Turvapaikanhakijoita ja vihreä uniformu

Maahanmuuttokeskustelu ja turvapaikanhakijat herättää tunteita

joka tuutissa ja kuplassa tällä hetkellä sen verran runsaasti, että on aika 

kertoa asiasta muutama itse koettu juttu kaiken sen epäluuloihin perustuvan informaation ja rikkinäisen puhelimen sekaan.

Työskentelin valtion virkamiehenä Rajavartiolaitoksessa vuodet 2000-2011

Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Titteli oli virallisesti vanhempi merivartija ja
kansankielellä duunina oli passintarkastus. Tosin termi on hyvin harhaanjohtava, sillä
osastossa on lukuisia eri tehtäviin jaettuja ryhmiä, jotka kaikki omilla osa-alueillaan
tähtäävät samaan: valvovat valtion rajan ylittäviä ihmisiä.

Reilun kymmenen vuoden aikana otin vastaan ja rekisteröin Suomeen suuria määriä
turvapaikanhakijoita kollegoideni kanssa, joista osa jatkaa samaa duunia edelleen.
Maahantulijat rekisteröidään ottamalla sormenjäljet ja valokuvat, jonka jälkeen
heidät siirretään vastaanottokeskuksiin odottamaan tp-hakemuksensa
käsittelyä ja päätöstä. Vuosien varrella vastaan tuli monenlaista kulkijaa,
joilla kaikilla lähtökohdista ja motiiveista riippumatta on yksi ja sama päämäärä:

Vapaus.

Tässä kirjoituksessa kerron muutamia omia kokemuksiani

 metsänvihreässä uniformussa. Tosin aika pintapuolisesti, sillä vaikka olenkin irtisanoutunut virasta, tietty vaitiolovelvollisuus täytyy säilyttää. 

Jo senkin takia, että entiset virkaveljet voisivat jatkossakin tehdä työnsä edelleen mahdollisimman rauhassa, tarvittavilla toimenpiteillä.

Turvapaikanhakijoita saapuu maahan monella tapaa, maitse, meritse ja lentäen.
Osa hakee turvapaikkaa, osa parempaa toimeentuloa, osa kadonnutta perhettään,
kuka mitäkin. Jotkut pakenevat sotaa, toiset uskontoa, politiikkaa, sortoa tai vainoa.
Jotkut jopa kaikkia edellämainittuja.

Tietysti joukossa on myös turvapaikkaturisteja, väärentäjiä sekä laittoman
maahantulon järjestäjiä. Jopa vaikka minkälaista väkisinmakaajaakin,
kansalaisuuteen ja kotimaahan katsomatta. Rajaviranomaisten tehtävä on ottaa kaikki
tulijat vastaan ja suorittaa tietyt toimenpiteet,  jotta Maahanmuuttovirasto
pystyy  mahdollisimman kattavasti selvittämään kenellä on oikeus jäädä
 ja kuka jatkaa matkaa. Siksi on olemassa erikseen tutkinta-, asiakirjatutkinta-
sekä muutama muu erikoisryhmä.

Itse kuuluin ns. Terminaaliryhmään, jonka tehtävänä oli muun muassa noutaa
turvapaikanhakijoita sekä nk. Dublin-palautettavia lennoilta sekä
saattaa maastapoistettavia koneisiin. En osaa arvioida edes satojen tarkkuudella,
montako ihmistä olen saattanut Suomeen tai Suomesta pois.

 Monensorttista kulkijaa tuli vastaan, kirjaimellisesti vauvasta

vaariin. Itseään "roturealisti" yms. kiertoilmauksilla kuvaavat reppanat

jaksavat ylläpitää käsitystä, että tp-hakijoina olisi vain työikäisiä miehiä.

Voin kertoa, että se on yhtä totta kuin joulupukin lentävät porot.

Kaksin käsin olen työntänyt pyörätuolissa kulkevia mummoja sekä 

taluttanut kädestä pitäen leikki-ikäisiä passilinjasta läpi. 

Turvapaikkakuulusteluissa olen nähnyt itkut, raivot, pelot, ilot

sekä surua, ahdistusta ja helpotusta. 

Kulkijoilta kuulin kertomuksia moneen lähtöön. Joillakin kertojilla 

oli vahvoja väkivallan jälkiä kropassaan, joillakin silkkikravatti ja merkkivaatteet. 

Ulkonäkö tai vaatetus ei kuitenkaan ratkaise mitään. 

Tutkinta täytyy silti suorittaa, tapauskohtaisesti ja tarkkaan.

Monesti sanotaan että vain hyvin toimeentulevat pääsevät lähtemään paremman

 tulevaisuuden perään, turvapaikkaa hakemaan. Tämä pitää osittain paikkansa,

 muttei kuitenkaan ole koko totuus. Ajattelehan itsesi seuraavaan tilanteeseen:

- Suomi on sodassa 

- Kaikki puoluetta X äänestäneet tai kirkkokuntaa Y kannattavat

vangitaan, siepataan, tapetaan tai raiskataan vastapuolen toimesta

- Naapurikaupungissasi on jo tapahtunut julmuuksia, seuraavaksi 

vuorossa on sinun perheesi

-Perheesi on keskituloinen, mutta olisi pieni mahdollisuus päästä turvaan

Australiaan, jos maksaisit vuosipalkkasi verran rahaa puolitutulle autokauppiaalle.

-Mitä teet?

Jos kuvatunlainen tai vastaavan tapainen skenaario uhkaisi itseäni, tekisin 

varmasti ihan mitä vain, jotta saisin perheeni turvaan.

IHAN - MITÄ - VAIN !

Myisin taloni, varastaisin naapurin auton myydäkseni senkin, 

maksaisin lääkärille joka poistaisi toisen munuaiseni myytäväksi, 

väärentäisin paperini, tai maksaisin väärentäjälle, 

ryömisin rekkaan, veneeseen, lentsikkaan, junaan, ihan sama. 

Mutta veisin perheeni turvaan, hinnalla millä hyvänsä,

sillä kuten sanotaan, "Hätä ei lue lakia."

Kun sitten pääsisin turvaan vaikka sinne Australiaan, niin tietenkään
en jatkaisi moraalittomilla valinnoilla, vaan tekisin töitä.
Peltotöitä, keittiöhommia, siivousta, mitä vain saisin.
Niin varmasti moni Suomeen tulijoistakin tilanteeseensa suhtautuu.

Jos kuvittelu omalle kohdalle tuottaa vaikeuksia, suosittelen lämpimästi

sarjakuvataiteilija Ville Tietäväisen hyvin uskottavasti ja totuudenmukaisesti

 ilmiötä kuvaavaa Näkymättömät Kädet- sarjakuva-albumia.

Järjettömän laajan asiaan perehtymisen ja tuotantoprosessin tuloksena syntynyt teos

laittaa ajattelemaan pakolaiskysymystä hakijan näkökulmasta.

http://www.sarjakuvakauppa.fi/nakymattomat-kadet.html

Ihmissalakuljettajat kertovat itse Hesarissa 16.9. toiminnastaan.

Juuri näitä LaMa-järjestäjiä ensisijaisesti viranomaiset etsivät

ja koettavat tukahduttaa heidän epäinhimillisiä liiketoimiaan.

Jos sitä turvapaikkaa ei sitten myönnetä, syystä tai ei, on edessä 

maasta poistaminen. Sen suorittaa lain mukaan ulkomaalaispoliisi, 

rajavartijoiden avustaessa tarvittaessa toimenpiteiden toteutuksessa.

Kaikille lähtö ei ole mieleinen ja välillä tilanne voi päätyä voimankäyttötilanteeseen.
Sellainen tietysti näyttää ulkopuolisen silmin varsin vastenmieliseltä, kuten Kati
Pietarinen kertoo Voima-lehden nro 2/2013 artikkelissaan Nippuside Airlines.

Kuvatun kaltaisia tilanteita varmasti on tapahtunut, mutta tietenkään se ei ole
tavoiteltu päämäärä, että voimakeinoja käytettäisi.  Työtehtävät on kuitenkin
tehtävä, olit sitten baarimikko tai ulkomaalaispoliisi. Mutta sillä erotuksella,
että baarimikko voi kieltäytyä myymästä viinaa känniselle, kun taas
virkamies ei voi todeta maastapoistettavalle "Ai et halua lähteä, no ei sitten."

Voimankäyttö ei kuitenkaan ole Suomessa silmitöntä väkivaltaa, toisin kuin
monissa muissa maissa. Täällä tilanteita harjoitellaan ja virkamiehet toimivat
pienimmän haitan periaatteella. Voimankäyttöä harjoitellaan säännöllisesti,
jotta tilanteet hoituisi mahdollisimman turvallisesti. Treenitilanteissa harjoitellaan
aina ammattimaisesti, mutta joskus voi homma mennä
lopulta myös pelleilyksi, kun kohteena on oma duunikaveri.

Uran aikana oli paljon hyviä ja hauskoja hetkiä, joista varmasti joskus kerron lisää,

hymyilyttävää materiaalia riittää runsaasti. Lopulta kuitenkin turhauduin vaikutusmahdollisuuksieni vähäisyyteen ja ajoittain liian negatiiviseen ilmapiiriin. 

Tästä lyhyinä esimerkkeinä kaksi vastenmielistä tilannetta.

*****

Asiakkaan tapaus: maahanmuuttajan tulotarkastus

Linjalla tuli vastaan turkkilaistaustainen henkilö, jolla oli historiaa

laittoman maahantulon järjestämisestä. Hän matkusti pienen poikansa kanssa.

Isä vietiin kuulusteltavaksi ja poika odotti päivystystiloissa. Annoin sällille ajankuluksi

 paperia ja yliviivaustusseja, jotta voisi piirtää sekä juttelin mukavia.

Kun heidät päästettiin jatkamaan matkaa, poika vilkutti minulle vielä hymyillen.

Isänsä sanoi hänelle suomeksi:

"Lopeta, se on paska."

*****

Kollegan tapaus: virkamiehen kotielämä

Vähän vanhempaa ikäluokkaa oleva virkaveli kertoi kotielämästään:

"Poika tuli koulukaverinsa kanssa kotiin. Se kaveri oli joku mulatti.

Kun kaveri vähän ajan päästä lähti kotiinsa, sanoin pojalle että:

"Tähän taloon ei sitten vastaisuudessa mitään mutakuonoja tuoda.""

*****

Puun ja kuoren välissä on hankala koettaa rakentaa väkisin siltaa. 

Onneksi vastaavaa näki harvoin, mutta ei olisi pitänyt nähdä ollenkaan. 

Itse en pelkää maahanmuuttoaaltoa, sillä rajalla on kuitenkin edelleen 

muutaman mädän omenan lisäksi myös monia aitoja ammattilaisia,

jotka kaikesta huolimatta jaksavat yrittää päivästä toiseen ja maahanmuuttajien kohdalla täsmälleen sama juttu. Yleistäminen on itselleen valehtelua.

Luovutin lopulta voimankäyttövälineet takaisin valtiolle ja aloin parantaa maailmaa lyijykynällä ja spraymaalilla, erilaisten projektien parissa työskennellen.

Toivon kaikille kanssaihmisille syntymämaahan tai ihonväriin katsomatta rauhaa 

ja suvaitsevaisuutta seinämaalauksen avulla, jonka maalasin purettavaan taloon toissayönä lähelle Koskelan vastaanottokeskusta Helsingissä.

Graffitimaalaus on tietyllä tapaa samankaltainen prosessi kuin turvapaikanhaku;

molemmissa hiivitään pimeässä ympäristössä, kiipeillään aitojen yli ja 

varotaan vartijoita. Joskus voi vaatteet revetä piikkilankaan, mutta jos kaikki menee

tavoitellusti, palkkiona on hyvä mieli ja miellyttävä lopputulos.

Kun tänne sitten saa jäädä ja kotiutua, avaa uusi elämä paljon mahdollisuuksia 

niin maahanmuuttajalle, kuin kantaväestöllekin. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta kulttuurin rikastumisesta on The Megaphone State yhtye. Jesse saapui Liberiasta Suomeen, tapasi Simon Viialassa ja kundit löysivät yhteisen sävelen.

Innolla odotan millaista kulttuurivaihtoa saamme tämän muuttoaallon

mukana vastaanottokeskuksiin ympäri Suomea.

The Megaphone State- Swings

Faniaarre skutsista - En Gång IFK, Alltid IFK!

Jääkiekon SM-liiga alkaa jälleen. 

Talvesta on tulossa omalla kohdalla kiinnostavampi kuin vuosiin, 

sillä henkilökohtainen protestini HIFK:n seurajohtoa kohtaan on ohi.

Kaksi vuotta sitten kuppi meni nurin, kun jopa Jere Karalahti siirtyi pelaamaan

Jokereihin. Tunsin itseni petetyksi kauan rakastamani jääkiekkoseuran taholta.

Mutta en ollut ainut.Vasta ilmestyneessä kirjassaan Jarkko Ruutu kertoo 

omista neuvotteluistaan seuraavasti:

"Summasta voin sanoa sen verran, että otin siitä helvetinmoiset kierrokset. 

Käytännössä peli oli sillä hetkellä selvä. Koin sopimuksen ja palkkaesityksen epäkunnioittaviksi"

Itsehän en taustoja ja sisäpiiritietoja tiedä, mutta mielipiteeni olen luonut niiden tietojen 

pohjalta, mitä lehdissä on lukenut ja muiden fanien kanssa on spekuloitu.

Jeren ja muiden omien pelaajasankareideni kohtelun takia oli katkaistava 

20-vuotinen suhde, tai ainakin aloitettava vakava harkinta-aika, kuten avioerossa.

 Riisuin fanipaitani ja hautasin sen Hyrylään , siellähän se fanitus alkoikin,

armeijassa ollessani.

Hautausmatkalla seurana oli poikani, jonka yksi etunimistä on Jeremias

(jääkiekkoilullisista syistä). Nyt poitsu ei päässyt koulupäivän takia mukaan,

 mutta tapahtumaa todistamaan lähti ystäväni Marko Signmark Vuoriheimo, 

joka myös suurena HIFK-fanina tunnetaan. Hänen kanssaan on monesti 

 purtu hammasta ja myös läiskitty yläfemmoja kiekkokatsomossa otteluita seuratessa.

 Mies on fanitaukoni aikana useaan otteeseen pyydellyt takaisin hallille, 

mutta silti myös kunnioittanut mielipiteeni lujuutta.

Viime talvena annoin viimein yhden kerran periksi. Lupasin lähteä Markon seuraksi 

matsiin IFK-Blues, mutta kerroin jo etukäteen, että poikkeuksellisesti en pukisi 

mitään punaista ylleni. Vedin harmaimmat vaatteet mitä löytyi ja kaulukset pystyyn, 

ettei tutut hallilla tunnistaisi ja etten joutuisi selittelemään suuntaan tai toiseen.

Jotain aiemman fanitukseni vahvuudesta kertoo ehkä se, että ajokorttini taustapuolella

on kuluneet jämät jäljellä maalivahti Jani Niemisen nimikirjoituksesta muutaman 

vuoden takaa. Silloin molari pelasi Petopaita niskassa, mutta nyt hän torjui kiekkoja 

sinikeltaisissa väreissä vierasjoukkueessa.

Matsin jälkeen Marko veti yllätyksen hihastaan. Hän oli sopinut salaa minulta,

että tapaisimme IFK:n myyntipäällikkönä nykyisin työskentelevän ex-hyökkääjä 

Kölli Kortelaisen ottelun päätyttyä. 

No niinpä sitten tapasimme. 

Fiilis oli vähän kaksijakoinen, kun kätellessämme Kölli tokaisi: "Mä oon kuullut susta". 

Marko oli kertonut fanihautajaisistani ja pakko myöntää että hieman hävetti. 

Vastasin Köllille: "Niin mäkin susta."Olihan tämänkin miehen kunniaksi 

tullut vuosia metelöityä katsomossa. Eikä ne yllätykset siihen loppuneet.

Kölli johdatti meidät vierailulle Pedon Sydämeen, joukkueen pukukoppiin.

Muutamaa vuotta aiemmin olisin ollut onnesta soikeana, mutta nyt se hävetys ei 

ainakaan hellittänyt. Lippiksen alta vähän luimuilin, kun ajattelin etten ollut 

vierailua ansainnut. Mähän olin itse hylännyt tämän lauman ja

 nyt olin niiden pesässä vieraana.

Mutta kun siellä kerran oltiin, niin Arttu Luttisen lähtiessä suihkuun,

oli yksi todistekuvakin paikasta räpsäistävä muistoksi.

Kiitin kohteliaasti vierailusta, mutten kuitenkaan käynyt kauden aikana 

enempää edareita seuraamassa. Junnumatseja kylläkin, koska nuorissa on 

kuitenkin niin puhdas ja innokas urheiluhenki, jota ei vielä ole palkkapolitiikat

 tai pelaajasopimukset traumatisoineet tärviölle. Sitäpaitsi pikkuhiljaa osa oman 

pojan entisistä pelikavereista pelaa edelleen ja niitä nassikoita vasta 

onkin kiva seurata,  joiden uraa on ollut alkuvuosina avittelemassa,

 joukkueen huoltajan roolissa EVUssa.

Talvella tuli myös kaksi äärimmäisen hienoa uutista junnukiekon ja HIFK:n osalta:

Ville Peltosen pesti valmennuspäällikkönä oli paras uutinen Petoluolasta vuosiin. 

Vaikka Villekin poikkesi Ilmalassa narreilemassa, on IFK halunnut tarrannut mieheen

kiinni ja antanut oikeanlaista luottoa ja vastuuta. Ja sitä samaa Ville välittää junioreille,

mahtavalla ammattitaidolla ja kokemuksellaan.

Vähän myöhemmin uutisoitiin lisää hienoja asioita, kun Lari Joutsenlahti pestattiin luisteluvalmentajaksi. Hesarin haastattelussa Joutsenlahti osoittaa niin mahtavaa 

kunnianhimoa ja positiivista joukkuehenkeä, että oksat pois.

Myös se suurin kivi oli pois kengästä:

Jeren aika Jokereissa oli päättynyt.

Alkoi tehdä mieli palata katsomoon ihan oikeasti, ja punaisissa vaatteissa.

Palasin Hyrylään. 

Marko halusi lähteä mukaan faniaarretta etsimään ja Olympiakasarmin edustalla

kertasin hänelle faniuteni alkamista intin iltalomalla Helsingin Jäähallilla.

Varusmiestoimikunnan järjestämille kuljetuksille kiekkomatseihin lähdettiin 

metsänvihreillä busseilla, armeijan harmaissa tältä hiekkakentältä. 

Mutta ei sinne tarinoimaan menty, lippa niskaan ja kaivamaan.

Maan uumenista kaivajaa tuijotti pian punainen Petologo.

Kun faniaarre haudattiin, suljin repun paitoineen vetoketjulliseen 

muovipussiin. Kun se avattiin, oli maaemo jo jättänyt jälkensä.

Haudattavan rasian olisi tietysti pitänyt olla ilmatiivis, 

nyt varusteet olivat alkaneet maatua. Lippis oli jo täysin menetetty tapaus,

paidasta brodeeraukset oli häipyneet. 

Aarre oli siis hieman kärsinyt, mutta niin on sen omistajakin. 

Paidat reppuun ja kohti Petoluolaa.

Hallin pihalla Kölli otti meidät vastaan toivotti tervetulleeksi takaisin.

Puin maatuneen paidan päälleni ja löimme nyrkit yhteen.

Aarteen hakureissun näet paremmin Samppa Batalin 

kuvaamalta videolta, tsekkaa kuinka aarre skutsista nousee fikkaan:

Matka jatkuu yhdessä taas ja keväällä keitellään nakkeja.

Suomalaistunut Sushi Samurai

Tässä touhuilussa tulee reagoitua maalauksilla ajoittain moniin asioihin,
mutta aina niitä juttuja en tänne päivittele ja tarinoita jää makaamaan
"pöytälaatikkoon". Otetaan sieltä kuitenkin viime vuoden lopulta eräs keikka,
joka omalla tavallaan on nyt ajankohtainen.

Maahanmuuttoasioiden ollessa tapetilla turvapaikanhakijoiden määrän lisääntyessä
some pullistelee puolesta/vastaan kannanottoja. Paljon reaktioita on aiheuttanut
myös Pääministeri Sipilän päätös majoittaa kotiinsa turvapaikanhakijoita,
joka on mielestäni hieno ele politiikan huipulta.

Viime syksynä olin itse mukana majoittamassa erästä Itä-Aasiasta saapuvaa
 herrasmiestä uuteen kotiin, mutta aivan eri tavalla.
Sain yhteydenoton eräältä perheeltä, joka kaipasi kotinsa seinäpinnalle piristystä.
Sovimme tapaamisen, jotta näkisin asunnon ja tutustuisin asukkaisiin.
Vierailun pohjalta suunnittelin luonnoksen jonka lähetin perheelle hyväksyttäväksi.
Keittiön seinän ottaisi haltuun Sushi Samurai, suoraan Haborosta...
tai ainakin Haagasta.

Perhe oli asunut aiemmin Japanissa ja asunnossa oli runsaasti mielenkiintoisia
matkamuistoja Aasiasta, jonka lisäksi muukin sisustus oli hyvin inspiroivaa.

 

Puusta veistetty vanhempi pariskunta sai väkisinkin hymyilemään.

Taitavasti toteutettujen sivellintöiden yllä niitä vartioi keraaminen hahmo.

Monipuolisin tekniikoin toteutetuissa tauluissa oli
hyvin vahva värimaailma ja paljon yksityiskohtia.

Lähtökohtaisesti pelottava Samurai on varsin sympaattinen hahmo terävistä

miekoista huolimatta, jos se on kämmenen kokoinen ja pehmeää kangasta.

Kirkas punainen ja hempeä limenvihreä tasapainottavat hyvin toisiaan.

Takan yläpuolella on aavistus perinteistä miehisyyttä,

peuran päiden muodossa, mutta kuitenkin leikkisästi.

Mustavalkeat valokuvat maustavat kokonaisuuden maukkaasti.

Ruokailuhuoneen seinällä oli ilmeisesti hernerokkapäivä menossa.

Ehkä hernari ei maistunut viereisen seinän typykälle, kehonkielestä päätellen,

tai kenties kyse oli liiallisesta grillaamisesta ilman aurinkovoidetta.

Oma soppani oli kuitenkin saapumassa keittiöön. 

Monesti kuulee sanottavan, että nykytaiteilijat jäävät helposti

vanhojen legendojen varjoon, kuten Picasso, Gallen-Kallela tai Warhol.

Tällä kertaa viimeksi mainittu kuitenkin valaisi työmaatani kirkkaasti.

 Tai jos ei Campbell's -lamppu antaisi tarpeeksi valoa,
niin ainakin kattoon asennettu spottivalorivistö sen tekisi.

Kiinnostavuutta seinän suhteen lisäsi se, että ruokailuhuoneesta 

katsottaessa maalaus olisi ikäänkuin oviaukon muodostamissa raameissa.

Hain taustamateriaalia googlaamalla samuraikuvia, joiden pohjalta
keittiösoturin rakentaisin. Melkoisen vaikuttavia hahmoja tulikin vastaan:

Suunnitelmat oli selkeät, vain toteutus puuttui.

Sovittuna päivänä asukkaat lähtivät evakkoon ja seinämaalari tuli taloon.

Sitten vaan teltta pystyyn ja maalia seinään.

Luonnostelun hoidin kuitenkin ensin klassisesti lyijykynällä.

Välillä täytyy myös huolehtia verensokerista, eli tilasin pizzan ja limpparia, 

siinä vaiheessa seinä oli jo melko hyvällä mallilla.

Lopussa kiitos seisoo ja Nieminen kumartaa.

Tilaajan toivomuksesta seinälle saapui aavistuksen luonnoksen

 tuimaa lihakirveen heiluttajaa kiltti-ilmeisempi keittiömestari.

Ruokailuhuoneesta katsoen Sushi Samurai sijoittui aika mukavasti.

Mietin pitkään jalkaterien toteutusta, jatkaisinko ne jalkalistan yli vai 

jättäisinkö taakse, vai muuttaisinko jalkojen asentoa?

Ratkaisin asian jättämällä keittiömestarin valmistautumaan "kynnyksen ylitykseen",

tullessaan kirsikkapuiden ääreltä keittiöön.

Tilaaja oli toteutukseen ilahduttavan tyytyväinen,
tästä lähtien ensimmäisenä heränneelläkin olisi aamupalaseuraa.

Sain myös yllättävän kutsun, perheellä on ollut tapana juhlistaa lähestyvää joulua

ystäviensä kanssa vähän ennen joulua ja tällä kertaa juhlan osana tulisi 

olemaan seinämaalauksen paljastus. Siis ihan kuin sarjakuvissa...

Eipä siinä, muutama viikko myöhemmin palasin oman perheeni kanssa paikalle

ja glögimuki kourassa verho vedettiin pois Sushi Samurain edestä.

Yksi asia jäi hitusen harmittamaan, kuvakulma nimittäin.

Meikäläisen vempaimilla en huoneen rakenteen takia koko kuvaa saanut raavittua

suoraan edestä,  ehkä kalansilmälinssi olisi auttanut, varsinkin kun se fisukin 

oli jo valmiiksi tarjoilulautasella.

Illan edetessä Samurai toimi keittiön puolella seuramiehenä, 

kun isäntäväki tarjoili jouluherkkuja ja munatotia.

Loppumusaa etsiessä ei löytynyt kunnollista samurai-räppiä, joten 

otetaan kotimaista ninjailua sen sijaan. Aika hauska video, etenkin kun näyttää 

olevan kuvattu graffitien täyttämällä vanhalla tikkutehtaalla Tampereella.

どうぞ召し上がれ 

Ninjameininki-Varo ninjaa

Graffitin piirinmestaruuskisat 2015 Hyvinkää

Eilen käytiin Helsingissä Graffitin SM-kilpailun finaali. 

Kovatasoisen kisan loppukilpailu oli tarkoitus järjestää Blockfesteilla 

Ratinan Stadionilla, mutta tapahtuma siirtyi logistiikkaongelmien 

takia viikkoa myöhemmäksi ja pääkaupunkiin. 

Sen kisan tulokset selviää tulevan viikon aikana.

Mutta huippujen skaban sijasta nyt keskitytään nuorempaan sukupolveen,

kerron pienemmän mittakaavan kisasta joka käytiin toukokuussa Hyvinkäällä. 

Kilpailun järjesti TAJU (Hyvinkään Taiteilijaseura & Hyvinkään taidemuseo).

Sain kutsun kilpailun tuomaristoon ja autoin mielelläni myös käytännön järjestelyissä.

Kisapäivänä mukaan tuomariparikseni lähti Helsingistä myös monessa 

roolissa vuosikymmeniä ahkeroinut graffitiammattilainen, 

UZN-veljeni Pher FiveOne.

Saapuessamme Hyvinkäälle, säilöimme auton Heikintorin parkkihalliin.

Halli on karu ja rujo, jonka seinille on myös ilmaantunut vuosien saatossa 

yhtä jos toistakin tussin ja kannun jälkeä.

Parkkihallin hissiopasteesta tuli mielleyhtymä vuosikymmenten taakse

Helsingin Citykäytävään. Kasarilla siellä näytti tältä:

Kuva on peräisin Gasmask-graffitilehden numero 6:n etusivulta,

 joka ilmestyi 2008, Stop Töhryille -projektin 10 -vuotisjuhlan kunniaksi. 

Lehden välissä oli myös juliste klassisesta Metrokengän ikkunasta tägeineen.

Se underground-historiasta ja vihdoin nykyhetkeen päivänvaloon.

Toukokuinen Hyvinkää tarjosi parastaan, auringon paistaessa ja luonnon 

heräillessä kesään kirjaston puistossa. Kilpailijoita oli saapunut paikalle 

Tampereelta, naapurikaupungista Riihimäeltä, sekä Keravalta. 

Kilpailuun oli valikoitunut 6 kisaajaa, joista 

kuitenkin yksi oli joutunut perumaan osallistumisensa edellisenä

päivänä. Vaan kuinka ollakaan, tapahtui mukava käänne...

Erään kilpailijan tyttöystävä oli tullut seuraamaan skabaa, pian se rooli

kuitenkin vaihtui numerolappuun, hyvin pienellä suostuttelulla.

Linjaa alkoi syntymään maalausseinäkkeisiin varsin ilahduttavaan tahtiin.

Huomionarvoista on myöskin maalausteline, Hyvinkään kaupungintalolla 

käytyjen neuvottelujen jälkeen saimme käytöömme vaalimainostelineet.

Toimintamallia voin suositella lämpimästi muillekin kaupungeille,

jotka katutaideasioita pohtivat.

Kilpailijoiden kasvot on sumennettu tasapuolisuuden vuoksi kaikilta

osallistujilta, ihan jokainen maalari kun ei välttämättä 

kasvojaan halua syystä tai toisesta esitellä.

Kilpailutapahtuman organisoinut kaksikko sen sijaan ei kameraa vältellyt, 

näyttelysihteeri Marjo Kuula ja Hyvinkään Taiteilijaseuran Tiia Orivuori

hoitivat hommansa hymyillen, mutta sopivasti kieli poskessa.

Jokaiselle kilpailijalle oli varattu saman verran maalipurkkeja:

musta, valkoinen ja muutama sävy per peinttaaja. 

Kaikilla ei ollut täsmälleen samat sävyt, jotta työt erottuisivat 

väriskaalojen osalta toisistaan.

Kilpailu taisteltiin Mad Colorsin kannuilla, jotka oli lahjoittanut Decoväri.

Seinämaalauksessa ja kukkapenkissä on tavallaan sama idea.

Hervempi meistä katselee kovin mielellään mustaa multakasaa, mutta 

kukat tekevät siitä kauniin. Sama likaisenharmaassa betonissa,

vaikka tällä kertaa valkoista kennolevyä maalattiinkin.

NEON ja HITVONLEAN olivat lähteneet vahvasti vihreällä liikkeelle ja 

kumpikin oli hieronut taustan ensin kuntoon ennen lettereitä.

Kilpailijoiden huolto hoitui kahvilla ja kekseillä

ja olihan Taidemuseon kahvihuoneessa myös hedelmiä tarjolla.

Myös omat eväät oli sallittu virkeyden ylläpitämiseksi.

Järkkärit & Tuomarit seurasivat kilpailun etenemistä

silmä kovana. GOS näytti aloittaneen kirjaimista ja jättävän taustan 

myöhemmäksi.

Maalareiden taiteillessa tuomaristo ja järjestäjät hengasivat hyvässä hengessä.

Tapahtuman musiikkipuolesta vastasi tyylillä ja taidolla

kotipoika MC Scure, straight outta Paavola.

Biisivalinnoissa takapiruina oli myös muutama muu muusikko.

Terkkuja sinnekin.

Joillakin ohikulkijoilla näytti olevan kiire viikonlopusta huolimatta, 

silti pikkuruinen vapaa seinä houkutteli yleisöäkin osallistumaan.

Pistettä ylläpiti Hyvinkään Nuorisotoimen porukka

hankekordinaattori Kaisa Rapasen johdolla.

Kivasti se purkki pysyi näpissä vapaan seinän puolellakin.

Kilpailijoiden kirjainten fillaus eteni hyvään tahtiin kautta linjan.

 Vähän matkan päässä havaitsin kilpailua pari mustiin takkeihin pukeutunutta 

miestä, jotka näyttivät seuraavan kilpailijoita tarkasti aurinkolasien takaa.

Koirakin oli matkassa.

Mistä tässä oli kyse?

FPS? PSG?

WTF?

No ei. 

Riksun luottokaksikko oli tulleet  seuraamaan kuinka omat junnut pärjää.

Tehotuottaja Jani Unkuri joutui lähtemään muihin hommiin kesken kisan

seuraamisen, mutta Riihimäen Nuorisopalveluiden Tuomas Puhakainen 

ja Dille -koira viipyivät paikalla pidempään.

Maailman karvaisimman kotipojan kanssa piti toki myös poseerata,

edellisestä tapaamisesta olikin jo liian pitkä aika.

Telttakeppeihin viritetyllä voimapaperiseinällä oli toinen iloinen parivaljakko,

kolmeen raitaan verhoutunut herrasmies oli tuonut 

nähtävästi lapsenlapsen kokeilemaan spraymaalaamista.

Kivaa näytti kaksikolla olevankin.

Pikkuseinä kakkonen oli tullut myös valmiiksi. 

Kilpailijoilla oli myös loppukiri käynnissä, osa oli jo valmiinakin.

Olosuhteet ei onnistuneet tällä kertaa olemaan kisaajille ihan tasapuoliset,

auringon suunnasta johtuen puolet maalasi varjossa ja puolet auringossa.

Mutta ei se menoa haitannut, eikä kisaajia häirinnyt.

Vielä viimeiset suihkinnat, ennen pilliin vihellystä ja 

 sitten päästäisi palkintokassien pariin.

Kärkikolmikolle oli luvassa Jukka-Tukun sponsoroimia tuotepalkintoja, 

muutama purkki Mädiä ja RAHAA!

Voittajalle 50 €, kakkoselle 30 € ja kolmoselle 20 €.

Aina joka kilpailussa sanotaan että oli kova taso, no niin täälläkin. 

Etenkin kärkikaksikon sijoitusten suhteen piti tuomariston raapia päätä kunnolla,

sankareilla oli kovin erilaiset tyylit, mutta hyvin vahvat duunit molemmilla.

Lopulta tulokset kuitenkin saatiin selville, eri osa-alueita puntaroiden.

Kaikenkaikkiaan arvostelussa kiinnitettiin huomiota moniin seikkoihin:

annettujen värien käyttö, kirjainten muodot, väritystekniikat, characterit,

sekä tietysti omaperäisyydestä. 

Valitettavasti kaikkia ei voinut palkita, mutta oli mahdottoman siisti 

nähdä, että nuoremmasta polvesta löytyy taitoa ja intoa sekä tietysti 

se, että kanttia riittää lähteä kisaamaan, vaikka sekunnin varoitusajalla.

Lopulta kassit jakoon ja pönötyskuvat päälle.

LOPPUTULOKSET:

 1. palkinto:

"HITVONLEAN"

2. palkinto: 

"NEON"

3. palkinto:

"TSAO"

Kolmea muuta kilpailijaa emme laittaneet paremmuusjärjestykseen. 

Päästetään siis naiset ensin ja sitten aakkosten mukaan.

"WEKA"

 "GOS"

"JERBA"

Suuret kiitokset jokaikiselle kilpailijalle!

foto:Aamuposti

 Voittajan tuuletus pääsi myös paikallislehti Aamupostiin, tyylikkäästi Mestarin elkein.

Musamestari puolestaan otti levarit kainaloon ja suunnisti kohti uusia seikkailuja.

Mutta ennen poistumistaan jätti lukijoille videosuosituksen,

johon kisan tuomaristo kokee hyvin suurta samaistumista, 

monella tavalla, mutta eri elementissä.

Tuomio & Kone: Heimlich -manööveri