Jouluaaton aatto 2016.
Istun just nyt keinutuolissa vuokramökillä perheen kanssa Joulupukkia
odottamassa. Muut nukkuu, mä hakkaan näppistä.
Tehtiin yksi joulumaalaus Martsariin, jonka postaan kuusijuhlan kunniaksi.
Mutta koska jouluun kuuluu sekä risut että lahjat, kerron nyt tapahtumasarjasta
vähän laajemmin samantien.
Saatatte muistaa kuinka blogasin Isänpäivänä
Vantaan Martinlaaksosta,
jossa kesän lopulla oli isosti vanhan ostarin, eli Martinkeskuksen hautajaiset.
Palataan ossulle uudestaan ja jatketaan siitä myöhemmin vähän eteenpäin.
Asuessamme Martsarissa vuosina 1997-2003, aluetta kutsuttiin leikillisesti
"Mika-Mika-maa" nimelläkin. Nimitys johtui kahdesta herrasmiehestä, jotka
olivat asuneet siinä urheilukenttää vastapäätä mäenrinteessä,
nykyisin jo puretun nuuskakiskan yläpuolella.
Parivaljakko Häkkinen & Salo olivat jo isommissa ympyröissä urheilemassa,
mutta varmaan niillä samoilla kallioilla ja pihoilla pojat oli touhunneet muksuina,
joissa oman pojan kanssa ihmeteltiin muurahaisia ja tehtiin hiekkakakkuja
2000-luvun alussa.
Kun joskus vuosia sitten kuulin kaupungin virkamiesten suunnittelevan
Martinkeskuksenpurkamista, leikittelin ajatuksella, että olisipa siisti maalata
Mika & MikaOssun seinälle pikkupoikina. Kun sitten tänä keväänä asia alkoi
konkretisoitumaan kerroin ajatuksestani jo ensimmäisissä artititapaamisissa,
joissa projektia suunniteltiin.
Aloin etsiä referenssikuvia netistä formulakaksikon nuoruudesta,
iki-ihanalta 1970-luvulta, jolloin vaatteilla oli luonnetta ja väriä.
Silloin pojatkin puettiin punaiseen helposti ja Hai-saappaat oli kaikilla.
Pleikkarin tai älypuhelimen sijaan käsissä oli neppikset tai hyppynarut, lähes joka
hiekkalaatikolla. Voin kuvitella kuinka monta sataa tuntia Martsarin hiekkalaatikoilla
M&M ovat muoviautoja muksuina neppailleet.
Ostarilla #ripmartinkeskus projektin käynnistyessä etsin maalaukseen sopivan seinän
ja varasin seinän, jonne halusin sen tehdä. Tämä kuvakulma kiinnosti, koska saisin
samaan valokuvaan "Tervetuloa Martinkeskukseen" -tarran ja tikapuut katolle.
Yhdistettynä valmiiseen maalaukseen, kombo toimisi.
Koska elokuun aikana oli "pari muutakin" juttua käynnissä sekä opiskelu jne,
piti toteutus hoitaa muutaman tunnin osissa, eikä kuten yleensä kerralla purkkiin.
Hieman yllättäen sitten kuulinkin, että osaa toisista maalareista oli ärsyttänyt
seinien merkkailu. Seinää siellä kyllä riitti pitkään, ja esim. #purkutaide
-tapahtumassa Keravalla oli havaittu, että seinien varaaminen on ainoa järkevä tapa
pitää projekti järjestäjien lapasessa.
No, ärsytystä se varailu kuitenkin herätti ja eräänä iltana jälleen saapuessani
jatkamaanjo aloitettua duunia, olikin paikalla käyty "auttamassa"
jonkun tuntemattoman toimesta. Kiitti.
Tosi kiva. Pakkohan se on myöntää että ihan rehellisesti vitutti.
Tuossa vaiheessa olin hahmoja hieronut jo muutaman illan, joten jotenkin duuni
oli vaan pelastettava. Purin hammasta ja peinttasin lisää. Asiaa mutkisti myös että
olin halunnut säästää alkuperäistä seinäpintaa ympärillä paljon ja taustaa mahd.vähän.
Lopulta muutama ilta myöhemmin sain kokonaisuuden valmiiksi. Olin halunnut tuoda
kundien neppikset mukaan kuvaan, myöhempiin ja suurimpiin urotöihin viitaten.
Lopulta kokonaisuus oli valmis. Aikaa kului about 6 iltaa, lelutägien korjaaminen
mukaanlukien. Niiden peittämisen kohdalla mietin kauan mikä toimisi taustana,
kun jotain sinne piti ruiskia sittenkin. Lopulta paras idea tuli baarin edustalla tupakoivalta paikalliselta. "Laita ne hiekkalaatikkoon, kun niillä on noi neppiksetkin."
No todellakin!
Hiekkis sopi teemaan hyvin ja sain uutta merkitystäkin siihen, kun tikkaat oli seinässä: "Hiekkalaatikolta tikapuita pitkin formulamaailman katolle".
Kun varsinainen Martinkeskuksen Jäähyväisjuhlapäivä koitti, hymyilytti
reippaasti, kun näki kuinka ympäristön asukkaat nauttivat juhlan ohjelmasta ja
useiden taitavien maalareiden luomista piisseistä ja charoista seinillä.
Paras bongaus niistä hetkistä oli itselläni Mikojen luona, jossa joku isä kuvasi
tyttöään, eikä tiennyt maalarin hengailevan olkansa takana.
Myöhemmin tilanteessa syntynyt kuva löytyi somesta fotaajan filtteröimänä.
Hyvä kuva, terkkuja teille ja kiva että kiinnosti.
Hashtagilla #ripmartinkeskus löytyy sosiaalisesta mediasta paljon muutakin materiaalia ostoskeskuksen purkuun liittyen. Vaikka jäähyväispäivä oli ja meni, seinien värittely
jatkui virkeästi. Vähän turhankin. Juhlista 48 tuntia ja neppailijat oli krossattu
jonkun muun toimesta. En tässä nyt viitsi koko fotoa laittaa enää, sellainen sirkus
tuosta syntyi monessa mielessä, kun tietystihän homma oli kostettava maalaamalla.
Graffitihistoriaa tuntevat muistavat
Bill Blastin maalaaman "Sky´s The Limit"
keissin "Spraycan Art"-kirjasta. Kun silloin kasarin loppupuolella oppia haettiin
kirjaston graffitikirjoista, tapahtumasarja syöpyi mieleen. Ensin tyylikäs ja
yksityiskohdiltaan runsas muraali, joka sai siipeensä vähän kerrallaan.
Kunnes taiteilija jyräsi kaiken tyylikkäästi viestien.
Eli mustaksi vaan, pienellä perusthrowi-meiningillä ja lainaheitoilla.
Kirjeenvaihto jatkui vielä mullepäin pari päivää myöhemmin.
Ne jotka räppihissaa hallitsevat, tietävät mikä sana nimelläni on korvattu.
Hymiöt keltaisella pohjalla liittyy juttuun tai ei, aivan sama.
Kerran vielä homman kuittasin ja lykkäsin herneet kokille kauhaan, nenään
poimittavaksi. Siihen se loppui. Swedish chef heiluttelee seinässä edelleen, vaikka tulikin vaihtomiehenä kentälle. Ajoittain peli seinäpiirtelyskenessä ottaa kupoliin,
mutta turha silti liian syvällisesti on loukkaantua.
Mutta matkanhan piti jatkua pidemmälle Martsariin?
Kuulin kontakteiltani, että alueella oli purettavana ennen joulua kolmirappuinen
kerrostalo, kivenheiton päässä formulakuskien kotitaloista.
Tuli ajatus.
Kun postasin instagramiin oman valmiin kuvani neppailijoista,
yksi likettäjistä oli muuan M.Salo, joten kysyin Instassa, kiinnostaisiko
peinttaus vanhalla asuinalueella? Kyllä kuulemma kiinnosti, vaikkei aiempaa
kokemusta sellaisesta ollutkaan
Viikko sitten homma toteutettiin. Tuulilasin luonnon taiteesta voi päätellä
sääolosuhteet ja lämpötilan. Teema oli sen mukainen. Suhteellisen simppeli
duuni oli tulossa. Itse tekisin ääriviivat ja Mika saisi värittää.
Tapasimme pihamaalla ja aloimme hommiin. Jossain vaiheessa
Mika kommentoi että kuviakin voisi ottaa. Ehdotin että kysyisin jos vaikka
paikallinen fotopäällikkö
Olli Berg
sattuisi olemaan kotosalla.
Olli saapui sopivasti kuvaamaan viimeiset hiomiset parin tunnin keikasta. Ollin lisäksi
mestoilla oli myös jouaaja, eli Mikan koira Bella vahtia pitämässä.
Homma eteni hyvin ja vaikka keliolosuhteet oli mitä oli, veteli
formulaveteraani suvikumeilla sangen näppärästi pakkasessa.
Kun duuni saatiin maalisuoralle, hileiseen seinäpintaan nimmarit
ja Hyvän Joulun toivotukset.
Vielä yhteisposetus koko kööriltä. Tässä skabassa ei
jaettu palkintoja, eikä ruiskittu skumppaa.
Valmis kuva viittaa moneen asiaan, mutta tärkein on kirjoitettuna seinään:
Hyvää Joulua Martinlaakso!!
