lauantai 13. joulukuuta 2014

Piparkakkupyöräteline

Joulun alla on perheen yhteisen puuhastelun aika.
Muksun ollessa pienempi, pipariaskarteluja oli mukava tehdä, 
vaikka silloinkin tehtiin aina jotain muuta kuin piparkakkutalo.
Vuosien varrella on syntynyt mm. kuuraketti, vanha höyryveturi, 
piissit kylkeensä saanut paikallisjuna sekä radio.

Viime vuosina se on jäänyt vähemmälle, mutta nyt oli aika tarttua taikinaan.
Inspiraationa oli Hesarin piparikilpailu, mutta myös muuan parivaljakko pyörätelineineen.


Itsenäisyyspäivää vietettiin viikko sitten ja tähän aikaan oli kaupungilla vilskettä.
Itse asiassa meidän leipomiset on jo myöhässä, koska jengi on repinyt huumoria 
tuulipukuanarkisteista jo aika huolella.


hauskoilla "uutismainoskuvillaan" jotka oli muokattu uutisissa esiintyneistä
mielenosoituskuvista.

ja siellähän pyörätelinepojat laittavat tuulemaan.

LKS+20141206+miekkari27560681.jpg
Monenmoista viestiketjua tapahtuneesta liikkuu, puolesta ja vastaan:
kurkkaa itse anarkistien Takku.net keskustelu  ja perhearvoja tihkuva Vauva.fi keskustelu.
Oli miten oli, niin aika pipariksihan se mielenosoitus näyttää menneen. 

Siksi päätettiin perheen teinin kanssa väkertää pikku installaatio.


Pari mielenosoittajaa, pari poliisia ja ratsupoliisien ratsu.
Koska kohta on joulu, niin laitettiin Histamiini miekkariin 
poliisiheppaa tuuraamaan.


Jauhot pöytään ja puukko kehiin.


Ensimmäisenä rakennuspäivänä saatiin kamppeet paistettua.
Eilen illalla alkoi kasaus.


Kuumaa sokeria levitellessä tuli vahingossa myös tapettua possu.


Tarkoitus oli laittaa mellakkapoliiseille myös possu mukaan poliisikoiraa korvaamaan,
mutta se tippui lattialle ja kuoli. Taikinaa ei ollut enempää, joten uutta ei tehty.


Vaatekaupan sijaan kledjut oli tehtävä itse.
Siinä auttoi tomusokeri ja karamelliväri.


Itsenäisyyspäiväjuhlan tulkintateemaan sopien myös lipun värit oli läsnä.


Kissalanpojat jäi yöksi lepäämään ja mekin painuttiin pehkuihin.


Tänään sitten koko paketti kasaan.


Rouva joutui hankkimaan lisää mukulakiviä, kun tarkoitukseen hankittu pussi oli 
yön aikana tyhjentynyt mystisesti.


Ja niin se meininki alkoi näyttää suunnilleen tavoitellulta.


Mellakkapoliisit seurasivat toimintaa valmiudessa.


Histamiini oli saanut myös silmiensä suojaksi visiirin.


Siinähän se alkaisi olemaan.


 Viimeiseksi vielä laajempi versio uutisen kanssa.

Hyvää ja piparintuoksuista joulun odotusta
niin sinihaalareille kuin pyörätelineaktivisteillekin.
Koittakaahan olla kiltisti jatkossa, tonttuja on liikkeellä 
ja joulupukki kuulee ketkä lahjoja ansaitsee.

Loppuvideon virkaa pääsee tällä kertaa toimittamaan miekkaripolle Histamiini.


6 kommenttia:

  1. Wau!Täytyy sanoa et on todella hieno!Mielikuvitusta ja kädentaitoja.Mukavaa Joulun odotusta sinne vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kiitti :), onhan toi aihe vähän ikävä, mutta huumoriksi senkin voi kääntää.

      Poista
  2. Nerokas!
    Hyvä idea jo upee toteutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta, vakava aihe mutta huumorin kautta. Ei kovin kestävä materiaali, pipari murtui jo ja piti paikata.

      Poista
  3. Spreijaus on vaihtunut kondiittorin hommiin, ja tulos on taattua laatua. Hieno toteutus, ja ajankohtainen aihe..upeeta ..mahtavaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattista. Välillä on hyvä vaihtaa välinettä, etenkin joulun alla.

      Poista