Seinien maalaamisen suhteen pätee ainakin yksi sama viisaus,
kuin muutenkin elämässä; "Älä lähde merta edemmäksi kalaan".
Kun lähiseinät on tullut moneen kertaan maalattua,
tekee mieli laajentaa reviiriä seuraavaksi lähikaupunkien seinille.
Pian nekin on vierailtu ja jos nälkä kasvaa syödessä,
perinteinen vaihtoehto on ollut lähtö interreilaamaan Eurooppaan,
jossa suhtautuminen seinäpintojen maalaamiseen on sallivampaa.
Mutta kehitys kehittyy ja nykyisin voi lähteä myös pohjoiseen
luvallisten katutaideseinien perässä. Alkuvuodesta luin
Oulun Katutaide -projektista ja tietysti aloin seuraamaan
kuinka homma etenee.
Hieno meininki siellä on meneillään, seinät on värittyneet
monenlaisten tekijöiden toimesta, kirkkaimpana timanttina Elokuussa
kaupungissa piipahtaneet kansainväliset vieraat.
Tapahtuma kiinnosti, mutten kerennyt paikalle katsomaan kuinka
Lokakuun lopulla oli koulun syysloman ansiosta aikaa lähteä
itsekin kokeilemaan pohjoista betonia. Lentolaukku kainaloon ja kentälle.
Siellä pukumiesten joukossa lentoa odotellessani huvitin itseäni ajatusleikillä:
Monesti eri aloja vähän vakavammin harrastavat urheilijat tai
semiammattilaiset tunnistaa sponsorivaatteista tai -kengistä.
Tavallaan itsellänikin oli sattumalta sellaiset:
vanhat Jalaksen varsikengät, jotka sain työjalkineikseni työskennellessäni
viime vuosikymmenellä Helsinki-Vantaalla Rajavartiomiehenä.
Valtion hommista lähtiessäni kenkien elinympäristö vaihtui lentoaseman parketilta
vaneriseinien äärelle lateksiläikistä kirjavaan asfalttiin ja purkutalojen
asbestipölyisiin betonilattioihin. Nyt ne olivat hetkellisesti tutussa ympäristössään.
Mutta ei kait siinä, pläägät kinttuihin ja koneeseen.
Tuntia myöhemmin suoritettiin jo maihinnousua Oulussa.
Heti lentoasemalle saavuttuani tuli ensimmäinen mahdollisuus ottaa tila haltuun.
Nimi lasten leikkinurkan liitutaululle, siitä oli hyvä aloittaa tämä retki.
Tuloaulan infopisteeltä kaupungin kartta taskuun ja
pihalle, jossa hanketta vetävä Petteri jo autoineen kaarsi paikalle.
Oulussa on tullut vieriltua aiemmin kerran. Ysärin alussa poikettiin
ex-tyttöystävän kanssa siellä junalla, mutta siitä reissusta ei paljon ole kerrottavaa.
Silloin jäi kaupungin kuuluisin "graffiti" PASKA KAUPUNNI
näkemättä, enkä tälläkään kertaa päässyt sitä ihmettelemään.
Mutta vieläkin vanhempaa seinämaalausta löytyi majoituksemme naapurista:
Tässä on jo meininkiä, vaikka ajan hammas onkin kunnolla rouskuttanut.
Jos minulta kysytään, päihittää se silti nykyiset ulkomainostaulut 100-0.
Majoitukseen mennessä nauroin ääneen.
Oli pakko kysyä Petteriltä, oliko huonenumero hänen valitsemansa.
Ei kuulemma ollut.
313 on sarjakuvien ystäville hyvin tuttu numerosarja,
Aku Ankan auton rekisterinumero. Tilannehuumoria
syntyi siitä, että päivää myöhemmin oli paikalle tulossa
toinenkin peinttaaja, suurena Aku Ankka fanina tunnettu KISS.
Hänen piisseissään on ankkoja nähty monesti, joten huone sopi meille
kuin Roopen ensilantti Milla Magian taskuun.
Mutta töihin sanoi Lapatossu.
Maalilähetys postista matkaan ja kohti työmaata.
Määränpää oli moottoritien alla sijaitseva silta, jonka kävelytien puoleiset päädyt
oli meille varattu. Tai itseasiassa joku muuhan ne näytti varanneen jo aiemmin,
mutta me tulisimme sisustamaan ne uudelleen.
Paikasta teki erityisen mielenkiintoisen sijainti.
Perusbetonipäädyn lisäksi vieressä virtasi puro,
jonka lisäksi kävely ja pyöräily tapahtuu puista kulkuväylää pitkin.
Itse en ole aiemmin vastaavaa kaupunkisuunnittelua nähnyt.
Molemmilla oli askarreltavana n. 15 metriä pitkä ja 3,5 metriä korkea "canvas".
Meitä varten oli hankittu liikenteenohjaukseen tarkoitetut
aidat sekä liikennemerkit, työrauhamme takaamiseksi.
Aidat Petterin kanssa pystytettyämme tutkin ympäristöä vielä tarkemmin.
Kulkuväylän alla oli parissa kohdassa näkyvissä vielä hilusti lisää betonia.
Jokuhan senkin oli valloittanut, omasta mielestään ehkä kovinkin kapinallisesti.
Vähän matkan päässä oli toinen, pienempi alikulku
jossa myös värittelyt oli jo joku hoidellut.
Toki sieltä löytyi toinenkin klassikko sen saksalaisen tuplaässän lisäksi.
Hakaristille ja sydämelle teki seuraa tietysti myös kirkkovene.
Pääkallo jäi neljän suorasta spottaamatta.
Ensipuraisu pintaan telalla ja lateksilla. Pohjavärillä ei ollut mitään merkitystä
tulevien piissien sisältöön, se vain sattui tällä kertaa olemaan tuonsävyinen.
Kauaa en kerennyt telaamaan, kun vastarannalle saapui vilkku päällä
valkoinen pakettiauto. Vaikka odotin "Hei poika mitä sä teet?"-huutoa,
ei sitä tullutkaan. Kaupungin kunnossapito vain vaihtoi kävelytien lamppuja.
Petteri ja kumppanit ilmeisesti ovat sen verran ahkerasti briiffanneet,
että enää ei duunaria puuhasteluni kiinnostanut.
Ensimmäisen lateksikerroksen jälkeen alkoi olla sen verran
heikko olo, että oli tauon paikka.
Kun hätä on suurin, on apukin lähellä:
Onneksi kuitenkin selviydyin avohoitotalosta ulos kupu ravittuna,
eikä kukaan vetänyt korvasta tarkempiin tutkimuksiin.
Sitten taas tela laulamaan ja lopulta pohjat oli valmiit.
Yllättävän hyvin lateksi kuivui, vaikka lämpötila oli vain pari astetta nollan yläpuolella.
Myöhemmin illalla taas oli navan takana tilaa ja piti käydä pizzalla.
Kadulla jäin ihailemaan tyylikästä Osuuskaupparakennusta,
varmaan jo arvaatte mitä mieltä olen, jos nykyprismoihin vertaa.
Pakkasherrakin oli saapunut kaupunkiin ja valkoista
hiutaletta leijaili harvakseltaan ilmassa.
Löysin kujilta myös Pelimiehen. Luonnollisesti siellä kaupattiin videopelejä,
vaikka ensimmäiseksi matkan päästä kuvittelinkin kyseessä olevan
nimen perusteella joko baari tai pornokauppa.
Ja siitä saattaa lukijalle tulla mieleen, että nyt perheenisä suunnisti jompaan kumpaan edellämainituista, kun kerrankin on päässyt irti arjesta yksin.
Väärin meni. Mulla oli parempaakin tekemistä.
Loppuilta kului piirtämällä luonnoksia seinää varten.
Idea ja suurimmat suuntaviivat oli jo olemassa, mutta pientä säätöä
oli tehtävä, koska ympäristö oli inspiroinut lisää.
Yhden siniraidallisen kuitenkin maistelin palkinnoksi reippaasta telaamisesta.
Olin ennakkoon tiedustellut Petteriltä mikä Oulussa puhuttaa ja
millaista toimintaa seinien ympäristössä tapahtuu. Mies kertoi mm. kaupungin
kärsivän kaiken aikaa lisääntyvistä irtisanomisista ja että maalauspaikka
sijaitsee suositun ulkoilureitin varrella, missä kesäisin pyöräillään
ja talvella hiidetään.
Kesällä kuulin Radio Helsingistä haastattelun jossa
graffitin nykytilasta ja EGSin kirjasta. Haastattelun lomassa he spekuloivat
skeneä ylipäänsä ja EGS nimesi tyylini "Kummeligraffitiksi". Kiukas
täsmensi sitä "kansangraffitiksi". Ihan näppärästi kuvailtu,
kaupunkilaisia huvittamaan tai mietityttämäänhän ne duunit tulee monesti tehtyä.
kaupunkilaisia huvittamaan tai mietityttämäänhän ne duunit tulee monesti tehtyä.
Niin otin ripauksen inspiraatiota myös
Kummeli Stories -leffasta, jossa löytyy mm. loistava kalamiespätkä,
nimeltä "Catch a fish". Ylläoleva kuvakaappaus on kyseisestä videosta napattu.
Sillan alle alkoi syntymään kalastava herrasmies, joka sai urakalla kenkää,
vähemmästäkin menee sukset ristiin ympäristön kanssa.
Aamulinjurilla saapunut KISS suihki menemään omalla tontillaan
hyvään tahtiin.
Toiseen päähän omaa avokonttoriani oli ollut aluksi toinen suunnitelma,
mutta edellisenä päivänä telatessani olin havainnut ilokseni,
että ainakin Oulussa nuorilla on aika ajaton harrastus: fillarilla kauliminen.
Osoitin arvostustani fillarijengille, mutta vähän eri twistillä, laitoin jopopojan sijaan
keulijaksi tytön ja mummopyörän.
Seinänaapurilla oli jo paketti hienolla mallilla,
värikylpy alkoi olla oikein herkullinen.
Samaa mieltä näytti olevan myös osa ohikulkijoista,
jotka kävivät maalareita jututtamassa. Tämä kaksikko kertoi arvostavansa
käsityötä ja sitähän se seinämaalauskin on.
Vihdoin sain luonnokset valmiiksi ja pääsin itsekin värittelemään.
Muutamaa tuntia myöhemmin päivänvalo hiipui
ja oli aika sulkea kioski. Mukanani oli vain osa kannuista
ja niiden osuudet oli viimeistelyä vailla valmiit.
Majapaikkaan palattuani kello oli kuitenkin oikeastaan aika vähän
ja ilta aluillaan. Jotain voisi keksiä.
Olimme tietoisia, että kaupunkiin oli aiemmin kesällä avattu
hieno luvallinen graffitiseinä jonka sijaintia aloimme googlaamaan.
Teemakin oli jo selvä, huoneen ovinumero nauratti edelleen
joten päädyimme sketsaamaan Ankkalinnan teemalla
loppuillan aktiviteettia varten.
Spotti löytyikin pienen iltalenkin varrelta.
Paikalla oli paikallinenkin maalari harrastamassa, jolta saimme kuulla
seinän olevan ahkerassa käytössä.
Puitteet paikalla on todella hyvät. Rakennuksen seinässä
on tilaa piisseille kahdessa kerroksessa, pintamateriaalina on
rapattua seinää ja betonia, valaistus kohdallaan.
Sen verran siedettävät valokuvat sai alkuyön aikaankin, ettei
seuraavana päivänä tarvinnut lähteä päiväfotoja napsimaan.
Varjoankka ja Mustanpekka sopivat hyvin hämyiseen tunnelmaan.
Ankka tähtäili pistoolillaan, mutta Pekalla omansa oli vielä kotelossa.
Tietysti muutkin piissit piti kuvata. Mukavannäköistä jälkeä olikin.
Toisessa kerroksessa oli vielä hyvin tilaa, sinne harvempi
viitsii kurotella, mutta sitten jos viitsii, myös säilyvyyden kesto on parempi.
Myös vieressä olevan pienemmän rakennuksen takaseinä oli annettu maalattavaksi.
Tätä pintaa fiilistelimme enemmänkin. Juuri sopivan korkea ja leveä kahdelle maalarille
ja korkeuden ansiosta siihen saisi vaikka kuinka upeat muraalit.
Ihan ykkösparasta spotissa oli tietysti raide. Rautateiden varret on perinteisesti
arvostettuja maalareiden keskuudessa, koska piissit näkyy juniin.
Kuulemma joskus junat jopa pysähtyvät vierelle joutuessaan
odottamaan pääsyvuoroa asemalle.
Toisessa suunnassa löytyi myös herkkua,
origamiteemaa muuntajan kyljestä. Tekijä eikä tekoaika ei selvinnyt
mutta se kyllä selvisi että jollakulla maalarilla ei pelisilmä toimi.
Oulussakin on niin paljon rumaa betonia, että miksi ne
kromipökäleet oli krossattava paperilinnun päälle?
Jos jotain skenepisteitä on haettu, niin meiltä ne ainakin jäi saamatta.
Aloimme suunnata kohti majoitusta.
Puiston laidalla huomasimme varsin hämmentävän talon,
ensivaikutelma oli jollain lailla kummitusmainen, miksiköhän?
Rakennuksen toisella puolella selvisi vaikutelman syy.
Se oli Vankila.
Tämän läheisempää tuttavuutta ei onneksi tarvinnut tehdä.
Painuimme moikkaamaan
Nukkumattia jaksaaksemme aamulla taas ahertaa.
Viimeinen päivä ja rapea keli, kuten lateksi kertoo.
KISS jatkoi jäätävää tahtia,
seinälle saapui maalari pensseleineen.
Suhteellisen hyvin oma duunikin eteni, mutta paljon oli
vielä tehtävää. Ajan säästämiseksi oli eväät levällään.
Pullo vissyä ja maalipölyllä kuorrutettu hedelmäjogurttilitra
ajoi aamupalan, lounaan ja päivällisen virkaa.
Ilta tuli ja valmista myös. Naapuri oli valmis jo alkuillasta,
itse pakkasin tarvikkeet puolenyön aikaan ja pääsin fotaamaan.
Oli tässä vaiheessa tyydyttävä salamalla otettuihin fotoihin, aamulla
paluulento oli heti aamusta joten päiväkuvia oli ruinattava Petteriltä myöhemmin.
Siellähän se setä kalasteli kullanvärisellä supervieheellään.
Tiedän kyllä ettei pilkille mennä virvelin ja haavin kanssa,
mutta tässä yhteydessä se toimi mielestäni kokonaisuuteen pilkkiä paremmin.
Pitihän niitä lettereitäkin sinne laittaa,
juuri 125 vuotta täyttäneen Hesarin fonteilla kerroin mistä tullaan.
Ja päätyyn se blondi polkupyörätyttö.
Bommasin päätyyn Hende Oulus,
vaikka paikalliset sanovatkin "Oulusa".
Syy siihen on toki olemassa... mallia mummomankeliin otin googlesta:
 |
| 53c3d0a170d77ac01199b8257a1af343.jpg |
Ketjusuojassa lukee "Hermes", siksi tytön pyörään tuli Oulus.
Sillanaluselle kivakiittimoi ja suunnistin hotellille piirtämään.
Seuraavana päivänä oli edessä jo aiemmin blogaamani Kirjamessut
ja luonnostelut sinne oli siirrettävä aivolohkosta aaneloselle.
Lopulta kolmen tunnin napakat unet ja sitten kentälle.
Ja eikun siiville.
Myöhemmin tuli meiliin nippu kuvia Petteriltä koko seinästä valoisaan aikaan,
joten loppukavalkadi lähtee tästä KISSin päädystä:
Taidemaalari pensseleineen lauta-aidan äärellä
Vastarannalta nähtynä koko seinä kauempaa ja zoomattuna.
Toisen päädyn pupujussi ihmettelee maalaria sormi suussa.
Sovimme keskenämme, että toisessa duunissa on kesä
ja toisessa talvimaisema. Näin kokonaisuus sopii ympäri vuoden.
Meikäläisen fillaritypy näytti käyneen pupujussin kanssa samassa
vaatekaupassa hupparia ostamassa.
Kuten sanomalehdistä sanotaan, nyt oli seinässäkin mustaa valkoisella.
Setämies fisusteli edelleen parempaa saalista toivoen.
Vastarannan kuvasta voi löytää papparaiselle toivoa paremmasta
tulevaisuudesta kalansaaliin suhteen...
Siellä laiturin allahan lymyää melkoisen mehukas ahven,
ja onkin vain ajan kysymys, milloin se käy pyydykseen.
Se oli sellainen seikkailu.
Jos ja kun tietysti haluatte tietää Oulun meiningeistä ja katutaideprojektista lisää,
Oulun Katutaidehankkeen sivuilta pääset seuraamaan tilanteen etenemistä.
Meidän jälkeenkin oli tarkoitus vielä syksyn aikana tulla lisää vieraita
kaupunkiin, mutta sääolot laittoi kauden pakettiin.
Parin päivän päästä tuli 5 senttiä lunta ja lisää pakkasta.
Kyllähän silloinkin maalaa, mutta pohjamaali ei pakkasessa toimi kuten pitäisi.
Ensi sesonkia odotellessa voitte vaikka mehustella sitä Kummelia:
