Vauvakortti ja Tiimari

Tässä viimeaikoina on tullut aika paljon blogattua graffitijutuista, mutta koska en halua olla mikään yhden tempun poni, vaan touhuta mitä milloinkin, niin mennään Tiimarin konkurssin kunniaksi askartelemaan.

Pari vuotta sitten sain pyynnön eräältä työyhteisöltä toteuttaa onnittelukortti tuoreille vanhemmille. Lapsethan on parasta maailmassa, joten koska almanakka antoi myöden niin käärin hihat ja väänsin kortin. Kyseessä oli kuljetusalan yritys, siispä tuli mieleen risteyttää linja-auto ja lastenvaunut. Halusin korttiin paljon väriä ja leikkimielisyyttä, eikä tukeva rakennekaan ollut huono ominaisuus.

Erivärisiä kartonkeja sieltä Tiimarista ja maalitussit penaalista. Lopputulos oli valmis muutamaa tuntia myöhemmin:

Värikartongeista siis nurtsi ja taivas, marketti- huopakynillä ja maalitusseilla värittelyosuudet. 

Koska kyseessä oli autoilu aiheinen tapaus, niin tietysti lopputuloskin piti kuvata "tien päällä", eli keskellä asfaltoitua autotietä.

Ai niin, se Räikkönenkin palasi Ferrarille... nyt vaan isäukot autotalleihin kuvan kaltaisia lastenvaunuja rakentamaan, jos vaikka saataisi lisää Kimejä ja Bottaksia rattia pyörittämään.

Hyvää viikonloppua kaikille , musavideon sijaan tällä kertaa viimeisenä läppänä menovinkki Lapsellisille:

Kallio-Liike juniorin "Nyyttärit Hapessa"

Idols 2013- vaihtoehtoinen tuomaristo

Ne on taas täällä. Idolit.Tänään alkoi tuorein tuotantokausi ja kymmenettä vuotta juhlitaan kauden päätteeksi uuden artistikatraan kera.
Kuten olen aiemminkin kertonut, niin aika minimissä on meikäläisen lupalaatikon tuijotus. Mutta koska viime idolikaudella olin muutaman kuukauden sairaalassa selkäleikkauksesta toipumassa, niin silloin lähes kaikki liikkuva kuva kelpasi virikkeeksi virityskuvasta lähtien.Punkan pohjalta tuli myös Idols 2012 aika pitkälti seurattua kuinka kirkkaimman kruunun saalisti tyylikkäästi Hyvinkään Diandra Flores. 
Tuli siinä sitten ideoitua kaikenlaista ajankuluksi ja kun pyörittelin mielessäni sanaa "tuomari" useammalta näkökannalta, niin paperille tippui lopulta tällainen vähän villimpi kokoonpano ehdolle seuraavaa kisakautta silmälläpitäen. Jonen, Lauran ja Tommin sijasta olisi laulajataimien elämänlangasta päättänyt  Judge Dredd , Tuomari Nurmio ja Mari Perankoski 


Meilasin piirroksen pikku selostuksen kanssa huvikseni Jone Nikulalle, joka vastasi kuvalliseen ehdotukseeni: "Toi saattaisi uudistaa ohjelmaa oikeaan suuntaan!"
Oma ehdotukseni ei kuitenkaan mennyt läpi jostain syystä, sillä tänään tuomaripöydän takana nyrkkiä paukuttaa Nikulan lisäksi Sini Sabotage, 69 Eyes:in Jussi69 ja The Rasmuksen  Lauri Ylönen . Toivotaan että linja on tiukka mutta reilu ja kauden päätteeksi seitsemäs idoli on tittelinsä ansainnut.
Siitä huolimatta itseoikeutettuna mestarina loppuun lausuu totuuksia Judge Bone- nimelläkin esiintynyt herra Nurmio:

Tuomari Nurmio- DUMARI

Hirvenmetsästystä Hirvijärvellä

Syksyn saavuttua on ex-ravintolakokinkin aika kertoa metsästystarina, mutta vähän uusin silmin...

Kuten Riistaretket.fi kertoo, niin hirven metsästys alkaa huomenna; sunnuntaina 15.syyskuuta. Hirven lihahan on mitä mainiointa luomusapuskaa, mutta kaikesta huolimatta asetan tarjolle enemmänkin silmänruokaa.

Viime vuoden kesäkuussa kävin pikku-ukkelin kanssa taas kerran kotikulmillani Riihimäellä. Poikettiin Hirvijärvellä onkimassa. Siinä kohon keinumista tuijotellessa päätin toteuttaa jo vuosia itäneen ajatuksen nimenomaisella uimarannalla. Paikkahan on siitä mielenkiintoinen, että oma isäukko aikoinaan 60-luvulla vietti siellä Patakalliolla partioleirejä. Hirviveikoilla oli mm. "kylmäkaapit" kaivettuna turpeeseen, joiden seinämät oli tuettu sisäpuolelta oksien avulla.  Isän tarinoiden mukaan partiossa harrastettiin siihen aikaan paljon asiaan kuuluvaa eränkävijähifistelyä. Pikkusällinä joskus niitä paikkoja käytiin faijan kanssa katsomassa, pitkän ja vaivalloisen kinttupolun päässä. Kuudesluokkalaisena sitten parin kaverin kanssa käytiin omakin laavu rakentamassa samalle kalliolle keskelle sekametsää, mutta muutaman vuoden vanhemmat "isot pojat" tulivat illalla paikalle reput kilisten ja meidän metsänvaltaus oli siinä menetetty. 

Nykyisin paikasta on tehty mukava ja viihtyisä pikku uimaranta kahden kalliorinteen kainaloon nuotiopaikkoineen ja hiekkapohjineen. Hiekkatie kulkee vierestä ja kesäkuumalla kynnysmaton kokoiset parkkipaikat on usein täpötäynnä. Kuitenkin on hyvä vaan ettei autoille ole enempää tilaa.Näin pysyy uimarimäärä kohtuullisena ja kaikille piisaa tilaa sopivan väljästi. Hyppytorneja ei siellä ole, mutta kaikki Tarzanin perillisiksi itsensä tuntevat voivat loikkia luonnonkalliolta sen mukaan minkä kantti kestää. Pyöränraatoja tai ostoskärryjä pinnan alla ei lymyile, asiaan kuuluvasti muutamia uppotukkeja tai kivenlohkareita kuitenkin löytynee. Yksi asia itseäni tässä synnyinseutuni helmessä kuitenkin on kiusannut. 

Tukotus. 

Kaupunkilaiseen katukulttuuriin tietysti on jo vuosikymmenet kuulunut tussilla tai spraykannulla suihkitut tägit. Omaa silmääni ne eivät pahemmin kiusaa betoniviidakon seassa, kaupungissa  ne on elämää siinä missä ylipursunnut roskiskin tai rikottu kaljapullo kadunkulmassa. Mutta keskellä levollista rantamaisemaa täksyt käyvät ärsyttämään ainakin omassa sängyssäni nukkuvaa katutaiteilijaa. Olin jo aiempina vuosina miettinyt kuinka voisin vaikuttaa asiaan ja piristää ympäristöä viihtyisämmäksi omin pikku kätösin.. 

Rannalla on ollut alusta saakka puhelinkopin kokoinen pukusuojan virkaa toimittava filmivanerista kyhätty koppi, josta alkuperäinen maali on hilseillyt ajat sitten ja spraymaali sekä tussi-inkki olivat jälkikäteen kuorruttaneet sitä vieläkin hirveämmäksi.

Olin pyöritellyt mielessäni muutamaa eri toimintamallia kopin kaunistamiseksi, mutta vuosien varrella on tullut huomattua että vaikka kuinka kauniisti pyytää ja kohteliaasti asiansa esittää, vastaanottavalle osapuolelle on aina kaikkein helpointa vastata erilaisiin hanke-ehdotuksiin "Ei". Kun kysymyksen vastaanottava taho vastaa kieltävästi, ei hanki itselleen tai edustamalleen firmalle / kunnalle / muulle organisaatiolle lisää työtä eli vaivannäköä. Enkä nyt todellakaan tarkoita pelkästään Riihimäkeä. Tällainen toimintamalli on tullut monessa suunnassa vastaan.

Mutta erästä aikamme suurmiestä lainatakseni:

"Ei pidä olla vittu jänis"

 -Trama-

Tässä tapauksessa jänistämisen sijasta otin käyttöön oman luvan ja pari kikkaa saadakseni visioni eteenpäin. Koska halusin ottaa ympäristön huomioon, kaivoin pöytälaatikosta luonnoksen hirviherrasta, jnka olin aiemmin piirtänyt lastenvaatefirmalle potkupukuprintiksi.  Pakkasin autoon maalit ja ison rullan pakkauskelmua sekä roudarin teippiä. Kesäkuinen yö kului hiekkarannalla yksinäni puuhaillen.

Koko idean ydin oli kelmuttaa ja maalata nätiksi kopin kolmesta seinästä kaksi ja jättää yksi kylki näkyviin rumana itsenään, tyyliin "ennen ja nyt". 

Teippasin kelmun kopin seinustaan ja suihkuttelin kruunupään muoville.

Kun homma oli valmis ja työnäyte oli annettu, kesäyökin oli jo kääntynyt aamun puolelle ja maalari pääsi nauttimaan ennen kotimatkaa aamu-usvan kuorruttamasta idyllisestä rantamaisemasta.

Seuraavana päivänä laitoin tapahtuneesta infomailin paikallislehti Aamupostin toimitukseen ja heidän avullaan sain projektin kaupunkilaisten tietoon, jolloin oli hyvä käynnistää neuvottelut pysyvämmän teoksen aikaansaamiseksi. 

Artikkelissa  kerrottiin myös Hyvinkään graffitiseinän muuttamisesta uuteen paikkaan, eli ilouutista oli kaksin verroin. Riihimäkeläiset tiesivät nyt mitä oli ehdolla, joten virkamiesten oli vaikeampi kieltäytyä tarjouksesta. Alustavasti sovittiin että 2013 kesällä hirvi tulisi sitten oikeasti rantaan. Koppi luvattiin sitä ennen kuorruttaa tuoreilla vanereilla ja vetää pohjamaali valmiiksi.

Keväällä palasin paistille ja sovittiin tarkemmat raamit toteutukselle. Ehdotin ajankohdaksi kesäkuun alkua, jotta maalauksen julkaisun yhteydessä voisi kaupunki järjestää "kesäkauden avajaiset" rannalla makkaranpaistoineen ynnä muine oheisohjelmineen.

Tällä kertaa varasin maalia ja aikaa kunnolla hyvän lopputuloksen varmistamiseksi. Kolmannelle sivulle halusin tuoda ympäristönkin esille, joten sinne suunnittelin kuusen, vähän kukkia ja kaistaleen järvenrantaa nurmitupsuineen.

Paikanpäällä odottikin sovitusti neitseellinen maalauspinta.

Taululiidun avulla luonnostelin aihion vaneriin

Muutamaa tuntia myöhemmin uimareissulla olevat lapset pysähtyivätkin jo kommentoimaan rannan tuoreinta tulokasta. Myös Aamupostin toimituksen väkeä poikkesi moikkaamassa ja tallentamassa synnytystoimintaa: 

http://www.aamuposti.fi/artikkeli/241050-uimaranta-sai-pysyvan-hirviasukkaan 

Loppusuoralla fotasin mallikappaleen ison kuvan jo hahmottuessa taustalla selkeänä.

Lopputulos vielä joka suunnasta:

Kun avajaiset koitti paria päivää myöhemmin, niin kaupungin Nuorisotoimi etunenässä oli yhteistyökumppaneineen kasannut paikalle virikkeitä moneen makuun. 

Löytyi makkarat ja pillimehut,

sipsejä ja karkkia,

pihapelejä pienimmille,

ja pöytäpelejä vähän isommille. Ilmakin oli kohdallaan ja porukkaa liikkeellä päivän mittaan.

 Hirvi kotiutui paikalle varsin mukavasti...kuten kuvasta näkyy, niin hameväkeäkin kiinnostaa parrakas herrasmies.

Tietysti oli myös noudatettava eränkävijöiden perinteitä ja otettava jahtikuva. Yleensähän saalis on silmät kiinni ja henki pois, mutta Herra Hirven kanssa asioidessani aseistuksena oli maalitela ja panosvyössä spraykannut, joten oli ilo poseerata yhteisymmärryksessä.

Näissä peijaisissa ei riistaryyppyjä kumottu tai snapsilauluja laulettu. Mutta koska teemana kuitenkin on metsästys, saa Pyssykylän poika viimeiset sanat, kertoessaan Hirvestä nimeltä Mika. 

Stepan sanoihin on helppo yhtyä:

 "...ja mie haluan olla positiivinen roolimalli teille kaikille,

toivottavasti tehää yhessä tästä maailmasta

parempi paikka"

Stepa: Lastenlaulu

Lauttasaaren silta osa II: Save Radio Helsinki

Poikkesin puoli vuotta sitten hetken mielijohteesta Lauttasaaren sillan alla maalaamassa jäitä pitkin. Siitä blogijutusta tulikin tähänastisista suosituin. Jo Helmikuussa ajattelin armeijasta tuttua "+1" -mallia soveltaen, että paikalle pitää palata paremmilla keleillä. Muutaman kollegan kanssa suunniteltiin että tehtäisi paluu porukalla ja isommin, mutta koska aikataulut ei kuitenkaan kohdanneet kesän mittaan, niin palasin supistettuna eli napsin kuvatkin itse. Kesä loppui kalenterin mukaan viime lauantaina, joten koska aamulla aurinko vielä paistoi, piti homma hoitaa pois päiväjärjestyksestä nyt. 

Kesän mittaan kuului myös ikäviä uutisia, kun Radio Helsingin uutisoitiin lopettavan taloudellisista syistä mainion toimintansa, joka alkoi 13 vuotta sitten syyskuussa 2000. En juurikaan katso tv:tä joka on täynnä tositeeveekuraa, vaan ruokin uutisnälkäni lukemalla Hesarin ja kuuntelemalla radiota: Basso ja Radio Helsinki on ne kanavat, joiden pikavalintanapit autossamme ovat kuluneimmat. 

Lakkautusuhka on herättänyt kuuntelijat mm. keräämään addressia ja muilla tavoin kertomaan sympatiastaan ihmisläheistä ja hyväntuulista radiokanavaa kohtaan, jonka ohjelmakartta ja juontajat ovat parasta A-luokkaa. Halusin tuoda oman lusikkani soppaan ja osoittaa tukeni hyvän asian puolesta.

Palasin Laruun.

Matkalla toimistolle

(Työ)maata näkyvissä

Työsuhdeajoneuvo "My Holiday Island"

Parkkipaikalla kaljupään maihinnousu

Nuottiteline

Työssä viihtyvyyden takasi tyynyradiosta Njassa ja Valiojoukko

Kannut laulamaan

Lyyti kirjottaa

Vesiväritystä ja sanan säilää

Radio aalloilla

Statement

Koska kyseessä oli "hengenpelastus-operaatio", päätin kunnioittaa alan virkavaatekoodistoa punaisilla shortseilla ja keltaisella paidalla poseerauskuvassa.

Vastarannalta tähysteltynä

Joku muukin kuin vaimo ja ystävät saattaa pohtia, miten sain kaikki välineet ja itseni mahtumaan kumilautalle ja kuinka meloin jne. En melonut, vaan kuten kaikki armeijan käyneet tai kommandoleffoja katsoneet tietävät miten homma hoituu...

Uimalla.

Loppuun oli muutamakin musavaihtovaihtoehtoa youtubelinkiksi, mutta päätin hylätä David Hasselhoffin looking for freedomin ja luottaa kotimaiseen puhemusiikkiin, jota niin kattavasti Radio Helsingistäkin soitellaan, joten maalaisserkkujakin vierailulle kutsuen:

Tervetuloo Helsinkiin!

Paleface, Poliisi ja pakkanen

Näin toissapäivänä Sinivuokot liikenteessä ja bongasin "Poliisin Päivä"-tarran maijan takaikkunasta. Tänne kirjoitellessa kun aina ajankohtaisuuteen pyrin jollain tapaa, niin paiskataan tähän väliin sitten kumipampullinen pakkasta kehiin, vaikka vielä kesähelteiden jälkilämmöt parvekkeella ritiseekin.

Tutustuin Paleface-Karrin kanssa levyn tehneeseen MC Matreen talvella. Kun jääkausi eteni, otti Pale koodia kysellen avustamaan musavideon teossa. Ja minkälaisen videon!?! 

Hem-me-tin kovan.

Olen itse sen verran vanhakantainen kaveri, että en juurikaan lämpeä tesnolle tai höygelle tai mille muullekaan uudemmalle tsumptsump- tuhnutukselle. Älkää käsittäkö väärin, jotkut diggaa ja siitä vaan, hyvä että kaikille löytyy jotain tykättävää. Mutta tosiaan itse lämpeän enemmän vanhemman koulun meiningistä. Matre oikeastaan sai heräteltyäkin meikäläistä. En vuosiin ole seurannut amerikanräppiä, kun se mitä radiosta pikkuväinön perillisiä olen kuullut, ei vaan kolahda. Siksi suomiräppiskene on ollut innostavampaa seurattavaa. Oli siis kiva huomata että myös perinteitä kunnioittavampia seremoniamestareita uudelta mantereeltakin vielä löytyy. 

Biisi tipahti meiliin ja kyllä kainalot hikosi kuin teinipojalla nudistirannan aidan takana. Biisi oli kunnianhimoisesti kasattu vuosien varrella kotimaisen puhemusiikin polkua rakentaneista sotaratsuista ja sekaan oli tiputeltu nippu tuoreita tien haltuun ottaneita asfalttiduunareita, joista vielä kuullaan ja paljon. Kaikki tiputtivat englanniksi ja Matre oli ihan pähkinöinä; kuinka Suomesta voi tulla tällaista tavaraa ja jo 30 vuoden ajalta?! 

Sain tehtäväkseni olla maalareiden yhteyshenkilönä videokuvauksia varten. Vaikka piirit onkin seinämaalareiden suhteen kohtuu pienet, mukaan toivottiin myös sellaisia sankareita joita en ollut koskaan nähnyt. Olen tietoisesti halunnut säilyttää sitä "mystisten sankareiden" mielikuvaa,  jota alan ensimmäisiä tekijämiehiä kohtaan olen tuntenut sieltä kasarin puolivälistä saakka. Projektissa kun oli mukana sellaisia henkilöitä, joita olen katsonut aina ylöspäin ja nöyrästi lakki päästä. 

Kuten Spinner

Kaikki lukijat ei varmasti tiedä, mistä on puhe, niin taustaksi suora lainaus 17.06.2013 Ilta Sanomista:

VIDEO Suomiräp täyttää tänä vuonna pyöreitä, kun Kojo & Billy the Kidin Whatugonnado -hiphop-kokeilusta tulee kuluneeksi 30 vuotta.

Juhlavuoden kunniaksi englanninkielisen Suomi-räpin keskeiset nimet on koottu Sacred Order of the Pen -nimiselle yhteisraidalle. Kappale löytyy keväällä ilmestyneeltä Paleface & Matre -levyltä Food for the Gods, ja kappaleesta on nyt julkaistu myös video.

- Mukana on tekijöitä eri sukupolvista. Nuorimmat ovat alle parikymppisiä, vanhimpana valtiomiehenä mukana on Damn the Band -yhtyeen nokkamies. J.A.K. Damn the Band julkaisi ensimmäisen englanninkielisen suomiräp-levyn vuonna 1991, Paleface kertoo.

Mukana ovat myös Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana -joukkion Redramaja Tommy Lindgren, sekä parhaiten Petri Nygård -nimellä tunnettu suomiräp-pioneeri, joka räppäsi vuosia englanniksi Nuera-kokoonpanossa.

Sacred Order of the Pen onkin ensimmäinen englanninkielisten suomiräppäreiden possebiisi, jolla kuullaan yhteensä 14 kotimaista MC:tä.

Graffititaide ja sen ympärillä elävä kulttuuri ovat videolla keskeisessä osassa. Ensimmäisten kotimaisten hiphop-kokeilujen aikaan 30 vuotta sitten ilmestyivät myös ensimmäiset graffitit pääkaupunkiseudun katukuvaan.

- Halusimme, että video kuvaa tämän kiistellyn kuvataideharrastuksen kaikki kerrokset, harrastusvälinekaupan tiskiltä yön pimeyteen. Lopuksi paikalle saapuu tutun näköinen poliisipartio, jollaisen kohtaaminen on monille alan harrastajille valitettavan tuttua. Uskon, että tulee hetki, jolloin katsomme ymmällämme taaksepäin ja hämmästelemme, kuinka yhteiskunta saattoi joskus kriminalisoida ja panna ahtaalle kokonaisen taiteenalan, Paleface lataa.

Videon on ohjannut Ezra Gould.

Karkkikaupassa kuvaamassa

T.O.A. tiskiin!

Matre mehustaa, Pale reputtaa, Cocoa naruttaa

Seuraavana päivänä oli tiedossa kirjaimellisesti tiedossa supercoolit sessarit...
"Huh hellettä, sanoi jänis pakkasella."
Mutta Matrea nauratti kuinka kylmä ja pimeä Suomi onkaan.

 Järvenpään vesitornilla mikkihirmut hyppäsivät uniformuihin ja pukuhuoneena toimi pollareiden partioauto.

Ezra käskyttää kyybeleitä

Pienen lapsen isänä Karri poseerasi kahdessa tuoreessa roolissa

Muotikatsaus pian alkavan syys sesonkiin:

"Tänä syksynä poliisit pukeutuvat siniseen, hihansuita ja lahkeita koristaa heijastinkankaasta valmistetut loistavat yksityiskohdat. Huomatkaa erityisesti, kuinka mallimme sointuu sävyisästi sinihopean seinämaalauksen värimaailmaan"

"Noniin hippi, koppi kutsuu!"

"aurinko kun päätti retken, siskoistaan jäi jälkeen hetken, päivänsäde viimeinen"?

Sinivilkkuja kerrakseen

Jäge by night 

Seuraavana päivänä Kiasman kulmilla kelmurullat vinkui ja maalipurkit kolisi kun kiristemuoville syntyi värikerrosta tiuhaan tahtiin. Kuvitukset ja kuvakulmat hallussa

ART OF

Mannerheim käänsi selkänsä katutaiteelle, mutta maalarit ei olleet moksiskaan

NOISE

"Nykytaidetta näillä kulmilla, Kiasma"

And BRING was born.

Suvilahdessa suihkittiin myös. Eri ympäristöä haluttiin tuoda esiin monipuolisesti ja eri kulmista.

YOUR

VOICE

Vaikka pääsääntöisesti toimittiinkin kelmurulla-tekniikalla, piti poikkeuksen vahvistaa sääntö. Kaksi viimeistä sanaa spreijasivat Suvilahden harkkotiiliseinään kaksi kivenkovaa kannuttelijaa

"BATTLE GROUND!"

Job well done. Paljon onnea vielä suomiräpille juhlavuoden kunniaksi ja iso arvostus niin projektiin osallistuneille, kuin muillekin lekan heiluttajille sekä pioneereille siitä työstä jonka olette tehneet jotta tätä nykyä näitä asioita voi edustaa myös tällä tavoin yhä useammat sukupolvet.

Miltäkö lopputulos sitten näytti? Varaa aikaa reilu seitsemän minuuttia ja perehdy kotimaisen hip hopin kehityskaareen:

Sacred Order of the Pen

Peace