Viime vuoden erilaiset keikat osa 2: Vantaan Taidemuseo.
ja siellä on monenlaista herkkua nähtävillä.
Syyskuussa soi puhelin ja soittaja kysyi haluaisinko osallistua näyttelyyn
maalaamalla jotain graffitityyppistä museon tiloihin.
Olin jo nähnyt kollegojen fb-päivityksiä, joissa länsi-Vantaan legendat
suihkivat spraymaalia museossa, "Hyvä niille" olin ajatellut.
Mutta tottakai olin itsekin valmiina hyppäämään kehiin, kun kerran kysyttiin.
Muistan elävästi sen hetken, kun näin ylläolevan jutun graffiteista
Suosikissa vuonna 1989. Olin Riihimäen Kirjaston musiikkiosastolla
ja kuuntelin kuulokkeista todennäköisimmin Public Enemyä tai muuta ameriikan puhemusiikkia.
Jo aiemmin olin tietysti nähnyt piissejä ja treenaillutkin sellaisia,
mutta niitä maalaavat hesalaiset oli itselleni olleet mystisiä sankareita.
Tuo kyseinen haastattelu ja etenkin otsikko "GRAFFITIT GALLERIOIHIN!"
syöpyi niin lujaa tajuntaan kuin vain teini-ikäisen finniseen otsaan voi upota,
että se lopullinen aivopesu graffiteihin tapahtui viimeistään siinä hetkessä.
Siitä lähtien olen ollut vakaasti sitä mieltä, että graffiti on ensisijaisesti taidetta eikä vandalismia ja että piissien pitäisi ehdottomasti päästä arvoiseensa seuraan taidegallerioihin ja taidemuseoihin. Ja silloin mäkin haluaisin olla mukana.
Siitä hetkestä on nyt reilut 25 vuotta, mutta viimeisten vuosien ajan kehitys
on ollut oikean suuntainen. Jo useammassakin museossa ja galleriassa on ollut
wraittereiden duuneja, etunenässä mm.
Joten kun Vantaalta soitettiin, niin hyvä kun pystyin hengittämään.
Menin tapaamaan näyttelyn kuraattoria Myyrmäkeen. Siellä museoamanuenssi
Maria Tjäder-Knight näytti jo seinässä olevia kollegoiden piissejä:
Päätäräjäyttävää kirjainmuotoilua oli tuonut tarjolle myös kolmikko
FUSE, PARAZITE & TAZER (HBG)
Toki siellä oli paljon muutakin jo valmiina, eikä ainoastaan graffitia.
värimaailmaa ja hullunkurisuutta naamioituna taiteeksi.
Piikkilankaakin löytyi, vähän sovellettuna.
 |
| Kimmo Pyykkö: Teos II /Raja |
Itse sain viikon aikaa tehdä omaa taidettani mukaan.
Marialla oli idea, että salin lattialla eräässä kohdassa tyhjä tila,
johon voisi tehdä + merkin muotoisen seinäkkeen, eli tavallaan neljä seinää.
Opiskelun ohella, viikossa.
Just.
No eikun tekemään.
Lähtökohta oli selvä, jos kerran pääsee museoon, niin silloin mielestäni
duunien pitää käsitellä historiaa. Tässä tapauksessa graffitihistoriaa
ja tietysti tekijänsä silmin, eli omasta näkökulmastani.
Idea nelikenttä installaatiooni tuli suht nopeasti.
Sen verran monenlaista sälää ja tarviketta lojuu työhuoneella odottamassa
"jos joskus jossain projektissa tarvitsee", että duuni oli oikeastaan kasaamista vaille.
Ensimmäisen illan käytin pulpettiin piirtämiseen.
Muutamaa viikkoa aiemmin olimme hekumoineet vantaalaisten kanssa
erään graffitileffan jälkeen yläasteen aikaisia bändilogopiirroksia,
joita siihen aikaan piirrettiin kaikkialle. Pulpetteihin, skeittilautoihin, lippiksiin jne.
Kasarin lopullahan heavy rock ja hip hop kulki melkolailla käsi kädessä,
ja bändilogot & graffitit perustuu oikeastaan samaan juttuun;
kirjainmuotoiluun.
Olin dyykannut kyseisen pulpetin alkukeväällä roskalavalta,
tietämättä milloin sitä tarvitsisin. Sitä koristellessani mietin,
mitä toiset 40-vuotiaat perheenisät tekevät lauantai-iltana?
Varmaankin leikkivät lastensa kanssa tai ehkä katsovat telkkaria vaimon seurana.
Minä väritin lyijykynällä pulpetinkantta.
Kotimatkalla oli vielä poikettava Mekkaan.
Tarvitsin osaksi duunia kiviä junaradan varresta ja niitä piti käydä keräämässä
Pasilan vanhasta junatunnelista, joka tunnetaan myös Suomen graffitihistorian
merkittävimpänä maalauspaikkana.
Junnumpana Galleriassa tuli käytyä pyhiinvaeltamassa.
Saavuin junalla Riihimäeltä valokuvaamaan piissejä, mutta itse en kehdannut
edes yrittää maalata sinne. Helsinkiläiset oli niin paljon omia kykyjä edellä.
Vanhaa kunnon SM2- lähijunaa on tullut maalattua muutamaan tauluun aiemminkin,
koska se on niin Klassikko... Isolla Koolla.
Nyt se piti tehdä vähän isommalla koolla kuin aiempiin tauluihin,
vähän maalarinteippiä ja askarteluveistä kehiin sekä spraymaalia niskaan.
Pitäähän se laittaa johonkin puksuttamaan. Eli tarvitaan betoniseinät ympärille.
Rautakaupasta seinätasoiteainekset, ämpärissä sekaisin hauiksella
ja sitten jollain ilmaisjakeluikkunaraapalla se vaneriin.
Lattiaa suojasi hyvin aiemmassa näyttelyssä vielä taiteena palvellut ja
Sitten piissiä kehiin.
Tekstiksi tuli tietysti RMK, eli Riihimäen virallinen lyhenne.
Kirjainten muodoissa koetin noudattaa 80-90-lukujen taitteen tyyliä ja värimaailmaa,
mutta kuitenkin tarpeeksi simppelisti, jonka radanvarteen pystyisi maalaamaan.
Näin se vaan on, että spraymaali ja betoni toimii yhdessä
kuin uroshirvi Ferrarin konepellillä.
Nyt oli siis installaatiosta 2/4 hyvää vauhtia etenemässä ja
seuraavan seinän kimppuun.
Siitä tulisi tiiliseinä, betonin ohella toinen klassinen maalausalusta.
Seinälle oli tulossa taas kirjaimia. Eräältä purkutyömaalta vuosia sitten poimittuja
Isoja, vääntyneitä ja kärsineitä valokirjaimia kuvaamaan Helsingin
houkuttelevan pimeitä katuja ja kujia.
Ja sitten oli vielä se neljäs seinä. Mutta palataan siihen myöhemmin.
Alkuvalmistelut oli suoritettu.
Kokoonpano sekä loppuviritys tapahtui museolla parina iltana.
olivat ystävällisesti auttamassa seinärakenteen pystyttämisessä.
Hommaa riitti talonväelle vielä näyttelyn viimeistelyssä.
Itse tartuin liituun ja aloin bommaamaan.
"NEVER GIVE UP, NEVER GROW UP!"
Nii!
...sitte.
Vielä se viimeinen seinäspotti oli jäljellä.
Sen liimasin täyteen Suosikin sivuiita leikatuilla lehtijutuilla ja mainoksilla.
Lehteä ei koskaan tullut himaan vaan kävin sen kirjastossa aina lukemassa.
Niillä reissuilla kasvoi pikkuPeten kulttuuritietämys kerta kerralta kirjastohyllyjen väliköissä.
Vuosien varrella vanhoja lehtiä olin divareista kuitenkin hankkinut,
kun epätoivoisesti yritin metsästää ekan kuvan mullistavaa lehtijuttua.
En kuitenkaan muistanut milloin se oli ilmestynyt.
Lopulta sen kuitenkin sain, mutta ette arvaa kuinka...
No, oikean alakulman King Kimppa sen antoi lainaksi omista arkistoistaan.
Löytyi lehdistä yhtymäkohta metalliin ja pulpettiinkin.
Diamond Dave oli oman aikansa elvis.
Sopivasti rokkikukkoa ja riehuvaa lavashowta, vähän pikkutuhmaa gigolointia,
mutta silti miellyttävästi hymyillen.
Ja Tyylillä!
Mainosmiehetkin oli tajunneet graffitien vetovoiman.
Mopomainoksen taustalla riitti pari tägiä tekemään siitä huomattavasti
kiinnostavamman kohderyhmän silmissä.
Eikä ole sattumaa, että oikeassa alanurkassa lymyilee
Musiikillisen antinsa puolesta bändin tuotanto
ei koskaan itseeni juurikaan vaikuttanut, mutta Sleeppareiden yleinen häröily ja
normienvastaiset hölmöt tempausideat iskostuivat myös aivolohkoon.
Ideakuningas Valtosen ohella lehden sivuilta jäi itselleni mieleen roolimalleiksi
pari muutakin "vanhaa setää", jotka nuorisokulttuuria puskivat eteenpäin
suurella sydämellä:
Äärimmäisen innostava ja visionäärinen hahmo,
josta riittäisi tarinaa moneen blogaukseen.
ja konemusiikkia, jopa kuuntelijoiden itsetekemiä konemusabiisejä.
Ilman näitä kolmea (silloin noin nelikymppistä) ikinuorta ei
kotimainen populäärikulttuuri varmasti olisi näin hyvällä mallilla kuin nykyisin.
Mukaan piti ottaa myös VR:n lomalippumainos, parina kesänä
tuli reissattua viikon verran omaa vapautta maistelemassa.
Näiden lehtileikkeiden ja kokemusten päälle rakentuu pitkälti meikäläisen
nykyinen ns. taiteilijaelämä. Siihen ei kuulu päihteitä, mutta pinnan alla kuplivaa,
ajoittain ylitsevuotavaa teiniuhoa & rokkenrollhenkeä sitäkin enemmän.
Ja läskit kengännauhat.
Kokonaisuus oli valmis, eikä hetkeäkään liian aikaisin.
Avajaiset alkoi parin tunnin päästä.
Pikaisesti kotiin vaihtamaan vaatteet ja siistimään parta.
Sitten takaisin.
Avajaisissa porukkaa oli ilahduttavan reippaasti.
Juhlan kunniaksi puheitakin jotkut pitivät,
vaikka pääosassa oli tietysti taide.
Näppärää leikittelyä vakavalla aiheella.
Vaikka aina varoitellaan maalaamasta piruja seinille,
Deos oli ollut sen suhteen tottelematon.
 |
| Salla Ikonen |
Joskus se vain on niin, että sen sisäisen lapsen ääni
on parempi noudatettava kuin yleinen ja totuttu käyttäytymismalli.
Vaihtoehtoinen toimintamalli on aina kiinnostava,
etenkin kun se sopii ympäristöön ja tilanteeseen.
Kukalliset kiitoksetkin oli jaossa, kaikille osallistuneille taiteilijoille.
Roi Vaaralla duuni oli vielä valmistumassa, performanssiesitys
toi avajaisiin tekemisen tunnelmaa.
Vantaan väsääjät jo lepuuttivat graffaleffasimulaattorissa
lähijunan penkeillä naureskellen, vaikka Parazitella oli jäänyt yksi duuni jopa kesken...
Mutta tietysti se on tarkoituksella niin.
Piississä maali ei kuitenkaan ollut enää märkää, vaikka
toisella seinällä Banksyn aforismissa niin kerrottiinkin:
Omat seinäni oli myös kuivuneet.
Koulupoika oli lähtenyt liikkeelle, mutta pulpetista löytyy historia.
Jos pääset paikalle, niin kannataa kurkata mitä sen sisältä löytyy...
Toisella seinällä palasin pikku-Peten kanssa kasarin puolivälin paikkeille,
ihmettelemään Helsingin seinille ilmestyneitä tägikoukeroita.
Jostainhan se tussi oli omaan käteenkin löytynyt.
Oma äitikin saapui vielä lökäpöksylle ohjeita antamaan.
Kulman takana oli homma kuitenkin jo edennyt pidemmälle ja
vaara havaittavissa Riksusta tulleen peinttaajan kenkien rapistessa ratakivien seassa.
Piikkilangat ja varoituspuomit kuuluu harrastuksen historiaan.
Riihimäeltä oli saapunut myös faija poikansa kädenjälkiä katsomaan
ja "radalla" piti myös poseerata veturinkuljettaja papan hengessä.
Loppuun poikkeuksellisesti kaksikin videota näyttelyn tekijöiltä.
tai sitten rokimpaa meininkiä, jossa se heavy ja hip hop heittää yläfemmaa
Paraziten kitaran tahtiin
