tiistai 28. kesäkuuta 2016

Pete, poika ilman nimipäivää, mutta silti kauppojen hyllyillä.

Tänään keskiviikkona 29.6. on meikäläisellä syytä juhlaan.
Paitsi ettei oikeasti ole.
Tänään nimipäivää viettää mm. Petri, Petteri ja Pekka, mutta
 oma etunimeni Pete ei kuitenkaan virallisessa nimipäivälistassa esiinny.
Voit vaikka tarkastaa YLE:n Nimipäiväkoneesta.
Lapsena nimppareitani toki juhlittiin 29.6. mutta virallisesti olen kuitenkin
"nimipäiväorpo" tai "nimipäiväkoditon".

Jonkun mielestä asia voi olla yhdentekevää saivartelua, enkä nyt tietenkään
ihan vakavissani tätä kirjoitakaan, mutta kuitenkin toisaalta...
Näin aikuisena pystyy peilaamaan elettyä elämää nykypäivään, niin tietynlaista syrjintää / ennakkoluuloja nimen perusteella on kyllä tapahtunut vuosien varrella.
En ole asiasta oikeasti katkera, vaan itse olen nimestäni ylpeä ja kiitollinen
vanhempieni valinnasta olla antamatta nimeksi mitään peruspetteriä
vaan sopivan erilaisesti Pete.

Lähes aina, hyvin monissa virallisissa tilanteissa nimeni on kyseenalaistettu.
Virastoissa, kirjastoissa, kilpailuissa, ym. tilanteissa, joissa kysytään nimeä
olen vastannut totuuden mukaisesti Pete Nieminen.
Hyvin usein virkailija / toimitsija esittää kyseenalaistavan vastakysymyksen:
"Eli siis Petri vai Petteri?"
Tai vielä suoremmin:"Siis Petri Nieminen."
Ja sitten kun vastaan "Ei vaan Pete" ja esitän henkilöllisyystodistuksen
virkailijan katse nousee papereista / näyttöpäätteeltä hämmästyneenä.

Nykypäivänä tilanne on onneksi muuttunut, kun ihmisen nimenä voi yhtä hyvin
olla Kivi tai Syksy tai Kevättuuli, mutta varsinkin kouluaikoina asia häiritsi
aika paljon. Koulussa tuli joskus nimipäivät puheeksi ja sielläkin joku
 luokkakaveri tokaisi: "Ei sulla oo oikeesti nimipäivää."

Samaan aikaan kuitenkin moni Petri tai Petteri esittelee itsensä
 Peteksi. Ja sitten kun esittää sen vastakysymyksen: "Ai ootko säkin oikeasti Pete?"
Niin vastaus on 99%:sesti: "Lempinimi on Pete, mutta ristimänimi on Petri."
 Tunnen tietynlaista samaistumista mitä erilaisimpia vähemmistöjä kohtaan:
Vasenkätiset, saamelaiset, kuurot, pakolaiset, seksuaalivähemmistöt, jne.
Ehkä osittain siksi olen aina altavastaajan enkä ennakkosuosikin puolella
urheilutilanteissa tai elämässä ylipäänsä.

Tätä taustaa vasten voit ehkä ymmärtää, kuinka innoissani ja ilahtunut
olen ollut aina kun jossain yhteydessä etunimeni on tullut vastaan.
Esimerkiksi kirjallisuudessa:


Lapsena löytyi jostain kumman syystä ikisuosikkini Disneyn tuotannosta:
Pete ja lohikäärme Elliott. Tarina on edelleen itselleni tärkeä ja se inspiroikin
parisen vuotta sitten piirtelemään ihan seinälle saakka: Palanut talo ja Elliotin erhe
syntyi palaneeseen ja hylättyyn omakotitaloon Hyvinkäällä.

Ala-asteella löysin Riihimäen kirjastosta 3 etsivää-kirjasarjan, johon friikahdin 
täysin. Samaistumista kirjan henkilöhahmoihin lisäsi se, kuinka yksi pojista oli 
nimeltään Pete Crenshaw. 


Takakannen tekstin mukaan Pete "puuttuu asiaan milloin
tarvitaan väkivahvaa apua äkkitilanteissa. Hän tosin hermoilee."
Kuinka itsetuntoa nostattavaa luettavaa se olikaan noin 10-vuotiaalle,
 jonka etunimi toistuvasti kyseenalaistettiin?


Samoihin aikoihin, 1980-luvun puolivälissä R-Kioskeihin ilmestyi 
superkiinnostava karkkipatukka: Black Pete.

http://s1353.photobucket.com/user/Sekalaisetkarkit/media/BlackPetevuodelta1985_zps12ee0fad.jpg.html
Oranssiin kääreeseen oli kuvitettu merirosvon naama ja minun etunimeni.
Voitte uskoa että sitä lakritsitoffeeta tuli imuroitua kilotolkulla. Ikävä kyllä 
kyseistä herkkua ei ole enää myynnissä missään. 

Karkkibusinekseen liittyy myös Helsingin Itäkeskuksen entinen karkkikauppa
jonka nimi oli houkuttelevasti Namu Pete, jonka logossa toistui merirosvoaihe.
 Liiketoimintaa karkkikaupalla oli vuosina 1996-2006. Taisi olla vielä ysärin puolella,
 kun huomasin liikkeen jollain graffitien kuvaamiseensuuntautuneella reissulla ja 
kävin ostoksilla. Hyllyillä oli myös pari firman nimellä brodeerattua lippistä, joista 
toisen sain ostettua itselleni. Jos muistan oiken, niin maksoin hatusta 10 markkaa.


Samoihin aikoihin, ysärin puolella ystäväni Tommi lähti 
Helsinki-Vantaan lentoaseman Ravintola Cesar's:in pizzanurkasta maailmalle
ja haki työkokemusta Disney Cruise Linesin loistoristeilijältä Karibianmereltä.
Nykyisin Chef Tommi-nimellä tunnettu keittiöguru laittoi viestiä merten takaa, että
Floridassa on olemassa kauppa, josta saa teetettyä omalla printillä omilla 
värivalinnoilla upeita baseball-rotseja. Tottakai sieltä piti saada itsellekin 
yksilöllinen takki ja Tommin palatessa reissusta mukana tuli sinimusta herkku
teemaan sopivilla brodeerauksilla:


Uskollisesti Piraatti-aiheella tietenkin. Siihen aikaan vähän päälle parikymppisenä
 oma kuntosaliaktiivisuuteni oli huipussaan, joten ilman paitaa käsipainojen kanssa 
heiluva merirosvo oli selkeä valinta rintapielen kuvitukseksi.


Vaatetuspuolella on nimeni ollut myös ehkä vähän kyseenalaisemmin navan 
alapuolella, sillä jossain vaiheessa jollain vaateketjulla oli myynnissä Pete's -boxereita.
Tämäkin tuote liittyy Disney-maailmaan, sillä Pete-nimellä viitattiin 
Black Pete-hahmoon, joka suomessa tunnetaan nimellä Musta Pekka.


Vuonna 1998 olin itse edelleen itse Lentoasemalla kokkihommissa, kun 
Iltalehden lööpissä luki jonkun kaimani nimi isolla. Nuori sälli oli kuollut,
 kun ei ollut saanut keinosydäntä sydänvikaansa korjaamaan. Ikävä ja vakava 
uutinen, mutta itseäni se kaikessa järkyttävyydessään myös inspiroi. 
Itsellänihän oli synnynnäinen sydänvika, jonka takia kävin vuosittain 
Meilahden sairaalassa tarkastuksissa ja oli jo silloin tiedossa, että jossain
 vaiheessa pumppu leikataan. Pyysin kioskilta lööpin ja vaihdoin
potilaan kasvojen tilalle oman kuvani, jonka tulostin kopiokoneella keittiön
kulkuluvastani ja väritin yliviivaustussilla kuvan taustan keltaiseksi.


Roudasin feikkilööpin Ravintola FLY INN:in keittiöön, jossa työskentelin.
Työkavereilla suhtautuminen lööppihassutteluun meni aika tasan 50-50. 
Toiset nauroi, toiset nuhteli huonosta huumorista.

Toistin saman toimintamallin 10 vuotta myöhemmin, kun työskentelin edelleen
Lentoasemalla, mutta silloin jo Rajavartiolaitoksen leivissä.
Jälleen kuva kulkukortista ja leikkaa-liimaa tekniikalla kustomoitu lööppi,
tällä kertaa Iltasanomilta:


Oikeasti kyseessä oli uutinen Pete Parkkosen tippumisesta Idolseista, mutta 
omalla kohdallani oli myös tapahtunut valtava vääryys ja järkytys.
Osallistuimme nimittäin Meidän Isä On Parempi Kuin Teidän Isä-
tv-ohjelmaan pikkusällin kanssa ja Team Nieminen putosi kisasta vähän 
liian aikaisin. Fiilis putoamishetkellä oli myös aistittavissa joukkueemme
ilmeistä ohjelman välityksellä kotikatsomoissa saakka:


Joukkuetoverini synnyttyä vuonna 2000 oli jo maailma
muuttunut paljon omasta lapsuudestani ja monenlaista nimeäni 
kantavaa tuotetta oli tarjolla varsinkin lastenkirjojen puolella.


Ihan pikkuvauvoille Pete Pöllöä liikkuvilla silmillä,
vähän isommille sitten jälleen merirosvoseikkailu, jossa tarinan setä oli
nimetty Peteksi. Tämän kirjan lahjoitin luonnollisesti sukulaislapsilleni.


Myös vähän "pelottavampaa" Mörköleikkiä oli tarjolla Kirjamessuilla.


Mutta lopulta kuitenkin se Rohkeus löytyy, ainakin 
Pete ja Pate nimisillä pesukarhuilla. 


En osaa sanoa mistä etunimeni yllättävä lisääntyminen
tarjolla olevissa tuotteissa johtuu. Liittyykö siihen kaima Parkkosen menestys 
musiikkirintamalla ja sitä kautta ehkä kirjakustantamojen yritys ratsastaa 
toisesta yhteydestä tutulla nimellä, vai liittyisikö samalla motiivilla asiaan 
muuan keltakypäräinen rakennusmies?


Puuha-Pete on tietysti myös otettu haltuun meidän perheessä, niin tv-formaattina kuin 
fanituotteinakin. Kun poitsu syntyi vuonna 2000, alkoi samana vuonna töllössä
ilmestyä mukava animaatiosarja kaimapojan puuhasteluista. 
Illalla ipanan oli tietenkin turvallista nukahtaa tutun kaverin tyynyliinan äärelle.
Pidän hahmosta itsekin ja muutaman kerran on tullut hahmoa lainattua myös
 jonkun graffitin kylkeen, ehkä hauskimpana niistä hylättyyn autokorjaamoon 
toteuttamani maalaus Leffasankarit autokorjaamolla, joka nykyisin jo purettu.

Puuha Peteä versioivia firmoja on näemmä myös pari versiota kotimaisessa yrittäjissä: 
sukkia kauppaava http://www.puuha-pete.fi (yrittäjän etunimi Petter)
ja pintaremontteja toteuttava http://www.puuha-pete.com (yrittäjän etunimi Petri)
Tiedä sitten miten kauppa käy, mutta näinhän se yritystoiminnassa monesti menee.

Opiskellessani kulttuurituotannon parissa omaa puuhailua
Metropolia Ammattikorkeakoulussa, säilytän kunnon koululaisen tapaan
kyniäni penaalissa, jossa hymyilee tuttu hahmo.
Ohjelman tunnuslause sopii myös omiin projekteihini kannustaen:
"Onnistuuko? Tietenkin!"


Tätä taustaa vasten varmaan ymmärrätte, kuinka riemuissani olin kun jokin aika
 sitten sain erään yllätyksenä tulleen paketin postissa.


Olin kiinnittänyt tietysti huomiota ruokakauppojen hyllyillä erääseen 
maustekastikkeeseen jo aiemmin, mutta nyt jotain muuta googlaillessani oli tullut
 vastaan Texas Pete- kastiketehtaan kotisivu, josta oli myös saatavilla brändin nimellä 
varustettuja vaatteita. Kun vielä kastikkeen etiketissä on samat värit kuin itse 
käyttämässäni Hendenvaara -"logossa", niin asiaa oli tutkittava enemmän.
Meilasin maahantuojalle ja kysyin löytyykö tuotemerkin "fanituotteita"
Suomen markkinoilla jo jostain ja jos, niin kuinka niitä voisi ostaa?

Vastaus tuli pikaisesti, mutta myynnissä kuulemma vaatteita tms. oheistuotteita
Suomen päässä ei ole. Vain sitä olennaisinta, eli maustekastikkeita. 
Kiitin infosta ja toivottelin hyvät kesät. Sain kuitenkin vielä viestin, jossa 
kysyivät osoitettani, sillä halusivat lähettää nimikaimalle tervehdyspaketin.
Kun sitten muutama päivä myöhemmin sain paketin noudettua, sisältä
löytyi hymyilyttävä yllätys: maustekastiketta parilla eri maulla
sekä lippis ja t-paita brändilogoilla!


Pakkohan tässä on olla tyytyväinen kivasta asiakaspalvelusta ja lähteä 
nimipäivän juhlimisen kunniaksi hakemaan loput tarvikkeet fajitas-ateriaan
 läheisestä kivijalka- ruokakaupasta. 

Juhlasapuskaa mutustaessa taustalle voi laittaa luonnollisesti 
aiheeseen sopivaa puhemusiikkia. Kasarin-ysärin taitteessa Riihimäen kirjaston
kautta löytyi New Yorkista ponnistanut 3rd Bass- yhtye, jonka yksi MC
käytti nimeä Prime Minister Pete Nice. Sitä oli hankittava omiinkin hyllyihin, 
mieti nyt kuinka siisti räppinimi: Pääministeri Kiva Pete. 
(vaikka räppärin oikea etunimi tietysti olikin Peter)
Harmi että yhtyeen matka ei mennyt ihan niin kivasti, mutta monta hyvää 
biisiä yhtye sai aikaan. Ja siksi juuri tämä biusa, että monesti omatkin steppailut
edelleen jatkuu pitkälle aamuyön puolelle. Varmaan myös tänään.


maanantai 27. kesäkuuta 2016

Penkkipunnerrusta ja seinään piirtämistä: Siuntion Kylpylä

Ajoittain on hauskaa, kun esiin pulpahtaa esiin tuttuja juttuja vuosien takaa,
eli tässä tapauksessa vanhoja kavereita ja aiempia harrastuksia. 


Tällä kertaa tuli viesti Siuntiosta, kaveri nuoruusvuosilta pyysi käymään punttiksella.
Kesäkuun puolivälissä lähdin käymään yökylässä. Matkalla tuli vastaan myös entisestä
työpaikasta muistuttava tienviitta, rajahommissahan tuli vuosikymmen vietettyä.
Ehkä parasta niissä vuosissa oli nimenomaan mahdollisuus urheilla ajoittain myös 
työajalla. Varsinkin yövuoroissa oli oikein mukava kesyttää rautaa, kun lentoliikenne 
hiljeni yötä vasten ja lentojen välissä kerkesi jumpalle valtion maksaessa liksaa.


Saapuessani Siuntion Kylpylään huomasin, kuinka mukavasti parkkipaikan
 ensimmäinen rivi näytti olevan liputuksella merkitty punaisille autoille varatuksi.
Kottero ruutuun ja suunta kohti kellaria.


Homman nimi oli kuntosalin kustomointi.
Kylpylän palveluista yksi tärkeimpiä on punttisali, joka palvelee kansainvälisiäkin 
vieraita ja moneen makuun. Yhtälailla salia käyttää kaukoidästä saapuvat turistit kuin 
kotimaiset eläkeläiset kunnossa pysyäkseen. Sen lisäksi monen muunkinlaista
 sukankuluttajaa siltä väliltä. 


Kohteena oleva seinä oli kieltämättä vähän karun näköinen. 
Pinnat oli saaneet osumaa muutamasta kohtaa aika reippaasti aktiivisten voimailijoiden
toimesta ja ennen kuin itse pääsin seinien kimppuun, rautakourainen rakennusmies
 Sami tasoitteli seinäpinnat sileäksi. 


Takapihalle parkkeerattu rekka täyttyi vanhoista voimailulaitteista 
ja viikon loppupuolella oli tulossa uudet leikkikalut hikijumppaajille.


Kannoin omat käsipainoni salin puolelle ja aloitin tilan suojauksen Samin kanssa.
Parin tunnin ahkeran teippaamisen ja muovittamisen jälkeen pääsin asiaan.


Ensin liitupiirrosta seinään ja luonnoksen valmistuttua spraymaalilla perään. 


Kantavana ajatuksena tällä kertaa oli muutama erilainen treenaajahahmo, 
joiden lisäksi ihan perinteistä graffitia helppolukuisena treenaajien yläpuolelle.
Pohtiessani hahmojen asentoja mietin tilaan sopivia liikesarjoja, joita seinään tekisin.
Totuttuja maastaveto- ja penkkipunnerrusliikkeitä miettiessäni tuli mieleen, että 
nykyisin saleilla on myös yksi uusi liike, jollainen on syntynyt älypuhelinten 
mahdollistamana: saliselfie-poseeraus.


Päätin maalata selfiehemmon seinään, jonka kanssa sitten kukin puntinvääntäjä
voi halutessaan ottaa kaverikuvia treenin lomassa.


Koska seinällä oli kuitenkin mukavasti korkeutta, oli hahmojen 
ylle tuleva graffiti toteutettava tikkailta. Saisin siis taiteillessani jälleen 
hyvän aerobisen treenin eikä stepperille olisi käyttöä tällä salikäynnillä.


Piissin väriksi valitsin punaisen, hotelliketjun sävyihin sopien. Sisäkaton 
huopalevyt olisi ollut suhteellisen työläs teipata peittoon ja jos niitä ei olisi suojannut,
 huokoisen rakenteensa ansiosta ne olisi olleet hyvin pian  myös punaiset. Suojauksen
sijaan päädyimme riisumaan ne maalauksen ajaksi kokonaan pois. 

Parin päivän tiiviin ojentajan & koukistajan treenaamisen ja aktiivisen aerobisen 
porrasjumpan seurauksena lopulta kuntosali tuli väritetyksi. Lopputuloksena
on melko mukava kokonaisuus, joka hauskasti monistuu sivuseinien peileistä.


Lopputuloksen kävin kuvaamassa samalla, kun vietimme juhannusta perheen kanssa samassa paikassa. Pientä hienosäätöäkin kävin vielä yöllä suihkuttelemassa seinään,
kun tuorein silmin katsoessa pari kohtaa kaipasi muokkausta. Nyt se on valmis.


Paluu spotille oli kaikin puolin mukava, sillä pitkästä aikaa rääkkäsin myös kroppaa 
muutenkin kuin vain oikean käden etusormea koukistellen. Pakko myöntää,
 että punttikselle on ollut ehkä jopa ikävä, kun aiemmin tuli treenattua reilu 
vuosikymmen hyvinkin aktiivisesti. Viime vuodet kuitenkin on kuluneet enemmän 
spraykannun kuin käsipainon parissa, mutta nyt kun uinuva salikärpänen on 
ravistettu jälleen hereille, täytyy sitä alkaa ruokkia lisää. 


Loppuun sitä aitoa oikeaa ja originaalia kuntosaliräppiä, jonka 
tahtiin on hyvä kesyttää rautaa Ruudolfin tapaan:


perjantai 3. kesäkuuta 2016

Jo joutui armas aika ja koulu loppui kirjaimellisesti.


Tänään on muksuilla ja teinareilla ilon päivä, kun koulu loppuu. Omalle koululaiselleni
 tällä päivällä on vielä suurempi merkitys, sillä oppivelvollisuus on ysiluokan jälkeen 
suoritettu. Sen kunniaksi pieni kurkkaus koulumaailmaan ja menneisyyteen.

Vuoden 2007 syksyllä eräällä pikkukoululla kokoontui viereisen rivitaloalueen
poikaporukka, ensimmäistä koulupäivää aloittamaan. Hymy oli herkässä ja Rassekin 
irvistää todennäköisesti vain koska aurinko häikäisee ja lippis jäi kotiin.
Terveisiä koko porukalle!


Vaikka kundit on vaihtaneet kouluja ja porukka hajaantunut, toissapäivänä oma ipana palasi leirikoulureissulta, jossa oli ollut mukana näistä herrasmiehistä 3 / 5. 
Aika hauskaa.

Juhlan kunniaksi poikkesin kuvaamassa samaa koulua uudestaan. 
Tuli aika ristiriitaiset fiilikset. Jo silloin kun muksu oli kyseisessä 1.-2. -luokkalaisten 
pienessä koulussa, Helsingin kaupunki kartoitti lakkautettavia kouluja. Asia tietysti
kuumensi vanhempia ja erilaisia kampanjoita asian suhteen suunniteltiin. Itse 
työskentelin aivan muiden kuin taiteellisten asioiden kanssa silloin, mutta piirsin silti
pari kuvitusehdotusta mielenilmauksia suunnitteleville työryhmille 
mahdollisia flaijereita tai tarroja varten.


Silloin koulu onneksi säästyi leikkauksilta. Mutta nyt tilanne on surkea.
Lapselleni tärkeä rakennus ja pihapiiri odottaa homeisena ja laiminlyötynä mitä
sille tulee lopulta tapahtumaan. Tyhjillään se on ollut jo vuodesta 2012.


Luonto näyttää ainakin valloittavan pihaa pikkuhiljaa takaisin.
Sisäpihan seinille puolestaan on ilmestynyt toisenlaista valloitusta:
tägäiltyjä kirjaimia.


Toisella seinustalla sama juttu. Pihalla on siis edelleen käyttäjänsä.
Käsialasta päätellen nuoret viettää aikaansa ja ajankuluksi piirtävät 
hylätyn koulun seiniin. Tarkemmin katsoessa näkee, että seinää on maalattu ja 
putsattu jo monet kerrat. Katoksen alla oven ikkunat on rikottu ja paikattu. 


Rakennusta siis edelleen huolletaan ja ovitarrojen mukaan vartioidaankin.
Lisäksi vieressä on runsaasti asuintaloja, joten naapuruston toimesta tapahtuva
 vahtiminen varmasti kuuluu "kissa ja hiiri"-pelin henkeen. 


Hylättynä on myös "FlaiFlai". Antti Nordinin teräsveistos on 
palveli aiemmin hienosti välitunneilla  kiipeilytelineenä. 

Ehkä parhaiten ajan kulua 9 vuoden taakse kuvaa nuoriherra Nieminen
vuosimallia 2007 ja 2016. Muita ryhmäkuvan sankareita ei tähän hätään 
alettu hätyyttelemään paikalle, mutta ehkä sellainenkin kuvaus vielä järjestetään.


Samaan aikaan toisaalla. 

Ristiriitaisia tunteita on homekoulujen ansiosta monessa muussakin kaupungissa,
kuten vaikkapa kotikaupungissani Riihimäellä. Lapsuudenkotini läheinen 
ala-aste, Uramon koulu on parhaillaan purettavana.  


Oli ihan viittä vaille, etten itsekin aloittanut koulunkäyntiä Uramossa, joka olisi 
varsinaisesti ollut lähikouluni. Isä ja hänen isänsä olivat kuitenkin käyneet kouluaan
 vähän toisessa suunnassa, Pohjoisella ala-asteella. Faijahan sen tarinan 
muistaa paremmin, miten ne neuvottelut meni, mutta 
lopulta kuitenkin Pohjoiselle suuntasin.

Tuli ne Uramokin pihapiiritkin tutuksi vuosien varrella. Koulun vieressä on 
puistoalue, jossa yläasteikäisenä tuli pyörittyä ajoittain ja melko usein siellä myös 
sattui ja tapahtui vaikka minkälaista. Ja viereisellä vuokrataloalueella oli 
myös melko vilkasta väkeä, ainakin silloin 1980- ja 1990- luvuilla.

Siihen taustaan verraten olin hyvin yllättynyt, kun pari viikkoa sitten
Aamuposti uutisoi purkutyömaan ilkivallan siivoamiskustannuksista.
Lisäksi enemmän uutisoimista mielestäni olisi silloin, jos purettavan rakennuksen
ikkunoita EI kivitettäisi rikki.

Tapahtuneeseen oli näemmä reagoitu ja laitettu siivoojat vartioimaan purkualuetta.


Vilkkaan naapuruston lisäksi Uramolla oli myös toinen maine silloin aikoinaan.
Uramo oli jostain hemmetin syystä aina paras koulujenvälisissä urheilukisoissa.
Oli lähes laji kuin laji, niin hyvin usein pokaalit päätyi sinne.
Pakko myöntää että se otti pannuun Pohjoisen koulun oppilaita.

Kuva:Aamuposti
Se sporttimaine ilmeisesti on edelleen voimassa, ainakin oli vuonna 2013


Nyt urheilukupla oli kuitenkin puhjennut, niinkuin pehmopallo Uramon laattapihalla.


Pallon lisäksi Järviset, Lampiset ja muut sukunimisuksitehtaiden tuotteet
oli viskattu pihalle rankalla kädellä.


Pääovella selvisi, että koulussa oli selkeästi siirrytty soveltamaan avoimempaa ja 
ulospäinsuuntautuneempaa toimintamallia. Lisäksi perinteisten mailapelien tekniikoita
 oli alettu toteuttaa myös sisätiloissa. Ainakin ylimmässä kerroksessa oli varmasti 
pelattu pesäpalloa, koska joku oli jo haavoittunut.


Musiikkiluokkakin taisi löytyä, joku lienee treenannut rokkitähden 
elkeitä, tuoli oli kuitenkin ulosheitettäessä tarttunut sälekaihtimiin. 


Mutta oli pihallekin asti jotain lentänyt.


Harmooni. Nähtävästi sillä oli vedetty vähän heavympaa vibratoa,
 joka oli ollut jo kerrassaan liikaa.


Koulurakennuksen tienpuoleiselle kyljelle oli syntynyt kannanotto. Liittyikö tämä 
kasvatusasia kivenheiton päässä sijaitsevaan kaupalliseen puutarhaan vai 
viitattiinko sillä kotikasvatukseen, tai kenties kotikasvatukseen? Mene ja tiedä.



Vapaasta kasvatuksesta huolimatta puurot on näemmä syöty,
tai syötetty.


Nyt kun rakennus oli pintapuolisin tsekattu, suuntasin sisälle. 


 Avaimiahan kulmaoveen ei ollut, mutta ei sen pahemmin ikkunoitakaan.
Sisällä joku tuhmeliini oli piirtänyt seinään, eikös se paperi ole piirtämistä varten?


Ymmärrän kyllä että joskus koululainen ei jaksa oppitunnilla keskittyä ja 
käyttää aikansa piirtämiseen. Kuulostaa kovin tutulta...


Esimerkiksi omat muistiinpanoni Metropolia ammattikorkeakoulun 
kulttuurituotannon apurahakurssilta näyttää tältä. 


Sisäseinien kliinisyyttä ihmettelin kovasti. Muutamia täksyjä lukuunottamatta 
seinät oli lähes koskemattomat. Ala-aulan päädyssä kuitenkin löytyi jotain 
kuvisluokkaan viittaavaa: metsän puita ja kärpässieniä sammalpedillä.


Juhlasalista puolestaan kuului jotain, ihan kuin joku laulaisi.
Tai jotkut. Oli pakko tutkia lähempää, mutta varovasti.


Hiippailin jumppa- /juhlasalin parvelle kuikuilemaan mitä tapahtuu.
Tässä samassa salissa olin vieraillut myös koripallojoukkueen treeneissä 
noin vuonna 1983, luokkatoverini Akin pyydettyä mukaan. Kävin muistaakseni 
kahdesti. Akin kanssa homma toimi, mutta muut vanhemmat pelurit tuijotti kuin
 halpaa makkaraa, eikä pallo pysynyt ihan toivotusti näpissä. Lisäksi treenien 
jälkeen koulun ulkopuolella joku yritti kiristää rahaa, mutta koska 
aloin kolmasluokkalaisena itkemään, päästi se pahis minut jatkamaan kotia kohti.


Uramon salissa oli varmasti harrastettu vuosikymmenten 
varrella lähes kaikkea mahdollista urheiltavissa olevaa.
Kuten vaikka RC-autoilua:
foto: http://www.elisanet.fi/~d634654/tapahtumat/Uramo/Uramo_03.jpg
Ja nyt siellä samalla lavalla oli kuorolaulu käynnissä.


Esiintymislavan nurkassa musiikin opettaja laulatti lapsikuoroa
Suvivirren säkeistöihin sormi pystyssä.


Vaan oliko musaope keksinyt itse lisää sanoitusta biisiin?
Mutta fakta mikä fakta: Uramon koulu oli ja meni, muistot säilyy.
Tämän rakennuksen taika oli kuitenkin lopussa.


Loppuvideon suhteen etsin jotain piristävää versiota Suvivirrestä, mutten 
ainakaan itse sellaista löytänyt. Joten sen sijaan voitte kuunnella
MC Scuren biisin "Nuoruus", jonka sanoitukset sopii hyvin tähän tilanteeseen.
Hyvää kesää kaikille koululaisille, auringon paistetta ja rentoa lomaa!


Videon on kuvannut Felt Fotografi Tampereen hylätyn Tulitikkutehtaan ympäristössä,
vuoden 2013 kesätaidenäyttelyäni varten ja siksi filkan nimi on

Hende: "Here 2 Stay", official making of the art exhibition.