perjantai 16. marraskuuta 2018

Kenkää saaneen kaupunginjohtajan viimeinen valssi?

"Lyhyestä virsi kaunis", sanoi kanttori kun kirkkoa purettiin.

Käydessäni Tikkurilan keskustassa viemässä lottokuponkia kioskille, 
kuulin jostain viulunsoittoa. Oma äitini soitti aikoinaan lapsuudenkodissani viulua ja tarpeeksi sille altistettuna viuluviikarointi kiinnostaa edelleen. Lähdin tutkimaan asiaa. 

Musiikki tuntui tulevan jostain korkealta, joten päättelin että jos kiipeäisin Tikkurilan kirkon  purkutyömaan kautta katolle, paikallistaisin soittoniekan helpommin.  Tuumasta toimeen ja tikkaille. Katon harjalla soittajan sijainti selvisikin:
entisen Sampo Pankin yläpuolella tapahtui kummia. Viulua kuritti pahamaineinen ystäväni Aki Kovanakki, frakkiin pukeutuneena ja joku pariskunta tanssi katolla. 
Mitähän hemmettiä?


Utelias kun olen niin piti mennä lähemmäs katsomaan showta.
 Siinähän laittoi jalalla koreasti entinen Vantaan kaupunginjohtaja, 
kenkää korruption takia saanut Jukka Peltomäki. Tanssitettavanaan hänellä oli ystävänsä arkkitehtitoimiston omistaja Leila Tuominen. 
Mutta miksi juhlat ja miksi katolla?


Kysyin asiaa Akilta, joka supisi soittamisen lomassa, että kyseessä on viimeinen valssi
Vantaan katoilla ennen Peltomäen kakkukekkereitä kaltereiden takana.
Törkeän lahjuksen ottamisesta oli tulossa 2 ja puolen vuoden tutustumismatka tiilenpäitä lukemaan, ellei sitten hovissa asia jotenkin muutu. Sen kunniaksi tanssijat olivat hörppineet samppakaljat tuulensuojaan ja jorasivat Jailhouse Rockia kuin viimeistä päivää. 
Let's Rock!






maanantai 5. marraskuuta 2018

Länsimäen lintuparvi

Kato moro, äijääkin näkee!? 
Jep. Ollu täs vähän kaikenlaista...
ja kaikenlaista on kans tulossa, niin jos nyt vähän sit taas jotain runoilisi. 

Aloitin kirjoittamaan tätä blogia vasta vuonna 2012, jolloin bloggailu ei ollut enää 
mikään uus juttu. Sillon tuntui tapahtuvan suht paljon ja oli hauska kertoa tarinoita kavereille, joita ei kerennyt näkemään, sekä toki myös graffitigenren ulkopuolisille lukijoille.Enhän mä tiedä lukeeko kukaan nykyään mitään blogiposteja, kun julkaistavan materiaalin pitäisi olla puhelimella puolihämärässä kuvattujen tärähtäneiden fotojen sijaan jotain dronella kuvattuja youtube-videoita tai edes twitch-kanavaa ja instaliveä. Ja vähintään editoituna. Mielellään taustamusalla.
Ei oo eikä tuu. Näillä mennään mitä on ja mihin jaksan puolipäivätyön jälkeen suht keskittyneesti paneutua.


Sain huhtikuussa viestin Street Art Vantaa:n Jesse Pasaselta, 
jossa hän kysyi kiinnostaako maalata sähkökaappeja Vantaan Länsimäessä.
Maalailuthan kiinnostaa aina, oli paikka melkein mikä hyvänsä. Tällä kertaa kiinnostavuutta lisäsi, että maalattavia kohteita oli itse asiassa viisi yhden sijaan. Tarinankerronnallisesti viiden ruudun sarjakuvaan saa mahtumaan tietysti enemmän kuin vain yhteen neliöön. Lisäksi juuri tämä lokaatio herätti myös hauskoja muistoja...

Työskennellessäni kokkina Lentoasemalla 90-luvulla työkaverini Niklas asui 
kuvassa taustalla näkyvässä talossa. Silloisella kokkiporukalla oli paljon hyviä kotibileitä ja myös Tykkikujalla tuli bailattua. Samoihin aikoihin toinen kokkikaverini teki sivubusinesta Virosta tuodun pirtun välittäjänä ja pari kertaa olin ystävääni siinä hommassa auttamassa. Juurikin Länsimäessä, tuossa mäen alla ostarilla. 

Hyppy siitä 10 vuotta eteenpäin 2000-luvulle, niin työskentelin Rajavartijana ja olimme suorittamassa kotietsintää laittoman maahantulon järjestämiseen liittyen samassa korttelissa, ostarin vieressä. Siitä 10 vuotta eteenpäin, (muutama vuosi sitten) olin jo irtisanoutunut valtiolta ja opetin Länsimäen nuorille graffitin alkeita Vantaan Nuorisotoimen tilaamana. Ja tällä kertaa maalaisin itse. 

Lähiöt on rakennettu aikoinaan keskelle metsää ja sieltä löytyy monenlaista kulkijaa ihan äärestä laitaan. Omasta mielestäni se on hyvä asia. 
Maailmaan mahtuu niin monensorttista viheltäjää, että on vain siistiä kuinka erilaisista lähtökohdista saapuneet asukkaat tuovat kukin oman ripauksensa alueelle rikastuttaen paikallista kulttuuria.Siksi sähköbokseihin saapuisi lauma lintuja vähän sieltä sun täältä, kuka mistäkin.


Kesähän oli helteisin vuosikausiin, kiva maalata ja paljon tulikin maalattua vaikka mitä. Länsän maalaaminen pääsi lopulta käyntiin lokakuun alussa. Erilaisissa projekteissa usein eniten haasteita aiheuttaa luvat ja niiden saanti, niin tässäkin. Sekä tietysti Suomen sääolosuhteet ja kunkin taiteilijan oma allakka ja aikataulu. Mutta mahtavaa että asia saatiin käyntiin. Ensimmäiseksi boksit piti pohjamaalata Rostex-maalilla ja sen hoiti ystävällisesti Jesse. 


Samana iltana kävin suhistelemassa viisikon siniseksi, jotta pohjamaalaus saatiin viimeisteltyä. Ilman kosteuden ollessa lokakuussa jo melkoisen märkä päivittäin, tiedossa oli ahkeraa matkustusta Länsimäkeen. Maalattavien pintojen tulisi saada kuivua jotta pinta pysyisi hyvänä säästä huolimatta.
Pohjia maalatessani myös lokaalit konstaapelit kävivät tervehtimässä lupien kysymisen muodossa.Oli joku huolestunut kansalainen soittanut että sähkökaappeja töhritään. 
No tavallaan joo. Lupalappu oli kuitenkin olemassa ja asia ratkesi sillä.
Pari päivää myöhemmin pääsin jo piirtämiseen. Luonnostelut tein taululiidulla ja tässä vaiheessa vielä luonnoksiin tuli pieniä muutoksia. Hanhelle piti saada reissaamisesta kertova laukku ja mietin olisiko kapsäkki vai selkäreppu parempi.


Sillä kerralla vahvistin vielä liidun päälle kannulla linjat, ennen lähtöäni.


Seuraavalla visiitillä väritin pohjat hahmoihin. 
Tässä vaiheessa pohdin vielä, pitäisikö keskimmäiseen boksiin laittaa metson sijaan pari citykania tai varis ja harakka? Lopulta kuitenkin päätin pysyä originaalissa ideassa.


Varsinaista lopullista maalaamista kävin toteuttamassa kolmena päivänä. Lähes joka kerralla ohikulkijoilta tuli myös mukavia kommentteja. Osan kanssa juteltiin pitempäänkin ja oli kiva kuulla kuinka monet seurasivat työn edistymistä ja tarkkailivat koska olin paikalla maalaamassa.


Muutamia päiviä myöhemmin koko lauma oli kasassa ja aika räpsiä päiväkuvat.


Julkaistessani lintuparven instagramissa toissapäivänä, kysyin myös mikä maalatuista linnuista on ollut olemassa? Osaatko sinä arvata?






Oikea vastaus kysymykseen on tölkkinokkainen joutsen.
YLE:n uutinen kertoi ihmisen aihauttaman roskaamisen seurauksista. Artikkeilissa kerrotaan, kuinka luontokuvaaja Lassi Kujala oli nähnyt ja kuvannut joutsenen, joka myöhemmin todennäköisesti kuoli nälkään tölkin aihauttamana, koska se ei pystynyt syömään eikä saanut tölkkiä pois nokastaan. 
Toki tavallaan myös Martti-hanhi on ollut olemassa, mutta kuitenkin vain

Maalatessani eräs herrasmies myös kysyi, enkö aio maalata boksien kylkiä lainkaan, kun ovat niin ikävästi sotkettu. Tavallaan joo, mutta sitten myös toisaalta nyt ollaan lähiössä ja lokaalit ovat jättäneet puumerkkiään reviirilleen. Koska katutaiteeseen kuuluu myös tagit ja tarrat, jätin tahallani päädyt siihen tarkoitukseen edelleen. Koska kyllä sinne mukaan mahtuu ja sopu tilaa antaa.
Niinkun lähiössä ylipäänsäkin.


Yleensä linkkaan blogauksiin musaa, mutta tällä kertaa laitetaan Nils lentoon, 
jos Peukaloisen retket ei ole jostain syystä ennestään tuttu.