Isänpäivän ilmalento

Meillä kaikilla on sankareita ja esikuvia. 

Oikeita tai kuvitteellisia. 

Tässä kerron tarinan eräästä sankarista, joka on ollut hyvinkin merkityksellinen 

meidän perheelle. Hän syntyi 1995 Yhdysvalloissa Pixarin animaattorin käsistä ja 

sai nimensä astronautti  Aldrinin mukaan.

Kun Toy Story- animaatio ilmestyi, olin 21-vuotias ravintolakokki, joka haaveili omista

lapsista, joiden kanssa voisi kikkailla ja keksiä hölmöjä juttuja. Elokuvan tarina on 

hieno kertomus ennakkoluuloista, henkisistä voimavaroista, ystävyydestä ja 

rohkeudesta. Ellei leffa ole tuttu, paikkaa virheesi ja katso kuinka Buzz ja Woody 

tapaavat ja mitä siitä seuraa.

Kun oma muksu vihdoin saapui maailmaan, myös hän vaikuttui Toy Storyn 

meiningistä. DVD on pyörinyt telkkarissamme yhteensä monia vuorokausia ja 

toimintamallia sieltä tuntuu tarttuneen poitsulle paljon hyvässä mielessä. 

Kundin ollessa pieni, Buzz myös ilmaantui eräänä päivänä meille, ilmielävänä!

Buzz- lelufiguuri oli myös ahkerasti mukana leikeissä ja kovan rasituksen vuoksi avaruuskypärä rikkoutui. Tilanne saatiin kuitenkin pelastettua vaimon työkaluilla, 

eli hiuslakan suuttimen korkin läpinäkyvällä puolipyöreällä suojamuovilla, jonka 

istutin pikaliimalla kypärän paikalle.  Korjauksen jälkeen Buzz ja muut sankarifiguurit 

oli vielä kauan käytössä, kunnes kundin kasvaessa lelusankarit siirtyivät vaimon 

työpaikalle lasten leikkinurkkaan uuden sukupolven pikkukäsien hypisteltäväksi, 

jossa ovat edelleen.

Siihen aikaan kun Buzz oli ipanan ykköskingi, asuimme Martinlaaksossa. 

Viime kesänä alueella alkoi suuri muutos, kun kaupunginosan vanha ostari, 

eli Martinkeskus lopetti toimintansa ja alkoi odottaa purkua. Ennen murskaamistaan 

harmaan betonin ja värikkään lasin hallitsemaan tilaan tuli kuitenkin hyvin runsaasti 

eri ikäisten kaupunkilaisten toteuttamaa taidetta moneen kerrokseen.

Yksi maalauksista oli omistettu meidän perheemme yhteiselle sankarille ja 

sijoituspaikkana oli luonnollisesti korkein mahdollinen, eli katto. 

Suoraan betonille suihkiessa seinä on niin huokoista, että maalia kuluu huomattavasti 

enemmän, ellei pensselöi lateksimaalia pohjalle. Lateksi myös auttaa värejä 

loistamaan paremmin kirkkaina. Niinpä Martsarissa loisti eräänä kesäiltana

värikkäät ikkunalasit, kun viimeistelin tuttua hahmoa seinälle.

Kun maalaus lopulta valmistui, oli lapsuuden kotikulmien katolle saapunut 

lapsuuden sankari, vähän muokattuna. Pientä kustomointia tein tietysti rakettireppuun,

paremmin tilanteeseen sopivaksi.

Katolle ja koko ostarillehan tuli paljon muutakin värikkyyttä seinille, 

katutaiteen ja graffitin muodossa. Ennen varsinaista "Martinkeskuksen 

hautajaistapahtumaa" osa maalauksista kerkesi saamaan uuttakin maalia päälleen. 

Jossain vaiheessa rakennus näytti tältä:

Tein katolle myös Buzzin sloganin hieman muokattuna, jäähyväistapahtumaan viitaten.

"Kohti konserttia...

...ja sen yli"

Hautajaispäivänä jäähyväistapahtuma keräsi valtavan ihmismassan vielä kerran 

ostarille, jossa tapahtui paljon hienoa toimintaa monipuolisten kulttuuritoimintojen 

keinoin. Oli kova meininki ja hieno projekti. Kiitos kaikille mahdollistajille, 

joita on lukematon määrä: Myyrmäki- liike, Vantaan kaupunki, 

Vantaan taidemuseo Artsi, Streetart Vantaa, Vantaan Kaupunginmuseo, jne jne.

Kesä kuitenkin meni jo, mutta ossun katolla tapahtui vielä kerran jotakin eilen.

Kun nyt kerran ollaan saatu näin upeasti lunta ja isänpäivä oli tulossa, menimme

kikkailemaan talviurheilun merkeissä. Pyysin mukaan Vantaan

ykkösvalokuvaajan Olli Bergin, joka lähtikin mielellään säätämään 

mukaan jälleen kerran jotain vähän eriskummallisempaa meininkiä.

foto:Olli Berg

Kiipesimme katolle ja aloimme hommiin. Lumilauta-ammattilaisten ja Duudsonien

innoittamana luvassa oli jotain vähän vauhdikkaampaa. 

Olli jäi alakatolle kuvaamaan ja stigat hinattiin yläkaton harjalle.

Sitten pieni juoksu kohti katon reunaa ja...

KOHTI ÄÄRETÖNTÄ JA SEN YLI!!!!

foto:Olli Berg

Toy Storyn hengessä meidän perheen poikaporukka toivottaa 

leikkisää ja lennokasta Isänpäivää kaikille faijoille ja niiden mahtaville muksuille!!

Älkää unohtako leikkiä :)

Faniaarre skutsista - En Gång IFK, Alltid IFK!

Jääkiekon SM-liiga alkaa jälleen. 

Talvesta on tulossa omalla kohdalla kiinnostavampi kuin vuosiin, 

sillä henkilökohtainen protestini HIFK:n seurajohtoa kohtaan on ohi.

Kaksi vuotta sitten kuppi meni nurin, kun jopa Jere Karalahti siirtyi pelaamaan

Jokereihin. Tunsin itseni petetyksi kauan rakastamani jääkiekkoseuran taholta.

Mutta en ollut ainut.Vasta ilmestyneessä kirjassaan Jarkko Ruutu kertoo 

omista neuvotteluistaan seuraavasti:

"Summasta voin sanoa sen verran, että otin siitä helvetinmoiset kierrokset. 

Käytännössä peli oli sillä hetkellä selvä. Koin sopimuksen ja palkkaesityksen epäkunnioittaviksi"

Itsehän en taustoja ja sisäpiiritietoja tiedä, mutta mielipiteeni olen luonut niiden tietojen 

pohjalta, mitä lehdissä on lukenut ja muiden fanien kanssa on spekuloitu.

Jeren ja muiden omien pelaajasankareideni kohtelun takia oli katkaistava 

20-vuotinen suhde, tai ainakin aloitettava vakava harkinta-aika, kuten avioerossa.

 Riisuin fanipaitani ja hautasin sen Hyrylään , siellähän se fanitus alkoikin,

armeijassa ollessani.

Hautausmatkalla seurana oli poikani, jonka yksi etunimistä on Jeremias

(jääkiekkoilullisista syistä). Nyt poitsu ei päässyt koulupäivän takia mukaan,

 mutta tapahtumaa todistamaan lähti ystäväni Marko Signmark Vuoriheimo, 

joka myös suurena HIFK-fanina tunnetaan. Hänen kanssaan on monesti 

 purtu hammasta ja myös läiskitty yläfemmoja kiekkokatsomossa otteluita seuratessa.

 Mies on fanitaukoni aikana useaan otteeseen pyydellyt takaisin hallille, 

mutta silti myös kunnioittanut mielipiteeni lujuutta.

Viime talvena annoin viimein yhden kerran periksi. Lupasin lähteä Markon seuraksi 

matsiin IFK-Blues, mutta kerroin jo etukäteen, että poikkeuksellisesti en pukisi 

mitään punaista ylleni. Vedin harmaimmat vaatteet mitä löytyi ja kaulukset pystyyn, 

ettei tutut hallilla tunnistaisi ja etten joutuisi selittelemään suuntaan tai toiseen.

Jotain aiemman fanitukseni vahvuudesta kertoo ehkä se, että ajokorttini taustapuolella

on kuluneet jämät jäljellä maalivahti Jani Niemisen nimikirjoituksesta muutaman 

vuoden takaa. Silloin molari pelasi Petopaita niskassa, mutta nyt hän torjui kiekkoja 

sinikeltaisissa väreissä vierasjoukkueessa.

Matsin jälkeen Marko veti yllätyksen hihastaan. Hän oli sopinut salaa minulta,

että tapaisimme IFK:n myyntipäällikkönä nykyisin työskentelevän ex-hyökkääjä 

Kölli Kortelaisen ottelun päätyttyä. 

No niinpä sitten tapasimme. 

Fiilis oli vähän kaksijakoinen, kun kätellessämme Kölli tokaisi: "Mä oon kuullut susta". 

Marko oli kertonut fanihautajaisistani ja pakko myöntää että hieman hävetti. 

Vastasin Köllille: "Niin mäkin susta."Olihan tämänkin miehen kunniaksi 

tullut vuosia metelöityä katsomossa. Eikä ne yllätykset siihen loppuneet.

Kölli johdatti meidät vierailulle Pedon Sydämeen, joukkueen pukukoppiin.

Muutamaa vuotta aiemmin olisin ollut onnesta soikeana, mutta nyt se hävetys ei 

ainakaan hellittänyt. Lippiksen alta vähän luimuilin, kun ajattelin etten ollut 

vierailua ansainnut. Mähän olin itse hylännyt tämän lauman ja

 nyt olin niiden pesässä vieraana.

Mutta kun siellä kerran oltiin, niin Arttu Luttisen lähtiessä suihkuun,

oli yksi todistekuvakin paikasta räpsäistävä muistoksi.

Kiitin kohteliaasti vierailusta, mutten kuitenkaan käynyt kauden aikana 

enempää edareita seuraamassa. Junnumatseja kylläkin, koska nuorissa on 

kuitenkin niin puhdas ja innokas urheiluhenki, jota ei vielä ole palkkapolitiikat

 tai pelaajasopimukset traumatisoineet tärviölle. Sitäpaitsi pikkuhiljaa osa oman 

pojan entisistä pelikavereista pelaa edelleen ja niitä nassikoita vasta 

onkin kiva seurata,  joiden uraa on ollut alkuvuosina avittelemassa,

 joukkueen huoltajan roolissa EVUssa.

Talvella tuli myös kaksi äärimmäisen hienoa uutista junnukiekon ja HIFK:n osalta:

Ville Peltosen pesti valmennuspäällikkönä oli paras uutinen Petoluolasta vuosiin. 

Vaikka Villekin poikkesi Ilmalassa narreilemassa, on IFK halunnut tarrannut mieheen

kiinni ja antanut oikeanlaista luottoa ja vastuuta. Ja sitä samaa Ville välittää junioreille,

mahtavalla ammattitaidolla ja kokemuksellaan.

Vähän myöhemmin uutisoitiin lisää hienoja asioita, kun Lari Joutsenlahti pestattiin luisteluvalmentajaksi. Hesarin haastattelussa Joutsenlahti osoittaa niin mahtavaa 

kunnianhimoa ja positiivista joukkuehenkeä, että oksat pois.

Myös se suurin kivi oli pois kengästä:

Jeren aika Jokereissa oli päättynyt.

Alkoi tehdä mieli palata katsomoon ihan oikeasti, ja punaisissa vaatteissa.

Palasin Hyrylään. 

Marko halusi lähteä mukaan faniaarretta etsimään ja Olympiakasarmin edustalla

kertasin hänelle faniuteni alkamista intin iltalomalla Helsingin Jäähallilla.

Varusmiestoimikunnan järjestämille kuljetuksille kiekkomatseihin lähdettiin 

metsänvihreillä busseilla, armeijan harmaissa tältä hiekkakentältä. 

Mutta ei sinne tarinoimaan menty, lippa niskaan ja kaivamaan.

Maan uumenista kaivajaa tuijotti pian punainen Petologo.

Kun faniaarre haudattiin, suljin repun paitoineen vetoketjulliseen 

muovipussiin. Kun se avattiin, oli maaemo jo jättänyt jälkensä.

Haudattavan rasian olisi tietysti pitänyt olla ilmatiivis, 

nyt varusteet olivat alkaneet maatua. Lippis oli jo täysin menetetty tapaus,

paidasta brodeeraukset oli häipyneet. 

Aarre oli siis hieman kärsinyt, mutta niin on sen omistajakin. 

Paidat reppuun ja kohti Petoluolaa.

Hallin pihalla Kölli otti meidät vastaan toivotti tervetulleeksi takaisin.

Puin maatuneen paidan päälleni ja löimme nyrkit yhteen.

Aarteen hakureissun näet paremmin Samppa Batalin 

kuvaamalta videolta, tsekkaa kuinka aarre skutsista nousee fikkaan:

Matka jatkuu yhdessä taas ja keväällä keitellään nakkeja.

Hylätty pujottelukeskus ja Salpausselän kisat

Tänään alkaa Lahdessa lähes legendaariset Salppurin kisat. 

 Lahteen liittyy itselläni paljon lämpimiä muistoja ja mukavia kokemuksia, 

niin kesä- kuin talviajaltakin. Poikkesin viime viikolla punomassa juonia entisessä

Tiimarin pääkonttorissa, jossa nykyisin pesii Summer Up- festivaalia

järjestävä organisaatio. Toimiston sepät säätävät suurtapahtumien parissa kesät talvet 

ja juuri starttaavan talviurheilujuhlan taustallakin porukka pörrää.

Päätin yhdistää palaverikäyntiin myös tekoja eikä vain puhetta.

Olin kuullut lähellä sijaitsevasta hylätystä hiihtokeskuksesta 

ja siellä oli tietysti vierailtava.

Metsiköstä puikkarinnettä kohti suunnistaessani risukon seasta eniten erottui 

hiihtohissin värikkäät rakenteet valkoisen lumivaipan keskeltä.

Rakennuksiakin löytyi pari kappaletta.

Hiihtokeskus oli omassa nuoruudessani vielä voimissaan, 

mutta taloudellisten paineiden kasvaessa liian suuriksi vuonna 1996

laskettelukeskus päätettiin lopettaa. Lahden kaupunginmuseo on kasannut rinteen 

vaiheista tarkemman yhteenvedon, jonka näet tästä .

En tiedä montako vuotta kattomainoksen avunpyyntö kerkesi 

hätäänsä huutamaan, mutta muistan kyllä kuinka ostin SOS Sportwearin 

ulkoilutakin kauppakeskus Triosta vuonna 1993.

Vaikka rinteen ylläpitäjiltä loppuikin rahat, kun toimintamallia olisi 

pitänyt remontoidaoli rakennukset rempattu hiljaiselon aikana 

satunnaisten vierailijoiden toimesta sekä ulko-, että sisäpuolelta.

Johtolankoja tekijöistä en lähtenyt sen enempiä selvittämään.

Paikat oli lähtiessä laitettu säppiin, mutta

huvittavasti kuitenkin takaseinä ammotti auki.

Rakennuksen suojissa oli ilmeisesti huollettu laitteita ja 

hiihtohissin alapää oli surrannut katossa.

Sitä jäin miettimään, että oliko hiihtohissin suunnittelijalla 

ollut tarkoituksenakin tuoda rakenteessa mieleen lumihiutale vai 

tuleeko mielleyhtymä vahingossa?

Toinen puoli hallista oli ehkä palvellut välinevuokraamona tai huoltovarastona.

Paikka oli niin kärsinyt ja hajoitettu, että pieni ehostus olisi ollut paikallaan.
Olin varautunut toteuttamaan aiheeseen liittyvän seinämaalauksen,
jos sopiva tila löytyisi. Ainoa kunnon seinäpinta siihen tarkoitukseen
oli jo varattu, enkä alkanut krossaamaan ainakaan tällä kertaa.

Vaikka mesta oli saapunut elinkaarensa iltaruskoon,

 piissi toivotti auringonpaistetta risukasaan.

Siirryin sisätiloista ulkoilmaan ihmettelemään hiihtohissin käyttöohjeita.

Netistä löytämäni informaation mukaan rinne on eteläisen Suomen jyrkin,

 joten harmi että nykytila on näinkin masentava.

Hissikoneisto on kyllä vaikuttava näky. 

Jos kerran rinne ei ole enää tulossa käyttöön, niin miksei Hollolassa siirretä

kuvauksellisen kaunista romurautaa vaikka liikenneympyrän keskelle koristeeksi, 

kuten välillä muualla näkee paikallishistoriaa esille tuotavan.

Onkohan punainen hirsirakennus ollut suunnattu tupakoitsijoille vai grillaajille?

Viereisen puron jään alta pilkotti  puhkiruostuneet kottikärryt.

Jollekulle oli kattopelti kelvannut. 

Olikohan sen ottanut talteen metallirosvot vai tuulenpuuska?

Ennen internettiä solvaukset piti spreijata seinään.

Tämä tuhrustelija tosin luultavasti on tuoreempaa ikäluokkaa.

Nikke Mikkonen, näytä niille!

Etupuolella on ollut selkeästi myyntiluukku, 

onko kyseessä entinen kioski vai lipunmyynti? Ei hajuakaan.

Sisäpuolella oli jälleen suihke kuulunut.

Sen verran surkeassa jamassa entinen harrastuskeskus oli,

että seinämaalauksen tätiäkin itkettää.

Paikka oli nähty.
Päätin suksia muualle maalireppuineni.

Plan B käyttöön ja kohti kisapuistoa.

Hyppyrimäkien ja latukarttojen välittömässä läheisyydessä löytyy myös 

BMX-rataan kuuluva tunneli, jossa on välillä tullut vierailtua.

Näin talviaikaan ei suurta ruuhkaa ollut havaittavissa ja suuntasin peremmälle.

Seinäpinnoista näkee että kannuttelua siellä on toteuttaneet monet ikäryhmät.

Vesilätäkköheijastus alkaa olla jo aika kliseinen,

mutta aina se kuitenkin toimii.

Ehkä J. Karjalainenkin oli poikennut mestoilla, 

kun Mustat Lasit oli jäänyt hankeen. 

Ilma oli kostea ja sumuinen kuin suomirokkarin 80-luku.

Vähän matkan päässä siintävä huoltokontti sukelsi sumuvaipasta esiin.

Maalauksen inspiraationa toimi Salppurin kisatunnus, mutta 

Errorille tuli Game Over.

Muokkasin kisatunnuksen  ukkelit vähän uuteen muotoon, 

mutta kuitenkin siten että ohikulkijoille olisi selvää mistä idea on johdettu.

Maali tarttui seinään suhteellisen huonosti, 

ilmankosteudesta johtuen. E näyttää alla hikoilun mallia.

Illan tullen paketti kasassa. Maalipurkit kasaan ja 

muutama minuutti riuskaa sadattelua sumuisen sään johdosta.

Kunnollinen valokuva jäi saamatta.

Mutta kun hätä on suurin, on apukin lähellä.

Laitoin viestin tilanteesta Summer Upin toimistolle ja kysyin josko 

fotaaminen järjestyisi paremmalla säällä heidän toimestaan.

Kyllähän se järjestyi. 

Tuli paluupostia kolmena kapaleena:

Tänään tätä tekstiä kasatessani tuli naamakirjan inboxiin viestiä,

kuinka kaupunkilaiset olivat duuniin suhtautuneet

Lahden facebook ryhmässä

Toivottavasti viikonlopun sää ei ole ylläolevan kuvan kaltaisen 

harmaansumuinen,eihän tuolla ilmalla mäkihyppääjätkään näe hypätä ja 

se on sentään kisoissa parasta. 

Ja kun kisat on kisailtu, tai ehkä jo ennen, 

fiilistä voi kohottaa tietysti 

After Ski-teltan viihdyttävän ohjelmatarjonnan parissa

Toivotaan sen sijaan aurinkoista säätä ja iloista mieltä, kuten 

Uniikin uudessa musiikkivideossa