Oli tarkoitus käyttää koko päivä asiakkaan luonnosten piirtämiseen ja koulun
opinnäytetyöhön. Muutaman tunnin piirsinkin, mutta lopulta kuitenkin oppari sai jäädä
edelleen kesken, kun ajatukset pyöri vain metsässä ja mesikämmenessä.
Pakkasin auton ja kruisailin Hyvinkäälle.
Etsittyäni Talvisillan kaupunginosasta sopivan metsäisen kohdan jonne askarrella,
viritin kelmun ja aloin hommiin. Maalaus piti olla piilossa ohikulkijoilta,
mutta silti löydettävissä.
Jonkin aikaa suhisteltuani nalle ilmestyi puiden siimekseen. Puin sille
punaisen paidan Nalle Puhin hengessä ja laitoin nimikkotöppöset jalkaan.
Janojuomaakin oli mukana, yhden purkin verran. Jos oikea nalle
olisi tullut paikalle, olisin tarjonnut huikat.
Varmasti metsässä liikkuu niitäkin jotka haavailevat sen karhun kaatavansa.
Siksi jätin jotain heillekin kelmun edustalle; nurin meni jo.
Sinne jäi karhuherra nauttimaan keväästä.
Tuoreimpien tietojen mukaan se oikea karhu on suunnannut jo Riihimäelle.
Jos kiinnostaa lähteä nallea etsimään, voisin veikata sen suuntaavan joko
Otsolan kaupunginosaan, tai kenties Kontiontielle. K Market Otso:n kauppiaalle antaisin vinkin, nyt kannattaisi
laittaa oluet alennukseen :)
Kieltäisi siis hädänalaisten ihmishenkien pelastamisen.
Jos hanke menee läpi, sen seurauksena Välimereen hukkuisi yhä
enemmän ihmisiä entisen siviilipalvelusmiehen kynäilemän aloitteen ansiosta.
Siksi minäkin kaivoin kynäni ja tein suunnitelman.
Kaksinaamainen ja häpeämätön oman edun tavoittelu tuntuu vallitsevan laajalti
niiden keskuudessa, jotka ovat päässeet päättävään asemaan ja toimimaan
luotettavina henkilöinä meidän kaikkien parhaaksi.
Idea duunista tuli tammikuun puolivälissä, kun Sarjahukuttaja oli kadonnut.
Päätimme tuoda hänet takaisin, uusien soutelukaverien kanssa.
Toteutukseen projekti pääsi vasta 6.2. koska projekti kiinnosti myös muutamia
muita huolestuneita kansalaisia, jotka halusivat olla tuomassa valoa pimeyteen.
Olimme varustautuneet toimenpiteeseen olosuhteiden vaatimalla tavalla.
Myrskylyhty kädessä ja kahluusaappaat jalassa sukelsimme
pimeyden ytimeen maalipurkit mukanamme.
Matkalle maan alle lähti neljä henkilöä, joista 3 maalasi seinää ja 1 videoi
performanssia. Operaatio aloitettiin keskellä kirkasta päivää, mutta maanalaisesta
kohteesta johtuen valoa oli yhtä niukalti, kuin moraalia ministereillä.
Hiljalleen väki veden äärellä lisääntyi. Jonkin ajan kuluttua henkilömäärä
oli tuplaantunut ja ilma bunkkerissa alkoi olla enemmän kuin kitkerää.
Ulkoilmaan johti vain pieni luukku, josta spraymaalin tuoksua virtasi pihalle.
Työskentely jatkui muutamia tunteja myöhäiseen iltaan.
Valmiiden maalausten kuvaaminen päätettiin suorittaa vasta seuraavana päivänä,
jotta suurin maalipöly olisi laskeutunut ilmasta ja hengitys onnistuisi ilman suojamaskia.
Saapuessani kuvausreissulle olin varustautunut vähän tehokkaammalla
valonlähteellä, jotta lopputuloksesta saisi paremmin selvää.
Ryömiessäni sisään bunkkeriin mietin mielessäni, miltä mahtaisi tuntua
sellaisesta henkilöstä, joka sattumalta löytäisi maanalaisen maalauksemme?
Ensimmäiseksi huomion kiinnittää keltaiset kylpyankat.
Ne selkeästi ovat seuraamassa jotakin tapahtumaa, koska
toinen kurkkii ärtyneenä facepalmin takaa ja toinen popsii popcorneja.
Ankkojen katseiden suunnassa on selkeästi jotain tapahtumassa.
Karvalakkiin sonnustautunut mieshenkilö näyttää hallitsevan tilannetta, jossa kaksi
yritysjohtaja-ministeriä on lähtenyt "Suomi2017"- nimisellä veneellä ulapalle.
Joku päällikköhenkilö on jo joutunut veden varaan, ankkurikettingin upottamana.
Oliko hänkin ollut veneilemässä, mutta viskattu yli laidan?
Aivan veden varaan joutuneen vierellä joku kannattelee englanniksi
kirjoitettua kylttiä, jolla haluaa ilmeisesti viestiä maailmalle,
että se on sellainen homma, ettei täällä sääliä tunneta, eikä armoa anneta.
Varsin levotonta tunnelmaa korostivat vielä seinille maalatut graffitikirjaimet,
jotka toivat ympärilleen korostavasti turvattomuuden
tuntua muutenkin kyseenalaiseen ja ahdistavaan ilmapiiriin.
Tässä vaiheessa se joku satunnainen matkailija saattaisi pohtia,
miksi tällainen maalaus on maan alle tehty?
Siksi vastaus on myös saatavilla tekijöiden toimesta. Itseni lisäksi mukana
maalaamassa olivat Ansver ja BOING. Antaa heidän kertoa motiiveistaan:
An$ver:
"Hei nimeni on An$ver. Olen kivenkova kaupallinen taiteilija ja opportunisti, siitä minä nautin. Ei tuo polittiikka niin kauheasti kiinnostele. Galleristini sanoi että tällä teoksella pääsee lehtiin ja teosteni myynnit vauhdittuu vielä edellisten kuukautisten huippu myyntilukemista. Kaikenpäätteeksi uskon vaikutuksen teosten hintakehitykseen myös olevan erittäin positiivinen."
Boing:
"Sipilän freudilaista lipsahdusta mukaillen,
nyt on veneestä tulppa irti ja itse lisäisin vielä
että meillä on sarjahukuttaja kipparina. Ja toinen europarlamentissa.
Hallituksen retoriikassa kolmikanta ja konsensus esitetään negatiivisina asioina. Eli yhdessä päättäminen ja sen varmistaminen että kaikki hyötyvät yhdessä saavutetusta voitosta on paska homma. Kenen kannalta? Vaikea nähdä sellainen maailma parempana paikkana, jossa yhdessä päättäminen olisi vähäisempää.
Suuryritysten lähiaikoina saamat helpotukset on rakennettu niin etteivät ne työllistä vaan valuvat yritysten läpi osinkoina omistajille. Ja joka euro on pois valtion kassasta, jolla olisi voitu rakentaa yhteistä tulevaisuutta. KiKy ja yhteisöveron alennus ovat vain tulonsiirtoja yhteiskunnalta omistajille, jälkimmäinen nyt jo todistetusti. Ei ole loogista että palkkojen laskemisen kautta tapahtuva kulutuskyvyn lasku ja sitä seuraava paikallisten yritysten näivettyminen hyödyttäisi valtion taloutta, eikä sen näyttäisi olevan tarkoituskaan, sillä työntekijöiden palkat ovat vain häviävän pieni osa viennin kilpailukyvystä, jonka varjolla koko roska meille syötetään.
Starve the beast, ihmisistä viis.
Heikentämällä veropohjaa tahallisesti luodaan jatkuva leikkaustarve ja se kohdistetaan jatkossakin lapsiin, sairaisiin ja vanhuksiin. Mitäpä ne juuri tällä kvartaalilla tuottaisivat? Se on sitä yritysmaailmasta tuotua johtamisajattelua.
Vimma ensin yhtiöittää ja sitten yksityistää kansallisomaisuus on vain keino siirtää se pois demokraattisen päätöksenteon alta yksityisiin käsiin, joiden agenda ei ole tuottaa kaikille saatavilla olevia palveluita vaan voittoa omistajilleen. Kuten yksityisen toimijan tietenkin markkinataloudessa pitääkin. Yksityisten omistajien taskujen paisuttaminen ei kuitenkaan ole se syy miksi minä motivoituidun maksamaan veroja. Varsinkin kun nämä sijoittaja-omistajat ovat usein ulkomaisia ja maksavat minimaaliset veronsa veroparatiiseihin. Vaikea kuvitella epäisänmaallisempaa toimintaa, kuin kansallisomaisuuden myyminen näille. Ks. Caruna.
Samalla puretaan turvaverkot eikä siinä ole kyse säästämisestä vaan halutaan että palkansaajat, sisältäen keskiluokan ja PK-yrittäjät, voivat huonommin hallita omaa kohtaloaan ja joutuvat tukevammin omistavan luokan kontrolliin. Kärjistäen meistä halutaan tehdä herran pelossa raatavia orjia. Joko teet työtä millä tahansa ehdoilla tai sillanalus kutsuu.
Suomea viedään tarkoituksella kohti kehitysmaille tyypillistä demografiaa, jossa pienellä porukalla on ihan kaikki omaisuus ja suurimmalla osalla kansasta ei juuri mitään. Jäljelle jäävistä murusista sitten laitetaan kansa tappelemaan keskenään toisiaan syyllistäen. Kasvava työttömien joukko, maahanmuuttajat ja matalapalkkaiset usutetaan osoittelemaan toisiaan kun toimeentulo karkaa omistavan luokan pohjattomiin pankkiholveihin. Olisi kiva nähdä keskiluokankin heräävän todellisuuteen ennen kuin on liian myöhäistä. Demokratian vaikuttavuutta nakerretaan koko ajan. Oikeita vaihtoehtoja ON. Kuunnelkaa vaikka joskus ajatuksella Li Anderssonia ja muistakaa pyyhkiä se petteriorpomainen "tyttö hiljaa" -katse ylimielisiltä naamoiltanne. Se katse on aikakautemme syvimmän typeryyden vaarallinen symboli.
Surullisinta on kuitenkin valtapuolueiden sanojen ja tekojen välinen ristiriita. Voin arvostaa aina erilaisia näkemyksia ja sitäkin että joku rehellisesti kannattaa Suomen viemistä tähän suuntaan. Nykyisten hallituspuolueiden tapa kerätä äänet sanomalla yhtä ja tekemällä täysin päinvastaista on sen sijaan halveksuttavaa, sitä tekevät ihmiset ovat halveksuttavia, ja osoitus siitä ettei nykyinen hallintomallimme itse asiassa edes ole demokraattinen kun valtaan pääsee riittävän epärehellisiä ihmisiä. Vaihtoehtoja olisi tässäkin. Ruotsissa sitovat hallitusohjelma-ehdotukset julkaistaan ennen vaaleja. Suomessa nähdään siinä vaiheessa pelkkää mielistelyä ja valheita."
Siinä sitä riittää pohtimista.
Onko tunnelin päässä valoa, vai kuinka kehitys kehittyy pian 100-vuotiaassa
kotimaassamme ja ympäröivässä maailmassa?
Lopuksi pääset mukaan maan alle mukaan videon kautta.
Hyvää Ystävänpäivää 2017.
Kulttuurissa on kautta aikain tehty versioita toisten taiteilijoiden teoksista.
Käännösiskelmät on merkittävä osa kotimaista musiikkihistoriaa ja hip hop-
kulttuurissa sämpläys (eli musiikkikappaleen jonkin osan kierrätys osana
uutta teosta) on myös aiemmin ollut hyvin yleistä, kunnes käytäntö mutkistui
tekijänoikeusoikeudenkäyntien myötä. Nykyisinkin sämpläystä tapahtuu, mutta
usein neuvottelun kautta. Muusikkojen liitto ohjeistaa nettisivuillaan sämpläyksen reunaehtoja. Toinen termi aiheeseen liittyen on plagiointi,
eli olemassaolevan teoksen käyttäminen luvatta ja esim. omana tuotantonaan.
Kuvataiteen puolella tapahtuu myös sekä sämpläystä että plagiointia.
Juuri hiljattain ilmestyi kirja taideväärennöksistä Suomessa,
jossa taidekauppias kertoo suuren väärennösvyyhdin taustat ja seuraukset.
Hyvin kiinnostava kokonaisuus nykypäivänä, ikivanhassa rikollisuuden lajissa.
Kuvataiteessa sämpläys näkyy vaikkapa tunnettujen sarjakuvahahmojen
versiointeina osana uutta teosta.
Parhaillaan Helsingissä puretaan Kannelmäen vanhaa ostoskeskusta ja
kuten arvaatte, kävin kylässä työmaalla. Seinille on jo kerääntynyt monenlaista
suihkemaalausta muilta tekijöiltä ja päätin sämplätä sekaan vähän kulttuurihistoriaa
sekä silmäniskun paikallisille. Löysin rakennuksesta autotallin jossa oli
kivan monitasoinen ja vaihteleva rakenne, josta tuli esiintymislava mieleen.
jonka taiteilija maalasi vuonna 1896. Tiivistin teoksen päähenkilöihin, jotka laitoin
taistelemaan purettavasta rakennuksesta. Väinämöinen tahtoisi maalata seiniä, mutta
purkufirmaa edustava Louhi moukaroi niitä palasiksi. Toki olisi ollut hauska versioida
koko maalaus suuremmalla väkimäärällä, mutta yössä on rajallinen määrä tunteja ja
taskulampun valossa yksityiskohtien säätäminen olisi ollut varsin hidasta.
Ehkä joskus palaan aiheeseen.
Wikipediasta aukesi myös alkuperäisen teoksen tausta:
"Tarinan mukaan Sammon puolustus oli tilausteos. Sen valmistuttua maalaus sijoitettiin rikkaan talon ruokasaliin, mutta palautettiin kuitenkin melko pian takaisin taiteilijalle. Syyksi kerrottiin, että talon emännän mielestä maalaus oli liian provosoiva, väkivaltainen ja värikäs katsottavaksi."
Vaikka blogaamisen tahti onkin vähentynyt vähän tärkeämpien
prioriteettien takia, kyllä näitä yhä tulee ajoittain kirjoitettua. Vaikka jos oikein
ajan hermolla olisi niin blogaamisen sijasta tulisi vlogata ja snäpätä ja vähän päälle.
Itse diggailen enemmän tarinankerronnasta ja valokuvista. Jää tilaa mielikuvitukselle
ja aukot tarinassa voi täyttää jokainen haluamallaan tavalla.
Loppiaisen aikoihin olin menossa tsekkaamaan erästä purkutaloa jälleen
kerran, jota olin kurkkinut jo aiemmin pääsemättä sisään. Tällä kertaa joku
oli kuitenkin avannut ovet ja pystyin kävelemään sisään. Talon seinät ja ikkunat ovat jo
osittain pirstaleina, joten sisälle oli myös satanut lunta.
Se helpottikin mukavasti kulkuani, lähdin katsomaan minne jalanjäljet vie.
Ensin löytyi maanpinnan alapuolelta hämyinen pesäkolo, joka oli nähtävästi sini-oransseihin haalareihin sekä keltaisiin liiveihin ja kypäriin sonnustautuneiden arjen ahertajien tukikohta.
Kuten kaikki ornitologit ja pesäbongarit, tarkastelin ympäristöä saadakseni
varmuutta pesän aktiivisuudesta ja käyttöasteesta. Mehupurkkien ja banaaninkuorien
lisäksi tämä laji näytti viihtyneen pesässä jo useamman sukupolven ajan, koska
vanhimmat jätökset oli selkeästi vuosien takaa. Löydön perusteella pystyi myös
päättelemään ahertajien vaeltaneen Helsinkiin alun perin Lahden seudulta,
talvehtiakseen etelässä.
Jatkoin matkaa läpi kerrosten kohti korkeuksia ja päästyäni huipulle, löytyikin yksi
Jouluaaton aatto 2016.
Istun just nyt keinutuolissa vuokramökillä perheen kanssa Joulupukkia
odottamassa. Muut nukkuu, mä hakkaan näppistä.
Tehtiin yksi joulumaalaus Martsariin, jonka postaan kuusijuhlan kunniaksi.
Mutta koska jouluun kuuluu sekä risut että lahjat, kerron nyt tapahtumasarjasta
vähän laajemmin samantien.
Saatatte muistaa kuinka blogasin Isänpäivänä Vantaan Martinlaaksosta,
jossa kesän lopulla oli isosti vanhan ostarin, eli Martinkeskuksen hautajaiset.
Palataan ossulle uudestaan ja jatketaan siitä myöhemmin vähän eteenpäin.
Asuessamme Martsarissa vuosina 1997-2003, aluetta kutsuttiin leikillisesti
"Mika-Mika-maa" nimelläkin. Nimitys johtui kahdesta herrasmiehestä, jotka
olivat asuneet siinä urheilukenttää vastapäätä mäenrinteessä,
nykyisin jo puretun nuuskakiskan yläpuolella.
Kun joskus vuosia sitten kuulin kaupungin virkamiesten suunnittelevan
Martinkeskuksenpurkamista, leikittelin ajatuksella, että olisipa siisti maalata
Mika & MikaOssun seinälle pikkupoikina. Kun sitten tänä keväänä asia alkoi
konkretisoitumaan kerroin ajatuksestani jo ensimmäisissä artititapaamisissa,
joissa projektia suunniteltiin.
Aloin etsiä referenssikuvia netistä formulakaksikon nuoruudesta,
iki-ihanalta 1970-luvulta, jolloin vaatteilla oli luonnetta ja väriä.
Silloin pojatkin puettiin punaiseen helposti ja Hai-saappaat oli kaikilla.
Koska elokuun aikana oli "pari muutakin" juttua käynnissä sekä opiskelu jne,
piti toteutus hoitaa muutaman tunnin osissa, eikä kuten yleensä kerralla purkkiin.
Hieman yllättäen sitten kuulinkin, että osaa toisista maalareista oli ärsyttänyt
seinien merkkailu. Seinää siellä kyllä riitti pitkään, ja esim. #purkutaide
-tapahtumassa Keravalla oli havaittu, että seinien varaaminen on ainoa järkevä tapa
pitää projekti järjestäjien lapasessa.
No, ärsytystä se varailu kuitenkin herätti ja eräänä iltana jälleen saapuessani
jatkamaanjo aloitettua duunia, olikin paikalla käyty "auttamassa"
jonkun tuntemattoman toimesta. Kiitti.
Tosi kiva. Pakkohan se on myöntää että ihan rehellisesti vitutti.
Tuossa vaiheessa olin hahmoja hieronut jo muutaman illan, joten jotenkin duuni
oli vaan pelastettava. Purin hammasta ja peinttasin lisää. Asiaa mutkisti myös että
olin halunnut säästää alkuperäistä seinäpintaa ympärillä paljon ja taustaa mahd.vähän.
Lopulta muutama ilta myöhemmin sain kokonaisuuden valmiiksi. Olin halunnut tuoda
kundien neppikset mukaan kuvaan, myöhempiin ja suurimpiin urotöihin viitaten.
Lopulta kokonaisuus oli valmis. Aikaa kului about 6 iltaa, lelutägien korjaaminen
mukaanlukien. Niiden peittämisen kohdalla mietin kauan mikä toimisi taustana,
kun jotain sinne piti ruiskia sittenkin. Lopulta paras idea tuli baarin edustalla tupakoivalta paikalliselta. "Laita ne hiekkalaatikkoon, kun niillä on noi neppiksetkin."
No todellakin!
Hiekkis sopi teemaan hyvin ja sain uutta merkitystäkin siihen, kun tikkaat oli seinässä: "Hiekkalaatikolta tikapuita pitkin formulamaailman katolle".
Kun varsinainen Martinkeskuksen Jäähyväisjuhlapäivä koitti, hymyilytti
reippaasti, kun näki kuinka ympäristön asukkaat nauttivat juhlan ohjelmasta ja
useiden taitavien maalareiden luomista piisseistä ja charoista seinillä.
Paras bongaus niistä hetkistä oli itselläni Mikojen luona, jossa joku isä kuvasi
tyttöään, eikä tiennyt maalarin hengailevan olkansa takana.
Myöhemmin tilanteessa syntynyt kuva löytyi somesta fotaajan filtteröimänä.
Hyvä kuva, terkkuja teille ja kiva että kiinnosti.
Hashtagilla #ripmartinkeskus löytyy sosiaalisesta mediasta paljon muutakin materiaalia ostoskeskuksen purkuun liittyen. Vaikka jäähyväispäivä oli ja meni, seinien värittely
jatkui virkeästi. Vähän turhankin. Juhlista 48 tuntia ja neppailijat oli krossattu
jonkun muun toimesta. En tässä nyt viitsi koko fotoa laittaa enää, sellainen sirkus
tuosta syntyi monessa mielessä, kun tietystihän homma oli kostettava maalaamalla.
Graffitihistoriaa tuntevat muistavat Bill Blastin maalaaman "Sky´s The Limit"
keissin "Spraycan Art"-kirjasta. Kun silloin kasarin loppupuolella oppia haettiin
kirjaston graffitikirjoista, tapahtumasarja syöpyi mieleen. Ensin tyylikäs ja
yksityiskohdiltaan runsas muraali, joka sai siipeensä vähän kerrallaan.
Kunnes taiteilija jyräsi kaiken tyylikkäästi viestien.
Eli mustaksi vaan, pienellä perusthrowi-meiningillä ja lainaheitoilla.
Kirjeenvaihto jatkui vielä mullepäin pari päivää myöhemmin.
Ne jotka räppihissaa hallitsevat, tietävät mikä sana nimelläni on korvattu.
Hymiöt keltaisella pohjalla liittyy juttuun tai ei, aivan sama.
Kerran vielä homman kuittasin ja lykkäsin herneet kokille kauhaan, nenään
poimittavaksi. Siihen se loppui. Swedish chef heiluttelee seinässä edelleen, vaikka tulikin vaihtomiehenä kentälle. Ajoittain peli seinäpiirtelyskenessä ottaa kupoliin,
mutta turha silti liian syvällisesti on loukkaantua.
Mutta matkanhan piti jatkua pidemmälle Martsariin?
Kuulin kontakteiltani, että alueella oli purettavana ennen joulua kolmirappuinen
kerrostalo, kivenheiton päässä formulakuskien kotitaloista.
Tuli ajatus.
Kun postasin instagramiin oman valmiin kuvani neppailijoista,
yksi likettäjistä oli muuan M.Salo, joten kysyin Instassa, kiinnostaisiko
peinttaus vanhalla asuinalueella? Kyllä kuulemma kiinnosti, vaikkei aiempaa
kokemusta sellaisesta ollutkaan
Viikko sitten homma toteutettiin. Tuulilasin luonnon taiteesta voi päätellä
sääolosuhteet ja lämpötilan. Teema oli sen mukainen. Suhteellisen simppeli
duuni oli tulossa. Itse tekisin ääriviivat ja Mika saisi värittää.
Tapasimme pihamaalla ja aloimme hommiin. Jossain vaiheessa
Mika kommentoi että kuviakin voisi ottaa. Ehdotin että kysyisin jos vaikka
paikallinen fotopäällikkö Olli Berg
sattuisi olemaan kotosalla.
Olli saapui sopivasti kuvaamaan viimeiset hiomiset parin tunnin keikasta. Ollin lisäksi
mestoilla oli myös jouaaja, eli Mikan koira Bella vahtia pitämässä.
Homma eteni hyvin ja vaikka keliolosuhteet oli mitä oli, veteli