Tintti ja vandaalit Helsingissä

Poikkesin alkuviikosta Katajanokan suunnalla ja kiinnitin huomiota 

varsin reippalla kädellä ilmastoituun rakennukseen.

Kyseessähän oli Hotel Skattana tunnettu rakennus, 

jossa majaa piti myös Merimiespalvelutoimisto.

Jatkoin päiväohjelmaani suunnitelman mukaisesti mutta palasin illemmalla

 uudestaan tutkimaan mikä meno ja meininki meneillään.

Tunnelma oli kovin kelmeä eikä juttuseuraa tuntunut löytyvän.

Äkkiä kuitenkin kuulin näyteikkunan suunnasta kiukkuista sadattelua ja 

kääntyessäni katsomaan, vastaan tuli merimiessäkkinsä pakannut

Kapteeni Haddock, joka näytti tekevän lähtöä Merimieshotellinakin palvelleesta 

majapaikastaan.

Päättelin kapun tarkoittavan vandaaleilla purkumiehiä eikä meikäläistä, 

mutta saatoin toki erehtyäkin.

Kello näytti jo kolmea joten suuntasin Haddockin jalanjäljissä pihalle, ennenkuin 

naapuritalojen asukkaat ottaisivat kipinää yöllisistä vierailijoista.

Pihalla valkeni että jotain kummallista oli tapahtumassa kadun suunnassa.

Ja toden totta, kipinäähän siellä jo otettiin ja annettiin.

Sporakiskohuoltomiehet olivat aivan liekeissä!

Eilen fiilistelin Haddockin tapaamisen jälkeen 

Tintti -sarjiksia enemmänkin ja hyppäsin auton rattiin, Kalasatamaan suunnaten. 

Jatkoin matkaa merenrantaan ja kun olin kuvaamassa ruskan värittämää vaahteraa, huomasin laiturissa olevassa aluksessa jotain liikehdintää...

No turskatti, siellähän oli tutunnäköistä porukkaa!

 Tintti vaikutti olevan vähän hädissään, mistäköhän nyt oli kyse?

Kierrettyäni laiturille oli sielläkin tuttu hahmo taas kokenut kovia.

Haddock röhnötti mahalleen kaatuneena aluksen kannella.

Mikä tilanne siellä oli ollut kun äijäpaha noin suinpäin oli rymistellyt menemään?

Ja miten Humphrey Bogart liittyi tilanteeseen?

Merikarhuystävämme oli kompastunut jostain syystä kannella lojuneeseen koivupölkkyyn. 

Katsahdin tulosuuntaansa kohti ja kurkkasin kannen alle, 

olisiko ystävämme kenties pelästynyt jotakin?

En löytänyt mitään merkillistä karmean epäsiisteyden lisäksi.

Ohjaamossa myös meno haiskahti epäilyttävältä,

ohjauslaitteita ei näkynyt mutta  runkopatja ja muuta roskaa sinne oli tungettu.

Aivan kuin alus olisi ollut hylätty ja muodostunut kelluvaksi kaatopaikaksi.

Sitten löyty syy Haddockin säntäilyyn. Ukkopaha lienee pelästynyt 

nähdessään nuuskapurkin ja nallipyssyn, yhdistettynä liialliseen romminkittaamiseen

saattaa se laukaista mielikuvituksen valloilleen.

 Päätin vaihtaa maisemaa ja toivotin sarjakuvasankareille hyvää matkaa,

minne he sitten purjehtisivatkaan.

Jos arvata saa, millaista musiikkia miehet kuuntelevat, 

kun vihdoin merelle pääsevät, heitän veikkauksen:

Tapio Rautavaara: Vain merimies voi tietää

Pikkusällin synttäripiissit

Poitsulla on tänään synttärit, joten sen kunniaksi pari seinäsessarijuttua...

Graffitikulttuurissa on se(kin) hyvä puoli, että sen avulla voi juhlistaa monenlaisia tapahtumia "vähän isommalla onnittelukortilla". Seinillä on nähty maalauksia synttäreiden johdosta, vauvauuisten ansiosta, hääjuhlan kunniaksi ja tietysti myös hautajaisten takia osanotto- aiheisia maalauksia.

Jos joku olisi pitänyt kirjaa vaikka siitä, kuinka monet polttaripiissit esim. Suvilahti-Kalasatama-akselilla on yhteensä toteutettu näiden 2009-2013 vuosien aikana, niin aika mones ruutuvihko varmaan olisi jo käytössä. 

Meidän perheessä on ollut tapana kesäisin maalailla isä-poika-meiningillä kerran-pari vuodessa. Monesti sillä tavoin on juhlittu pikkusällin synttäreitä, joita tänäänkin taas vietettiin, nyt jo kolmattatoista kertaa. Tällä kertaa tosin ei tahrittu sormia maalilla vaan vähän tavanomaisemmin juhlistettiin hattaran parissa Lintsillä.

Mutta muutamia sessareita on hyvällä fiiliksellä vedelty aiempina vuosina suihkemaalauksen merkeissä eri kaupungeissakin ja tässä muutamat fliksut parilta reissuilta Suvari-Kalis-akselilta.

Suvilahteenhan seinä tuli 2009, joten sopivasti ukkelin yhdeksänvuotis -synttäreille. Iskä veti linjat ja pikku-ukko fillasi.

Muutaman tunnin jälkeen seinässä oli molempien suosikkidekkari Nikke Knatterton

 ja villejä sällejä kuvaava ritsa sekä synttärikakunlohko kynttilöineen kertoi että YSI tuli täyteen. Äiti hoiti huoltotehtäviä ja toi välillä juotavaa ettei helle haitannut liikaa maalaripoikia.

Viime kesänä poitsu ehdotti että mentäisi tekemään yhteinen setti, johon pienempi lippispää vääntäisi yksinään letterit ja isompi lippispää vastaisi charactereista. Teemaa vähän pohdittiin pidemmin ja päädyttiin kunnioittamaan kotimaista lastenkirjallisuutta. Risto Räppääjä on hauska hahmo ja mainion hulvaton kirjasarja, joten siirrettiin Risto ja Nelli parimetrisinä vanerille. Mallikuvat löytyi oman kirjahyllyn kautta:

Kuten muistatte kenties, niin viime kesä oli kohtalaisen sateinen, siitä syystä maalauspäivänäkin saatiin homma käyntiin vasta iltapäivästä, joten ei mennyt ihan tuubiin sillä kertaa. Mutta yrittää täytyy, ja hauskaa pidetään vaikka hampaat irvessä.

Fonttirakentaja sai hommansa valmiiksi jo kun olin itse vasta puolimatkassa. Vähän alla olevan kuvan ottamisen jälken rouva tuli poimimaan nuoremman suhikijan iltapalalle ja pehkuihin. Minä jäin hoitamaan homman loppuun.

Pari tuntia myöhemmin tilasin emännän poimimaan itsenikin viimein pehkuihin.

Seuraavan aamun päiväkuva kertoi kuitenkin että ukkelit kävi kyhäämässä ihan onnistuneet setit.

Tänä vuonna ei (vielä) ole kaksistaan seinälle keretty, toki paljon muuta sitten onkin tehty sen sijaan. Mutta kesä on yhä kesken; vielä kerkeää vaikka mitä!

Loppuun tietty räppiä... kesällä elämä ei ole ollenkaan hassumpaa!

Risto Räppääjä: Ei hassumpaa

Ihan Tuskassa

Festarit pyörii täyttä häkää parasta aikaa.
Hietsussa mekastaa Rock the Beachja Suvilahdessa jengi hikoilee "Tuskan
paiskeessa", kuten festarin vanha paitaslogan kertoi.

 Junnuna tuli jonkun verran käytyä hevin mäiskettä katsomassa. Metallica-paita päällä ja itse tussattu Anthrax-lippis päässä poikkesin Hämeenlinnan Ahvenistolla kahdesti (1990-1991), homman nimi oli Giants of Rock.  Edelleen harmittaa että 1989 jäi käymättä, silloin mestoilla oli sentään Anthrax ja Suicidal Tendencies. Menomatka sujui junalla ja asemalta käveltiin perille. Seurana reissuilla oli Riihimäen pitkätukista mm. Ville, Tamo, Joksa ja Janne sekä muutamia muita paikallisia moshausaddikteja, kuten Tammisen Janne ja Tuomisen Sämpy. 

Sepultura ja Sodom tuli nähtyä ja muutama muu orkesteri siinä sivussa, kuten kotimaisista Waltari ja tietysti Stone (johon liittyy myös tämä blogaus). Molempina vuosina ilma oli helteinen joten nestetasapainostakin oli huolehdittava, kuten 16-17 vuotiaana asiaan kuului siihen aikaan. Eli Mehukatin voimin... Viimeiset keikat alkoi muistaakseni klo. 22.00 , mutta ensimmäisellä kerralla skipattiin suosiolla viimeisenä esiintynyt Uriah Heep , koska ei paljon viisikymppiset vanhukset jaksanut kiinnostaa. Kulkuyhteydet paluun suhteen oli astetta hankalemmat, koska viimeinen juna lähti Riksuun jo ennen kuin tapahtuma päättyi ja vaikka faija tarjoutuikin hakemaan kotiin, niin molempina vuosina tuli teinipojat reteesti taksilla takaisin ja kunniakierros vielä kaupungin läpi.

Se historiasta tällä erää. TUSKA on juuri nyt käynnissä ja myönnettäköön, että siellä en ole ikinä käynyt. Pari kertaa on ollut lähellä kun on ollut joku legendaarinen bändi mestoilla, mutta koska nykyisin en hirveämmin hevistä välitä niin on jäänyt väliin. Eikä sitäpaitsi kaljulla moshaaminen ole kovin järkevän näköistä, ainoa jolla se näyttää hyvältä on Scott Ian. 

No mutta. Koska olen virallisesti parasta aikaa "lomalla" niin käytin yhden yön hevirokkifiilistelyyn Kalasatamassa betonia maalaten ja korvanapeista Anthraxia kuunnellen. Siinä Suvilahdessahan se pitkätukkasirkus pyörii, joten sikäli oli paikka ja aika kohdallaan tällä kertaa. Olin jo jonkun aikaa miettinyt, että noita keltaisia tikkaita olisi kiva jotenkin sisällyttää johonkin sopivaan juttuun, niin saisi möhkäleestä vähän kauniimman:

Ajatuspajatso pyöri korvan takana aina silloin tällöin ja nyt se piti purkaa ulos. Sankariksi valikoitui pitkän kaulansa ja sopivan rokkaavan semi-irokeesinsa ansiosta kirahvi. Ja vaikka Kiss ei tällä kertaa lauteilla olekaan, niin täpläturkin kieli haastaa jopa Genen ihan tasaväkisesti.

http://www.hdwallpapers.in/giraffe_pair-wallpapers.html

Eipä muuta kun hihat ylös ja hommiin.

Illan tullen hämärtyy pariksi tunniksi, vaikka kesä onkin parhaimmillaan. 

Mutta pian arska taas kuikuili esiin:

About näihin aikoihin paikalla kävi kaasuttelemassa autollinen "koviksia", joista rohkein huusi ohiajavasta autosta: "V***n hintti, mitä v****a sä teet?!" En kerennyt vastaamaan, koska pröm pröm -kaasuttelija jatkoi matkaansa. Muutamaa tuntia aiemmin samaa vee-sanaa huudettiin lasipulloja rikkoen Suvarin puolelta oikein urakalla illan pimetessä ja jonkunnäköistä laumapainiakin siellä näytti olevan. 

Joidenkin nähtävästi piti ottaa se paitaslogan kirjaimellisesti.

Mutta aamukuudelta homma oli lopulta valmis:

Siinähän se rokkaa. Kaveri diggailee kimaltavista killuttimista, joten on korvien lisäksi ripustanut kaulallekin muutamat rinkulat. Tätä kuvakulmaa silmälläpitäen roudasin möhkäleen päälle pari betonilohkaretta jotka maalasin myös, jotta sain irokeesin ehjemmäksi. Eli oheisläppä "ihan tuskassa" viittaa festarin lisäksi myös siihen, että selkäranka ruuvattuna kun tällaisia rakentelee, niin Panadolit on paikallaan.

Perustäksyä en tällä kertaa laittanut, vaan hihamerkki bändilogotyyliin farkkuliivissä korvasi sen. Esiintyjälistassa on juurikin tänään nimittäin laulu- ja soitinyhtye Testament, joka päättää Radio Rock-lavalla päivän  ohjelman klo. 20.30-22.00. Olis toki kiva nähdä nämä rokkiveteraanit, mutta ehkä käyn kirahvin herteilla kuuntelemassa.

Jos nimi ei sano mitään, niin tästä aukeaa: 

Testament - Practice What You Preach

Mosh!

Vaarallinen Juhannus

Vaikka tossa aiemmin linkkasinkin jo kesäjuhlapostauksen, niin laitetaan vielä kerta kiellon päälle. Juhannushan on kuitenkin vuoden vaarallisin juhla, joten tämännimisen bloginkin on asiaan reagoitava. Poikkesin eilen Kalasatamassa juhlistamassa alkavaa lomaani, suljen luurin 6 viikoksi ja satunnaisesti kurkkaan tsägällä läppäriä. Kavereille tiedoksi että meilitse tavoittaa parhaiten, mutta huonosti.

Mutta kuitenkin se vaarallisuus... kuten monesti niin tumma huumorihan toimii. Monella duunipaikalla on varmasti taas lyöty kossupulloista vetoa, kuinka monta kuollutta Juhannus tänä vuonna kerää. Oma vakioveikkaukseni on aina 17 kpl ja kerran olen sillä pullon saanutkin.

Tässä yhteydessä siis toivotan vielä itse kullekin Hendenvaarallista Jussia! Jos makkaranpaiston ja saunomisen jälkeen alkaa pikku hiivassa tehdä mieli kalastamaan, niin ota kelluntaväline mukaan ja laita verkkarit jalkaan, niin ei Mononen korjaa ainakaan sepalus auki.

Palataan paremmalla, moikka

Voi vappu mikä Kalasatama!

Monesti on tullut aiempina vuosina kerättyä porukka aina välillä ja sitten kimpassa käyty milloin missäkin maalaamassa. Porvoossa ehkä eniten, silloin kun Suvilahtea saati muita mansikkapaikkoja ei vielä ollut. Nyt kun seiniä on niin useammin tulee poikettua itsekseen, silloin kun ehtii. Sellaistahan se aikuisen elämä on; kellon ja kalenterin tahdittamaa vähän liikaakin.

Kävin kuitenkin pyörähtämässä Kaliksessa koulumatkalla, kun kuulin että siellä oli pari päivää sitten ollut hyvä lauma Tekijämiehiä liikkeellä; teemana oli ollut legendaarinen sarjakuvamestari Don Martin. Samalla ajattelin poimia lumien alta paljastuneita "roskia" joista työstän materiaalia meneillään olevaan projektiin, duuneja tulevaan näyttelyyni.

Ja voi Morjens, kyllä kannattikin poiketa... Ei voi kuin ihailla kuinka siistiä onkaan asua Suomen Helsingissä, jossa seinää riittää ja maalia löytyy läheltä. Puitteet suihkemaalaamiseen on niin ihanteelliset että muutamien vuosien aikana taso on noussut ihan miljoonasti.

Heti kärkeen se MAD-lehdestä tuttua sarjisgurua kunnioittava teemasetti ja perään muuta tuoretta tavaraa satamasta:

Tästä lähtee yksittäisemmät piissit, joukossa toki muutama pienempi yhteiprojektikin näköjään. Hauska nähdä kuinka jengi hioo kykyjään ja kuinka tyylikirjo on todellakin monipuolinen. Charaktereita, nuolia, tähtiä, kulmikasta,pyöreää, you name it. Lateksitaustoilla tai ilman, mutta hartaasti ja taidolla.

Kaikkea löytyy moneen makuun.

Vielä kurkkaus muualle; Vantaa tulee perässä lupaseinien suhteen mutta Myyrmäen rampin päädyt jo kukkii myös helmiä:

Mutta aina voisi olla paremminkin. Yhä vieläkin odotetaan sitä kuinka tylsänharmaat ja likaiset sillanaluset ja alikulkutunnelit voisi näyttää huomattavasti paremmilta ja koiranulkoiluttajienkin kelpaisi katsella katutaidetta kirkkoveneiden sijaan.

Siksi loppuun pari luvatonta työtä Vantaan pohjoispuolesta, tänään kuvattuna:

samassa kuvassa vahingonteko ja ympäristörikos

Ylläolevan kaltaista jälkeä on yhä ympäri Suomen. Jokainen  alottaa jostain, mutta jos ei pääse treenaamaan niin homma pysyy sotkemisena.

Valitettavan epäselvä, kuvattu autosta ajaessa 80 vauhdissa liikennevirrassa

Tässä kuitenkin toinen ääripää luvattomasta; tyylit ja taidot hallussa ja ketä tälläinen kiusaa? Aika moni varmasti ostaisi jos olisi kehystettynä kankaalle maalattuna myynnissä galleriassa tai vaikka jonkun tapahtuman yhteydessä. Tällä hetkellä se on rikos ja saa nähdä kuinka kauan söpöläinen saa betonissa olla ennenkuin se buffataan pois putsaajafirmojen toimesta ja sitten se betoni on taas likaisen harmaa.

Kuka voittaa?

Muutosta odotellessa... hyvää vappua, olkaa ihmisiksi.

Simanjuontimusiikkina SuperJannen Munkkisaari 

peace