Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tyttö ja pommi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tyttö ja pommi. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. lokakuuta 2014

Kirjamessut 2014: KirjaKallion graffitiseinä

Tuttu blogausaihe aiemmilta vuosilta: Kirjamessut.
Joka vuosihan siellä on käytävä kuuntelemassa kirjailijoiden kertomuksia
 ja kuvittajien kuulumisia. Kun kuulee tarinoita luovan alan ammattilaisten arjesta,
tulee hyvää näkökulmaa ja mahdollisia vinkkejä omallekin uralle.

Tänä vuonna oli mahdollisuus osallistua messuille joka päivä työn merkeissä,
olin yksi maalareista, jotka kuvittivat messuosaston seiniä.
Maalasimme MakeYourMarkista hankituilla 
 vesiohenteisilla spraymaaleilla hitusen tussilla hifistellen.
Viereisellä seinällä maalasivat Antti Kalakivi sekä Jaana Tikkanen 
siveltimillä ja pullotussilla sekä samoilla kannuilla.

KirjaKallio , eli Kallion ilmaisutaidon lukiolaiset isännöivät Louhi-lavaa,
 jossa messujen aikana vieraili monensorttista kynänpyörittäjää 
kertomassa synnyttämistään opuksista.


Torstai

Joka päivälle oma teema, johon vieraat sekä päivittäinen paneelikeskustelu liittyivät. Torstain aihepiiri oli: "Kun vahvasta tuli uusi laiha". Paneelissa mm.
Radio Helsingin päätoimittaja Maria Veitola kertoi
 omakohtaisista kokemuksistaan ympäristön ulkonäköodotusten suhteen. 
Samaan aikaan taustalla joku lippispää maalasi bodaria seinään.

foto: Kirjakallio
Marian tarina olikin kiinnostavaa kuultavaa, tarina ufosta ja ennakkoluuloista
kertoo paljon tasapäistävästä yhteiskunnastamme. Voit lukea haastattelusta 
kirjoitetun artikkelin Iltalehden linkistä

Päivän edetessä sain seuraa seinälle, kun Mad Max Madson tuli kaverikseni.
Eipä aikaakaan, kun suuri yleisö oli huomannut Maxin saapuneen,
 sällin maalaamista seurasi aikamoinen lauma uteliaita.


Samaan aikaan sohvalla istui James Nikander, 
eli Musta Barbaari kertomaan kirjastaan "Salil eka salil vika".
Vierailijan kunniaksi taustaseinälle ilmestyi ghettoblaster kirjahyllyn viereen.

foto: Kirjakallio
Aiemmin päivällä vierailleiden crossfit-miesten ollessa sohvalla
seinälle syntyi myös kahvakuula, joka muuttaisi muotoaan heti seuraavana päivänä.


Puolivalmiin mankan kaveriksi ilmestyi vielä
henkilövaaka, fitness-harrastajalle elintärkeä kapistus.


Päivän päätteeksi kävin kuuntelemassa vähän 
vanhemman koulukunnan muusikkoa (kaikkien muiden titteleidensä ohella).
Mato Valtonen oli kertomassa kirjasta "UUTTA MATOA KOUKKUUN"
jonka kirjoitti Kalle Isokallio. Luin itse teoksen viime talvena ja suosittelen!


Tässä on sellainen kirja, joka pitäisi ehdottomasti lisätä pakolliseksi 
oppimateriaaliksi kulttuurituotannon opiskelijoille, tai oikeastaan jokaiselle
joka haluaa tehdä jotain vähän eri tavalla kuin muut.
...vaikka välillä vähän tulisi turpiinkin...


Tietysti piti ne nimmaritkin siihen etusivulle ruinata.

Perjantai

Päivän aihepiiri oli "Maailmanmatka ja maailmantuska".
Eli kuinka matkustaminen vaikuttaa kohdemaihin ja kuinka omalla toiminnalla
asiaan voisi reagoida. 

foto: Kirjakallio
Aamupäivästä alkaen suurin energia meni värityshommissa, 
kun torstain linja oli ollut pitkälti sketsausta harmaalla valkoiselle.
Puolialastomasta adonisbodaristakin kehkeytyi enemmän sohvauneksijan 
näköinen matkamies merinovillaneuleessaan.
Max väritteli säästöpossun ja spreijasi kylkeen "Matkakassa".


Maailmanmatkailuaiheisiin kysymyksiin parhaat vastaajat 
ovat tietenkintv:stä tutut Riku & Tunna Madventures. 
Mondo lehden päätoimittaja Kati Kelola vahvisti 
omalla panoksellaan keskustelua mukavasti.


Tästä riemastuneena kahvakuula lensi lepikkoon ja karttapallo tuli kehiin.


Lisää tarttumapintaa aiheeseen toivat kirjahyllyn kylkeen ilmestyneet 
matkamuistoviirit, piikikäs kaktus saviruukussa sekä kapsäkki, 
jonka Max oli muovannut ghettoblasterista lukiolaisten haastatellessa
 sarjakuvataiteilija Petri Hiltusta. Mieheltä on ilmestynyt 
uusi osa hilpeitä Väinämöisen seikkailuita, nimeltään Tietäjä tien päällä.


Samaan aikaan seinän takana tytöt treenaavat jo seuraavaa haastattelua.
radiossa se tehtäisi lämpiössä, messuilla homma sujuu lattialla.


Värikkäisiin neliöihin sai kuka tahansa jättää viestiään. 
Ja hienosti seinään piirtäminen houkutti niin isoja kuin pienempiäkin messuvieraita.
Melkein tuli lapsuus mieleen, kun oltiin vaihtamassa tapetteja lastenhuoneeseen
ja faija antoi luvalla piirtää suoraan seinään.

Aikakoneita näytti olevan laatikkokaupalla naapurissa myynnissä, 
mutta noilla ei kyllä omaan lapsuuteni pääsisi.


Mukanani tuoman Julkimot- sarjisalbumin avulla tehtiin silti tekijän kanssa 
pieni aikahyppy muutaman vuoden taakse.


Suosikkiin sarjakuvaa piirtänyt Jarkko Vehniäinen oli aidosti yllättynyt pyytäessäni 
omistuskirjoitusta näinkin vanhaan albumiin. 
Nykyisinhän mies tunnetaan ajankohtaisesti Kamala Luonto -sarjastaan.


Jatkoin matkaa messuilla ihan eläimenä, seuraava kuuntelun kohde oli 
ankkamaestro Ameriikasta asti.


Pari muutakin messuvierasta näytti suunnitelleen samaa.


Don Rosan tarinoita olisi kuunnellut mielelläni vaikka kuinka kauan, 
siinä on miehellä asenne paikallaan. Jalat maassa ja jokaisen huomioon ottaen 
hän kertoi olevansa todella pahoillaan, 
että ei voi piirtää kaikille halukkaille lukijoille ankkoja.

Akkarin päätoimittaja Aki Hyyppä kertoi että tällä kertaa signeerauspisteellä saisi vain nimmarin, eikä piirrosta. Kuljin signeerauspisteen ohi noin tuntia ennen kuin Rosa alkoi tarinoida ja jo silloin se jono oli montakymmentä metriä pitkä. 


Pettymystä lieventääkseen piirtäjä oli tuonut mukanaan toisen itselleen rakkaan 
harrastuksen satoa; chilipaprikoita. Niitä hän 
auliisti heitti yleisöön ja fiilishän oli kuin penkkaripäivänä kadunvarressa.


Miehen tehdessä lähtöä salamavalot räpsyivät 
niin ammatti-, kuin amatöörikuvaajillakin.


Piirtäjämestarin nimmari on tullut hankittua jo aiempien vierailujen yhteydessä,
 joten tsekkasin perjantain päätteeksi muuta messutarjontaa.


Kahdella eurolla olisi saanut näemmä kahmittua 
itseriittoista aidankaatajaa muutaman sata grammaa.
Pohdin hetken olisiko pitänyt ostaa johonkin hyötykäyttöön, 
mutta koska Lambista ei jää painomustetta kalsareihin, 
jätin löydön muiden elävien ruumiiden joukkoon. 


Divaripuolella kirosin jälleen teini-ikäistä itseäni, kun rahanpuutteessa roudasin 
lähes kaikki aarteeni antikvariaattiin. 
Vaikka Pink Panthereista ja Mustanaamioista ei vieläkään myymällä niin suuria 
rahoja saisi, kuin alla olevista Hämäriklassikoista (!), niin kyllä nuoruuden sarjiksia silti on ikävä.


Lauantai 

 Antin ja Jaanan seinällä Karhupuiston karhu oli päättänyt lähteä reissuun, 
mutta kyllä se kuitenkin oli mukanamme loppuun saakka.


"Miltä näyttää menestyjä" oli päivän teema.
Siihen liittyen laitoin sohvalla nukkujan haaveilemaan kultakellosta ja 
pröystäilemään setelinipulla. Tehokeinona käytin monopoliseteleitä maalattujen sijasta.

foto: Kirjakallio
Päivän kuuntelusettiini olin aikatauluttanut kirjailijan Kotkasta.
Jari Järvelä osallistui paneelikeskusteluun Suomen Dekkariseuran kutsumana, 
keskusteluaiheena "Nuorten rikokset kirjallisuudessa".


Kun dekkaristit olivat paneloineet, pyysin Jarin maalaamaan.
Tutustuin mieheen kesällä vieraillessani Kotkassa ja jo silloin oli puhetta että joskus 
pitäisi maalata jotain kimpassa. Nyt sitä sitten kokeiltiin messuilla.


Oranssi kannu kouraan ja kirjailija kirjahyllyn kimppuun.


Muiden kirjojen kärkeen syntyi tutunvärinen kirjanselkä.

Samaan aikaan meidän selkiemme takana oli haastattelu menossa.
Duudsoneiden tarinasta kirjoittanut Jani Niipola kertoi projektistaan HP:n ja Jarnon kanssa.


Niinpä säästöpossu heräsi eloon, jekkunelikon lemmikin muistoa kunnioittaakseen.


Myös unimaailman pukumies osallistui hullutteluun Jarpin bravuurilla
tikkataulu vatsassaan.


Jaana ja Antti puolestaan elävöittivät naapuriseinälle lisää Helsinkimaisemaa.


Pian saatiin seinälle myös naisenergiaa Jakomäestä, 
kun Lähiöprinsessa Tanja saapui mukaan maalailemaan.


Matkalaukku vaihtoi taas muotoaan, nyt siitä tuli läppäri. 


Myös kaktus lähti lauluun ja seuraavaa päivää valmistellen 
kaktus antoi tilaa orkidealle.


Lauantain päätteeksi seinä näytti tältä:


Sunnuntai

 "Romantiikan Fantasia" oli päätöspäivän teemana.


Salla Simukka tarinoi Lumikki-trilogiastaan opiskelijoiden haastattelussa
ja sohvan uneksija haaveili romantiikan nälässään kurvikkaasta blondista.


Meidän kolmikon seinä oli viittä vaille valmis.
Kirjan selkämyksiin pientä tussausta ja muutama muu pikku säätö,
niin siinäpä se.


Possu vaihtoi nimeään Amoriksi saatuaan lemmekkäät siivet ja läppärillä 
sohvan mies oli ilmeisesti poikennut Tinderissä.


Näissä puitteissa paneelikeskustelua romantiikasta ja somesta
kävi käsittelemässä mm. Mikael Jungner.


Naapuriseinäkin oli tullut valmiiksi, sydämiä leijaili ja 
herkkyyttä piisasi.

foto: Kirjakallio
Kiitos messuista KirjaKallion väki,
pitäkää meininki yllä ja ajatukset korkealentoisina!

foto: Kirjakallio
Loppuun on tullut yleensä heitettyä joku musavideolinkki. 
Pysyäksemme aiheessa, löysin tällaisen:


Mielenkiintoista menoa, ja sehän on vain oikein!

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kotkan graffitimaalarit Metro ja Rust

Bongasin Hesarista maaliskuussa artikkelin joka sai 
seinämaalarin ryntäämään kirjakauppaan.
Jari Järvelän haastattelu kertoi kirjailijan tuoreesta jännäristä 
Tyttö ja pommi, jossa pääosissa ovat graffitimaalari nimeltä Metro ja vartija Jere.


Yhdeltä istumalta en pystynyt kirjaa lukemaan arkikiireiden takia, 
mutta yöaikaan sitä ahmin luonnollisesti kustomoimani metrolampun valossa.
Suosittelen hankkimaan kirjan hyllyyn, 
tällaista herkkua on harvoin tarjolla.


En nyt spoilaa koko juonta, mutta kuten Järvelä itse on jo kertonut niin kirjahan alkaa 
junien maalauksella, joka johtaa Merikeskus Vellamon seinustalle,
 jonne Metron poikaystävä graffitimaalari Rust
pakenee "Rottia", vartiointiliikkeen miehiä.


Rust putoaa rakennuksen korkeimmalta kohdalta asfalttiin ja sen seurauksena
 kirjan tapahtumat vyöryvät vauhtiin.

Lukiessani kirjaa, muutenkin vahvaan eläytymiseeni vaikutti myös se, 
että viime kesänä tuli Kotkassa poikettua ensin juhannusta viettämässä 
ja sittemmin vielä Arto Tolsa Areenaa maalaamassa. 
Niillä reissuilla olin tutustunut öljysataman ympäristöön ja ihaillut karua kauneutta.


Kirjassakin siellä seikkaillaan. 
Alueen vanhat satamarakennukset ovat inspiroineet 
Järvelän kynää luomaan hengästyttäviä tilanteita betonirakennusten maisemissa.


Jonkinasteista toimintaa rakennuksissa vielä taitaa olla, 
joten en lähtenyt syvemmälle tunkeutumaan.


Pihapiirissä tuli vastaan myös sammutin,
 liekö sama joka kirjailijaa inspiroi?


Pari vieläkin isompaa betonirakennusta siellä myös sijaitsee.


Niiden sisällä lattia täyttyy kalkkipölystä ja katonrajassa menee kulkusillat 
päätähuimaavalla korkeudella.


Lieriöt ovat säilyneet pääsääntöisesti puhtaana, 
mutta pari maalaria on sinnekin löytänyt. 
Vasemmassa alanurkassa löytyy ikiaikainen klassikko,
satamaympäristössäkin monesti nähty kirkkovene.


Öljysatamassa on myös tätä nykyä skeittiparkki 
joka palvelee ilahduttavan monia urbaaneja urheilijoita.


Betoniparkin vieressä on tyhjä ja ränsistynyt satamarakennus, 
jossa ensimmäisellä käyntikerralla rikoin vahingossa kameranikin, 
kun kompuroin rikottujen seinärakenteiden seassa.


Talon pinnasta löytyy sulassa sovussa graffititaidetta ja 
vähän punk-henkisempää kantaaottavaa seinäkirjoittelua.


Sisäpuolella löytyy muutamia herkkuja, eri tyyleillä toteutettuna.


Ensimmäisellä kerralla vieraillessa paraatipaikalla sijaitsi mm.
Vaughn Bodēlta lainattu lizard-hahmo ja Nora -piissi.


Eilen sen tilalle oli tullut ilmeisesti paikallisten Kuosi kyhäys.
Halusin fiilistellä kirjaa ihan kirjaimellisesti, eli osoittaa kirjailijalle kiitollisuuttani
 hienosta ja kantaaottavasta tarinasta. 
Otin tilan haltuun.


Kirjassa Metro maalaa Rustin muistoksi muutamia juttuja, 
joista eräässä väritys on ruosteenomainen. 
Kirjailijan mukaan väritykseen oli käytetty keltaista,oranssia, punaista ja ruskeaa.
Krossasin edellisen duunin kromilla saadakseni metallisen taustan ja sketsasin kuparilla.
Päälle sitten käytin ohjeistettuja värisävyjä sekä harmaata varjostuksiin.


Punaista olisi voinut vähän pirskotella enemmänkin, 
mutten halunnut mässäillä liikaa veripisaroilla.
..RIP RUST..


Koska ei ollut auringonpaisteessa hirmuhoppu himaankaan,
kiertelin vielä hetken maalauksen jälkeen satama-alueella ympäristöä kuvaten.


Kalastajat olivat varmaan päiväunilla näin myöhään,
 mutta verkot oli levällään kuin Jokisen eväät.


Tietysti satamassa löytyy veneitäkin. 
En tiedä kuka kyseisen kiulun omistaa, mutta aika miehekkäästi se on nimetty.


Tämä maalari on kiteyttänyt Metron ajatukset seinään:
"Kotka needs paint!"
Toinen pidempi mietelause taas kuulostaa kirjan hahmoista 
ehkäpä Raittilan suusta lainatulta.


Paikallista väriä betoniseiniltä löytyy siellä täällä, 
seassa löytyy toki myös muualtakin tuttua jälkeä:


Stay Ice näyttää poikenneen mestoilla.

Tällä kertaa raportti jää tähän,
mutta Kotkaan tulen vielä jatkossakin poikkeamaan.
On se sen verran romanttinen ja inspiroiva ympäristö.

Loppuun aiheeseen liittyvää musaa;
 inspiraation antoi se ylempänä nähty vene nimeltä Hannibal.
Varsinkin ensimmäinen verse osuu aiheeseen kuin tkp rintalastaan.