Näytetään tekstit, joissa on tunniste uzn 5:1. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uzn 5:1. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. joulukuuta 2014

Katukulttuuria valkokankaalla: Jamel Shabazz Street Photographer

Tiedän että hip hop-kulttuuri saattaa asiaa tuntemattomien mielestä
 näyttää hassulta isoine hattuineen, leveine kengännauhoineen ja kaulaketjuineen.
Aina välillä joku asiasta kyselee, siksi avaan nyt vähän aihetta 
muutaman kuvan ja leffatrailerin avulla.

New Yorkin lähiöistä periytyvään katukulttuuriin kuuluu vahvasti 
tietynlainen pukeutuminen. Niinhän se muillakin ns. alakulttuuriryhmillä on;
 hevareilla pitkä tukka ja nahkarotsit, skeittareilla pipo ja flanellipaita,
 fiftarirokkareilla tuubiletti ja bootsit, jne. 

Tänä päivänä niistä hopin neljästä elementistä 
ehkä eniten perinteitä kunnioittaa breikkarit.
Bboy-battleissa edelleen Kangolit viuhuu ja lenkkarimerkillä on väliä.
Silti me vanhemman polven maalaritkin pukeudumme "kansallispukuun"
aina välillä tilaisuuden tullen, tai puemme ne seinälle syntyvien Bboy -hahmojen ylle.


 Tyyliniekka PHER on luottanut Bboy-tyyliin vuosikymmeniä, 
niin breikkibattleissa kuin maalausseinilläkin.
Mallikuvat maestrolta yllä ja alla parin vuoden takaa eri tilanteista, 
mutta samassa tyylille uskollisessa hengessä.
 

Viime vuonna juhlistimme wraitterikollegoideni
Pherin ja HiScoren kanssa Zulu Nation-kulttuurijärjestön 40-vuotisjuhlaa 
maalauksella, jossa oli "UZN40" tekstin lisäksi bboyt vuosilta 1973 ja 2013.


Vanhemmalla valtiomiehellä oli Kangol-hattu päässä ja iso vyönsolki kertoi vuosiluvun

Juniorilla löytyi nykityylinen lippis ja Wisdom face -riipuskin.

Kuinka me tiedämme ghettojunnujen pukukoodista?
Kirjojen valokuvista ja leffoistahan ne mallit pukeutumiseen ja maalaamiseen
 on imuroitu. Suuri merkitys on tietenkin ajankuvaa taltioineilla valokuvaajilla.

Katukulttuurin tallentamisesta elämäntyönsä tehnyt Jamel Shabazz on 
yksi tärkeimpiä ja ahkerimpia teeman parissa työskentelevistä valokuvaajista.

Mies on kansainvälisesti tunnettu taide-, muoti- ja katuvalokuvaaja, 
jonka valokuvia on julkaistu lehdissä, kirjoissa, erilaisissa näyttelyissä sekä dokumenttielokuvissa. 

Brooklynissa 15-vuotiaana kuvaamisen aloittanut Shabazz on dokumentoinut kaupunkilaiselämää jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Hän on julkaissut neljä kirjaa – Back in the days, The last sunday in june, A time before crack ja Seconds of my life – joissa hän käy kuvallisesti läpi lähinnä New Yorkin lähiöiden elämää sekä 70- ja 80-luvun hip hop -kulttuurin nousua. 
”Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: viisauden sanoja, inspiraatiota…elämää”

Lauantaina 13.12. on mahdollisuus tutustua katukulttuurin kehitykseen leffan kautta, 
kun Andorra Kinossa esitetään Jamel Shabazz – Street Photographer -dokumenttielokuva. 
Elokuva alkaa klo: 20.30 ja on kestoltaan 81minuuttia.


Elokuvan jälkeen Dubrovnik-klubin puolella loppuillan 
tanssituksesta vastaavat Flow Mo Sounds dj:t Mercy-1 ja AT.
Flow Mo Sounds on maailmanlaajuisesti tunnetun breikkiryhmä Flow Mo:n 
jäsenistä koostuva dj-kollektiivi. 

Kuva (c) Mikko Björk

Illan live-esiintyjä Tuuttimörkö 
 julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa ”On Totta” 18.01.2013. 
Albumi nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle kolme.

Kuva © Silja Viitala
Ennakkoliput elokuvan näytökseen voit varata linkistä:

Ja mitäs mun nyt sit vielä piti muistaa? 
No leffan traileri tietysti:

torstai 18. syyskuuta 2014

Elämä Lapselle: Signmark graffiti by Zulu Nation Finland


Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen 18.30...
Eilen siihen aikaan istuimme porukalla Hartwall Areenalla pukuhuoneessa
käymässä suullisesti vielä tehtäväjakoa läpi. En ollut valmistautumassa jääkiekko-otteluun,
 enkä hevoskilpailuun. Olimme siellä lasten takia, tekemässä hyvää 
ja kantamassa kortemme kekoon Lastenklinikan kummien tärkeän työn tukemiseksi
Elämä Lapselle - konserttiin. 

Signmark laittoi viestiä ja kertoi menevänsä tapahtumaan keikalle. 
Hän kysyi olisiko mahdollista toteuttaa esiintymisen aikana lavashowna graffiti, 
jossa lukisi SIGNMARK. Vastaavaa ajatustahan oli pyöritelty Markon kanssa jo aiemmin,
 ennen levyjulkkarikeikkaa Tavastialla. 
Silloin homma ei onnistunut mutta nyt saattaisi natsata järjestäjille. 

Kysyin "Kauanko on aikaa maalata? Ja kuinka iso pinta? "
Marko vastasi: “ Biisi kestää 3minuuttia, 51 sekuntia, pintaa 2x3 metriä”
Kiireeksihän se menisi, mutta lupasin järjestää asian. Tosin pituutta halusin saada puolet lisää, ettei maalaus ihan postikortin kokoiselta näyttäisi katsomosta käsin. Pintamateriaalina toimisi vanha ystävämme pakkauskelmu a.k.a. Kiristekalvo.


Toissapäivänä tähän aikaan kävimme tsekkaamassa lavan ja puitteet. Pari kuvaa piti ottaa treenimielessä, jotta saimme suunniteltua työjärjestyksen mahdollisimman sujuvaksi.


Kun me mittailimme kelmuraameja, Chike ja Vera tsekkasivat soundit.


Tarvitsin mukaan muitakin maalareita ja päätimme toteuttaa homman 
Universal Zulu Nation- nimen alla, paikallisen jaostomme voimin. 
Maalaamaan tulisivat itseni lisäksi kollegat Aleksi ja Juha
Sekoitimme myös vähän pakkaa ja neljänneksi peinttaajaksi saapui Ahki Pale, 
alias Paleface.  


Eilen sitten vedettiin vielä kenraaliharjoitus roolituksesta, kun teline oli kelmutettu ja sketsattu.  Päätimme pitää duunin mahdollisimman simppelinä, koska alle neljässä minuutissa ei ihmeitä tehdä. Jos kyseessä olisi ollut kokopitkä keikkasetti, niin viritystä ja väritystä olisi tietysti rakennettu rakkaudella ja huolella kuin sitä kuuluisaa kahvimerkkiä. 

Vuosien varrella sitä kokopitkää 
toimintamalliakin on koetettu toistuvasti muutaman artistin kanssa, 
mutta vielä ei ole tärpännyt. Nyt sitäkin touhua 
pääsimme starttaamaan ja heti Hartwall Areenalla. 
Ei huono.


Esiintyjäkattaus oli varsin laaja, lavalla näkyisi artisteja moneen makuun.
Hallin etuovilla innokkaimmat fanit olivat olleet leiriytyneinä jo ainakin yhden yön,
eturiviin pääsyllä on aina hintansa. Olisi ollut ihan kiinnostavaa tietää, oliko porukka 
Anna Abreun vai Isac Elliotin faneja, vai kenties Robinereita?


 Bäkkärillä pitäisi tietysti olla artisteille kylmäkaappi täynnä juotavaa. 
Nyt oltiin kuitenkin hyväntekeväisyyskeikalla ja tarjoilut oli kollektiivisesti toisessa tilassa, 
joten otimme kaapin toiseen käyttöön...



Graffitihan on niin cool elämäntapa, että kannut oli syytä viilentää ennen näin kuumaa keikkaa.
Värit oli valittu mustalta kelmulta hyvin erottuvaksi, tapahtumajulisteen
värimaailmaa mukailevaksi. Pian pilliin vihellettiin ja liikahdimme lavaa kohti.


Markon tulkit olivat yleisössä, 
joten pyysin Saijaa räpsimään muutaman kuvan keikasta.
Tästä se lähtee...


Signmark in da house!


Featuring Adam Tensta, Vera Fey, 
ja meidän maalarisedät


Lavalla uurasti myös mies kameroimassa, 
keikan kuvasi hovikuvaajamme Faruk Nazeri


Eturivissä laulu raikasi ja kädet heilui, 
takarivissä tölkit suhisi. 


Tarkalleen 3 minuuttia, 51 sekuntia myöhemmin biisi loppui, 
joten kannutus loppui vaikka piissi jäi tietysti kesken.
Mutta tilanteen mukaan pelataan.

Vedon jälkeen kelmu rullattiin takakäytävälle ja 
pakollinen poseerausrumba käynnistyi.


5:1 Zulus Helsinki


Marko & Chike


Myös yllärikuvattava takavasemmalta,
Robin ja Celina


Bäkkärillä vielä possekuva.  Poislukien Juha, 
joka unohti lasit lavalle ja lähti etsimään linssejään.
Lapset on tärkeä asia myös monelle esiintyjälle, yllä olevassa 
kuvassa eturivi on lapsellisia ja takarivistä myös Marko on isä.


Fotailujen jälkeen kävimme syömässä yhdessä ja sen jälkeen tsekkaamaan keikkoja.


Teeveeväki touhusi täysillä


Kiekkojoukkeen kaukalossa kun oltiin, 
niin toki lauteilla yksi Koutsi pitää löytyä.


JVG:n mukana oli myös mies, jolla on maailman kaunein etunimi:


Yleisön pikkutypyt oli ihan liekeissä fiiliksestä


...mutta vielä enemmän fileissä oli Chike, joka löysi äitinsä katsomosta!


MG kävi Woppaamassa


Artistien tyylikkäin puku oli Jannika Beellä. 
Oli toki biisikin ihan jees. 

Iskällä alkoi koti-ikävä painaa ja ryhmän kiitoskättelyn jälkeen 
tähtäsin exitin suuntaan. Käytävällä kulkiessa huomasin lämpiössä 
Anne Knasterin, joka jutteli ikisöpön Teemu-nallemaskotin kanssa. 

Sen verran lapsenmielinen ukkeli olen, että pitihän nallen kanssa 
päästä vielä pönötyskuvaan. Kysyin kohteliaasti ovensuusta "En kai häiritse?"
Jolloin nallen takaa kurkkasi toinenkin Teemu, sukunimeltään Selänne.

Selitin nopeasti että isot pehmeät maskotit on sellainen objekti joiden kanssa 
aina haluan kaverikuvan, mutta toki Teemukin voisi tulla kuvaan mukaan.


Se oli sellanen seikkailu.
Meidän slottihan ei tullut livelähetykseen, mutta kiitos Farukin, 
voit kurkkia sen youtubesta tuon linkin takaa: