"Lyhyestä virsi kaunis", sanoi kanttori kun kirkkoa purettiin.
Käydessäni Tikkurilan keskustassa viemässä lottokuponkia kioskille,
kuulin jostain viulunsoittoa. Oma äitini soitti aikoinaan lapsuudenkodissani viulua ja tarpeeksi sille altistettuna viuluviikarointi kiinnostaa edelleen. Lähdin tutkimaan asiaa.
Musiikki tuntui tulevan jostain korkealta, joten päättelin että jos kiipeäisin Tikkurilan kirkon purkutyömaan kautta katolle, paikallistaisin soittoniekan helpommin. Tuumasta toimeen ja tikkaille. Katon harjalla soittajan sijainti selvisikin:
entisen Sampo Pankin yläpuolella tapahtui kummia. Viulua kuritti pahamaineinen ystäväni Aki Kovanakki, frakkiin pukeutuneena ja joku pariskunta tanssi katolla.
Mitähän hemmettiä?
Utelias kun olen niin piti mennä lähemmäs katsomaan showta.
Siinähän laittoi jalalla koreasti entinen Vantaan kaupunginjohtaja,
kenkää korruption takia saanutJukka Peltomäki. Tanssitettavanaan hänellä oli ystävänsä arkkitehtitoimiston omistaja Leila Tuominen.
Mutta miksi juhlat ja miksi katolla?
Kysyin asiaa Akilta, joka supisi soittamisen lomassa, että kyseessä on viimeinen valssi
Vantaan katoilla ennen Peltomäen kakkukekkereitä kaltereiden takana.
Törkeän lahjuksen ottamisesta oli tulossa 2 ja puolen vuoden tutustumismatka tiilenpäitä lukemaan, ellei sitten hovissa asia jotenkin muutu. Sen kunniaksi tanssijat olivat hörppineet samppakaljat tuulensuojaan ja jorasivat Jailhouse Rockia kuin viimeistä päivää.
ja kaikenlaista on kans tulossa, niin jos nyt vähän sit taas jotain runoilisi.
Aloitin kirjoittamaan tätä blogia vasta vuonna 2012, jolloin bloggailu ei ollut enää
mikään uus juttu. Sillon tuntui tapahtuvan suht paljon ja oli hauska kertoa tarinoita kavereille, joita ei kerennyt näkemään, sekä toki myös graffitigenren ulkopuolisille lukijoille.Enhän mä tiedä lukeeko kukaan nykyään mitään blogiposteja, kun julkaistavan materiaalin pitäisi olla puhelimella puolihämärässä kuvattujen tärähtäneiden fotojen sijaan jotain dronella kuvattuja youtube-videoita tai edes twitch-kanavaa ja instaliveä. Ja vähintään editoituna. Mielellään taustamusalla.
Ei oo eikä tuu. Näillä mennään mitä on ja mihin jaksan puolipäivätyön jälkeen suht keskittyneesti paneutua.
jossa hän kysyi kiinnostaako maalata sähkökaappeja Vantaan Länsimäessä.
Maalailuthan kiinnostaa aina, oli paikka melkein mikä hyvänsä. Tällä kertaa kiinnostavuutta lisäsi, että maalattavia kohteita oli itse asiassa viisi yhden sijaan. Tarinankerronnallisesti viiden ruudun sarjakuvaan saa mahtumaan tietysti enemmän kuin vain yhteen neliöön. Lisäksi juuri tämä lokaatio herätti myös hauskoja muistoja...
Työskennellessäni kokkina Lentoasemalla 90-luvulla työkaverini Niklas asui
kuvassa taustalla näkyvässä talossa. Silloisella kokkiporukalla oli paljon hyviä kotibileitä ja myös Tykkikujalla tuli bailattua. Samoihin aikoihin toinen kokkikaverini teki sivubusinesta Virosta tuodun pirtun välittäjänä ja pari kertaa olin ystävääni siinä hommassa auttamassa. Juurikin Länsimäessä, tuossa mäen alla ostarilla.
Hyppy siitä 10 vuotta eteenpäin 2000-luvulle, niin työskentelin Rajavartijana ja olimme suorittamassa kotietsintää laittoman maahantulon järjestämiseen liittyen samassa korttelissa, ostarin vieressä. Siitä 10 vuotta eteenpäin, (muutama vuosi sitten) olin jo irtisanoutunut valtiolta ja opetin Länsimäen nuorille graffitin alkeita Vantaan Nuorisotoimen tilaamana. Ja tällä kertaa maalaisin itse.
Lähiöt on rakennettu aikoinaan keskelle metsää ja sieltä löytyy monenlaista kulkijaa ihan äärestä laitaan. Omasta mielestäni se on hyvä asia.
Maailmaan mahtuu niin monensorttista viheltäjää, että on vain siistiä kuinka erilaisista lähtökohdista saapuneet asukkaat tuovat kukin oman ripauksensa alueelle rikastuttaen paikallista kulttuuria.Siksi sähköbokseihin saapuisi lauma lintuja vähän sieltä sun täältä, kuka mistäkin.
Kesähän oli helteisin vuosikausiin, kiva maalata ja paljon tulikin maalattua vaikka mitä. Länsän maalaaminen pääsi lopulta käyntiin lokakuun alussa. Erilaisissa projekteissa usein eniten haasteita aiheuttaa luvat ja niiden saanti, niin tässäkin. Sekä tietysti Suomen sääolosuhteet ja kunkin taiteilijan oma allakka ja aikataulu. Mutta mahtavaa että asia saatiin käyntiin. Ensimmäiseksi boksit piti pohjamaalata Rostex-maalilla ja sen hoiti ystävällisesti Jesse.
Samana iltana kävin suhistelemassa viisikon siniseksi, jotta pohjamaalaus saatiin viimeisteltyä. Ilman kosteuden ollessa lokakuussa jo melkoisen märkä päivittäin, tiedossa oli ahkeraa matkustusta Länsimäkeen. Maalattavien pintojen tulisi saada kuivua jotta pinta pysyisi hyvänä säästä huolimatta.
Pohjia maalatessani myös lokaalit konstaapelit kävivät tervehtimässä lupien kysymisen muodossa.Oli joku huolestunut kansalainen soittanut että sähkökaappeja töhritään.
No tavallaan joo. Lupalappu oli kuitenkin olemassa ja asia ratkesi sillä.
Pari päivää myöhemmin pääsin jo piirtämiseen. Luonnostelut tein taululiidulla ja tässä vaiheessa vielä luonnoksiin tuli pieniä muutoksia. Hanhelle piti saada reissaamisesta kertova laukku ja mietin olisiko kapsäkki vai selkäreppu parempi.
Sillä kerralla vahvistin vielä liidun päälle kannulla linjat, ennen lähtöäni.
Seuraavalla visiitillä väritin pohjat hahmoihin.
Tässä vaiheessa pohdin vielä, pitäisikö keskimmäiseen boksiin laittaa metson sijaan pari citykania tai varis ja harakka? Lopulta kuitenkin päätin pysyä originaalissa ideassa.
Varsinaista lopullista maalaamista kävin toteuttamassa kolmena päivänä. Lähes joka kerralla ohikulkijoilta tuli myös mukavia kommentteja. Osan kanssa juteltiin pitempäänkin ja oli kiva kuulla kuinka monet seurasivat työn edistymistä ja tarkkailivat koska olin paikalla maalaamassa.
Muutamia päiviä myöhemmin koko lauma oli kasassa ja aika räpsiä päiväkuvat.
Julkaistessani lintuparven instagramissa toissapäivänä, kysyin myös mikä maalatuista linnuista on ollut olemassa? Osaatko sinä arvata?
Oikea vastaus kysymykseen on tölkkinokkainen joutsen.
YLE:n uutinen kertoi ihmisen aihauttaman roskaamisen seurauksista. Artikkeilissa kerrotaan, kuinka luontokuvaaja Lassi Kujala oli nähnyt ja kuvannut joutsenen, joka myöhemmin todennäköisesti kuoli nälkään tölkin aihauttamana, koska se ei pystynyt syömään eikä saanut tölkkiä pois nokastaan.
Toki tavallaan myös Martti-hanhi on ollut olemassa, mutta kuitenkin vain
Maalatessani eräs herrasmies myös kysyi, enkö aio maalata boksien kylkiä lainkaan, kun ovat niin ikävästi sotkettu. Tavallaan joo, mutta sitten myös toisaalta nyt ollaan lähiössä ja lokaalit ovat jättäneet puumerkkiään reviirilleen. Koska katutaiteeseen kuuluu myös tagit ja tarrat, jätin tahallani päädyt siihen tarkoitukseen edelleen. Koska kyllä sinne mukaan mahtuu ja sopu tilaa antaa.
Niinkun lähiössä ylipäänsäkin.
Yleensä linkkaan blogauksiin musaa, mutta tällä kertaa laitetaan Nils lentoon,
jos Peukaloisen retket ei ole jostain syystä ennestään tuttu.
monesta syystä ja aloin miettimään asiaa tarkemminkin.
Kuva: Petri Lyy / Aamuposti
Ensimmäinen ajatus tietysti oli että sinne pitäisi mennä maalaamaan,
koska vanhoja kouluja on valitettavan harvoin tarjolla peintattavaksi. Tällä kertaa oli
myös pari seikkaa, jotka laittoivat ajatukset pyörimään kiivaammin. Koulu oli yhä
käytössä, joten jos oikein kivasti menisi, voisi ehkä muksuja saada mukaan
maalaamaan ja oppimaan uutta hauskalla tavalla.
Lisäksi Ryttylä sijaitsee lähellä kotikaupunkiani Riihimäkeä ja siellä tuli junnuna käytyä
monesti uimassa. Sieltä tuli myös ainakin aikoinaan muutama hyvä tyyppi,
joihin tutustuin Riksun kartsalla 1980-luvun lopulla. Mieleenpainuvin näistä
hahmoista on Pietu. Kyseinen sankari on aina virnistelevä sälli, joka oli usein mukana Riksun maauimalaan suuntautuneilla luvattomilla skeittaus ja yöuintireissuilla.
Vuosikymmeniä myöhemmin Pietari on ylpeä isä, ahkera kulttuurityöläinen
ja asuu Vantaalla kuten minäkin.
Mietin että voisin kysyä Pietulta kiinnostaisiko yhteistyö lasten ja kulttuurin parissa entisessä kotikunnassa. Lisäksi pyytäisin mukaan tietysti uutisesta vinkannutta Nikoa, jota somen kautta olinkin jo seurannut, muttemme olleet koskaan tavanneet. Näiden herrasmiesten lisäksi olisi siistiä saada mukaan lokaali supersäätäjä Jami Unkuri,
jonka kanssa on touhuttu aiemminkin monia mukavia lapsiin, nuoriin
ja kulttuuriin liittyviä projekteja.
Kun kysyin Jamilta, kiinnostaisiko homma ja onnistuisiko hän saamaan yhteystietoja
rehtorille, Jami vastasi: "Joo, oon töissä mm. tolla koululla". Hänethän tunnetaan Hausjärvellä Tuottaja- ja DJ- titteleiden lisäksi myös koodisanalla "Kuraattori". Jami laittoi rattaat pyörimään lupa-asioiden selvittelyn suhteen ja sillä aikaa kyselin lisää porukkaa mukaan työpajoja vetämään. Myös Antti, vanha luokkakaverini ala-asteelta
lupautui mielellään mukaan projektiin. Multitalentti Antti omaa värikkään
historian muunmuassa graffiti-, breikki-, bändi- ja myös futispiireissä
lempinimellä Lukki, FC Kurvin Vauhdin arvaamattomana hyökkäävänä veskarina.
Muutamaa päivää myöhemmin Jami oli pohjustanut asian Ryttylässä ja laittelin
meilitse tarkempaa projektisuunnitelmaa taktisille kontakteille, eli koulun rehtori
Antti Niskaselle ja koulun legendaariselle emeritus-opettaja Ulla Ollila-Perälälle.
Rehtori vastasi viestiini:
"Onpa kivan kuuloinen idea! Heitän ajatuksen myös meidän opettajille hautumaan, mutta kyllä minun puolestani voidaan lähteä pohtimaan projektin toteutusta ja sain siihen luvat myös kunnan kiinteistöistä vastaavalta."
Ulla-ope puolestaan kirjoitti:
"Kiitos viestistäsi. Jani Unkuri puhuikin minulle jo asiasta. Suunnitelmanne kuulostaa
kivalta. Jäädään odottelemaan koulun rehtorin ajatuksia. Terveiseni Pieterille!"
Asiat eteni ja melko pian oltiinkin jo Pietarin kanssa koululla opettajainhuoneessa,
tosin tällä kertaa ei puhuteltavana, vaan suunnittelemassa tulevaa. Siellä Pietu ja Ulla-ope mehustelivat vanhoja tarinoita niin maukkaasti, että suunnittelu meinasi jäädä taannoisten koiruuksien varjoon. Löysimme kuitenkin yhteisen sävelen helposti ja sitä
kokeiltiinkin samantien koulun bändikämpässä, jossa perustimme reksin johdolla
bändin nimeltä "Ryttylän Tiilikoulu R.I.P." Tosin yhtye ei kovin ahkerasti tule
keikkailemaan, koska Pietari on ylikunnossa eikä Unkuri osaa soittaa.
Myös mun kitaratunneista Riihimäen musiikkiopistossa on vierähtänyt 32 vuotta.
Muutamien väliaskelten jälkeen päästiinkin lopulta itse asiaan,
kun toukokuussa aloiteltiin työpajoja. Ihan ensimmäiseksi koulun pinnoille
pääsivät piirtämään ekaluokkalaiset, joiden kanssa ensin käytiin lyhyesti
Noh, reksi oli vetäytynyt suljettuun huoneeseen soittamaan koskettimia.
Vaikka oli siellä muitakin, koulun bändikämpässä oli käynnissä musatyöpaja,
jossa jo treenattiin täyttä päätä esitystä projektin päättävään discoon.
Musaa pystyi treenaamaan myös toisella tavalla, sillä samaan aikaan Jami
ohjasi DJ- työpajaa pihan puolella hellekesästä nauttien.
Kunhan kapellimestari Unkuri oli näyttänyt mallia, pääsi oppilaat testaamaan
omia kykyjään DJ-laitteiden kimpussa.
Entäs Pietari? Ryttylän oma poika oli kerännyt oman köörinsä piharakennukseen,
jossa sanan säilä heilui ja iskulinjat sinkoili kun räppiriimejä rakensi neljä koululaista.
Koulupäivän loppuessa juhlasalin seinä
oli otettu haltuun isosti ja värikkäästi 3. ja 4. luokkalaisten oppilaiden toimesta.
Skeittityöpajan ohjaajat Nino ja kollegansa Matias oli saaneet oman osuutensa
pakettiin ja tulivat vielä itse valloittamaan juhlasalin näyttämön vähän totutusta
poikkeavin keinoin sekä vähän peinttaamaankin.
Samaan aikaan salin toisessa päädyssä maalinkäry jatkui,
kun Niko väsäsi piissiä seinään omaksi huvikseen ja oppilaiden iloksi.
Parin päivän päästä olisi koulun viimeinen disco ja siksikin salin koristelu oli paikallaan.
Disco-piissiä maalatessamme saimme myös seuraa, kun räppipajassa päivänsä
viettäneet nuoret miehet Vinski ja Arttu tulivat avoimen ikkunan taakse seuraamaan
puuhiamme.Sälleillä riitti hauskoja juttuja parin tunnin verran koulusta, jalkapallosta,
Ryttylästä ja vaikka mistä. Kundit jopa toi meille ison levyn suklaata,
jotta jaksaisimme maalata seinämme loppuun.
Vaikka spraymaalia oli jo nuuhkittu päivän mittaan ihan riittämiin,
oli kavuttava illemmalla vielä kerran uudelle pinnalle. Tietysti myös kattotasanne piti valloittaa. Miehen korkuiset ja kahden miehen levyiset blokkiletterit kertoivat varmasti koko Ryttylälle, mitä koululla tapahtuu.
Myös katolla ollessamme huolto pelasi kiitettävästi. Vaikka DJ-Kuraattori Unkuri oli
jo häipynyt koulupäivän päätteeksi, hän palasi koululle seuraamaan
kuinka homma eteni, tuoden katolle vesipullot ja muuta evästä helteen uuvuttamille
maalareille. Niiden voimin saimme seinän finaaliin.
Pari päivää myöhemmin palasimme Ryttylään, kun projekti eteni viimeiseen päivään.
Pietari piiskasi junioreiden riimiflowta yhä parempaan iskuun ja oli verhoutunut
Kuningas Litmasen pelipaitaan selkeästi junnuja inspiroidakseen.
Uskon että fudispaitavalinta saattoi olla myös silmänisku ja kunnianosoitus
Pietun omalle sankarille, Ryttylän jalkapallostara Torstille,
joka ilmiömäisistä pallotempuistaan tunnetaan.
Piirtelyosio käynnistyi tällä kertaa tokaluokkalaisten kanssa,
lattiapinta sai jälleen kyytiä. Tytöt oli hommasta niin innoissaan, että tulivat
pihalla kesken välitunnin pyytämään käymään luokassa
katsomaan heidän aikaansannoksiaan.
Kuraattori Unkuri jatkoi ulkona DJ-pajan ohjaajana ja oppilaat laittoivat
jälleen levylautasta liikkeelle.
Myös kannuttajat oli laitettu luokasta pihalle ja tiiliseinät oli saamassa uutta väriä.
Joukkuelajeissa ja urheilussa käytetään monesti termiä "kroppaa likoon".
Sama pätee spraymaalaukseen. Kannutuskulttuurin historiaan kuuluu perinteiset
ihmistikkaat, joita jo Bronxin pioneerit käyttivät korkeammalle päästäkseen.
Niko kapusi jälleen katolle, tällä kertaa ikuistamaan kuinka peinttaustyöpaja eteni.
Myös tällä kertaa oli eräs oppilas ottanut hengityksensä suojaamisen
hieman totuttua vakavammin.
Kuudesluokkalaiset taikoivat seinille isoja ja värikkäitä kirjaimia, vaikka suurin osa
oppilaista ei ollutkaan aiemmin spraykannuja käyttänyt.
Todella siisti oli nähdä, kuinka ryhmädynamiikka toimi ja joukkuehenki
pelasi kun seinämaalauksia synnytettiin. Kaikki saivat tehdä osansa ja jättää jälkensä.
Vaikka seinä oli kesken, niin silti valokuvaajalle oli myös aikaa,
kun Niko pörräsi napsimassa tilannekuvia taiteilijoista.
Valmistuneissa piisseissä oli selkeästi samanlaista henkeä,
kuin hip hop- kulttuurin alkuaikojen kuvastossa. Klassinen posseposeeraus
tiiliseinän äärellä valmiin piissin vierellä toimii 5/5.
Työpajojen tultua valmiiksi oli seinille ilmestynyt monia tyylikkäitä graffiteja.
Näistä esimerkkeinä Siljan, Iidan, Mintun ja Ainon maalaama "SICK!" ja
Tuuren, Paavon, Tarvon ja Joonan piissi "CAMEL!"
Kuudesluokkalaisten kanssa otettiin vielä ryhmäkuva, jonne Pietarikin
oppilaineen kerkesi riimipajalaisten saatua räpit rustattua.
Koulupäivän päätyttyä oppilaat lähtivät kotiin valmistautumaan illan discoon ja
me ohjaajat valokuvailimme valmiita piissejä, myös edellisen illan oman discon,
pienillä lisämausteilla ryyditettynä.
Pikku spedeilyn jälkeen ryhdyimme askartelemaan lisää omia duuneja seinille,
koska maalari maalaa aina kun siihen on mahdollisuus.
Saatuamme piissit ja characterit valmiiksi, lähdimme paikalliseen pizzeriaan
päivälliselle. Sapuskoinnin jälkeen disco olikin jo käynnissä ja pääsimme
seuraamaan bändityöpajalaisten esitystä.
Kaikki ei kuitenkaan discossa viihtyneet, eräs koululainen oli saanut jalkansa kipsiin,
niin eihän sellaisella oikein tanssiminen luonnistu. Antin kanssa halusimme kuitenkin
piristää poikaa ja koristelimme kipsiä maalitusseilla herrasmiehen toiveiden mukaan.
Luka halusi jalkaansa pääkallon ja dynamiittipötkön,
sellaisethan siihen kipsiin sitten ilmestyikin.
Työpajojen päätteeksi omaksi huviksi maalaamamme duunit oli vielä fotaamatta. Siihen ryhtyessämme huomasimme seinille tulleen yllättäen vielä lisää väriä.
Joku oli käynyt jättämässä jälkensä vähän useampaankin
kohtaan mysteerisen XLUSSU- tägin muodossa, meidän ollessa discossa.
Antin charan vierestä tägin tekijät selkeni.
Mopopoikaposse oli halunnut myös omaehtoisesti osallistua peinttaamiseen
ja muutama rautakauppamaali oli seinään tyhjentynnetty.
Mutta sekaan mahtuu ja kiva että asia kiinnostaa.
Niko oli taituroinut tiilipäädyn alanakkiin synttäripiissin pojalleen Oliverille.
Itse väänsin pari kesämaalaria keittiön ovelle hengailemaan.
Aika riensi ja sisällä oli käynnistymäisillään riimipajalaisten räppishow.
Sehän piti nähdä ehdottomasti!
Ryttylän tiilikoulu är ii pee
Ryttylän tiilikoulu är ii pee
Ryttylän tiilikoulu är ii pee
Ryttylän koulusta kertova räppi oli hauska ja tarttuva kertosäe
laittoi yleisönkin laulamaan mukana. Pietari oli kyykyssä "kentän laidalla"
kunnon futiskoutsin tapaan ja tsemppasi joukkuettaan tunteella käsiään heiluttaen
Rap-shown jälkeen vielä ryhmäkuva bäkkärin takaovella showtyyliin.
Kuten kunnon fanin kuuluu,
kävin pyytämässä vielä räppäreiltä nimmarit tussilla käteeni.
Lasten discon päättyessä laitettiin juhlasalin valot hetkeksi päälle ja napattiin
