perjantai 7. maaliskuuta 2014

Turtlesit Porvoossa

Sen verran vahvasti aurinkoisessa kevätsäässä mennään kohti kesää,
että tuli mieleen kiva keikka viime suvelta Porvoosta.
 Taloudessa on kolme alle 10-vuotiasta poikaa jotka fanittavat Turtles- ninjakilpikonnia.
Vanhemmat halusivat lastenhuoneeseen innoituksen mukaista koristelua, 
joten farkkujeni oikeassa etutaskussa pirisi.


Kun sain kuulla tilauksen luonteesta, alkoivat ajatukset pyöriä enemmänkin Turtlesien parissa. Samoihin aikoihin bongasin kirppikseltä samaa aihepiiriä olevan lasten päiväpeiton, jonka ostin eurolla auton takakontin suojaksi. Kun keikkapäivä koitti, pakkasin maalipurkit ja muut tilpehöörit päiväpeiton päälle ja huristin till Borgå.

Lastenhuone sijaitsee rintamamiestalon yläkerrassa ja perheen vanhemmat olivat valmistelleet maalaustyömaata poistamalla vanhat pinkopahvit huoneen päätyseinästä.
Perheen isä oli kertonut jo aiemmin, että huoneessa sijaitseva takka olisi mukava jollain tapaa liittää osaksi maalausta.


Levittelin suojapahvit lattialle ja aloin avaamaan lateksipurkkia. 
Olin valinnut tarvikevarastostani vaaleansinistä maalia kilpikonnien taustalle
mutta purkissa olikin yllätys.
Edellisen käytön jälkeen en ollut sulkenut purnukkaa kunnolla
 ja nyt siellä olikin sininen kakku.
(Veitsi kuvausrekvisiittaa)


Pohjamaali siis vaihtui lennossa hentoon vaaleanvihreään.
Lähemmäs sata vuotta vanha raakalauta imikin maalia ihan kiitettävästi
ja pensselöidessä hiki virtasi.


Lapsiperheessä aina sattuu ja tapahtuu kun sällit seikkailevat 
mielikuvitusta ruokkivassa pihapiirissä. 
Lateksin kuivuessa yläkerrassa napsin muutaman fiiliskuvan ympäristöstä.





Vastuullisuuttahan perheissä monesti opetetaan lemmikkien avulla,
yleensä silloin hankitaan kissa tai koira.
Tällä perheellä on näkökulma samaan asiaan hieman  eri vinkkelistä.


Jokaisella perheenjäsenellä on oma kana. 
Paavo, Biffen,Kiwi, Lady Gluck Gluck ja Ättä. 
Kuvassa heistä kolme.


Pikkusälleillä on mahtavat puitteet seikkailla, ontto omenapuunrunko voi olla tilanteesta riippuen vaikkapa salakäytävä maan alle, merirosvojen saaliin kätkö tai piilopaikka vanhemmilta.


Teltta ja itsetehty jouskari. Inkkarileikit jääneet kesken? 
Puunrungon vieressä mopo lähtenyt käsistä?


Äidin leikkipaikka?


Iskän puuhanurkka?


Myös musiikki on vahvasti läsnä arjessa.
Viulut, piano, kitarat, poikien huoneessa on jopa rumpupatteristo. 
 Monesti vanhemmat eivät halua äänekkäitä leluja lapsille omien korviensa takia 
jolloin huuliharput ja laserpyssyt jää ostamatta.
Porvoon porukka on eri mieltä, kyllä maailmaan ääntä mahtuu.


Olohuoneessa asuu myös ihka oikea iguaani nimeltä Justin Bieber.
Koska kaikki kuitenkin tietää miltä Justin Bieber näyttää,
 kuvasin sen sijaan askarrellun krokotiilin
näyttääkseni kuinka monipuolisesti muksut pääsevät kädentaitoja oppimaan.


Palasin oman duunini pariin. 
Takalle sadetakki päälle, seinille suojamuovit ja eikun hommiin.


Keinuhevoset pitivät vahtia, että kaljupää hoitaa hommansa eikä vedä lonkkaa.


Hissukseen kuva alkoikin muodostua. Ideana oli että Turtlesit ovat tulossa vasemmalta kohti oikeaa nurkkaa ja matkalla täytyy ylittää rakenteellisena esteenä oleva takka. 
Kilpikonnia on tietysti kolme, kaikille pojille yksi. 
Siitä syystä vyönsoljissa löytyy kaikkien muksujen alkukirjaimet.


Tiimityöskentely kuuluu elämään ja kaveria on autettava.
 Siten Turtlesitkin toimivat.


Kun toiset vielä ovat matkalla määränpäähän, yksi kaveri suojaa selustaa.
Mietin luonnosvaiheessa millaista taustaa tekisin. 
Kaupunkisiluetti ja viemärinkansi?
Päätin jättää kuitenkin kokonaan pois, koska kohdehan oli vanha puutalo. 
Näin sankarit vaikuttavat enemmän olevan läsnä juuri tässä huoneessa, 
muksujen kanssa touhuamassa.


Loppuun vielä maailman viilein mutanttininjamusavideo.
Featuring Vanilla Ice!



Hyvää viikonloppua kaikille, hakekaa pizzaa ja katselkaa piirrettyjä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti