Espoo Art Attack- graffitinäyttely Espoon Kulttuurikeskuksessa

Viime keväänä sain viestin, jossa kysyttiin olisinko halukas järjestämään

graffitiaiheista taidenäyttelyä Espoon kulttuurikeskukseen. 

No hemmetti, tottakai!

Näyttely sijoittuisi syksylle kolmeksi viikoksi, joista yhtenä olisi koululaisten 

syysloma. Sitä silmälläpitäen yhtenä osuutena näyttelyä olisi osallistavia työpajoja

 ja muuta ohjelmaa, joissa käsiteltäisiin hip hop -kulttuuria laajemminkin.

Tarjottu mahdollisuus oli ehdottomasti käytettävä ja kuten yleensäkin, halusin tarjota 

tästä karkkipussista muillekin. Otin yhteyttä kollegaan, jonka uskoin innostuvan tästä mahdollisuudesta. Monialataiteilija ja multitalentti Sellekhanks olikin 

juonessa heti mukana ja kävimme tarkastamassa mestat.

Hauska knoppitieto on myös, että galleriatila on kameravalvottu. 

Vartioinnista vastaava PSG Turva Oy vahtisi, ettei graffititaiteilijoiden teoksia 

varsatettaisi tai vahingoitettaisi. 

 Sellekhanksin kanssa olimme aiemmin syvästi paheksuneet nuorille suunnattua

VR-konsernin "Samassa junassa" - kilpailun toimintamallia, jossa hyvää ideaa 

ei oltu mietitty ehkä ihan loppuun.

Kilpailussa pyydettiin 12-20 -vuotiaita nuoria suunnittelemaan junavaunun

 kylkeen teippaukset. Kiva idea ilman muuta ja mahdollisuus nuorille saada

mainetta ja kunniaa. Juuri tämä maine ja näkyvyys on myös se motiivi, 

miksi 1970- luvulta saakka junien kylkiin on maailmalla maalattu graffiteja. 

Ja siitä monet maalinäpit ovat maksaneet kovia vahingonkorvauksia VR:n kassaan. 

Nyt he sitten antoivat mahdollisuuden kuvittaa junaa,teippaamalla ja ilmaiseksi. 

Ja keräsivät mukavuus-pisteet itselleen.

Toimintamalli aiheuttikin paheksuntaa ja keskustelua graafisen alan keskuudessa ja

 tapausta puitiin eri forumeilla sekä suusanallisesti päätä pudistellen.

Päätimme Sellekhanksin kanssa hyödyntää mahdollisuud, kutsua lisää kollegoita 

mukaan ja pitää ryhmänäyttelyn. Tärkeä osa näyttelyä olisi myös kilpailu
12-20 -vuotiaille nuorille, jonka voittaja pääsisi mukaan näyttelyyn 
muiden graffititaiteilijoiden joukkoon. 

Lopulta päädyimme dirty dozen- tyylisesti 12 taiteilijaan, jotka ilmoittivat olevansa 

mielellään mukana projektissa. Sitten tarvittaisi vielä näyttelylle nimi ja ulkoasu.

Lopulta nimi oli minun ehdotukseni ja Sellekhanks taikoi sen kuvaksi: 

"ESPOO ART ATTACK"

Nimessä oli oltava tietynlaista provokaatiota , mutta myös syvempää sisältöä.

Se sisältää myös kunnianosoituksen taannoiselle television lastenohjelmalle,

joka ainakin allekirjoittaneeseen vaikutti aikoinaan syvästi 90-luvulla. 

Neil Buchananin kehittämä ja juontama ohjelma, jossa taidetta tehtiin 

leikin kautta, vähän kieli poskessa ja muutenkin kuin vain paperille piirtämällä.

Digital Spy- sivusto on listannut kattavasti syitä ohjelmaformaatin menestykseen:

9 reasons why we still love Art Attack and Neil Buchanan

Ohjelmasta ja sen juontajasta jo ysärillä inspiroituneena yksi töistäni iski silmää siihen

 suuntaan. Työ on toteutettu lasten piirrosmaton pintaan, jonka poimin joskus kirpputorilta myöhempää käyttöä varten.  

Koska näyttely tulisi toteutumaan Tapiolassa, koin tärkeäksi ja ainakin itseäni huvittavaksi teemaksi viitata omissa duuneissani pitkittyneeseen vitsiin, eli Länsi-Metroon. Metro-lamppuja olen askarrellut aiemminkin, joten toimintamalli oli tuttu. Muutamien kirpputorikierrosten jälkeen olin ostanut 4 aihiota, eli sen ruotsalaisen miljonäärin huonekaluhallista alunperin kotoisin olevaa pöytälamppua.

Spraymaalin, maalarinteipin ja maalitussin avulla lamput muuttuivat metrovaunuiksi, 

joiden kylkiin toteutin lyijykynän, maalitussien, siveltimen ja spraymaalin kanssa
 kirjaimia ja hahmoja. Kaikkien neljan vaunun kyljissä oli tietynlaista viittausta 
muutamiin aihepiireihin. Kylkiin muodostui kokonaislause: "West side underground". 

Toisissa lampuissa luki tekstit selkeämmin eri tyylisillä kirjaimilla, toisissa taas muodostin kirjaimia erilaisista esineistä, hahmoista tai kasveista. Mukana oli toki myös versioni klassisesta metromyyrästä.

Samaan aikaan toisaalla Sellekhanks toteutti työhuoneellaan omia teoksiaan. 

Omien teostemme luomistyöt ajoittui pääasiassa viimeisille viikoille öiseen aikaan 

ennen näyttelyä, koska kulttuurialan pätkätyöläisinä nukumme vähän ja harvoin.

Kuva: Sellek

Alunperin Hollolasta ponnistavalle video-orientoituneelle elämäntapaintiaanille
 kuvan ja äänen tuottaminen on yhtä luonnollista kuin hengittäminen. 
Sellek myös yhdisti teoksessaan"Sellekbrowser!" näitä elementtejä. 
Videoinstallaatio maalatussa iMacissa toimi kuin tauti...tai siis virus.
(Mäkki on myös edelleen kaupan vink vink)

Yhden omista teoksistani olin päättänyt toteuttaa vanhan hylätyn kieltokyltin pintaan.

Ensin olin ajatellut siihen hieman toisenlaista sisältöä, mutta kun muuan vartiointifirma

kunnostautui jälleen kerran, inspiraation kohde muuttui. Pensselit heilui ja 

kannut suhisi synnyttäessäni possuherra pyhimyksen sädekehänsä kanssa.

Helsingin Sanomien uutinen oli kertonut kuinka vartiointialan yritys

 PSG Turva Oy:n esimiesasemassa ollut henkilö oli viljellyt rasistisia 

kirjoituksia ja vihapuhetta sosiaalisessa mediassa. Firman nimeltä mainitsematon tj

 ei tietenkään tiennyt asiasta mitään ja pesi kätensä antamalla fudut työntekijälleen. 

Sama toimitusjohtaja on aiemmin toiminut entisen firmansa FPS Security:n nimissä 

useissa graffitiaiheisissa oikeudenkäynneissä töhryjä tulkitsevana käsialantuntijana. 

Sinänsä aika huvittavaa että tietää kuka piirtää mitäkin merkkiä minne jossain 

yön pimeydessä, mutta ei kuitenkaan tiedä viereisellä kirjoituspöydällä työkaverin

työntämästä rasistisesta vihapuheesta.

Täysin toisaalla oli myös siveltimet heiluneet.

Disneyn tarinoista tuttu Pinokkio oli syntynyt näyttelyymme Nina Kuu -taiteilijanimeä

 käyttävän Nina Kuukarin toimesta, sekatekniikalla toteutettuna ja

 tässä vielä työn alla olevana.

Näyttelyä suunnitellessamme halusimme tuoda esiin mahdollisimman monia 

erilaisia tyylejä, tekniikoita  ja taiteilijoita. Kirkkonummella asuvan Ninan töissä löytyy

 monenlaista tutkittavaa ja tarttumapintaa katsojan iästä riippumatta. 

Yhtenä mielenkiintoisista tekijöistä pyysimme mukaan Joonaksen Lahdesta.

Koponee nimellä instagramista löytyvä fonttivelho oli näyttelyn nuorin taiteilija,

jonka työskentelykin on mielenkiintoista seurattavaa, 

kuten seuraavat 3 kuvaa näyttävät Jackie- teoksen syntymistä.

Kuvat: Joonas

Joonaksen 6 teosta sijoitettiin gallerian yläparvelle, jossa taiteilija itsekin

tuli näköjään ikuistetuksi instatililleen.

Ensiarvoisen tärkeää näyttelyssämme oli myös tuoda esille paikallisuutta

 ja lähihistoriaa.Tässä tapauksessa se tarkoittaa erityisesti kolmea kirjainta: 

HOO ÄR CEE

Vuodesta 1990 alkaen on kyseisiä aakkosia vilahdellut pitkin Espoota ja Länsiväylää, 

myöhemmin paljon muuallakin. Ellet tiedä tästä poikabändistä vielä, 

lyhyt oppimäärä aukeaa vaikkapa Voima-lehden artikkelin kautta. 

HRC:tä edusti näyttelyssämme kolme artistia, joiden töitä ja valokuvia matkan varrelta

 oli esillä seinien lisäksi myös valokuvien muodossa lasivitriinin suojassa. 

Heidän matkastaan on julkaistu myös kuvassakin näkyvä kirja vuonna 2016, 

jota voit ostaa Katin Tavaran verkkokaupasta. 

Herrasmiehistä Acton tunnetaan ehkä eniten espoolaista betonia omaehtoisesti 

värittäneenä veijarina. Aktiivivuosien jälkeen jo kertaalleen genrestä vetäytynyt, mutta vahvan paluun tehnyt tyyliniekka valloittaa nykyisin yhä uusia gallerioita 

meluaitojen sijaan. Pukeutuu (lähes) aina mustaan. Actonilla kauppa kävi ja

 maalauksia päätyi uusiin koteihin. Tässä näkyvät teokset 

jäi vielä Espoossa myymättä, eli toisin sanoen "ovat yhä saatavilla". 

Actonilla itse asiassa aukesi juuri perjantaina 3.11. myös seuraava näyttely, 

Geezer's the Shopin Art Cornerissa: Acton: Graveyard Classics

Siellä teemana sarjakuvahahmoja ja graffitikirjaimia.

Kuvat: Acton

Soved on aiemmin Espoon seiniä rankaissut pitkätukka, jättänyt jälkensä

 tätä nykyä lähes jokaiseen Lahden sähkökaappiin kynäruiskun ja spraymaalin avulla. Monien välineiden ja tyylien taituri, joka myös soittaa bassoa Jumalation- bändissä.

Kuvat: Soved

Sovedin teosten syntymä voi olla hyvin monivaiheinen prosessi, kuten yltä näkyy.

Sovedin enkeleistä 66,6 % löysi uuden kodin, mutta punapää on edelleen hankittavissa.

Rosk on HRC:n näyttelykolmikosta viimeinen mohikaani. 

Ainoa triosta, joka edelleen asuttaa Espoota ja

 jättää merkkejään nykyisin graafikon keinoin arkipäiväiseen elinympäristöömme.

Kuvat: Rosk

Roskin töistä myytiin vanhoihin mukavasti rapistuneisiin ikkunankarmeihin 

toteutettu teos Rosk'n' Roll, muut taulut ovat yhä vapaana.

 Gallerian toisella laidalla piti majaansa Dandysteele eli Taneli. 

Klassisen taiteen parista seinäpinnoille siirtynyt taikuri, joka näkee 

maailman kauneuden pyöreiden lasien läpi, sitä töissään hellästi ja

 tyylirikkaasti tulkiten. Lisätiedot http://tanelistenberg.com

Kuva: Taneli

Tanelilla oli kiistatta näyttelyn villeimmät teosnimet.  Tässä syntymässä 

"Skeittari: Pohjolankadun puolivillainen bulidaiju" (2016)

Kuvapalvelu instagramista löytyi hieno kollaasi Tanelin näyttelytöistä, 

kuvatekstinä käyttäjä Incollectiolla myös kiinnostavaa pohdintaa.

Keravan graffitipäällikkö Psyke toi niinikään kolme teosta näyttelyyn.

 Hämmentävän runsaan parran taakse maastoutuva, aina tuoretta linjaa etsivän

 tyyligurun teoksista muutama miehen oma postaus instagram- tililtään, 

joista myös näkyy teosten tarkemmat referenssitiedot.

Seinällä Psyken duunit sijoittui portaiden yläpäähän, joista neitokaiset vahtivat 

valppaasti silmät tarkkoina koko näyttelytilaa 24/7.

Tarkkailua yritti suorittaa myös oma valvontakameramme sketchivitriinin päällä,

mutta joku peijakas oli kerennyt jo spreijaamaan linssin pimeäksi.

RAY52 toi teoksensa sketchi-vitriinin ja gallerian ylähylle.

Paperiluonnosten klassikkolinjoissa kukkii myös oldschool stylemasterin 

äärimmäisen tyylikäs tägi, joka syöpyi mieleen jo 90-luvulla Pasilan Gallerian

 likaisesta betonista ja liikkuvasta metallista, joita  Reiskaviiskaks valloitti yhdessä 

aisaparinsa Astronin kanssa.  

Myös seinille syntyneissä uusissa töissä oli 

tuotu tätä Suomigraffitin merkittävää historiaa esille sekatekniikoiden keinoin.

Sarjakuvafriikki Kiss, eli hallitseva graffitin SM-voittaja vuodelta 2016, oli tehnyt 

yhteistyötä valokuvaaja Vesa Klemetin kanssa. Vesan 1984 New Yorkin metrossa 

ottamien valokuvien päälle Kiss oli toteuttanut sekatekniikalla piissit, 

hyödyntäen spraymaalia ja kynäruiskua. Myös perinteisempi kanvaasi oli 

syntynyt Kissin käsissä.

Kuva: Ray52

Maalausten ja valokuvien lisäksi galleriassa oli myös kierrätysmateriaaleista 

valmistettu veistos nimeltä "Neo Phoenix" vuodelta 2008. Taiteilijanimeä Salt käyttävä

 erikoismies otti tilaa haltuun ripottelemalla teoksiaan molempiin kerroksiin. 

Kuva: Salt

Aina virnistelevän Saltin kekseliäät maalausproduktiot on tuttuja myös ympäri

 Itä-Eurooppaa. Hän on maalannut tunnetusti kaikkea mikä liikkuu kottikärryistä 

tavarahisseihin. Yläparvelle oli koostettu retrospektiivihenkisesti valokuvakollaaseista

 kokoelma vuosilta 1997-2017, joista yksityiskohtana tässä kuva kuluvan 

vuoden keväältä hylätystä sairaalasta.

Kokonaisuudessaan galleriatila oli mukavasti valloitettu äärestä laitaan,

tässä yläkulmasta kuvattuna.

 Avajaisten koittaessa oli tietysti koko köörillä poseerattava ulkona seinäkirjoituksen 

edessä. Kovat fontit, mutta ehkä vähän tylsät. Toisin kuin nuo characterit.

Näyttelyn avaaminen edellytti myös pientä puhetta kuraattoreilta, 

jonka yhteydessä myös jokainen taiteilija sai puheenvuoron. 

Kuva: Pimpu

Paikalle oli saapunut kiitettävästi yleisöä. Löytyi tuttuja ja tuntemattomia

kuvataiteesta kiinnostuneita katsojia sekä ostajia. Muutama teos tekikin

 jo tässä vaiheessa kauppansa. Kaiken kaikkiaan näyttelystä myytiin 9 teosta, 

mutta mikäli aihepiiri kiinnostaa, kannattaa olla yhteydessä suoraan taiteilijoihin

kuvien viereen linkkaamieni yhteystietojen kautta.

Kuva: Pimpu

Näyttelyn aikana pidimme muutaman nuorille suunnatun työpajan, joissa yhtenä työkaluna oli mm. vinyylilevy ja sen käyttäminen maalauspohjana. Tällaisen vinyylisen kiitoskortin lahjoitin avajaisissa myös Sirpa Hickmanille, joka

Kulttuurikeskuksen kulttuurituottajan pestinsä aikana alun perin tarjosi mahdollisuutta näyttelyllemme, tietämättä yhtään mitä tuleman pitää. 

Tommi taiteili  myös oman versionsa Kulttuurikeskuksen tuottaja Anna-Kaisa Kautovaaralle, joka toimi  yhteyshenkilönä kuraattorikaksikkomme suuntaan. 

Työpajoja pidettiin yhteensä 3, joissa tutustuimme aluksi näyttelyn töihin, 

jonka jälkeen opastimme nuoria taiteen maailmaan käytännönläheisesti 

spraymaalin ja maalitussien avulla.

Keskittyneen tekemisen lomassa työpajassa oli myös mukava hörppiä

 yhteistyökumppanimme toimittamia Laitilan wirvoitusjuomia ja napostella 

avajaisista säästyneitä vaahtokarkkeja. Työpajoissa kustomoitiin lp-levyjä, 

huppareita, tennareita, lippiksiä, taulupohjia ja lähestyvää Halloweenia 

silmälläpitäen muutamia muovisia naamioita. 

 Koko näyttelyn idea siis varsinaisesti lähti halusta osallistaa ja ottaa mukaan nuoria. 

Työpajojen lisäksi järjestimme luonnoskilpailun, jonka voittaja toteuttaisi

teoksensa mukaan näyttelyyn.

Kilpailun taso oli kova eikä päätös ollut yksimielinen. Tuomaristoon kuului 

Sellekhanksin ja allekirjoittaneen lisäksi Voima-lehden Jari Tamminen. 

Äänestystulosten jälkeen voittajaksi selvisi 17- vuotias Wabs Helsingistä. 

Lisäksi palkintopallille kipusivat Topi Tarvainen Keravalta

 ja Wvltter Tampereelta, joille palkinnoksi lähti 

Geezers the Shopin tarjoama graffitiaiheinen tuotepaketti.

Oli mukava nähdä kuinka ahkerasti eri puolilta Suomea osallistujia tuli ja kuinka 

monipuolisia luonnoksia tarjottiin. Tästä näette finaalikolmikon luonnokset, 

kannattaa ottaa seurantaan instagramissa.

Niinpä sitten Wabs saapui paikalle suorittamaan operaatiotaan. 

Tarjosimme hänelle työpisteen ja pelivälineet joilla teos saataisi syntymään.

 Spraymaalatun maalauspohjan päälle alkoi siirtyä tulkintaa maalitussien avulla

rauhalliseen mutta tehokkaaseen tahtiin. Toteutus alkoi klo 15.30 ja valmiiksi teos 

tuli klo. 21.00. Kerralla purkkiin, yhden toilettipysähdyksen taktiikalla.

Lopputulos muuttui jonkin verran alkuperäisestä, mutta se kuuluu kuvioon. 

Todellisen tekijän tunnistaa myös siitä, ettei jää neuvottomaksi jos joku tilanne vähän 

muuttuukin. Wabsilla homma toimii.

Häiriköt- päämajan Jari Tamminen saapui myös paikalle luovuttamaan 

voittajalle palkinnoksi Kulttuurihäirinnän aakkoset- kirjansa, sekä Geezersin

 lahjoittamat tuotepalkinnot. Tuomariksi ja yhteistyökumppaniksi Jarin kipparoima 

Häiriköt oli luonnollinen vaihtoehto, sillä hän otti kantaa mainiosti jo tuoreeltaan 

kisaamme inspiroinut "Samassa junassa"kampanjaan.

Luonnollisesti voittajan kirjapalkintoon tuli myös asianmukaiset

 omistuskirjoitukset kirjailijalta ja kilpailun kuraattoreilta.

Ja kuten kulttuuriin kuuluu, vielä foto spotilta, niin that's it.

Teos tuli osaksi näyttelyä ja hinnaksi asetettiin 100 €.

Neljä päivää myöhemmin teos oli myyty. 

Lopputuloksena näyttelyssämme vieraili 2969 katsojaa 3 viikon aikana ja

 viidestäkymmenestä teoksesta 9 teki kauppansa. Lisäksi suusanallista palautetta

tuli monelta galleriatilassa tavatulta henkilöltä, kuinka hienoa oli että 

jotain täysin erilaista ja kiinnostavaa oli tuotu näytille.

Vielä suora lainaus eräältä taiteilijaltamme, johon on hyvä lopettaa:

"Mutta siis näin niinkuin artistin näkökulmasta katsoen toi Art Attack oli kyllä onnistunut. Se oli ESPOOSSA. Ja graffitinäyttely! 

Pääkaupunkiseudun grafuvastaisimmaksikin koettu kaupunki!

 Että se itsessään on jo helvetin kova juttu, joka kaikkien mukana olleiden kannattaa muistaa."

Muraalit. Uhka vai mahdollisuus? Ja kenen mielestä?

Viime viikkoina seinämaalauksista on kirjoitettu ja puhuttu paljon. Kuluneiden parin vuoden aikana yhä enenevässä määrin lisääntyneet talonpäätymaalaukset ovat ihastuttaneet monia ihmisiä ja näiden asioiden parissa toimivat henkilöt ovat antaneet erilaisia lausuntoja aiheesta medialle. Tietynlaista ristiriitaisuutta lausunnoissa löytyy, riippuu siitä kuka puhuu, minkä organisaation edustajana tai oikeastaan siitä kuinka puhuja tuntee aihepiiriä ja sen taustoja.

YLE:n Suvi Vesalaisen artikkeli Onko Suomi kohta yksi iso värityskirja? ottaa aiheeseen kantaa kiinnostavasti eri näkökulmin UPEA17:n Jorgos Fanariksen ja Rakkaudesta vapauteen -graffitinäyttelyn Jouni Väänäsen haastatteluilla.

Samalla kentällä toimii myös kolme muuta paljon aikaansaavaa organisaatiota:

 * Helsingin kaupungin virallinen katutaidetoimisto Streetart Helsinki (a.k.a Supafly)

 * Vantaalta käsin operoiva kollektiivi Street Art Vantaa 

 * Helsingissä yhdistyspohjalta apurahojen avulla toimiva Helsinki Urban Art 

Maaliskuussa 2015 Vasemmistoliiton Petra Malin teki kaupunginvaltuustossa aloitteen "Lisää katutaidetta Helsinkiin" . Suora lainaus Petran blogista: "Esitin aloitteessani, että Helsinki edistäisi katutaiteen tekemistä esimerkiksi valitsemalla katutaiteen pilottialueen, jossa alueen asukkaat saisivat yhdessä katutaiteilijoiden kanssa suunnitella alueelle katutaideteoksia. Yksi tapa rahoittaa toiminta voisi olla lähiörahasto." Tähän huutoon on vastannut Helsinki Urban Art, Lisää katutaidetta Helsinkiin -hankkeellaan. Pasila onkin viime aikoina saanut väriä runsaasti tämän hankkeen tiimoilta. 

Melkein muistuu mieleen graffititaide alueella 1992. 

Kuvan taiteilija: RASTER / HSH, 1992 Valokuvat: Pete Nieminen

 Hesarissa 2.9. julkaistu Noora Bäckgrenin toimittama
 Hienoimman katutaideteoksen äänestys

koettaa olla aiheessa mukana, mutta juttu on kokonaisuudessaan hyvin hämmentävä. Miksi vain muutama teos mukana, miksi jo tässä vaiheessa vuotta kesken sesonkia ja miksi graffitiin viitataan asenteellisesti vähätellen?

Kiva toki että asia kiinnostaa ja alalla tapahtuu Myös minulta on kysytty useasti suhtautumistani asiaan, mutten ole julkisesti ottanut kantaa varsinaisesti puolesta tai vastaan. Muraalimuoti ja graffitimaailma on hyvin kaksipiippuinen juttu. 

Olen verrannut usein katutaidetta ja graffitia urheiluun. Niin nytkin. Mieti pikkukaupungin sympaattista urheilujoukkuetta, joka koostuu pääasiassa oman kylän pelaajista ja jonka edustusjoukkueeseen nousee uusia pelureita seuran omista junioreista. Joukkueessa on hyvä henki ja sen kannattajat ovat sitoutuneita seuraan. "Joukkue voittaa ja joukkue häviää", kuten sanotaan.Joku voi nähdä tässä mahdollisuuden hyvään businekseen. Esimerkkinä pesäpallo ja Hjallis Harkimo. 

Kaisaniemen_Tiikerit oli nopea mutta surullinen tarina. 

Toinen vertaus aiheeseen löytyy lähempää. Poikani ollessa pieni, hän innostui keräilemään pullonkorkkeja. Oli kiva seurata ja tukea löytämisen riemua, kun uusia korkkeja kokoelmaan löytyi yhteisten etsintäretkien seurauksena. Halusin ilahduttaa muksua yhä enemmän ja tehdessäni sivuhommia portsarina toin ison pahvilaatikollisen korkkeja kundille työpaikalta.Se harrastus loppui siihen paikkaan. 

Nyt pelkään samaa rakastamieni graffitin ja katutaiteen suhteen, muraalien lisääntyessä yhä kiihtyvään tahtiin. Nollatoleranssin aikaan väripiissin löytäminen radanvarresta oli harvinaista kuin lottovoitto ja lähes kaikki löydöt valokuvattiin, oli sen tehnyt kuka hyvänsä. Luvallisten seinien myötä taidemuoto on arkipäiväistynyt, mutta myös monipuolistunut. Tyylejä ja tekijöitä on joka lähtöön, kotimainen skene on kehittynyt vuosi vuodelta ja moni jo lajin rangaistusten uhan takia lopettanut wraitteri on tehnyt paluun kannunvarteen, nostaen huimasti tasoaan ja innostaen uusia harrastajia lajin pariin. Myös julkinen mielipide on muuttunut ja tämän seurauksena moni meistä tienaa elantoansa spraymaalin keinoin. En ole enää vuosiin kuvannut juuri lainkaan muiden maalaamia teoksia, koska tarjontaa on niin paljon.

Taidemuodon sallimisen myötä myös monet kuvataiteilijat ja graafikot ovat laajentaneet toimintakenttäänsä katutaiteen pariin. Heillä ei ole ollut sakkotuomioita tai velkavankeuksia kontollaan ja koulutettujen taiteilijoiden mahdollisuudet saada hankeapurahoja on ollut näennäisen menestyksekästä, verraten meidän omalla luvalla maalanneiden vastaaviin yrityksiin. Hakemusbumerangit on tullut tutuksi monelle meistä ja yhä edelleen lähes joka työkeikalla joku keksii omaperäisen vitsin: 

"Onko lupaa vai soitanko poliisit?".

Useiden muutaman vuoden ikäisten organisaatioiden aikaansaamat katutaideprojektit ja niiden näkyvyys mediassa on toki myös auttanut meitä graffitimaalareita sekä katutaiteilijoita saamaan tilaustöitä ja työpajaopetuksia eri kaupungeissa. Skenen tila on siis monipuolistunut ja taiteellisessa mielessä kehittynyt sekä tyylien että taitojen osalta. Aktiivisina toimijoina on miehiä ja naisia, ikähaarukassa 20-70, perheellisiä ja sinkkuja. Ajat on muuttuneet paljon kasarilta.

Samalla kuitenkin myös sirpaloituminen on lisääntynyt. Kun aiemmin oli vain "ne jotka maalaa ja ne jotka jahtaa niitä jotka maalaa", niin nyt kategorioita on huomattavasti enemmän jo pelkästään maalareiden keskuudessa, eikä kaikki todellakaan ole kavereita keskenään. Se pikkukaupungin urheilujoukkueen tiimihenki on jo nyt haalea muisto kulmakapakan kaljaringissä "sillon kun minä olin nuori"- tyyliin. Lajin pariin tulee yhä enemmän toimijoita, joka toisaalta avaa ehkä uusia ovia ja tyylien kirjo voi yhä monipuolistua, mutta toisaalta myös ähky on uhka. Otakar Janecky tai Jan Caloun toivat aikoinaan taitoa ja huumaa Jokereihin ja HIFK:hon, nostaen muidenkin pelaajien tasoa, mutta jos joukkue koostuu pelkistä ostopelureista, on peli pian pelattu ja luu kaluttu. Juniorityötä ei sovi unohtaa ja seuran kannattajat odottavat myös omankylänpoikien pääsevän jäälle vaihtopenkin sijaan. 

Tästä esimerkkinä jälleen Pasila. 

Kuvan taiteilija: SHARK /HSH, 1992 Valokuvat: Pete Nieminen

Sharkin  & Rasterin muraalit sekä muut seinämaalaukset Helsingin kaupunki putsasi pois Stop Töhryille kampanjan aikana 1998 alkaen. Vuonna 2013 toteutimme yhdessä tekstiilitaiteilija Sonja Salomäen kanssa Pasilassa Betonin Värinä -projektin Kalliolan setlementin kanssa yhteistyössä, Lasten ja nuorten säätiön Myrsky- rahoituksen avulla. Projekti alkoi tammikuun alussa ja päättyi kesäkuun puolivälissä. Tapasimme viikoittain ja kävimme asukastalolla läpi kuvataiteen eri tekniikoita käytännön esimerkein ja harjoittein. Mukana oli paikallisia nuoria tytöistä poikiin ja kaikkia mahdollisia ihonvärejä mukaan lukien. Projektin aikana kävijämäärä oli kertaa kohti n. 10 hengen paikkeilla, mutta lopulta kun piti päästä maalaamaan, luvan saanti viivästyi byrokratian takia sovitusta aikataulusta ja osa kurssilaisista lähti jo kesälomille sukulaisten luo eri puolille maailmaa. Lopulta maalaamassa oli Ben, Feng, Halef ja Muhis, sekä Sonja ja minä avustamassa.

Evästauko

Perhoskuiskaaja

600 ml kuparia siveltimellä

Trust & support your team members

Kaunis maailma ja maailma kauniimmaksi <3

Pasila posse 2013

Alalla toimivia tahoja on monta, osittain samoista ihmisistä koostuvia ryhmiä, joilla on mukana omassa toiminnassaan "omia taiteilijoitaan" sekä vierailijoita. Ns. vapaana agenttina toimiminen useiden eri tahojen kanssa on mielestäni virkistävää ja antaa enemmän mahdollisuuksia taiteen tekemiseen. Näinhän on ollut musiikin parissa jo pitkään, kun artistit vierailevat toistensa biiseissä etenkin rap-genressä. Itse olen ollut jollain tavalla yhteistyössä jokaisen luetellun organisaation kanssa, joskus maalaten, joskus konsultoiden. Jokainen taho varmasti haluaa lähtökohtaisesti kaunistaa ympäristöä, enkä edelleenkään halua polttaa siltoja mihinkään suuntaan, koska siten harvemmin saa mitään rakentavaa aikaiseksi. 

Yksi asia on ehdottomasti kiistaton. Näki asiat millä tavalla hyvänsä ja kenen kelkasta tahansa, kaikilla on yksi yhteinen tekijä: raha. Kuinka yllättävää? 

Isokokoiset maalausprojektit vaativat ajankäytön ja taiteellisten kykyjen lisäksi rahoitusta, jolla mahdollistetaan tarvikehankinnat, koko projektin taustasäätöön kulunutta työaikaa, sekä taiteilijalle maksettava korvaus tehdystä työstä. Taustatyötä työpöydän ääressä tekevä tuottaja tarvitsee käytetystä ajasta korvauksen yhtälailla kuin varsinaisen fyysisen työn suorittava taiteilija. Suomessa rahoituksen saaminen projekteille ei ole helppoa, mutta ulkomaisen rahoituksen myötä projekteja on saatu täälläkin toteutumaan, kuten HUA kertoo. Tosin ulkomaisen rahoituksen myötä myös itsemääräämisoikeus artistien suhteen vähenee, kun rahoittajan toiveet on huomioitava. Entä kotimaiset, vuosikymmenet seiniä värittäneet virtuoosit? Monella heistä on taitoa ja intoa, jota olisi mahtavaa pystyä hyödyntämään. Miksei hyödynnetä? Koska raha. Hyvin monessa projektissa on ongelmaksi muodostunut genren sisällä suuresti arvostettujen taitureiden mukaan saaminen, koska palkkion maksaminen tehdystä työstä on hankalaa edelleen käynnissä olevien korvausvaatimusten ja toimeentulotukien takia. Omissa projekteissani olen vuosien mittaan pyrkinyt ottamaan mukaan niin paljon kavereita ja tutun tuttuja kuin mahdollista, mutta valitettavan usein se fyrkka on tiimipelaamiselle suurin este. 

Aina kuitenkaan ei ole rahasta kyse. Pohjimmiltaan jokainen meistä haluaa vain päästä maalaamaan. Mielellään mahdollisimman isosti ja näkyvästi. Asiaa seuraamattomien (ja jopa joidenkin alalla toimivienkin mielestä) on edelleen vaikea käsittää, miksi joku suihkii seinään maalia säässä kuin säässä ilmaiseksi omasta tahdostaan 10 tuntia ja seuraavana joku toinen maalaa siihen päälle tai maalattu seinä puretaan?

Koska se on kivaa ja se on lajin luonne. 

Siksi ajoittain tulee tehtyä myös ilmaisduunia. Mikäli maalattava seinä / maalauslokaatio / työn tilaaja / projektin päämäärä on kiinnostava, on ilmaistyö ihan mahdollista. Tästä päättää kuitenkin taiteilija itse. Ilmaistyö ei voi olla ensisijainen lähtökohta, etenkään jos projektin mahdollistava organisaatio saa kuitenkin palkkaa. Tuottajan roolissa olen ilmaistyötäkin joutunut kysymään, 

mutta kuitenkin jotain korvausta pyrin saamaan aikaiseksi.

Omalla kohdallani on monenlaisia kokemuksia eri organisaatioiden parista, mutten mene niihin yksityiskohtaisemmin. Sen olen tähän ikään oppinut että vähemmällä kiukuttelulla pääsee jos tekee mitä huvittaa itsekseen, eikä lähde anelemaan sinne tänne saako olla jossain mukana. Toki jos joku pyytää mukaan, on kiva tehdä kimpassa, mutta se onkin eri juttu. Siksi peräänkuulutan tapahtumajärjestäjille ja organisaatioille alan tekijöihin tutustumista, eikä niin että "Meille voi kuka tahansa lähettää hakemuksen".  20-30 vuotta puskissa lymyilleille omaehtoisille maalarikonkareille se tuntuu nöyryyttävältä anelulta. 

Kuitenkin on myös kiinnostavaa, että samaan aikaan kun Suomeen kärrätään ulkomaisten artistiagentuurien kautta eritasoisia tekijöitä, ulkomailla on kysyntää suomalaiselle osaamiselle. Graffitissa ei perinteisesti ole kansallisuudella eikä sukupuolella väliä ja monet jo ysärillä interreilaamalla verkostoituneet wraitterit pitävät gallerianäyttelyitä sekä maalaavat yhä useissa maissa. Myös työpajatoiminnalle on ulkomailla kysyntää. Itse olin viime viikolla Venäjällä, talvella Norjassa, ennen vuoden loppua odottaa Armenia ja Georgia. Näissä viimeksi mainituissa maksetaan matkat muttei palkkaa, mutta ei tuonne asti tulisi koskaan muuten omalla kustannuksella lähdettyä.

Viime viikolla ajoin vuosien jälkeen muutaman metrin yksipyöräisellä sirkusfillarilla.

Ehkä palaan sen pariin jatkossa enemmän, jos kannuhommissa kiristää 

enemmän kuin hymyilyttää.

Mikä susta on kivaa? 

Tee sitä!

-What if money was no object?-

Karhu Hyvinkäällä

Eilen huomasin aamukahvia hörppiessäni facebookin feedissä Aamupostin uutisen, 

jossa kerrottiin karhun seikkailevan Hyvinkään taajama-alueella.

Oli tarkoitus käyttää koko päivä asiakkaan luonnosten piirtämiseen ja koulun
opinnäytetyöhön. Muutaman tunnin piirsinkin, mutta lopulta kuitenkin oppari sai jäädä
edelleen kesken, kun ajatukset pyöri vain metsässä ja mesikämmenessä.

Pakkasin auton ja kruisailin Hyvinkäälle.

Etsittyäni Talvisillan kaupunginosasta sopivan metsäisen kohdan jonne askarrella, 

viritin kelmun ja aloin hommiin. Maalaus piti olla piilossa ohikulkijoilta, 

mutta silti löydettävissä.

Jonkin aikaa suhisteltuani nalle ilmestyi puiden siimekseen. Puin sille 

punaisen paidan Nalle Puhin hengessä ja laitoin nimikkotöppöset jalkaan.

Janojuomaakin oli mukana, yhden purkin verran. Jos oikea nalle

olisi tullut paikalle, olisin tarjonnut huikat. 

Varmasti metsässä liikkuu niitäkin jotka haavailevat sen karhun kaatavansa. 

Siksi jätin jotain heillekin kelmun edustalle; nurin meni jo.

Sinne jäi karhuherra nauttimaan keväästä.
Tuoreimpien tietojen mukaan se oikea karhu on suunnannut jo Riihimäelle.
Jos kiinnostaa lähteä nallea etsimään, voisin veikata sen suuntaavan joko
Otsolan kaupunginosaan, tai kenties Kontiontielle.
 K Market Otso:n kauppiaalle antaisin vinkin, nyt kannattaisi
laittaa oluet alennukseen :)

Katukulttuuria Stokkan kulmilla

Tällä viikolla oli aika mielenkiintoinen peinttauskeikka.

Maalattavan kohteen lokaatio sekä työvälineet oli hyvinkin erikoiset ja 

kun miettii kaupunkirakenteen & kulttuurihistorian kannalta, kokonaisuudessa

voi nähdä mukavasti positiivisuutta ja tietynlaista jatkumoa.

Helsingin keskustaan oli tulossa jotain mielenkiintoista, Elisa Oyj:n järjestämä

 WORD–hanke. Projektin tarkoituksena on kampanjainfon mukaan saada 

"nuoret miehet takaisin sanojen pariin". Hankkeen saitilla kerrotaan tarkemmin:

"WORD-hankkeen tavoitteena on etsiä uusia, kiinnostavia sisältöjä sekä

 tapoja lukea." Tätä tarkoitusta palveleva Design camp järjestettiin Elisa Kulmassa,

Keskuskadun ja Aleksanterinkadun risteyksessä sijaitsevassa liiketilassa. 

Keulakuvana kampanjalle toimi räppäri Mikael Gabriel , joka oli 

tulossa nuoria tapahtumaan sparraamaan.

Järjestävä taho halusi myös oheisohjelmaa teemapäivään ja siinä vaiheessa 

oli tarkoituksenmukaista käyttää kirjaimia vähän värikkäämmin. Tilaisuuteen 

toivottiin graffitia teemaan sopien ja otin keikan vastaan. Neuvottelut toteutuspaikasta 

ja välineistä päätyi ratkaisuun, jossa maalaisin liiketilan ikkunaan, ulkopuolelta 

ja kalkkispraylla eli kansanomaisemmin liitutaulumaalilla, jotta maalaus olisi 

myös helposti poistettavissa.

Niinpä tapahtumapäivänä 23.3. Elisa Kulman instatilille on taltioitunut kuva, 

jossa spreijaan ikkunaan keskellä kirkasta päivää:

Aloitin oman osuuteni tapahtumasta luonnostelemalla valkoisella ääriviivat 

ikkunaan, ennalta tekemäni luonnoksen mukaisesti. 

Ikkunaa maalatessa palasin mielessäni omiin teinivuosiini, jolloin poikkesin

Riihimäeltä Helsinkiin imemään kulttuurivaikutteita maalatuista tunneleista ja

ostamaan räppilevyjä sekä muuta hip hop- gearia.

Eräällä niistä reissuista vaikutuin hyvin vahvasti tuossa tien toisella puolen, 

Stockmannin One Way -farkkumyymälän seinään toteutetusta tilausgraffitista. 

Duunin olivat taiteilleet Tomi Lauren ja Sami Mäkelä. Onneksi oli kamera mukana ja

 sain edes jonkunlaisen (mutta heikosti kohdistetun) todistusaineiston kundien 

mestarillisesta taidonnäytteestä. Turha kai edes sanoa, että allaoleva maalaus on 

yksi suurimmista vaikuttimistani seinään piirtelyn saralla. 

Teoksen toteuttajista Sami Mäkelä on nykyisin ammattitaiteilija, 

joka asuu Yhdysvalloissa perheineen ja on tehnyt hyvin monipuolista uraa.

(Tässä yhteydessä muuten voisi varmaan ehdottaa Stockalle, että juhlistakaapas 

vaikka SUOMI100-vuotta kaivamalla duuni lateksikerrosten alta esiin?)

Palataan takaisin ElisaKulmaan.

Välillä piti ulkoistetun maalarinkin käydä sisällä miestenhuoneessa ja

 hörppäämässä kuppi kuumaa värityksen lomassa. Sisältäpäin katsoessa 

katumaisema hiljalleen peittyi kalkkisprayn voimin.

Pihalla puolestaan ohikulkijat kummastelivat, mitä tapahtuu.

"Kato toi maalaa tota seinää" kommentteja tuli muutama, joitain vähän pidempiäkin 

juttutuokioita rupateltiin monenlaisten kulkijoiden kanssa ja joku naisääni 

sanoi selän takana: "Toi näytti takaapaäin ihan pikkupojalta". Luvan kyselijöitä oli tällä 

kertaa harvinaisen vähän, alle kourallinen. Facebookista löytyi yllättäen

kuvakin random kulkijan nappaamana:

foto: Jukka Helin

Pääasiahan oli kuitenkin ikkunan takana, eli se nuorten miesten joukko,

joille koko projekti oli suunnattu. Välillä muutama poika kävi pihalla tupakalla 

seuraamassa maalailuani, joten kiva että kiinnosti. Sanojahan me maalaritkin 

maalataan, eli samassa juonessa kyllä. Järjestäjän postaama yhteiskuva kertoo 

hankkeen osallistujista. Sivukorvalla kuulemani perusteella poikien työpajassa oli 

suunnitteilla ainakin mobiiliapplikaatioita sekä tietysti puhemusiikkia.

Varmasti myös jotain ihan muuta.

Illan päätteeksi pojat lähtivät omille teilleen ja myös itse sain oman

 duunini pakettiin. Toteutus oli normaaliakin hitaammin toteutettu, 

ainakin työvälineiden haastavuudesta johtuen. Liitutaulukannujen väriskaala on 

minimi, eri sävyjä ei ole saatavilla ja etenkin skarpin työjäljen aikaansaamiseksi 

on maalattava samaa kohtaa moneen kertaan. Ja kun värikerroksia kertyy 

tarpeeksi, maali alkaa kuoriutua pois ikkunalasin pinnasta.

Tilaaja kävi myös kysymässä, kauanko maalaus ikkunassa pysyy, kun se olisi niin 

mukava siinä. Kerroin värien lähtevän runsaalla vedellä, eli jos  reippaasti sataisi

maalaus valuisi viemäriin. 

Loppuun jälleen tietysti räppiä. Ja mistäkö?

No tietysti Carrolsin kulmalta, eli siitä spotista johon ikkunan hahmo tähystää, 

kadun toiselta reunalta.  Paikka tunnetaan eräänä merkittävänä kohteena Suomiräpin 

historiassa, siinä on ollut takavuosina useinkin muutama mies ghettoblaasterin

edessä räbäyttämässä mitä sylki suuhun tuo. 

Ehkä MG:n sanatyöpajan jälkeen jotkut nuorista voisi myös kesän mittaan koettaa 

ottaa kadun haltuun Asfalttisoturin & Särren jalanjäljissä ex-Carrolsin kulmalla?

Ruudolf & Särre katuräppi 2010

ps. lisätään vielä kuva ensimmäiset räntäsateet läpäisseestä ikkunapiissistä,

24 tunnin ikäisenä duuni oli jo muutamasta kohdasta rispaantunut mutta 

ehkä se alkuviikkoon jaksaa sinnitellä. 

Bunkkerin veneretki a.k.a. hukutettu moraali

Viime aikoina kotimaan uutistarjontaa on joutunut seuraamaan 

hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa. Fiilis vaihtelee huvittuneisuudesta myötähäpeään,

kun ei tiedä keneen voi enää luottaa, eikä edes tiedä kuka on hyvä ja kuka paha.

Kun aiemmin palkittu poliisipäällikkö päätyi tutkinnan kohteeksi ja 

paljastui rosvoksi, toisaalla rikollisjengi jakaa joulukinkkuja leipäjonossa 

värjötteleville köyhille. Kenen puolella tässä tulisi olla?

Vaikkakin lopulta huumausainekaupassa pelataan penneillä siihen nähden, 

millaisia summia esimerkiksi Suomen hallituksen ministerit 

liikuttelevat mustekynän voimalla edustamilleen firmoille ja lähipiirinsä eduksi.

Tämänkaltainen toiminta on sen verran hämäräperäistä ja surkuhupaisaa,

että päätimme reagoida muutaman kollegan kanssa tilanteeseen taiteen keinoin.

Löydettyämme salaisessa lokaatiossa sijaitsevan, betonista valetun ja veden 

valtaaman hämärän bunkkerin, jonne aloimme suunnittelemaan 

kokonaisvaltaista seinämaalausta Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Bunkkerin lattian peittämä vesi muistuttaa myös veden äärellä tapahtuvista

rikoksista. Vuosikausia ihmisiä hukuttanut ja venettään kaatanut väkisinmakaaja 

joutui vihdoin oikeuteen vastaamaan teoistaan. Karvalakin alta oikeudessa esiintynyt

sarjahukuttaja kuitenkin laskettiin vapaalle, tuomiota odottamaan. Kun tuli aika lähteä 

lusimaan, oli mies kadonnut. Lopulta poliisi kuitenkin löysi miehen ja toimitti tyrmään.

Samaan aikaan kansan vaaleilla valitsema europarlamentaarikko ja

kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan jäsen

sanktioisi kansalaisjärjestöjen meripelastusoperaatiot. 

Kieltäisi siis hädänalaisten ihmishenkien pelastamisen. 

Jos hanke menee läpi, sen seurauksena Välimereen hukkuisi yhä 

enemmän ihmisiä entisen siviilipalvelusmiehen kynäilemän aloitteen ansiosta.

Siksi minäkin kaivoin kynäni ja tein suunnitelman.

Kaksinaamainen ja häpeämätön oman edun tavoittelu tuntuu vallitsevan laajalti

 niiden keskuudessa, jotka ovat päässeet päättävään asemaan ja toimimaan

luotettavina henkilöinä meidän kaikkien parhaaksi. 

Idea duunista tuli tammikuun puolivälissä, kun Sarjahukuttaja oli kadonnut.

Päätimme tuoda hänet takaisin, uusien soutelukaverien kanssa.

Toteutukseen projekti pääsi vasta 6.2. koska projekti kiinnosti myös muutamia 

muita huolestuneita kansalaisia, jotka halusivat olla tuomassa valoa pimeyteen.

Olimme varustautuneet toimenpiteeseen olosuhteiden vaatimalla tavalla. 

Myrskylyhty kädessä ja kahluusaappaat jalassa sukelsimme

pimeyden ytimeen maalipurkit mukanamme.

Matkalle maan alle lähti neljä henkilöä, joista 3 maalasi seinää ja 1 videoi

performanssia. Operaatio aloitettiin keskellä kirkasta päivää, mutta maanalaisesta 

kohteesta johtuen valoa oli yhtä niukalti, kuin moraalia ministereillä.

 Hiljalleen väki veden äärellä lisääntyi. Jonkin ajan kuluttua henkilömäärä 

oli tuplaantunut ja ilma bunkkerissa alkoi olla enemmän kuin kitkerää.

Ulkoilmaan johti vain pieni luukku, josta spraymaalin tuoksua virtasi pihalle.

Työskentely jatkui muutamia tunteja myöhäiseen iltaan.

Valmiiden maalausten kuvaaminen päätettiin suorittaa vasta seuraavana päivänä,

jotta suurin maalipöly olisi laskeutunut ilmasta ja hengitys onnistuisi ilman suojamaskia.

Saapuessani kuvausreissulle olin varustautunut vähän tehokkaammalla 

valonlähteellä, jotta lopputuloksesta saisi paremmin selvää.

Ryömiessäni sisään bunkkeriin mietin mielessäni, miltä mahtaisi tuntua 

sellaisesta henkilöstä, joka sattumalta löytäisi maanalaisen maalauksemme?

Ensimmäiseksi huomion kiinnittää keltaiset kylpyankat.

Ne selkeästi ovat seuraamassa jotakin tapahtumaa, koska

toinen kurkkii ärtyneenä facepalmin takaa ja toinen popsii popcorneja.

Ankkojen katseiden suunnassa on selkeästi jotain tapahtumassa.

Karvalakkiin sonnustautunut mieshenkilö näyttää hallitsevan tilannetta, jossa kaksi 

yritysjohtaja-ministeriä on lähtenyt "Suomi2017"- nimisellä veneellä ulapalle.

Joku päällikköhenkilö on jo joutunut veden varaan, ankkurikettingin upottamana.

Oliko hänkin ollut veneilemässä, mutta viskattu yli laidan?

Aivan veden varaan joutuneen vierellä joku kannattelee englanniksi 

kirjoitettua kylttiä, jolla haluaa ilmeisesti viestiä maailmalle,

että se on sellainen homma, ettei täällä sääliä tunneta, eikä armoa anneta.

Varsin levotonta tunnelmaa korostivat vielä seinille maalatut graffitikirjaimet,

jotka toivat ympärilleen korostavasti turvattomuuden 

tuntua muutenkin kyseenalaiseen ja ahdistavaan ilmapiiriin. 

Tässä vaiheessa se joku satunnainen matkailija saattaisi pohtia, 

miksi tällainen maalaus on maan alle tehty?

Siksi vastaus on myös saatavilla tekijöiden toimesta. Itseni lisäksi mukana 

maalaamassa olivat Ansver ja BOING. Antaa heidän kertoa motiiveistaan:

An$ver: 

"Hei nimeni on An$ver. Olen kivenkova kaupallinen taiteilija ja opportunisti, siitä minä nautin. Ei tuo polittiikka niin kauheasti kiinnostele. Galleristini sanoi että tällä teoksella pääsee lehtiin ja teosteni myynnit vauhdittuu vielä edellisten kuukautisten huippu myyntilukemista. Kaikenpäätteeksi uskon vaikutuksen teosten hintakehitykseen myös olevan erittäin positiivinen." 

 Boing:

"Sipilän freudilaista lipsahdusta mukaillen, 

nyt on veneestä tulppa irti ja itse lisäisin vielä

että meillä on sarjahukuttaja kipparina. Ja toinen europarlamentissa.

Hallituksen retoriikassa kolmikanta ja konsensus esitetään negatiivisina asioina. Eli yhdessä päättäminen ja sen varmistaminen että kaikki hyötyvät yhdessä saavutetusta voitosta on paska homma. Kenen kannalta? Vaikea nähdä sellainen maailma parempana paikkana, jossa yhdessä päättäminen olisi vähäisempää. Suuryritysten lähiaikoina saamat helpotukset on rakennettu niin etteivät ne työllistä vaan valuvat yritysten läpi osinkoina omistajille. Ja joka euro on pois valtion kassasta, jolla olisi voitu rakentaa yhteistä tulevaisuutta. KiKy ja yhteisöveron alennus ovat vain tulonsiirtoja yhteiskunnalta omistajille, jälkimmäinen nyt jo todistetusti. Ei ole loogista että palkkojen laskemisen kautta tapahtuva kulutuskyvyn lasku ja sitä seuraava paikallisten yritysten näivettyminen hyödyttäisi valtion taloutta, eikä sen näyttäisi olevan tarkoituskaan, sillä työntekijöiden palkat ovat vain häviävän pieni osa viennin kilpailukyvystä, jonka varjolla koko roska meille syötetään. 

Starve the beast, ihmisistä viis. Heikentämällä veropohjaa tahallisesti luodaan jatkuva leikkaustarve ja se kohdistetaan jatkossakin lapsiin, sairaisiin ja vanhuksiin. Mitäpä ne juuri tällä kvartaalilla tuottaisivat? Se on sitä yritysmaailmasta tuotua johtamisajattelua. Vimma ensin yhtiöittää ja sitten yksityistää kansallisomaisuus on vain keino siirtää se pois demokraattisen päätöksenteon alta yksityisiin käsiin, joiden agenda ei ole tuottaa kaikille saatavilla olevia palveluita vaan voittoa omistajilleen. Kuten yksityisen toimijan tietenkin markkinataloudessa pitääkin. Yksityisten omistajien taskujen paisuttaminen ei kuitenkaan ole se syy miksi minä motivoituidun maksamaan veroja. Varsinkin kun nämä sijoittaja-omistajat ovat usein ulkomaisia ja maksavat minimaaliset veronsa veroparatiiseihin. Vaikea kuvitella epäisänmaallisempaa toimintaa, kuin kansallisomaisuuden myyminen näille. Ks. Caruna. Samalla puretaan turvaverkot eikä siinä ole kyse säästämisestä vaan halutaan että palkansaajat, sisältäen keskiluokan ja PK-yrittäjät, voivat huonommin hallita omaa kohtaloaan ja joutuvat tukevammin omistavan luokan kontrolliin. Kärjistäen meistä halutaan tehdä herran pelossa raatavia orjia. Joko teet työtä millä tahansa ehdoilla tai sillanalus kutsuu. Suomea viedään tarkoituksella kohti kehitysmaille tyypillistä demografiaa, jossa pienellä porukalla on ihan kaikki omaisuus ja suurimmalla osalla kansasta ei juuri mitään. Jäljelle jäävistä murusista sitten laitetaan kansa tappelemaan keskenään toisiaan syyllistäen. Kasvava työttömien joukko, maahanmuuttajat ja matalapalkkaiset usutetaan osoittelemaan toisiaan kun toimeentulo karkaa omistavan luokan pohjattomiin pankkiholveihin. Olisi kiva nähdä keskiluokankin heräävän todellisuuteen ennen kuin on liian myöhäistä. Demokratian vaikuttavuutta nakerretaan koko ajan. Oikeita vaihtoehtoja ON. Kuunnelkaa vaikka joskus ajatuksella Li Anderssonia ja muistakaa pyyhkiä se petteriorpomainen "tyttö hiljaa" -katse ylimielisiltä naamoiltanne. Se katse on aikakautemme syvimmän typeryyden vaarallinen symboli. Surullisinta on kuitenkin valtapuolueiden sanojen ja tekojen välinen ristiriita. Voin arvostaa aina erilaisia näkemyksia ja sitäkin että joku rehellisesti kannattaa Suomen viemistä tähän suuntaan. Nykyisten hallituspuolueiden tapa kerätä äänet sanomalla yhtä ja tekemällä täysin päinvastaista on sen sijaan halveksuttavaa, sitä tekevät ihmiset ovat halveksuttavia, ja osoitus siitä ettei nykyinen hallintomallimme itse asiassa edes ole demokraattinen kun valtaan pääsee riittävän epärehellisiä ihmisiä. Vaihtoehtoja olisi tässäkin. Ruotsissa sitovat hallitusohjelma-ehdotukset julkaistaan ennen vaaleja. Suomessa nähdään siinä vaiheessa pelkkää mielistelyä ja valheita."

Siinä sitä riittää pohtimista.

Onko tunnelin päässä valoa, vai kuinka kehitys kehittyy pian 100-vuotiaassa

kotimaassamme ja ympäröivässä maailmassa?

Lopuksi pääset mukaan maan alle mukaan videon kautta.
Hyvää Ystävänpäivää 2017.

Bunkkerin veneretki a.k.a. hukutettu moraali