tiistai 28. toukokuuta 2013

Hip hop- viisumi home made

Kevät on jo sen verran pitkällä että peruskoululaiset odottaa suvivirttä ja kesälomaa, amikset ja lukiolaiset odottavat kesäduunia, mutta me muut koulunpenkkiläiset koitamme parhaamme mukaan päästä sisälle uusiin kouluihin, eli ravaamme pääsykokeissa. Omalla kohdalla viime viikolla oli ohjelmassa Metropolia HKI, tällä viikolla Muotoiluinstituutti Lahessa ja Humak Grani. Hakemuksen kohteena siis  2 x kulttuurituottaja ja 1 x graafinen suunnittelija.

Lahden Muotoiluinstituuttiin hakua ehdotti jo äitimuori aikoinaan, vuonna 1993, kun opiskelin Lahden Fellmannissa ravintolakokiksi. Silloin jäi hakematta, kiireellisempää oli saada kokkiopiskelut päätökseen, käydä intti pois alta ja päästä omille siiville pois kotoa ja työelämään. Näin 20 vuotta myöhemmin tämä kuljettu tie ei kaduta, mutta nyt se opiskelupaikka olisi kultaakin kalliimpi. Piti siis yrittää parhaansa ja vähän päälle näissä hakemushommissa. Viime vuonna hakutilanne tuli "vähän puun takaa" kuten kerroin aiemmin tämän jutun alussa ja silloin hakemukset ei tuottaneet tulosta. Tänä vuonna pystyin panostamaan ennakkotehtäviin ihan eri tavalla ja tuloskin oli vähän eri. 
Haettuani kolmeen kouluun, myös  kolmet pääsykokeet kutsui.


Muotoiluinstituuttiin piti laittaa hakupaperin mukaan ammattimainen portfolio. Koska tarkoitus oli jäädä valitsijoiden mieleen, lähdin liikkeelle itselleni tärkeällä ja mukavalla teemalla; hip hopin keinoin. Rakentelin luonnoslehtiöstä mattopuukon ja kromimaalin avulla spraypullon ja luottovälineiden kanssa (viivotin, lyijäri ja pari tussia) väkersin etiketin. Toivottu vaikutus ilmeisesti toteutui, koska tuli kutsu itse pääsykoetapahtumaankin tälle viikolle. Toissayönä rakensin Lahden ennakkotehtävää klo. 21- 04.30. Tehtävänanto oli seuraava: 

"VIISUMI

Pääsykokeisiin osallistumisen edellytyksenä on viisumi, jonka suunnittelet ja myönnät itsellesi. Suunnitteluasi rajoittavat vain seuraavat seikat:

- viisumin koko ei saa olla postikorttia suurempi
- viisumissa on oltava nimesi ja kolme eri sanaa, joista ilmenee miksi pidät graafisesta suunnittelusta

Suunnittelemasi viisumin pitää henkiä sanojen merkityksiä. Kaikenlaiset tekniikat ja työvälineet ovat sallittuja."

Sinänsä hauska juttuhan on, että aiemmassa työpaikassani Helsinki-Vantaan lentoasemalla, jossa työnantajana oli Suomenlahden Merivartiosto , apupäivystäjän tehtäviin kuului mm. viisumin myönnöt. Niinpä reilun kymmenen vuoden työuran aikana tuli oikeita viisumeita myönnettyä omin käsinkin isohko nippu, pääsääntöisesti merimiehille kauttakulkuviisumeita lentokentältä satamaan.

Miettiessäni toteutustapaa ajattelin että periaatteessa nyt voisi revitellä vähän reippaammin ja päätin lähteä hakemaan lopputulosta, jonka tunnistaa kaukaakin viisumiksi, mutta läheltä katsottuna tuottaa "ahaa-elämyksiä". Pian tässä ne luettelen, koska sitä itse "viisumia" ette kuitenkaan pääse livenä näkemään. Teemana halusin myös pitää edelleen hip hopin, itseäni huvittaakseni. Ne kolme sanaa piti keksiä myös ja pitkällisen pohdinnan tuloksena kirjoitin siihen: "mielikuvituksellisuus, monimuotoisuus, hauskuus". 

Mikäli joku lukija ei tiedä miltä viisumi näyttää, niin tässä on malli suoraan Googlesta:

Jonkun viisumitoimiston mainos, henkilötiedot "taitavasti" peitetty, kun ne kuitenkin voi lukea kuvan alta...

 Eikä muuta kuin hommiin: kokeilin ensin jos vesiväreillä olisin saanut sopivan sävypohjan mutten ollut tyytyväinen aikaansaannokseeni, joten vaihdoin pastelliliituihin:


Mycket bättre. Viisumissahan täytyy myös olla erinäköisiä pohjakuviokerroksia ja kuviointeja turvatekijöinä. Niiden tekemiseen otin kannut ja addut:


Kuva kuuluu asiaan olennaisesti. Mietin pitkän tovin piirränkö vai liitän valokuvan, kumpikaan ei oikein tuntunut kovin persoonalliselta. Siispä tein molemmat, eli skannasin kämmeneni, tulostin ja piirsin valmiisiin juonteisiin sopivan lärvin:


Vielä pari aitoustekijää tarvittiin. 
Valokuvan alle skannasin zoomatun sivunpalasen omasta aidosta passistani 
ja oikeaan yläkulmaan piti saada jotain erilaista paperia missä olisi hyvä olla jo valmista pohjakuviointia; TDK-VHS- videokasetin etikettilapusta sellainen järjestyi.
Aitousleiman virkaa suoritti vanha itsekaiverrettu leimasin, jota olen käyttänyt eri kustomointituoteiden ohessa oleviin "aitoustodistuksiin":


Alareunaan piti vielä saada jotain paperia jossa on vesileima valmiina, (toiminimen perustuskirjasta löytyi), hologrammin suunnittelin askartelevani kahdesta erilaisesta foliosta, mutta koska nukkumisaikaa oli jäljellä 2,5 tuntia ennen herätystä, niin oikaisin ja käytin jotain lasten pahvista leikkirahaa vasemmassa yläkulmassa.

Mutta konelukurivihän piti vielä saada valmiiksi ja mielellään kohopainatuksena, turvatekijäsyistä. Suodatinpussista saksin pari suikaletta leiman alle ja vasempaan alakulmaan vielä rivitäydennykseksi taktiset oheisläpät aihealueeseen liittyen.


Siinä se. Saa nähdä miten käy. Testit oli eilen ja "yllättäen" loppui aika kesken luomistyön, mutta paremmin meni kuitenkin kuin viime vuonna. 
Nyt vain enää odotellaan, jos vaikka pääsisi takaisin kouluun...


Peace out


lauantai 25. toukokuuta 2013

Monaco GB (graffiti & breikki)

Tänä viikonloppuna ajetaan Formula ykkösissä Monacon GP. Koska aihe on ajankohtainen juuri nyt, niin viskaan pikku raportin alueelta muutaman viikon takaa, kun käytiin perheen kanssa seuraamassa valmisteluja ja kurkkimassa nurkkien taakse. 

Varsinainen matkakohdehan oli Nizza, jonne persaukinen perheemme matkusti halpalentoyhtiöllä ja joulupukkihommissa tienatuilla matkarahoilla, mutta Nizzasta ja joulusta varmaan tarinoin joskus toiste. Nyt keskitymme the Monacoon.

Nizzaan matkustimme lentäen ja sieltä edelleen kuljimme junalla:


Graffitivastustajien kärkiargumentteja on monesti eri yhteyksissä, jotakuinkin että "graffiti on maailmalla jo ohi mennyt muoti-ilmiö, enää vain jotkut syrjäiset itä-euroopan maat kärsivät spraymaalivandalismista". No, jos jonkun mielestä Monaco kuuluu syrjäiseen itä-eurooppaan niin ehkä voisi miettiä uudestaan maantieteellisiä faktoja, sekä kenties laajentaa muutenkin näkökulmiaan.


Tänne siis kuitenkin tultiin ja tottakai täytyy muistaa edustella organisaatiotakin.


Kiskot


Asemalta ulkoilmaan päästyämme ensimmäisenä vastaan tuli tuttuja merkkejä... Paikalla oli myös ilmeisesti vieraillut Yön Ritarinakin tunnettu viittaheppu, sekä ehkä joku Lähiöprinsessojen fanittaja


Arkkitehtuuri vaikutti ihan nätiltä


yllättävän nopeasti myös katutaidetta löytyi


ei hullummat stencilit


Näkymä aukeni vähän kerrallaan kohti vuoria ja merta


Pakollisia mainstream matkailukuvia


Matkan varrelle osui myös hieno portti, joka oli pakko kuvata. 


Lähempi tarkastelu osoittikin myös tämän hienouden takana olevan oivaltavaa maalaustyöskentelyä. Arvostan todella kovasti taitavaa maalaria sekä ennenkaikkea rohkeaa arkkitehtonista ratkaisua toteutuksen suhteen. 
Koska Suomessa päästään tällaiseen ?!


Tuli sitten maailmanluokan katutaidettakin vastaan Invader käynyt myös näköjään pyörähtämässä.


No terve vaan


Autokauppojen suhteen valikoima oli "aika" laadukkaalta vaikuttava...


...mutta jos autotarjonta ei ole riittävä niin tästä myymälästä varmaan löytyy vaativammallekin kulkijalle menopeli. Siis lentokonemyymälä! Only in Monaco...


Ajattelin että olisi voinut huvikseen ostaa matkamuistoksi leikkiauton, niin olisin voinut kertoa kavereille "ostaneeni auton Monacosta"...


...mutta "jostain syystä" jätin sitten lelunkin hankkimatta.


Skootteri näytti olevan suosittu kulkuväline paikallisilla


...myös sinitakkisilla.



Koska  Monacon Casino  on käsite, päätimme vierailla. 
Mutta loppupeleissä suomalainen sittari on ihan yhtä jees.


Invader oli lätkinyt myös tarroja mestoille; tietysti piti liittyä seuraan.


Amerikan meininkiä; liukuportaat ulkona


Kukkulalla oli kuulemma linnoitus. Se piti tietysti valloittaa


Näköala "ihan jees" 1


Näköala "ihan jees" 2


Huomioi uima-allas katolla(!)


Jollakulla oli näppärä kampaaja


Tässä foto kahvakuulaileville kavereille, 
Täällä riittäisi viskottavaa.


Kuin yksi muista


Linnoitus tunnetaan tietysti paremmin nimellä 
Monacon Palatsi  jonka asukkaita tosin ei näkynyt. Paikalla edusti kuitenkin Huppupää 3D


sama seinässä
(arvostusta jälleen)


Mikäs tää mesta on?


Kirjakauppa? Koulu?


Kirjasto :)


Noniin, vihdoin päästiin Formula-aiheeseen, melkein.
Anteeksi tietämättömyyteni mutta joku formulatähti tässä patsasteli


Pätkä teki parempaa tuttavuutta, nännäri heti kärkeen.


Siellähän se linnakekin näkyy paremmin


Tällä pihalla tod.näk. aika sutinaa juuri nyt:


Meininki meneillään jo hyvällä mallilla


pröm pröm


tuttu tv:stä


Rellu ottaa tuntumaa kisarataan


Loppuun vielä muutama suihkemaalauskuva kaupungista, vähän sitä 
karskimpaa katutaiteilua



paikallinen Pulutunneli?


Asemaa kohti


pieni edustus piti vielä laittaa, jos ei muuta niin ainakin pölyyn ikkunalaudalle


Junaa odotellessa juotiin kahvit aseman kahvilassa. Paikalla oli pieni porukka breikkareita setittelemässä. Kahvilan pitäjät juttelivat keskenään ja vilkuilivat tanssijoiden suuntaan siihen malliin, että kohta olisi lähtö tulossa. 

Menin lähemmäs porukkaa ennenkuin kahvilan täti ennätti häätämään heitä ja kysyin saanko ottaa muutaman kuvan meiningistä. Täti hämmentyi, pysähtyi ja porukka sai jatkaa tanssia ainakin hetken pidempään. 



Hyvä meininki ja hauskaa näytti olevan.

Peace, love and having fun.