Isänpäivän ilmalento

Meillä kaikilla on sankareita ja esikuvia. 

Oikeita tai kuvitteellisia. 

Tässä kerron tarinan eräästä sankarista, joka on ollut hyvinkin merkityksellinen 

meidän perheelle. Hän syntyi 1995 Yhdysvalloissa Pixarin animaattorin käsistä ja 

sai nimensä astronautti  Aldrinin mukaan.

Kun Toy Story- animaatio ilmestyi, olin 21-vuotias ravintolakokki, joka haaveili omista

lapsista, joiden kanssa voisi kikkailla ja keksiä hölmöjä juttuja. Elokuvan tarina on 

hieno kertomus ennakkoluuloista, henkisistä voimavaroista, ystävyydestä ja 

rohkeudesta. Ellei leffa ole tuttu, paikkaa virheesi ja katso kuinka Buzz ja Woody 

tapaavat ja mitä siitä seuraa.

Kun oma muksu vihdoin saapui maailmaan, myös hän vaikuttui Toy Storyn 

meiningistä. DVD on pyörinyt telkkarissamme yhteensä monia vuorokausia ja 

toimintamallia sieltä tuntuu tarttuneen poitsulle paljon hyvässä mielessä. 

Kundin ollessa pieni, Buzz myös ilmaantui eräänä päivänä meille, ilmielävänä!

Buzz- lelufiguuri oli myös ahkerasti mukana leikeissä ja kovan rasituksen vuoksi avaruuskypärä rikkoutui. Tilanne saatiin kuitenkin pelastettua vaimon työkaluilla, 

eli hiuslakan suuttimen korkin läpinäkyvällä puolipyöreällä suojamuovilla, jonka 

istutin pikaliimalla kypärän paikalle.  Korjauksen jälkeen Buzz ja muut sankarifiguurit 

oli vielä kauan käytössä, kunnes kundin kasvaessa lelusankarit siirtyivät vaimon 

työpaikalle lasten leikkinurkkaan uuden sukupolven pikkukäsien hypisteltäväksi, 

jossa ovat edelleen.

Siihen aikaan kun Buzz oli ipanan ykköskingi, asuimme Martinlaaksossa. 

Viime kesänä alueella alkoi suuri muutos, kun kaupunginosan vanha ostari, 

eli Martinkeskus lopetti toimintansa ja alkoi odottaa purkua. Ennen murskaamistaan 

harmaan betonin ja värikkään lasin hallitsemaan tilaan tuli kuitenkin hyvin runsaasti 

eri ikäisten kaupunkilaisten toteuttamaa taidetta moneen kerrokseen.

Yksi maalauksista oli omistettu meidän perheemme yhteiselle sankarille ja 

sijoituspaikkana oli luonnollisesti korkein mahdollinen, eli katto. 

Suoraan betonille suihkiessa seinä on niin huokoista, että maalia kuluu huomattavasti 

enemmän, ellei pensselöi lateksimaalia pohjalle. Lateksi myös auttaa värejä 

loistamaan paremmin kirkkaina. Niinpä Martsarissa loisti eräänä kesäiltana

värikkäät ikkunalasit, kun viimeistelin tuttua hahmoa seinälle.

Kun maalaus lopulta valmistui, oli lapsuuden kotikulmien katolle saapunut 

lapsuuden sankari, vähän muokattuna. Pientä kustomointia tein tietysti rakettireppuun,

paremmin tilanteeseen sopivaksi.

Katolle ja koko ostarillehan tuli paljon muutakin värikkyyttä seinille, 

katutaiteen ja graffitin muodossa. Ennen varsinaista "Martinkeskuksen 

hautajaistapahtumaa" osa maalauksista kerkesi saamaan uuttakin maalia päälleen. 

Jossain vaiheessa rakennus näytti tältä:

Tein katolle myös Buzzin sloganin hieman muokattuna, jäähyväistapahtumaan viitaten.

"Kohti konserttia...

...ja sen yli"

Hautajaispäivänä jäähyväistapahtuma keräsi valtavan ihmismassan vielä kerran 

ostarille, jossa tapahtui paljon hienoa toimintaa monipuolisten kulttuuritoimintojen 

keinoin. Oli kova meininki ja hieno projekti. Kiitos kaikille mahdollistajille, 

joita on lukematon määrä: Myyrmäki- liike, Vantaan kaupunki, 

Vantaan taidemuseo Artsi, Streetart Vantaa, Vantaan Kaupunginmuseo, jne jne.

Kesä kuitenkin meni jo, mutta ossun katolla tapahtui vielä kerran jotakin eilen.

Kun nyt kerran ollaan saatu näin upeasti lunta ja isänpäivä oli tulossa, menimme

kikkailemaan talviurheilun merkeissä. Pyysin mukaan Vantaan

ykkösvalokuvaajan Olli Bergin, joka lähtikin mielellään säätämään 

mukaan jälleen kerran jotain vähän eriskummallisempaa meininkiä.

foto:Olli Berg

Kiipesimme katolle ja aloimme hommiin. Lumilauta-ammattilaisten ja Duudsonien

innoittamana luvassa oli jotain vähän vauhdikkaampaa. 

Olli jäi alakatolle kuvaamaan ja stigat hinattiin yläkaton harjalle.

Sitten pieni juoksu kohti katon reunaa ja...

KOHTI ÄÄRETÖNTÄ JA SEN YLI!!!!

foto:Olli Berg

Toy Storyn hengessä meidän perheen poikaporukka toivottaa 

leikkisää ja lennokasta Isänpäivää kaikille faijoille ja niiden mahtaville muksuille!!

Älkää unohtako leikkiä :)

Sunnuntai Stiigailua

Kirjottelin jo aiemmin joulukalenterin yhteydessä itselleni tärkeästä Stiga-harrastuksesta. http://hendenvaara.blogspot.fi/2012/12/joulukalenteri-8-sopo-stiga.html Nyt ajattelin pakkaspäivien ja upean auringonpaisteen kunniaksi kertoa aiheesta lisää. 

Yllä tuoreet kuvat ensirakkaudestani, 

joka viettää eläkepäiviään vanhempieni liiterissä Riihimäellä.

Oma intoni rattikelkkailun maailmaan siis alkoi kun sain joululahjaksi 

mustalla penkillä ja hopeisilla kapeilla jalaksilla varustetun Stiga Snowracer- kelkan 

vuonna 1977, kolmevuotiaana. Parhaat hetket kuitenkin kyseisellä menopelillä 

ajoittuu vuoden 1983 maisemiin, kun Riihimäen keskusurheilukentän mäissä 

laskettiin romurallia rattikelkoilla. 

Kun kymmenkunta +/- kymmenenvuotiasta sähläsi Stigojensa kanssa ja levitti välillä kynttilää tai suksivoidetta jalaksiin, niin oli aika rokkaavaa menoa. Yhdellä pojista oli etulyöntiasema, hän oli keksinyt maalata Stigansa penkkiin numeron 1 valkoisella öljymaalilla. Koska sälli oli lisäksi meitä muita vanhempi, ei lähtöjärjestyksestä ollut epäselvyyttä. Monilla muilla oli tuoreempia vuosimalleja, sinipenkkinen ja leveäsuksinen malli oli yleisin siihen aikaan. 

Sen myös maalasin eräänä talvana pakkasella pari vuotta sitten nuorisokeskus

Monarin lupaseinälle. Näpit ja naama jäätyi, mutta liekit lämmitti;)

Vuosien saatossa oli myös hetkittäin aikoja, jolloin piti käydä yöllä pikkuveljen kanssa salaa laskemassa, ettei vaan koulukaverit näe että 14-vuotias käy pulkkamäessä. Siihen aikaan kun tuli kuittia frendeiltä jo siitä, että Sepulturan tai Kreatorin sijasta tykkäsin kuunnella korvalappustereoilla enemmän Anthraxia ja Public Enemyä. Stiigailu on kuitenkin sen verran miehekästä puuhaa, että hetkittäisestä salailusta huolimatta tajusin onneksi että mä voin tehdä sitä mistä tykkään, sanoi muut mitä hyvänsä. Tätä itsetuntotarinaa voisi jatkaa useampaankin suuntaan, mutta pysytään nyt kuitenkin Stiigan parissa.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen stiigailukulttuuri otti jättimäisiä askeleita. Tässä vaiheessa täytyy myöntää, että suuri inspiraationlähde oli tietysti silloin vielä  Extreme Duudsonit nimellä tunnettu kokoonpano. Pohjanmaalta Moon TV:n -ruutuun pamahtaneen nelikon tärkeitä työkaluja oli juurikin kyseinen rattikelkka. Olihan sitä tullut hölmöiltyä itsekin hulluissa rinteissä, mutta Dudejen myötä se suuri rakkaus taas roihahti liekkeihin kun näki Duudsonien stiigailua

Samoihin aikoihin jotkut muutkin innostuivat asiasta uudella tavalla, netistä jotenkin löysin kuvan "Munakorva"-nimellä postailevan tyypin modaamasta stiigasta:

http://www.pinkbike.com/photo/326607/

Tietysti halusin myös itselleni rokkaavamman version kuin kaikilta löytyvä jokajampankelkka. Siispä hankin uuden parhaan kaverin "Keltaisen pörssin" nettisivujen kautta parilla kympillä, jota sitten vähän vääntelin uusiksi: fillarin stonga kirppikseltä, penkki paksua vaneria, pehmusteeksi paksua vaahtomuovia ja kuorrutukseksi Raiders-kangasta Eurokankaasta. Jalaksiin grippiä Ponkesista. Musta pääkallo Mique-kaupasta kruunaa kokoonpanon. Etusuksi on vaihdettu lähes vuosittain, kun hyppyreistä pomppiminen katkoo suksen ennenpitkää.

Tämän veijarin kanssa on käyty myös maailmalla Duudsoneiden malliin. Lapsuudenystäväni Teemun kanssa poikkesimme muutamia vuosia sitten valloittamassa Lontoon. Luntahan siellä ei ollut, mutta tarkoitus olikin laskea stigalla Buckinghamin palatsin portaat. Perillä selvisi kuitenkin, ettei palatsissa ole portaita kuten huomaat tästä. Mutta eipä hätää, stiigailimme mm. hostellin käytävien rappusissa sekä muutaman metroasemankin portaat tuli rymisteltyä. Ja maamerkeistä mainitakseni luonnonhistoriallisen museon portaat otettiin kyllä haltuun.

Teemun vuoro ohjata

Reissumme sijoittui aikaan ennen Lontoon metron pommi-iskuja, mutta silti bobbyt kiinnostuivat kikkailustamme; videokamera ja stiga kun ei ilmeisesti ole kovin normaali näky Liverpoolin metroasemalla. 

Matkamuistoksi saimme kuulustelupöytäkirjan kopion. 

Sakkoja  tai muuta yhtä mukavaa ei onneksi kuitenkaan saatu.

Mutta stiigailu ei tunne vuodenaikoja. Lumi tietty auttaa luistamaan, esimerkiksi alkukeväästä on hyvä valloittaa laskettelurinteitä, kuten tässä Hyvinkäällä Pätkän ja serkkuni Villen kanssa. Myös Villen naapuri oli mukana.

Kypärä pelastaa?

Hyvinkään Sveitsin kolme tsiigailijaa 

Hyviä hetkiä oli myös ystäväni Tommin polttareissa melkein vuosikymmen sitten. Olin bestmanina vastuussa polttareiden suunnittelussa ja voin kertoa että se reissu oli vähän muuta kuin peruskeilausta tai värikuulasotaa... Siitä voisi ehkä kirjoittaa yhden oman tarinan, mutta tuskin mukana olleet haluavat liikoja paljastaa. Sielläkin oli siis stiigalla suuri merkitys. Matruusi Lindholm autettiin Paloheinässä kunnon vauhtiin useammankin tuupparin voimin. 

Loppuillasta tietysti piti reissun hiet ja hiekat pestä pois, joten suuntasimme Hotelli Helgan saunaan. Tottakai myös Stiga oli messissä:

Tästä kuvasta matka jatkui eteenpäin ja kyseinen liekitetty rokkistiiga otti pahasti siipeensä eduskuntatalon rappusia lasketellessamme, ohjaus petti ja suksia katkesi. Lopulta kärsinyt raato jäi Kekkosen muistomerkki altaan pohjaan. Kuitenkin pelastus tuli aika pian, sillä seurueemme jatkaessa matkaa tuli paikalle randomisti Rasmuksen Lauri, joka kommentoi heti "Kattokaa tuolla on Stiiga" ja pelasti sen pois vedenvarasta. Sitä miten se tarina jatkui, en tiedä.

Loppuun vielä pätkä youtubesta löytynyttä suurta mahtavuutta.

Sankareita en tunne mutta miehekästä meininkiä kundeilla riittää:

  Tästä mallia ja kynttilää jalaksiin!!

Omia videopätkiäkin on jossain tallella, mutta atk-taitoni ei niitä riitä tänne liittämään. 

Menkää te ja muistakaa: "ei oo häpee olla nopee".

Joulukalenteri 8

Näin joulun alla tulee aina ajateltua lämpimästi rakkaitaan; perhe, vanhemmat, Stiga, ystävät, jne. Kaikille tärkeimmilleen haluaa tietysti olla ystävällinen, luotettava ja muuten vain mukava. Siksi tämän päivän luukun täyttää pinkki, pörröinen rattikelkka.

Rakastuin Stigaan ala-asteella, kun muistaakseni joulupukki toi tuon "Ruotsin ylpeyden" lahjapaketissa. Musta rattikelkka kapeilla hopeanharmailla jalaksilla ja pehmeällä penkillä johdatti pikkupojan uuteen maailmaan, joka tulee säilymään ainaisesti sydämen yhdessä sopukassa. Jotkut rakastavat autojaan, moottoripyöriään tai ties mitä härveleitä. Niitä huolletaan ja puunataan pitkin talvea tallissa ja kun käytön aika tulee kevään myötä, niin harrastajat pakahtuvat ylpeydestä. Itseäni ei paljon autot tai muu monimutkainen mekaniikka kiinnosta, mutta kova vauhti ja vaaralliset tilanteet kyllä kuuluvat arkeen. Stiga on tähän hyvä lääke. Yksinkertainen väline, joka kestää kovaakin käyttöä ja on helppo korjata.
Stigailusta ja siihen liittyvistä aktiviteeteista voisin kirjoittaa enemmän ja monipuolisemminkin, mutta täytynee joskus myöhemmin talven aikana syventyä enemmän aiheeseen...

Nyt pysyttelen tässä pinkissä yksilössä. Vuosien varrella on tullut kustomoitua mitä erilaisempia tuotteita, vähän enemmän omannäköisiksi ja Stiga on yksi niistä. Vielä 10 vuotta sitten kaupasta saatavat rattikelkat oli aika tylsännäköisiä loppupeleissä. Mallisto ei suuremmin muuttunut, mutta nykyisin tuotekehitys ja ehkäpä yksilöllisyyden korostaminen massatuotteen sijaan on saanut aikaan sen, että kaupoissa on tarjolla perusmallien lisäksi myös erikoisempia mallivaihtoehtoja.

Vuoden 2006 jouluna halusin jakaa tämän ilonlähteeni myös toiselle tärkeälleni; kummityttö Venlalle. Pikkutypy oli saavuttanut jo 2 vuoden iän, joten aika oli kypsä (?) pikku hurjastelulle. Ostin perusstiigan ja kaikenlaisia tarvikkeita joilla viritys onnistuisi: pörrökangasta, dekkigrippiä, spraymaalia, jne. Sitten kävin töihin: purin osiin, maalasin, lakkasin, leikkasin, liimasin, jne ja lopputulos näytti tältä:

Saaja oli kuulemma tyytyväinen ja naapurit kateellisia. Ensimmäinen reaktio oli hienoa, jälkimmäisestä ei niin väliä. Sitä en tiedä kuinka vallattomaksi pinkki stiiga on päästetty luontoon, mutta uskon silti että hienoja hetkiä sekä hän että tyttö ovat saaneet kokea.

Sinänsä hauska juttu on myös, että myöhemmin markkinoille on tullut valmiiksi pinkkejä malleja, mutta vuonna 2006 se oli vielä harvinaista ja home made. Mutta ainahan sitä kaupan versiota voi vähän muokata, jos haluja riittää ja vanhemmat antavat luvan.

Jos ylläoleva malli kiinnostaa, voit hankkia sen tuolta.

                    Tällä erää ei mulla enää muuta; stiga kouraan ja mäkeen, muttei päin puuta.