Näytetään tekstit, joissa on tunniste maahanmuutto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maahanmuutto. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. joulukuuta 2015

Jouluseimi 2015 piparitaikinasta

Viime vuonna tuli inspiroiduttua väsäilemään piparitaikinasta
Mellakkakuvaelma itsenäisyyspäivän pyörätelinepojista ja kun ilmoitin sen mukaan
Hesarin piparikilpailuun, olikin se yllättävän kova hitti.
Voittoa ei 2014 tullut, mutta ei se päätarkoitus ollutkaan, vaan se idean toteutus.
Tänä vuonna Hesarin piparikilpailu 2015 on jälleen päällä, mutta nyt en ole mukana.
Tarkoitus kyllä oli, mutta toisin kävi...
Deadline ilmoittautumiselle oli torstaina, johon tähtäsin,
mutta en ollut tajunnut että se on klo 09.00 vaan käsitin että 17.12. iltaan saakka.
Tässä nyt kuitenkin kerron ne läpät ja avaan idean sillä aikaa kun piparit on uunissa.


Kuten kaikki (ikävä kyllä pakostikin) tietää, kotimaamme käy
päivä päivältä syvemmissä vesissä. En jaksa nyt linkitellä mistä puhun,
riittää kun avaat netistä oman facebook-feedisi, tai iltapäivälehtien saitit,
tai sitä tai tätä. Joka paikassa missä kuljet, maahanmuuttopolitiikka,
eli turvapaikanhakijat on spekuloinnin kohteena. Mitä porukkaa, miksi tänne,
mistä kotoisin, minkä ikäisiä, millä puhelimella, ja mitä vielä.
Eikä siis asiasta keskustelu johdu tutustumisenhalusta, vaan pääasiassa
maahanmuuttajia paheksuen ja peläten.

Oon oman mielipiteeni jo aiheeseen kertonut rajavartija-työhistoriani näkökulmasta
sekä myös katutaide-näkökulmastani Art Goes Kapakan yhteydessä.
Kuitenkin asia vaivaa yhä, joten päätin purkaa mieltä pipariin.
Oon joskus aiemminkin kertonut, että faija ohjeisti aikanaan välttämään kahta
puheenaihetta; uskontoa ja politiikkaa. Nyt ne kuitenkin piti taas
kaivaa esille ja ravistella.Työni tulisi käsittelemään nykyaikaista Jouluseimeä,
pienin variaatioin.

Seimi on klassinen joulukoriste. Se kuvaa hetkeä ajanlaskumme alussa, 
jolloin kolme viisasta itämaan tietäjää saapuvat Beetlehemiin tervehtimään 
vastasyntynyttä Jeesus-lasta , joka nukkuu eläimille tarkoitetussa
tallissa Marian ja Joosefin kanssa, koska perheelle ei ollut sijaa majatalossa.


Kotimaan tilanne on tällä hetkellä se, että yhä useampaa maahanmuuttajaa
on vastassa enemmän kuin kolme, vähemmän viisasta tietämätöntä ja tervehdykset
on tulikuumia: polttopulloja tai raivoisia uhkailuja.
Ehkä siis ihan hyvä että missasin sen deadlinen, enkä pilaa hyvän mielen kilpailua, 
koska tää mun duuni onkuitenkin enemmän mielipiteeseen pohjautuva installaatio, 
kuin joulumieltä nostattava söpö piparitalo. 

Kaiken lisäksi projektista tuli lämminhenkisen puuhastelun sijasta 
hammastapurevaa pakerrusta, kun lähes jokainen työvaihe meni niin sanotusti
 vi.. eikun pipariksi. Lähikaupasta oli aiemmin hyväksi havaitsemani piparitaikina loppu,
 joten otin korvaavan tuotteen. Vehnäjauhoja muistin kaapissa olevan, mutta ne olikin 
täysjyvää, eikä puolikarkeaa, jota olisi pitänyt olla. En jaksanut lähteä
uudestaan kauppaan vaan päätin mennä sillä mitä on.


Kaulitsin ensimmäisen taikinapaketin liian ohueksi, jolloin se hajosi heti pöydälle, 
kun koitin siirtää leikattuja hahmoja uunipellille. Piti vaihtaa työtapaa. 
Kaulitsin seuraavan paketin leivinpaperin päällä ja ujutin pellin alle ja 
sitten vasta leikkasin hahmot.


Pohjoisen maan tietämättömillä miehillä oli tehtävä Helsingissä.
He olivat tulleet tapaamaan maahamme kaukaisista maista saapunutta
 miestä ja naista, joilla oli kuulopuheiden perusteella hallussaan
Suuri Uhka: Alle 6 euron pizza

Kuuleman mukaan pariskunta pizzoineen majailisi kaiken lisäksi miesten
 suurimman Sankarin kunniaksi pystytetyn muistomerkin juurella, 
sillä samalla laatoituksella jossa kolmikkomme kävi nostamassa kättä lippaan aina 
Viroon suuntautuvien oluthankintareissujen ohessa. 


Miesten Sankari on tietysti kivipaasin huipulla
hevosellaan ylväästi ratsastava Marsalkka Mannerheim.

http://img.yle.fi/uutiset/kotimaa/article5574511.ece/ALTERNATES/w580/mannerheim%20mannerheim-patsas%20patsas
Patsaan mallina oli kuulemma ollut Marskin viimeinen hevonen, 
Käthy  joka oli syntynyt Ruotsissa ja sieltähän ylipäällikön omakin
suku oli aiemmin Suomeen muuttanut. 


Paperimuottien kanssa säätäessä ja taikinaa kirotessa hahmot 
viipyivät uunissa suunniteltua pidempään. Siinä kävi pipareille 
vähän samalla tavalla kuin vastaanottokolmikkomme Rauskille, 
joka kerran sammui Thaimaanmatkallaan hieromalaitoksen
 aurinkoterassille Speedoissaan. Maatalouslomittajana satunnaisesti 
työskentelevällä Rauskilla kun oli tapana aina lypsyn jälkeen ottaa nokoset.


Rauskin lisäksi muutkin oli tällä kertaa vähän poikki.
Taikinan rakenne oli heikentynyt entisestään, kun täysjyvävehnäjauhoissa 
on mukana jyvän kuorirakennetta, eli se on karkeampaa koostumukseltaan. 
Kuumalla sokerimassalla kropat oli kurottava kasaan, sillä sekä taikina 
että käytettävissä oleva aika ennen deadlinea oli loppumassa, kun yöllä 
duuniani kasasin. Jossain vaiheessa myös Nukkumattia olisi moikattava.


Hahmoilla alkoi olla pikkuhiljaa vaatteet niskassa.
 Markku-Juhani oli joutunut lainaamaan marssilleen vaimon crocsit, 
koska maihinnousukengät oli ollut naapurilla lainassa vaimonhakureissulla 
ja jonne toinen kenkä oli sitten kadonnut baarikadulla.

Kavereiden kesken Mace-Juzziksi kutsutulla sällillä kävi huono munkki.
Liian ylpeänä takakenossa kulkenut kaveri kellahti selälleen ja oli aika liimata kuumasokerilla ja viilentyä pakastimessa, Harmi vaan että vastaostettu Leijona-paita kärsi kaatumisesta eniten. 


Sen verran päättömäksi meno on vastaanottokeskusten lähistöllä yltynyt, 
että on vain ajan kysymys milloin alkaa kauloja katketa oikeasti.
Puolin tai toisin.
Isänmaallisuudella toimintaansa perustelevat kulkevat Katupartiot  
ovat aktivoituneet, mutta väkivallalla saa vain väkivaltaa, se ei ole ratkaisu mihinkään.
Parempi ratkaisu olisi opettaa ja osallistaa. Sitä on myös onneksi liikkeellä, 

Mitähän se Marski tilanteessa tekisi?
Ehkä hän veisi pakolaiset ratsastamaan. Tai leipomaan.
Niin ne tekivät Helsingin Koskelassa


Mun Marski oli valmis vihdoin. Deadlinesta 8 tuntia jäljessä .


Kolme sisukasta vastaanottajaamme olivat saavuttaneet etsimänsä.


Patsaan juurella alle 6 € Pizzan ääreltä löytyi Romaniasta saapunut 
Maria, yhdessä Somaliasta kotoisin olevan Yusufin kanssa. Juomaa heillä
 ei ollut, mutta vastaanottokeskuksesta saisi kuitenkin vettä kraanasta.


Markku-Juhanin ja Rauskin kanssa liikkeellä oli silinterihattuinen salkkumies, 
johon sisä-Suomen sisu-miehet oli tutustuneet netissä, Juttu-foorumilla.
He kutsuivat pukumiestä Päälliköksi, koska liituraitapuvuissa työskentelevä mies 
keksi aina hyviä ideoita, tämäkin reissu oli Päällikön ideoima.
Hän oli odottanut miehiä juna-asemalla ja tervetulotoivotuksena osti kaksikolle 
reippaat eväät lähikaupan käyttölasi-osastolta.


Kaiken keskellä se lepäsi katukivetyksellä jäähtyen.
PIZZA KOLMELLA TÄYTTEELLÄ 5,90 €
Maria oli toivonut siihen oliiveja, Yusuf halusi sekaan avocadoa
ja kumpikin piti keltaisista paprikoista. Tomaattikastike ja juusto
olivat vakiotäytteitä.


Mutta vaikka Yusuf ja Maria olivat kasvissyöjiä ja vähään 
tyytyväisiä, huokaisi Yusuf ajatuksensa ääneen:
"Oispa kaljaa."

Kun Mace-Juzzi kuuli toiveen oluesta, hän sai idean. "Hei kuulkaas,
myö voitas tehä yhteisjakoa: Työ annatte meille pitsaa, ni myö tarjotaan 
teille Karjalapullot ruokajuomaksi. Ko miullahan on tää viikate, 
nii saahaan tuo lätty viiteen osaan helposti.
Johan täs on kiukuteltu nii et nälkä kurnii."


Siitähän tuli lopulta kiva kansainvälinen puistopiknik.
Eiköhän se Mannerheimikin olisi mielissään ollut mukana
tällaisessa kehitysyhteistyössä.

Ruokailun lomaan suositan porukalle vielä taustamusiikkia,
jonka riimit antaa sopivasti pippuria ja tabascoa siihen 
yhteiseen alle 6 € pizzaan. 



keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Turvapaikanhakijoita ja vihreä uniformu


Maahanmuuttokeskustelu ja turvapaikanhakijat herättää tunteita
joka tuutissa ja kuplassa tällä hetkellä sen verran runsaasti, että on aika 
kertoa asiasta muutama itse koettu juttu kaiken sen epäluuloihin perustuvan informaation ja rikkinäisen puhelimen sekaan.

Työskentelin valtion virkamiehenä Rajavartiolaitoksessa vuodet 2000-2011
Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Titteli oli virallisesti vanhempi merivartija ja
kansankielellä duunina oli passintarkastus. Tosin termi on hyvin harhaanjohtava, sillä
osastossa on lukuisia eri tehtäviin jaettuja ryhmiä, jotka kaikki omilla osa-alueillaan
tähtäävät samaan: valvovat valtion rajan ylittäviä ihmisiä.

Reilun kymmenen vuoden aikana otin vastaan ja rekisteröin Suomeen suuria määriä
turvapaikanhakijoita kollegoideni kanssa, joista osa jatkaa samaa duunia edelleen.
Maahantulijat rekisteröidään ottamalla sormenjäljet ja valokuvat, jonka jälkeen
heidät siirretään vastaanottokeskuksiin odottamaan tp-hakemuksensa
käsittelyä ja päätöstä. Vuosien varrella vastaan tuli monenlaista kulkijaa,
joilla kaikilla lähtökohdista ja motiiveista riippumatta on yksi ja sama päämäärä:

Vapaus.


Tässä kirjoituksessa kerron muutamia omia kokemuksiani
 metsänvihreässä uniformussa. Tosin aika pintapuolisesti, sillä vaikka olenkin irtisanoutunut virasta, tietty vaitiolovelvollisuus täytyy säilyttää. 
Jo senkin takia, että entiset virkaveljet voisivat jatkossakin tehdä työnsä edelleen mahdollisimman rauhassa, tarvittavilla toimenpiteillä.

Turvapaikanhakijoita saapuu maahan monella tapaa, maitse, meritse ja lentäen.
Osa hakee turvapaikkaa, osa parempaa toimeentuloa, osa kadonnutta perhettään,
kuka mitäkin. Jotkut pakenevat sotaa, toiset uskontoa, politiikkaa, sortoa tai vainoa.
Jotkut jopa kaikkia edellämainittuja.

Tietysti joukossa on myös turvapaikkaturisteja, väärentäjiä sekä laittoman
maahantulon järjestäjiä. Jopa vaikka minkälaista väkisinmakaajaakin,
kansalaisuuteen ja kotimaahan katsomatta. Rajaviranomaisten tehtävä on ottaa kaikki
tulijat vastaan ja suorittaa tietyt toimenpiteet,  jotta Maahanmuuttovirasto
pystyy  mahdollisimman kattavasti selvittämään kenellä on oikeus jäädä
 ja kuka jatkaa matkaa. Siksi on olemassa erikseen tutkinta-, asiakirjatutkinta-
sekä muutama muu erikoisryhmä.

Itse kuuluin ns. Terminaaliryhmään, jonka tehtävänä oli muun muassa noutaa
turvapaikanhakijoita sekä nk. Dublin-palautettavia lennoilta sekä
saattaa maastapoistettavia koneisiin. En osaa arvioida edes satojen tarkkuudella,
montako ihmistä olen saattanut Suomeen tai Suomesta pois.


 Monensorttista kulkijaa tuli vastaan, kirjaimellisesti vauvasta
vaariin. Itseään "roturealisti" yms. kiertoilmauksilla kuvaavat reppanat
jaksavat ylläpitää käsitystä, että tp-hakijoina olisi vain työikäisiä miehiä.
Voin kertoa, että se on yhtä totta kuin joulupukin lentävät porot.

Kaksin käsin olen työntänyt pyörätuolissa kulkevia mummoja sekä 
taluttanut kädestä pitäen leikki-ikäisiä passilinjasta läpi. 
Turvapaikkakuulusteluissa olen nähnyt itkut, raivot, pelot, ilot
sekä surua, ahdistusta ja helpotusta. 

Kulkijoilta kuulin kertomuksia moneen lähtöön. Joillakin kertojilla 
oli vahvoja väkivallan jälkiä kropassaan, joillakin silkkikravatti ja merkkivaatteet. 
Ulkonäkö tai vaatetus ei kuitenkaan ratkaise mitään. 
Tutkinta täytyy silti suorittaa, tapauskohtaisesti ja tarkkaan.


Monesti sanotaan että vain hyvin toimeentulevat pääsevät lähtemään paremman
 tulevaisuuden perään, turvapaikkaa hakemaan. Tämä pitää osittain paikkansa,
 muttei kuitenkaan ole koko totuus. Ajattelehan itsesi seuraavaan tilanteeseen:

- Suomi on sodassa 

- Kaikki puoluetta X äänestäneet tai kirkkokuntaa Y kannattavat
vangitaan, siepataan, tapetaan tai raiskataan vastapuolen toimesta

- Naapurikaupungissasi on jo tapahtunut julmuuksia, seuraavaksi 
vuorossa on sinun perheesi

-Perheesi on keskituloinen, mutta olisi pieni mahdollisuus päästä turvaan
Australiaan, jos maksaisit vuosipalkkasi verran rahaa puolitutulle autokauppiaalle.

-Mitä teet?

Jos kuvatunlainen tai vastaavan tapainen skenaario uhkaisi itseäni, tekisin 
varmasti ihan mitä vain, jotta saisin perheeni turvaan.

IHAN - MITÄ - VAIN !

Myisin taloni, varastaisin naapurin auton myydäkseni senkin, 
maksaisin lääkärille joka poistaisi toisen munuaiseni myytäväksi, 
väärentäisin paperini, tai maksaisin väärentäjälle, 
ryömisin rekkaan, veneeseen, lentsikkaan, junaan, ihan sama. 
Mutta veisin perheeni turvaan, hinnalla millä hyvänsä,
sillä kuten sanotaan, "Hätä ei lue lakia."

Kun sitten pääsisin turvaan vaikka sinne Australiaan, niin tietenkään
en jatkaisi moraalittomilla valinnoilla, vaan tekisin töitä.
Peltotöitä, keittiöhommia, siivousta, mitä vain saisin.
Niin varmasti moni Suomeen tulijoistakin tilanteeseensa suhtautuu.

Jos kuvittelu omalle kohdalle tuottaa vaikeuksia, suosittelen lämpimästi
sarjakuvataiteilija Ville Tietäväisen hyvin uskottavasti ja totuudenmukaisesti
Järjettömän laajan asiaan perehtymisen ja tuotantoprosessin tuloksena syntynyt teos
laittaa ajattelemaan pakolaiskysymystä hakijan näkökulmasta.

http://www.sarjakuvakauppa.fi/nakymattomat-kadet.html
Ihmissalakuljettajat kertovat itse Hesarissa 16.9. toiminnastaan.
Juuri näitä LaMa-järjestäjiä ensisijaisesti viranomaiset etsivät
ja koettavat tukahduttaa heidän epäinhimillisiä liiketoimiaan.

Jos sitä turvapaikkaa ei sitten myönnetä, syystä tai ei, on edessä 
maasta poistaminen. Sen suorittaa lain mukaan ulkomaalaispoliisi, 
rajavartijoiden avustaessa tarvittaessa toimenpiteiden toteutuksessa.

Kaikille lähtö ei ole mieleinen ja välillä tilanne voi päätyä voimankäyttötilanteeseen.
Sellainen tietysti näyttää ulkopuolisen silmin varsin vastenmieliseltä, kuten Kati
Pietarinen kertoo Voima-lehden nro 2/2013 artikkelissaan Nippuside Airlines.

Kuvatun kaltaisia tilanteita varmasti on tapahtunut, mutta tietenkään se ei ole
tavoiteltu päämäärä, että voimakeinoja käytettäisi.  Työtehtävät on kuitenkin
tehtävä, olit sitten baarimikko tai ulkomaalaispoliisi. Mutta sillä erotuksella,
että baarimikko voi kieltäytyä myymästä viinaa känniselle, kun taas
virkamies ei voi todeta maastapoistettavalle "Ai et halua lähteä, no ei sitten."

Voimankäyttö ei kuitenkaan ole Suomessa silmitöntä väkivaltaa, toisin kuin
monissa muissa maissa. Täällä tilanteita harjoitellaan ja virkamiehet toimivat
pienimmän haitan periaatteella. Voimankäyttöä harjoitellaan säännöllisesti,
jotta tilanteet hoituisi mahdollisimman turvallisesti. Treenitilanteissa harjoitellaan
aina ammattimaisesti, mutta joskus voi homma mennä
lopulta myös pelleilyksi, kun kohteena on oma duunikaveri.


Uran aikana oli paljon hyviä ja hauskoja hetkiä, joista varmasti joskus kerron lisää,
hymyilyttävää materiaalia riittää runsaasti. Lopulta kuitenkin turhauduin vaikutusmahdollisuuksieni vähäisyyteen ja ajoittain liian negatiiviseen ilmapiiriin. 
Tästä lyhyinä esimerkkeinä kaksi vastenmielistä tilannetta.

*****
Asiakkaan tapaus: maahanmuuttajan tulotarkastus

Linjalla tuli vastaan turkkilaistaustainen henkilö, jolla oli historiaa
laittoman maahantulon järjestämisestä. Hän matkusti pienen poikansa kanssa.
Isä vietiin kuulusteltavaksi ja poika odotti päivystystiloissa. Annoin sällille ajankuluksi
 paperia ja yliviivaustusseja, jotta voisi piirtää sekä juttelin mukavia.
Kun heidät päästettiin jatkamaan matkaa, poika vilkutti minulle vielä hymyillen.
Isänsä sanoi hänelle suomeksi:
"Lopeta, se on paska."

*****
Kollegan tapaus: virkamiehen kotielämä

Vähän vanhempaa ikäluokkaa oleva virkaveli kertoi kotielämästään:
"Poika tuli koulukaverinsa kanssa kotiin. Se kaveri oli joku mulatti.
Kun kaveri vähän ajan päästä lähti kotiinsa, sanoin pojalle että:
"Tähän taloon ei sitten vastaisuudessa mitään mutakuonoja tuoda.""

*****
Puun ja kuoren välissä on hankala koettaa rakentaa väkisin siltaa. 
Onneksi vastaavaa näki harvoin, mutta ei olisi pitänyt nähdä ollenkaan. 
Itse en pelkää maahanmuuttoaaltoa, sillä rajalla on kuitenkin edelleen 
muutaman mädän omenan lisäksi myös monia aitoja ammattilaisia,
jotka kaikesta huolimatta jaksavat yrittää päivästä toiseen ja maahanmuuttajien kohdalla täsmälleen sama juttu. Yleistäminen on itselleen valehtelua.

Luovutin lopulta voimankäyttövälineet takaisin valtiolle ja aloin parantaa maailmaa lyijykynällä ja spraymaalilla, erilaisten projektien parissa työskennellen.


Toivon kaikille kanssaihmisille syntymämaahan tai ihonväriin katsomatta rauhaa 
ja suvaitsevaisuutta seinämaalauksen avulla, jonka maalasin purettavaan taloon toissayönä lähelle Koskelan vastaanottokeskusta Helsingissä.

Graffitimaalaus on tietyllä tapaa samankaltainen prosessi kuin turvapaikanhaku;
molemmissa hiivitään pimeässä ympäristössä, kiipeillään aitojen yli ja 
varotaan vartijoita. Joskus voi vaatteet revetä piikkilankaan, mutta jos kaikki menee
tavoitellusti, palkkiona on hyvä mieli ja miellyttävä lopputulos.

Kun tänne sitten saa jäädä ja kotiutua, avaa uusi elämä paljon mahdollisuuksia 
niin maahanmuuttajalle, kuin kantaväestöllekin. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta kulttuurin rikastumisesta on The Megaphone State yhtye. Jesse saapui Liberiasta Suomeen, tapasi Simon Viialassa ja kundit löysivät yhteisen sävelen.
Innolla odotan millaista kulttuurivaihtoa saamme tämän muuttoaallon
mukana vastaanottokeskuksiin ympäri Suomea.