perjantai 13. kesäkuuta 2014

Sissimarkkinointia sillan alla: Helsinki StreetFestival 2014

Huomenna lauantaina 14.6. on taas vuosittainen 
Helsinki Street Festival Helsingin ydinkeskustassa Narinkkatorilla.
Jo neljättä kertaa järjestettävässä tapahtumassa aiempien vuosien tapaan tarjolla 
urbaania kulttuuria ja urheilua: koripalloa, graffitia, katutansseja sekä räppiä.
Tapahtumaa ovat olleet kasaamassa: 




Oma roolini on ollut taas graffititoiminnan organisointi, 
tällä kertaa Zulu Nation Scandinavian nimissä. Aiempina vuosina 
tapahtumassa on maalattu vanereita monenlaisten vierailevien taiteilijoiden kanssa.
Jos et tiedä yhtään tapahtuman historiaa, se selviää tästä blogauksesta
Suunnitelmat oli hyvät ja tarkoitus oli jatkaa jälleen 
kisailumielellä torin laidalla maalaillen mielenkiintoisten vieraiden kanssa. 
Tällä kertaa  maalauksen kohteena on surffilaudat vanereiden sijaan.

Tuli kuitenkin mutkia matkaan ihan urakalla: 
Virkamiesten virheestä johtuen oli päällekkäisyys aikataulussa, olimme kasanneet 
tapahtumaa järjestettäväksi viikko sitten 8.6. kunnes selvisikin että tori on silloin 
jo varattu toisille toimijoille. Jouduimme vaihtamaan huomiseen. Sen myötä 
suli käsiin sovitut taiteilijat, kun uusitut aikataulut ei täsmänneet vieraille.

Tällä viikolla tuli ongelmia lisää.
Suunnittelimme toteuttavamme tapahtumamarkkinointia varten 
videon, jonka kuvauspäiväksi sovittiin maanantai. 
Kun sen aika koitti, matka taittui kohteeseen kosteissa merkeissä


Tarkoitus oli mennä vielä viimeisen kerran Lauttasaareen maalaamaan sillan alle
 sana Helsinki, saman tyylisesti kuin esimmäisellä kerralla talvella tai viime syksynä 
Radio Helsingin puolesta . Ajattelin että koska tapahtuman nimi on
 Helsinki Street Festival, se olisi ollut hyvä päätös kolmiosaiselle 
"Helsinki kelmulle sillan alla"-sarjalle.


Auto oli lastattu tarvikkeilla, joita olikin tällä kertaa aiempaa enemmän. 
Maalattavat surffilaudat tapahtumaa varten lahjoitti 
Heidän elämänfilosofiansa on mielestäni niin mukava ja lähellä omia arvojani, 
että yhteistyö sopii hyvin kuvioon. Siihen yhtälöön sopi myös idea 
surffivälineistön ja graffitin yhdistämisestä. Siksi teimme videon.


Auton parkkeerattuani tallustus rantaan alkoi jälleen. 


Aiemmasta poiketen, tällä kertaa oli myös yleisöä.


Tehtävän haasteellisuuden lisäännyttyä piti myös kuvaajalle hankkia kulkuväline.
Cafe Regatasta vuokrasimme soutuveneen Larin käyttöön.


Tällä kertaa maalareitakin oli kaksi.
Good Things -firmaa pyörittävä Henry tuli mukaan suppeilemaan.


Ghettoblasterin maihinnousu!

Kun mankka oli saatu perille kuivana, alkoi melonta.
Zimmarit jalkaan ja laudalla perille. Kuvia ei ole, mutta videolta näkyy…
Sitten alkoi taas kelmutus; tolpalta toiselle sipsutellen. Kunnes kuului NAPS!
Ja vielä myöhemmin naps naps. 


  Tämä kelmurulla oli eri valmistajan kuin aiemmin, 
eikä kestänytkään tuulen rasitusta ja betonipilarin teräviä reunoja.
Hetken aikaa tuli kiroiltua.
Kun kuitenkin tänne saakka oli tultu, piti keksiä plan B.


Molemmat tolpat käyttääksemme jaoimme toiseen tekstin ja toiseen hahmon.
Lopputulos ei ole se mitä lähdettiin hakemaan,
mutta sillä mennään mitä on.




Kun homma oli paketissa (lopulta 2 tuntia suunniteltua myöhemmin)
alkoi poistumisoperaatio. Lopetus oli jo hilkulla aiemmin, 
kun venepoliisit tulivat keskeyttämään homman, 
mutta selittelyn ja henkilöllisyystodistelun jälkeen saimme kuitenkin jatkaa.


Henry meloi maihin ja itse jäin repimään kelmut pois,
 kunnes pääsin veneellä rantaan.


Lari suuntasi lopulta vastatuuleen kohti auringonlaskua.


Musat filkkaan sävelsi Scure ,
matskut narulle ja nippuun veteli http://www.feltfotografi.fi
Lopputulosta voitte ihmetellä alta videon kautta:



Nähdään Narinkalla. Maalaaminen tapahtuu noin klo 12-16
mutta korismatsit ja muu ohjelma alkaa jo aamupäivästä klo 10 alkaen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti