Kevääksi uusi tukka ja heti päähän!

Kuten lupasin viimeksi, nyt jotain ihan muuta.

Ulkona iso lamppu paistelee siihen malliin, että on aika 

alkaa fiilistelemään kevättä!

Vuosi sitten joku näistenlehti mainosti etusivullaan 

"UUSI TUKKA kevääksi".

Vaikka kaljunakin on ihan jees, niin kyllä se kivaa olisi jos tukka kasvaisi.

Lehden lupauksesta huolimatta ei mitään mullistavaa taikakeinoa kerrottu

jolla nahkakuulaan saisi uudestaan tukan tuuheaksi.

Postasin tuon kuvan faceen ja sisko laittoi viestiä, että olisi kiva kuulemma nähdä 

blogitekstin muodossa mun hiushistoria kootusti.

 Ehkä nyt on sen aika. Kuvagalleria ei mene ihan aikajärjestyksessä, 

kaikkien fotaamisaikoja en edes muista.

Kuten yksivuotiskuvasta näkyy,

 Kekkosen aikaan hiukset piti hankkia jälkitoimituksena.

Eskari-ikäisenä 1970-luvun lopulla monella muullakin

 oli äitien keittiöfiskarseilla leikkaamat pottamallit.

Valitettavasti.

Näppärä äiti käytti tosin saksia muuhunkin.

Kangaskaupasta metritavarana ostettu disney-aiheinen collegekangas

taipui meille perheen pojille collareiksi. Tykkäsin paidasta tosi paljon ja 

tuollaista pitäisin edelleenkin mielelläni.

Nyt tulee ehkä noloimmat koulukuvat ikinä.
Ylärivin pottakaksikko on vuosilta 1983 & 1984.
Jos olet nähnyt leffan Nuija ja Tosinuija
niin Jim Carreyn kampaushan on mun koulukuvasta pöllitty.

Alarivissä on jo skeittaus ja graffiti löydetty,
vasemmassa reunassa 5. luokan kuva ja oikealla ravintolakoulusta 1992.
Mäser-pooloja oli kolme eri väristä kaapissa, koska oikeasti arvostan
suuresti Matti Nykäsen urheilu-uran saavutuksia.

Äiti vaihtui oikeaan parturiin yläasteen aikaan ja parhaani mukaan
 koetin vitkutella siellä käymistä. Oli tarkoitus kasvattaa kunnon heavytukka
ristiselkään saakka, mutta faija oli tiukkana, vaikka perustelin hiusasiaa
bändin perustamishaaveilla.

Pisimmillään niskapiiska oli suunnilleen olkapäille. 

Ensimmäisen parranajon kunniaksi otetusta kuvasta 

saa jotain käsitystä asiasta.

Armeijan lähestyessä mulletti hävisi, mutta etuheitto oli yhä silmillä.

Ravintolakoulun luokkakuvassa swägä muutenkin kohdallaan 1993.

Naimisiin mentyämme 1996, hiushuoltaja löytyi taas kotoa.
Vaimo opiskeli parturiksi Hyvinkään ammattikoulussa ja annoin rouvan käyttää päätäni
siihen treeniin. Toinenkin harjoituspää ilmestyi kämpille, mutta ravintolakokki
näytti sille mitä kuuluu ja kuka käskee.

Pikkutytöt tykkäävät laittaa tukkaansa ja niin vähän isommatkin.

Rouva keksi että laitetaan mulle raitoja ja mikäs siinä. 

Raitahuppu oli sen verran irstas väline, että piti sitten poseeratakin sen kanssa.

Kuvassa myös yllä jostain hassuttelukaupasta ostettu paita,

johon sai omat kasvot esim. Teräsmiehen kroppaan.

Raitojen innoittamana oli se koko pehko blondattava myös lopulta.

Lopputulos oli tyrmäävä. Blondius kesti varmaan yhden päivän.

Noiden väriaineiden kanssa sitten leikittiin enemmänkin ysärillä, 

milloin missäkin kemuissa ravatessa. 

Eräänä uutena vuotena pää oli violetti.

Teemaväriä oli mukana myös silloin kun lähdin YK-koulutukseen tähtäimenä sinibaretti.

Läksiäiset ravintoladuunareille oli melkoisen kosteat, kuten voi asusta päätellä.

Lentokentällä meillä oli n. 1996-1999 oikea kokkipoikien dreamteam 

ja sillä porukalla käytiin myös vähän tv-visailemassa.

Pelipaita päällä ja tukka punaisena lähetys sitten katsottiin kun 

se meidän "Voitto Kotiin"-jakso julkaistiin.

Jotenkin ylläolevaan kuvaan ilmeisesti liittyy myös punk-henkinen poseeraus 

parturoinnin yhteydessä.

Punkkarileikit vol 2. 

En muista vuotta mutta varmaan liittyy noihin vaaleisiin raitoihin.

 Erityisesti hakaneula korvassa ja kaulasuonten pullotus tekee vaikutuksen.

Hiustyylileikkeihin kuuluu myös muutama kuukausi, 

jolloin kuljin Adidas-kukkanen takaraivossa. 

Hiphop-kulttuuriin kun kuuluu myös erinäköiset tukanleikkuuviritykset,

niin pitihän sekin kokeilla. Vaimo ei suostunut leikkaamaan, 

joten piirsin sapluunan itse ja kävin vieraalla parturilla Tikkurilassa. 

Ylläpitoa rouva Nieminen onneksi suostui tekemään.

Ikävä kyllä siitä addukukkasesta ei ole olemassa kuin yksi kuva ja sekin melko huono.

Foto on vuodelta 1997, Jääkiekon MM-kotikisojen yhteydestä. 

Menin katsomaan yksin ottelua Suomi-Saksa ja ajauduin voitetun pelin jälkeen

 jatkoille jonnekin päin Helsinkiä tuntemattomassa seurassa.

Mutta hauskaa oli.

Kiekkoaihe toistui myös 1998 kun HIFK saalisti Suomen mestaruutta.

Ystäväni Tommin kanssa lähdettiin monesti Petoluolaa kohti suoraan flyggalta 

punkkupullo eväänä ja IFK-pinssi korvakoruksi tungettuna. 

Lopulta sitä Nakkikattilaa sitten myös juhlittiinkin.

Vuonna 1999 poikkesin YK-joukoissa Libanonissa, siellä lähti 

ensimmäisen kerran koko tukka roskikseen ja kalju laittoi naurattamaan.

Kuvasta voi myös havaita että niinä vuosina kun en ahertanut spraypurkin ja 

piirrosvälineiden kanssa, pyrin eroon kynäniskasta kuntosalin puolella.

Reilut 10 vuotta siellä tuli lähes asuttua, mutta se on jo eri juttu.

Viimeisiä hetkiä hiusten kanssa koettiin about kesällä 2005-2006.

Olisin halunnut kasvattaa otsasta niskaan kolme raitaa Adidastyyliin,

mutta takaraivo oli jo silloin sen verran kulottunut, että piti tyytyä

tuplaviivaan triplan sijasta.

Niillä on mentävä mitä on. 

Mutta kaljusta huolimatta voi tarpeen tullen olla edustava.

Tai ehkä juuri siksi.

Ajoittain myös ympäristö inspiroi.

Merilevä-luigit oli aika niljakkaat ja melko tuoksuvat.

Jos oma tukka on mennyttä, peruukki jeesaa.

Vappua juhlittiin joskus 2006 paikkeilla näin naapurin toisen kaljun kanssa

perheidemme kesken. Vaikutteita fiilikseen hain surffi-grunge-tyylistä.

Kun oma tukka oli menetetty, piti lähteä lainapään pariin.

Pikkusälli on ollut melkoisen helposti hölmöilyissä mukana,

ja kesätukkaa tuli äidiltä salaa leikattua pariin kertaan.

Ensimmäisenä vuonna vedettiin perus mohikaani niskasta otsaan, 

mutta sitä tuli vähän liian monessa suunnassa muillakin vastaan. 

Seuraavana keväänä laitettiin vähän paremmaksi...

Salamatukka in da house!
Ihan hyviä reaktioita tuli äidiltä sekä tarhantädeiltä.
Salamatukka oli muutaman viikon, kunnes hiusten kasvu häivytti rajat.

Pientä aavistelua tulevastakin on ollut jo. Täyttäessäni 30 vuotta 2004, 

pidin kemut joihin kasvatin ja leikkasin spedekaljun.

Muu outfit koostui kirppikseltä löydetystä -70 luvun beigestä kokopuvusta,

 popliinitakki, kävelykeppi ja lierihattu sekä tekoparta kuului asiaan.

Mutta koska hautaan saakka pitää olla tyyliä, 

oli Superstarit jalassa ja alistajat silmillä.

Sisätilassa loistin kilpaa onnittelukortin kanssa.

Vanhuuden päiviä odotellessa on tullut harjoiteltua myös
etukäteen elämää valko-harmaiden hiusten kanssa.
Partavaahdon avulla tuli aika hyvä paketti

Tosin näissä kyldyyri-taidepiireissä kun nykyään pörrään enemmän, 

niin ehkä pitäisi vaan antaa hiusten kasvaa siellä minne ne kasvaa. 

Toivottavasti niistä tulee mahdollisimman valkoiset, 

sitten kokonaisuus voisi näyttää tuolta:

Tähtään siis siihen että muutamien vuosien päästä frisyyri olisi 

Paluu Tulevaisuuteen -elokuvan Doc Brownin kaltainen, kaljulla takaraivolla tosin.

Mutta se pälvi ei juuri koskaan näkyisi koska kuitenkin aina päässä on lippis.

http://www.donedirtcheapdvd.com.au/blog/wp-content/uploads/2014/06/docbrown.jpg

Loppupuheenvuoron saa sinisten silmälasien mies:

Mikko Alatalo: Tukka Takana, Elämä Edessä