keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Persugraffiti-jupakkaa YLEn Kioskissa

Onpas ollutkin melkoinen viikko puoluepoliittisella graffitikentällä.
Ja tätä kirjoittaessa on vasta tiistai!

Perussuomalaiset ovat viime aikoina yllättävän kovasti kiinnostuneet 
karikatyyreistä ja graffiteista. Ensin tuli se pilakuvakilpailu joka muuttui vitsiksi. 
Maanantaina sitten Hesarin Nyt-liitteen uutisessa kerrottiin kuinka
sinikeltaiset olivat tarttuneet spraypurkkiin. Tai ainakin 
tartuttaneet taiteilijan siihen. Tai siis en tiedä tarttuiko persuus taiteilijaan,
vai oliko jo ennestään heikäläisiä, kun maalarin nimeä ei ole paljastettu.

Voiman artikkelissa myöhemmin maanantaina 
toimittaja Tamminen kartoitti maalauksen syntyhistoriaa ja 
listasi sen julkaisun jälkeen salamana nettiin ilmaantuneita meemejä.
Sekä Nytin että Voiman jutuissa sattui olemaan myös kuvat meikäläisen kättentöistä, 
Halla-aho koirasta jonka maalasin 2013 kesällä Hernesaareen
ja Piparkakku pyörätelineestä jonka inspiraationa oli sama
tuulitakkianarkistikaksikko kuin persugraffitissa.  

Tässä vaiheessa oli reagoitava sen verran, että päivitin facebookkiin
etten minä ole maalannut hailausgraffitia persujen ikkunaan
väärinkäsitysten estämiseksi. Sitten tuli yö ja taideteos muutti muotoaan.
Päivän aikana yöllisen tuunauksen päälle tuli vielä Persujen tilaama tarravalokuva
 alkuperäisestä maalauksesta. Kiinnostaisi tietää, onkohan niitä ikkunatarroja
 isokin nippu odottamassa seuraavia öitä?

Aamupäivällä sain viestin:
"Moi, pääsisitkö maalaamaan graffitia tv-lähetykseen, jossa käsitellään 
Perussuomalaisten graffitin töhrintää koskien."


Toimittaja Liekki pyyteli poikkeamaan YLEn Kioskilla.
Säntäsin koulusta lainaamaan illan lähetykseen asustusta lainaksi Palefacelta.
 Hän inspiroitui 2011 sinikeltaisten aiemmista kohuista ja 
 uusliberaalista talouspolitiikasta sen verran, 
että ideoi paidan jolla kertoa kantansa puhumatta mitään. 
Toteutin Palen toiveen tuplana, paitoja on valmistettu omin käsin 2 kappaletta.
Jatkotuotannosta neuvotellaan...


Paikan päällä laitoin purkit ojennukseen ja aloitusta odotellessa 
katselin konttorin näppärän hauskaa sisustusta, 
pari hauskinta tässä kevennykseksi:


Persiljan kuvalla varustettu sisustustaulu oli tuunattu uusiksi
ja Rakelin taiteilema kasettitaulu levitti rakkauden sanomaa.


Ohjelman kesto on 30 minuuttia, joten kovin mehevää burneria 
ei voinut alkaa hinkkaamaan, mutta jotain pikkusäätöä kuitenkin.


Työpisteeksi oli varattu toimituksen seinä, jonne Rakel itse 
oli työtovereineen taiteillut maalitusseilla piristystä harmaaseen.
 Jani Leinonenkin oli käynyt seinää tussaamassa tehden tatuointihenkisen piirroksen.

Ikävä kyllä tatuointiribboni ja sateenkaari lähti vaihtoon.
Maalatessani Rakel räpsi kuvia toisella kädellä haastatteluiden ohessa:

foto: Kioskin toimitus
Sain vapaat kädet maalauksen suhteen, joten valitsin sanan joka sopi tilanteeseen.
Tässä vaiheessa kuulemma jotkut luulivat että maalaisin seinään "persu".
Se luulo vähän oli tarkoituskin.

Mutta PEACE seinään lopulta ilmaantui rauhaa tuomaan.
Soppa on nyt sen verran kiivaasti kiehunut, 
että rauhallisempi hämmentäminen voisi olla vaihteeksi poikaa.

foto: Kioskin toimitus
Lähetyksen päättyessä maalaus oli tässä pisteessä, ääriviivoja vailla.
Vartin verran vielä hinkkasin linjat ja pienet varjostukset,
 ennenkuin keräsin kamat ja jätimme studion.

foto: Kioskin toimitus

Lopputulos vielä edestä kuvattuna:


Piis mään...
Jos kiinnostaa mitä siellä puhuttiin, kurki Kioski YleAreenasta:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti