maanantai 2. maaliskuuta 2015

Hakunilan lumigraffiti HAKSI

Talvi on vain kerran vuodessa ja kun maa on valkoista canvasta täynnä,
on aika ajoin mukava yhdistää kuvanveistoa, graffititaidetta ja hyötyliikuntaa.


Viime viikonloppuna oli jälleen aika toteuttaa tuo toimintamalli Vantaalla,
 kun palasin lumihangen sahaamisen pariin, tällä kertaa Hakunilan Talviriehassa.


Näyttää muodostuneen jonkinlaiseksi perinteeksi kerran talvessa askarrella
hiekkalaatikkoikäisenä opitun, mutta reippaasti päivitetyn harrasteen parissa.
Aiempina vuosina on syntynyt mm. lumigraffiti Talvi viime vuonna
ja vuonna 2012 Leikkuri Le Mans Haarajoelle.


Hakunilan urheilupuistossa käsittelyä odotti kinos, jossa näytti 
muksuilla olleen hauskaa, pyllymäkeä siinä ainakin oli laskettu.
Lumikasassa peuhaaminenhan on mitä parhainta ajanvietettä; 
voit kaivautua siihen, heittää sitä itsesi tai muiden päälle,
hypätä siihen korkealta, tehdä siitä rakennelmia ja jopa syödä.

Lumiaskartelu on kuitenkin sen verran 
suuritöistä ja hikirikasta, että harvempi aikuinen siihen jaksaa ryhtyä.
Ainakaan itsekseen, muksujen kanssa kylläkin. Ja lapsille
Talviriehakin oli tietysti suunnattu. 


Sen verran uraiseksi kasa oli kerennyt muodostua että ensin oli saatava
seinämää vähän ryhdikkäämmäksi. Onneksi kentänhoitaja avusti 
traktorilla suurempien kokkareiden kanssa.


Luottoystävä Wäinökin poikkesi paikalla avustamassa lumikolaa kurittaen.
Hetken päästä pääsin aloittamaan varsinaisen tehtäväni.Tapahtumajärjestäjä 
toivoi tekstiksi tulevan HAKSI, Hakunilan lempinimen mukaisesti 
ympäristöön sopien. Ajatus kuulosti hyvältä. 

Täytyy tosin toivoa ettei vanha luokkatoverini Hakoman Antti asiasta pahastu, 
mies kun tunnetaan jalkapallo ja graffitipiireissä lempinimellä Haksi.

Kuva: Mikko Felt
Sitten vaan spraymaalia hankeen ja sahanterää perään.


Muitakin työvälineitä olin varannut matkaan, jotka on hyväksi havaittu.
Välillä heilui jääpallomaila ja kakkulapio, sekä muovinen sahateräveitsi.


Kun sitä Haksin loukkaantumista pohdin, niin osuikin sitten omaan nilkkaan.
Tai no, sormeen, mutta osui kuitenkin. Onneksi paikalla oli myös SPR:n 
punaliivit, joilta sain ruinattua laastarin haavaa tyrehdyttämään.


Laastarinhakureissulla huomasin että verkkoaitaan oli tullut oikein
 ilmoitus graffitiduunarin touhuamista selkeyttämään.

Sen verran harvinaista touhua lumigraffitimaalaus on, että uteliaita katsojia 
kaikista ikäryhmistä poikkesi toimintaa seuraamassa. Moni kävi useampaan 
otteeseen ja muutamia hyviä kommenttejakin sain kuulla.
Paras niistä oli lapsen äänellä sanottu "Kato toi setä sahaa tota lumikasaa".
Sitä nimenomaan teinkin, mutta kuulostaahan se vähän älyttömältä.
Aina ei mukavilla asioilla kuitenkaan ole järjen kanssa tekemistä.


Parin tunnin lumenveiston jälkeen runko oli viimein valmis ottamaan 
väriä pintaan, niinkuin ravintolakeittiössä sanotaan.
Ja keittiöstä puheen ollen, tietysti ahkeroidessa tulee nälkä.
Huolto pelasi mitä mainioimmin, kun Vantaan Yrittäjät ylläpitivät
puffettia, ja huolehtivat että maalari sai murua rinnan alle.


Muutama pillimehu ja pari tukevaa kisamakkaraa antoi virtaa ja
väritysurakka lähestyi loppuaan tapahtumankin aloittaessa viimeistä tuntiaan.


Käynnistin loppukirin ja suhistelin hiki hatussa värit kohdilleen.
Tällä kertaa halusin tehdä muutakin kuin kirjaimia ja olin luonnostellut mukaan 
talvitapahtumaan sopivan tupsupipon.
Se oli tarkoitus sijoittaa alunperin A ja K-kirjainten päälle, 
mutta kasan rakenteesta johtuen oli parempi laittaa se sivuun.


Sieltä ne letterit hyppäsi pintaan,
juuri sopivasti ennen kuin päivänvalo hämärtyi.


Sitten vähän valokuvailua illan päätteeksi,
kamat kasaan ja kohti seuraavaa hikoilua.
Kotona odotti sopivasti taloyhtiön saunavuoro ja kylmä limppari.


Sen verran hämärä ehti jo kuitenkin laskeutua,
 että kuvanlaatu ei ole paras mahdollinen.
Mutta kyllä siitä sen verran selvää saa että juonessa pysyy:


Taidetalo Pessin kulttuurituottaja Viivi Paju oli tapahtumaa jäjestämässä
ja kuvasi työvaiheitani myös videolle, jonka voit urkkia allaolevasta linkistä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti