Näytetään tekstit, joissa on tunniste YLE. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste YLE. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. huhtikuuta 2016

Graffitia museoon vahingossa ja lapsille tietoisesti

Tänäänhän vietetään jälleen sosiaalisen median puolella jokaviikkoiseen tapaan
 #throwbackthursday- päivää, eli muistellaan vanhoja. Muistellaan nyt sitten 
tooodella vanhoja tällä kertaa. Eli mennään museoon. 

Kotikaupungistani Riihimäeltä tuli viime vuonna näihin aikoihin miellyttävä pyyntö. 
Riihimäen Kaupunginmuseo suunnitteli elokuulle teemapäivää, jolloin olisi 
tarkoitus pitää graffitityöpajaa ja pyytelivät ohjaamaan toimintaa.
Olin innolla mukana heti, sillä Riihimäki on itselleni edelleen todella tärkeä paikka.
Kun vielä yhtälöön lisätään graffiti ja lapset, ehdotus kuulosti lähes täydelliseltä.
Sovittiin tapaaminen paikanpäälle tarkempia suunnitelmia varten.


Riihimäen Kaupunginmuseolla on pitkä historia ja se sijaitsee keskeisellä paikalla 
kivenheiton päässä rautatieasemalta. Edellisestä vierailustani pihapiirissä olikin 
hurahtanut n. 25 vuotta, mutta silloin oli vähän eri tilanne. Koulukaverini Mikko 
nimittäin asui silloin talon toisessa päässä, koska hänen isänsä työskenteli Riihimäen 
kaupungin arkkitehtina. Toisessa päässä oli jo silloin museo, mutta se ei yläasteikäistä 
juurikaan vähempää olisi voinut kiinnostaa. 

Monesti sanotaan että pikkukaupungissa kaikki tuntevat toisensa. Riksussa oli 
siellä asumiseni aikoihin n. 25 000 asukasta enkä tietenkään tuntenut kaikkia. 
Edes omasta ikäryhmästäni ei varmasti kaikki ollut tuttuja. Mutta sattuman kauppaa
oli kuitenkin, että yläasteen aikaan kun Mikon kanssa opiskelimme rinnakkaisluokilla
Pohjolanrinteen yläasteella, oli Mikon luokalla myös muuan Päivi. Nykyisin 
tämä sama Päivi Yli-Karhula työskentelee museon amanuenssina ja museon 
käytössä on nykyisin koko talo. 

Kouluaikaan sekä Mikko että Päivi olivat kanssani samassa kuvaamataidon 
valinnaisryhmässä, jossa opettajanamme oli Polarin paras ja mukavin opettaja; 
Guje Katajamäki. Hän antoi meidän mm. piirtää graffiteja tunneilla sen sijaan että olisi 
vaatinut koko luokan tekevän jotain samaa, joka ei kaikkia innosta.
Jo siksi oli hauskaa että 27 vuoden jälkeen me kaksi Polarin kuvisryhmäläistä
 suunnittelimme kulttuuritapahtumaa Kaupunginmuseoon.

Kun sitten menin museolle ja Päivin kanssa olimme käyneet tapahtumasuunnitelman
läpi, tuli yllättävä tilanne. Päivi kysyi tiedänkö kenen tekemiä ovat maalaukset,
jotka on museon pienessä vinttihuoneessa. Ei soittanut mitään kelloa, mutta 
olin kiinnostunut näkemään tarkemmin mistä on kyse.


Nousimme museon vintille kapeaa portaikkoa pitkin, joka on yleisöltä suljettu.
Yläkerrassa on museon säilytystiloja sekä seuraavassa kuvassa oikealla näkyvä pieni 
alamittainen ovi, jossa ei ole kahvaa. 


Tässä vaiheessa alkoi jonkunlaista värinää pyöriä aivolohkossa,
hämärästi paikka tuntui tutulta. Mikon kanssa silloin kouluaikaan olimme 
varmasti täälläkin käyneet jotain kikkailemassa. Olimme tutustuneet jo ala-asteen
aikaan sirkusleirillä, jossa Mikko hurahti jonglööraukseen ja minä yksipyöräiseen 
fillariin. Sen lisäksi kumpikin skeittasimme, eikä ollut tyttöystävistä vielä tietoakaan, 
joten kavereille riitti aikaa kaikenlaiseen sähläämiseen. Kuviksen tuntien graffitipiirtely 
oli vain osa siitä kaikesta mitä milloinkin mieleen juolahti.


Kun Päivi sytytti valot oven takana avautuvaan pieneen huoneeseen, 
samaan aikaan päässäni räjähti. Tämähän oli Mikon ja mun "salainen" taidegalleria!


Alamittainen huone oli täysin tyhjä lukuunottamatta muutamia kattopahvin palasia,
joihin oli maalattu jotain ja naulattu seinään. Jyrkkien puuportaiden vieressä 
oli pienempi teos, jossa on maalattuna värikäs taivas ja kerrostalojen 
muodostama kaupunkisilhuetti. 


Pikkukaupungin puurakenteisen kaupunginmuseon vintillä oli CITY.
Teoksen signeeraukset kertoivat tekijöiksi "taiteilijat": City & Duck. 
Valmistusvuodeksi oli merkattu maalitusseilla 1988.


Niinhän se olikin, nyt muistin kuinka Mikon kanssa olimme ottaneet piharakennuksesta
vanhanaikaisia sisäkattolaattoja, joita olimme asetelleet pihalla ulkorakennuksen 
edustalla olevalle betoniluiskalle, jossa taiteilimme automaalaukseen tarkoitetuilla 
spraymaaleilla jotakin graffitityyppistä tulkintaa. 


Toinen duuni oli naulattuna portaiden yläpuolelle ja kuvasta näkyy myös, 
kuinka 180 cm mittainen keinutuoligraffari ei mahtunut peremmällä huoneessa seisomaan.


Teoksessa on haettu graffitirakennetta ihan Ameriikan esikuvien malliin.
Hallitsevana hahmona on ankka, jollaisia jostain syystä tuohon aikaan piirtelin. Punaisessa lippiksessä on lippaan maalattu anarkian merkiksi iso A-kirjain ja ankka on pukeutunut hyvin hauikset paljastavaan vihreään wife beater- paitaan. Taustalla loistaa jälleen kaupunkisilhuetti kerrostalojen kohtuuttoman suurine ikkunoineen ja jostain syystä kiukkuisen näköisellä ankalla on sukset käsissään ja tekstinä lukee SUKSET. Signeerauksina jälleen City & Duck -88.


Hämmentävää tässä duunissa on, että inspiraatiota on haettu Subway Art 
graffitikirjan kuvista sekä Tampereen suomirokkiskenestä. "Sukset"- piissi selittyy 
Popedan samannimisellä kipaleella: Popeda: Sukset (Vaikeata Tämä Hiihtäminen) 
joka jostain syystä oli meidän mielestämme kova ralli vuonna 1988.  
Tosin samoihin aikoihin tapahtui myös tutustuminen rap musiikkiin, kun 
tuli kauppoihin ja syrjäytti Popedan, jota jostain syystä olin yläasteen aikana kuunnellut
Metallican, Stonen sekä muiden raskaampien bändien ohella. 

Suoraan seinäänkin oli minigraffiti tullut piirreltyä maalitusseilla:


Tämä löytö menneisyydestä oikeastaan myös kääntää oman graffitihistoriani 
uuteen valoon, jos katsoo nykypäivänä tilannetta uusin silmin. 
Mähän olen jo kauan kertonut sitä tarinaa kuinka Riksun Kirjaston musiikkiosastolla 
luin Suosikkia vuonna 1989 ja sieltä mielen sopukoihin iskostui termi: 
"Graffitit gallerioihin!"


Ylläolevan jutun luettuani tajusin viimeistään, että graffiti on ehdottomasti taidetta 
joka ansaitsisi Suomessakin tulla tunnustetuksi taidemuodoksi ja sitä kautta 
gallerioihin ja museoihin. Kuitenkin mulla oli jo lukuhetkellä ollut muistamattani teos 
jo vuoden ajan Kaupunginmuseon "salaisessa ullakkohuoneessa".

Nyt tilanne on muuttunut jo radikaalisti. Useissa museoissa ja gallerioissa on jatkuvasti 
esillä graffitia. Itsekin olen saanut olla mukana kulttuurimuotoa edistämässä 
niin taidekentällä Suosikin artikkelin innoittamana Kimmon, Kirmon ja Henrin 
hengessä gallerioissa, kuin ruohonjuuritason, eli koululaisten kanssa 
Guje Katajamäen hengessä lasten ja nuorten työpajoissa. 
Olen kiitollinen tästä joka ainoa päivä.

Ja se Riihimäen työpaja sitten? Meni hyvin, aurinko paistoi, porukkaa oli 
ja kaikenkaikkiaan mukava meininki. Pari kuvaa sieltä seuraavana:







Työpajassa oli pääsääntöisesti lapsia ja nuoria, vaikka vanhin osallistuja 
taisikin olla muistaakseni 64 -vuotias. Museolla oli viime kesänä näyttelyteemana 
Kartsalla, joka esitteli kaupungin nuorisokulttuureja vuosikymmenten 
1950-1990 väliseltä ajalta. 

Itselleni näistä kaikista läheisimmät olivat yläasteikäisenä skeittaus ja graffitit, joista 
näyttelytarinaa ja kuvia nähtävillä: http://kartsalla.fi/skate ja http://kartsalla.fi/graffiti
Näyttelyn ajan graffitia oli myös sisällä, paikallisten nykygraffareiden toteuttamana.

 


Loppuun musavideon sijasta vasta tv:ssä esitetty, katutaiteesta ja graffitista kertova
YLE Kioski: Rakelin Kuplassa jakso, jossa pääsette kurkkaamaan myös Team Haloon peruskoululaisille toteutettuun työpajaan, jossa itse opetin graffitia. 
Muissa Team Haloon työpajoissa Mellunmäen ala-asteella oli aiheena mm. 
laulu, tanssi, viittomakieli sekä musiikin soittaminen. 
Kioskin jaksossa tutustutaan myös kaiken ikäisten naisten oman graffititapahtuman
 Mimmit Peinttaa organisaattoriin ja kehittäjään, taiteilija Ruusaan .

.



keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Persugraffiti-jupakkaa YLEn Kioskissa

Onpas ollutkin melkoinen viikko puoluepoliittisella graffitikentällä.
Ja tätä kirjoittaessa on vasta tiistai!

Perussuomalaiset ovat viime aikoina yllättävän kovasti kiinnostuneet 
karikatyyreistä ja graffiteista. Ensin tuli se pilakuvakilpailu joka muuttui vitsiksi. 
Maanantaina sitten Hesarin Nyt-liitteen uutisessa kerrottiin kuinka
sinikeltaiset olivat tarttuneet spraypurkkiin. Tai ainakin 
tartuttaneet taiteilijan siihen. Tai siis en tiedä tarttuiko persuus taiteilijaan,
vai oliko jo ennestään heikäläisiä, kun maalarin nimeä ei ole paljastettu.

Voiman artikkelissa myöhemmin maanantaina 
toimittaja Tamminen kartoitti maalauksen syntyhistoriaa ja 
listasi sen julkaisun jälkeen salamana nettiin ilmaantuneita meemejä.
Sekä Nytin että Voiman jutuissa sattui olemaan myös kuvat meikäläisen kättentöistä, 
Halla-aho koirasta jonka maalasin 2013 kesällä Hernesaareen
ja Piparkakku pyörätelineestä jonka inspiraationa oli sama
tuulitakkianarkistikaksikko kuin persugraffitissa.  

Tässä vaiheessa oli reagoitava sen verran, että päivitin facebookkiin
etten minä ole maalannut hailausgraffitia persujen ikkunaan, 
väärinkäsitysten estämiseksi. Sitten tuli yö ja taideteos muutti muotoaan.
Päivän aikana yöllisen tuunauksen päälle tuli vielä Persujen tilaama tarravalokuva
 alkuperäisestä maalauksesta. Kiinnostaisi tietää, onkohan niitä ikkunatarroja
 isokin nippu odottamassa seuraavia öitä?

Aamupäivällä sain viestin:
"Moi, pääsisitkö maalaamaan graffitia tv-lähetykseen, jossa käsitellään 
Perussuomalaisten graffitin töhrintää koskien."


Toimittaja Liekki pyyteli poikkeamaan YLEn Kioskilla.
Säntäsin koulusta lainaamaan illan lähetykseen asustusta lainaksi Palefacelta.
 Hän inspiroitui 2011 sinikeltaisten aiemmista kohuista ja 
 uusliberaalista talouspolitiikasta sen verran, 
että ideoi paidan jolla kertoa kantansa puhumatta mitään. 
Toteutin Palen toiveen tuplana, paitoja on valmistettu omin käsin 2 kappaletta.
Jatkotuotannosta neuvotellaan...


Paikan päällä laitoin purkit ojennukseen ja aloitusta odotellessa 
katselin konttorin näppärän hauskaa sisustusta, 
pari hauskinta tässä kevennykseksi:


Persiljan kuvalla varustettu sisustustaulu oli tuunattu uusiksi
ja Rakelin taiteilema kasettitaulu levitti rakkauden sanomaa.


Ohjelman kesto on 30 minuuttia, joten kovin mehevää burneria 
ei voinut alkaa hinkkaamaan, mutta jotain pikkusäätöä kuitenkin.


Työpisteeksi oli varattu toimituksen seinä, jonne Rakel itse 
oli työtovereineen taiteillut maalitusseilla piristystä harmaaseen.
 Jani Leinonenkin oli käynyt seinää tussaamassa tehden tatuointihenkisen piirroksen.

Ikävä kyllä tatuointiribboni ja sateenkaari lähti vaihtoon.
Maalatessani Rakel räpsi kuvia toisella kädellä haastatteluiden ohessa:

foto: Kioskin toimitus
Sain vapaat kädet maalauksen suhteen, joten valitsin sanan joka sopi tilanteeseen.
Tässä vaiheessa kuulemma jotkut luulivat että maalaisin seinään "persu".
Se luulo vähän oli tarkoituskin.

Mutta PEACE seinään lopulta ilmaantui rauhaa tuomaan.
Soppa on nyt sen verran kiivaasti kiehunut, 
että rauhallisempi hämmentäminen voisi olla vaihteeksi poikaa.

foto: Kioskin toimitus
Lähetyksen päättyessä maalaus oli tässä pisteessä, ääriviivoja vailla.
Vartin verran vielä hinkkasin linjat ja pienet varjostukset,
 ennenkuin keräsin kamat ja jätimme studion.

foto: Kioskin toimitus

Lopputulos vielä edestä kuvattuna:


Piis mään...
Jos kiinnostaa mitä siellä puhuttiin, kurki Kioski YleAreenasta:



perjantai 5. joulukuuta 2014

Merenranta TV

Huomenna teeveestä tulee taas Itsenäisyyspäivän kunniaksi Linnan Juhlat.
 Kansan keskuudessa, jolle ilmaisten muoviämpäreiden jonottaminen on trendikästä,
on myös kättelyjonon seuraaminen suorassa lähetyksessä suosittua viihdettä.
Itse ajattelin jättää sen väliin, on muutakin tekemistä.

Lapsuudessa tuli tietysti telkkaria katsottua aika paljonkin, faija jopa 
väitti että vaikkei sieltä ei tulisi ohjelmaa, tuijottaisin kuulemma vaikka virityskuvaa.
No niin no...


Viikonlopun alkaessa voi käyttää vapaa-aikansa töllön tuijotukseen tai vaikka ulkoiluun,
minä yhdistin nämä kaksi ajankäyttömahdollisuutta viime maanantaina.
Suuntasin iltasella isompaan olohuoneeseeni mukana kassillinen askartelutarvikkeita.
Määränpäänä oli Kyläsaaren ranta.

 Aluehan on tällä hetkellä joutomaata, 
kun ympäristössä sijainneita teollisuusrakennuksia on purettu pois urakalla. 
Myös laiturilla sijaitseva sähkökaappi oli tullut 
käyttötarkoituksensa päähän ja sulakkeet sekä kaapelit on purettu pois sen sisältä. 


Mutta peltikuori on jäljellä.
Kuoren muoto ja tyhjä sisusta toi mieleeni itselleni taulutv:tä edeltäneen 
isokokoisen kuvaputkitelevision ja sellaisen siitä päätin maalata.

Maalarinteipin, spraymaalin ja valkoisen maalitussin avulla kasasin paketin 
illan hämärässä. Kuten arvata saattaa, välillä oli käytävä huoltoasemalla 
lämmittämässä sormia, koska hanskat kädessä teippiaskartelu ei onnistunut.


Maalattujen alueiden kuivumista piti aina odotella, jotta teipistä sai seuraavan 
sapluunan muotoiltua. Yhdellä kuivumistauolla fotasin fiiliskuvan vastapäisestä
 Kulosaaren rannasta, jossa metro kiiltomatona etenee kohti itää.

Joku satamavahtikin ilmaantui paikalle kysymään, mitä olen kaivelemassa. 
Tervehdin miestä ja kerroin mitä olin boksista tuunaamassa. 
Vahti tyytyi selitykseeni ja kommentoi: "Taidetta siis."
No siihen suuntaan joo.


Seuraavana aamupäivänä palasin spotille, siellä se lupalaatikko odotteli. 
Olin jättänyt sisustan virityskuvan taustalla alkuperäisen väriseksi, mutta 
kuorista tuli klassisesti mustat oikean tv:n tapaan.


Eihän siitä nyt ihan Napakymppiä tullut.
Vähän piti päivänvalossa korjailla asetonilla pahimpia virheviivoja, mutta koska 
kyseessä ei ollut tilaustyö sai lopputulos jäädä vähän rupisemmaksi.


Olosuhteetkin sattui mukaviksi, 
kun taivaalla helotti ajankohtaan nähden harvinaisesti se isompi lamppu.
Melkein voisi kuvitella olevan lämmin kesäaamu kyseessä, 
vaikka oikeasti olikin kylmä ja tuulinen joulukuun alku.


Mutta ei muutakun popcornit ja limpparit kehiin ja odottamaan parempaa ohjelmaa.

Jos töllö ei itseäsi kiinnosta, voit vaikka toimia Jontin ja Shakan ohjeen mukaan.
Parivaljakolla kun on tästäkin asiasta sanansa sanottavana:



tiistai 1. heinäkuuta 2014

Summerissa graffitia tyttöjen kanssa

Tuli keväällä viesti Geezersistä , olisinko käytettävissä työpajaa ohjaamaan.
Niitähän tässä on tullut vuosien varrella vedettyä ihan hyvällä tahdilla, 
joten vastasin myöntävästi.

Tällä kertaa kyseessä oli Summeri tv-ohjelma, jonka "Kaverille kans"-osiossa 
oli tarkoitus opastaa parille tytölle kuinka graffitia maalataan.
Ehdotin kuvauspaikaksi Nuorten Toimintakeskus Happea
sään epävakaisuuden takia, jos sade tulisi voisimme
silti maalata lastauslaiturin katoksen alla edes vähän.
Onneksi vettä ei ropissut joten telasin tytöille pohjat lastauslaiturille
johtavan teräsoven pintaan.


 Tiesin että ennen maalaamista kaverukset käyvät Korkeasaaressa ja
kuulemma tarkoitus olisi käydä kurkkaamassa kuinka saukko saa ruokaa.
Sketsasin seinälle sanan "kesä" ja saukon saaliinsa kanssa viereen. 


Juontaja Maiju johdatti paikalle kaverukset Essin ja Iidan.
Parivaljakko ei ollut maalannut aiemmin, mutta graffiti kuulemma kiinnosti.
Ei muuta kun kumihanskat käteen ja vähän selostusta kuinka taika tehdään.
Sitten hommiin.


Tuli sketsattua aika kookas duuni ensikertalaisille, 
mutta kun kerran aletaan maalaamaan niin pitäähän sitä kokoakin olla.
Maalaus eteni sen verran verkkaiseen tahtiin että kuvaajat kävivät välillä kahvitauolla.


Hapen isolla seinällä oli Actonin ja Eoren sodanvastainen mestariteos, 
jota en halunnut maalata yli, siksi maalasimme päätyseinälle.
Teräsovi oli tietysti vähän haasteellinen maalatava saranoineen ja ulokkeineen
mutta hienosti mimmit homman hoiti.


Maiju auttoi tyttöjä värittämällä taustan nurmikkoa ja taivasta,
ensikertalaisilla kun alkoi sormet vähän väsyä kovasta suuttimen painamisesta.
Itse vedin lopulta linjat ja pari pikku viilausta, mutta 
erittäin hyvin kaverukset hoiti suurimman työn piissin maalaamisesta.


Siinä se saukko nyt safkailee.
Ohjelma on nähtävissä 31.07. asti Yle Areenassa, linkki alla.

Summeri 01.07.2014

Kaverille kans-osio alkaa ajassa 19.40
Hapessa maalaaminen puolestaan 24.00



sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

TV:n lastenohjelmat 50 vuotta

Aloitin jo kasaamaan Berliini part 2:sta, kunnes tajusin 
ensi viikolla tulevan telkusta herkkua vuosien takaa. 
Lastenohjelmia on lähetetty jo 50 vuotta, jota YLE TV2 juhlii pitkin viikkoa

Siksi haluan senkin merkkipaalun huomioida, koska YLE:n lastenohjelmat 
on ollut merkittävä tekijä meikäläisen kasvatuksessa mutsin ja faijan lisäksi. 
Pelle Hermanni, Nukkumatti,  Suursyömäri jne. piilokasvattavat roolimallit
 antoivat kahden tv kanavan lapsuudessa myrkynvihreisiin vakosamettihousuihin puetulle ja fiskarseilla keittiössä saksitulla patatukalla varustetulle pikku Petelle 
paljon tietoa ja huvitusta elämän evääksi.

Lapsellisuus ja lapsenmielisyys on sellaisia hyveitä, 
jotka itselleni merkitsevät todella paljon.
Kun ei ota elämää liian vakavasti vaan kehtaa ja uskaltaa hassutella aina välillä,
ei ne pakolliset aikuisten huolet tunnu niin pahalta.
Sitäpaitsi kun lasten ja nuorten parissa työskentelee,
 ei yllämainittu asenne ainakaan haitaksi ole.


Muutamaan kertaan on tullut toteutettua näille lapsuuden sankareille kunnianosoituksia. 
Maalasin Suvilahteen 2009 Rosvo-Rudolfin kannustavan viestin kera. 
Tämä tsekkoslovakialainen kiltti metsärosvo Jukka Virtasen äänellä varustettuna
 tulee ruutuun maanantaina klo. 18.50

Jo häntä ennen klassikkokaksikko ottaa ruudun haltuun, kun possut Hinku ja Vinku kikkailevat  Käytöskukka -ohjelmassa  klo. 18.02


Vanerin lisäksi myös nahka on saanut väriä, Kössi Kenguru asuu
omassa vasemman jalan lenkkarissani, jossa se heittää ylävitosta Kermitille.

Torstaina klo. 18.12 Kössi Kenguru ja kumppanit saavat vuoronsa ja pari minuuttia ennen 
klo. 18.10 vuoron saa Paleface joka kertonee omat muistonsa Heikki Prepulan mestariteoksesta.

Saa nähdä, tuleeko viikon mittaan erityisjaksoa Nukkumatista, syytä olisi. 
Tämä kaveri jos kuka on ollut tärkeä kumppani, kukapa ilman unta jaksaisi. 
Lisäksi Pikku Kakkosen tunnareissa tämä Saksan lahja maailmalle jaksoi ahertaa mitä mielikuvituksellisimmilla kulkupeleillä. Kaiken lisäksi niitä oli kylmän sodan aikaan kaksi; 
Itä-Saksassa punainen ja Länsi-Saksassa sininen.


Se kaveri nimittäin on myös tullut nahkaan, omaani nimittäin.
Vasemmasta hauiksesta se heittelee unihiekkaa ja toivottaa kauniita unia.
Kuvan tikkasi Lisko Gallerian Matti Kattilakoski, tietysti.

Tässä vielä klassikkotunnari, jossa tällä kertaa liikutaan lumiauralla

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Juhannus ja junamatka

Se on taas mittumaari nurkan takana. Mökkimatka tiedossa aika monella ja kesälomat alkamassa samaan syssyyn isolla porukalla. Siksi ajattelin valottaa vuodenaikaan sopien viimevuotista keskikesän raidereissua, jossa meidän perhe oli mukana. 

Ollessani siellä Synapsiassa selkää parantamassa tuli aika paljon tuijoteltua telkkaria ajan kuluksi. Huomasin sitten mainoksen, jossa haettiin Juhannusjuna- ohjelmaan matkustajia ja koska rautahepo on monessa mielessä itselleni läheinen kulkuneuvo, laitoin hakemuksen sisään 1300 muun halukkaan mukana. Hakemus johti haastatteluun ja koekuvauksiin, jonka seurauksena sitten oltiinkin Helsingin rautatieasemalla keinutuolissa odottamassa liikkeellelähtöä.



Porukkaa oli mukaan valittujen ilmoittautuneiden lisäksi iso lauma muita mtkustajia ja juna olikin verrattain pitkä normaaliin vuoroveturilliseen nähden.

http://www.ess.fi/?article=375592
Päästiin hyvin liikkeelle ja paikatkin löytyi kaiken hulinan keskellä. 



Muita junavieraita oli meidän tavallisten kansalaisten lisäksi mm. Jaakko Kolmonen ja Joulupukki. Ei hullumpaa matkaseuraa siis. Matkan pysäkit oli seuraavat:
Helsinki, Pasila, Tikkurila, Riihimäki, Hämeenlinna, Tampere, Parkano, Seinäjoki, Kokkola, Ylivieska, Oulu, Kemi ja Rovaniemi. Meidän trio päätti jäädä pois Seinäjoella koska onhan se Rovaniemi aika kaukana ja poiskin piti joskus tulla.


Matkan varrella oli asemilla porukkaa koko ajan enenevissä määrin,
 tässä Riihimäen asemalaiturinäkymää.

Itse en kovin hirveästi kerennyt junassa muuta tekemään, kuin piirtämään juhannusaiheista taulua, jonka olin luvannut matkan aikana toteuttaa. Pohjat tauluduuniin olin tehnyt jo kotona spraymaalilla, koska junassa sisällä suihkiminen olisi saattanut olla kanssamatkustajien kannalta 
vähemmän miellyttävää. 

tämä kuva ylen sivuilta
Maalitusseilla sitten väkersin "ei niin ergonomisissa" olosuhteissa tauluun kesämaiseman saunoineen, koivuineen ja kokkoineen. Taustalla viilettää vanha paikallisjuna, jota joku kommentoi Juhannusjunan fb-sivuilla puutteelliseksi, koska siitä puuttuvat johdinlangat katolta. No niinhän ne puuttuvat, mutta taiteilijan vapaudella jätin ne pois, koska juhannustunnelmaa henkivään tauluun olisi muuten tullut mielestäni liian hallitseva elementti sähkötolpista ja johtimista kokonaisuuden suhteen.

Toki siinä tuhertaessa jutusteltiinkin juontaja Ella Kannisen kanssa mm. katutaiteesta, vähän urbaanimmista perhearvoista ja nuorisotyöstä. Pätkäkin  kertoili miksi käsi oli kantositeessä ja kuinka Jussia oli suunniteltu vietettävän. Kun taulu oli valmis Tampereen tuolla puolen, Radio Suomen kuulijoille kertoilin millainen duuni tuli tehtyä ja mistä syystä. Vähän oli epänormaali tilanne; juhannusaattona haastatellaan junassa ja koetat selittää radion välityksellä mitä siellä 
junassa juuri tuli taiteiltua.



 Pikkusälli pääsi vierailemaan myös ohjaamossa toisen juniorin kanssa, lähes samalla tavalla kuin itsekin reilut 30 vuotta aiemmin, kun pappa-vainaani oli veturinkuljettajana.



Koska matkalla oli useampi tunti aikaa niin 11-vuotias käsipuoli rakensi ajankulukseen taskukokoisen juhannuskokon tulitikuista. Täytyyhän ajankohtaa viettää elävän tulen parissa joka tapauksessa ja kuten arvelimmekin, niin stidikokkoa suurempaa juhlavalkeaa
 emme livenä päässeet katsomaan.



Kullakin pysähtymisasemalla oli kaikenlaista ohjelmaa järjestettynä, usein tanssia ja elävää musiikkia. Mutta myös vähän eksoottisempia virityksiä nähtiin, kuten esimerkiksi tämä puujalkaveijari, olisiko ollut Tampereella kenties?



Junaisäntä Jusu huolehti kaiken muun ohessa siitäkin, että asemilta saatiin 
kaikki matkalaiset takaisin kyytiin ajallaan.



Ravintolavaunussa oli kuulemma ajoittain hirmuinen tungos, välillä väljempää. Rouva nautti matkastaan piilossa kameroilta, kanssamatkustajien kanssa rupatellen ja kahvikupin äärellä se sujui rattoisasti. Pätkä risteili junaa edestakaisin, fotaili ympäri stogea, (suurimman osa tän postauksen kuvista  ja välillä otti tuntumaa myös tv-työskentelyyn:


Pari ryhmäkuvaakin räpsäistiin muistoksi, koska muusikkovirtuoosi Iiro Rantala 
oli saatu irroitettua pianosta ja junaisäntä Jusu Lounela kerkesi hetkeksi pysähtymään, 
niin Pätkä nappasi tämänkin fliksin.


Vaikka Jusulla olikin illan komein kostyymi, jonka oli kuorruttanut punaisella tirehtööritakilla, niin llan edetessä saapui paikalle myös se kuuluisin punanuttu:


Joulupukki ei paljon vitkastellut, vaan liittyi tyylikkäästi asemalaituritanssien meininkiin mukaan



Jäätyämme Seinäjoella pois kyydistä, oli aika laittaa liekit kehiin ja lämmitellä loimotuksessa.





Jatkoimme Seinäjoen Omenahotelliin yöksi ja seurasimme sivusilmällä matkan jatkumista töllön kautta. Hanurimusiikki jatkui yhä eri asemilla ja nuorin matkaseurueestamme ilmaisi kantansa asiaan sanattomalla viestinnällä


Juna jatkoi matkaansa ja tarkemmin voit halutessasi tutkia aihetta virallisemmilta sivuilta:

Seuraavana päivänä pelattiin minigolfia ja ihmeteltiin lähes autiota kaupunkia. Iloiseksi yllätyksekseni myös muutamia maalattuja seiniä tuli vastaan, luvalla ja ilman:



Omenassa loikoiltujen kahden yön jälkeen palattiin etelään. Matkalla tietysti nautittiin perheen yhteisestä ajasta sekä ihasteltiin maisemia niin kaupunki-kuin maaseutuympäristössäkin. Liikkuvasta junasta otettu, joten skarppius ei ole paras mahdollinen...



Koska kiinnostukseni junia kohtaan alkoi Riksusta, niin olkoon viimeinen kuva sieltä pappa-vainaan työpaikalta, jonka suojelemisesta parasta aikaa Riihimäellä käydään aktiivista keskustelua. Jos minulta kysytään, niin ehdottomastihan noin mainio miljöö olisi säilytettävä.


Jos haluat nähdä Juhannusjuna- ohjelman läppäriltä, tuosta linkistä se onnistuu: 
tai sitten suoraan lupalaatikon kautta; maanantaina 17.6.2013 alkoi ja ensi tiistaina 23.6. loppuu.

Viimiset rivit saa kuitenkin taas musiikki, teemaan sopien kaksi vaihtoehtoa omavalintaisesti:

 tai