Hakunilan lumigraffiti HAKSI

Talvi on vain kerran vuodessa ja kun maa on valkoista canvasta täynnä,

on aika ajoin mukava yhdistää kuvanveistoa, graffititaidetta ja hyötyliikuntaa.

Viime viikonloppuna oli jälleen aika toteuttaa tuo toimintamalli Vantaalla,
 kun palasin lumihangen sahaamisen pariin, tällä kertaa Hakunilan Talviriehassa.

Näyttää muodostuneen jonkinlaiseksi perinteeksi kerran talvessa askarrella
hiekkalaatikkoikäisenä opitun, mutta reippaasti päivitetyn harrasteen parissa.
Aiempina vuosina on syntynyt mm. lumigraffiti Talvi viime vuonna
ja vuonna 2012 Leikkuri Le Mans Haarajoelle.

Hakunilan urheilupuistossa käsittelyä odotti kinos, jossa näytti 

muksuilla olleen hauskaa, pyllymäkeä siinä ainakin oli laskettu.

Lumikasassa peuhaaminenhan on mitä parhainta ajanvietettä; 

voit kaivautua siihen, heittää sitä itsesi tai muiden päälle,

hypätä siihen korkealta, tehdä siitä rakennelmia ja jopa syödä.

Lumiaskartelu on kuitenkin sen verran 

suuritöistä ja hikirikasta, että harvempi aikuinen siihen jaksaa ryhtyä.

Ainakaan itsekseen, muksujen kanssa kylläkin. Ja lapsille

Talviriehakin oli tietysti suunnattu. 

Sen verran uraiseksi kasa oli kerennyt muodostua että ensin oli saatava

seinämää vähän ryhdikkäämmäksi. Onneksi kentänhoitaja avusti 

traktorilla suurempien kokkareiden kanssa.

Luottoystävä Wäinökin poikkesi paikalla avustamassa lumikolaa kurittaen.

Hetken päästä pääsin aloittamaan varsinaisen tehtäväni.Tapahtumajärjestäjä 

toivoi tekstiksi tulevan HAKSI, Hakunilan lempinimen mukaisesti 

ympäristöön sopien. Ajatus kuulosti hyvältä. 

Täytyy tosin toivoa ettei vanha luokkatoverini Hakoman Antti asiasta pahastu, 

mies kun tunnetaan jalkapallo ja graffitipiireissä lempinimellä Haksi.

Kuva: Mikko Felt

Sitten vaan spraymaalia hankeen ja sahanterää perään.

Muitakin työvälineitä olin varannut matkaan, jotka on hyväksi havaittu.
Välillä heilui jääpallomaila ja kakkulapio, sekä muovinen sahateräveitsi.

Kun sitä Haksin loukkaantumista pohdin, niin osuikin sitten omaan nilkkaan.

Tai no, sormeen, mutta osui kuitenkin. Onneksi paikalla oli myös SPR:n 

punaliivit, joilta sain ruinattua laastarin haavaa tyrehdyttämään.

Laastarinhakureissulla huomasin että verkkoaitaan oli tullut oikein

 ilmoitus graffitiduunarin touhuamista selkeyttämään.

Sen verran harvinaista touhua lumigraffitimaalaus on, että uteliaita katsojia 

kaikista ikäryhmistä poikkesi toimintaa seuraamassa. Moni kävi useampaan 

otteeseen ja muutamia hyviä kommenttejakin sain kuulla.

Paras niistä oli lapsen äänellä sanottu "Kato toi setä sahaa tota lumikasaa".

Sitä nimenomaan teinkin, mutta kuulostaahan se vähän älyttömältä.

Aina ei mukavilla asioilla kuitenkaan ole järjen kanssa tekemistä.

Parin tunnin lumenveiston jälkeen runko oli viimein valmis ottamaan 

väriä pintaan, niinkuin ravintolakeittiössä sanotaan.

Ja keittiöstä puheen ollen, tietysti ahkeroidessa tulee nälkä.

Huolto pelasi mitä mainioimmin, kun Vantaan Yrittäjät ylläpitivät

puffettia, ja huolehtivat että maalari sai murua rinnan alle.

Muutama pillimehu ja pari tukevaa kisamakkaraa antoi virtaa ja
väritysurakka lähestyi loppuaan tapahtumankin aloittaessa viimeistä tuntiaan.

Käynnistin loppukirin ja suhistelin hiki hatussa värit kohdilleen.

Tällä kertaa halusin tehdä muutakin kuin kirjaimia ja olin luonnostellut mukaan 

talvitapahtumaan sopivan tupsupipon.

Se oli tarkoitus sijoittaa alunperin A ja K-kirjainten päälle, 

mutta kasan rakenteesta johtuen oli parempi laittaa se sivuun.

Sieltä ne letterit hyppäsi pintaan,
juuri sopivasti ennen kuin päivänvalo hämärtyi.

Sitten vähän valokuvailua illan päätteeksi,
kamat kasaan ja kohti seuraavaa hikoilua.
Kotona odotti sopivasti taloyhtiön saunavuoro ja kylmä limppari.

Sen verran hämärä ehti jo kuitenkin laskeutua,

 että kuvanlaatu ei ole paras mahdollinen.

Mutta kyllä siitä sen verran selvää saa että juonessa pysyy:

Taidetalo Pessin kulttuurituottaja Viivi Paju oli tapahtumaa jäjestämässä
ja kuvasi työvaiheitani myös videolle, jonka voit urkkia allaolevasta linkistä:

http://vantaakanava.fi/nain-syntyy-lumigraffiti/

Teurastamon lumigraffiti "TALVI"

Laskiainen on nurkan takana. 

Muuten hyvä, mutta lumi puuttuu.

Se oli vähissä jo pari viikkoa sitten, kun Helsingissä vietettiin
Teurastamon Talvirieha - tapahtumaa 15.2.2014.

Ohjelmaan oli kuitenkin sovittu lumigraffitia ja sovitusta pidetään kiinni.

"Suomen (ehkä) pienin, mutta (kenties) tehokkainTuottaja"

Nina Ruotsalainen hoiti homman ja

hankki lumikasan jäähallista.  

Meikäläinen alkoi hommiin.

Luonnos oli toki olemassa, mutta päätin jättää possun ja lampaan pois, 

jottei tila menisi liian ahtaaksi.

foto:Wäinö

Lauantai aamuna monessa perheessä vanhemmat vetelivät hirsiä punkan pohjalla.

Samaan aikaan Teurastamolla: Nieminen sahasi lumihankea.

foto: Wäinö

foto: Wäinö

Kun karkeat linjat oli sahan, jääpallomailan ja lumilapion kanssa kaiverrettu, homma jatkui rippilahjaksi saadun kakkulapion ja muovisen keittiöveitsen kanssa lopullisten muotojen aikaansaamiseksi.

Kun runko tuli valmiiksi pääsin värittelemään.

foto: Maria Miklas

Pikkuväki oli ihmeissään seuraamassa mitä tapahtui; 

useampikin aikuinen selitti muksuileen kuinka "setä piirtää lumeen".

Tietysti  oli myös kiinnostuneita, jotka halusivat kokeilla miltä maalattu lumi tuntuu käteen. Pari ohikulkijaa kommentoikin: "Tekisi mieli haukata kun näyttää ihan mehujäältä".

Vaikka sää ei ollutkaan paras mahdollinen, 

tapahtumalla oli mukavasti kävijöitä. 

Muuta ohjelmaa oli myös tarjolla kivasti:

-paistettua makkaraa ja Teurastamon talvieväitä,

- maalaistentorilta tuttuja myyjiä,

-lastenmusiikkia soittava rokkibändi

- sekä tietysti hyvää mieltä ja reipasta ulkoilua koko perheen voimin

http://statigr.am/p/656367399464368530_332008613

Instagramistakin löytyi kuulemma satunnaista saldoa maalaushommista (yllä), 

kiitos vaan kuvaajalle, kuka lienetkin nimimerkki "heiniiain".

Sen verran kylmäksi keli kuitenkin meni että kesken lumileikkien piti käydä hörppäämässä kuppi mokkaa Tuottaja Ruotsalaisen konttorilla. En tiedä kuka sisustusratkaisun on suunnitellut, mutta raikkaan Huvikumpumainen meininki ja nerokas tilankäyttösuunnitelma laittoi hymyilyttämään.

Kun borkat oli imailtu, palasin märkine sukkineni nietoksen kimppuun

ja ennenpitkää homma olikin pulkassa.

Pakolliset poseeraukset oli toki otettava.

Viikkoa myöhemmin maalaus oli yhä jäljellä, mutta 

vahvasti rapistuneena. 

Lumigraffitin parissa puuhailu on aika pienen piirin harrastus. Maailmalla sitä on tehty jonkun verran, mutta koska kaikkialla lunta ei ole, joka maassa juttu ei onnistu. 

Helsingissä alan harrastajia on oikeastaan kaksi.

Minä ja Supafly- organisaation Antti Salminen. 

Sattumalta me molemmat teimme tämän vuoden duunimme lähes samaan aikaan, toisistamme tietämättä ja melkein naapuritonteille. Supaflyn fb- päivityksestä huomasin, että Antti oli muutaman lumitaiteilijan kanssa valmistaneet omaansa viikon verran Reaktoria varten Suvilahteen.

 Talvi-piissihän rakentui sinne Teurastamolle, Itäväylän toiselle puolelle.

Supaflyn tekniikka on hieman eri, he käyttävät isoja muotteja, joihin lumi pakataan tiukasti, 

samaan tapaan siis kuin vaikkapa muksujen hiekkakakut.

 Kun muotit on poistettu, isosta palikasta muotoillaan kirjaimet.

Reaktori-piissin maalauksesta he tekivät myös videon:

Supafly: Reaktori-lumigraffiti

Eli jos lumihommia tekee mieli laskiaisena, niin ei muutakun jäähallien takapihoille kirjaimia rakentamaan. Tai lupaseinille maalaamaan.

Lumigraffiti 2012

No moi. Vaikka ei pitänyt mitään ilmoitella ennen uuttavuotta, niin suojasää sotki suunnitelmat. Kun kerran vihdoin tuli sellainen keli, että lumirakentaminen oli mahdollista niin piti poiketa Suvilahdessa. Oli yksi ajatuksenpoikanen mielessä, mutta se ei onnistunut kuten toivoin erinäisistä syistä johtuen. Joten piti soveltaa, kun kerran olin paikalle tullut ja se suojasää ei monesti kauaa kestä.

Niinpä värkkäsin pari eri versiota aiheesta Lumi-graffiti. Ensimmäinen versio on (kuten monesti nämä askarteluni ovat) tuttu ala-asteelta. Mutta ainahan se toimii; lunta seinään ja siinä se. Ongelmana tossa on, että kovin monimutkaista viritystä ei oikein kerkeä rakentamaan, kun märkä lumi on sen verran raskasta ettei se kauaa seinässä pysy.

Graffitiskenessä on muutamia klassikkoteemoja. Eräs niistä on "tiilitausta". Kirjaimellisesti tällä kertaa.

Poika varjoisalla kujalla? Pikemminkin setä Suvilahden seinustalla.

Toinen klassikkoteema graffaympyröissä on luonnollisesti "kaupunkitausta", eli kirjainten ja kaikenlaisten hahmojen takana siintävä, yleisimmin mustalla maalattu kaupunki-silhuetti. Tämän halusin nyt toteuttaa myös kirjaimellisesti, joten ei muutakun Kalasataman puolelle meren ääreen, lumilapio viuhumaan ja hanskat märiksi. Lumikirjaimia rakennellessa varsinkin E-kirjainten yläsakarat romahti sen verran useasti, että muutaman kerran oli lähellä ettei oma sisäinen HULKkini  tullut ja pomppinut aikaansaadut viritelmät murusiksi. Sain kuitenkin purtua hammasta sen verran, että lopulta ne hemmetin kirjaimet pysyi kasassa siedettävästi. Mietin kyllä rakennusvaiheessa, kuinka järjetöntä puuhaa: 38- vuotias perheenisä väsää lumisohjosta kirjaimia tapaninpäivä-iltana, kun muut perheenjäsenet syövät suklaata ja katsovat leffoja lämpimässä, jouluisessa rivitalokodissa.

Tällaista lopputulosta en lähtenyt hakemaan, mutta ehkä vielä joskus se korvienvälinen visio toteutuu kunhan tarpeeksi treenaa. 

Pitihän se poseerauskuvakin ottaa itselaukaisijalla, jotta jotain kokomääritystä kirjainten suhteen voi muodostella. 

Tälläista tänään, palataan paremmalla...

Joulukalenteri 4

Talvi on tullut ilmeisen pysyväksi tällä erää.
Siksi neljännessä luukussa käsittelemme erästä harvinaisempaa talviharrastusta,
nimittäin Päältäajettavien ruohonleikkureiden kestävyysajoa.

Leikkuri Le Mans nimelläkin tunnettu organisaatio pitää
ruohonleikkureilla ajo -kilpailuita pitkin vuotta ja myös talvella on tätä hulluttelua nähty.
Toimintaa on ollut jo vuodesta 2006 alkaen ja myös kansainvälisiäkin kilpailutiimejä on totuttu näkemään varikolla.

Vuonna 2011 kävin Haarajoen Sahan ympäristössä antamassa
oman hulluttelupanoksenihyvän asian tueksi ja yhtä luonnollisella tavalla:
veistin lapiolla ja jääkiekkomailalla lumihankeen hahmon ja kirjaimia, jonka jälkeen suihkin spraymaalin hangen pintaan.

Ei kovin kestävää, mutta kuitenkin kirjaimellisesti "viileää taidetta".

Lopputulos oli olosuhteisiin nähden ihan ookoo.

Ja miten homma eteni? No ensin oli kasa lunta ja kauhakuormaaja.

Tästä sitten muovaamaan ja maalaamaan. Pimiäähän siinä tuli ja hitusen vilukin, 

mutta otsalamppu ja auton lämmitin auttoi homman loppuun saamisessa.

Valmiin tuloksen kuvasin seuraavana päivänä kisojen yhteydessä:

Tottakai se pärinäkin kiinnostaa, tuosta näet kuinka Stiiga jyrää:

http://www.youtube.com/watch?v=K1EBnyi9Y9E

Tarinaa kisailun taustaorganisaatiosta ja lajin kehityksestä kertoo Patrik Lindahl Aamuteeveessä mtv3 Katsomo-klipissä: http://www.katsomo.fi/?progId=61958 

Terveiset Sipooseen, pitäkää leikkurit käynnissä!

Tack och adjö.