keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kuvittele vaalien jälkeinen Suomi

Olisi paljon asioita joita mun pitäisi hoitaa just nyt, mutta koska joka tuutissa 
nyt jauhetaan kristakososesta ja sahurihakkaraisesta ja niistä muistapolitiikkajutuista
(en jaksa linkittää, tiedätte kyllä) niin muutaman rivin ajattelin nyt tähän purkaa,
jos vaikka joku jotain näkökulmaa saisi.
Ja nyt ei tule mitään piissikuvaa tai muuta räpellystä. 
Vain mustaa valkoisella.

Meitä on moneen junaan.
 Jotkut ajaa niitä, jotkut matkustaa niillä (toiset lipulla toiset liputta) jotkut maalaa niitä 
ja jotkut jahtaa niitä jotka niitä maalaa. Jotkut niitä junia maalauksista putsaakin.
Sama elämässä. Kosonen sanoi ettei tunne ketään persuja äänestänyttä.
No mä tunnen montakin, mutta kavereita ollaan silti.

Oon aiemminkin kertonut että kaveripiiriini on vuosien saatossa
 kertynyt värikästä väkeä. Kännykän numeroluettelosta löytyy satanistia ja kiihkouskovaista, pajauttelijoita ja poliiseja, sekaan mahtuu myös homoja ja maahanmuutajia. Kukin heistä on kulkenut oman polkunsa ja tehnyt valintansa. Tosin ihonväriään ei voi valita, eikä käsittääkseni hirveästi seksuaalista suuntautumistaankaan. Mutta omaa ajatusmaailmansa ja toimintamallinsa voi.

Olen monien kavereideni kanssa eri mieltä joistakin asioista, mutten sulje heitä 
pois elämästäni, vaan tulen toimeen. Vaikka en ole ikinä kokeillut mitään huumetta,
olen viettänyt useita öitä kovinkin savuisissa ja pölyisissä ympyröissä. 
Vaikka inhoankin rasisteja, olen juhlinut monesti kavereiden kanssa, 
joilla on suomileijonat ihossa tai Hitler seinällä.
Homojen kanssa on tullut saunottua ja uskonnonvihaajien kanssa uiskenneltua.
Kamapäät ei ole tunkeneet myrkkyjä suuhuni eikä saunakaverit
jotain muuta jonnekin muualle. Kaveruus perustuu arvostukseen.
Mä hyväksyn heidän valintansa ja he minun.

Kaikissa heissä on jotain sellaistakin, jonka takia olemme kavereita. Se jokin voi 
olla tapauskohtaisesti arvomaailma, yllytyshulluus, mielikuvituksellisuus,
halu parantaa maailmaa, tai joku muu yhdistävä tekijä. 

Mun tehtäväni ei ole tuomita ketään, etenkin siksi etten itsekään ole täydellinen.
Palautetta on tullutkin, tässä muutama arvonimi / analyysi matkan varrelta ajalta:

-neekerinrakastaja
-jeesuspoika
-keinutuoligraffari
-liian vaneroitunut (graffitimaalariksi)
-liian opettajamainen
-liian hullu

Entäs sitten. En jaksa liikaa pohtia mitä muut itsestäni ajattelevat, 
enkä arvojani muille tuputtaa. Tekemisen kautta ne näkyy ja joskus ehkä kuuluukin, 
se on jokaisen oma valinta ottaako viestiä vastaan. Toisen ajatusmaailmaa
 ei voi väkisin muuttaa, mutta omaansa voi. 
Paljon on omallakin polulla tullut suuntaa vaihdettua, kun on 
miettinyt asiaa toisen henkilön näkökulmasta:"Niin joo, voihan se noinkin olla"

Vaalituloksesta huolimatta täällä on jatkossakin elettävä, oli sitten 
kulttuuriministerinä äärioikeistolainen tai perivasemmistolainen poliitikko 
ja sama muidenkin salkkujen kanssa. Mitä enemmän hankitaan kannatusta ja myyntilukuja provosoivalla pelottelulla, sitä synkemmäksi sukellus käy.
Mä niin toivoisin, että pilKKKa ja ilkey$ vaihtuisi edes hitusen 
sinne ymmärtämisen ja arvostamisen suuntaan. 
Ei se mahdotonta ole.

Kuvitelkaa vaikka:




tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kevääksi uusi tukka ja heti päähän!

Kuten lupasin viimeksi, nyt jotain ihan muuta.
Ulkona iso lamppu paistelee siihen malliin, että on aika 
alkaa fiilistelemään kevättä!

Vuosi sitten joku näistenlehti mainosti etusivullaan 
"UUSI TUKKA kevääksi".
Vaikka kaljunakin on ihan jees, niin kyllä se kivaa olisi jos tukka kasvaisi.
Lehden lupauksesta huolimatta ei mitään mullistavaa taikakeinoa kerrottu
jolla nahkakuulaan saisi uudestaan tukan tuuheaksi.


Postasin tuon kuvan faceen ja sisko laittoi viestiä, että olisi kiva kuulemma nähdä 
blogitekstin muodossa mun hiushistoria kootusti.
 Ehkä nyt on sen aika. Kuvagalleria ei mene ihan aikajärjestyksessä, 
kaikkien fotaamisaikoja en edes muista.

Kuten yksivuotiskuvasta näkyy,
 Kekkosen aikaan hiukset piti hankkia jälkitoimituksena.


Eskari-ikäisenä 1970-luvun lopulla monella muullakin
 oli äitien keittiöfiskarseilla leikkaamat pottamallit.
Valitettavasti.


Näppärä äiti käytti tosin saksia muuhunkin.
Kangaskaupasta metritavarana ostettu disney-aiheinen collegekangas
taipui meille perheen pojille collareiksi. Tykkäsin paidasta tosi paljon ja 
tuollaista pitäisin edelleenkin mielelläni.



Nyt tulee ehkä noloimmat koulukuvat ikinä.
Ylärivin pottakaksikko on vuosilta 1983 & 1984.
Jos olet nähnyt leffan Nuija ja Tosinuija
niin Jim Carreyn kampaushan on mun koulukuvasta pöllitty.


Alarivissä on jo skeittaus ja graffiti löydetty,
vasemmassa reunassa 5. luokan kuva ja oikealla ravintolakoulusta 1992.
Mäser-pooloja oli kolme eri väristä kaapissa, koska oikeasti arvostan
suuresti Matti Nykäsen urheilu-uran saavutuksia.

Äiti vaihtui oikeaan parturiin yläasteen aikaan ja parhaani mukaan
 koetin vitkutella siellä käymistä. Oli tarkoitus kasvattaa kunnon heavytukka
ristiselkään saakka, mutta faija oli tiukkana, vaikka perustelin hiusasiaa
bändin perustamishaaveilla.


Pisimmillään niskapiiska oli suunnilleen olkapäille. 
Ensimmäisen parranajon kunniaksi otetusta kuvasta 
saa jotain käsitystä asiasta.


Armeijan lähestyessä mulletti hävisi, mutta etuheitto oli yhä silmillä.
Ravintolakoulun luokkakuvassa swägä muutenkin kohdallaan 1993.


Naimisiin mentyämme 1996, hiushuoltaja löytyi taas kotoa.
Vaimo opiskeli parturiksi Hyvinkään ammattikoulussa ja annoin rouvan käyttää päätäni
siihen treeniin. Toinenkin harjoituspää ilmestyi kämpille, mutta ravintolakokki
näytti sille mitä kuuluu ja kuka käskee.


Pikkutytöt tykkäävät laittaa tukkaansa ja niin vähän isommatkin.
Rouva keksi että laitetaan mulle raitoja ja mikäs siinä. 
Raitahuppu oli sen verran irstas väline, että piti sitten poseeratakin sen kanssa.


Kuvassa myös yllä jostain hassuttelukaupasta ostettu paita,
johon sai omat kasvot esim. Teräsmiehen kroppaan.

Raitojen innoittamana oli se koko pehko blondattava myös lopulta.
Lopputulos oli tyrmäävä. Blondius kesti varmaan yhden päivän.


Noiden väriaineiden kanssa sitten leikittiin enemmänkin ysärillä, 
milloin missäkin kemuissa ravatessa. 
Eräänä uutena vuotena pää oli violetti.

Teemaväriä oli mukana myös silloin kun lähdin YK-koulutukseen tähtäimenä sinibaretti.
Läksiäiset ravintoladuunareille oli melkoisen kosteat, kuten voi asusta päätellä.


Lentokentällä meillä oli n. 1996-1999 oikea kokkipoikien dreamteam 
ja sillä porukalla käytiin myös vähän tv-visailemassa.
Pelipaita päällä ja tukka punaisena lähetys sitten katsottiin kun 
se meidän "Voitto Kotiin"-jakso julkaistiin.


Jotenkin ylläolevaan kuvaan ilmeisesti liittyy myös punk-henkinen poseeraus 
parturoinnin yhteydessä.


Punkkarileikit vol 2. 
En muista vuotta mutta varmaan liittyy noihin vaaleisiin raitoihin.
 Erityisesti hakaneula korvassa ja kaulasuonten pullotus tekee vaikutuksen.


Hiustyylileikkeihin kuuluu myös muutama kuukausi, 
jolloin kuljin Adidas-kukkanen takaraivossa. 
Hiphop-kulttuuriin kun kuuluu myös erinäköiset tukanleikkuuviritykset,
niin pitihän sekin kokeilla. Vaimo ei suostunut leikkaamaan, 
joten piirsin sapluunan itse ja kävin vieraalla parturilla Tikkurilassa. 
Ylläpitoa rouva Nieminen onneksi suostui tekemään.


Ikävä kyllä siitä addukukkasesta ei ole olemassa kuin yksi kuva ja sekin melko huono.
Foto on vuodelta 1997, Jääkiekon MM-kotikisojen yhteydestä. 
Menin katsomaan yksin ottelua Suomi-Saksa ja ajauduin voitetun pelin jälkeen
 jatkoille jonnekin päin Helsinkiä tuntemattomassa seurassa.
Mutta hauskaa oli.

Kiekkoaihe toistui myös 1998 kun HIFK saalisti Suomen mestaruutta.
Ystäväni Tommin kanssa lähdettiin monesti Petoluolaa kohti suoraan flyggalta 
punkkupullo eväänä ja IFK-pinssi korvakoruksi tungettuna. 
Lopulta sitä Nakkikattilaa sitten myös juhlittiinkin.


Vuonna 1999 poikkesin YK-joukoissa Libanonissa, siellä lähti 
ensimmäisen kerran koko tukka roskikseen ja kalju laittoi naurattamaan.


Kuvasta voi myös havaita että niinä vuosina kun en ahertanut spraypurkin ja 
piirrosvälineiden kanssa, pyrin eroon kynäniskasta kuntosalin puolella.
Reilut 10 vuotta siellä tuli lähes asuttua, mutta se on jo eri juttu.

Viimeisiä hetkiä hiusten kanssa koettiin about kesällä 2005-2006.
Olisin halunnut kasvattaa otsasta niskaan kolme raitaa Adidastyyliin,
mutta takaraivo oli jo silloin sen verran kulottunut, että piti tyytyä
tuplaviivaan triplan sijasta.


Niillä on mentävä mitä on. 
Mutta kaljusta huolimatta voi tarpeen tullen olla edustava.
Tai ehkä juuri siksi.


Ajoittain myös ympäristö inspiroi.
Merilevä-luigit oli aika niljakkaat ja melko tuoksuvat.

Jos oma tukka on mennyttä, peruukki jeesaa.
Vappua juhlittiin joskus 2006 paikkeilla näin naapurin toisen kaljun kanssa
perheidemme kesken. Vaikutteita fiilikseen hain surffi-grunge-tyylistä.


Kun oma tukka oli menetetty, piti lähteä lainapään pariin.
Pikkusälli on ollut melkoisen helposti hölmöilyissä mukana,
ja kesätukkaa tuli äidiltä salaa leikattua pariin kertaan.

Ensimmäisenä vuonna vedettiin perus mohikaani niskasta otsaan, 
mutta sitä tuli vähän liian monessa suunnassa muillakin vastaan. 
Seuraavana keväänä laitettiin vähän paremmaksi...


Salamatukka in da house!
Ihan hyviä reaktioita tuli äidiltä sekä tarhantädeiltä.
Salamatukka oli muutaman viikon, kunnes hiusten kasvu häivytti rajat.


Pientä aavistelua tulevastakin on ollut jo. Täyttäessäni 30 vuotta 2004, 
pidin kemut joihin kasvatin ja leikkasin spedekaljun.
Muu outfit koostui kirppikseltä löydetystä -70 luvun beigestä kokopuvusta,
 popliinitakki, kävelykeppi ja lierihattu sekä tekoparta kuului asiaan.
Mutta koska hautaan saakka pitää olla tyyliä, 
oli Superstarit jalassa ja alistajat silmillä.


Sisätilassa loistin kilpaa onnittelukortin kanssa.


Vanhuuden päiviä odotellessa on tullut harjoiteltua myös
etukäteen elämää valko-harmaiden hiusten kanssa.
Partavaahdon avulla tuli aika hyvä paketti


Tosin näissä kyldyyri-taidepiireissä kun nykyään pörrään enemmän, 
niin ehkä pitäisi vaan antaa hiusten kasvaa siellä minne ne kasvaa. 
Toivottavasti niistä tulee mahdollisimman valkoiset, 
sitten kokonaisuus voisi näyttää tuolta:


Tähtään siis siihen että muutamien vuosien päästä frisyyri olisi 
Paluu Tulevaisuuteen -elokuvan Doc Brownin kaltainen, kaljulla takaraivolla tosin.
Mutta se pälvi ei juuri koskaan näkyisi koska kuitenkin aina päässä on lippis.

http://www.donedirtcheapdvd.com.au/blog/wp-content/uploads/2014/06/docbrown.jpg
Loppupuheenvuoron saa sinisten silmälasien mies:


tiistai 14. huhtikuuta 2015

Natseja vastaan featuring Danuta Danielsson

Viime postauksessa oli pientä kiukuttelua ja poikkeuksellisesti 
sitä tulee toinen kerta putkeen, tosin eri aiheesta. Lupaan kuitenkin, 
että ensi kerralla taas on jo positiivisempi meininki.
 Mutta asiaan.

Vaalit lähestyy hurjaa vauhtia ja tällä kertaa mennään politiikka edellä.
Päivityksen maalausta peintatessa oli kulunut päivälleen 30 vuotta siitä, kun
Danuta Danielsson kuritti uusnatsia Ruotsissa. 
Luin linkkiin johtavan uutisen Hesarin kulttuurisivuilta 20.2. ja laitoin
lehtileikkeen talteen, tarkoituksenani palata aiheeseen vuosipäivänä omalla tavallani.


Artikkelissa toimittaja Pirkko Kotirinta kertoo mitä ylläolevassa kuvassa 
tapahtuu ja miksi. Ja mihin tapahtuma on johtanut vuosikymmeniä myöhemmin.
Hans Runessonin ottama valokuva on inspiroinut taiteilija 
Susanna Arwinia valmistamaan pienen patsaan nimeltä "Siviilirohkeuden äiti".


Teos on kunnianosoitus Danuta Danielssonille ja hänen rohkealle 
käsilaukunheilautukselleen. Ruotsin Växjössä käydään keskustelua siitä,
tulisiko patsas toteuttaa suuremmassa koossa kaupungille muistoksi
tapahtuneesta välikohtauksesta. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä ettei isoa
patsasta ole tulossa Växjön kunnan kulttuurilautakunnan vastustuksesta johtuen.

Lauantaina 28.2. toimittaja Kotirinta valotti vielä lisää
Danuta Danielssonin taustaa , josta selviää mm. kuinka tapauksen
 kunniaksi Ruotsissa on synnytetty Handväskans Dag.
Teemapäivän ydin on käsilaukkujen ripustelu patsaille.

Tuli patsas tai ei, on jo ehdotuskin hieno kunnianosoitus
Danutan rohkealle reaktiolle. Halusin itsekin kunnioittaa Danutan 
muistoa graffitimaalauksen muodossa.


Suuntasin Suvilahden graffitiseinälle 13.4. iltapäivällä ja aloin suihkimaan.
Käsilaukkuhahmon lisäksi olin varannut duunia varten myös vähän 
epätavanomaisempaa tarpeistoa, joka sopi tilanteeseen kuin käsilaukku nahkapollaan.

Vuosi sitten ajelin Tampereen moottoritietä kotikaupunkiini Riihimäelle,
kun bongasin motaria ylittävien siltojen kaiteista sinne luvatta kiinnitettyjä
Suomen vastarintaliikkeen käsinmaalattuja banderolleja.
Riksuun mennessä niitä tuli vastaan 3 kpl ja päätin raapia ne pois paluumatkalla.


Joku muukin oli ajatellut samoin, koska palatessani en löytänyt enää kuin yhden.
Kääräisin sen kuitenkin sotasaaliiksi  kainaloon ja laitoin säilöön,
jotta jossain sopivassa kohdassa voisin sen häpäistä.

Kyseessähän on avoimesti uusnatsistinen järjestö, jonka "urotöihin" 
lukeutuu mm. Jyväskylän kirjastopuukotus sekä myös
Pride-kulkueen pippurikaasuattentaatti. Järjetön, tai siis järjestön 
pääjehu Juuso Tahvanainen nimittää itseään luonnollisesti führeriksi. 
Twitter-tililleen poika on päivittänyt mm seuraavasti:
"Twitterseuraajani, Führerillänne on kysymys! Mikä on teidän lempijuomanne? Oma lempijuomani on valkoinen maito."

Rasismi ja ylimielisyys on sellainen yhdistelmä, jota vastaan taistelussa yhteiskunta
ei kovin ihmeellistä ole saanut aikaan; väkivallanteoista porukka on saanut
ehdollista ja sakkoja. Sormenheristyksen ja hyihyin sijaan ajattelin että rauhanmiehen 
on aika ottaa vähän kantaa pikku taideprojektilla. Rikollisilla 
prosentti-liivijengeillä on yhtenä toimintatapanaan
kilpailevan jengin liivien varastaminen ja häpäisy. Tätä mallia päätin 
soveltaa patriootti.com verkkosivua ylläpitäviin nassikoihinkin. 

Mutta eipä tässä vielä kaikki. Eduskuntavaaleissa on liikkeellä vielä 
persujakin rankempaa maahanmuuttopolitiikkaa viljelevä puolue,
Muutos 2011 jonka vaalimainoksissa ratsastetaan myös 
vahvasti rasismilla. Maanantaina somessa tuli vastaan paljon jakoja  
ja kohua herättänyt puolueen puheenjohtajan, Jari Leinon mainos 


Mainoksen tekstin ensimmäinen rivihän on vanha tuttu skinien slogan.
Tästä syystä Ilta Sanomat uutisoi saman päivän aikana

Henkilökohtaisesti en kovin huolissani tästäkään porukasta ole,
annetaan hetkeksi puheenvuoro Muutos 2011- puolueelle; 
kurkkaa vaikka ehdokas Mikko Merikiven vaalihaastattelu.
Uskon että rakkaan kotimaani kansa on edes sen verran järjissään
että ei varmaankaan tarvitse muutoksen jytkyä odotella.

Päätin lyödä kaksi rasistia yhdellä käsilaukunheilautuksella ja 
kun matkalla maalaamaan löysin lopulta monen pysähdyksen jälkeen 
suht tärvelemättömän muutosmainoksen, poimin sen kyytiin.
Kun Danuta oli viittä vaille valmis, naulasin seinään 
patrioottipressun ja muutospahvin, jotta sankaritar voisi
tehdä uroteon uusiksi, myös Suomen hyväksi. 


Mutta kuten sanoin, duuni oli vasta viittä vaille valmis,
jotain olennaista puuttui yhä. Punaista spraymaalia nimittäin.


Danuta oli ottanut käsveskan lisäksi myös muuta kättä pidempää mukaan
ja kustomoinut seinälle naulatut objektit vähän värikkäämmiksi.


Duunin tullessa valmiiksi, oli kuitenkin jo kerennyt hämärtyä sen verran, 
että päiväkuvat oli haettava tänä aamuna. Siksi tekstin julkaisu on päivän myöhässä,
mutta tuskin Danuta siitä pahastuisi. Ajatus on tärkein.

Seinälle saapuessani siellä näytti joku ohikulkija tutkivan duunia tarkemmin.


Muutaman minuutin tiirailtuaan setä jatkoi matkaansa ja sain foton 
napattua. Hyvä niin, sillä epäilen että tuskin teos saa rauhassa kovin monta päivää
olla. Eiköhän joku sinivalkoinensuomalainen käy sen poistamassa,
ainakin oheismateriaaleista riisuen.


 Tarinan päätteeksi päästetään Danuta tositoimiin,
youtubesta löytyy videopätkä, jossa näkyy valokuvan tilanne livenä.
Kiitos Danuta. Lepää rauhassa.



tiistai 7. huhtikuuta 2015

EIKÄ IKEA- katutaidekonstit on monet

Sain maaliskuun puolivälissä sähköpostia elämäni naiselta, äidiltä.
 Sisustus- ja markkinointiskenessä elämäntyönsä tehnyt mutsi Nieminen
ilmoitteli että Ikea alkaisi myymään graffitia.
Hei pliis... eikä!


Ingvar Kampradin vuonna 1943 perustama Ikea ilmoitti lanseeraavansa
 huhtikuun alussa maailmanlaajuisen katutaide -kampanjan. 
Kyseessä on rajoitetun ajan saatavilla olevia eri puolilta maailmaa
valittujen kahdentoista graffititaiteilijan suunnittelemia julisteita.

Joku voi ajatella että "Entäs sitten, graffiti ja katutaide on jo moneen kertaan
kaupallistettu maailmalla monen firman toimesta."
Niin se onkin, mutta toisaalta esim. spraymaalibusineksessa
pyörivä raha on parantanut maalien laatua ja saatavuutta.
Piissien laatu on tämän myötä kehittynyt, joten kaikki busines ei ole pahasta.

Välillä itsekin on asian parissa tullut ansaittua, vaikka näissä kuvioissa
enemmän elämäntavan ja innostuksen takia pörräänkin.
Mutta siinä onkin omasta mielestäni se pointti.
Kun vuosikaudet on puskissa juossut ja useassa tapauksessa korvauksia ja
 sakkoja maksellut, niin mielestäni on hyvä että jossain vaiheessa
maalarin on mahdollista myös saada pientä tuloa taitojensa käytöstä.

Tällaisten massakampanjoiden toimintamalli puolestaan tuo itselleni
mieleen lähinnä katutaiteen arkipäiväistämisen ja kertakäyttökulttuurin.
Etenkin kun kyseessä on Ikea.

Kampradin kioskilla on ollut vuosien varrella monenlaista likapyykkiä
pestävänään. Pyykkikorista löytyy mm. lapsityövoimaa ja alipalkkausta,
suunnitelmallista veronkiertoa ja salaisia säätiöitä, sekä muutenkin
kyseenalaisia toimintamalleja. Näistä syistä johtuen asioin itse mieluimmin
missä tahansa muualla.

Katutaiderahastus antoi inspiraation ja päätin osallistua kampanjaan omilla ehdoillani.
Julistemyynti alkoi sopivasti 1.4. eli aprillipäivänä ja pilailu sopi
suunnitelmaani mainiosti. Aloin luonnostelemaan.


Idea koostui monesta palikasta, aivan kuten brändin kauppaamat tuotteetkin.
Yksi inspiraationi lähteistä oli maailman ehkä tunnetuin katutaiteilija Banksy.
Kerron muutaman kappaleen päästä millä tavalla...

Tätä blogikirjoitusta pohjustaessani löysin taiteilijalta myös Ikea-aiheisen maalauksen
vuodelta 2009. Teos sai pintaansa ensin reipasta tägäystä, mutta lopulta maalaus piikattiin irti muurista ja myytiin eteenpäin. Vuonna 2012 Ikea puolestaan hyödynsi Banksyn ja monen muun katutaiteilijan käyttämää stencil-tekniikkaa mainoskampanjassaan Milanossa.
Projektista kuvattu video on kieltämättä melko hauska.

Omassa duunissanikin käytin mutkan kautta stenciliä. Joitain vuosia sitten
tein muistaakseni vastamainoskilpailuun sanaleikin IKEA-> EIKÄ.
Kisamenestystä ei tullut, mutta käytin tekelettä myöhemmin mm.
nuorten työpajassa esimerkkinä pahvipöydän alapinnassa.


Tätä lähdin nyt vähän isommin versioimaan.
Suuntasin yötä vasten eräälle purkutyömaalle ja aloin suihkimaan hämärässä.


Aamuvarhaisella duuni oli valmis:


Siinä se Ingvar-pappa on tussi kourassa katutaidetta tekemässä.
Pientä viimeistelyä olisi vielä tarvittu, mutta keltainen ja sininen 
loppuivat hilusti kesken. Aikataulu ei antanut myöten tulla myöhemmin
 jatkamaan, sillä aprillipäivä oli jo seuraavana päivänä.
 Räpsin muutaman kuvan, nukuin pari tuntia ja menin kouluun.
Opiskelujen jälkeen poikkesin kopioliikkeeseen, jossa maalauksestani tulostettiin
10 julistetta, halvimmalle mahdolliselle paperille.

Seuraavaan työvaiheeseen tulisin versioimaan sitä Banksyä. Vuonna 2005
Banksy kuljetti museoon omia teoksiaan virallisten näyttelytöiden
joukkoon, vanhukseksi valepukeutuneena. Tarkotukseni oli siis teettää maalauksestani 
nippu julisteita ja roudata ne Espoon ja Vantaan Ikeoihin myyntiin oikeiden 
StreetArt2015- tuotteiden sekaan. Siinä sitä aprillia olisi.

Blogilähteitä metskatessa löytyi tällainenkin hassuttelu, joka sopii
tilanteeseen täydellisesti, kuvan lähde alla.

http://s3.amazonaws.com/kinvara/pins/images/000/000/606/original/2014-01-27-01_honestslogans_ikea-thumb.jpg?1398145003
Aamun koittaessa oli kampanjan lanseerauspäivä. 
Uhrasin koulun ruokatunnin projektille, käydessäni Vantaan 
Ikeassa katsomassa kuinka StreetArt-kampanjan julisteet on laitettu esille. 
Myyntihyllyn luona en alkanut kuvaamaan, mutta käytävän 
kampanjajulisteesta näppäsin foton.


 Myyntihyllyllä tulikin pieni pettymys...
Tuotteet oli rullattu erityisten myyntipakkausten sisälle.
Se mutkisti suunnitelmaani merkittävästi.


Yksi julistepötkö oli sitten ostettava 9,90 € hintaan, mallikappaleeksi 
projektin yllättävää jatkoa varten. Aprillipäivän ajankohtaisuus kusahti
siis tässä vaiheessa. Koulupäivän jälkeen kiersin hiessä kaupunkia
ja haalin tarvikkeita. Paketointiin soveltuvia rullia onneksi löytyi parista eri 
liikkeestä ja lähes samankaltaista keltaista nauhaakin sain hankittua.
Palasin koululle askartelemaan. 
Pakkausrulla oli skalpeerattava ja käärepaperi kopioitava.


Muksuna Salapoliisin käsikirjasta opitulla höyrystämistempulla kokeilin ensin.
Se kyllä auttoi, mutta kovin hitaasti. Piti ottaa käyttöön myös lyhyeksi jääneen
postimerkkikeräilyharrastuksen parissa opittu niksi, eli laitoin rullan uimaan.


Pian paperi irtosi, jonka jälkeen se piti tietysti kuivata.


Kopiokoneen kuormittamisen jälkeen jatkoin hommaa kotona.


Pahvirullat oli sahattava määrämittaan ja päällystettävä kopiokäärepapereilla.


Vedellä ohennetulla erikeepperillä pensselöiden pinta kuosiin.


Oikeat rullat oli päistään suljettu muovitulpilla, joita sain haalittua vain puolet
tarvittavasta määrästä, ne laittaisin näkyviin yläpäihin.
Alapuolelle tulpan virkaa toimittamaan liimasin kertakäyttöisiä pahvimukeja.
Sopii brändiinkin kivasti.


Myös hintalappuja oli skannattava ja tulostettava.


"Myyntiin" olin päättänyt toimittaa 4 rullaa per puoti, jonka lisäksi teetin muutaman 
ylimääräisen omaan ja parin kollegan arkistoihin. Ja yksi tietysti äidille.
Mutsi saisi halutessaan sen aidon julisteenkin, jonka ostin pakettirullan takia.


Julisteiden taustapuolelle jätin terveiset tarran muodossa.
Kuten oikeat taiteilijat tekevät, myös taidehämmentäjä numeroi duuninsa
tällä kertaa. Hämmennyksen lisäämiseksi numeroin viimeisen kappaleen "11/10"


Nyt kun rullat ja julisteet oli valmiit, jäljelle jäi enää myyntipakkausten
 kokoaminen ja spoteille toimitus. Aidoissa myyntijulisteissa oli suojana 
käärepaperiakin putken sisällä. Siihen tarkoitukseen varasin kierrätyshengessä 
päivän Hesaria. Pakettia kasatessani tajusinkin, että vaikka aprillipäivä menikin ohi,
 niin pääsiäinenhän oli käynnissä. Ja se jos mikä on yllätysten aikaa, tällä kertaa
tosin yllätys löytyy munan sijaan pahvirullasta.


Kantohihnan materiaali oli erilainen kuin alkuperäisen ja värisävykin
vähän erosi, eikä rullatkaan aivan samankokoisia olleet,
mutta lopputulokseen olen kuitenkin melko tyytyväinen. Tarkoitushan oli 
kaiken kaikkiaankin kritisoida halpaa kertakäyttöistämistä,
eli sinänsä aivan sama.

Koska kyseessä oli eräänlainen katutaiteen nimissä toteutettu sissioperaatio,
olin pukenut aprillipäivän aamuna tutustumiskäyntiä varten YK- villapaidan
takkini alle taistelufiilistä tuomaan ja samasta syystä kuvasin valmiit rullatkin 
asetellen kantonauhat reservin sotilasarvoni mukaisesti.


Aito myyntipakkaus kolmantena ylhäältä, uudelleen aitoon kääreeseensä liimattuna.
Kopioissa tekstit ei mene liimaus saumojen kohdalta ihan synkassa, mutta 
sen verran lähellä mennään että juonessa pysytään.


Latasin "ammukset" siniseen Ikeakassiin, pukeuduin huomiota
herättämättömästi harmaaseen ja lähdin matkaan.


Ensimmäisen erän pudotin Espoon Ikean hyllylle ja pääsin jatkamaan 
innosta täristen kohti Vantaata, jossa kampanjalle olikin pyhitetty suurempi tila 
myyntihyllyissä kuin Espoossa.


Aseteltuani Vantaan myymälässäkin rullat myyntitelineeseen
ja itselleni yläfemman autossa läpsäistyäni bongasin myös 
oikeaa katutaidetta kivenheiton päässä kertakäyttökaupasta.  


Vantaa Street Art oli toteuttanut tyylikkään maalausprojektin viereiseen alikulkuun 
viime vuonna. Hyvä meno, arvostan.

Mitäs niille kopiorullille sitten kävi? 
Ei mitään tietoa. Kävin kurkkaamassa myyntihyllyn lauantaina ja silloin ne oli jo poissa.
Onko tuotteet ostettu vai korjattu myymälähenkilökunnan toimesta roskiin?
Kopioitujen hintalappujen viivakoodien toimivuudesta en tiedä, mutta jos ne on myyty
niin silloinhan Ikea tienasi 79,20 € ilmaiseksi meikäläisen mielenilmauksella.
Jos ne puolestaan on bongattu ja karsittu pois, niin eipä sen väliä.
Tehtävä suoritettu joka tapauksessa.

Ja mikäli se maalaus juuri sinua, arvon lukija hymyilyttää, 
voit printata sen ulos tästä tai tallentaa ja kehittää niin suurena kuin haluat.
Ilmaiseksi, ole hyvä.

Foto: Olli Berg
Vanha sanonta kuuluu:
"Konstit on monet, sanoi eukko kun kissalla pöytää pyyhki."
Ehkä sitä voi tässäkin soveltaa, vaikken eukko olekaan.
(Ruotsia osaamattomille vielä hilusti rautalankaa,
Konst= suomeksi taide.)


Joku voi tarinan luettuaan miettiä, miksi näin näin paljon vaivaa? 
Olenko katkera/ kateellinen kun ei pyydetty mukaan?
En kumpaakaan. 
 Ja jos Ikea olisikin kysynyt julistetta suunnittelemaan, 
en olisi suostunut. Helppo sanoa jälkikäteen, tiedän.
Mutta kaikki ei kuitenkaan aina ole kaupan.

Onneksi Ruotsista tulee jotain hyvääkin:
Stiga ja Looptroop Rockers.
Jälkimmäisen tuotannosta löytyy tilanteeseen 
melko hyvin istuva kipalekin. Var så god, här det kommer: