Tiaiset

Kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina valmistui seinämaalaus, jonka toteutuksesta olin haaveillut monia vuosia.

Hailea haave tämän seinän maalauksesta syntyi vuonna 2009. Silloin Riihimäen kaupunki päätti avata Nuorisokeskus Monarille luvallisen graffitiseinän, jota olin mukana ideoimassa ja toteuttamassa. Graffitiseinän avajaistapahtuma oli nimeltään Siisti Riksu, jonka mainosjulisteeseen sain kunnian piirtää pohjagrafiikan. Teippasin mainosjulisteita ympäri kaupunkia sellaisiin paikkoihin, joissa olin itse maalannut vuosikymmeniä aiemmin. Yksi paikoista oli Riihimäen Vesitornin edustalla Salpausseläntiellä sijaitsevan perunakellarin julkisivu; pieni betonimuuri maavallissa. Julisteen yläpuolella näkyy vielä hyvin vuonna 1988 lilalla Master spraymaalilla bommaamani Sacil tägi. Jo silloin 2009 julisteita teippaillessani koin merkitykselliseksi, kuinka graffiti pääsi vihdoin etenemään kotikaupungissani luvalliseen suuntaan.

Nälkä kasvaa syödessä, joten aloin haaveilemaan Monarin graffitiseinän onnistuneen avautumisen myötä, voisiko joskus olla mahdollista maalata kyseinen betonimuuri luvallisesti. Monarin tapahtuman jälkimainingeissa perustimme hiphop- kulttuuria edistävän Funk On ry:n, jonka nimissä kiersimme kollegojen kanssa Suomea eri tapahtumissa ja saimme luotua lisää lupaseiniä useisiin kaupunkeihin. Kokemus ja taidot karttuivat hurjasti luvallisen maalaamisen mahdollistumisen myötä. 14 vuotta Monarin lupaseinän avaamisen jälkeen, vuonna 2023 sain kutsun tulla maalaamaan Riihimäen kaupungin tekniselle varikolle kaksi muraalia tilaustyönä toimistorekennuksen rappukäytäviin katupäällikkö Antti Kitinojan aloitteesta. Seinämaalausten valmistuttua onnistuneesti, Riihimäen kaupungin isännöitsijä Minna Hakalan kiitteli hyvästä työstä. Siinä näin mahdollisuuden seuraavaan steppiin ja kysyin voisiko olla mahdollista saada maalata toinenkin lokaatio, jonka maalaamisesta en tarvitsisi palkkaa, pelkkä maalauslupa riittäisi. Kerroin Salpausseläntien maavallin muurista sekä pienen tarinan omasta lapsuudestani, jota olin maalausaiheeksi ajatellut. Minna piti ajatusta hyvänä, mutta koska kyseinen seinä ei ollut hänen hallinnassaan, ehdotus eteni hissunkissun kaupungin rattaissa. Tein karkean luonnoksen lintuaiheisesta maalauksesta, joka lopulta sai toteutusluvan maaliskuussa 2026. Sovimme toteutuksesta kesäkuun alussa, pyrkimyksenä saada maalaus valmiiksi Riihimäen Erämessuihin mennessä, koska lintuaihe sopisi kivasti myös messujen sisältöön.

Toukokuussa kaupungin työntekijät oli käyneet pyynnöstäni pesemässä painepesurilla seinäpinnan puhtaaksi vuosikymmenten aikana kertyneestä tiepölystä. Tässä vaiheessa myös paikallislehti Aamupostin toimittaja Pia Lyy soitti ja kertoi huomanneensa kaupungin päätöksistä että mulle on annettu lupa maalata muraali kaupunkiin, josta Pia halusi tietää lisää. Kerroin puhelimessa vuosikymmenten mittaisesta haaveestani ja sovittiin paremmasta haastattelusta kun varsinainen toteutus alkaisi. Paperiluonnokset oli jo valmiina, mutta en suostunut niitä vielä näyttämään. Lintuhahmojen asentoja suunnitellessani tutkin eläinkirjojen kuvia ja lajikuvauksia tiaisista.

Aloitin projektin toteutuksen maalaamalla maakellarin seinäpinnan mustaksi sokkelimaalilla. Mustalle pohjalle tein karkeat luonnokset lintuhahmoista, mutta oli vielä epäselvää mitä keksisin taustalle.

Tuskailin vuodenaikojen vaihtelua; mikä olisi sellainen tausta joka toimisi sekä kesällä että talvella ilman ristiriitaa ympäristön kanssa? Maalatessa muistin että Vesitornin sokkelissa ja portaissa on käytetty mustaa liuskekiveä upotettuna betoniin, joten lähdin versioimaan sitä muotokieltä, jotta valmis maalaus istuisi yhä paremmin ympäristöönsä ympäri vuoden.

Meillä Riihimäellä ei ollut pilvenpiirtäjiä, mutta ei arkkitehti Erik Bryggmanin vesitorni kyllä yhtään kalpene Empire State Buildingille, jos multa kysytään. Sen oon versioinut vuosia sitten myös kustomoidun farkkurotsini selkään.

Saatuani taustan päätettyä, aloitin varsinaisen maalaamisen siitä, jonka jälkeen pystyin keskittymään lintuihin. Jos mietit miksi aiheena on linnut, joista yksi kuollut, siihen on syynsä joka juontaa 1970- luvun lopulle. Samoihin aikoihin kuin tämä kuva jouluna 1977. Ukki oli tehnyt mulle tukkirekan puusta ja sen lisäksi kivikovana urheilumiehenä hankkinut mulle etualalla pilkottavat ekat putkiluistimet sekä klassisen Jofa- kypärän. Kuvassa keskellä myös ukin äiti Toini.

Tuohon aikaan asuin lapsuudenkodissani, muutaman kivenheiton päässä uimalasta. Siihen aikaan lapset sai kulkea aika huoletta ja seikkailin alle kouluikäisenä usein lähimaastoissa. Myös kaikki isovanhemmat asui lähistöllä, joista äidin isä eli ukki työskenteli Kauppaoppilaitoksen vahtimestarina ja asui koululla talonmiehen asunnossa. Välillä kävin ukkia itsekseni moikkaamassa ja niin silläkin kertaa. Olin löytänyt jotain jännää uimalan maastoista ja löydöstä piti kertoa tietysti eteenpäin. Itse en tätä tapahtumasarjaa muista, mutta ukki kertoi tapahtumasta äidille, joka myöhemmin minulle. Ukki oli tehnyt pihatöitä, kun olin mennyt hänen luokseen ja sanonut "Ukki tuu kattomaan" ja lähtenyt kulkemaan löydön suuntaan. Ukki jätti hommat sikseen ja lähti seuraamaan. Johdatin ukin kuolleen linnun luo, jota olin osoittanut sormella ja sanonut "Kato". Hetken lintua katseltuamme lähdin takaisin kotiin ja ukki palasi pihatöihin työpaikalleen. Tämä ukin reaktio, jossa työt laitetaan syrjään ja kuunnellaan mitä lapsella on asiaa, on äärimmäisen tärkeä käytösmalli aikuisena olemisesta itselleni. Jos monta kertaa vastaa lapselle: "Nyt on työt kesken, katsotaan kohta", niin pian lapsi ei enää kerro asioita ja se rapauttaa luottamusta. Tarinasta huolimatta saatat miettiä edelleen, miksi juuri tällaiset linnut. Ukin sukunimi oli Tiainen.

Käytin seinän maalaamiseen yhteensä viikon verran, eli ekan pätkän kesälomastani. Mietin kuinka valitettavan monesti tulee tehtyä asioita tiukasti aikataulutettuna, eikä kerkeä nauttia niistä kunnolla, kun siirtyy jo seuraavaan. Halusin maalata rauhassa, fiilistellä kotikulmia, sekä antaa aikaa maalaamista seuraamaan saapuneille ihmisille. Kutsuin myös lisää Tiaisia paikalle, eli Ville- serkkuni perheen, jotka myös asuvat lähimaastoissa. Tarjosin serkun lapsille mahdollisuutta osallistua maalaamiseen muutamalla suihkauksella ja näin saatiin myös neljäs sukupolvi mukaan maalausta tekemään. Ehkä muksut joskus muistelee seinän maalaamista samalla tavoin kuin minä sitä kokemusta ukin kanssa. Serkku myös toi lisäfiiliksenä maalarille sixpackin Vichyä, joka niin ikään oli ukkimme tavaramerkki ja vichyä kului paljon.

Myös omat vanhemmat kävi aikuista lastaan huoltamassa maalauksen äärellä; äiti toi itse tekemiään eväsleipiä ja kahvia termarissa. Faija toi pizzaa ja Pepsiä. Muitakin vierailijoita kävi yllättävän paljon; sukulaisia, tuttavia sekä tuikituntemattomia ihmisiä. Yksi pariskunta tuli kuulemma Hyvinkäältä vartavasten katsomaan maalauksen etenemistä. Toisena päivänä tuli joukko kilpapyöräilijöitä kisa-asuissaan, olivat kuulemma lähteneet Janakkalasta ja yksi välietappi oli mun maalaus. Mieleen jäi myös eräs äiti, joka alle kouluikäisten lastensa kanssa tuli jutulle. Perhe asuu lähellä ja muksuilla oli juuri hetkeä aiemmin ollut koppakuoriaisjahti päällä, pojalla oli muutamia koppareita pienessä ämpärissä. Kertoessani heille taustatarinaa samaistuin poikaan 50 vuotta aiemmin tapahtuneella kokemuksellani. Kaiken kukkuraksi kahtena päivänä seinää maalatessani huomasin viereisen koivun oksalla sinitiaisen, joka seurasi oksalla touhuilujani. Puhelinta kaivaessa se jo lehahti lentoon enkä saanut kuvaa, mutta kiitos käynnistä.

Kauanhan siinä meni ajatuksesta toteutumiseen. Mutta joskus kannattaa toivoa, ehdottaa, malttaa ja odottaa. Kiitos Riihimäen kaupunki haaveen toteuttamisen mahdollisuudesta.

Maalauksen molemmilla puolilla olevien nurmikkoisten kumpareiden kasvusto tallautui pahasti viikon aikana maalausta tehdessäni, mutta kunhan kesä etenee ja ympäristön kasvit eheytyy, linnut istuu yhä paremmin vihreyden keskelle. Ja saa nähdä miltä ne näyttä talvella lumen ympäröiminä.

Saatuani maalauksen viimeisteltyä, suuntasin vielä Riihimäen hautausmaalle kertomaan ukille maalauksen valmistumisesta.

Haudalla korkkasin serkun tuoman vichytölkin, josta lorautin puolet nurmelle ja hörppäsin tölkin loppuun hautakiven pintaa taputtaen. Kiitos ukki.