Skattan näyttelyduunien taustatarinaa

Toukokuun lopulla avasin taidenäyttelyni Hotelli Katajanokan pohjakerroksessa, entisen vankilan entisöimattömässä eristyssellissä. Parin kuukauden aukiolon aikana vieraskirja onkin saanut kivasti mustaa valkoiselle. Näyttely on paikallaan vielä kuukauden, elokuun loppuun saakka, joten jos et ole käynyt kurkkaamassa niin vielä ehtii. Viimeisen kuukauden kunniaksi avaan nyt muutamien kuvien avulla tekohetkien tunnelmia. Näyttelyn nimihän oli "Here 2 Stay?" 

Nimen taustasta sen verran avausta, että nimi on johdettu Legendaarisesta junanvaunuun maalatusta graffitista, jossa luki nimenomaan "HERE TO STAY" Näyttelyn nimen valinnalla haluan osoittaa kunnioitustani Suomi-graffitin pioneereille. 

Sen lisäksi kyseinen teksti sopii hyvin kuvaamaan myös vankilaoloja; kuka sinne jäädäkseen menisi?

Taustaa näyttelyn syystä ja synnytyksestä voi lukea tästä blogitekstistä.

Näyttelyn työt on kasattu kevät talven aikana, poikkeuksena yksi työ, joka oli jo ensimmäisessä näyttelyssäni vuonna 2006 Korjaamon Baarissa. Rakennuspalikoina silloisessa näyttelyssä oli paljon purettavista rakennuksista ja autiotaloista kerättyä materiaaleja. Tämän ainokaisen nimi on "Vankeutta 1,5 vuotta" Silloisessa näyttelyssä teemana oli "Työrauha Katutaiteelle" ja koetin näyttelyni avulla omalta osaltani kyseenalaistaa vielä voimissaan olleen"Stop Töhryille"- projektin. Työ koostuu kahdesta taulusta, jotka on toteutettu öljyväreillä vanerilevyille. 

Duunin nimi menee vähän ristiin työssä mainittavien vankeusrangaistusten kanssa, teoksessa lukee "1v 5kk", joka tietysti on vähän eri kuin 1,5 vuotta. Mutta sillä nimellä se on kulkenut alusta saakka, joten lainataan vaikka Pilatusta tässä vaiheessa: "Minkä kirjoitin, sen kirjoitin".

Tuoreemmatkin näyttelytyöt on myös aikaansaatu roskalavalöytöjen ja purkutalojen suosiollisella avustuksella. Muina työvälineinä oli perinteisempien paletin ja siveltimen sijasta mm. tällaista arsenaalia:

Töitä selliin vein kaikkiaan 19 kpl. Puhe oli aluksi n. kymmenestä, mutta ideoita puski sen verran että muutama piti jättää toteuttamattakin ajanpuutteen takia. Joistakin duuneista tuli tehdessä huomattavasti monimutkaisempia kuin oli tarkoitus, esim. "Vapaa Kahleista" sai interaktiivisen osuuden, kun tuli mieleen liittää osaksi työtä vanhasta kaiuttimesta löytynyt iso magneetti. Niinpä lopullisessa työssä kännykän ja vieterin välinen kettinki voi joko roikkua ilmassa tai nojata taulun taustalla olevaan magneettiin, katsojan mieltymyksen mukaan. 

Vankilassa ei kännykkä soi, eikä kalenteri juoksuta tienestejä metsästämässä. Siinä mielessä kiven sisällä on vapaampi kuin perus arjen oravanpyörässä.

Mitäs siitä vanhasta kaiuttimesta sitten tuli?

"Pakokeino 2 & 3" Kahdella tavallahan tuon narun avulla pääsee pois kaltereiden takaa...

Signeerasin ylläolevan työn raaputtamalla kuvassa näkyvään boksin vasempaan alakulmaan, samaan tapaan nimmaroin "365"-duuninkin:

Kyseinen kolmekuusvitonen näytti alkuun tältä:

Pohjalle lastulevyä joka alun perin oli Nokia- housessa työpisteiden välisermi. Muuttofirman työkeikkojen aikana muutama vuosi sitten eri kokoisia sermejä viskattiin roskiin isot määrät ja otin nipullisen talteen, taidetarkoituksiin. Numerot puolestaan on Osuuspankin puretusta toimitalosta kerrosten porrastasanteilta, matkamuistona tältä reissulta.

Toinen vähän erikoisempi signeeraustapa on myös neulominen. Eri katutaiteiden muodoista diggailevana halusin antaa kädenojennuksen neulegraffitiharrastajille, tehden kirjaimellisesti kankaalle toteutetun työn näyttelyyn. Kirppiksiltä on vuosien varrella tullut kerättyä joitakin kledjuja talteen pelkästään printtien kangaskirjainten takia ja tässä yhteydessä niille löytyi viimein käyttöä, vähän punkzine-henkeen kankaalle ripottelemalla. Duuni syntyi riippumatossa loikoen, neulomalla takaterassilla kevätauringossa lumihangen yllä. "Hende Was Here" työn taustakankaaksi valitsin Marimekon Jokapoika- paidasta selkäosan, koska loppupeleissä ihan kuka tahansa meistä voi joutua lusimaan vähänkin huonommalla onnella. Kohtalo ei aina ole ihan omissa käsissä. Vaikkapa joku ex-heila tai kateellinen työkaveri tms. voi nopeasti antaa perättömän ilmiannon sinusta ja seuraukset voi olla vaikka kuinka vakavat. Tai käyt duunissa ja pomo jättää verosi eteenpäin tilittämättä ja saat syytteen veronkierrosta. Tai jotain muuta vastaavaa, onhan näitä tarinoita kuultu. 

Entäs jos sinne kiven sisään sitten joutuisi? Omasta syystä tai ilman syytä? Mitä seurauksia sillä olisi perheeseen, tai muuhun siviilielämään? Näitä ajatuksia mietiskelin tehdessäni "PerHe"-duunia. Alku sanasta on ihanaa, pehmeää ja söpöä, mutta kun sinä lähdet lusimaan ja He jäävät kotiin niin säröily ja säkenöinti hajottaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Sen verran totista urheilua näyttelyn kasaaminen oli, että vanha tuttu kolmikko"verta, hikeä ja kyyneleitä" oli tässäkin pelin hengessä mukana.

Erästä työtä varten piti vaivata sukulaismiestä, joka vietti Riihimäen Vankilassa useammankin elinkautisen; vartijana. 

Halusin tehdä entiseen vankilaan sellaisen taulun, josta välittyisi 

niin maan perusteellisesti maalaisjärkeä ja rentoa virkamiesmäisyyttä. Sankarina duunissa olisi siis Artturi Sakari Reinikainen. Tähän työhön olisi sukulaismiehestä ei hiuskarvan, vaan viiksikarvan verran apua. Pyysin häntä saksimaan muutamia viiksikarvojaan, jotta saisin pensselin harjaksista muodostuvaan  ylähuulikarvoitukseen ainutlaatuista aitoutta muurien sisäpuolelta. Niinpä posti toikin pian kirjekuoren jossa huolella elmukelmuun pakattuna oli parikymmentä osittain jo harmaantunuttakin viiksikarvaa.

Viiksien lisäksi homma sisälsi monta muutakin työvaihetta. Aluksi luonnostelu ja pohjaväritys pastelliliiduilla, siihen päälle spraymaalia siveltimillä ja viimeistely maalitusseilla. Konstaapelin suikkaan vielä aito suomileijona- nappi suoraan virkapuvusta, niin se oli siinä. Taustan jätin maalaamatta, jotta lastut näkyy kunnolla. Halusin tuoda esille sen näkökulman, että maamme virkamiehissä (oli sitten kyseessä vaikkapa poliisi, Kelan konttorirotta, tai muu elämääsi vaikuttava ulkopuolinen päätöksentekijä) on liikkeellä aika monia elämäänsä kyllästyneitä puupäitä, mutta onneksi myös rentoja mutta reippaita Reinikaisen sielunveljiä löytyy joka ammattikunnasta. Niinpä sieltä löytyy tarvittaessa myös tuki ja turva.

Mitä taas tukeen tulee, niin talvella vankilalla ensi kertaa poiketessa tuli yksi idea ihan seinästä repäistynä:

Katajanokkalaista katutaidetta vuodelta 1903.

Niinhän sitä sanotaan että linnaan mennään lukemaan tiilenpäitä. Sanoista tekoihin:

Kävin poimimassa Kalasataman rakennustyömaan jätekasasta puolikkaita tiiliä, jotka vasaralla ja hiomakivellä muokkasin tarkoitukseeni sopiviksi, raameiksi löysin purkutalosta vääntyneen metallisen kehikon ja tein laastista valoksen käyttäen pohjana taas vanhaa sermiä, josta vain pintakankaan olin skalpeerannut pois.

Siinä sitä lukemista nyt löytyy. 

Monihan on linnassa lukenut itselleen ammatinkin, ahkerimmat lusijat varmaan useitakin.

Tiiliin liittyy myös toinen duuni, johon materiaalia kerääntyi myös vähän sieltä täältä. Alunperin piti tulla vähän toisenlainen kollaasi, mutta kun perheen kesken käytiin lomalla Nizzassa niin kivikkoisesta uimarannasta löytyi sen verran tyylikkäästi meriveden silottelemia tiilenpalasia että ne sopivat teokseen kuin viila kakkuun, joten matkalaukkuun kertyi pari kiloa merivedessä marinoitunutta Nizzalaista tiilimurskaa.

Pohjalle laitoin toisesta valtionlaitoksesta (Sotilassairaala Tilkan lopettamishuutokaupasta) peräisin olevan työtuolin istuinosan. Vähän sommittelua ja eri rosoisia tiilenpaloja sekä Pispalan tikkutehtaalta poimittuja metalliromuja yhdistämällä kerron kuinka vankilan toimintamalli perustuu rikollisten "särmien hiomiseen" vankeustuomion aikana.

Isompikin muurinpala oli lillumassa rantavedessä joka kiinnosti ottaa mukaan, mutta "ehkä" se oli turhan kookas matkamuistoksi.

En tiedä mistä ylläoleva murkula oli leikattu, mutta jos leikkauksista puhutaan, niin näyttelystä löytyy myös teos nimeltä "Gold Cut". Terminä Kultainen leikkaus liittyy geometriaan ja kuvataiteeseenkin, mutta tässä yhteydessä se liittyy enemmänkin leikkauksen suorittajan lompakon paksuuteen...

 Varsin epäselvää horinaa, tiedän. Mutta ehkä kuva tekoprosessista avaa asiaa enemmän:

Näin kirppiksellä nyrkkeilysäkin, jonka merkki oli Gold Cup. Hämmentelin hehkulamppua hetken aikaa kaljun alla ja lopulta palaset kolahteli kohdilleen. 

Lusiessa vangit helposti suunnittelevat kuinka kostaa ja kenelle tuomion aiheuttama kärsimys. No nyrkkeilysäkkihän on klassinen vihanpurkamisen kohde. 

Gold Cup muuttuu yhtä kirjainta vaihtamalla leikkaukseksi ja leikkaamalla firmojen kuluja valkokauluspukumiehet ovat saaneet aika paljon epätoivoa ja katkeruutta kylvettyä lompakoidensa lihottamiseksi. Ja kun ihminen on epätoivoinen, seuraa epätoivoisia tekoja, jotka pahimmassa tapauksessa palkitaan tällaisilla kakkukesteillä. 

Aiemminhan jo kerroin 

Murhaajamaton tekoprosessista ja kun pari päivää sitten kävin näyttelyä siistimässä, niin huomasin että ihan mukavasti on matosta maalipinta kulunut tummemmaksi ja mitä nyrkkeilysäkkiin tulee, niin kivastihan tämän fotaamisen jälkeen siihen silmälasien kohdalle oli kuoppaa tullut.

Näiden yhdeksän esitellyn teoksen lisäksi siis 10 muutakin paikanpäällä, käy kurkkaamassa ja tutkimassa sisäistätkö tulkintojani. Myynnissäkin ne on, jos joku niin paljon miellyttää.. vaikka aika tummanpuhuviahan aiheet on tällä kertaa.

Avajaisia vietettiin 22.05. ja ajoittain oli jopa tungosta, kuten kuvasta näkyy. Mutta nyt kesähelteillä vierailu kiven sisällä voi virkistää, myös hotellin terassi on auki päivittäin.

Loppuun vielä näyttelyn virallinen Making Of-video, joka on Felt Fotografin Larin käsialaa, räpit sylkee MC Scure

Lapsille parempi maailma, kiitos.

Pieni varoitus heti kärkeen että tää kirjoitus nyt saattaa saada jonkun lukijan harmistumaan tai muuten vaan reagoimaan voimakkaasti. Aihe on kuitenkin sellainen jota olen eri yhteyksissä koettanut tuoda esille töideni ja tekojeni kautta. Tällä kertaa se tiivistyy edesmenneeseen tiarapäiseen pikkutyttöön. Korostan että en missään nimessä halua mässäillä murheellisella asialla, saati koettaa hyötyä aiheesta. Tää on mun keinoni tarkastella asiaa ja koettaa saada muutkin pohtimaan mitä asialle mahdollisesti voisi tehdä, ettei tilanne toistuisi.

Olen siis yhden lapsen isä. Jo joskus 16-vuotiaana aloin miettimään ihan vakavissani omien tulevien lasteni nimiä. Silloin olin sitä mieltä että ainakin 3 lasta on hankittava ja niiden kanssa sitten voi kikkailla ja peuhailla mitä vain. Valitettavasti eri tilanteista johtuen loppujen lopuksi tulokkaita on saapunut kuitenkin vain yksi; "Pätkä" vuosimallia 2000. Kaverista on ennustettu neuvolassa 192 cm pitkää pituuskasvun puolesta, joten siksi aloin käyttää kyseistä lempinimeä jo hyvissä ajoin, jotta parin vuoden päästä voin sitten käskeä korstoa kotiin kaupungin yöelämästä180 senttisellä auktoriteetillani, poikaa ylöspäin katsoen: "Noni, Pätkä, nyt himaan niinku olis jo!" ;)

Pikkuväki on niin mahtavaa kansaa, että koska itselläni ei jälkikasvua ole enempää, niin olen koettanut sitten parantaa usein eri tavoin muiden lapsien tilaa niin YK-joukoissa, Rajavartiolaitoksessa, kuin Funk On- tapahtumissakin esim. kouluilla ja nuorisotaloilla. Joka puolella kuitenkin tulee vastaan ihania ipanoita, joilla ei välttämättä ole turvallista aikuista lähipiirissä, joka jaksaisi katsoa kuinka tenava tekee kuperkeikkaa, kiipeää puuhun tai laulaa nuotin vierestä. Saati sitten kuunnella huolia ja koettaa neuvoa rakentavasti mutta rohkaisten.

Siitä syystä tämä Tapaus Eerika on omalla kohdallani aiheuttanut hyvin vahvoja reaktioita ja koen suurta  voimattomuutta kun tuollaisia asioita pääsee tapahtumaan. Jokainen lapsi ansaitsisi tulla huomatuksi ja kohdelluksi rakkaudella kasvattaen. Paikoitellen se on vaativaa ja kaikille isille ja äideille tulee väsyneitäkin päiviä. Mutta jossain on oltava se raja ja vaikka onkin surullista että erilaisia lastensuojeluviranomaisia täytyy olla, niin joskus sekään ei tunnu ikävä kyllä riittävän.

Tällä kertaa siis kuvamateriaali liittyy erääseen "maalaukseeni", jonka tein sinne 

Katajanokan näyttelyyni.  

Halusin antaa edes pienen lisärangaistuksen sille lapsensa tappajalle ja etsin googlesta Eerikan isän kuvan. Koska heppu oli jonkinsortin huttumuusikko, kuva löytyikin helposti vaikka murhaaja peittikin oikeudessa kasvojaan. Koska en tietenkään pääse vankilaan antamaan sedälle luunappia, niin sovelsin vanhaa woodoo-menetelmää. Neulojen ja nuken sijasta päätin ex-huonekalukauppiaan poikana hyödyntää mattoa. Hankin terassikäyttöön tarkoitetun "nurmimaton" ja tein selväksi lopputulokseen, että sen naaman päällä olisi hyvä sitten pomppia kunnolla. Normaalistihan se puistonurmikenttien kieltotaulujen teksti menee: "ÄLÄ TALLA NURMIKOITA". Tässä tapauksessa siis versioin tekstiksi: "MUISTA TALLATA"

Näin se duuni syntyi:

Luonnostelu maton pintaan sujui taululiidulla. Virheet "kumitin" tiskirätillä.

Uskollinen apuritrio: kolmioviivain, maalarinteippi ja askarteluveitsi.

Runko valmiina meikkaukseen... Muutama tunti takaterassilla selkä kyyryssä pikkupensseleillä valkoista lateksia mattopintaan sutien.

Lateksi oli saatava kuivumaan aika nopeasti, näyttelyn avajaisiin oli pari päivää jäljellä. Ravintolakokin työhistorialla valitsin keittiöstä sovelletun menetelmän kypsentää kaverin tehokkaasti: sauna päälle ja miedossa lämmössä pää alaspäin riiputtaen muutama tunti. Voitte uskoa että saman haluaisin nähdä tapahtuvan kohteelle itselleen, sen verran "silmä silmästä, hammas hampaasta" ajatusmalliin uskon, vaikken väkivallan ystävä olekaan.

Siellä se makailee. Hotelli Katajanokan kellarikerroksessa, eristyssellin lattialla. Jos olet menossa kurkkaamaan, suosittelen jalkineiksi nappiksia. Mikäli vaatekaapistasi löytyy piikkarit, yhä parempi.

Hyvää kesälomaa kaikille. Pussatkaa lastanne ja antakaa hetki kiireetöntä huomiota.

Loppuun musaa,  tällä kertaa eri genrestä kuin normaalisti:

PMMP: "Ystävä sä lapsien"

Hende: "Here 2 Stay?"

Tänään siis on se päivä, jota on odotettu. Nyt saa vihdoin kertoa kunnolla mitä on meneillään ja miksi viime ajat olen ollut poissa koulun penkiltä ja graffitiseiniltä sekä "miksei musta kuulu mitään". Syynä kaikkeen on taide. Sattuman kauppaa tavallaan, mutta hyvän sellaisen. Hivenen taustaa, miten juttu meni:

Kuten siis jo aiemmin olen kertonut, niin selkärangan murtumiseni jälkeen oli keksittävä millä tulen jatkossa sitä elantoa saamaan, kun kaikki raskaammat fyysiset työtehtävät on kielletty. Sinänsähän ajatuksia ja haaveita oli jo valmiina taiteilijaurasta, mutta koska minkään valtakunnan todistusta ei taiteiluista ole, niin aika toivotonta niitä duuneja on siltä alueelta metsästää. Yritetty on; paksu nippu työhakemuksia on lähtenyt mainostoimistoihin, kirjakustantamoihin, suunnittelufirmoihin, eri kaupunkien nuorisotoimiin jne. Vaikka kokemusta ja opittua tietoa on korvien välissä paljonkin, niin 99%:sesti haettavissa duuneissa kaivataan paperilappua, jossa joku luotettava ja arvostettu opettaja kertoo että opiskeltu on. Siksi siis oli luonnollinen askel, että hakisin koulutuspaikkaa. Kevään 2012 yhteishaku oli meneillään ja koska olin sisällä laitoksessa, Synapsian sosiaaliohjaajan kanssa kartoitimme opiskelupaikkaviidakkoa, aikaa hakuajan umpeutumiseen oli pari viikkoa. 

Sairaslomalla olisi tietysti voinut myös levätä. Mä piirsin.

 Lopulta laitoin hakemukset neljään kouluun (pari kulttuurituotanto-linjoille ja pari graafisen suunnittelun pariin). Ennakkotehtäväthän piti tietysti tehdä ja aika nopealla sykkeellä rypistin jotain kasaan. Hakupaperit vein viimeisen puolen tunnin aikana Helsingin Metropoliaan ja Lahteen ajoimme vaimon kanssa viemään Muotoiluinstituuttiin paperit myös vaikka kellonaika olikin jo ummessa, haku-kirjekuoren sain kuljetettua kuitenkin vahtimestareiden kopin postilaatikkoon,  vaikkei se mihinkään johtanutkaan. Opiskelupaikka valmistavaan koulutukseen jäi saamatta. Piti keksiä muuta. Tutkin vaihtoehtoisia kouluja kansanopistopuolelta ja kävin HEO:ssa yrittämässä. Tyhjä kortti käteen. Sitten Laajasalon Opisto, jonne lopulta pääsin sisään. Lukuvuosi onkin ollut mukava ja opettajamme Vesa Ilmarannan sekä muiden maikkojen ansiosta ei todellakaan ole tullut aika pitkäksi. Oppituntien lomassa on tarinoitu vaikka mitä ja heitelty monenlaisia ideoita ja visioita. 

Piirustuksen opettajamme Tiina Aromaa kysyi eräällä tunnilla, olisiko kellään ehdotuksia mielenkiintoisista paikoista, jonne voisi mennä piirtämään miljöötä mallista. (Syksyllä olimme piirtämässä jo mm. Linnanmäellä ja Kansallismuseossa.) Ehdotin muutamaa paikkaa, joukossa myös Katajanokan Vankilana suurimman maineensa kerännyt Best Western Hotelli Katajanokka. Tiina innostui vankila-ajatuksesta niin paljon, että kävi pian paikanpäällä kysymässä piirrosmahdollisuutta. Hotellilla hän tapasi myynti- ja markkinointipäällikkö Pipsa Kyöstiön ja naisilla synkkasi niin mukavasti, että Tiina sai hyviä uutisia koulussa kerrottavakseen. Asia eteni edelleen; kuviksen linjalla on aina aiempina vuosina ollut kevätnäyttely oppilaiden töistä. Tänä vuonna myös ja asiasta oli ollut puhetta Pipsan ja Tiinan kesken, josko näyttely pidettäisi Skattalla. Lopulta luokan oppilasmäärästä ja muutamasta muusta syystä johtuen luokan näyttely pidetään kuitenkin toisaalla. Kuullessani Tiinalta että eristysselliin olisi ollut mahdollista viedä taidetta, sanoin välittömästi ottavani selvää, jos voisin pitää sellinäyttelyn itse. Valmiita töitä oli tietysti nolla, mutta jos tuollainen mahdollisuus avautuu niin silloinhan se on otettava! Ajatus sopi Tiinalle oikein hyvin ja kun menin Pipsan juttusille melkein samantien, niin myös hän oli mukana juonessa välittömästi.

Skattan kivitalo,
foto: Lari Järnefelt

Galleria... 

...eristysselli

Ottaen huomioon, että edellämainitut keskustelut käytiin maaliskuun alussa, on juna kulkenut siitä lähtien aika lujaa... Oli keksittävä aiheita duuneihin, hankittava materiaaleja, suunniteltava tapahtuman kokonaisuutta, jne. Ajatustyötä tehdessä tuli myös mieleen eräs vanhempi idea jota voisi kenties viritellä näyttelyn jälkimainingeissa (mutta siitä sitten joskus lisää jos asia etenee). Siihen liittyen kuitenkin kerroin luottofotaaja-ystävälleni Feltin Larille suunnitelmista ja kuten tiedossa on, Laria ei tarvitse kauaa houkutella. Vastaavalla innokkuudella "joo mennään heti, mä oon messis"- tyylisiä ystäviä on vuosien varrella ollut tarkkaan ottaen 3 kpl: Nikkasen Tamo yläasteella, Signmark-Marko ja Lari. Iso lauma muitakin hyviä tyyppejä on toki, mutta he käyttävät yleensä ehdotusten pohtimiseen pidempään kuin puoli sekuntia. Lari halusi panostaa asiaan myös paljon ja ehdotti jos tehtäisi "making of"- video näyttelyyn valmistautumisesta. "No tottakai!" vastasin kysymykseen.

Treella käytiin materiaalihaku matkalla
Foto: Lari 

Jo pelkkä perjantaina julkaistu Videon teaser on katsomisen arvoinen. Kun linkkasin ennakkomainoksen äidilleni meiliin, oli vastaus kiinnostunut ja kannustava, joten heitin myös koko videon perään. Vastaus oli vähän hämmentyneempi, kun mutsiparka mietti että "minua tuntemattomien silmin saattaa vaikuttaa siltä, että olen ensin maalaillut ympäri kyliä ja sitten joutunut linnaan".  Näin ei tietystikään ole.

 Itselläni ei ole rikosrekisteriä, enkä ole kärsinyt tai kärsimässä vankilatuomiota oikeasti.
 Mutta moni on.
 Se näyttelyn perimmäinen tarkoitus onkin; herättää katsojalle kysymyksiä aiheista:

- miksi vankilaan joudutaan,
- olisiko kakku voitu välttää,
- oliko rangaistus oikea,
- mitä tuomiosta seuraa,
- miten siitä selviää

Sinänsäkin on mielenkiintoista toteuttaa tuollaisessa paikassa sijaitseva näyttely, osittain graffitimaailmaakin sivuten. Seinille kirjoittaminenhan on vankilassa hyvin yleistä, sillä vanki voi koettaa paeta todellisuutta, aivan kuten vaikkapa päiväkirjaa kirjoitettaessa muurien tällä puolen.

Tauluideoita on reilut 20 listattuna irtolapuille ympäri kämppää, muutama valmis duuni ja tosi monta vaiheessa. "Ihan pikkusen" valmisteluihin vaikuttaa myös se, että samaan aikaan myydään asuntoa ja näyttöjen tieltä on tarvikeaineita siirretty sinne tänne "pois tieltä" ja mm. tuo herkullinen tiilipöly on nyt jossain hävyyksissä tällä hetkellä. Toivottavasti löytyy, sille olen kaavaillut aika loistavaa roolia näyttelyssä.

Tämä on jo valmiiden joukossa

Tämä ja moni muu vaiheessa

Laatikollinen Avaimia?

Se aiemmin postaamani kiekkoilijapiirros-huutokauppa tuli myös tämän tapahtumaketjun aiheuttaman aivomyrskyn seurauksena. Eli vähän hässäkkää on ollut ja moni homma on saanut väistyä tämän projektin tieltä. Myös videokuvaukset veivät tietysti aikaa itse taiteilulta, mutta kun kasassa olevaa materiaalia katsoo, niin ei harmita yhtään! Mikä parasta, tällaisen projektin parissa pystyy myös ojentamaan pientä jeesiä muille frendeille ja yhteistyökumppaneille. Siitä syystä kiittelen  Scurea biusasta, Osumaa paidoista, shout outit myös mukana matkalla oleville Funk On ry:lle, sekä 5:1 Zulus Scandinavialle. 

Suurimmat ja nöyrimmät kumarrukset ansaitsevat tietysti Lari, Pipsa ja Tiina.
Kiitos luottamuksesta.

Blogitekstien loppuunhan monesti viskon musavideoita. Tällä kertaa seon tähänastisista
henkilökohtaisin...

Hende: "Here 2 Stay", official making of the art exhibition

Pysy kartalla mitä tapahtuu: seuraa jatkouutisointia näyttelyn

facebook- eventissä