Jo joutui armas aika ja koulu loppui kirjaimellisesti.

Tänään on muksuilla ja teinareilla ilon päivä, kun koulu loppuu. Omalle koululaiselleni

 tällä päivällä on vielä suurempi merkitys, sillä oppivelvollisuus on ysiluokan jälkeen 

suoritettu. Sen kunniaksi pieni kurkkaus koulumaailmaan ja menneisyyteen.

Vuoden 2007 syksyllä eräällä pikkukoululla kokoontui viereisen rivitaloalueen

poikaporukka, ensimmäistä koulupäivää aloittamaan. Hymy oli herkässä ja Rassekin 

irvistää todennäköisesti vain koska aurinko häikäisee ja lippis jäi kotiin.

Terveisiä koko porukalle!

Vaikka kundit on vaihtaneet kouluja ja porukka hajaantunut, toissapäivänä oma ipana palasi leirikoulureissulta, jossa oli ollut mukana näistä herrasmiehistä 3 / 5. 

Aika hauskaa.

Juhlan kunniaksi poikkesin kuvaamassa samaa koulua uudestaan. 

Tuli aika ristiriitaiset fiilikset. Jo silloin kun muksu oli kyseisessä 1.-2. -luokkalaisten 

pienessä koulussa, Helsingin kaupunki kartoitti lakkautettavia kouluja. Asia tietysti

kuumensi vanhempia ja erilaisia kampanjoita asian suhteen suunniteltiin. Itse 

työskentelin aivan muiden kuin taiteellisten asioiden kanssa silloin, mutta piirsin silti

pari kuvitusehdotusta mielenilmauksia suunnitteleville työryhmille 

mahdollisia flaijereita tai tarroja varten.

Silloin koulu onneksi säästyi leikkauksilta. Mutta nyt tilanne on surkea.

Lapselleni tärkeä rakennus ja pihapiiri odottaa homeisena ja laiminlyötynä mitä

sille tulee lopulta tapahtumaan. Tyhjillään se on ollut jo vuodesta 2012.

Luonto näyttää ainakin valloittavan pihaa pikkuhiljaa takaisin.

Sisäpihan seinille puolestaan on ilmestynyt toisenlaista valloitusta:

tägäiltyjä kirjaimia.

Toisella seinustalla sama juttu. Pihalla on siis edelleen käyttäjänsä.

Käsialasta päätellen nuoret viettää aikaansa ja ajankuluksi piirtävät 

hylätyn koulun seiniin. Tarkemmin katsoessa näkee, että seinää on maalattu ja 

putsattu jo monet kerrat. Katoksen alla oven ikkunat on rikottu ja paikattu. 

Rakennusta siis edelleen huolletaan ja ovitarrojen mukaan vartioidaankin.

Lisäksi vieressä on runsaasti asuintaloja, joten naapuruston toimesta tapahtuva

 vahtiminen varmasti kuuluu "kissa ja hiiri"-pelin henkeen. 

Hylättynä on myös "FlaiFlai". Antti Nordinin teräsveistos on 

Helsingin ensimmäinen kouluihin hankittu prosenttitaideteos, joka 

palveli aiemmin hienosti välitunneilla  kiipeilytelineenä. 

Ehkä parhaiten ajan kulua 9 vuoden taakse kuvaa nuoriherra Nieminen

vuosimallia 2007 ja 2016. Muita ryhmäkuvan sankareita ei tähän hätään 

alettu hätyyttelemään paikalle, mutta ehkä sellainenkin kuvaus vielä järjestetään.

Samaan aikaan toisaalla. 

Ristiriitaisia tunteita on homekoulujen ansiosta monessa muussakin kaupungissa,

kuten vaikkapa kotikaupungissani Riihimäellä. Lapsuudenkotini läheinen 

ala-aste, Uramon koulu on parhaillaan purettavana.  

Oli ihan viittä vaille, etten itsekin aloittanut koulunkäyntiä Uramossa, joka olisi 

varsinaisesti ollut lähikouluni. Isä ja hänen isänsä olivat kuitenkin käyneet kouluaan

 vähän toisessa suunnassa, Pohjoisella ala-asteella. Faijahan sen tarinan 

muistaa paremmin, miten ne neuvottelut meni, mutta 

lopulta kuitenkin Pohjoiselle suuntasin.

Tuli ne Uramokin pihapiiritkin tutuksi vuosien varrella. Koulun vieressä on 

puistoalue, jossa yläasteikäisenä tuli pyörittyä ajoittain ja melko usein siellä myös 

sattui ja tapahtui vaikka minkälaista. Ja viereisellä vuokrataloalueella oli 

myös melko vilkasta väkeä, ainakin silloin 1980- ja 1990- luvuilla.

Siihen taustaan verraten olin hyvin yllättynyt, kun pari viikkoa sitten

Aamuposti uutisoi purkutyömaan ilkivallan siivoamiskustannuksista.
Lisäksi enemmän uutisoimista mielestäni olisi silloin, jos purettavan rakennuksen
ikkunoita EI kivitettäisi rikki.

Tapahtuneeseen oli näemmä reagoitu ja laitettu siivoojat vartioimaan purkualuetta.

Vilkkaan naapuruston lisäksi Uramolla oli myös toinen maine silloin aikoinaan.

Uramo oli jostain hemmetin syystä aina paras koulujenvälisissä urheilukisoissa.

Oli lähes laji kuin laji, niin hyvin usein pokaalit päätyi sinne.

Pakko myöntää että se otti pannuun Pohjoisen koulun oppilaita.

Kuva:Aamuposti

Se sporttimaine ilmeisesti on edelleen voimassa, ainakin oli vuonna 2013

Nyt urheilukupla oli kuitenkin puhjennut, niinkuin pehmopallo Uramon laattapihalla.

Pallon lisäksi Järviset, Lampiset ja muut sukunimisuksitehtaiden tuotteet

oli viskattu pihalle rankalla kädellä.

Pääovella selvisi, että koulussa oli selkeästi siirrytty soveltamaan avoimempaa ja 

ulospäinsuuntautuneempaa toimintamallia. Lisäksi perinteisten mailapelien tekniikoita

 oli alettu toteuttaa myös sisätiloissa. Ainakin ylimmässä kerroksessa oli varmasti 

pelattu pesäpalloa, koska joku oli jo haavoittunut.

Musiikkiluokkakin taisi löytyä, joku lienee treenannut rokkitähden 

elkeitä, tuoli oli kuitenkin ulosheitettäessä tarttunut sälekaihtimiin. 

Mutta oli pihallekin asti jotain lentänyt.

Harmooni. Nähtävästi sillä oli vedetty vähän heavympaa vibratoa,

 joka oli ollut jo kerrassaan liikaa.

Koulurakennuksen tienpuoleiselle kyljelle oli syntynyt kannanotto. Liittyikö tämä 

kasvatusasia kivenheiton päässä sijaitsevaan kaupalliseen puutarhaan vai 

viitattiinko sillä kotikasvatukseen, tai kenties kotikasvatukseen? Mene ja tiedä.

Vapaasta kasvatuksesta huolimatta puurot on näemmä syöty,

tai syötetty.

Nyt kun rakennus oli pintapuolisin tsekattu, suuntasin sisälle. 

 Avaimiahan kulmaoveen ei ollut, mutta ei sen pahemmin ikkunoitakaan.

Sisällä joku tuhmeliini oli piirtänyt seinään, eikös se paperi ole piirtämistä varten?

Ymmärrän kyllä että joskus koululainen ei jaksa oppitunnilla keskittyä ja 

käyttää aikansa piirtämiseen. Kuulostaa kovin tutulta...

Esimerkiksi omat muistiinpanoni Metropolia ammattikorkeakoulun 

kulttuurituotannon apurahakurssilta näyttää tältä. 

Sisäseinien kliinisyyttä ihmettelin kovasti. Muutamia täksyjä lukuunottamatta 

seinät oli lähes koskemattomat. Ala-aulan päädyssä kuitenkin löytyi jotain 

kuvisluokkaan viittaavaa: metsän puita ja kärpässieniä sammalpedillä.

Juhlasalista puolestaan kuului jotain, ihan kuin joku laulaisi.

Tai jotkut. Oli pakko tutkia lähempää, mutta varovasti.

Hiippailin jumppa- /juhlasalin parvelle kuikuilemaan mitä tapahtuu.

Tässä samassa salissa olin vieraillut myös koripallojoukkueen treeneissä 

noin vuonna 1983, luokkatoverini Akin pyydettyä mukaan. Kävin muistaakseni 

kahdesti. Akin kanssa homma toimi, mutta muut vanhemmat pelurit tuijotti kuin

 halpaa makkaraa, eikä pallo pysynyt ihan toivotusti näpissä. Lisäksi treenien 

jälkeen koulun ulkopuolella joku yritti kiristää rahaa, mutta koska 

aloin kolmasluokkalaisena itkemään, päästi se pahis minut jatkamaan kotia kohti.

Uramon salissa oli varmasti harrastettu vuosikymmenten 

varrella lähes kaikkea mahdollista urheiltavissa olevaa.

Kuten vaikka RC-autoilua:

foto: http://www.elisanet.fi/~d634654/tapahtumat/Uramo/Uramo_03.jpg

Ja nyt siellä samalla lavalla oli kuorolaulu käynnissä.

Esiintymislavan nurkassa musiikin opettaja laulatti lapsikuoroa

Suvivirren säkeistöihin sormi pystyssä.

Vaan oliko musaope keksinyt itse lisää sanoitusta biisiin?

Mutta fakta mikä fakta: Uramon koulu oli ja meni, muistot säilyy.

Tämän rakennuksen taika oli kuitenkin lopussa.

Loppuvideon suhteen etsin jotain piristävää versiota Suvivirrestä, mutten 

ainakaan itse sellaista löytänyt. Joten sen sijaan voitte kuunnella

MC Scuren biisin "Nuoruus", jonka sanoitukset sopii hyvin tähän tilanteeseen.

Hyvää kesää kaikille koululaisille, auringon paistetta ja rentoa lomaa!

Videon on kuvannut Felt Fotografi Tampereen hylätyn Tulitikkutehtaan ympäristössä,

vuoden 2013 kesätaidenäyttelyäni varten ja siksi filkan nimi on

Hende: "Here 2 Stay", official making of the art exhibition.