maanantai 30. tammikuuta 2017

Väinämöistä sämplättynä

Kulttuurissa on kautta aikain tehty versioita toisten taiteilijoiden teoksista.
Käännösiskelmät on merkittävä osa kotimaista musiikkihistoriaa ja hip hop-
kulttuurissa sämpläys (eli musiikkikappaleen jonkin osan kierrätys osana
uutta teosta) on myös aiemmin ollut hyvin yleistä, kunnes käytäntö mutkistui
tekijänoikeusoikeudenkäyntien myötä. Nykyisinkin sämpläystä tapahtuu, mutta
usein neuvottelun kautta. Muusikkojen liitto ohjeistaa nettisivuillaan
 sämpläyksen reunaehtoja. Toinen termi aiheeseen liittyen on plagiointi ,
eli olemassaolevan teoksen käyttäminen luvatta ja esim. omana tuotantonaan.

Kuvataiteen puolella tapahtuu myös sekä sämpläystä että plagiointia.
 Juuri hiljattain ilmestyi kirja taideväärennöksistä Suomessa, 
jossa taidekauppias kertoo suuren väärennösvyyhdin taustat ja seuraukset.
Hyvin kiinnostava kokonaisuus nykypäivänä, ikivanhassa rikollisuuden lajissa.
Kuvataiteessa sämpläys näkyy vaikkapa tunnettujen sarjakuvahahmojen
versiointeina osana uutta teosta. 

Parhaillaan Helsingissä puretaan Kannelmäen vanhaa ostoskeskusta ja 
kuten arvaatte, kävin kylässä työmaalla. Seinille on jo kerääntynyt monenlaista 
suihkemaalausta muilta tekijöiltä ja päätin sämplätä sekaan vähän kulttuurihistoriaa
sekä silmäniskun paikallisille. Löysin rakennuksesta autotallin jossa oli
kivan monitasoinen ja vaihteleva rakenne, josta tuli esiintymislava mieleen.


Tein version Akseli Gallen-Kallelan klassikkoteoksesta "Sammon puolustus",
jonka taiteilija maalasi vuonna 1896. Tiivistin teoksen päähenkilöihin, jotka laitoin
taistelemaan purettavasta rakennuksesta. Väinämöinen tahtoisi maalata seiniä, mutta
purkufirmaa edustava Louhi moukaroi niitä palasiksi. Toki olisi ollut hauska versioida 
koko maalaus suuremmalla väkimäärällä, mutta yössä on rajallinen määrä tunteja ja 
taskulampun valossa yksityiskohtien säätäminen olisi ollut varsin hidasta. 
Ehkä joskus palaan aiheeseen.

Wikipediasta aukesi myös alkuperäisen teoksen tausta:
"Tarinan mukaan Sammon puolustus oli tilausteos. Sen valmistuttua maalaus sijoitettiin rikkaan talon ruokasaliin, mutta palautettiin kuitenkin melko pian takaisin taiteilijalle. Syyksi kerrottiin, että talon emännän mielestä maalaus oli liian provosoiva, väkivaltainen ja värikäs katsottavaksi."

Kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Sammon_puolustus.jpg
Omaa duuniani ei tarvitse palauttaa, vaikka se toki vähän provosoikin. 
Murusiksi se menee kuitenkin varmaan viikon-kahden sisällä.

Mallikuvaa netistä kaivaessani, tuli vastaan myös muita teoksen versiointeja.
Sinänsä hauska sattuma, että muutama oma esikuvani on myös sämplännyt
Sammon pelastusta enemmän tai vähemmän uskollisesti alkuperäiselle.

Kuva: f4acf1e8313dc3cbe553fdc83f11e1be.jpg
Mauri Kunnaksen versio Koirien Kalevala ilmestyi 1992 ja kirjassa 
hauveleiden aluksessa vilskettä ja vilinää riittää yksityiskohdissa valtavasti. 

Aku Ankka-piirtäjänero Don Rosa puolestaan versioi tyylikkäästi Kalevalaa 1998 ja 
tarinan mukaan inspiraation lähteinä Rosalla oli Gallen-Kallelan teosten lisäksi
myös yllä oleva Koirien Kalevala. Rosa taiteili kirjansa kanteen 
alkuperäiselle uskollisemman version pienemmällä variaatiolla.

https://kauppa.akuankka.fi/is-bin/intershop.static/WFS/SMF-AkuAnkanKauppa-Site/SMF/fi_FI/large/products/000000000001093747_1.jpg
Syvemmältä kirjan sisällä varsinaisessa tarinassa versiointi 
lähtee lapasesta ja kuva saa lisää mausteita ja mielikuvitusta, ottaen kunnolla 
etäisyyttä alkuperäisteokseen.
Kuva: http://geekgirls.fi/wp/wp-content/uploads/2015/03/Sammon-puolustus.jpg
Ensimmäisiä oman fanituksen kohteitani oli ala-asteella Elvis, joka yllättäen 
on myös näemmä taistellut Louhea vastaan. Tämän teoksen on toteuttanut
Markku Laakso vuonna 1999.

Kuva: https://www.flickr.com/photos/jodavid/7632162448
Useampiakin versioita hienosta maalauksesta löytyy googlaamalla.
 Jos Kannelmäen seinäpiirrokset kiinnostaa, käy kurkkimassa aidan raosta
 kuinka purku etenee. Joka päivä seinää kaatuu.

Loppuun vähän rankempaa Kalevala-henkistä tulkintaa, kun 
Amorphis kertoo mustasta talvipäivästä, vähän kuten nytkin loskaisen
 asfaltin keskellä. Livevideo sopii hyvin teemaan myös lavalla olevan taustakankaan 
kuvioinnin suhteen, siipiniekka sielläkin liihottaa. 



sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Punatulkun kanssa piiputtelemassa

Hyvää kuluvaa vuotta 2017!

Vaikka blogaamisen tahti onkin vähentynyt vähän tärkeämpien 
prioriteettien takia, kyllä näitä yhä tulee ajoittain kirjoitettua. Vaikka jos oikein
ajan hermolla olisi niin blogaamisen sijasta tulisi vlogata ja snäpätä ja vähän päälle.
Itse diggailen enemmän tarinankerronnasta ja valokuvista. Jää tilaa mielikuvitukselle
ja aukot tarinassa voi täyttää jokainen haluamallaan tavalla. 

Loppiaisen aikoihin olin menossa tsekkaamaan erästä purkutaloa jälleen
kerran, jota olin kurkkinut jo aiemmin pääsemättä sisään. Tällä kertaa joku 
oli kuitenkin avannut ovet ja pystyin kävelemään sisään. Talon seinät ja ikkunat ovat jo 
osittain pirstaleina, joten sisälle oli myös satanut lunta. 
Se helpottikin mukavasti kulkuani, lähdin katsomaan minne jalanjäljet vie.


Ensin löytyi maanpinnan alapuolelta hämyinen pesäkolo, joka oli nähtävästi sini-oransseihin haalareihin sekä keltaisiin liiveihin ja kypäriin sonnustautuneiden arjen ahertajien tukikohta.


Kuten kaikki ornitologit ja pesäbongarit, tarkastelin ympäristöä saadakseni
varmuutta pesän aktiivisuudesta ja käyttöasteesta. Mehupurkkien ja banaaninkuorien 
lisäksi tämä laji näytti viihtyneen pesässä jo useamman sukupolven ajan, koska 
vanhimmat jätökset oli selkeästi vuosien takaa. Löydön perusteella pystyi myös 
päättelemään ahertajien vaeltaneen Helsinkiin alun perin Lahden seudulta, 
talvehtiakseen etelässä.


Jatkoin matkaa läpi kerrosten kohti korkeuksia ja päästyäni huipulle, löytyikin yksi
siipiveikko tupakoimassa lakritsapiippuaan kattoterassilla.
Ajan hengen mukaisesti talipallon kimpussa ahkerasti vieraillut punatulkku oli 
jättänyt nilkat paljaiksi muotitietoisena, mutta kuitenkin koetti huolehtia lämpimänä
pysymisestään pörröisillä korvalapuilla.


Punatulkku selvästi tarkkaili ympäristöään, kuin jotakuta odottaen.
Vai oliko se vain varuillaan, pelätessään jäävänsä kiinni tunteita kuohuttavasta
 lakritsipiipun polttamisesta, näinä terveyden ja hyvinvoinnin aikoina? 


Otin varmuuden vuoksi etäisyyttä veijariin, 
ettei se ainakaan minua säikähtäisi ja annoin siipiveikon tuprutella rauhassa. 


Pian paikalle lehahti pulu tarkkailemaan tv-antennin päälle, mitä katolla tapahtuu. 


 Selkeästi tämä häiskä oli lähetetty paikalle houkutuslinnuksi,
mutta kenen toimesta?
Varmaankin tarkoituksenaan saada minun huomioni kiinnitettyä, jotta toiset 
linnut pääsisivät yllättämään selän takaa ja joutuisin kiipeliin.
Oli aika ottaa ritolat ja poistua ennenkuin Punatulkkujen verilöyly alkaisi.


Kun pääsin kauemmaksi pesimäalueelta, selvisi että ehkä olin ollut turhan hätäinen. 
Katolla oli edelleen piipputipu blaadaamassa, eikä pulusta ollut enää
tietoakaan. Olin arvioinut uhan väärin ja katsonut liikaa elokuvia.

Joskus lintujen hyökkäys kuitenkin voi tapahtua, kuten loppuvideossa,
jossa bad-ass lokilta palaa käämi ja turistin Go-Pro -kamera saa kyytiä.




perjantai 23. joulukuuta 2016

Hyvää Joulua Martinlaaksosta

Jouluaaton aatto 2016.
Istun just nyt keinutuolissa vuokramökillä perheen kanssa Joulupukkia
odottamassa. Muut nukkuu, mä hakkaan näppistä.
Tehtiin yksi joulumaalaus Martsariin, jonka postaan kuusijuhlan kunniaksi.
Mutta koska jouluun kuuluu sekä risut että lahjat, kerron nyt tapahtumasarjasta
vähän laajemmin samantien.

Saatatte muistaa kuinka blogasin Isänpäivänä Vantaan Martinlaaksosta,
jossa kesän lopulla oli isosti vanhan ostarin, eli Martinkeskuksen hautajaiset.
Palataan ossulle uudestaan ja jatketaan siitä myöhemmin vähän eteenpäin.

Asuessamme Martsarissa vuosina 1997-2003, aluetta kutsuttiin  leikillisesti
"Mika-Mika-maa" nimelläkin. Nimitys johtui kahdesta herrasmiehestä, jotka
olivat asuneet siinä urheilukenttää vastapäätä mäenrinteessä,
nykyisin jo puretun nuuskakiskan yläpuolella.

https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/236x/82/33/d2/8233d2c9dd1f5047d2ae3fe97abc3842.jpg
Parivaljakko Häkkinen & Salo olivat jo isommissa ympyröissä urheilemassa,
mutta varmaan niillä samoilla kallioilla ja pihoilla pojat oli touhunneet muksuina, 
joissa oman pojan kanssa ihmeteltiin muurahaisia ja tehtiin hiekkakakkuja 
2000-luvun alussa. 

https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/f3/de/7d/f3de7df97cea03258aa5cc6302f93133.jpg
Kun joskus vuosia sitten kuulin kaupungin virkamiesten suunnittelevan
Martinkeskuksenpurkamista, leikittelin ajatuksella, että olisipa siisti maalata
Mika & MikaOssun seinälle pikkupoikina. Kun sitten tänä keväänä asia alkoi
konkretisoitumaan kerroin ajatuksestani jo ensimmäisissä artititapaamisissa,
joissa projektia suunniteltiin.

Aloin etsiä referenssikuvia netistä formulakaksikon nuoruudesta,
 iki-ihanalta 1970-luvulta, jolloin vaatteilla oli luonnetta ja väriä.
Silloin pojatkin puettiin punaiseen helposti ja Hai-saappaat oli kaikilla.

https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/236x/02/73/17/02731706a6a4f4a65b03e280e6d9074b.jpg
Pleikkarin tai älypuhelimen sijaan käsissä oli neppikset tai hyppynarut, lähes joka 
hiekkalaatikolla. Voin kuvitella kuinka monta sataa tuntia Martsarin hiekkalaatikoilla
M&M ovat muoviautoja muksuina neppailleet. 
http://www.plastex.fi/tuotteet/neppis.html
Ostarilla #ripmartinkeskus projektin käynnistyessä etsin maalaukseen sopivan seinän 
ja varasin seinän, jonne halusin sen tehdä. Tämä kuvakulma kiinnosti, koska saisin 
samaan valokuvaan "Tervetuloa Martinkeskukseen" -tarran ja tikapuut katolle.
Yhdistettynä valmiiseen maalaukseen, kombo toimisi.


Koska elokuun aikana oli "pari muutakin" juttua käynnissä sekä opiskelu jne,
 piti toteutus hoitaa muutaman tunnin osissa, eikä kuten yleensä kerralla purkkiin.
Hieman yllättäen sitten kuulinkin, että osaa toisista maalareista oli ärsyttänyt
seinien merkkailu. Seinää siellä kyllä riitti pitkään, ja esim. #purkutaide
-tapahtumassa Keravalla oli havaittu, että seinien varaaminen on ainoa järkevä tapa
pitää projekti järjestäjien lapasessa.

No, ärsytystä se varailu kuitenkin herätti ja eräänä iltana jälleen saapuessani
jatkamaanjo aloitettua duunia, olikin paikalla käyty "auttamassa"
jonkun tuntemattoman toimesta. Kiitti. 


Tosi kiva. Pakkohan se on myöntää että ihan rehellisesti vitutti.
Tuossa vaiheessa olin hahmoja hieronut jo muutaman illan, joten jotenkin duuni
oli vaan pelastettava. Purin hammasta ja peinttasin lisää. Asiaa mutkisti myös että 
olin halunnut säästää alkuperäistä seinäpintaa ympärillä paljon ja taustaa mahd.vähän.

Lopulta muutama ilta myöhemmin sain kokonaisuuden valmiiksi. Olin halunnut tuoda
kundien neppikset mukaan kuvaan, myöhempiin ja suurimpiin urotöihin viitaten.



Lopulta kokonaisuus oli valmis. Aikaa kului about 6 iltaa, lelutägien korjaaminen
mukaanlukien. Niiden peittämisen kohdalla mietin kauan mikä toimisi taustana, 
kun jotain sinne piti ruiskia sittenkin. Lopulta paras idea tuli baarin edustalla tupakoivalta paikalliselta. "Laita ne hiekkalaatikkoon, kun niillä on noi neppiksetkin." 
No todellakin!
Hiekkis sopi teemaan hyvin ja sain uutta merkitystäkin siihen, kun tikkaat oli seinässä: "Hiekkalaatikolta tikapuita pitkin formulamaailman katolle".

Kun varsinainen Martinkeskuksen Jäähyväisjuhlapäivä koitti, hymyilytti
reippaasti, kun näki kuinka ympäristön asukkaat nauttivat juhlan ohjelmasta ja 
useiden taitavien maalareiden luomista piisseistä ja charoista seinillä.
Paras bongaus niistä hetkistä oli itselläni Mikojen luona, jossa joku isä kuvasi 
tyttöään, eikä tiennyt maalarin hengailevan olkansa takana.


Myöhemmin tilanteessa syntynyt kuva löytyi somesta fotaajan filtteröimänä.
Hyvä kuva, terkkuja teille ja kiva että kiinnosti.

http://www.imgrum.net/tag/MikaSalo
Hashtagilla #ripmartinkeskus löytyy sosiaalisesta mediasta paljon muutakin materiaalia ostoskeskuksen purkuun liittyen. Vaikka jäähyväispäivä oli ja meni, seinien värittely
 jatkui virkeästi. Vähän turhankin. Juhlista 48 tuntia ja neppailijat oli krossattu
 jonkun muun toimesta. En tässä nyt viitsi koko fotoa laittaa enää, sellainen sirkus 
tuosta syntyi monessa mielessä, kun tietystihän homma oli kostettava maalaamalla.


Graffitihistoriaa tuntevat muistavat Bill Blastin maalaaman "Sky´s The Limit"
keissin "Spraycan Art"-kirjasta. Kun silloin kasarin loppupuolella oppia haettiin
kirjaston graffitikirjoista, tapahtumasarja syöpyi mieleen. Ensin tyylikäs ja 
yksityiskohdiltaan runsas muraali, joka sai siipeensä vähän kerrallaan.
Kunnes taiteilija jyräsi kaiken tyylikkäästi viestien.


Eli mustaksi vaan, pienellä perusthrowi-meiningillä ja lainaheitoilla.


Kirjeenvaihto jatkui vielä mullepäin pari päivää myöhemmin. 
Ne jotka räppihissaa hallitsevat, tietävät mikä sana nimelläni on korvattu.
Hymiöt keltaisella pohjalla liittyy juttuun tai ei, aivan sama.


Kerran vielä homman kuittasin ja lykkäsin herneet kokille kauhaan, nenään 
poimittavaksi. Siihen se loppui. Swedish chef heiluttelee seinässä edelleen, vaikka tulikin vaihtomiehenä kentälle. Ajoittain peli seinäpiirtelyskenessä ottaa kupoliin, 
mutta turha silti liian syvällisesti on loukkaantua.

Mutta matkanhan piti jatkua pidemmälle Martsariin?
Kuulin kontakteiltani, että alueella oli purettavana ennen joulua kolmirappuinen
kerrostalo, kivenheiton päässä formulakuskien kotitaloista. 
Tuli ajatus.


Kun postasin instagramiin oman valmiin kuvani neppailijoista,
yksi likettäjistä oli muuan M.Salo, joten kysyin Instassa, kiinnostaisiko 
peinttaus vanhalla asuinalueella? Kyllä kuulemma kiinnosti, vaikkei aiempaa 
kokemusta sellaisesta ollutkaan


Viikko sitten homma toteutettiin. Tuulilasin luonnon taiteesta voi päätellä 
sääolosuhteet ja lämpötilan. Teema oli sen mukainen. Suhteellisen simppeli
duuni oli tulossa. Itse tekisin ääriviivat ja Mika saisi värittää. 


Tapasimme pihamaalla ja aloimme hommiin. Jossain vaiheessa
Mika kommentoi että kuviakin voisi ottaa. Ehdotin että kysyisin jos vaikka
paikallinen fotopäällikkö Olli Berg
 sattuisi olemaan kotosalla.


Olli saapui sopivasti kuvaamaan viimeiset hiomiset parin tunnin keikasta. Ollin lisäksi 
mestoilla oli myös jouaaja, eli Mikan koira Bella vahtia pitämässä.


Homma eteni hyvin ja vaikka keliolosuhteet oli mitä oli, veteli 
formulaveteraani suvikumeilla sangen näppärästi pakkasessa. 


Kun duuni saatiin maalisuoralle, hileiseen seinäpintaan nimmarit
ja Hyvän Joulun toivotukset.



Vielä yhteisposetus koko kööriltä. Tässä skabassa ei 
jaettu palkintoja, eikä ruiskittu skumppaa.


Valmis kuva viittaa moneen asiaan, mutta tärkein on kirjoitettuna seinään:
Hyvää Joulua Martinlaakso!!


tiistai 20. joulukuuta 2016

"Humanity Take Away" Hosted by prime minister Sipilä

Olipa kerran, ei niin kauan sitten pieni maa pohjoisessa, 
jossa koululaiset olivat maailman parhaita ja virkamiehet luotettavia.
Sananvapaus oli hyve ja puolueettomuus valttikortti.

Sitten tapahtui jotain, joka romutti lähes kaiken: 
Vaalit.


Tuli aika astua äänestyskoppeihin ja valita uudet johtajat sille ahkeralle ja 
kuuliaiselle kansalle. Ehdolla olevat poliitikot lupasivat hyvää ja kaunista,
siitä maasta tehtäisi yhdessä vieläkin parempi.

http://blogit.savonsanomat.fi/wp-content/uploads/2016/03/ss-blogi-13-3.jpg
Noh. Nyt jälkiviisaana voidaan sanoa että sen pituinen se.
Lupaukset olikin vain sanojen helinää ja pian hyvinvointiyhteiskuntaa murennettiin mainospipo päässä. Kaikki oli kaupan. Myös koulutus ja sananvapaus sai kyytiä.
Ne, jotka asian huomasivat ja siitä kansalaisille uutisoivat, vaiennettiin.

Lähes kaikki mahdollinen meni murusiksi, kustannustehokkuuden nimissä,
pikapikaa pilkkoen. Vähän niinkuin drive in- hampurilaisravintolassa.
Paitsi että sekin meni purkuun.

http://www.hesburger.com/clients/hesburger/output/ravintolakuva.php?id=5222
 Aikoinaan auringonpaisteessa kylpenyt pikaruokala Helsingin Lassilassa
olisi konkreettisia uhreja. Huomasin lauantaina kuinka pääkaupungista pois johtavan
 ulosmenotien varrella sijaitsevan herttaisen karun purilaiskioskin pihalle oli ilmestynyt
 purkufirman kaivinkone ja nippu työmaa-aitaa.  Pian sekin olisi enää muisto
 joka unohdetaan nopeasti, kuten Pisamenestys ja lehdistönvapaus.

https://s3-media1.fl.yelpcdn.com/bphoto/UxYprLImFnUVk_yzz1rqrg/ls.jpg
Tämän kaiken tapahduttua, syttyi lamppu kaljun alla ja tartuin lyijykynään eräänä
pimeänä ja sumuisena yönä siinä alati kurjistuvassa pohjoisessa maassa.


Muutamien mallikuvien avulla syntyi luonnos tilanteen aikaansaaneesta 
turmion kätilöstä, jota lähdin synnyttämään sinä samana sumuisena yönä
sen purettavan hampurilaisravintolan katolle. Valitettavasti tekoprosessista ei ole 
kuvia, kun aika meni maalaamiseen ja vesilätäkössä makaamiseen ohi ajavien autojen
 takia, vaikka ei siinä sumussa kovin häävejä kuvia muutenkaan saanut.


Lopulta katonharjalle kuitenkin saapui setä Sipilä ja 
hyvinvointiyhteiskunnan loppuunmyyntiä kampanjoiva logomukaelma.




Päiväkuva jäi saamatta, koska uni. Saavuttuani ottamaan päiväkuvaa, 
olin myöhässä pahasti. Meni jo.


Eihän tässä enää voi kuin laittaa kädet ristiin ja pyytää parempaa tulevaisuutta
joululahjaksi sille pienelle pohjoiselle kansalle. 
Kaikkea hyvää ja perempaa ensi vuotta toivoen:

-Hende-




perjantai 2. joulukuuta 2016

Slush Music: Graffitipiano-baaritiski

Jälleen kerran tuli mielenkiintoisen erilainen keikkatarjous sähköpostiini joitain 
viikkoja sitten. Vanha yhteistyökumppani kyseli, onnistuisinko järjestämään muutaman 
pianon spraymaaleilla maalatuksi. Ajatus sinänsä oli niin hölmö, että tietysti vastasin 
"Kyllähän se onnistuu!"

Pianon maalaamisesta on aina silloin tällöin puhuttu muutamankin frendin
kesken, lähinnä vitsillä. Pianohan on lähtökohtaisesti melko kallis
sijoitus olohuoneen nurkassa, monesti saatu perintönä ja sen myötä kunnioitettava
 esine. Lisäksi, jos riittävän laveasti asiaa katsotaan, pianon voi lukea myös
aina graffitimaalareita kiinnostavaan kategoriaan "liikkuvat objektit". Pyöräthän niissä 
yleensä on tassujen alla. 

Kyseessä oli ensimmäistä kertaa järjestettävä tapahtuma nimeltä  Slush Music, 
jonka isoveli SLUSH tunnetaan mielikuvituksellisista sisustuksistaan. 
Orkkisloskassa sisustuksesta vastaa Jenni Kääriäinen, mutta tämän pianoidean
keksijä ei selvinnyt projektin aikana. Oli idea sitten kenen hyvänsä, siihen oli myös 
hyvä syy. Seitsemästä maalatusta pianosta muodostuisi tapahtuman baaritiski.


Kun maalaamisen päivä sitten koitti, tapahtui taidetalkoot erään itä-helsinkiläisen teollisuusrakennuksen uumenissa. Kauniita kiiltäviä soittopelejä odotti trukkilavojen 
ja alumiinitikkaiden keskellä seitsemää suihkijaa, jotka olin pyytänyt mukaan 
tähän rokkaavaan projektiin. Poikakuoromme koostui itseni lisäksi 
seuraavista herrasmiehistä:


 Taiteilijoista kolme ensimmäistä työskentelee aktiivisesti myös musiikin parissa 
kuvataideilmaisunsa lisäksi. Jälkimmäiset kolme sekä minä sen sijaan kuuntelemme
 sujuvasti, joten kattaus sopi tilanteeseen kuin lusikka hanuriin.


Hip hop-kulttuurin perinteiden mukaisesti pianobattlemme käytiin
rinkimuodostelmassa, musiikin soidessa taustalla. Jokainen väsääjä oli saanut itse 
valita värinsä, toisistaan tietämättä. Tyylien ja tekniikoiden kirjo oli porukalla myös ilahduttavan erilaista, vaikka maalattava pinta ei ollutkaan pianoa suurempi.

Foto: Soved
Koskettimet jätettiin tilaajan toiveesta maalaamatta, joten mustavalkoinen raidoitus 
oli kaikissa yhdistävä tekijä loppuun saakka. Toinen yhdistävä tekijä oli, 
että varsinaista viimeisteltyä luonnosta ei ollut kellään. Pari pientä mallikuvaa 
oli havaittavissa, mutta pääasiallisesti duunit revittiin freestylenä hatusta.


Jotkut jättivät alkuperäistä pintaa esille, toiset maalasivat kauttaaltaan. 
Löytyi valumaa, pisaraa, roisketta, räiskettä ja raaputusta.


 Oli sumuista ilmaisua sekä selkeämpää muotoa.


Lopputuloksena tuli valmiiksi 7 kpl hyvin erilaisia pianoja.
Tähän olimme tähdänneetkin. Jos kaikki olisi saman näköisiä, se olisi varmasti 
tyylikästä, mutta nyt haettiin vähän enemmän rokkenrollia kehiin.


 Työvälineinä käytössä oli spraymaalin lisäksi mm. maalitusseja, kynäruisku, 
sapluunalevyjä, siveltimiä ja maalarinteippiä.


Kun loppusilauksia vedeltiin vielä viimeisiin pianoihin ja aloimme kerätä 
tavaroitamme kasaan, alkoi jostain kuulua kummia...


Yhteyshenkilömme Teeriotti ei malttanut enää pidätellä,vaan
 veteli yhden käden konserttoa vissypullo toisessa hanskassa. 


Jätimme pianistin musiikin pariin ja häivyimme yöhön.
Kuluvalla viikolla sitten asia eteni. Tekstiviesti piippasi alkuviikosta ja 
viestin kuva kertoi, että Kaapelitehtaalla rakennetaan baaria.


Pari päivää myöhemmin sitten koittikin se Pääpäivä.
Odotimme toiveikkaina, olisiko saumaa käydä kuvaamassa 
porukalla possekuva pianobaarin edustalla.  
Kuitenkaan kaikkien aikataulua ei saatu naulattua kohdalleen, 
koska "kaikenlaista". Pari fotoa metskasin Slushin saitilta kuitenkin, 
joissa baarin rakenne selkenee.

Photo: Slush Media
Photo: Slush Media 
Mutta kuitenkin. Onneksi kävi lopulta niinkin hienosti, että edes 3 meistä 
pääsi paikalle, Rion ilmoitettua meidän pääsevän iltatapahtumaan fotaamaan se baari.


Ehkä täytyy myöntää, että kun tämän kerran pääsi jonon ohi sisään, hymyilin.
Normaalistihan olisin tuolla jonon päässä ja lopulta ovelle päästyäni tajuaisin 
ettei ole rahaa lipun hintaan.

Sisätiloissa oli ihan komeaa. Visuaalit teki tilasta tyylikkään, 
ei mitään happolamppuviidakkoa, vaan virkistävän raikkaan, mutta silti mystisen.


No entäs se baari? Tiski vaikutti olevan klo 23 aikaan niin tukossa, ettei moni varmasti 
edes tajunnut keitaan koostuvan pianoista. Piti etsiä parempi kuvakulma fotaukseen.

Portaat ylös, estenauhan ali kielletylle alueelle (järjestyksenvalvojalta ruinatulla luvalla),
pöydälle seisomaan, kurkotus reunan yli:


Sama uusiksi puhelimen panoraamaversiona:


JV:n kiittely, kättely ja baariin. Nyt kun duuni oli saatettu loppuun, oli pakko testata
mikä se lääkepullo oli mitä joka toinen miljardisijoittaja imaili.


Alma veti lavalla ja lasipullossa hymyili apina... nauroi varmaan mulle. 
Bissen hinta oli 8 € + euron pantti. Jep.
 Lisäksi maku ei kyllä osunut yhtään. Toki puolensa siinäkin, sillä koska 
juoma oli niin pahaa, kesti sippailu pitkään. Samassa ajassa turvallista lonkeroa olisi 
varmasti kulunut reippaammin.


Siirryimme jälleen baariin, sinne oli tullut tilaa kun porukka kerääntyi 
enemmän lavan eteen. 


Nyt oli baarissa sen verran väljää, että eräskin tuntematon 
herrasmies intoutui leikkimään koskettimilla.


Toisella puolen oli myös hetkittäin tilaa fotaamiseen.


Pikkuhiljaa fiilis alkoi hiipua ainakin meidän seurueeltamme, joten oli aika soittaa 
illan viimeinen hidas. Siinä soittoani avusti tuntematon tummaverikkö suu hymyssä.


Kiitos tästä, olipa hauskaa!
 Loppuun totutusti musaa, teemaan sopien. 
Timelapse sumuisesta pianon peinttaamisesta by: Sellekhanks