Osuuspankin raunioissa

Tuli bongattua koulumatkalla taas tuore purkutalo ja sehän tarkoitti tietysti sitä että raunioissa oli käytävä valokuvaamassa. 

Kaikenlaisten autioiden rakennusten ja purkutalojen tutkiminen kun on isonkin pojan mielestä aika jännää. Pikkusällinä ala-asteella seikkailunnälkää tyydytettiin mm. vanhalla Lasitehtaalla, josta kavereiden kanssa bongailtiin romulavalta säästöpossujen avaimia. Niitä oli parhaimmilla kerääjillä isot niput ja itsellänikin monta kymmentä. 
Mitä niillä sitten tehtiin? Ei mitään. 

Pääasia oli, että niitä metsästettiin ja että saalista löytyi. Niinhän se menee klassisesti, että matka on tärkeämpi kuin määränpää. 

Seikkailunnälkä on jotenkin sisäänrakennettua ainakin itselläni. Siihen kun yhdistää Mustanaamio sarjakuvat ja 3 etsivää- kirjasarjan, niin lopputuloksena oli puissa ja muissa korkeissa paikoissa kiipeilyä, niistä alas hyppimistä sekä muita itsensä haastamistemppuiluita. Nykyään edelläkuvatun kaltaisilla harrasteilla on jo nimetkin: Urbaani löytöretkeily sekä Parkour. Meidän luokan poikien toimintaa -80 luvun Riihimäellä kuvaa aika hyvin oheinen kuva, jonka poimin tuon parkour-linkin takaa: 

Tietysti oman mausteensa mielikuvitukseen antoi myös samoihin aikoihin tv:ssä alkanut Ritari Ässä, mutta itselleni se varsinainen vaikutin oli enemmänkin ne "3 Etsivää", etenkin siksi koska heidän joukossaan oli myös nuori herra nimeltä Pete. Kaikenlisäksi kirjasarjan takakansissa kuvailtiin lyhyesti kolmen sankarin luonteita ja hänen kohdallaan teksti kuului näin: "Pete Crenshaw puuttuu asiaan milloin tarvitaan väkivahvaa apua äkkitilanteissa. Hän tosin hermoilee." 

No, mutta palataanpa aiheeseen. Eli purkutaloon. Enää en seikkaile 

kohteissa tehdäkseni seikkailuratoja itselleni, vaan graffitikulttuurin löydettyäni havaitsin,

 että parhaat piissit monesti löytyy autiotaloistatai purettavista tehdasrakennuksista. 

"Stop Töhryille"- kampanjan aikanakin tyhjät rakennukset oli monesti 

kauttaaltaan maalattuja ja upeita valokuvia sellaisista paikoista omistankin kansiotolkulla. 

Mikä surullisinta, monesti töhrykanpanjan aikana ja sen jälkeenkin on tullut vastaan autiotaloja joissa on seiniä buffattu, jollaista toimintaa järkeni ei ymmärrä, mutta ei siitä aiheesta tällä kertaa enempää.  

Joskus olen joutunut myös selittelemään mielenkiintoani... Koska lähtökohtaisesti olen halunnut tarjota omalle pojalle virikkeellisiä ja mielenkiintoisia elämyksiä, olen ottanut hänet myös mukaan graffitien valokuvausreissuille jo pienestä saakka. Ensin rintarepussa Pasilan galleriaan ja myöhemmin autiotaloja kiertämään. Tämä aiheutti sen, että kerran päiväkodista poikaa hakiessani tarhan täti kysyi huolissaan:

 "Poikasi kertoi tänään nähneensä ison kuolleen rotan autiotalossa ja sanoi teidän olleen siellä yhdessä. Mitä ihmettä te sellaisessa paikassa teitte?" 

Kerroin harrastavani valokuvausta ja löytäväni hylätyistä rakennuksista monesti mielenkiintoisia kuvauskulmia. Ja näinhän se on. Tätikin sen ilmeisesti ymmärsi, vaikka varmaan ei hyväksynytkään ratkaisuani kuljettaa viisivuotiasta mukana luhistumisvaarassa olevien rakennusten syövereissä. 

Joskus on kuitenkin ihan hyvä vähän seikkailla ja saada vähän sydän tykyttämään.

Nyt vihdoin päästään siihen tuoreimpaan kuvasaldoon. 

"Tyvestä puuhun noustaan"

"Huipulla tuulee"

"Maisemakonttori?"

"Kerros oli kadonnut kuin maan nielemänä"

Tässä kuvatekstissä täytyy sivuta sitä kuuluisaa Rikkinäisten Ikkunoiden Teoriaa johon myös paljolti Stop Töhryille -sodankäynti perustui.

"Smile you're on candid camera"

Pettymyksekseni sisältä ei löytänyt kuitenkaan muutamaa tägiä kummempaa graffitiosastoa, paitsi yksi kromipiissi. Viimeisestä kuvasta saattaa löytyä siihen selitys, eli kameravalvonta. Tosin uskallan ennustaa, että mitä pidemmälle purkutyöt edistyvät, sitä enemmän alkaa väriä ilmestyä raunioiden seinämille. Itse en sinne ole menossa maalaamaan, mutta näin ne jutut yleensä menee.

Vaikka kuvissa näkyykin vain puolikkaita kerroksia ja huoneita, oli talonpuolikkaassa ehjää seinää kilometritolkulla yhä jäljellä. Juuri sellaista sopivaa ympäristöä esim. aikuisopiskelijoiden graffitikurssia varten, jossa inspiraatio olisi ihan eri luokkaa kuin lumikinosten ympäröimällä vaneriseinällä kylmän tuulen puhaltaessa päin kasvoja.

Jos kaupungit ja purkufirmat yms. instanssit saisi jollain keinolla ymmärtämään, kuinka järjetöntä resurssien hukkaamista tällainen purkupolitiikka onkaan… 

Useille kaupunkien virkamiehille sekä monille kiinteistönomistajille olen koettanut viime vuosina kuvailla, kuinka vastaavanlaisissa paikoissa olisi mahdollista järjestää katutaidetyöpajoja ennenkuin varsinaista purkamista aloitetaan. Sellainen ohjattu toiminta olisi jännittävää ja kiinnostavaa samaan aikaan, eikä parin päivän työpajatoiminta luulisi purkufirmojen aikatauluja romahduttavan. 

Mutta toistaiseksi olen ehdotellut tuloksetta. Tähänkin aiheeseen tulen jatkossa palaamaan varmaankin useamman kerran, koska toimintamalliin olisi saatava muutos. 

Kaupan kassat ja tukka sekaisin

Maailma muuttuu ja kehitys kehittyy. Meneekö se nyt sitten parempaan vai huonompaan suuntaan?

Ruokakauppojen uusi ja tiukempi ikärajatarkistus alkoi toissapäivänä ja Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto kertoi Iltalehden haastiksessa syyn tähän: 

"–Paljon on keskusteltu siitä, että alkoholijuomien haittoja nuorille pitäisi vähentää. Tällä teolla kauppa haluaa osoittaa vastuullisuutensa" sanoo Luoto. 

So­siaa­li- ja ter­veys­mi­nis­te­riös­tä joh­ta­ja Ka­ri Paa­so  vielä tarkentaa Hesarissa:

 "E­ri­tyi­ses­ti las­ten ja nuor­ten suo­je­le­mi­sek­si al­ko­ho­lin, tu­pa­kan, huu­maus­ai­nei­den ja ra­ha­pe­li­on­gel­mien ai­heut­ta­mil­ta hai­toil­ta".

Tässä on nyt vaan sellainen juttu, että nyt joutuu kyllä iskä olemaan oikeesti huolissaan tällaisesta kehityksestä. Tietysti tuo kuulostaa kauniilta ajatukselta, mutta kun asiaa katsoo toiselta kantilta, niin alkaa puntti tutisemaan. Nythän on nimittäin niin, että Kaikki nuoret tyypit tahtoo mennä sekaisin lauloi Tehosekoitinkin. Ja näin se menee; innolla yläasteella odotetaan, että täyttäisi 18 ja pääsisi baariin sekä festareita kiertämään jne. Jostain se viinipullo tai kymppisäkki on aina hankittu, jos promilleja on pipoon kaivattu. Kautta aikain hakija on ollut oma vanhempi tai isoveli, satunnainen ohikulkija tai puiston spurgu, tai sitten klassisesti härkää sarvista ja isosiskon henkkareilla omin jaloin. 

Nyt kun se keppanan hakeminen oikeasti vaikeutuu, niin vaihtoehto B) voi alkaa yhä enemmän kiinnostaa. Kuten Riihimäen- Hyvinkään paikallislehti Aamuposti uutisoi 19.10.2012: "Huumeita saa helpommin kuin alkoholia" Tai kuinka Helsingin Uutiset huolestui asiasta jo aiemmin, kesällä 01.07.2012: Kannabis leviää lapsille. En halua nyt lietsoa paniikkia, mutten myöskään hyssytellä. Teini-ikäisen pojan isänä ja nuorten parissa työskentelevänä vastuullisena (mutta rentona) aikuisena haluan kuitenkin hieman hämmentää soppaa...

Valitettavan moni vanhempi on niiiiin pihalla nuorten ajankäytöstä ja puuhailuista, että pahaa tekee. Liian moni "omaa aikaa" hamuava perheenisä tai äiti ei valitettavasti osaa lukea merkkejä lapsen hiisailuista, kun on niin kova kiire ravata golf-clubeilla tai joogatunneilla. Tai sitten on niin kiire lähikapakan ruukun pariin, ettei oikeastaan kiinnostakaan."Siellä kotona se meidän Lassi-Matias pelailee tietokonepelejä ja rakentaa koottavia". No niin kai. 

Omalla kohdallani vuosien varrella on ollut satoja tilanteita eri kaupungeissa kokeilla katufarmaseuttien tarjontaa: monesti joku on tarjonnut pilveä tai piriä ja ryynejäkin on ollut tyrkyllä vaikka minkälaisia. Niin apteekin Diapameja, kuin sitten vähän eri tarkoitukseen tarkoitettuja sinisiä pillereitäkin... Ja nämä tarjoiluehdotukset on olleet aivan tavallisissa paikoissa; keskellä kirkasta päivää kaupungilla, puistossa, urheilukentällä, tietysti joskus ravintolassakin, muttei kuitenkaan missään hämyisissä huumeluolissa. 

Päätin kuitenkin jo yläasteella, että pajarit, pulverit ja pillerit ei ole minua varten. Kaljan sekaan buranaa murentavat luokkakaverit lähinnä laittoi naurattamaan.

Vaikka tykkäänkin hullutella kaikenmaailman henkensävaarantamisilla ties mistä hyppien tai tyhmänrohkeasti kikkaillen, haluan mieluummin kokea sen jännityksen ja elämän ylipäänsäkin halliten oman tilanteeni.Totta kai on ollut silti tilanteita joissa Kuningas Alkoholi on näyttänyt voimansa ja joskus on hävettänytkin (2 kertaa). 

Mutta meitä on moneen junaan ja ymmärränkin, että jotkut toiset saavat kiksinsä kemikaaleista tai rentoutuksensa ruohosta, ei se ole minulta pois. Kaveripiiriini mahtuu monenlaista kulkijaa, myös muutamia kamapäitä löytyy. He kuitenkin kunnioittavat valintaani olla ilman heidän lääkkeitään.
Silti toivon että se porukka ei enää kasvaisi, koska harvoin myrkyistä hyvää seuraa. Tarkoituksena ei ole julistaa omaa mahtavuuttani, vaan haluaisin ettei päihdepolitiikka olisi noin yksisilmäistä, kuin se nyt tuntuu olevan ja yhä enemmän metsään menevän.
Siksi loppuun pieni kuvasarja , josta voi kenties jotain piiloviestiäkin löytää.

Kävin eilen eräällä suurehkolla kirpputorilla, jossa lastenkirjoja oli n. 20 hyllymetriä. Huomasin siellä muiden niteiden seassa kirjan nimeltä Marian pilvilinnat, 

joka ei kuitenkaan käsitellyt mitään huumehourujuttuja, vaan oli takakannen perusteella romaani tavallisen nuoren tytön elämästä . Huvikseni katsoin löytyykö muita opuksia, joiden nimen voisi mahdollisesti "tahallaan käsittää väärin". Lopulta pinossa olevien kirjojen nimistä muodostui kuviteltu tarina 16-vuotiaan tytön elämän valinnoista ja käänteistä.

Tarina alkaa Sue Limb nimisen kirjailijan tuotteesta ja  päättyy Tuija Lehtisen romaaniin.

Nuoret on nuoria, välillä hölmöilevät, joskus enemmän joskus vähemmän. Mutta läheltä olen nähnyt useammankin tarinankulun, joissa jännä maissipiipun maistelu on kehittynyt vakaviin vaikeuksiin. 

Ja ne on aina ikäviä tapauksia. Pidä siis homma hanskassa, tarkoittaa sitten Trippi itsellesi pillimehua tai jotain aivan muuta.

Tänään tällaista saarnaamista, seuraavalla kerralla taas vähän kevyempää. 

Hokia

"Viime vuonna samaan aikaan"-sarjamme jatkuu. Vähän liikaakin tullut taas keskityttyä taiteilun puolelle, joten nyt vähän muskeleita peliin. Ja paino nimenomaan sanalla peliin.

 Vuosi sitten junnukiekkojoukkue turnasi Lohjalla tähän aikaan ja tänä viikonloppuna matka kulkee Vuosaareen Jokeri-turnaukseen. Saa nähdä kuinka Vuokissa kulkee, mutta vuosi sitten meni aika mukavasti.

Mitä sitten tarvitaan kun lähdetään kiekkoturnaukseen? No ASENNETTA tietysti.

Mutta turnauksethan on tietenkin sitä kermaa kakun päälle. Suuresti työtä tehdään jäähallilla ympäri vuoden sekä tietysti omalla ajalla, silloin kun toiset lapset vaikka hakkaa pleikkaa tai kivittää ostarin ikkunoita.

No mutta kun sinne turnaukseen sitten mennään, niin se asenne pitää olla kohdallaan. Pientä painetta muille joukkueille voi heittää vaikka pienellä (?) viestillä. Lohjalla sellainen tehtiin isän ja pojan toimesta tallomalla vastasataneeseen lumeen Urheilukeskuksen futiskentälle se tärkein; 

meidän jengi.

Sitten ei muutakun putket jalkaan ja hommiin.

Tästä se lähtee. Kopissa teippirulla rutisee ja urheiluräppi raikaa.

Tuomarilla on asiaa?

Urheilijalle tekee hyvää joskus myös olla yksin...

No lopulta kaikki meni sen verran mukavasti kuitenkin että mitsku tipahti ja täytyy muistaa että 

"hopee ei oo häpee."Edellytykset toisenväriseenkin mitaliin oli, mutta mustavalkoiseen sotisopaan pukeutunut herrasmies toimitti virkaansa sen verran ikimuistettavasti, että parikin maalia hylättiin.

Mutta tänään on taas uusi päivä. Loppuun teemaan sopivaa musiikkia, muttei todellakaan mitään eppunormaalinurheiluhullua. 

JVG feat. Esa Tikkanen: Ei sul riitä

Kunnia videon herrasmiehille, sekä sankareille ulkojäillä. Sieltä se kaikki lähtee.

Havuseppele Huopalahteen

Joulun aikaan monilla on tapana käydä haudoilla muistamassa menneitä sukupolvia ja laskea kynttilöitä tai kukkalaitteita haudoille. Silloin voi vähän hiljentyä ja miettiä hyviä muistoja menneiltä vuosilta. Samaa tietysti voi harrastaa muinakin päivinä. Niinpä ajattelin aloittaa vuoden kunnioituksella menneitä aikoja kohtaan ja toteutin oman neuvoni, jonka lokakuussa postasin: Stop Töhryille- muistomerkki -kirjoituksessa ja vein haudalle "kukkia".

Yhden miehen operaation nimi siis oli "Havuseppele Hautamuistomerkille".

 Idea oli ollut kirkkaana mielessä jo kauan, mutta toteutuksen halusin jättää vuodenvaihteeseen, koska en halua rinnastaa katutaidejuttuja raamatullisiin asioihin ja muutenkin mielestäni muistaminen on parempi suorittaa koko vuoden loputtua, jotta voi kunnolla katsoa menneeseen.

No, ensin siis piti hankkia seppeleeseen runko. Luonnollisesti sen piti olla terävästi aiheeseen liittyvää ja sopivasti skeneuskottava. Siispä lähdin rämpimään lumihankeen Pasilaan. Gallerian naapuriin rakennetaan parhaillaan asuinaluetta ja nykyään jo merkityksetön vanha verkkoaidan pätkä on kuorrutettu piikkilangalla. Aikoinaan aita esti radalle pääsyä asiattomilta, mutta voin kuvitella että siihen piikkilankaan on useammatkin housut tai rukkaset ratkenneet. 

Muutama metri piikkilankaa kiepitettynä junaradan varresta 

oli hyvä alku seppeleelle. Mitäs muuta tarvitaan? Havuja tottakai.

 Pururadan varteen kaatunut kuusi tarjosi auttavasti oksistoaan.

Koska pelkkä havurinkula on kuitenkin aika tylsä, niin kukkia olisi kiva 

olla. Ruusut tai tulppaanit vaan ei nyt juurikaan tähän kulttuuriin kuulu, 

joten päätin soveltaa vähän ravintolakoulussa opittua lautasliinataittelua ja hyödyntää harrastekäytössä syntyvää jätettä askartelutyyppisesti. Niinpä pieni purkinpoimintakierros Kalasatamassa aikaansai graffitialuetta hivenen puhtaammaksi ja itselleni materiaalia seppeleeseen.

Tyhjät kannut laitoin uimaan, jotta saisin nyljettyä ne paremmin.

Kun takit oli riisuttu, niin narulle kuivumaan.

Pari erilaista ruusukemallia edustakoon erityyppisiä maalarikuppikuntia. 

Samassa veneessä tässä ollaan, maalauspinnasta riippumatta.

Kunnon seppeleessä on tietysti mukana muutama nauha

 tuomassa arvokkuutta ja koristellisuutta. (Tässä yhteydessä täytyy mainita, että olisin mieluusti käyttänyt useampiakin purkkimerkkejä kokonaisuuteen, mutta muilla valmistajilla on yleisempää maalata tuotemerkit purkin kylkeen, kuin liimata paperisia etikettejä.)

Aiemmin ei ole tarvinnut vastaavia kukkalaitteita rakennella, joten sori vaan arvon floristit mikäli viritykseni ei täytä EU:n määrittämiä havuseppele-direktiivejä.

Tällainen siitä siis tuli. 

Tärkein kuitenkin oli vielä suorittamatta, eli muistomerkin luona vierailu ja pieni spotin siistiminen. Kyseistä hautapaasia kun ei mikään seurakunta tai kiinteistönhuoltofirma käy tietenkään huoltamassa, eikä tarvitsekaan. Parempi vaan kun ympärillä on vähän katkenneita risuja ja umpihankea. 

Hoitamaton ympäristö ja kelmeä valo vain tuovat hyvää lisäarvoa karulle graffitimuistomerkille.

Siellä se lepäilee. Paperikukilla ja havunoksilla kuorrutettu piikikäs muisto. 

Hip hop- kulttuuriin kuuluu olennaisena osana toteamus: "Know your history." 

Tässä yhteydessä sen mainitsemisen syy on nimenomaan se, ettei unohdeta niitä maalareita, jotka "Stop Töhryille"-ja muiden kampanjoiden aikana silti kiipesivät kyseisten piikkilankojen yli ja ylläpitivät kulttuuria mm. Pasilassa, Pulussa sekä muissa gallerioissa ympäri pääkaupunkiseutua. 

Uusi vuosi tuo toivottavasti Helsinkiin runsaasti uutta maalauspinta-alaa graffitiaitojen muodossa ja uskonkin että kun vuoden päästä käyn uudella muistokäynnillä Huopalahdessa, voi ehkä silloin jo kilistää skumppalasia betonipaasia vasten ja skoolata virallisille betoniseinä-maalauspaikoillekin. 

Toivossa on hyvä elää.

2013

Se olis sitten uutta vuotta joka notkoon ja niemeen. Aika perusmenolla juhlittiin, vaikka termi "perus meno" onkin aika moniselitteinen. No, mutta siten kuin lapsiperhe juhlii. Tai ei sekään välttämättä kerro oikeastaan tärkeintä. Yksilöin vielä sen verran että:

- ketään ei hakattu

- kukaan ei joutunut putkaan

- kukaan ei sammunut

- avioliitot on yhä samat 

- sormet ja silmät tallella

Eli ihan mukavasti meni.

Kuvan ammuslaatikko on siis vanha ja sisältää ilotulitteita, jos jotakuta nyt alkoi pelottaa kommandopipoinen lapsi räjähdeboksin kanssa.

Valmistautuminen oli huolellista. Raketteja ja muita ammuksia on hyvä varata siten, ettei lopu kesken.

Viime vuonna juhlittiin Kaivokselassa ja kuvasta näkee että "jotain pientä" olisi voinut käydä. Mutta ihan hyvin silloinkin meni.

 Tänä vuonna poikettiin Porvoossa juhlistamassa ja turvallisuuden määrää oli lisättävä koska mukana oli  ihan pikkumuksuja. Samasta syystä yhteiskuvan saaminen ei onnistunutkaan, koska säntäily joka suuntaan oli pelin henki. Mutta onhan se selvä, kuka nyt jaksaakaan pönöttää kuvattavana kun on kassit raketteja täynnä?

Pum

Sisätiloissa juhlaväkeä viihdytti seuramies Oliver 5v. Ohjelmaan kuului musisointia, taikatemppuja, sekä välillä yläkerrasta saapui ritari viikinkikypärässä joka näytti jotenkin tutulta.

Mutta muksut oli päästettävä nukkumaan ja niinpä palattiin lähtöruutuun, kotiin tinaamaan ja ampumaan viimeiset raketit.

Isä ja poika ihan kipinöissään. 

Hyvä haltija Hende toivottaa taikasauvallaan 

          HYVÄÄ VUOTTA 2013 !!