keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Helenen ja Pasilan Galleria historiasta

Palataan vielä hetkeksi Heleneen ja Pasilaan. Pari linkkiä liittyy aiheeseen, jotka kuitenkin ovat toisistaan vuosisatojen päästä ja "hieman" eri maailmoistakin. Mutta koska taiteella on yhdistävä voima, niin tässähän ne...

Helene siis vietti useita vuosia Ranskassa ja Englannissa, joten maailmalta jäi mielen pohjalle inspiraatioaiheita. Kuten nykypäivänäkin monesti eri tekijöillä voi havaita samoja vaikutteita, löytyy myös "Mustataustaisen Omakuvan" tekoprosessiin mahdollisesti vaikuttanutta kädenjälkeä herralta nimeltä Hans Holbein. Hän käytti taulujensa osana tekstiä, kuten mallikuvasta näkyy.



Lisää Holbeinin teoksia nähtävillä täällä

Mutta sitten taas sinne Pasilaan. "Galleriassa" on vuosien aikana kuvattu kaikenlaista graffitikulttuuriin liittyvää, mm. dokumentteja, tv-sarjoja, mainoksia ym. Mutta tästä kaikesta huolimatta paikka on yhä laiton. Muutama linkki kertoo enemmän kuin tekstiviidakko: 

Siis lasten elokuvaksi määritelty dokumentti on kuvattu paikassa, jonne käytännössä ei saisi maalata. Joku siinä yhtälössä ei ehkä toimi...


Ruusun Aika- tv-sarjassa pätkä galleriasta

Loppuun vielä aikaansa hyvin kuvaava Alkon valistusvideo, tyylit on hallussa niin riimien kuin revittyjen Levistenkin suhteen. 
Vielä kun sinne betoniin saisi maalata ;)




2 kommenttia:

  1. Tiedätkö löytyykö tuota Pasilan galleria-pätkää netistä ollenkaan tai pystyisikö sen ehkä saamaan jotain muuta kautta? Kiinnostaisi kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti mulla ei ole tietoa, mistä saisi. Ehkä YLE osaisi vastata, netistä en usko löytyvän, tai ainakaan mä en löytänyt.

      Poista