maanantai 30. kesäkuuta 2014

Laivalla lakupiippuskabaa

Välillä taas vaihteeksi jotain ihan muuta...

Lupasin ystävälleni Teemulle, että palautan 40-vuotiskemuihin roudaamani 
juomatölkit takaisin lähtösatamaansa roskiinheittämisen sijasta. 
Teemu avitti asiassa sen verran että tarjosi kulkuvälineen; ilmaisen risteilylipun.

Matkalle Viroa kohti lähdettiin kahteen pekkaan muksun kanssa,
miesten kesken maailmalle.


Helsinki jäi taakse ja matka alkoi.


Kannella koetettiin saalistaa lokkeja kameroilla, mutta aika laihaksi jäi kuvasaldo. 


Tai tulihan niitä räpsittyä, otosten onnistumisessa vaan jäi toivomisen varaa.


Sisälle mennessä päädyttiin kahvilan pöydän ääreen.
 Jotta istuskelu olisi siinä hyväksyttyä, piti ostaa jotain tiskiltä. 
Limpparit mieheen riitti oikeutettuun oleskeluun.

Kun kasvisuutejuomat oli imailtu, alkoi askartelu. 
Ihmemies McGyverin tapaan tarvikkeita ei hommaan tölkin ja pillin lisäksi tarvittu.


Tölkistä sai myös kätevästi hip hop-kulttuuriin jo vuosia kuuluneet "grillit",
eli kuoret hampaisiin. Rikkailla räppäreillä grillit on yleensä kultaiset,
mutta Petellä ne olikin peltiset. Merkki oli kylläkin väärä, 
mutta Pepsitölkkejä ei tähän hätään ollut tarjolla.

Ja äidille tiedoksi: en pessyt ennen suuhunlaittoa. Sori.


Jotain muutakin sinne suuhun tuli tungettua.
Tax free myymälässä hortoillessa ei konjakkimaistiaiset tai hajuvesituoksuttajat
saaneet satimeen. Karkkihylly kylläkin.
Koska matkaa oli jäljellä vielä satamaan, tuli mieleen idis jolla 
ajan saisi hyvin kulumaan ja naurut päälle.


Ostin laatikollisen lakupiippuja.
Tuotehan on mitä perinteisin ja samalla kuitenkin melko uhanalainen,
tupakkalakien kiristyessä lakupiiputkin ovat vaaravyöhykkeellä.


Tulossa oli Titaanien Taistelu...
kilpailu Mies vastaan Mies, aseena lakupiiput.
Kummallekin 10 piippua, aloitus merkistä, nopein voittaa.
Laitettiin kamera pöydälle kuvaamaan ja sitten ahmimaan.

En tiedä mitä muu kahvilan asiakaskunta tykkäsi touhustamme mutta meillä oli kivaa.
Uudet naurut saatiin tietysti videota kotona rouvalle esitellessä.
Sitten tuli taas ajatus, millä hommasta saisi yhä paremman. Laitettiin 
video läppärille pyörimään, iPad kuvaamaan ruutua ja dubattiin itsemme.
Sitten filmi tuplanopeudelle ja ta daa, valmista tuli.

Tässä se myös teille, olkaa hyvät:






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti