkoitettukin.


Laitetaan vielä loppuun toinen prätkäkuva, niin ei pääse asian ydin unohtumaan.


Omalta osaltani homma oli siis paketissa, mutta kävipä myös hauskasti, 
sillä poiketessani paikalla valokuvaamassa kokonaisutta kerhotilan valmistuttua, 
tuli pihalla yllätys vastaan.

Kerhotilan seinänaapuri oli hankkinut betonisia ponttooniharkkoja kuulemma 
Jätkäsaaresta jonkun puretun laiturin alta. Niiden kylkeen oli myös ilmestynyt 
kaupanpäälle arvoa nostavaa väritystä, kun EGS oli jättänyt jälkensä. 
Tosin palikoiden siirtäjä oli kasannut palapelin väärin.


Kuten aina, viimeisenä musaa.
Teemaan sopien, kaksipyöräisellä cruisitaan,
Legendaarisen roadmovien soundtrackin tahtiin.

maanantai 5. elokuuta 2013

Hernesaaren jättigraffiti


Nyt tulee sellainen paketti, josta on aika hankala antaa kovin yksityiskohtaista tietoa, koska järjestäjinä on ollut sen verran monta organisaatiota ja tuottajina iso liuta ihmisiä, saati sitten toteuttajina. Pääpaino onkin kuvamatskulla. 

Viime viikolla tuli tekstiviesti, joka muutti kuluvan viikon ohjelman silmänräpäyksessä. Sain kutsun tulla mukaan toteuttamaan massiivisen suurta seinämaalausta Hernesaareen teollisuusrakennuksen kylkeen. Paikalle tulisi maalareita muutamasta muustakin maasta ja homma olisi liitoksissa URB festivaaliin nimellä: "RE-PUBLIC Russian Art in the Streets" . Parhaat infot asiasta löytyy englanniksi järjestävän organisaation saitilta, mutta alkuperäisestä ajatuksesta lopulta poikettiin jonkun verran.

Ryhmän kesken ensitreffit oli Kiasman nurtsilla, ikähaitari parikymmenpäisellä porukalla vaihteli alle parikymppisestä päälle viisikymppiseen. Miehiä suurin osa, mutta kiva että myös muutamia lahjakkaita naisia oli mukana. Vaikka sovittua pukukoodia ei ollutkaan, niin yllättävän suurta huutoa taidepiireissä näyttää olevan armyshortsit. Camokuosia oli lähes yhtä monella kuin partakin. Varsinaisesta nuorisotyöpajasta siis ei tällä kertaa ollut kyse. Kansallisuuksia taisi lopulta olla n. 5 kpl, joten hyvä soppa oli syntymässä.

Ensimmäinen päivä kului puhuessa, kävellessä ja kuunnellessa. Porukan taustoja ja tyylejä esiteltiin videotykin avulla ja nopeimmat olivat jo tehneet parit luonnoksetkin. Työnjakoa säädettiin ja teemaa pohdittiin vielä seuraavana päivänä. 




Myös pizzaa syötiin ja hämmästyttävä oli nähdä kinka yksinäinen  random-lokki sai alle minuutissa valkotakkisen lentojoukon kutsuttua paikalle. 




Seuraava päivä alkoi taas puheen parissa, mielenkiintoisia projekteja porukalla on meneillään ja vähän se mielikuvitus karkasi luennoineella Minin:llä kesken kertomuksenkin:



Jutustelun jälkeen projekti alkoi rakentua, telat esiin ja lateksi roiskumaan.
Homman nimi siis oli maalata pari seinäpintaa, yhteispituudeltaan ehkä 80-100 metriä. Alkutohinassa jäi kohderakennuksen neitseellinen pinta kuvaamatta, mutta Google auttoi:

http://www.vuotekno.fi/vapaat/hernesaarikuvat/535/1.jpg

Heti alkuun kuitenkin saha käteen. Koko puuta ei saanut kaataa, joten oksa kerrallaan se hissun kissun kutistui yhä pienemmäksi. Mutta mikään arvopuuhan ei kyseessä ollut joten saman tien sen olisi voinut kyllä veistellä takkapuiksikin.  



Tela laulaa.


"Kun on valmis ni voiks sit lähtee?"
kysyi ystävämme keskisuomesta...


Agenttiposti jäänyt kääntämättä kesämökille?


 Tiistai-iltana näytti jokseenkin tältä.  Tehdas vasta alkumetreillä


Kulman takana jo tuli naamalle meikkiä, nosturin voimin.


Lumilautapiireissä tunnetaan käsite "heli-ski"... välillä tuntui että "Heli-spray":lle olisi ollut pinnan korkeuden takia kysyntää.




Toisen päivän aikana tehdas alkoi olla jo loppusuoralla. 
Oikeaan reunaan ilmestyi päivän aikana raamikas "Masterpiece", jonka Minin teki. Täytteenä oli öjlypohjaista maalisekotusta n. muutaman sentin paksuudelta. Seuraavana päivänä se sitten näyttikin vähän erilaiselta...

Muukin seinä myös sai jo vahvasti väritystä. 




Loppuillasta sain yöpuulle vetäytyvän Arskan avulla tehtaan hetkellisesti jo tähän yhteyteen liiankin värikkääksi, hyvä heijastuskuva ikkunaplekseistä.

Torstaina suihkinta jatkui. Ajoittain korkealla työskentely aiheutti myös välineiden odottelua, jonka aikana oli aikaa itse kullakin vähän kikkailla kuralätäkön tai romutusta odottavan autonraadon parissa 





Vuorokauden aikana masterpiece oli saanut aika valuvan ulkonäön voimakkaasta auringonpaisteesta ja yösateesta johtuen. 


Se lähti vaihtoon. Mutta helpommin sanottu kuin tehty:



Perjantaina matkalla paikalle huomasin autosta käsin, että myös kaupungin duunareilla oli "kilpaileva katutaideprojekti" menossa:


Marian sairaalan kohdalla siltapylväisiin haalaripukuiset stadin duunarit sutivat kirkkautta.



Myös satama-altaan vastarannalla pensselit heilui ahkerasti, kun laivan kylkeä ilmeisesti paikkailtiin:



En tiedä kuka kyseisen kiulun graafisesta puolesta on vastannut, mutta tiettyä yhteneväisyyttä oli suihkemaalareiden maailmaan löydettävissä.


Satamassa kun oltiin, myös periskooppi havaittiin; Beatles poikkesi mestoilla?


Viimein kuitenkin projekti saatiin pakettiin ja lopputulos näyttää tältä:




Tarkemmin vielä koko setti:






































Sellaista viime viikolla.  Loppuun en malta olla kommentoimatta, että jälleen on valkokaulusduunarit puuhaamassa Guggenheimia Helsinkiin. Unohtakaa jo se hössötys; antakaa katutaidepiireille muutama seinä käyttöön vaikka jostain tyhjistä liike/ tehdas kiinteistöistä ja muutama pakettiautollinen maalia niin  johan lähtee! Kerran pari vuodessa uusiksi eri teemoin, niin 
saadaan korkealuokkaista kulttuurituotantoa tyhjiin tiloihin ja muksuillekin vähän porkkanaa, mihin pyrkiä. Loppurahalla vaikka mehukattia ja mansikoita.