Kemijärviprojekti, osa 2 jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa jäi:
Nyt alettiin hommiin.
Työpajan aluksi esittelimme itsemme ja neuvoimme hieman tekniikoita.
Sitten aloimme piirtämään luonnoksia ja tutustumaan toisiimme kynäilyn ohella.
Kaikki huolemme osallistujien määrästä ja meihin suhtautumisesta oli ollut
turhaa. Porukkaa tuli lopulta enemmän kuin olimme uskaltaneet toivoakaan ja
hyvä yhteishenki oli aistittavissa joka solulla.
Mitä isommat edellä...
...sitä pienemmät perässä
Koulun tilat oli työpajalle enemmän kuin omiaan.
Liitutaulu oli opastuksessa mahtava apuväline ja kun taiteilu alkoi, pystyimme
hyödyntämään luokkahuoneista löytyneitä hylkytavaroita myös maalauspohjina,
kuten pikkuväki ylempänä.
Lahtelastakin saapui porukkaa. Oman isäni ikäluokkaa oleva osallistuja
kertoi edellisenä päivänä elämäntarinaansa. Mies oli aikoinaan ollut kuvaamataidossa
kiitettävän oppilas ja piirtänyt paljon. Muutamat vuosikymmenet oli kuitenkin kuluneet
enemmän pää pyörällä ja Lasol -purkki kourassa, mutta onneksi se ajanjakso
oli jo takana. Spraymaalilla mies ei ollut maalannut aiemmin, mutta niin vain syntyi
seinälle Elvis Presleyn sivuprofiili kahdella värillä taiteillen.
Hyvin vahvaa tulkintaa, jota ihailimme Markon kanssa pitkään.
Tavoitimme Janin kautta myös nuoren pariskunnan, jolla elämä oli pitänyt
sisällään ikävuosiin nähden enemmän kuin tarpeeksi kuhmuja ja kolhuja.
Ei kolhuista sen enempää, mutta nyt heillä näytti yhteistyö sujuvan
hyvinkin näppärästi. Kun iskä ja äiti maalasivat piissiä, sillä aikaa
vaari vahti pienokaista, jolla selkeästi oli myös kiinnostusta aiheen pariin.
Lopputulos seinässä oli oikein virkistävä, vähän uhmakas, mutta silti söpö.
Ja jos joku graffajamppa nyt haukkoo henkeään maalatun sanan vuoksi, niin
otahan ihan iisisti. Kukaan ei ole pöllinyt kenenkään sanaa, eikä RELA-crew ole
muuttanut Kemijärvelle. Jos muuten oikein tarkkoja ollaan niin samaa sanaa on jo
ajat sitten ilmestynyt Espoossakin seinille, mutta sekään ei liity tähän mitenkään.
Silkkaa sattumaa.
Nuoremmat herrasmiehet pitivät writersbench-tyyppistä palaveria rappusissa
pohtien yhteisen duuninsa toteutusta ja kuka tekisi minkäkin osan piissistä.
Kun roolijako oli selvä, alkoi kannut laulamaan.
Poikien peintatessa porraskaiteeseen "top 2 bottom + end 2 end" -
tyyppistä ratkaisua, toisella puolella kaidetta oli katutaiteellisempi meninki.
Siellä piirrettiin maalitusseilla hellehuivit heiluen ja välillä
hyväntuulisesti naureskellen.
Ensimmäisen päivän työpajasessarit oli pikkuhiljaa ohi.
Me keinututuoligraffarit jatkoimme päiväämme jumppauttamalla etusormiamme
vielä muutaman tunnin verran. Työpajojen vetämisen lisäksi oli tietysti
itsekin päästävä maalaamaan.
Marko lähti liikkeelle "hieman" haasteellisemmalla nurkanvaltauksella.
Itse hain inspiraatiota koulun nimestä ja kaupungissa kuvatusta
Taivaan Tulet-televisiosarjasta ja sijoitin piissini lämpöatterin ylle.
Saimme myös vieraita jatkuvasti, kun projektimme kiinnosti myös niitä,
joita varsinainen maalaamiseen osallistuminen ei kiinnostanut. Jani jutteli mukavia
ja kertoi luonnoksestaan myös YLE Lapin toimittajalle.
Samppakaan ei malttanut pitää näppejään irti spraymaaleista.
Kamera syrjään ja testit käyntiin.
Ja tietysti making-of-posekuva- uudenkarheissa keltaisissa vitosen lantsareissa,
suoraan Kemijärven lähikaupan alelaarista.
Olisin itsekin ostanut samanlaiset, muttei ollut oikeaa kokoa.
Läppä alkoi ylipäänsä olla sitä tasoa, että oli lähdettävä lepäämään välillä.
Päästyämme majoitukseen Janin ystäväpariskunnan vierashuoneeseen,
Samppa oli jo käymässä tutimaan.
Eihän sellainen peli vetele. Ilta oli vielä nuori, vaikka kello oli jo ohi keskiyön.
Ylipuhuin kalapuikkomiehen pukemaan päälleen uudelleen
ja lähdimme tutkimaan maisemia lapin yöttömään yöhön.
Kävimme katsomassa rautatieaseman takamaastossa aukeavaa näkymää,
rautatiekivikasan päältä. Sieltä näkyi riveittäin vihreän kullan maan antimia
halki, poikki ja pinoissa silmänkantamattomiin saakka.
Tukkipinojen tuijottelun jälkeen oli aika vedellä hirsiä muutaman tunnin verran,
aamulla oli edessä paluu takaisin työpajahommiin.
Kisatoimistoluokkamme yläkerrassa oli toinen saman kokoinen luokkatila,
joka otettiin myös maalauskäyttöön. Tyttöporukka toteutti yhdelle seinälle
makeaa tikkarimetsää, jossa auringon virkaa toimitti muffinsi.
Lapin Kansa-lehtikin halusi tyttöjä haastatella
 |
| foto: Samppa Batal |
Viereisellä seinällä edellisen päivän rappukaidetta yhteistyössä maalanneet pojat
maalasivat nyt omia piissejään. Siinä ohessa vähän spekuloitiin kotimaisen
puhemusiikin tekijöitä ja räppilyriikoiden todenperäisyyttä.
Ainakin Likaisen Etelän tarinat tuntui poikia mietityttävän.
Työpajaan saapui äitinsä kanssa myös nuorimies, joka harrasti vähän
eksoottisempaa talviurheilua. Lajin nimi on sitski ja siinä lasketaan yksisuksisella
kelkalla alas slalomrinnettä. Antti käyttää laskiessaan suksisauvojen sijasta
eräänlaisia kyynärsauvoja, joiden kärjessä on pienet sukset. Nämä sauvat
hän halusi nyt maalata vaneripohjalle, jonka saisi sitten vietyä omaan huoneeseensa.
Autoimme Markon kanssa hieman teippisapluunoiden muotoilussa, joita hyödyntäen
Antti suihki sauvat pohjalle ja sitten teippasimme ne piiloon.
Sen jälkeen taas kannu laulamaan ja lopulta teipit pois.
Lopputuloksena syntyi hieno taulu omaan huoneeseen.
Mutta jollainhan se taulu piti kuljettaa kotiinkin, joten soitto isälle, joka
tulisi kuskaamaan pakettiautollaan luomuksen kotiin.
Sitten tapahtui myös jotain täysin ennelta arvaamatonta.
Antin isä olikin ...hmmm... vähän erikoisempi tapaus.
Kun Pasi pääsi paikalle, hän innostui maalipurkeista samalla sekunnilla ja
tokaisi Antille: "Hei pitäisköhän mun maalata toi auto samantien?"
Heh heh, hyvä vitsi, tottakai pitäis maalata.
Muutamaa nanosekuntia myöhemmin käytävän ikkunasta näkyi pihan
parkkipaikalla jotain epämääräistä toimintaa.
Kylähulluksikin itseään tituleeraava iskä Vierelä siellä koristeli
Pasin Hiacen kylkiä uuteen loistoon varmoin ottein.
Joku saattaa paheksua kuinka isolta mieheltä lähti mopo käsistä, mutta
entäs sitten? Pasi oli ihan liekeissä ja niin oli pian Hiacekin.
Mahtava meno, nyt on rokkenrollia!
Kesäinen sadekuuro saattoi sammuttaa suurimman luovuuden roihun ja
hiace ei saanut enempää kannutusta niskaansa. Pasi heitti muun perheen
tauluineen kotiin ja palasi sorvin ääreen, eli Kemijärven Kuvanveistoviikoille
puuta veistämään yhdessä kansainvälisten veistäjien kanssa.
(Tähän väliin on lisättävä, että nyt kun kokoan blogia, huomasin vanhoista
meileistä hauskan yksityiskohdan: etukäteen kouluprojektia valmistellessamme
olin meilannut 4.6.2015 Mikolle näin:
"Meidän tapahtumalla on näemmä myös "kilpailija" Kansainvälinen kuvanveistoviikko:
http://www.
Ja niinhän siinä sitten kävi, vahingossa. Pasille vielä tässä erityiskiitos
ennalta toivotun, mutta kuitenkin arvaamattoman tapahtumasarjan johdosta.
Hyvin hämmennetty!!)
Koulun seinillekin syntyi kaiken aikaa uutta jälkeä. Keskimmäisenä maalaus-
päivänä porukkaa oli niin runsaasti että lopulta oma valokuvaaminen jäi melko vähälle
kun neuvottavaa ja jutusteltavaa riitti monella suunnalla.
Maalausluvan myöntäneet kaupungin johtavat virkamiehet kävivät tutustumassa
projektimme toteutukseen ja lämmintä kättä paiskottiin molemmin puolin.
Myös koulun entisiä oppilaita ja opettajia rehtoria myöten kävi fiilistelemässä
työpajatunnelmaa. Osa opettajista myös maalasi suoraan seinäänkin.
Orastavaa katutaidenäkemystä oli selkeästi havaittavissa myös kekseliäisyydessä,
kun joku hoksasi käyttää hyväkseen naulakoita poistettaessa seinään syntyneet
"kraaterit" ja maalasi niistä kukkia.
Iltaa kohti väki jälleen väheni, jolloin taas oli meidän aika tarttua kannuihin.
Samppa taiteili omakuvansa käytävälle.
 |
| artwork & foto: Samppa Batal |
Acton-Marko oli saamassa päätökseen oman masterpiecensä.
 |
| foto: Taidetta Lähellä instagram |
Jättimäisen maalauksen valokuvaaminen osoittautuikin melko mahdottomaksi.
Olimme saaneet myös Setlementtiliitosta vahvistuksia,
kun koko "Taidetta Lähellä"-projektin päällikkö, toimialajohtaja Helka Körkkö
ja projektityöntekijä Noora Karumaa saapuivat ihmettelemään meininkiä.
Naiset olivat niin innoissaan onnistuneesta toteutuksesta,
että somettivat duunejamme luurit kuumana ja sormet hellinä.
Janilla oli vielä oma työ vahvasti kesken ja itsekin aloin taas ahertaa purkit kourassa.
Löysin liikuntasalin pukuhuoneesta inspiroivan kolosen, jonka kävin sketsaamassa
liidulla ennenkuin jatkoin liekkiduunini viimeistelyä alakerran rapputasanteella.
(Pakko myöntää, pelkäsin jonkun muun vievän sen spotin ja siksi se oli merkattava.)
Samaan aikaan toisaalla Marko oli säätämässä kolmatta maalaustaan, seinälle
ripustettu ilmoitustaulu oli kohteena, jonka raamit rajasivat aluetta mukavasti.
Kannattaa kuitenkin muistaa että tosi taiteilija värittää värityskirjaansa ajoittain
myös viivojen yli. Huomioi myös kattolampussa näkyvä värikäs heijastus.
 |
| foto: Acton Instagram |
Liikuntasalin toisessa pukuhuoneessa ahersi myös Mikko, joka oli
käytänössä koko työpajan osallistujaporukasta ainoa, jolla oli aiempaa kokemusta.
Mikko oli kuulemma ysärillä suihkinut enemmänkin, eli sen suhteen jo
vanha kettu näissä hommissa. Viime aikoina taidetta oli syntynyt enemmän
siveltimillä taulupohjille, mutta varsin innolla hän oli mukana verestämässä
muistojaan ja onhan tuo taustalla kurkkiva kettu ihan tajuttoman tyylikäs!
 |
| Foto: Samppa Batal |
Myös Noora innostui maalaamaan ja kun duuni oli valmis, oli hauska huomata
että väriskaala piississä oli ideoitu päällä olevaan verkkarotsiin sopivaksi.
Kannattaa myös kiinnittää huomiota kuinka tyylikkäästi maalarinteippiä
hyödyntäen Noora toi lisämakua muuten freehandina toteuttamaansa työhön.
Nooran työn kulman taakse Marko oli veistellyt pienen pikaisen piissin, YLE Lapin
toimittajan toiveesta. Maalaus sopi näppärästi työpajauutisemme kuvitukseksi.
Ylen toimittaja näyttää räpsineen itsekin fotoja, heidän instatililtään
löytyi kiva kuva Janista maalaamassa.
 |
| foto:Yle-Lappi instagram |
Päivän päätteeksi pidimme tilannekatsauksen ja pohdimme kuinka jatkamme viimeisen
päivän ja kuinka on mennyt siihen asti. Ei ongelmia, kaikki hyvin, hyvä meno.
Maalien riittävyyttä pohdittiin, mutta uskottiin pärjäävämme.
Sampalla oli kai pieni huoli hyttysistä, joita toki lapissa löytyy kesäisin.
Porukka alkoi hajaantua: Marko perheensä luo, Jani leirintäalueen lammelle
kirjolohia narraamaan, Samppa lähti saunomaan majapaikkaamme. Toki itseänikin
pyydettiin sinne saunailtaa viettämään, mutta en malttanut lähteä.
Tällaista tilaisuutta, että luvan kanssa saa maalata purkua odottavaa taloa,
olen odottanut niiiiiiiin monta vuotta, että oli otettava kaikki irti siitä nautinnosta,
jonka aikarajat antoi myöten.
Ensin se liekkiduuni finaaliin ja sitten suihkuhuoneen lavuaarien ylle.
Koulun sisustukselliset värivalinnat oli niin retroa, että halusin huomioida senkin
jollain tavalla. Päädyin toteuttamaan tyhjennetyn kaapin päälle retro-tyylisesti
kädenojennuksen Kemijärven asukkaille, joita olisi vielä viimeisenä päivänä tulossa
paikalle katsomaan lopputulosta.
(Kemppa on paikallisten käyttämä lempinimi omasta kaupungistaan.)
Sen jälken oli aika itselläkin jo suksia tutimaan.
Marko tuli ystävällisesti apuun logistiikan suhten ja heitti minut majoitukseemme
Sepon sohvalle ja palasi sitten oman perheensä luo hotelliin.
Viimeinen päivä sujui tutusti pienessä aerosolituoksussa.
Marko näytti pihalla kelmumaalaamisen niksejä muutamille uteliaille ja oli
todella hyvä että myös tämä "maailman halvin ja helpoin graffitiseinä"
-toimintamalli tuli esiteltyä.
Juuso väänsikin hienon piissin, jossa maalattu sana AUTO
inspiroitui viereiseltä parkkipaikalta.
Valokuvaaminen jäi taas itselläni vähemmälle, kun keskustelu vierailevien
kaupunkilaisten kanssa ja työpajaohjaaminen oli pääasiallisesti se toiminnan ydin.
 |
| foto: Acton instagram |
Kun työpajatoiminta saatiin päätökseen, pidimme vielä jälkilöylyttelytilaisuuden,
eli kiersimme ryhmänä kaikki maalatut teokset ja kukin osallistuja sai kertoa
omasta työstään mikäli näin halusi.
Kemijärven nuorisosihteeri Kaisukin maalasi elämänsä ensimmäisen
spraymaalauksen, hieno katutaidehenkinen tulkinta auringon noususta
toimisi mielestäni myös kotioloissa. Mieti kuinka kiva olisikaan harjata hampaita
tai naisten meikata auringon alla joka aamu?
Taidenäyttelymme sai mukaan myös osallistujien vanhempia, joita
lopputulos kiinnosti. Tätä toimintaa projektivideolla näkyykin hyvin ja tarinaa tulee.
Lopuksi vielä yhteinen mehuhetki porukalla ja hyvän kesän toivotukset.
Ohjaajatiimimmekin alkoi hajaantua,
Jani ja Marko jatkoivat matkojaan auringonlaskuun autokuntineen. Minä ja Samppa
kävimme vielä fiilistelemässä tihkusateessa Kemijärven ylpeyttä, Pasin
ja Mikon suuresti rakastamaa vesihyppyriä , josta oli puhuttu joka päivä.
Jani ja Marko jatkoivat matkojaan auringonlaskuun autokuntineen. Minä ja Samppa
kävimme vielä fiilistelemässä tihkusateessa Kemijärven ylpeyttä, Pasin
ja Mikon suuresti rakastamaa vesihyppyriä , josta oli puhuttu joka päivä.
Hieno paikka ja hyvällä meiningillähän siellä oli taas tuttu mies ylösalaisin ilmassa.
Kukas muukaan kuin iskä Vierelä.
Vesihyppyrikäynnin jälkeen piti palata hetkeksi koululle, jossa oli
viimeinen mutta ehkä kaikista tärkein duunini vielä kesken. Halusin osoittaa
kiitokseni Mikolle myös vähän konkreettisemmin, kuvallisessa muodossa.
Tätä nykyä Kempassa on kaksi ponnaripäistä Kellokumpua.
Toinen heistä päivystää Kuumaniemen koululla, kahvakuulalla bodaillen,
ja ikuisesti virnistäen. Hetken päästä saapui Mikkokin meitä noutamaan
asemalle viedäkseen ja yllättyi nähtävästi iloisesti kuvastaan.
asemalle viedäkseen ja yllättyi nähtävästi iloisesti kuvastaan.
Lopulta tulikin "yllättäen" pieni kiire, sillä juna oli juuri lähdössä.
Projektipäällikkö Kellokumpu painoi jalkapohjan lattiaan ja mopoauto kiihtyi
rakettiakin nopeammin. Pois alta risut ja männynkävyt!
Maestro ajoi suoraan laiturille ja junavaunun oven eteen. Arvostan.
Noustuamme junaan ja kohti Helsinkiä Samppa kävi heti läppärin kimppuun
ja alkoi editoimaan. Filmimateriaalia oli tallentuneena melkein kolme
vuorokautta putkeen, joten kahlattavaa oli edessä runsaasti.
Napapiiri ylitettiin tuota pikaa ja Sampan keskittyessä läppäriinsä, koetin itse
saada jollain tavalla unta, junan lattialla takki tyynynä.
Pakko myöntää että olimme melko finaalissa.
Univelkaa oli kertynyt ja silmäpussit roikkui poskilla. Hauska ja ikimuistoinen
reissu oli kuitenkin tehty sekä itsellemme, että osallistuneille.
Matkalukemisena toimi uunituore Lapin Kansa, joka jätti myös liekin kytemään..
Alustavasti oli nimittäin pohdittu, voisiko jossain vaiheessa
palata paistille ja hurauttaa uudestaan Kemppaan.
Lopultahan senkin aika tuli. Seuraavassa osassa tehdään paluu lentäen
lokakuussa avaamaan Luvallinen Graffititunneli.
Lapin Loiste- graffitiseikkailu Helsinki-Kemijärvi, osa 3
Se vasta olikin reissu, oikeastaan niin hyvässä kuin pahassa.
Lapin Loiste- graffitiseikkailu Helsinki-Kemijärvi, osa 3
Se vasta olikin reissu, oikeastaan niin hyvässä kuin pahassa.
