Espoo Art Attack- graffitinäyttely Espoon Kulttuurikeskuksessa

Viime keväänä sain viestin, jossa kysyttiin olisinko halukas järjestämään

graffitiaiheista taidenäyttelyä Espoon kulttuurikeskukseen. 

No hemmetti, tottakai!

Näyttely sijoittuisi syksylle kolmeksi viikoksi, joista yhtenä olisi koululaisten 

syysloma. Sitä silmälläpitäen yhtenä osuutena näyttelyä olisi osallistavia työpajoja

 ja muuta ohjelmaa, joissa käsiteltäisiin hip hop -kulttuuria laajemminkin.

Tarjottu mahdollisuus oli ehdottomasti käytettävä ja kuten yleensäkin, halusin tarjota 

tästä karkkipussista muillekin. Otin yhteyttä kollegaan, jonka uskoin innostuvan tästä mahdollisuudesta. Monialataiteilija ja multitalentti Sellekhanks olikin 

juonessa heti mukana ja kävimme tarkastamassa mestat.

Hauska knoppitieto on myös, että galleriatila on kameravalvottu. 

Vartioinnista vastaava PSG Turva Oy vahtisi, ettei graffititaiteilijoiden teoksia 

varsatettaisi tai vahingoitettaisi. 

 Sellekhanksin kanssa olimme aiemmin syvästi paheksuneet nuorille suunnattua

VR-konsernin "Samassa junassa" - kilpailun toimintamallia, jossa hyvää ideaa 

ei oltu mietitty ehkä ihan loppuun.

Kilpailussa pyydettiin 12-20 -vuotiaita nuoria suunnittelemaan junavaunun

 kylkeen teippaukset. Kiva idea ilman muuta ja mahdollisuus nuorille saada

mainetta ja kunniaa. Juuri tämä maine ja näkyvyys on myös se motiivi, 

miksi 1970- luvulta saakka junien kylkiin on maailmalla maalattu graffiteja. 

Ja siitä monet maalinäpit ovat maksaneet kovia vahingonkorvauksia VR:n kassaan. 

Nyt he sitten antoivat mahdollisuuden kuvittaa junaa,teippaamalla ja ilmaiseksi. 

Ja keräsivät mukavuus-pisteet itselleen.

Toimintamalli aiheuttikin paheksuntaa ja keskustelua graafisen alan keskuudessa ja

 tapausta puitiin eri forumeilla sekä suusanallisesti päätä pudistellen.

Päätimme Sellekhanksin kanssa hyödyntää mahdollisuud, kutsua lisää kollegoita 

mukaan ja pitää ryhmänäyttelyn. Tärkeä osa näyttelyä olisi myös kilpailu
12-20 -vuotiaille nuorille, jonka voittaja pääsisi mukaan näyttelyyn 
muiden graffititaiteilijoiden joukkoon. 

Lopulta päädyimme dirty dozen- tyylisesti 12 taiteilijaan, jotka ilmoittivat olevansa 

mielellään mukana projektissa. Sitten tarvittaisi vielä näyttelylle nimi ja ulkoasu.

Lopulta nimi oli minun ehdotukseni ja Sellekhanks taikoi sen kuvaksi: 

"ESPOO ART ATTACK"

Nimessä oli oltava tietynlaista provokaatiota , mutta myös syvempää sisältöä.

Se sisältää myös kunnianosoituksen taannoiselle television lastenohjelmalle,

joka ainakin allekirjoittaneeseen vaikutti aikoinaan syvästi 90-luvulla. 

Neil Buchananin kehittämä ja juontama ohjelma, jossa taidetta tehtiin 

leikin kautta, vähän kieli poskessa ja muutenkin kuin vain paperille piirtämällä.

Digital Spy- sivusto on listannut kattavasti syitä ohjelmaformaatin menestykseen:

9 reasons why we still love Art Attack and Neil Buchanan

Ohjelmasta ja sen juontajasta jo ysärillä inspiroituneena yksi töistäni iski silmää siihen

 suuntaan. Työ on toteutettu lasten piirrosmaton pintaan, jonka poimin joskus kirpputorilta myöhempää käyttöä varten.  

Koska näyttely tulisi toteutumaan Tapiolassa, koin tärkeäksi ja ainakin itseäni huvittavaksi teemaksi viitata omissa duuneissani pitkittyneeseen vitsiin, eli Länsi-Metroon. Metro-lamppuja olen askarrellut aiemminkin, joten toimintamalli oli tuttu. Muutamien kirpputorikierrosten jälkeen olin ostanut 4 aihiota, eli sen ruotsalaisen miljonäärin huonekaluhallista alunperin kotoisin olevaa pöytälamppua.

Spraymaalin, maalarinteipin ja maalitussin avulla lamput muuttuivat metrovaunuiksi, 

joiden kylkiin toteutin lyijykynän, maalitussien, siveltimen ja spraymaalin kanssa
 kirjaimia ja hahmoja. Kaikkien neljan vaunun kyljissä oli tietynlaista viittausta 
muutamiin aihepiireihin. Kylkiin muodostui kokonaislause: "West side underground". 

Toisissa lampuissa luki tekstit selkeämmin eri tyylisillä kirjaimilla, toisissa taas muodostin kirjaimia erilaisista esineistä, hahmoista tai kasveista. Mukana oli toki myös versioni klassisesta metromyyrästä.

Samaan aikaan toisaalla Sellekhanks toteutti työhuoneellaan omia teoksiaan. 

Omien teostemme luomistyöt ajoittui pääasiassa viimeisille viikoille öiseen aikaan 

ennen näyttelyä, koska kulttuurialan pätkätyöläisinä nukumme vähän ja harvoin.

Kuva: Sellek

Alunperin Hollolasta ponnistavalle video-orientoituneelle elämäntapaintiaanille
 kuvan ja äänen tuottaminen on yhtä luonnollista kuin hengittäminen. 
Sellek myös yhdisti teoksessaan"Sellekbrowser!" näitä elementtejä. 
Videoinstallaatio maalatussa iMacissa toimi kuin tauti...tai siis virus.
(Mäkki on myös edelleen kaupan vink vink)

Yhden omista teoksistani olin päättänyt toteuttaa vanhan hylätyn kieltokyltin pintaan.

Ensin olin ajatellut siihen hieman toisenlaista sisältöä, mutta kun muuan vartiointifirma

kunnostautui jälleen kerran, inspiraation kohde muuttui. Pensselit heilui ja 

kannut suhisi synnyttäessäni possuherra pyhimyksen sädekehänsä kanssa.

Helsingin Sanomien uutinen oli kertonut kuinka vartiointialan yritys

 PSG Turva Oy:n esimiesasemassa ollut henkilö oli viljellyt rasistisia 

kirjoituksia ja vihapuhetta sosiaalisessa mediassa. Firman nimeltä mainitsematon tj

 ei tietenkään tiennyt asiasta mitään ja pesi kätensä antamalla fudut työntekijälleen. 

Sama toimitusjohtaja on aiemmin toiminut entisen firmansa FPS Security:n nimissä 

useissa graffitiaiheisissa oikeudenkäynneissä töhryjä tulkitsevana käsialantuntijana. 

Sinänsä aika huvittavaa että tietää kuka piirtää mitäkin merkkiä minne jossain 

yön pimeydessä, mutta ei kuitenkaan tiedä viereisellä kirjoituspöydällä työkaverin

työntämästä rasistisesta vihapuheesta.

Täysin toisaalla oli myös siveltimet heiluneet.

Disneyn tarinoista tuttu Pinokkio oli syntynyt näyttelyymme Nina Kuu -taiteilijanimeä

 käyttävän Nina Kuukarin toimesta, sekatekniikalla toteutettuna ja

 tässä vielä työn alla olevana.

Näyttelyä suunnitellessamme halusimme tuoda esiin mahdollisimman monia 

erilaisia tyylejä, tekniikoita  ja taiteilijoita. Kirkkonummella asuvan Ninan töissä löytyy

 monenlaista tutkittavaa ja tarttumapintaa katsojan iästä riippumatta. 

Yhtenä mielenkiintoisista tekijöistä pyysimme mukaan Joonaksen Lahdesta.

Koponee nimellä instagramista löytyvä fonttivelho oli näyttelyn nuorin taiteilija,

jonka työskentelykin on mielenkiintoista seurattavaa, 

kuten seuraavat 3 kuvaa näyttävät Jackie- teoksen syntymistä.

Kuvat: Joonas

Joonaksen 6 teosta sijoitettiin gallerian yläparvelle, jossa taiteilija itsekin

tuli näköjään ikuistetuksi instatililleen.

Ensiarvoisen tärkeää näyttelyssämme oli myös tuoda esille paikallisuutta

 ja lähihistoriaa.Tässä tapauksessa se tarkoittaa erityisesti kolmea kirjainta: 

HOO ÄR CEE

Vuodesta 1990 alkaen on kyseisiä aakkosia vilahdellut pitkin Espoota ja Länsiväylää, 

myöhemmin paljon muuallakin. Ellet tiedä tästä poikabändistä vielä, 

lyhyt oppimäärä aukeaa vaikkapa Voima-lehden artikkelin kautta. 

HRC:tä edusti näyttelyssämme kolme artistia, joiden töitä ja valokuvia matkan varrelta

 oli esillä seinien lisäksi myös valokuvien muodossa lasivitriinin suojassa. 

Heidän matkastaan on julkaistu myös kuvassakin näkyvä kirja vuonna 2016, 

jota voit ostaa Katin Tavaran verkkokaupasta. 

Herrasmiehistä Acton tunnetaan ehkä eniten espoolaista betonia omaehtoisesti 

värittäneenä veijarina. Aktiivivuosien jälkeen jo kertaalleen genrestä vetäytynyt, mutta vahvan paluun tehnyt tyyliniekka valloittaa nykyisin yhä uusia gallerioita 

meluaitojen sijaan. Pukeutuu (lähes) aina mustaan. Actonilla kauppa kävi ja

 maalauksia päätyi uusiin koteihin. Tässä näkyvät teokset 

jäi vielä Espoossa myymättä, eli toisin sanoen "ovat yhä saatavilla". 

Actonilla itse asiassa aukesi juuri perjantaina 3.11. myös seuraava näyttely, 

Geezer's the Shopin Art Cornerissa: Acton: Graveyard Classics

Siellä teemana sarjakuvahahmoja ja graffitikirjaimia.

Kuvat: Acton

Soved on aiemmin Espoon seiniä rankaissut pitkätukka, jättänyt jälkensä

 tätä nykyä lähes jokaiseen Lahden sähkökaappiin kynäruiskun ja spraymaalin avulla. Monien välineiden ja tyylien taituri, joka myös soittaa bassoa Jumalation- bändissä.

Kuvat: Soved

Sovedin teosten syntymä voi olla hyvin monivaiheinen prosessi, kuten yltä näkyy.

Sovedin enkeleistä 66,6 % löysi uuden kodin, mutta punapää on edelleen hankittavissa.

Rosk on HRC:n näyttelykolmikosta viimeinen mohikaani. 

Ainoa triosta, joka edelleen asuttaa Espoota ja

 jättää merkkejään nykyisin graafikon keinoin arkipäiväiseen elinympäristöömme.

Kuvat: Rosk

Roskin töistä myytiin vanhoihin mukavasti rapistuneisiin ikkunankarmeihin 

toteutettu teos Rosk'n' Roll, muut taulut ovat yhä vapaana.

 Gallerian toisella laidalla piti majaansa Dandysteele eli Taneli. 

Klassisen taiteen parista seinäpinnoille siirtynyt taikuri, joka näkee 

maailman kauneuden pyöreiden lasien läpi, sitä töissään hellästi ja

 tyylirikkaasti tulkiten. Lisätiedot http://tanelistenberg.com

Kuva: Taneli

Tanelilla oli kiistatta näyttelyn villeimmät teosnimet.  Tässä syntymässä 

"Skeittari: Pohjolankadun puolivillainen bulidaiju" (2016)

Kuvapalvelu instagramista löytyi hieno kollaasi Tanelin näyttelytöistä, 

kuvatekstinä käyttäjä Incollectiolla myös kiinnostavaa pohdintaa.

Keravan graffitipäällikkö Psyke toi niinikään kolme teosta näyttelyyn.

 Hämmentävän runsaan parran taakse maastoutuva, aina tuoretta linjaa etsivän

 tyyligurun teoksista muutama miehen oma postaus instagram- tililtään, 

joista myös näkyy teosten tarkemmat referenssitiedot.

Seinällä Psyken duunit sijoittui portaiden yläpäähän, joista neitokaiset vahtivat 

valppaasti silmät tarkkoina koko näyttelytilaa 24/7.

Tarkkailua yritti suorittaa myös oma valvontakameramme sketchivitriinin päällä,

mutta joku peijakas oli kerennyt jo spreijaamaan linssin pimeäksi.

RAY52 toi teoksensa sketchi-vitriinin ja gallerian ylähylle.

Paperiluonnosten klassikkolinjoissa kukkii myös oldschool stylemasterin 

äärimmäisen tyylikäs tägi, joka syöpyi mieleen jo 90-luvulla Pasilan Gallerian

 likaisesta betonista ja liikkuvasta metallista, joita  Reiskaviiskaks valloitti yhdessä 

aisaparinsa Astronin kanssa.  

Myös seinille syntyneissä uusissa töissä oli 

tuotu tätä Suomigraffitin merkittävää historiaa esille sekatekniikoiden keinoin.

Sarjakuvafriikki Kiss, eli hallitseva graffitin SM-voittaja vuodelta 2016, oli tehnyt 

yhteistyötä valokuvaaja Vesa Klemetin kanssa. Vesan 1984 New Yorkin metrossa 

ottamien valokuvien päälle Kiss oli toteuttanut sekatekniikalla piissit, 

hyödyntäen spraymaalia ja kynäruiskua. Myös perinteisempi kanvaasi oli 

syntynyt Kissin käsissä.

Kuva: Ray52

Maalausten ja valokuvien lisäksi galleriassa oli myös kierrätysmateriaaleista 

valmistettu veistos nimeltä "Neo Phoenix" vuodelta 2008. Taiteilijanimeä Salt käyttävä

 erikoismies otti tilaa haltuun ripottelemalla teoksiaan molempiin kerroksiin. 

Kuva: Salt

Aina virnistelevän Saltin kekseliäät maalausproduktiot on tuttuja myös ympäri

 Itä-Eurooppaa. Hän on maalannut tunnetusti kaikkea mikä liikkuu kottikärryistä 

tavarahisseihin. Yläparvelle oli koostettu retrospektiivihenkisesti valokuvakollaaseista

 kokoelma vuosilta 1997-2017, joista yksityiskohtana tässä kuva kuluvan 

vuoden keväältä hylätystä sairaalasta.

Kokonaisuudessaan galleriatila oli mukavasti valloitettu äärestä laitaan,

tässä yläkulmasta kuvattuna.

 Avajaisten koittaessa oli tietysti koko köörillä poseerattava ulkona seinäkirjoituksen 

edessä. Kovat fontit, mutta ehkä vähän tylsät. Toisin kuin nuo characterit.

Näyttelyn avaaminen edellytti myös pientä puhetta kuraattoreilta, 

jonka yhteydessä myös jokainen taiteilija sai puheenvuoron. 

Kuva: Pimpu

Paikalle oli saapunut kiitettävästi yleisöä. Löytyi tuttuja ja tuntemattomia

kuvataiteesta kiinnostuneita katsojia sekä ostajia. Muutama teos tekikin

 jo tässä vaiheessa kauppansa. Kaiken kaikkiaan näyttelystä myytiin 9 teosta, 

mutta mikäli aihepiiri kiinnostaa, kannattaa olla yhteydessä suoraan taiteilijoihin

kuvien viereen linkkaamieni yhteystietojen kautta.

Kuva: Pimpu

Näyttelyn aikana pidimme muutaman nuorille suunnatun työpajan, joissa yhtenä työkaluna oli mm. vinyylilevy ja sen käyttäminen maalauspohjana. Tällaisen vinyylisen kiitoskortin lahjoitin avajaisissa myös Sirpa Hickmanille, joka

Kulttuurikeskuksen kulttuurituottajan pestinsä aikana alun perin tarjosi mahdollisuutta näyttelyllemme, tietämättä yhtään mitä tuleman pitää. 

Tommi taiteili  myös oman versionsa Kulttuurikeskuksen tuottaja Anna-Kaisa Kautovaaralle, joka toimi  yhteyshenkilönä kuraattorikaksikkomme suuntaan. 

Työpajoja pidettiin yhteensä 3, joissa tutustuimme aluksi näyttelyn töihin, 

jonka jälkeen opastimme nuoria taiteen maailmaan käytännönläheisesti 

spraymaalin ja maalitussien avulla.

Keskittyneen tekemisen lomassa työpajassa oli myös mukava hörppiä

 yhteistyökumppanimme toimittamia Laitilan wirvoitusjuomia ja napostella 

avajaisista säästyneitä vaahtokarkkeja. Työpajoissa kustomoitiin lp-levyjä, 

huppareita, tennareita, lippiksiä, taulupohjia ja lähestyvää Halloweenia 

silmälläpitäen muutamia muovisia naamioita. 

 Koko näyttelyn idea siis varsinaisesti lähti halusta osallistaa ja ottaa mukaan nuoria. 

Työpajojen lisäksi järjestimme luonnoskilpailun, jonka voittaja toteuttaisi

teoksensa mukaan näyttelyyn.

Kilpailun taso oli kova eikä päätös ollut yksimielinen. Tuomaristoon kuului 

Sellekhanksin ja allekirjoittaneen lisäksi Voima-lehden Jari Tamminen. 

Äänestystulosten jälkeen voittajaksi selvisi 17- vuotias Wabs Helsingistä. 

Lisäksi palkintopallille kipusivat Topi Tarvainen Keravalta

 ja Wvltter Tampereelta, joille palkinnoksi lähti 

Geezers the Shopin tarjoama graffitiaiheinen tuotepaketti.

Oli mukava nähdä kuinka ahkerasti eri puolilta Suomea osallistujia tuli ja kuinka 

monipuolisia luonnoksia tarjottiin. Tästä näette finaalikolmikon luonnokset, 

kannattaa ottaa seurantaan instagramissa.

Niinpä sitten Wabs saapui paikalle suorittamaan operaatiotaan. 

Tarjosimme hänelle työpisteen ja pelivälineet joilla teos saataisi syntymään.

 Spraymaalatun maalauspohjan päälle alkoi siirtyä tulkintaa maalitussien avulla

rauhalliseen mutta tehokkaaseen tahtiin. Toteutus alkoi klo 15.30 ja valmiiksi teos 

tuli klo. 21.00. Kerralla purkkiin, yhden toilettipysähdyksen taktiikalla.

Lopputulos muuttui jonkin verran alkuperäisestä, mutta se kuuluu kuvioon. 

Todellisen tekijän tunnistaa myös siitä, ettei jää neuvottomaksi jos joku tilanne vähän 

muuttuukin. Wabsilla homma toimii.

Häiriköt- päämajan Jari Tamminen saapui myös paikalle luovuttamaan 

voittajalle palkinnoksi Kulttuurihäirinnän aakkoset- kirjansa, sekä Geezersin

 lahjoittamat tuotepalkinnot. Tuomariksi ja yhteistyökumppaniksi Jarin kipparoima 

Häiriköt oli luonnollinen vaihtoehto, sillä hän otti kantaa mainiosti jo tuoreeltaan 

kisaamme inspiroinut "Samassa junassa"kampanjaan.

Luonnollisesti voittajan kirjapalkintoon tuli myös asianmukaiset

 omistuskirjoitukset kirjailijalta ja kilpailun kuraattoreilta.

Ja kuten kulttuuriin kuuluu, vielä foto spotilta, niin that's it.

Teos tuli osaksi näyttelyä ja hinnaksi asetettiin 100 €.

Neljä päivää myöhemmin teos oli myyty. 

Lopputuloksena näyttelyssämme vieraili 2969 katsojaa 3 viikon aikana ja

 viidestäkymmenestä teoksesta 9 teki kauppansa. Lisäksi suusanallista palautetta

tuli monelta galleriatilassa tavatulta henkilöltä, kuinka hienoa oli että 

jotain täysin erilaista ja kiinnostavaa oli tuotu näytille.

Vielä suora lainaus eräältä taiteilijaltamme, johon on hyvä lopettaa:

"Mutta siis näin niinkuin artistin näkökulmasta katsoen toi Art Attack oli kyllä onnistunut. Se oli ESPOOSSA. Ja graffitinäyttely! 

Pääkaupunkiseudun grafuvastaisimmaksikin koettu kaupunki!

 Että se itsessään on jo helvetin kova juttu, joka kaikkien mukana olleiden kannattaa muistaa."

Muraalit. Uhka vai mahdollisuus? Ja kenen mielestä?

Viime viikkoina seinämaalauksista on kirjoitettu ja puhuttu paljon. Kuluneiden parin vuoden aikana yhä enenevässä määrin lisääntyneet talonpäätymaalaukset ovat ihastuttaneet monia ihmisiä ja näiden asioiden parissa toimivat henkilöt ovat antaneet erilaisia lausuntoja aiheesta medialle. Tietynlaista ristiriitaisuutta lausunnoissa löytyy, riippuu siitä kuka puhuu, minkä organisaation edustajana tai oikeastaan siitä kuinka puhuja tuntee aihepiiriä ja sen taustoja.

YLE:n Suvi Vesalaisen artikkeli Onko Suomi kohta yksi iso värityskirja? ottaa aiheeseen kantaa kiinnostavasti eri näkökulmin UPEA17:n Jorgos Fanariksen ja Rakkaudesta vapauteen -graffitinäyttelyn Jouni Väänäsen haastatteluilla.

Samalla kentällä toimii myös kolme muuta paljon aikaansaavaa organisaatiota:

 * Helsingin kaupungin virallinen katutaidetoimisto Streetart Helsinki (a.k.a Supafly)

 * Vantaalta käsin operoiva kollektiivi Street Art Vantaa 

 * Helsingissä yhdistyspohjalta apurahojen avulla toimiva Helsinki Urban Art 

Maaliskuussa 2015 Vasemmistoliiton Petra Malin teki kaupunginvaltuustossa aloitteen "Lisää katutaidetta Helsinkiin" . Suora lainaus Petran blogista: "Esitin aloitteessani, että Helsinki edistäisi katutaiteen tekemistä esimerkiksi valitsemalla katutaiteen pilottialueen, jossa alueen asukkaat saisivat yhdessä katutaiteilijoiden kanssa suunnitella alueelle katutaideteoksia. Yksi tapa rahoittaa toiminta voisi olla lähiörahasto." Tähän huutoon on vastannut Helsinki Urban Art, Lisää katutaidetta Helsinkiin -hankkeellaan. Pasila onkin viime aikoina saanut väriä runsaasti tämän hankkeen tiimoilta. 

Melkein muistuu mieleen graffititaide alueella 1992. 

Kuvan taiteilija: RASTER / HSH, 1992 Valokuvat: Pete Nieminen

 Hesarissa 2.9. julkaistu Noora Bäckgrenin toimittama
 Hienoimman katutaideteoksen äänestys

koettaa olla aiheessa mukana, mutta juttu on kokonaisuudessaan hyvin hämmentävä. Miksi vain muutama teos mukana, miksi jo tässä vaiheessa vuotta kesken sesonkia ja miksi graffitiin viitataan asenteellisesti vähätellen?

Kiva toki että asia kiinnostaa ja alalla tapahtuu Myös minulta on kysytty useasti suhtautumistani asiaan, mutten ole julkisesti ottanut kantaa varsinaisesti puolesta tai vastaan. Muraalimuoti ja graffitimaailma on hyvin kaksipiippuinen juttu. 

Olen verrannut usein katutaidetta ja graffitia urheiluun. Niin nytkin. Mieti pikkukaupungin sympaattista urheilujoukkuetta, joka koostuu pääasiassa oman kylän pelaajista ja jonka edustusjoukkueeseen nousee uusia pelureita seuran omista junioreista. Joukkueessa on hyvä henki ja sen kannattajat ovat sitoutuneita seuraan. "Joukkue voittaa ja joukkue häviää", kuten sanotaan.Joku voi nähdä tässä mahdollisuuden hyvään businekseen. Esimerkkinä pesäpallo ja Hjallis Harkimo. 

Kaisaniemen_Tiikerit oli nopea mutta surullinen tarina. 

Toinen vertaus aiheeseen löytyy lähempää. Poikani ollessa pieni, hän innostui keräilemään pullonkorkkeja. Oli kiva seurata ja tukea löytämisen riemua, kun uusia korkkeja kokoelmaan löytyi yhteisten etsintäretkien seurauksena. Halusin ilahduttaa muksua yhä enemmän ja tehdessäni sivuhommia portsarina toin ison pahvilaatikollisen korkkeja kundille työpaikalta.Se harrastus loppui siihen paikkaan. 

Nyt pelkään samaa rakastamieni graffitin ja katutaiteen suhteen, muraalien lisääntyessä yhä kiihtyvään tahtiin. Nollatoleranssin aikaan väripiissin löytäminen radanvarresta oli harvinaista kuin lottovoitto ja lähes kaikki löydöt valokuvattiin, oli sen tehnyt kuka hyvänsä. Luvallisten seinien myötä taidemuoto on arkipäiväistynyt, mutta myös monipuolistunut. Tyylejä ja tekijöitä on joka lähtöön, kotimainen skene on kehittynyt vuosi vuodelta ja moni jo lajin rangaistusten uhan takia lopettanut wraitteri on tehnyt paluun kannunvarteen, nostaen huimasti tasoaan ja innostaen uusia harrastajia lajin pariin. Myös julkinen mielipide on muuttunut ja tämän seurauksena moni meistä tienaa elantoansa spraymaalin keinoin. En ole enää vuosiin kuvannut juuri lainkaan muiden maalaamia teoksia, koska tarjontaa on niin paljon.

Taidemuodon sallimisen myötä myös monet kuvataiteilijat ja graafikot ovat laajentaneet toimintakenttäänsä katutaiteen pariin. Heillä ei ole ollut sakkotuomioita tai velkavankeuksia kontollaan ja koulutettujen taiteilijoiden mahdollisuudet saada hankeapurahoja on ollut näennäisen menestyksekästä, verraten meidän omalla luvalla maalanneiden vastaaviin yrityksiin. Hakemusbumerangit on tullut tutuksi monelle meistä ja yhä edelleen lähes joka työkeikalla joku keksii omaperäisen vitsin: 

"Onko lupaa vai soitanko poliisit?".

Useiden muutaman vuoden ikäisten organisaatioiden aikaansaamat katutaideprojektit ja niiden näkyvyys mediassa on toki myös auttanut meitä graffitimaalareita sekä katutaiteilijoita saamaan tilaustöitä ja työpajaopetuksia eri kaupungeissa. Skenen tila on siis monipuolistunut ja taiteellisessa mielessä kehittynyt sekä tyylien että taitojen osalta. Aktiivisina toimijoina on miehiä ja naisia, ikähaarukassa 20-70, perheellisiä ja sinkkuja. Ajat on muuttuneet paljon kasarilta.

Samalla kuitenkin myös sirpaloituminen on lisääntynyt. Kun aiemmin oli vain "ne jotka maalaa ja ne jotka jahtaa niitä jotka maalaa", niin nyt kategorioita on huomattavasti enemmän jo pelkästään maalareiden keskuudessa, eikä kaikki todellakaan ole kavereita keskenään. Se pikkukaupungin urheilujoukkueen tiimihenki on jo nyt haalea muisto kulmakapakan kaljaringissä "sillon kun minä olin nuori"- tyyliin. Lajin pariin tulee yhä enemmän toimijoita, joka toisaalta avaa ehkä uusia ovia ja tyylien kirjo voi yhä monipuolistua, mutta toisaalta myös ähky on uhka. Otakar Janecky tai Jan Caloun toivat aikoinaan taitoa ja huumaa Jokereihin ja HIFK:hon, nostaen muidenkin pelaajien tasoa, mutta jos joukkue koostuu pelkistä ostopelureista, on peli pian pelattu ja luu kaluttu. Juniorityötä ei sovi unohtaa ja seuran kannattajat odottavat myös omankylänpoikien pääsevän jäälle vaihtopenkin sijaan. 

Tästä esimerkkinä jälleen Pasila. 

Kuvan taiteilija: SHARK /HSH, 1992 Valokuvat: Pete Nieminen

Sharkin  & Rasterin muraalit sekä muut seinämaalaukset Helsingin kaupunki putsasi pois Stop Töhryille kampanjan aikana 1998 alkaen. Vuonna 2013 toteutimme yhdessä tekstiilitaiteilija Sonja Salomäen kanssa Pasilassa Betonin Värinä -projektin Kalliolan setlementin kanssa yhteistyössä, Lasten ja nuorten säätiön Myrsky- rahoituksen avulla. Projekti alkoi tammikuun alussa ja päättyi kesäkuun puolivälissä. Tapasimme viikoittain ja kävimme asukastalolla läpi kuvataiteen eri tekniikoita käytännön esimerkein ja harjoittein. Mukana oli paikallisia nuoria tytöistä poikiin ja kaikkia mahdollisia ihonvärejä mukaan lukien. Projektin aikana kävijämäärä oli kertaa kohti n. 10 hengen paikkeilla, mutta lopulta kun piti päästä maalaamaan, luvan saanti viivästyi byrokratian takia sovitusta aikataulusta ja osa kurssilaisista lähti jo kesälomille sukulaisten luo eri puolille maailmaa. Lopulta maalaamassa oli Ben, Feng, Halef ja Muhis, sekä Sonja ja minä avustamassa.

Evästauko

Perhoskuiskaaja

600 ml kuparia siveltimellä

Trust & support your team members

Kaunis maailma ja maailma kauniimmaksi <3

Pasila posse 2013

Alalla toimivia tahoja on monta, osittain samoista ihmisistä koostuvia ryhmiä, joilla on mukana omassa toiminnassaan "omia taiteilijoitaan" sekä vierailijoita. Ns. vapaana agenttina toimiminen useiden eri tahojen kanssa on mielestäni virkistävää ja antaa enemmän mahdollisuuksia taiteen tekemiseen. Näinhän on ollut musiikin parissa jo pitkään, kun artistit vierailevat toistensa biiseissä etenkin rap-genressä. Itse olen ollut jollain tavalla yhteistyössä jokaisen luetellun organisaation kanssa, joskus maalaten, joskus konsultoiden. Jokainen taho varmasti haluaa lähtökohtaisesti kaunistaa ympäristöä, enkä edelleenkään halua polttaa siltoja mihinkään suuntaan, koska siten harvemmin saa mitään rakentavaa aikaiseksi. 

Yksi asia on ehdottomasti kiistaton. Näki asiat millä tavalla hyvänsä ja kenen kelkasta tahansa, kaikilla on yksi yhteinen tekijä: raha. Kuinka yllättävää? 

Isokokoiset maalausprojektit vaativat ajankäytön ja taiteellisten kykyjen lisäksi rahoitusta, jolla mahdollistetaan tarvikehankinnat, koko projektin taustasäätöön kulunutta työaikaa, sekä taiteilijalle maksettava korvaus tehdystä työstä. Taustatyötä työpöydän ääressä tekevä tuottaja tarvitsee käytetystä ajasta korvauksen yhtälailla kuin varsinaisen fyysisen työn suorittava taiteilija. Suomessa rahoituksen saaminen projekteille ei ole helppoa, mutta ulkomaisen rahoituksen myötä projekteja on saatu täälläkin toteutumaan, kuten HUA kertoo. Tosin ulkomaisen rahoituksen myötä myös itsemääräämisoikeus artistien suhteen vähenee, kun rahoittajan toiveet on huomioitava. Entä kotimaiset, vuosikymmenet seiniä värittäneet virtuoosit? Monella heistä on taitoa ja intoa, jota olisi mahtavaa pystyä hyödyntämään. Miksei hyödynnetä? Koska raha. Hyvin monessa projektissa on ongelmaksi muodostunut genren sisällä suuresti arvostettujen taitureiden mukaan saaminen, koska palkkion maksaminen tehdystä työstä on hankalaa edelleen käynnissä olevien korvausvaatimusten ja toimeentulotukien takia. Omissa projekteissani olen vuosien mittaan pyrkinyt ottamaan mukaan niin paljon kavereita ja tutun tuttuja kuin mahdollista, mutta valitettavan usein se fyrkka on tiimipelaamiselle suurin este. 

Aina kuitenkaan ei ole rahasta kyse. Pohjimmiltaan jokainen meistä haluaa vain päästä maalaamaan. Mielellään mahdollisimman isosti ja näkyvästi. Asiaa seuraamattomien (ja jopa joidenkin alalla toimivienkin mielestä) on edelleen vaikea käsittää, miksi joku suihkii seinään maalia säässä kuin säässä ilmaiseksi omasta tahdostaan 10 tuntia ja seuraavana joku toinen maalaa siihen päälle tai maalattu seinä puretaan?

Koska se on kivaa ja se on lajin luonne. 

Siksi ajoittain tulee tehtyä myös ilmaisduunia. Mikäli maalattava seinä / maalauslokaatio / työn tilaaja / projektin päämäärä on kiinnostava, on ilmaistyö ihan mahdollista. Tästä päättää kuitenkin taiteilija itse. Ilmaistyö ei voi olla ensisijainen lähtökohta, etenkään jos projektin mahdollistava organisaatio saa kuitenkin palkkaa. Tuottajan roolissa olen ilmaistyötäkin joutunut kysymään, 

mutta kuitenkin jotain korvausta pyrin saamaan aikaiseksi.

Omalla kohdallani on monenlaisia kokemuksia eri organisaatioiden parista, mutten mene niihin yksityiskohtaisemmin. Sen olen tähän ikään oppinut että vähemmällä kiukuttelulla pääsee jos tekee mitä huvittaa itsekseen, eikä lähde anelemaan sinne tänne saako olla jossain mukana. Toki jos joku pyytää mukaan, on kiva tehdä kimpassa, mutta se onkin eri juttu. Siksi peräänkuulutan tapahtumajärjestäjille ja organisaatioille alan tekijöihin tutustumista, eikä niin että "Meille voi kuka tahansa lähettää hakemuksen".  20-30 vuotta puskissa lymyilleille omaehtoisille maalarikonkareille se tuntuu nöyryyttävältä anelulta. 

Kuitenkin on myös kiinnostavaa, että samaan aikaan kun Suomeen kärrätään ulkomaisten artistiagentuurien kautta eritasoisia tekijöitä, ulkomailla on kysyntää suomalaiselle osaamiselle. Graffitissa ei perinteisesti ole kansallisuudella eikä sukupuolella väliä ja monet jo ysärillä interreilaamalla verkostoituneet wraitterit pitävät gallerianäyttelyitä sekä maalaavat yhä useissa maissa. Myös työpajatoiminnalle on ulkomailla kysyntää. Itse olin viime viikolla Venäjällä, talvella Norjassa, ennen vuoden loppua odottaa Armenia ja Georgia. Näissä viimeksi mainituissa maksetaan matkat muttei palkkaa, mutta ei tuonne asti tulisi koskaan muuten omalla kustannuksella lähdettyä.

Viime viikolla ajoin vuosien jälkeen muutaman metrin yksipyöräisellä sirkusfillarilla.

Ehkä palaan sen pariin jatkossa enemmän, jos kannuhommissa kiristää 

enemmän kuin hymyilyttää.

Mikä susta on kivaa? 

Tee sitä!

-What if money was no object?-

Karhu Hyvinkäällä

Eilen huomasin aamukahvia hörppiessäni facebookin feedissä Aamupostin uutisen, 

jossa kerrottiin karhun seikkailevan Hyvinkään taajama-alueella.

Oli tarkoitus käyttää koko päivä asiakkaan luonnosten piirtämiseen ja koulun
opinnäytetyöhön. Muutaman tunnin piirsinkin, mutta lopulta kuitenkin oppari sai jäädä
edelleen kesken, kun ajatukset pyöri vain metsässä ja mesikämmenessä.

Pakkasin auton ja kruisailin Hyvinkäälle.

Etsittyäni Talvisillan kaupunginosasta sopivan metsäisen kohdan jonne askarrella, 

viritin kelmun ja aloin hommiin. Maalaus piti olla piilossa ohikulkijoilta, 

mutta silti löydettävissä.

Jonkin aikaa suhisteltuani nalle ilmestyi puiden siimekseen. Puin sille 

punaisen paidan Nalle Puhin hengessä ja laitoin nimikkotöppöset jalkaan.

Janojuomaakin oli mukana, yhden purkin verran. Jos oikea nalle

olisi tullut paikalle, olisin tarjonnut huikat. 

Varmasti metsässä liikkuu niitäkin jotka haavailevat sen karhun kaatavansa. 

Siksi jätin jotain heillekin kelmun edustalle; nurin meni jo.

Sinne jäi karhuherra nauttimaan keväästä.
Tuoreimpien tietojen mukaan se oikea karhu on suunnannut jo Riihimäelle.
Jos kiinnostaa lähteä nallea etsimään, voisin veikata sen suuntaavan joko
Otsolan kaupunginosaan, tai kenties Kontiontielle.
 K Market Otso:n kauppiaalle antaisin vinkin, nyt kannattaisi
laittaa oluet alennukseen :)