tiistai 26. tammikuuta 2016

HÄVETKÄÄ! Erä 2. Luvalliselta graffitiseinältä sensuroidun maalauksen paluu


Poikkeuksellisesti palaan edelliseen postaukseeni, jossa kerroin
kuinka Deoksen kanssa otimme kantaa luvallisella graffitiseinällä ja maalasimme
 Hävetkää!-graffitin Myyrmäkeen.
Syy graffititaiteen keinoin toteutettuun kannanottoomme oli 
Vantaan urheilupomojen juhlinta junioriurheilijoiden kustannuksella.

Yllätys tai ei, maalauksemme
sensuroitiin Vantaan kaupungin toimesta seuraavana päivänä.
Vantaan Sanomien sivulta otettu ruutukaappaus kertoo tilanteesta:


Toimenpide kääntyi kuitenkin toteuttajiaan vastaan ja saimme lukuisia viestejä huolestuneilta kansalaisilta, jotka hämmästelivät peittelyoperaatiota.
Arvostamme sananvapauttamme sekä luvallista graffitimaalaukseen tarkoitettua
seinää sen verran, että katsoimme velvollisuudeksemme restauroida maalauksen.
Kuvamateriaalia uudelleensynnytyksestä tuli taltioimaan Studio Musta-Valkoinen .


Ilmojen haltija oli myös puolellamme ja suurimmat lateksit oli valmiiksi 
valuneet ilmankosteuden ansiosta pois seinältä jalkakäytävän lumisohjoon.


Harjoitimme pientä pintaremonttia homeenpoistoaineen ja kylpypyyhkeiden 
avulla ja saimme pestyä lateksin melko mukavasti pois. Sen jälkeen 
hieman uutta ulkoasua pintaan ja toinen erä oli valmis.


Koko uudelleensynnytys on nähtävillä myös videona. 
Kiitos yhteistyöstä Studio Musta & Valkoinen ja Suomen sananvapaus.



sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Vantaan ahneet urheilupomot: HÄVETKÄÄ!

Tästähän tuliki  kantaaottava viikonloppu, vaan minkäs teet kun 
vallanpitäjät sekoilee rahankäyttönsä kanssa, niin asioille on tehtävä jotain
muutakin kuin voivotella. Joskus täytyy kostaa.

Perjantaina pamahti ilmoille sellainen uutinen joka sattui sydämeen lujaa.
Vantaan sanomien uutisesta selviää kuinka törkeästi

 On enemmän kuin paheksuttavaa kuinka väärinkäytetään nuorisourheiluun varattuja 
rahoja, etenkin kun asialla on aiemminkin samalla tavalla kunnostautuneet 

Erityisen inhottavaa tästä tekee sen, että myös meidän perhe on tehnyt satoja
 tunteja ilmaistyötä urheiluseuratalkoissa maksaaksemme junioreille treeniaikaa 
Myyrmäen urheiluhalleissa. Kun ottaa huomioon, kuinka merkittävässä määrin urheilupuistossa lapset ja nuoret hankkivat taitoja elämänsä varalle ja etenkin 
kuinka huonossa kunnossa ne kyseiset hallit on, alkaa veri kiehua.

Veskit haisee, hanat vuotaa, pölyistä ja nuhjuista on joka nurkassa. Toki täytyy muistaa että vaikeista ja vaatimattomista olosuhteista syntyy ne suurimmat sankaritarinat, mutta niillä kurkusta imailluilla tuhansilla euroilla olisi varmaan saanut halliolosuhteetkin hieman siedettävimmiksi.

Jos Vantaan pomojen omaantaskuunvetämiset kiinnostaa enemmän, 
kannattaa kurkkia myös aina hyvä informaatiokanava PunkInFinlandin Vantaa-topic.
Itse pakkasin auton ja kysyin lähtisikö kollegani DEOS kostoretkelle Myyrmäkeen.


Myyrmäen luvalliselle graffitiseinälle ajaessani oli tiet edellisen yön 
lumimyrskyn jäljiltä erittäin sohjoiset, mutta kuin tilauksesta paikalle saapui 
aura-auto ja pääsin hienosti kunnossapitolaitoksen saattueessa toteuttamaan visiotani.

Eikä hyvä tuuri siihen loppunut.
Juuri kun olimme Deoksen kanssa saaneet tarvikkeemme levitettyä ja lumilapiolla 
hankea pienemmäksi, myös seinänvierusta putsattiin auraamalla. 
Kiitosta sinne suuntaan!


Talviolosuhteissa maalaaminen on aina vähän eksoottisempaa,
eikä hirveän suuria hinkkauksia oikein pysty toteuttamaan, eli vedimme 
melko ronskisti ja löysin rantein seinää uusiksi. Paikalle pamahti myös vanha 
tuttumme, Valokuvaaja Olli Berg joka napsi hyvät making of-kuvat maalauksesta.

Foto: Olli Berg
Valokuvantarkkoja naamoja nyt ei tällä kertaa voinut alkaa hinkkaamaan,
mutta jonkunlaiset kasvot näille urheilukansan pettureille oli saatava.

Foto: Olli Berg
Vahva urheilumies Deos huolehti kirjaimista miehekkääseen tyyliinsä.

Foto: Olli Berg
Lopputuloksena seinälle saatiin suora ja selkeä viesti liituraitaluihuille.
Siellä ne röyhkimykset nyt punastelevat Myyrmannin edessä kaiken kansan nähtävillä.
Ja tietysti ne nimet pitää naamoille saada, että viesti varmasti menee perille.
Vasemmalta oikealle:

Toivottavasti edes tajuavat olla häpeissään, mitä kyllä vahvasti epäilenkin.
Itse en mielelläni turvaudu tämän väkevämpiin voimakeinoihin, mutta jos joku 
baarikansan edustaja vaikka näihin todistettavan vahvasti kurkkuaan kostuttaviin 
veijareihin törmää vaikka grillijonossa, niin mun puolestani voi vaikka 
ojentaa ketsuppia. Nenästä.

Foto: Olli Berg
Loppuun viisaita sanoja aiheesta musiikin keinoin tarjoile Jaakko Teppo.




perjantai 22. tammikuuta 2016

Lapsille taidetta hinnalla millä hyvänsä? Case Kiiski 20 000

Lukiessani toissapäivänä 20.1.2016 Hesarin Kulttuurisivuilta 
meinasi niin sanotusti tulla kahvit sieraimista.
Oli pakko tarkistaa olinko lukenut oikein. Ikävä kyllä olin.


Lastensairaala on kaunis ajatus ja tulee tarpeeseen. 
Siihen en nyt ala puuttumaan olisiko se pitänyt rakentaa verovaroin vai lahjoituksin 
vai miten ikinä, pian se nyt onneksi kuitenkin on olemassa. Vaan millainen siitä onkaan tulossa sisustuksen suhteen? Kun ajatellaan että sen kohderyhmä on sairaat lapset, 
eikö olisi ihan kohtuullista että muksuilla olisi viihtyisä ympäristö? Mielestäni kyllä. 
Silloin olisi mukavaa jos rakennuksen sisustussuunnittelussa toimittaisi lapsia 
ajatellen, eikä siltä pohjalta kuinka jotkut tahot voisi tienata mahdollisimman paljon. 

Suomen Taideyhdistys on hienolla eleellä lahjoittanut 20 000 € taiteen hankkimiseksi
sairaalaympäristöön. Olisi mielenkiintoista kuka on se, joka rahan käytöstä päätti.
Veikko Hirvimäen "Kiiski" on tässä yhteydessä aika mielenkiintoinen hankinta. 
Taidetta se on tietysti, enkä halua taiteilijaa tässä kritisoida, mutta hinta ja 
sijoituskohde aiheutti voimakkaan reaktion. Teki mieli kyseenalaistaa asiaa somessa, 
mutta maltoin mieleni. Torstaina en enää pystynyt. Kirjoitin facebook-sivulleni:

Mietin jo eilen tän postaamista, mutta koitin vaan purra kieltäni. Pakko se on sanoa ääneen. Uuden henkilöauton hinnalla (20.000€) hankitaan Lastensairaalan kattoon killumaan ruma puinen kala! Hienoa. Sillä summalla edustamani tahot olisi maalannut talosta niin mielikuvituksellisen satumaan kuin muksut olisi toivonut, vaikka ipanat mukana maalaamassa.

Sen jälkeen soitin kaverille, joka pyyteli jo syksyllä maalaamaan hänen autonsa,
saisin kuulemma vapaat kädet toteutukseen. Kiisken hinnasta tuli idea joka 
piti toteuttaa välittömästi.


Ajoin Hyvinkäälle ja autoja harrastava Samu polkaisi lumen alla lepäävän 
Mazdansa käyntiin. Pakkasista huolimatta 323 heräsi heti.


Suuntasimme autoharrastajaporukan tallille, jossa alkaisi pian tapahtua.




 "Muovi Turbo Garage"- hallilla käärittiin hihat ja leikkaussaliavustaja Samu
kanssa valmistelimme potilaan operaatioon.


Muutamien yön tuntien aikana annoin veijarille uutta elämää
spraymaalin avulla. Huvikseen ja halvalla.


 Aamuviideltä homma oli ohi. Poistin maskit ja koetin saada siedettäviä kuvia 
ahtaassa sisätilassa, jotta ne voisin teillekin jakaa tuoreeltaan.


Toiselle kyljelle tuli itkevä pikkupoika, jota harmittaa, kuinka joku kehtaa rahastaa 
lapsilla näin selkeästi. Vaikka Kiiski varmasti taidetta onkin, niin hei, 20 000! 
Ehkä teoksen paikka olisi ollut paremminkin vaikka jossain aikuisten museossa. 
Toiselle kyljelle saapui sitten se Kiiski, joka ulkomuodollaan voi enemmänkin pelottaa 
kuin lohduttaa sairaalan pieniä potilaita. Ainakin kuvan tyttö on hädissään.


Koska se nyt kuitenkin oli hankittu henkilöauton hinnalla sairaalaan, on se tästä 
lähtien myös ilahduttamassa ympäristöä missä Samu ikinä liikkuukin.


Tiedän että taiteen tehtävä on puhuttaa ja aiheuttaa reaktioita, joten todennäköisesti 
joku voi tempauksestani vetää ns. herneet sieraimiin. Hallilla niitä näytti olevan jo 
valmiiksi pussillinen, ehkä Samun on hyvä ottaa ne hansikaslokeroon, 
jotta voi sitten jakaa halukkaille kiesillä kurvaillessaan.


Loppuun vielä teemaan sopien kysytään, että paljonkos se kala nyt sitten onkaan?
Hyvää viikonloppua ja menkää vaikka pilkille. Se on ilmaista.



keskiviikko 6. tammikuuta 2016

U20 Maailmanmestarit pesi Venäjän!

Suomi on jälleen Maailmanmestari! Sen ansiosta kiitos ja kumarrus
Junnuleijonille, eli U20 Jääkiekkomaajoukkueen kunniaksi.
Mestaruutta piti tietysti juhlia jälleen katutaiteen keinoin. Vuoden 2014
mestaruutta kunnioittava maalaus sijoittui Myyrmäen lupagraffitiseinälle,
 mutta nyt oli vähän speliaalimpi paikka tiedossa.


Suomen maajoukkueen tunnus, vaakunastakin tuttu Leijona näytti
symbolisesti voimansa pesemällä Venäjän pelipaidat.
Pyykkäys suoritettiin pesulassa, jonka nimi tuli kiekkoa seuraaville tutuksi silloin,
kun tämän junnujoukkueen pelurit olivat vaipoissa. 

 

Vuonna 1995 eräs toinen Lindström avasi nimittäin pesuainepullon, jonka 
avaaminen vaikutti varmasti suurelta osin myös siihen, että taas saatiin 
vastustajat pestyä. Silloisessa Mestarijoukkueessahan myös pelasi muuan 
Sami Kapanen , jonka poika Kasperi Kapanen upotti ratkaisevan 
maalin Venäjän maaliin MM-finaalissa. Saattoi olla sama pesuaine käytössä kun 
valmentaja Jalonen marssi perinteisesti suihkuun kultamitalin kunniaksi.

Katutaiteen parissa hääräillessä tärkeä seikka on mielestäni se, kuinka joku 
ohikulkija voi yllättyä maalauksesta. Siksikin oli hauska toteuttaa duuni kadunvarteen
suoraan purettavan rakennuksen näyteikkunaan. Tällä kertaa en ollut liikkeellä yksin, 
kuten yleensä, vaan pakkiparinani toimi ILI3- katunimellä tunnettu graffititaiteilija.
Roolitus oli jaettu siten, että itse teen ääriviivat ja yhdessä fillataan värit kuntoon.


Sillä aikaa kun Leijona pyykkäsi, virittelin Venäjän kiekkomaajoukkueen 
pelipaitoja varten pyykkinarua seuraavalle ikkunalle.


Väritysmallin olin poiminut netistä jotta ulkoasu olisi tarpeeksi totuudenmukainen.


Sinnehän ne nätisti saatiin lopulta kuivumaan.


Homma oli valmis. 
Ihan hyvään aikaan, sillä varpaat alkoikin jo olla umpijäässä.
Sitä näytti olevan liikkeellä.


Sain onneksi auton käyntiin, mutta aamulla se ilo ei toistunut.
Kiesin akku oli jälleen sipannut, joten päiväkuvien saalistaminen meni fillaroinniksi.


Paikalle päästyäni näky olikin ihan toimiva. Tietysti purkutyömaan aita vähän häiritsi,
muttei liikaa kuitenkaan.


Joku toinenkin näytti olevan duunista kiinnostunut, koska kuvaili iPadillaan ikkunoita.
En mennyt jutulle, mutta jäin miettimään kumpaan kannattajajoukkoon hän kuului?
Kaulahuivissa kun näyttää olevan samat värit kuin pelipaidoissa.


Niin tai näin, siellä se Leijona pyykkää paljussa 
Venäjän pelipaitoja edelleen. 


Ikkunoissa oli jäljellä harmittavasti liiketilassa vuokralla sijainneen firman nimi, 
joka tässä oli myös kustomoitava tilanteeseen sopivammaksi, 
koska en niitä teippikirjaimia alkanut poiskaan nyppimään.


Yöllä peintatessa ei suuremmin musaa voi luukuttaa työrauhan takia,
mutta nyt on aika juhlia senkin edestä.
Kiitos Junnut, Kiitos Jalonen, Peto todellakin on irti.


"...ja me päästii sinne aidan yli inee, 
ja mietittii missä se vartijatyyppi taas yytsii...
...Oot häviöstä työtön, 
Me lähettii ILI3:n kaa voitolla yöhön!! "


maanantai 4. tammikuuta 2016

George Lucas ja Star Warsin orjakauppiaat

Välillä tulee vastaan tilanteita, jotka muistuttavat jostain aiemmin tehdystä projektista.
 Joskus se muistijälki saa aikaan fiiliksen "olisi pitänyt jättää tekemättä", mutta joskus puolestaan fiilis on: "Ahaa, nyt se vanha projekti onkin taas ajankohtainen".
Molempia versioita on ollut ajoittain itsellänikin.
Lukiessani lauantaina Hesaria, tuli vastaan uutinen, jonka takia kaivoin vanhojen 
duunien kansiosta esiin vuodelta 2010 lehtikuvituksen, joka käsitteli samaa asiaa.


Kuvassa George Lucas istuu valtaistuimellaan, joka on rakennettu
miehen luomista ja moneen kertaan kaupatuista "lapsistaan", legendaaristen 
Star Wars-hahmojen osista. Käsinojina toimii Darth Vaderin ja
 C-3PO:n päät ja selkänojapehmusteena Chewbaccan turkki. 


Helsingin Sanomien uutisessa kerrotaan, kuinka Star Wars- elokuvasaagan 
luonut George Lucas on kommentoinut "hieman reippaasti" tuoretta 
STAR WARS: The Force Awakens - elokuvaa joulupäivänä
25.12.2015 lähetetyssä Charlie Rose-keskusteluohjelman haastattelussa.
Hesarin mukaan miehen kommentti suomennettuna kuuluu näin:
”Star Wars -elokuvat ovat lapsiani”, Lucas sanoi haastattelussa. ”Ja minä myin ne orjakauppiaille.” Myöhemmin Lucas pahoitteli sanavalintaansa. ”Käytin hyvin sopimatonta vertausta ja pyydän anteeksi”, Lucas sanoi AFP:n mukaan. ”Disney pitää huolta ja laajentaa tuoteperhettä loistavasti.”
Tsekkaa itse suoraan videolinkistä Lucasin alkuperäinen kannanotto:

Niin. Siitähän tässä nimenomaan on kyse, että Lucas synnytti jotain
ennennäkemättömän ainutlaatuista; upean avaruuselokuvan mahtavine
erikoistehosteineen. Katsojat ja kriitikot olivat sulaa vahaa ja rahaa virtasi leffan
lipputuloinasekä pian myös oheistuotemarkkinoilta.  Miehestä tuli multimiljonääri.

Uransa aikana Lucas on tavallaan myynyt samaa tuotetta uudelleen pakattuna
 jo monesti,kun kotikatsoja on saanut / joutunut hankkimaan lempileffansa ensin
VHS-hyllyyn, sitten DVD-versiona, ehkäjopa BlueRay-tuotteenakin. Tämä ei varmasti
Georgea ole harmittanut. Lucas kauppasi lopulta myös perustamansa Lucasfilm firman
 tytäryhtiöineen vuonna 2012, jolloin ostajana oli The Walt Disney Company .
Kauppahintana 4,05 miljardia dollaria.

Nyt setä sanoo myyneensä lapsensa orjakauppiaille, jonka kommentin
kuitenkin myöhemmin peruu täysin. Ihan mielenkiintoista. Olisi hauska tietää
millaisia keskusteluja Georgen puhelimessa on käyty lausunnon jälkeen.
Ja onko asian takia liikkunut setelipinoja? Ja jos on, niin kumpaan suuntaan?

Kannen kuva: Pirita Männikkö
Mutta mikä lopulta on uutta? Lähes tästä kaikesta voit lukea vuonna 2010
julkaistusta Haaga-Helian oppilaskunnan H2-lehdestä, jonka aiheena oli
 idealismi ja kapinallisuus. Lehden näköisversio on yhä netissä virtuaalisena
http://issuu.com/h2-lehti/docs/h2-3-10 ja artikkelin voit lukea sivuilta 24-27.
Tekstin ovat kirjoittaneet osana opiskeluaan Ville Matilainen ja Jussi Kotilainen.

Miten minä liityin asiaan? Tutun tutun kautta. Piirsin artikkeliin 
neljä karikatyyriä, nollan euron liksalla. Mutta joskus kaikkea ei mitata rahassa.
Vai kuinka George?


lauantai 2. tammikuuta 2016

Lapin Loiste- graffitiseikkailu Helsinki-Kemijärvi, osa 3


Kemijärven graffitiseikkailu osa 3/3. 
Kannattaa ensin lukea jatkokertomuksen aiemmat osat:



Kuten kesäkuussa oli haaveiltu, paluu muodostui mahdolliseksi 
hienosti onnistuneen työpajaprojektin jälkeen.
Silloin oli pientä toiveikkuutta liikkeellä myös alikulkutunnelin maalaamisesta,  
kun Kemijärven nuorisosihteeri Kaisu Kilpeläinen ja Setlementtiliiton 
projektityöntekijä Noora Karumaa keskustelivat Kemijärven Setlementtiliiton projektipäällikkö Mikko Kellokummun kanssa ilmeisestikin alempana 
näkyvästä tunnelista Kemijärven keskustassa.

Kesäprojekti keskittyi kuitenkin Kuumaniemen koululla toteutettuihin työpajoihin, 
aikataulullisista syistä. Syksyn aikana Kaisu ja Mikko punoivat juonia ja saivat 
asiat järjestymään Kemijärven byrökratiarattaissa jälleen niin hienosti, 
että maalauslupa tien alle järjestyi. Jostain he taikoivat budjetinkin, jonka turvin 
asukkaiden mielestä pelottava ja ruma tunneli saataisi kukoistamaan.

foto: Taidetta Lähellä-instagram
Lokakuussa 2015 oli aika palata Kemppaan. 
Tällä kertaa siirtymä Lappiin tapahtui vaihteeksi lentäen.


Työryhmä oli edellisreissusta muuttunut hieman.
Tällä välin Marko "ACTON" Saarelaisen ja  Saija Salosen perhe oli saanut 
uuden jäsenen ja vauvan kanssa työpajatoiminta toisessa päässä Suomea olisi 
vähän turhan haastavaa. 


Sen sijaan mukaan lähti vähän isompi lapsi, oma vauvani vuodelta 2000,
Eemil Nieminen. Poitsuhan on ollut mukana graffitityöpajoissamme apuohjaajana
jo alle 10-vuotiaasta saakka, joten kun koulusta oli syysloma, pääsi sälli taas mukaan. 
 Jani "Katupaimen" Liukkonen oli jo valmiiksi lapissa ja lentokoneeseen nousi myös kamera kaulassaan Multimediamestari Samppa Batal.

foto: http://iconosquare.com/sambatal
Lähin lentokenttähän on Rovaniemellä, josta meidät kävi noukkimassa kyytiin
tietenkin ainoa oikea joukkoliikenneväline: Pasin Hiace

Perille päästyämme ajoimme suorinta tietä alikulkutunnelille, jonka seinämät 
Pasi oli pohjamaalannut mustaksi työpajalaisia varten muutamaa päivää aiemmin. 


Yllä tunneli kaupungista päin ja alla järven suunnasta katsottuna.


Tapasimme jälleen mukavissa merkeissä Mikko Kellokummun ja  
hykertelimme kuinka mukava onkaan taas tehdä yhteistyötä.
Mikko kertoi että Geezers the Shop lähettämät spraymaalit eivät ole vielä saapuneet
joten käväisimme postissa niiden perään kyselemässä.  Virkailijarouva kertoi 
että ne ovat yhä matkalla, tulevat varmaankin torstaina aamulla. 
Okei. No haetaan ne sitten aamupalan jälkeen.


Siirryimme Kemijärven Kulttuurikeskukselle, jonne oli suunniteltu jatkoprojektin
aloitus esittämällä kaupunkilaisille Sampan kuvaaman kesäprojektin videotallenne.


Suuntasimme Itä-Lapin Mediakeskukseen, jossa Samppa alkoi säätää 
piuhoja kulttuurikeskuksen henkilökunnan kanssa. 


Mikko ja me muut siirryimme Nuorisotalon puolelle houkuttelemaan junnuja 
katsomaan leffaa ja säätämään talon henkilökunnan kanssa tarjoiluja yleisölle. 
Sitten vaan kelat rullaamaan ja video kehiin.


Esitykseen tuli osa kesän työpajaan osallistuneista sekä muutamia tuoreita 
tuttavuuksia, jotka olivat saapuneet Kemppaan "hieman" kauempaa: Irakista.
Saimme siis mukaan kanssamme kahvittelemaan esityksen jälkeen 
muutamia Kemijärvelle saapuneita turvapaikanhakijoita, jotka tietenkin 
toivotimme tervetulleiksi torstain ja perjantain katutaidetyöpajoihin.

Jani perheineen majoittui kivenheiton päässä ystäväpariskuntansa vierashuoneessa, 
joiden luona me muutkin poikkesimme illalla nauttimassa maukasta kalakeittoa.
Ensimmäinen päivä oli pulkassa ja häivyimme hotellille.
Olin kuitenkin täynnä intoa kuin ilmapallo, enkä malttanut käydä heti nukkumaan, 
vaan poikkesin yksikseni vielä fiilistelemässä tunnelia iltavalaistuksessa. 


Torstaina aamupuurot kitusiin ja postiin. 
Samppa koetti maastoutua postikorttihyllyjen väliin kameroimaaan ja 
Mikon kanssa pyrimme saamaan selvyyttä spraymaalitilauksemme saapumisesta. Työpajatoimintamme oli alkamassa klo. 14.00 eli viiden tunnin päästä.


Virkailija kertoi, ettei toimituksemme ollut saapunut aamukuormassa.
No hemmetti.
 Koetetaan sitten selvittää missä ne mahtaa olla, kohta on päästävä maalaamaan.


"Pete Nieminen täällä terve..." 
Postin palvelunumerossa vastaava naishenkilö tuli päivän mittaan tutuksi.
Keskustelimme tilanteesta ja koetimme selvittää minne maalilähetys oli jämähtänyt.
Tilanne ei tuntunut etenevän.


Soitin uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan.
Fiilis oli kuin Teletapilla tai Bill Murraylla elokuvassa Päiväni murmelina.
Keskustelin rakentavasti, diplomaattisesti, ratkaisua etsien, kunnes:


Olimme lounaalla klo. 13 aikoihin Mikon toimistolla Tunturilassa, eli noin tuntia ennen 
työpajan alkua. Saimme viimein tiedon, että spraymaalilähetys oli jumissa Oulussa.
Yksi paketeista oli revennyt auki, joka oli saanut Postilaiset paniikkiin:
Kuljetus seis, pakettien sisältö tarkistukseen, uudelleen luokittelu vaarallisiin aineisiin, 
vaarallisten aineiden kuljettaja selvitykseen, ynnä muuta ylimitoitettua hätäilyä. 

Meni hermot.

Sen jälkeen oli nieltävä kiukku ja pettymys ja neuvoteltava lisää. 
Lopulta saimme sovittua että paketit kuljetetaan Postin toimesta Rovaniemelle
 iltakuljetuksessa, josta lähdemme niitä itse hakemaan. Posti olisi toki toimittanut ne
 viimein perille Kemijärvellekin, mutta silloin maalit olisi meillä käytettävissä 
perjantaina aamupäivällä ja junamme Helsinkiin lähtisi samana iltana. 

Mikko ja Helka Setlementtiliitosta antoivat kuitenkin onneksi suostumuksensa 
lisäbudjettiin ja saimme käyntiin "Suunnitelman B".
Katutaidetyöpajan ensimmäinen päivä toteutettaisiin ns. rautakauppamaaleilla, 
jotka hakisimme paikalliselta Lapin Wekolta
Jos mietit, kuinka ne maalit sitten eroavat toisistaan, niin vastaus on: suuresti.
Rautakauppamaalit on ns. graffitimaaleja kalliimpia, niiden heikomman 
väripigmentin ansiosta peittokyky on huonompi ja ne valuvat herkemmin
kovaa pintaa maalattaessa. Rautakauppamaaleissa ei myöskään suutinta saa 
vaihdettua, kuten ns. graffitimaaleissa, joka edesauttaa maalisuihkun hallintaa.

.

Tilanteessa auttoi myös Janin hätävara, eli Katupaimenella oli kunnon 
graffitimaalarin tapaan vahingossa mukana muutama "oikeantyyppinen" maalipurkki, 
joiden avustuksella saimme työpajaohajusta aloitettua ja kaupunkilaiset maalaamaan 
rautakaupan Mastoneilla tunnelia. Niillä toki mekin uramme aikoinaan aloitimme, 
mutta 1980-luvulla ei ollut parempia välineitä olemassa.

Klo 14 jälkeen tunneliin alkoi virrata osallistujia. 
Jani opasti alkeita niin muksuille kuin mummoillekin.


Myös eilen tapaamamme irakilaiset saapuivat porukalla taiteilemaan.
Osallistujia saapui niin runsaasti, että seinäpintaa  kunnon maaleille
säästääksemme viritimme muutamia pahveja seinille maalattavaksi.


Jaoimme seinäpintaa siten, että toisen puolen tunnelista maalaisivat kaupunkilaiset
ja toisen me ohjaajat. Koska kyseessä on luvallinen graffitiseinä,  jatkossa 
porukka maalaisi tunnelin seinät yhä uudestaan ja uudestaan edellisten 
maalausten päälle. Näin ne luvalliset graffitiseinät toimii.


Tunnelin päätyihin ohjasimme pienemmät lapset, jotka eivät ylettyisi 
kovin korkealle maalaamaan. Vähän isommat taiteilivat keskemmälle tunnelia.


Väkijoukkoa kertyi ja maalipurkit kolisi.
Kaikki eivät olleet tulleet maalaamaan, vaan myös uteliaita riitti.


Tyttökaksikko vasemmassa päädyssä valitsi klassikkovärit, 
sini-puna-valko- yhdistelmä toimii aina.


Eemil viritteli pahaa silmää pahville hyvästä tunnelmasta huolimatta.


SWÄGi kohdallaan!
Ja punainen sydän <3


Turvapaikanhakijoilla oli töissään sanomaa. Sovimme että he tulisivat myös 
perjantaina, kun meillä olisi tarjota kunnon työvälineet taiteiluun.


Ottaen huomioon että porukka ei ollut aiemmin spraymaaleja käyttänyt,
jälki oli varsin lupaavaa.


Työpajaa ohjatessa oli myös tapahtunut kiinnostava kohtaaminen:

Paikalle tuli vanhempi rouvashenkilö, joka kertoi kuuluvansa Kemijärven
kaupunginhallituksen sivistyslautakuntaan. Hän oli tehnyt siellä aloitteen, 
jotta vähän matkan päässä sijaitseva suurempi sillan alle saataisi myös 
koristusta katutaiteen keinoin. Kiitin informaatiosta ja kerroin sen ehkä olevan 
myöhemmin mahdollista, mutta tällä kerralla meidät oli tilattu hoitamaan 
tunneliprojekti. Aikaa ja maaleja ei riittäisi nyt molempiin kohteisiin.

Kun työpaja loppui ja osallistujat poistuivat, lähdin kurkkaamaan sen kyseisen
sillan alusen, kuinka isosta projektista olisi kyse.


No iso se todellakin oli. Nyt selvisi että olihan täällä joskus joku jotain viritellyt.
Suunnilleen samalta näytti aikoinaan monessakin pikkukaupungissa, 
kun oma ikäluokkani löysi spraypurkit.


Paljon siltarungossa oli myös ihan peruskuraa. 
White Power- ja muuta silkkaa roskaa.


Tämä "homo hoppari" hieman hymyili, mutta nyt ymmärsin mitä rouva oli tarkoittanut.
 Jotain vähän kivempaa sillalle olisi kiva virittää.


Postin täti sen sijaan oli luvannut luurissa lopulta, että maalimme olisi noudettavissa 
Rovaniemeltä klo 22, joten illan tullen hyppäsimme Liekkihiaceen ja Pasi
laittoi pakoputket pörisemään pimeydessä


Rollossa meitä odotti loistavassa työpuvussaan ihana näky:
varastotyöntekijä kolme Molotowin pahvilaatikkoa mukanaan.


Kättä päälle ja helpotuksen huokaus.
Huoh.

Takaisin Hiaceen ja hotellille nukkumaan?
No ei todellakaan.
Seinälle tietty! Kun ne kauan kaivatut maalit nyt oli saatu hanskaan niin 
tottakai niiden kimppuun oli käytävä heti, jotta saisimme aikataulua kiinni.


Pasi kaivoi luonnoksensa taskusta ja ystävänsä Uula Kuvaja tuli myös seuraksemme.
Hänellä edellisestä maalauskerrasta oli kuulemma 15 vuotta.  Olikohan tässä nyt
nenäni edessä se edellinen Kemijärven graffitisukupolvi?
Niin tai näin, näppärästi se homma luonnistui myös puunveistäjänä
ansioituneella Pasilla ja valokuvaajana taiteilevalta Uulalta.


Myös Jani tuli heti käyttämään tilaisuutensa taiteiluun ja venytti nukkumaanmenoa
muutamalla tunnilla. Se on vain oikein.

foto: https://www.instagram.com/uulakuvaja/
Aloin itse säätää seinästä löytyvää roska-astiaa meikaten. 
Koska oltiin lapissa, ajattelin tuoda tunneliin poron pällistelemään ohikulkijoita.

foto: https://www.instagram.com/uulakuvaja/
Eemil oli nukkumassa, Samppa editoi päivän puhelinmaratoneja 
hotellilla ja me muut maalasimme. Uula räpsi pari kuvaa minustakin, 
kun sai oman nallekarhunsa valmiiksi.


Pasi tekstasi vielä kantaaottavan viestin duuniinsa, jonka jälkeen
muut lähtivät ja hieroin poroani vielä jonkin aikaa yksin.
Sketsasin myös linjat, joita aamupäivällä tulisin ennen työpajan alkua fillaamaan.


Aamulla palatessani sorvin ääreen, tein karmivan löydön:
tunneliin oli yön aikana ilmestynyt ruumis.


En tiedä oliko metsahiiri pelästynyt enemmän Uulan nallekarhua vai minun poroa,
mutta hengettömänä siimahäntä rötkötti tunnelin vierellä.


Tästä päivästä oli pakko tulla hyvä, niin hyvä ilma, hienot duunit ja hyvä fiilis.


Maalattuamme aamupäivän Janin kanssa omia piissejämme, saapui työpajaporukka
sovitusti jälleen puolenpäivän jälkeen.


Nyt Hussein oli ottanut mukaan myös luonnoksiaan, 
jotka osoittivat kuinka kyvykkäästä taiteilijasta olikaan kyse. 
Kiinnosti todellakin nähdä mitä seinälle syntyy.


Muuta porukkaa saapui myös edellispäivän tapaan ja vaimea spraypullojen suhina 
alkoi kuulua joka suunnalta.


Kun tekijöitä tul yhä lisää, viritimme pakkauskelmuista lisää seinäpintaa ,
viereiseen koivikkoon alkoi syntyä mielenkiintoinen duuni toisen 
turvapaikanhakijan toteuttamana.


Tunnelin puolella Husseinilla homma luisti ja mies oli elementissään.
 Huppari niskassa ja purkki kourassa hän oli kuin kotonaan,
vaikkei Irakissa saakaan maalata graffiteja.


Kelmua viritettiin myös portaikon kaiteisiin, josta muodostui lopulta molemmin 
puolin kirjavasti taiteiltu käytävä . Luonnostelu oli jälleen tärkeä osa kokonaisuutta.
Jonkunlaista suunnitelmaa toteutuksesta on hyvä pyytää, jotta työjärjestys 
ja suunnitelmallisuus jäisi muksuillekin mieleen.


Ihan parasta oli nähdä kuinka Kemijärvellä JÄLLEEN nähtiin yhteisöllisyyden voima.
Ihmiset ikään, sukupuoleen, alkuperään tai mihinkään muuhunkaan katsomatta
maalasi samoilla maaleilla samaa seinää kukin omien taitojensa mukaan, 
synkkää tunnelia kaunistaen.


Oh My God! Vai mitä tytöt ;)
Edellisen päivän Swäg  oli saanut väistyä uuden maalauksen tieltä.


Pikkusällien oma teamwork oli myös hyvin palkitsevaa seurattavaa.
Ensin suunnitellaan, sitten toteutetaan. 
Nämä on juuri niitä hetkiä, joiden takia kannattaa omaa aikaa uhrata 
ja koettaa rohkaista ja neuvoa. Näissä tilanteissa on jotain niin samaa kuin vaikka 
Karate Kid- leffoissa tai juniorijalkapallo treeneissä.


Ja sitten:
Ystävämme Irakista, our Friends from Iraq.


Maximum Respect! 


Kemijärven Luvallinen Graffitiseinä on avattu onnistuneesti.
Lapin Kansan artikkelissa projektista kerrottiin myös ympäristön asukkaille. 
Kokoonnuimme porukalla tunnelin suulle yhteiskuvaan, 
paitsi Samppa, joka oli tietenkin kameran takana.

foto: Sam Batal
Toinenkin "luokkakuva"vielä ohjaajien ja maahanmuuttajien kanssa, 
keskellä oikeutetusti Mikko vaimoineen, sekä tulevaisuuden lupaukset 
Antti Vierelä  ja Eemil reunoilla.


Myös Maailman Kuvalehden julkaisussa kerrottiin työpajastamme:

”En ole ennen koskenut spray-maaliin. Irakissa graffitien teko on laitonta”
kertoo Mustafa Kaled Kamel. Mutta niin vain 30-vuotias bagdadilainen
leikkaussalihoitaja innostui värittämään kemijärveläistä alikulkukäytävää.
”Se olikin aika hauskaa.”

Työpajatoimintamme oli siis saatu valmiiksi ja osallistujat olivat tyytyväisiä.
Meidän ohjaajien puoli oli vielä vaiheessa, mutta tunti ennen junan lähtöä
paketti oli saatu kasaan kaikin puolin.









Antti oli täydentänyt tyylikkäästi tyttöjen duunia, värikkäillä symboleilla, 
joten molemmat tunnelin seinämät oli saatu valmiiksi ja täyteen. Loput spraymaalit 
takaisin paketteihin, jotka kunnan nuorisosihteeri Kaisu tuli noutamaan. 
Niille tulisi olemaan jatkokäyttöä myöhemmin tässä samassa tunnelissa, 
varmaankin nuorten toimesta.


Loppukatsaus vielä molemmin puolin.
Keskustasta päin katsottuna:


Järveltä päin katsoen:


Olisko se siinä?
No melkein. 

Muistatteko sen rouvan edellispäivältä?
Hänet joka kaipasi väriä toiselle sillalle?


Ajattelin että onhan se kuitenkin pieni yllätys sinne viriteltävä, 
kun kerran olin kaupungissa, hyvät maalitkin oli saatu
 ja jos kerran kaupunginvaltuustosta toivotaan.


Edellisiltana saatuani poron puolivalmiiksi kiersin rannan kautta 
ja suihkuttelin aika pikaiset peruskromipiissit pimeässä, mutta 
kuitenkin nimenomaan kaupunkilaisten iloksi ja huomioon ottaen.


Sijoitin ne radanpuoleiseen päätyyn, jotta junamatkustajilla olisi silmäniloa myös.
Mietin kyllä ennen maalaustani, että jos ja kun olemme tulleet avaamaan luvallista 
graffitiseinää, kannattaako maalata luvattomasti kivenheiton päähän samaan aikaan 
samalla nimellä ja samoilla maaleilla. 

Mielestäni kannatti, kaikesta huolimatta. 
Henki ja vastaanotto oli ollut kaupungissa niin hyvä, etten uskonut 
teostani koituvan ongelmaa kenellekään.

Hotellin kautta kamat kantoon, taksilla asemalle ja makuuvaunuun.
Ihan luxus, kiitos tästä.


Tässä vielä se minidokkari, josta tämä trilogia oli vielä täydennyksenä. 
Jos olet lukenut blogin, video täydentää aukot joita varmaan on jäänyt.
Ja jos olit jo nähnyt videon, toivottavasti bloggaus täyttää aukot, 
jos niitä filmistä on jäänyt.

Ja muuten. Mitenkäs luulette että ne kaupunkilaiset sitten suhtautui 
luvattomaan yllätykseeni sillan alle? 
Vastaus löytyy Facebookin Kemijärvi-ryhmästä:

Tuskin kovin paljon on harmittanut, 
kun joku on oikein koiraansa maalauksen edessä kuvannut :)



Petteri Helisten Kovin on graffitit komistuneet. Muistan kun pitkänsillan alla luki 80-luvun alussa mustalla maalilla, että "Esa H on Eino Könösen ystävä"
Sami Kumpula Niissä vanhoissa töherryksissä oli tunnearvoa. Nekin nyt menetetty.
Tykkää2Eilen 9:10


Irma Takalo klikkaa Kemppa-kuvaa!
Aili Kumpula Hienoa taidetta!
Outi Korpela Todellakin hyvin tehty.
Sinikka Granroth Piristävä kuva!
Jukka Takalo " HANDE " on hyvä tekemään taidetta!
Jorma Tabell "Hende" siellä näyttäis lukevan...
Jukka Takalo Ei sitte ollukkaan Hannu, vaan oli Heikki...  grinhymiö
Irma Takalo Olispa mukavaa tietää, kuka hän on smilehymiö

Ei kaupunkilaiset nyt kovin järkyttyneeltä vaikuta. 
Pari muutakin katutaiteeseen liittyvää kuvaa ilmaantui 
sosiaaliseen mediaan  Kemijärven vierailumme jälkeen:

Pasi taisi innostua "vähän" reippaamminkin peinttaamaan.
Hänen kotitalossaan ei enää tarvita "Tervetuloa"-ovimattoa:

foto: Pasi Vierelä facebook
Entäs muksut?
Uulan instagramin perusteella perhe viihtyy jatkossakin katutaidetunnelissa:

foto: https://www.instagram.com/uulakuvaja/
Lopuksi:

Ikävä toistaa itseäni, mutta sanat loppuu.
Kiitos Kemijärvi. Te teitte tästä vuodesta Ikimuistettavan.
Kiitos Mikko, Kaisu, Noora, Helka.
Kiitos Marko & Saija, Jani, Samppa, Eemil.
Kiitos Pasi, Seppo, Uula, Tarja ja kaikkien edellämainittujen perheet.
Kiitos Wekko, Kiitos Geezers, Kiitos Leiskuva
Kiitos Setlementtiliitto.

Mites Posti? Tsempatkaa vähän, mutta kiitos silti.