torstai 5. kesäkuuta 2014

Putiikin seinille suihkuttelua: NiPo's @ Viiskulma


Välillä tilausduunin tarinaa.

Monesti luvallisilla seinillä maalatessa, vaikkapa Kalasatamassa tai Suvilahdessa,
ohi kulkee monenmoista kulkijaa. Joku ulkoiluttaa koiraa, joku toinen kaljapulloa.
Välillä ohikulkijat tulevat jututtamaan maalareita.
Mikäs siinä, monia hyviä juttuhetkiä onkin ollut aidan vierellä. 
Ihmisiä kiinnostaa ja ihan jees, että voi vähän avata aihepiiriä tietämättömille.
Välillä keskustelu kulkeutuu siihen suuntaan, että ohikulkija haluaa tilata 
maalarin keikalle koristamaan asuntoa, autoa, mitä milloinkin.

Oman kokemukseni mukaan tällaiset kuitenkin on puutaheinää yli 90%:sesti. 
Johtuuko se sitten kyselijän asuinkumppanista, promilleista keskusteluhetkellä,
rahatilanteesta, tai mistä ikinä, niin tavallisimmin keskustelutuokio 
valitettavasti vain tuhlaa maalarin aikaa ja kotiinlähtö venyy.
Sitten jo vaimo soittaa ja kysyy mikä kestää ja missä viivyt.

Välillä kuitenkin kyselyt ja alustavat suunnitelmat johtaa oikeasti töihin, 
tällä kertaa kysyjä ei kuitenkaan ollut ohikulkija vaan vanha koulukaveri.
Polina soitti ja kysyi haluisinko maalata seinää.
Hän oli avaamassa putiikkia Viiskulmaan ystävänsä 
Ninan kanssa ja toivoi väriä liiketilaan.
Niinpä sitten  NiPo´s Honky-tonk Corner sai suihkemaalia seinilleen


Päätyseinä oli se maalauksen kohde.
 Polina poisti valokatkaisinten kehykset pois alta.
 Roudasin työvälineet sisään ja teippailin suojaukset kuntoon.
Tällä kertaa oli mukana myös luonnos,
erittäin ohjeellinen sellainen:


Piirroksen lisäksi nippu mallikuvia erilaisista työvälineistä, 
joita tällaisen firman pyörittämiseen tarvitaan. 
Mallikuvia metsästin interwebistä ja tulostelin koneelta.
Sitten vaan paperilta seinälle silmän ja käden yhteistyöllä.




Välillä oli käytävä katsomassa kauempaa miltä tuherrus näyttää.
Puulaatikon päällä istuskellessa sain mielessäni sopivat väritkin päätettyä.


Hissun kissun homma eteni.
Aloitin hommat yötä vasten 20.00 aikoihin
ja valmista tuli 11 tuntia myöhemmin.
Kotiin lähtiessä seinillä näytti tältä:


Polinan työkalu on kamera ja tyylisuunta kuvilla aika pitkälti vintage.


Nina käyttää saksia ja lankaa myyntirekkejä täyttääkseen.


Sellanen siit nyt sit tuli.
Tytöt myös pyysivät fiksaamaan liikkeen mainoskyltin pihalla.
"Vedät vaan siihen sillee skeittityyliin jotain sistii, 
niinku se ois nopeesti suihkastu".
Bommasin kylttiin NiPo's.


Tervemenoa tutustumaan, liike on jo auki.
Viralliset avajaiset on sijoitettu rohkeasti kalenteriin, koska
perjantaina 13.6. on paikalla juhlat ja homma käynnistyy tosissaan.

Teemamusiikkia loppuun:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti