torstai 21. huhtikuuta 2016

Graffitia museoon vahingossa ja lapsille tietoisesti

Tänäänhän vietetään jälleen sosiaalisen median puolella jokaviikkoiseen tapaan
 #throwbackthursday- päivää, eli muistellaan vanhoja. Muistellaan nyt sitten 
tooodella vanhoja tällä kertaa. Eli mennään museoon. 

Kotikaupungistani Riihimäeltä tuli viime vuonna näihin aikoihin miellyttävä pyyntö. 
Riihimäen Kaupunginmuseo suunnitteli elokuulle teemapäivää, jolloin olisi 
tarkoitus pitää graffitityöpajaa ja pyytelivät ohjaamaan toimintaa.
Olin innolla mukana heti, sillä Riihimäki on itselleni edelleen todella tärkeä paikka.
Kun vielä yhtälöön lisätään graffiti ja lapset, ehdotus kuulosti lähes täydelliseltä.
Sovittiin tapaaminen paikanpäälle tarkempia suunnitelmia varten.


Riihimäen Kaupunginmuseolla on pitkä historia ja se sijaitsee keskeisellä paikalla 
kivenheiton päässä rautatieasemalta. Edellisestä vierailustani pihapiirissä olikin 
hurahtanut n. 25 vuotta, mutta silloin oli vähän eri tilanne. Koulukaverini Mikko 
nimittäin asui silloin talon toisessa päässä, koska hänen isänsä työskenteli Riihimäen 
kaupungin arkkitehtina. Toisessa päässä oli jo silloin museo, mutta se ei yläasteikäistä 
juurikaan vähempää olisi voinut kiinnostaa. 

Monesti sanotaan että pikkukaupungissa kaikki tuntevat toisensa. Riksussa oli 
siellä asumiseni aikoihin n. 25 000 asukasta enkä tietenkään tuntenut kaikkia. 
Edes omasta ikäryhmästäni ei varmasti kaikki ollut tuttuja. Mutta sattuman kauppaa
oli kuitenkin, että yläasteen aikaan kun Mikon kanssa opiskelimme rinnakkaisluokilla
Pohjolanrinteen yläasteella, oli Mikon luokalla myös muuan Päivi. Nykyisin 
tämä sama Päivi Yli-Karhula työskentelee museon amanuenssina ja museon 
käytössä on nykyisin koko talo. 

Kouluaikaan sekä Mikko että Päivi olivat kanssani samassa kuvaamataidon 
valinnaisryhmässä, jossa opettajanamme oli Polarin paras ja mukavin opettaja; 
Guje Katajamäki. Hän antoi meidän mm. piirtää graffiteja tunneilla sen sijaan että olisi 
vaatinut koko luokan tekevän jotain samaa, joka ei kaikkia innosta.
Jo siksi oli hauskaa että 27 vuoden jälkeen me kaksi Polarin kuvisryhmäläistä
 suunnittelimme kulttuuritapahtumaa Kaupunginmuseoon.

Kun sitten menin museolle ja Päivin kanssa olimme käyneet tapahtumasuunnitelman
läpi, tuli yllättävä tilanne. Päivi kysyi tiedänkö kenen tekemiä ovat maalaukset,
jotka on museon pienessä vinttihuoneessa. Ei soittanut mitään kelloa, mutta 
olin kiinnostunut näkemään tarkemmin mistä on kyse.


Nousimme museon vintille kapeaa portaikkoa pitkin, joka on yleisöltä suljettu.
Yläkerrassa on museon säilytystiloja sekä seuraavassa kuvassa oikealla näkyvä pieni 
alamittainen ovi, jossa ei ole kahvaa. 


Tässä vaiheessa alkoi jonkunlaista värinää pyöriä aivolohkossa,
hämärästi paikka tuntui tutulta. Mikon kanssa silloin kouluaikaan olimme 
varmasti täälläkin käyneet jotain kikkailemassa. Olimme tutustuneet jo ala-asteen
aikaan sirkusleirillä, jossa Mikko hurahti jonglööraukseen ja minä yksipyöräiseen 
fillariin. Sen lisäksi kumpikin skeittasimme, eikä ollut tyttöystävistä vielä tietoakaan, 
joten kavereille riitti aikaa kaikenlaiseen sähläämiseen. Kuviksen tuntien graffitipiirtely 
oli vain osa siitä kaikesta mitä milloinkin mieleen juolahti.


Kun Päivi sytytti valot oven takana avautuvaan pieneen huoneeseen, 
samaan aikaan päässäni räjähti. Tämähän oli Mikon ja mun "salainen" taidegalleria!


Alamittainen huone oli täysin tyhjä lukuunottamatta muutamia kattopahvin palasia,
joihin oli maalattu jotain ja naulattu seinään. Jyrkkien puuportaiden vieressä 
oli pienempi teos, jossa on maalattuna värikäs taivas ja kerrostalojen 
muodostama kaupunkisilhuetti. 


Pikkukaupungin puurakenteisen kaupunginmuseon vintillä oli CITY.
Teoksen signeeraukset kertoivat tekijöiksi "taiteilijat": City & Duck. 
Valmistusvuodeksi oli merkattu maalitusseilla 1988.


Niinhän se olikin, nyt muistin kuinka Mikon kanssa olimme ottaneet piharakennuksesta
vanhanaikaisia sisäkattolaattoja, joita olimme asetelleet pihalla ulkorakennuksen 
edustalla olevalle betoniluiskalle, jossa taiteilimme automaalaukseen tarkoitetuilla 
spraymaaleilla jotakin graffitityyppistä tulkintaa. 


Toinen duuni oli naulattuna portaiden yläpuolelle ja kuvasta näkyy myös, 
kuinka 180 cm mittainen keinutuoligraffari ei mahtunut peremmällä huoneessa seisomaan.


Teoksessa on haettu graffitirakennetta ihan Ameriikan esikuvien malliin.
Hallitsevana hahmona on ankka, jollaisia jostain syystä tuohon aikaan piirtelin. Punaisessa lippiksessä on lippaan maalattu anarkian merkiksi iso A-kirjain ja ankka on pukeutunut hyvin hauikset paljastavaan vihreään wife beater- paitaan. Taustalla loistaa jälleen kaupunkisilhuetti kerrostalojen kohtuuttoman suurine ikkunoineen ja jostain syystä kiukkuisen näköisellä ankalla on sukset käsissään ja tekstinä lukee SUKSET. Signeerauksina jälleen City & Duck -88.


Hämmentävää tässä duunissa on, että inspiraatiota on haettu Subway Art 
graffitikirjan kuvista sekä Tampereen suomirokkiskenestä. "Sukset"- piissi selittyy 
Popedan samannimisellä kipaleella: Popeda: Sukset (Vaikeata Tämä Hiihtäminen) 
joka jostain syystä oli meidän mielestämme kova ralli vuonna 1988.  
Tosin samoihin aikoihin tapahtui myös tutustuminen rap musiikkiin, kun 
tuli kauppoihin ja syrjäytti Popedan, jota jostain syystä olin yläasteen aikana kuunnellut
Metallican, Stonen sekä muiden raskaampien bändien ohella. 

Suoraan seinäänkin oli minigraffiti tullut piirreltyä maalitusseilla:


Tämä löytö menneisyydestä oikeastaan myös kääntää oman graffitihistoriani 
uuteen valoon, jos katsoo nykypäivänä tilannetta uusin silmin. 
Mähän olen jo kauan kertonut sitä tarinaa kuinka Riksun Kirjaston musiikkiosastolla 
luin Suosikkia vuonna 1989 ja sieltä mielen sopukoihin iskostui termi: 
"Graffitit gallerioihin!"


Ylläolevan jutun luettuani tajusin viimeistään, että graffiti on ehdottomasti taidetta 
joka ansaitsisi Suomessakin tulla tunnustetuksi taidemuodoksi ja sitä kautta 
gallerioihin ja museoihin. Kuitenkin mulla oli jo lukuhetkellä ollut muistamattani teos 
jo vuoden ajan Kaupunginmuseon "salaisessa ullakkohuoneessa".

Nyt tilanne on muuttunut jo radikaalisti. Useissa museoissa ja gallerioissa on jatkuvasti 
esillä graffitia. Itsekin olen saanut olla mukana kulttuurimuotoa edistämässä 
niin taidekentällä Suosikin artikkelin innoittamana Kimmon, Kirmon ja Henrin 
hengessä gallerioissa, kuin ruohonjuuritason, eli koululaisten kanssa 
Guje Katajamäen hengessä lasten ja nuorten työpajoissa. 
Olen kiitollinen tästä joka ainoa päivä.

Ja se Riihimäen työpaja sitten? Meni hyvin, aurinko paistoi, porukkaa oli 
ja kaikenkaikkiaan mukava meininki. Pari kuvaa sieltä seuraavana:







Työpajassa oli pääsääntöisesti lapsia ja nuoria, vaikka vanhin osallistuja 
taisikin olla muistaakseni 64 -vuotias. Museolla oli viime kesänä näyttelyteemana 
Kartsalla, joka esitteli kaupungin nuorisokulttuureja vuosikymmenten 
1950-1990 väliseltä ajalta. 

Itselleni näistä kaikista läheisimmät olivat yläasteikäisenä skeittaus ja graffitit, joista 
näyttelytarinaa ja kuvia nähtävillä: http://kartsalla.fi/skate ja http://kartsalla.fi/graffiti
Näyttelyn ajan graffitia oli myös sisällä, paikallisten nykygraffareiden toteuttamana.

 


Loppuun musavideon sijasta vasta tv:ssä esitetty, katutaiteesta ja graffitista kertova
YLE Kioski: Rakelin Kuplassa jakso, jossa pääsette kurkkaamaan myös Team Haloon peruskoululaisille toteutettuun työpajaan, jossa itse opetin graffitia. 
Muissa Team Haloon työpajoissa Mellunmäen ala-asteella oli aiheena mm. 
laulu, tanssi, viittomakieli sekä musiikin soittaminen. 
Kioskin jaksossa tutustutaan myös kaiken ikäisten naisten oman graffititapahtuman
 Mimmit Peinttaa organisaattoriin ja kehittäjään, taiteilija Ruusaan .

.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti