Stop Töhryille -muistomerkin restaurointi 2016

Vuoden 2012 syksyllä löysin Huopalahden aseman läheisestä pusikosta ruman

betonipilarin joka ei ollut missään käytössä. 

Päähän pälkähti idea, jonka avulla voisin kunnioittaa kotimaista graffitihistoriaa

kulttuurin keinoin. Päätin toteuttaa idean ja lopputuloksena oli 

"Stop Töhryille"- hautakivi. Sain tempauksesta paljon positiivista palautetta 

monilta graffitimaalareilta ja myös muilta katutaidetta seuraavilta tuttavilta.

Vielä samana talvena kävin luomassa hautausmaista tunnelmaa viemällä 

paikalle Pasilan gallerian piikkilangasta ja spraymaalipurkkien etiketeistä 

valmistetun havuseppeleen. Projekti alkoi elää omaa elämäänsä ja vaikka olin

saanut hyvää palautetta, tuntui kivi myös ärsyttävän joitakin henkilöitä
 niin paljon että ilkivaltaakin alkoi ilmestyä.

Olin kuitenkin suojannut teokseni useilla kerroksilla vahvaa venelakkaa, joten
 aina silloin tällöin suoritetut puhdistustoimenpiteet ovat pitäneet teoksen melko
hyvässä kunnossa. Viimeisen vuoden aikana joku neropatti oli käynyt nakuttamassa
pintaa rikki jollain kivellä tai muulla lyömäesineellä ja viimeisimpänä joku
mitäänsanomaton lelutägikaksikko oli rikkonut hautarauhaa.

Vaikka pidänkin vanhoista ja vähän kuhmuisen kulahtaneista esineistä,

oli aika suorittaa restaurointi muistomerkin arvon palauttamiseksi.

Maalipurkit & vanha sapluuna mukaan ja eikun hommiin.

Mustalle pohjalle vähän kromipölyä arvokkuutta tuomaan ja tarraliimalla

sapluuna kiinni pintaan. Sinänsä oli hauska huomata, kuinka rauhassa sain 

maalauspuuhiani touhuta keskellä kirkasta päivää. Ensimmäisellä kerrallahan

askartelin luonnollisesti yöllä.

Päätin luottaa tällä kertaa kultamaaliin, joka on tietysti hopeista

kirjoitusta arvokkaamman vaikutuksen antavaa.

Päälle vielä tukevat venelakkakerrokset ja jälleen on 

"Stop Töhryille"- muistomerkki juhlakunnossa odottamassa talvea. 

Hauska juttu on myös, että kuulin muistomerkin palvelevan nykyisin 

pokestoppinakin, eli PokemonGo-pysäkkinä .

Hauskaa jos näin on. Mutta kun käytte mestoilla, kunnioittakaa 

menneiden wraitterisukupolvien historiaa josta Liisanpuisto alempana kertoo.

 Jätä patsas tärvelemättä, koska nykypäivänä sulla on kuitenkin mahdollisuus tuhlata 

kannuasi muuallekin, vaikka ihan luvan kanssa, toisin kuin silloin ennen.

Peace.

Liisanpuisto: Historia

Luurankoja ja moottoripyöriä

Tässä nyt oli viikonloppuna toi kurpitsaviljelijän joulu, eli Halloween.

Sehän on siitä kiva juhla, että leikitään pääkalloilla, ruinataan karkkia ja 

tehdään kepposia. Muksuna se olisi kiinnostanut kovasti, mutta Kekkosen suomessa

sellasta ei juuri suvaittu. Vaan tuli ne pääkallot silti toista kautta tutuksi, 

Mustanaamiosta ja hevimusiikista. Jälkimmäisistä pitää myös muuan 

Black Peider, jota kunnioittaakseni maalasin viime joulun alla 

kunnianosoituksen Myyrmäen graffitiseinälle. 

Joitakin päiviä maalaamisen jälkeen tuli viesti kaverilta, että joku oli kysellyt

kuka sen Peiderin oli maalannut. Netin kautta ilmoittelin itseni ja sovittiin treffit.

Paikanpäällä odotti mustiin pukeutunut prätkäjätkä, joka oli kuulemma tykkäillyt 

kuvasta ja toivoi edustamansa moottoripyöräkerhon tallille koristetta.

Seinällä oli kuulemma kokoa 8 m x 4,2 m. Toisinsanoen 35 neliömetriä.

Sitähän sitten lähdin värittelemään.

Toiveena oli saada moottoripyöräaiheinen maalaus ja kerhon nimi.

Olisihan siihen seinälle voinut maalata vaikka pari isoa prätkää ja liekkimerta.

 Mietin kuitenkin duunia sen kautta, mitä mielikuvia moottoripyöräilyyn

liitetään. Mustaa väriä, asfalttia, viskiä, takorautaa, pääkalloja...

sekä tietenkin se Tärkein, eli Harley Davidson.

Aihepiiriksi muodostui hautausmaa ja pari luurankoa, taustalle tie kohti vuoristoa.

Väripaletista löytyisi musta, muutama harmaa ja valkoinen.

Aloitin vetämällä hautausmaan aitarungot alle ja piirsin liidulla päälle.

Baariparven lintuperspektiivistä katsottuna luonnosvaiheen jälkeen
oli vielä melko vaisu meininki.

Sisustuksen pienissä yksityiskohdissa on myös samaa henkeä kuin seinässä.

Tällaisista lampuista jopa Skeletor olisi kateellinen.

Toisenlainen lamppu oli tulossa seinällekin, ajattelin että hautausmaalla tulee 

usein lyhtyjä vastaan ja siitä hohtava valo toisi kivasti kontrastia.

Projekti eteni hiljalleen kevättalven aikana,
kerralla eikä kahdella ei tuon kokoista seinää saa valmiiksi.

Tarjoilun puolesta moni voi ennekkoasenteisesti lulla, että prätkäkerholla 

maalaaminen tapahtui deathmetallin soidessa, tuhannen päissään ja 

alastomien prätkäpimujen tyrkyttäessä muutakin kuin kansalaisluottamusta.

Vaan väärin luulet. Kyseessä ei ole mikään prosenttijengi, 

eihän kaikki pärinäpojat ei ole kriminaaleja.

Kuten ylempää näkyy, tarjoiluna oli suklaapusuja, juomapuolella 

jääkylmästi vissyä tai limpparia. Taustamusiikin puolelta skaala oli laaja.

Oli toki metallia, mutta myös suomirokkia ja jopa Rähinän räppiä.

Eikä maalausprojektin aikana suunniteltu viharikoksia, vaan juteltiin 

kerholaisten kanssa mm. lasten kasvatuksesta ja parisuhteista. 

Homma eteni ja tuli lopulta aika ottaa myös videotykki esille,

sillä kerhon logo oli saatava täsmällisesti seinään, eikä sen osalta 

tietenkään ollut taiteellista vapautta, vaan juuri kuten asiaan kuului.

Kirjainmuotoilussa oli käytettävä teippejä ja askarteluveistä,

eli hifistelyksihän se lopulta meni. Oma urakkansa oli myös prätkäsaattueen 

rakentaminen asfalttitietä vaeltamaan.

Yleensä hallilta poistuttaessa aurinko nousi 

ja kotiovellakin oli jo Hesari odottamassa.

Lopulta urakka tuli valmiiksi.

Tarkkaa lukumäärää työtunneista en osaa sanoa, mutta jos tarkkoja ollaan

niin olisihan sitä viilattavaa vielä ollut vaikka kuinka, omasta mielestä.

Kerholaisten palaute oli kuitenkin kiitettävää, joten sen suhteen kaikki ok.

Muutama kurkkaus vielä vähän lähempää...

Oksassa roikkuva kynttilälyhty oli kokoonsa nähden suhteellisen suuritöinen,

mutta kivastihan se tuo valoa pimeyteen.

Liekin askartelussa oli luotettava ajoittain siveltimeen spraykannun sijasta.

Sapluunan avulla myös kerhon nimi ja syntymäpäivä ilmestyi hautakiveen.

Mustavalkoinen logo nousee kivan tehokkaasti harmaasta maisemasta.

Portinvartijalla on jakoavain hyppysissä ja kaveri tarjoaa välihuikkaa.

Taivaanrannan suunnasta saapuu saattue kerholaisia kohti kerhotaloa.

Stencilöityjen Harrikoiden päälle istutin ajajat maalitussien ja sivellinten avulla.

Yläkerrasta katsottuna takorautainen terassikaide tukee maalauksen 

teemaa täydellisesti. Niinhän se oli tarkoitettukin.

Laitetaan vielä loppuun toinen prätkäkuva, niin ei pääse asian ydin unohtumaan.

Omalta osaltani homma oli siis paketissa, mutta kävipä myös hauskasti, 

sillä poiketessani paikalla valokuvaamassa kokonaisutta kerhotilan valmistuttua, 

tuli pihalla yllätys vastaan.

Kerhotilan seinänaapuri oli hankkinut betonisia ponttooniharkkoja kuulemma 

Jätkäsaaresta jonkun puretun laiturin alta. Niiden kylkeen oli myös ilmestynyt 

kaupanpäälle arvoa nostavaa väritystä, kun EGS oli jättänyt jälkensä. 

Tosin palikoiden siirtäjä oli kasannut palapelin väärin.

Kuten aina, viimeisenä musaa.
Teemaan sopien, kaksipyöräisellä cruisitaan,
Legendaarisen roadmovien soundtrackin tahtiin.

Steppenwolf: Born To Be Wild

Hautarauha ja Stop Töhryille

Joulu on kulman takana. 

Pyhien aikana on hyvä muistaa menneitä ja kunnioittaa läheisiään.

Siihen liittyen kävin hautakivellä. Alkuvuodesta poikkesin siellä viemässä havuseppeleen ja kuten tapana on, välillä täytyy muutenkin leposijoja hoitaa jotta hautarauha säilyy arvolleen sopivana.

Kesällä Hesari teki muistomerkistä pienen jutunpätkän ja silloin jo arvelin, että joillekin kyseisenlainen muistaminen voi olla liikaa. Varauduin huoltotoimenpiteisiin ja eihän siinä mennytkään kuin pari viikkoa kun piti ylläpitotoimenpiteitä suorittaa.

Joku oli käynyt kertomassa mielipiteensä MAALARINTEIPIN avulla. Naureskellen nypin teipit irti ja ajattelin, että vierailija oli varmaan joku vanhempi kansalainen, jolla sattui varastossa löytymään teippiä ja paremman buffausvälineen puutteessa askarteli viestinsä kiveen.

Pari viikkoa sitten huomasin, että vihaisia vieraita oli jälleen poikennut. 

Nyt vähän järeämmin varustautuneena.

Tällä kertaa muistomerkki oli saanut lisäväritystä pintaansa.

Laitoin tekstarin frendille; "Nyt se hautakivi on töhritty maalilla"

Vastauksena tuli kommentti: "VANDAALIT! ;)"

Mitään järkevää tekstiä en kyennyt tulkitsemaan, ilmeisesti pointti oli ollut vain 

kertoa mielipiteensä aiheesta.

Vaikka spraymaali aiheeseen sopiikin, päätin kuitenkin puhdistaa peinttaukset pois.

 Asetoni ja pumpulityynyt auttoivat puoli tuntia kestäneessä buffaamisessa.

Jos tekijä tuntisi minut paremmin, olisi hän tiennyt että en jätä hommia puolitiehen. 

Vaikka synnytinkin duunin yön pimeydessä, varauduin jatkotoimenpiteisiin jo silloin.

Maalipinnan suojaksi sivelin pensselillä 8 kerrosta vahvaa venelakkaa.

Siksi pinta ei paljon asetonista välittänyt.

Kasvojen kohotuksen jälkeen uutta suojaa kehiin, 

tällä kertaa spraylakkaa uudet 8 kerrosta.

Jos läheltä katsoo, niin näkee, että punaisia pikkupilkkuja jäi betonipinnan pieniin reikiin yhä, mutta aivan sama. Jääpähän pikku muisto, että muistomerkki on herättänyt tunteita.

Siellä se nyt edelleen patsastelee. Havuseppeleestä on neulaset tippuneet jo aikaa sitten ja alta paljastui se Pasilan gallerian piikkilangasta muotoiltu runko, jossa vielä muutama spraykannuetiketeistä muotoiltu ruusukekin roikkuu.

Jos jollekulle tuli pakottava tarve ja into lähteä uusimaan väritysprosessi, 

tai muuten tuhota muistomerkin viesti, niin siitä vaan.

 Roinaa ja kromia löytyy ja sapluunakin on tallella.

Loppuun virsi aiheesta:

Asa: Stop Röhmyille