"Lyhyestä virsi kaunis", sanoi kanttori kun kirkkoa purettiin.
Käydessäni Tikkurilan keskustassa viemässä lottokuponkia kioskille,
kuulin jostain viulunsoittoa. Oma äitini soitti aikoinaan lapsuudenkodissani viulua ja tarpeeksi sille altistettuna viuluviikarointi kiinnostaa edelleen. Lähdin tutkimaan asiaa.
Musiikki tuntui tulevan jostain korkealta, joten päättelin että jos kiipeäisin Tikkurilan kirkon purkutyömaan kautta katolle, paikallistaisin soittoniekan helpommin. Tuumasta toimeen ja tikkaille. Katon harjalla soittajan sijainti selvisikin:
entisen Sampo Pankin yläpuolella tapahtui kummia. Viulua kuritti pahamaineinen ystäväni Aki Kovanakki, frakkiin pukeutuneena ja joku pariskunta tanssi katolla.
Mitähän hemmettiä?
Utelias kun olen niin piti mennä lähemmäs katsomaan showta.
Siinähän laittoi jalalla koreasti entinen Vantaan kaupunginjohtaja,
kenkää korruption takia saanutJukka Peltomäki. Tanssitettavanaan hänellä oli ystävänsä arkkitehtitoimiston omistaja Leila Tuominen.
Mutta miksi juhlat ja miksi katolla?
Kysyin asiaa Akilta, joka supisi soittamisen lomassa, että kyseessä on viimeinen valssi
Vantaan katoilla ennen Peltomäen kakkukekkereitä kaltereiden takana.
Törkeän lahjuksen ottamisesta oli tulossa 2 ja puolen vuoden tutustumismatka tiilenpäitä lukemaan, ellei sitten hovissa asia jotenkin muutu. Sen kunniaksi tanssijat olivat hörppineet samppakaljat tuulensuojaan ja jorasivat Jailhouse Rockia kuin viimeistä päivää.
Kieltäisi siis hädänalaisten ihmishenkien pelastamisen.
Jos hanke menee läpi, sen seurauksena Välimereen hukkuisi yhä
enemmän ihmisiä entisen siviilipalvelusmiehen kynäilemän aloitteen ansiosta.
Siksi minäkin kaivoin kynäni ja tein suunnitelman.
Kaksinaamainen ja häpeämätön oman edun tavoittelu tuntuu vallitsevan laajalti
niiden keskuudessa, jotka ovat päässeet päättävään asemaan ja toimimaan
luotettavina henkilöinä meidän kaikkien parhaaksi.
Idea duunista tuli tammikuun puolivälissä, kun Sarjahukuttaja oli kadonnut.
Päätimme tuoda hänet takaisin, uusien soutelukaverien kanssa.
Toteutukseen projekti pääsi vasta 6.2. koska projekti kiinnosti myös muutamia
muita huolestuneita kansalaisia, jotka halusivat olla tuomassa valoa pimeyteen.
Olimme varustautuneet toimenpiteeseen olosuhteiden vaatimalla tavalla.
Myrskylyhty kädessä ja kahluusaappaat jalassa sukelsimme
pimeyden ytimeen maalipurkit mukanamme.
Matkalle maan alle lähti neljä henkilöä, joista 3 maalasi seinää ja 1 videoi
performanssia. Operaatio aloitettiin keskellä kirkasta päivää, mutta maanalaisesta
kohteesta johtuen valoa oli yhtä niukalti, kuin moraalia ministereillä.
Hiljalleen väki veden äärellä lisääntyi. Jonkin ajan kuluttua henkilömäärä
oli tuplaantunut ja ilma bunkkerissa alkoi olla enemmän kuin kitkerää.
Ulkoilmaan johti vain pieni luukku, josta spraymaalin tuoksua virtasi pihalle.
Työskentely jatkui muutamia tunteja myöhäiseen iltaan.
Valmiiden maalausten kuvaaminen päätettiin suorittaa vasta seuraavana päivänä,
jotta suurin maalipöly olisi laskeutunut ilmasta ja hengitys onnistuisi ilman suojamaskia.
Saapuessani kuvausreissulle olin varustautunut vähän tehokkaammalla
valonlähteellä, jotta lopputuloksesta saisi paremmin selvää.
Ryömiessäni sisään bunkkeriin mietin mielessäni, miltä mahtaisi tuntua
sellaisesta henkilöstä, joka sattumalta löytäisi maanalaisen maalauksemme?
Ensimmäiseksi huomion kiinnittää keltaiset kylpyankat.
Ne selkeästi ovat seuraamassa jotakin tapahtumaa, koska
toinen kurkkii ärtyneenä facepalmin takaa ja toinen popsii popcorneja.
Ankkojen katseiden suunnassa on selkeästi jotain tapahtumassa.
Karvalakkiin sonnustautunut mieshenkilö näyttää hallitsevan tilannetta, jossa kaksi
yritysjohtaja-ministeriä on lähtenyt "Suomi2017"- nimisellä veneellä ulapalle.
Joku päällikköhenkilö on jo joutunut veden varaan, ankkurikettingin upottamana.
Oliko hänkin ollut veneilemässä, mutta viskattu yli laidan?
Aivan veden varaan joutuneen vierellä joku kannattelee englanniksi
kirjoitettua kylttiä, jolla haluaa ilmeisesti viestiä maailmalle,
että se on sellainen homma, ettei täällä sääliä tunneta, eikä armoa anneta.
Varsin levotonta tunnelmaa korostivat vielä seinille maalatut graffitikirjaimet,
jotka toivat ympärilleen korostavasti turvattomuuden
tuntua muutenkin kyseenalaiseen ja ahdistavaan ilmapiiriin.
Tässä vaiheessa se joku satunnainen matkailija saattaisi pohtia,
miksi tällainen maalaus on maan alle tehty?
Siksi vastaus on myös saatavilla tekijöiden toimesta. Itseni lisäksi mukana
maalaamassa olivat Ansver ja BOING. Antaa heidän kertoa motiiveistaan:
An$ver:
"Hei nimeni on An$ver. Olen kivenkova kaupallinen taiteilija ja opportunisti, siitä minä nautin. Ei tuo polittiikka niin kauheasti kiinnostele. Galleristini sanoi että tällä teoksella pääsee lehtiin ja teosteni myynnit vauhdittuu vielä edellisten kuukautisten huippu myyntilukemista. Kaikenpäätteeksi uskon vaikutuksen teosten hintakehitykseen myös olevan erittäin positiivinen."
Boing:
"Sipilän freudilaista lipsahdusta mukaillen,
nyt on veneestä tulppa irti ja itse lisäisin vielä
että meillä on sarjahukuttaja kipparina. Ja toinen europarlamentissa.
Hallituksen retoriikassa kolmikanta ja konsensus esitetään negatiivisina asioina. Eli yhdessä päättäminen ja sen varmistaminen että kaikki hyötyvät yhdessä saavutetusta voitosta on paska homma. Kenen kannalta? Vaikea nähdä sellainen maailma parempana paikkana, jossa yhdessä päättäminen olisi vähäisempää.
Suuryritysten lähiaikoina saamat helpotukset on rakennettu niin etteivät ne työllistä vaan valuvat yritysten läpi osinkoina omistajille. Ja joka euro on pois valtion kassasta, jolla olisi voitu rakentaa yhteistä tulevaisuutta. KiKy ja yhteisöveron alennus ovat vain tulonsiirtoja yhteiskunnalta omistajille, jälkimmäinen nyt jo todistetusti. Ei ole loogista että palkkojen laskemisen kautta tapahtuva kulutuskyvyn lasku ja sitä seuraava paikallisten yritysten näivettyminen hyödyttäisi valtion taloutta, eikä sen näyttäisi olevan tarkoituskaan, sillä työntekijöiden palkat ovat vain häviävän pieni osa viennin kilpailukyvystä, jonka varjolla koko roska meille syötetään.
Starve the beast, ihmisistä viis.
Heikentämällä veropohjaa tahallisesti luodaan jatkuva leikkaustarve ja se kohdistetaan jatkossakin lapsiin, sairaisiin ja vanhuksiin. Mitäpä ne juuri tällä kvartaalilla tuottaisivat? Se on sitä yritysmaailmasta tuotua johtamisajattelua.
Vimma ensin yhtiöittää ja sitten yksityistää kansallisomaisuus on vain keino siirtää se pois demokraattisen päätöksenteon alta yksityisiin käsiin, joiden agenda ei ole tuottaa kaikille saatavilla olevia palveluita vaan voittoa omistajilleen. Kuten yksityisen toimijan tietenkin markkinataloudessa pitääkin. Yksityisten omistajien taskujen paisuttaminen ei kuitenkaan ole se syy miksi minä motivoituidun maksamaan veroja. Varsinkin kun nämä sijoittaja-omistajat ovat usein ulkomaisia ja maksavat minimaaliset veronsa veroparatiiseihin. Vaikea kuvitella epäisänmaallisempaa toimintaa, kuin kansallisomaisuuden myyminen näille. Ks. Caruna.
Samalla puretaan turvaverkot eikä siinä ole kyse säästämisestä vaan halutaan että palkansaajat, sisältäen keskiluokan ja PK-yrittäjät, voivat huonommin hallita omaa kohtaloaan ja joutuvat tukevammin omistavan luokan kontrolliin. Kärjistäen meistä halutaan tehdä herran pelossa raatavia orjia. Joko teet työtä millä tahansa ehdoilla tai sillanalus kutsuu.
Suomea viedään tarkoituksella kohti kehitysmaille tyypillistä demografiaa, jossa pienellä porukalla on ihan kaikki omaisuus ja suurimmalla osalla kansasta ei juuri mitään. Jäljelle jäävistä murusista sitten laitetaan kansa tappelemaan keskenään toisiaan syyllistäen. Kasvava työttömien joukko, maahanmuuttajat ja matalapalkkaiset usutetaan osoittelemaan toisiaan kun toimeentulo karkaa omistavan luokan pohjattomiin pankkiholveihin. Olisi kiva nähdä keskiluokankin heräävän todellisuuteen ennen kuin on liian myöhäistä. Demokratian vaikuttavuutta nakerretaan koko ajan. Oikeita vaihtoehtoja ON. Kuunnelkaa vaikka joskus ajatuksella Li Anderssonia ja muistakaa pyyhkiä se petteriorpomainen "tyttö hiljaa" -katse ylimielisiltä naamoiltanne. Se katse on aikakautemme syvimmän typeryyden vaarallinen symboli.
Surullisinta on kuitenkin valtapuolueiden sanojen ja tekojen välinen ristiriita. Voin arvostaa aina erilaisia näkemyksia ja sitäkin että joku rehellisesti kannattaa Suomen viemistä tähän suuntaan. Nykyisten hallituspuolueiden tapa kerätä äänet sanomalla yhtä ja tekemällä täysin päinvastaista on sen sijaan halveksuttavaa, sitä tekevät ihmiset ovat halveksuttavia, ja osoitus siitä ettei nykyinen hallintomallimme itse asiassa edes ole demokraattinen kun valtaan pääsee riittävän epärehellisiä ihmisiä. Vaihtoehtoja olisi tässäkin. Ruotsissa sitovat hallitusohjelma-ehdotukset julkaistaan ennen vaaleja. Suomessa nähdään siinä vaiheessa pelkkää mielistelyä ja valheita."
Siinä sitä riittää pohtimista.
Onko tunnelin päässä valoa, vai kuinka kehitys kehittyy pian 100-vuotiaassa
kotimaassamme ja ympäröivässä maailmassa?
Lopuksi pääset mukaan maan alle mukaan videon kautta.
Hyvää Ystävänpäivää 2017.
Noh. Nyt jälkiviisaana voidaan sanoa että sen pituinen se.
Lupaukset olikin vain sanojen helinää ja pian hyvinvointiyhteiskuntaa murennettiin mainospipo päässä. Kaikki oli kaupan. Myös koulutus ja sananvapaus sai kyytiä.
Ne, jotka asian huomasivat ja siitä kansalaisille uutisoivat, vaiennettiin.
Lähes kaikki mahdollinen meni murusiksi, kustannustehokkuuden nimissä,
pikapikaa pilkkoen. Vähän niinkuin drive in- hampurilaisravintolassa.
Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Titteli oli virallisesti vanhempi merivartija ja
kansankielellä duunina oli passintarkastus. Tosin termi on hyvin harhaanjohtava, sillä
osastossa on lukuisia eri tehtäviin jaettuja ryhmiä, jotka kaikki omilla osa-alueillaan
tähtäävät samaan: valvovat valtion rajan ylittäviä ihmisiä.
Reilun kymmenen vuoden aikana otin vastaan ja rekisteröin Suomeen suuria määriä
turvapaikanhakijoita kollegoideni kanssa, joista osa jatkaa samaa duunia edelleen.
Maahantulijat rekisteröidään ottamalla sormenjäljet ja valokuvat, jonka jälkeen
heidät siirretään vastaanottokeskuksiin odottamaan tp-hakemuksensa
käsittelyä ja päätöstä. Vuosien varrella vastaan tuli monenlaista kulkijaa,
joilla kaikilla lähtökohdista ja motiiveista riippumatta on yksi ja sama päämäärä:
Vapaus.
Tässä kirjoituksessa kerron muutamia omia kokemuksiani
metsänvihreässä uniformussa. Tosin aika pintapuolisesti, sillä vaikka olenkin irtisanoutunut virasta, tietty vaitiolovelvollisuus täytyy säilyttää.
Jo senkin takia, että entiset virkaveljet voisivat jatkossakin tehdä työnsä edelleen mahdollisimman rauhassa, tarvittavilla toimenpiteillä.
Turvapaikanhakijoita saapuu maahan monella tapaa, maitse, meritse ja lentäen.
Osa hakee turvapaikkaa, osa parempaa toimeentuloa, osa kadonnutta perhettään,
kuka mitäkin. Jotkut pakenevat sotaa, toiset uskontoa, politiikkaa, sortoa tai vainoa.
Jotkut jopa kaikkia edellämainittuja.
Tietysti joukossa on myös turvapaikkaturisteja, väärentäjiä sekä laittoman
maahantulon järjestäjiä. Jopa vaikka minkälaista väkisinmakaajaakin,
kansalaisuuteen ja kotimaahan katsomatta. Rajaviranomaisten tehtävä on ottaa kaikki
tulijat vastaan ja suorittaa tietyt toimenpiteet, jotta Maahanmuuttovirasto
pystyy mahdollisimman kattavasti selvittämään kenellä on oikeus jäädä
ja kuka jatkaa matkaa. Siksi on olemassa erikseen tutkinta-, asiakirjatutkinta-
sekä muutama muu erikoisryhmä.
Itse kuuluin ns. Terminaaliryhmään, jonka tehtävänä oli muun muassa noutaa
turvapaikanhakijoita sekä nk. Dublin-palautettavia lennoilta sekä
saattaa maastapoistettavia koneisiin. En osaa arvioida edes satojen tarkkuudella,
montako ihmistä olen saattanut Suomeen tai Suomesta pois.
Monensorttista kulkijaa tuli vastaan, kirjaimellisesti vauvasta
vaariin. Itseään "roturealisti" yms. kiertoilmauksilla kuvaavat reppanat
jaksavat ylläpitää käsitystä, että tp-hakijoina olisi vain työikäisiä miehiä.
Voin kertoa, että se on yhtä totta kuin joulupukin lentävät porot.
Kaksin käsin olen työntänyt pyörätuolissa kulkevia mummoja sekä
taluttanut kädestä pitäen leikki-ikäisiä passilinjasta läpi.
Turvapaikkakuulusteluissa olen nähnyt itkut, raivot, pelot, ilot
sekä surua, ahdistusta ja helpotusta.
Kulkijoilta kuulin kertomuksia moneen lähtöön. Joillakin kertojilla
oli vahvoja väkivallan jälkiä kropassaan, joillakin silkkikravatti ja merkkivaatteet.
Ulkonäkö tai vaatetus ei kuitenkaan ratkaise mitään.
Tutkinta täytyy silti suorittaa, tapauskohtaisesti ja tarkkaan.
Monesti sanotaan että vain hyvin toimeentulevat pääsevät lähtemään paremman
tulevaisuuden perään, turvapaikkaa hakemaan. Tämä pitää osittain paikkansa,
muttei kuitenkaan ole koko totuus. Ajattelehan itsesi seuraavaan tilanteeseen:
- Suomi on sodassa
- Kaikki puoluetta X äänestäneet tai kirkkokuntaa Y kannattavat
vangitaan, siepataan, tapetaan tai raiskataan vastapuolen toimesta
- Naapurikaupungissasi on jo tapahtunut julmuuksia, seuraavaksi
vuorossa on sinun perheesi
-Perheesi on keskituloinen, mutta olisi pieni mahdollisuus päästä turvaan
Australiaan, jos maksaisit vuosipalkkasi verran rahaa puolitutulle autokauppiaalle.
-Mitä teet?
Jos kuvatunlainen tai vastaavan tapainen skenaario uhkaisi itseäni, tekisin
varmasti ihan mitä vain, jotta saisin perheeni turvaan.
IHAN - MITÄ - VAIN !
Myisin taloni, varastaisin naapurin auton myydäkseni senkin,
maksaisin lääkärille joka poistaisi toisen munuaiseni myytäväksi,
väärentäisin paperini, tai maksaisin väärentäjälle,
Mutta veisin perheeni turvaan, hinnalla millä hyvänsä,
sillä kuten sanotaan, "Hätä ei lue lakia."
Kun sitten pääsisin turvaan vaikka sinne Australiaan, niin tietenkään
en jatkaisi moraalittomilla valinnoilla, vaan tekisin töitä.
Peltotöitä, keittiöhommia, siivousta, mitä vain saisin.
Niin varmasti moni Suomeen tulijoistakin tilanteeseensa suhtautuu.
Jos kuvittelu omalle kohdalle tuottaa vaikeuksia, suosittelen lämpimästi
sarjakuvataiteilija Ville Tietäväisen hyvin uskottavasti ja totuudenmukaisesti
Juuri näitä LaMa-järjestäjiä ensisijaisesti viranomaiset etsivät
ja koettavat tukahduttaa heidän epäinhimillisiä liiketoimiaan.
Jos sitä turvapaikkaa ei sitten myönnetä, syystä tai ei, on edessä
maasta poistaminen. Sen suorittaa lain mukaan ulkomaalaispoliisi,
rajavartijoiden avustaessa tarvittaessa toimenpiteiden toteutuksessa.
Kaikille lähtö ei ole mieleinen ja välillä tilanne voi päätyä voimankäyttötilanteeseen.
Sellainen tietysti näyttää ulkopuolisen silmin varsin vastenmieliseltä, kuten Kati
Pietarinen kertoo Voima-lehden nro 2/2013 artikkelissaan Nippuside Airlines.
Kuvatun kaltaisia tilanteita varmasti on tapahtunut, mutta tietenkään se ei ole
tavoiteltu päämäärä, että voimakeinoja käytettäisi. Työtehtävät on kuitenkin
tehtävä, olit sitten baarimikko tai ulkomaalaispoliisi. Mutta sillä erotuksella,
että baarimikko voi kieltäytyä myymästä viinaa känniselle, kun taas
virkamies ei voi todeta maastapoistettavalle "Ai et halua lähteä, no ei sitten."
Voimankäyttö ei kuitenkaan ole Suomessa silmitöntä väkivaltaa, toisin kuin
monissa muissa maissa. Täällä tilanteita harjoitellaan ja virkamiehet toimivat
pienimmän haitan periaatteella. Voimankäyttöä harjoitellaan säännöllisesti,
jotta tilanteet hoituisi mahdollisimman turvallisesti. Treenitilanteissa harjoitellaan
aina ammattimaisesti, mutta joskus voi homma mennä
lopulta myös pelleilyksi, kun kohteena on oma duunikaveri.
Uran aikana oli paljon hyviä ja hauskoja hetkiä, joista varmasti joskus kerron lisää,
hymyilyttävää materiaalia riittää runsaasti. Lopulta kuitenkin turhauduin vaikutusmahdollisuuksieni vähäisyyteen ja ajoittain liian negatiiviseen ilmapiiriin.
Tästä lyhyinä esimerkkeinä kaksi vastenmielistä tilannetta.
*****
Asiakkaan tapaus: maahanmuuttajan tulotarkastus
Linjalla tuli vastaan turkkilaistaustainen henkilö, jolla oli historiaa
laittoman maahantulon järjestämisestä. Hän matkusti pienen poikansa kanssa.
Isä vietiin kuulusteltavaksi ja poika odotti päivystystiloissa. Annoin sällille ajankuluksi
paperia ja yliviivaustusseja, jotta voisi piirtää sekä juttelin mukavia.
Kun heidät päästettiin jatkamaan matkaa, poika vilkutti minulle vielä hymyillen.
Isänsä sanoi hänelle suomeksi:
"Lopeta, se on paska."
*****
Kollegan tapaus: virkamiehen kotielämä
Vähän vanhempaa ikäluokkaa oleva virkaveli kertoi kotielämästään:
"Poika tuli koulukaverinsa kanssa kotiin. Se kaveri oli joku mulatti.
Kun kaveri vähän ajan päästä lähti kotiinsa, sanoin pojalle että:
"Tähän taloon ei sitten vastaisuudessa mitään mutakuonoja tuoda.""
*****
Puun ja kuoren välissä on hankala koettaa rakentaa väkisin siltaa.
Onneksi vastaavaa näki harvoin, mutta ei olisi pitänyt nähdä ollenkaan.
Itse en pelkää maahanmuuttoaaltoa, sillä rajalla on kuitenkin edelleen
muutaman mädän omenan lisäksi myös monia aitoja ammattilaisia,
jotka kaikesta huolimatta jaksavat yrittää päivästä toiseen ja maahanmuuttajien kohdalla täsmälleen sama juttu. Yleistäminen on itselleen valehtelua.
Luovutin lopulta voimankäyttövälineet takaisin valtiolle ja aloin parantaa maailmaa lyijykynällä ja spraymaalilla, erilaisten projektien parissa työskennellen.
Toivon kaikille kanssaihmisille syntymämaahan tai ihonväriin katsomatta rauhaa
ja suvaitsevaisuutta seinämaalauksen avulla, jonka maalasinpurettavaan taloon toissayönä lähelle Koskelan vastaanottokeskusta Helsingissä.
Graffitimaalaus on tietyllä tapaa samankaltainen prosessi kuin turvapaikanhaku;
molemmissa hiivitään pimeässä ympäristössä, kiipeillään aitojen yli ja
varotaan vartijoita. Joskus voi vaatteet revetä piikkilankaan, mutta jos kaikki menee
tavoitellusti, palkkiona on hyvä mieli ja miellyttävä lopputulos.
Kun tänne sitten saa jäädä ja kotiutua, avaa uusi elämä paljon mahdollisuuksia
niin maahanmuuttajalle, kuin kantaväestöllekin. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta kulttuurin rikastumisesta onThe Megaphone State yhtye. Jesse saapui Liberiasta Suomeen, tapasi Simon Viialassa ja kundit löysivät yhteisen sävelen.
Innolla odotan millaista kulttuurivaihtoa saamme tämän muuttoaallon
Viime postauksessa oli pientä kiukuttelua ja poikkeuksellisesti
sitä tulee toinen kerta putkeen, tosin eri aiheesta. Lupaan kuitenkin,
että ensi kerralla taas on jo positiivisempi meininki.
Mutta asiaan.
Vaalit lähestyy hurjaa vauhtia ja tällä kertaa mennään politiikka edellä.
Päivityksen maalausta peintatessa oli kulunut päivälleen 30 vuotta siitä, kun Danuta Danielsson kuritti uusnatsia Ruotsissa.
Luin linkkiin johtavan uutisen Hesarin kulttuurisivuilta 20.2. ja laitoin
lehtileikkeen talteen, tarkoituksenani palata aiheeseen vuosipäivänä omalla tavallani.
Artikkelissa toimittaja Pirkko Kotirinta kertoo mitä ylläolevassa kuvassa
tapahtuu ja miksi. Ja mihin tapahtuma on johtanut vuosikymmeniä myöhemmin.
