Väinämöistä sämplättynä

Kulttuurissa on kautta aikain tehty versioita toisten taiteilijoiden teoksista.

Käännösiskelmät on merkittävä osa kotimaista musiikkihistoriaa ja hip hop-

kulttuurissa sämpläys (eli musiikkikappaleen jonkin osan kierrätys osana
uutta teosta) on myös aiemmin ollut hyvin yleistä, kunnes käytäntö mutkistui
tekijänoikeusoikeudenkäyntien myötä. Nykyisinkin sämpläystä tapahtuu, mutta
usein neuvottelun kautta. Muusikkojen liitto ohjeistaa nettisivuillaan
 sämpläyksen reunaehtoja. Toinen termi aiheeseen liittyen on plagiointi ,
eli olemassaolevan teoksen käyttäminen luvatta ja esim. omana tuotantonaan.

Kuvataiteen puolella tapahtuu myös sekä sämpläystä että plagiointia.
 Juuri hiljattain ilmestyi kirja taideväärennöksistä Suomessa, 

jossa taidekauppias kertoo suuren väärennösvyyhdin taustat ja seuraukset.
Hyvin kiinnostava kokonaisuus nykypäivänä, ikivanhassa rikollisuuden lajissa.
Kuvataiteessa sämpläys näkyy vaikkapa tunnettujen sarjakuvahahmojen
versiointeina osana uutta teosta. 

Parhaillaan Helsingissä puretaan Kannelmäen vanhaa ostoskeskusta ja 

kuten arvaatte, kävin kylässä työmaalla. Seinille on jo kerääntynyt monenlaista 

suihkemaalausta muilta tekijöiltä ja päätin sämplätä sekaan vähän kulttuurihistoriaa
sekä silmäniskun paikallisille. Löysin rakennuksesta autotallin jossa oli
kivan monitasoinen ja vaihteleva rakenne, josta tuli esiintymislava mieleen.

Tein version Akseli Gallen-Kallelan klassikkoteoksesta "Sammon puolustus",

jonka taiteilija maalasi vuonna 1896. Tiivistin teoksen päähenkilöihin, jotka laitoin

taistelemaan purettavasta rakennuksesta. Väinämöinen tahtoisi maalata seiniä, mutta

purkufirmaa edustava Louhi moukaroi niitä palasiksi. Toki olisi ollut hauska versioida 

koko maalaus suuremmalla väkimäärällä, mutta yössä on rajallinen määrä tunteja ja 

taskulampun valossa yksityiskohtien säätäminen olisi ollut varsin hidasta. 

Ehkä joskus palaan aiheeseen.

Wikipediasta aukesi myös alkuperäisen teoksen tausta:

"Tarinan mukaan Sammon puolustus oli tilausteos. Sen valmistuttua maalaus sijoitettiin rikkaan talon ruokasaliin, mutta palautettiin kuitenkin melko pian takaisin taiteilijalle. Syyksi kerrottiin, että talon emännän mielestä maalaus oli liian provosoiva, väkivaltainen ja värikäs katsottavaksi."

Kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Sammon_puolustus.jpg

Omaa duuniani ei tarvitse palauttaa, vaikka se toki vähän provosoikin. 

Murusiksi se menee kuitenkin varmaan viikon-kahden sisällä.

Mallikuvaa netistä kaivaessani, tuli vastaan myös muita teoksen versiointeja.

Sinänsä hauska sattuma, että muutama oma esikuvani on myös sämplännyt

Sammon pelastusta enemmän tai vähemmän uskollisesti alkuperäiselle.

Kuva: f4acf1e8313dc3cbe553fdc83f11e1be.jpg

Mauri Kunnaksen versio Koirien Kalevala ilmestyi 1992 ja kirjassa 

hauveleiden aluksessa vilskettä ja vilinää riittää yksityiskohdissa valtavasti. 

Aku Ankka-piirtäjänero Don Rosa puolestaan versioi tyylikkäästi Kalevalaa 1998 ja 

tarinan mukaan inspiraation lähteinä Rosalla oli Gallen-Kallelan teosten lisäksi

myös yllä oleva Koirien Kalevala. Rosa taiteili kirjansa kanteen 

alkuperäiselle uskollisemman version pienemmällä variaatiolla.

https://kauppa.akuankka.fi/is-bin/intershop.static/WFS/SMF-AkuAnkanKauppa-Site/SMF/fi_FI/large/products/000000000001093747_1.jpg

Syvemmältä kirjan sisällä varsinaisessa tarinassa versiointi 

lähtee lapasesta ja kuva saa lisää mausteita ja mielikuvitusta, ottaen kunnolla 

etäisyyttä alkuperäisteokseen.

Kuva: http://geekgirls.fi/wp/wp-content/uploads/2015/03/Sammon-puolustus.jpg

Ensimmäisiä oman fanituksen kohteitani oli ala-asteella Elvis, joka yllättäen 

on myös näemmä taistellut Louhea vastaan. Tämän teoksen on toteuttanut

Markku Laakso vuonna 1999.

Kuva: https://www.flickr.com/photos/jodavid/7632162448

Useampiakin versioita hienosta maalauksesta löytyy googlaamalla.

 Jos Kannelmäen seinäpiirrokset kiinnostaa, käy kurkkimassa aidan raosta

 kuinka purku etenee. Joka päivä seinää kaatuu.

Loppuun vähän rankempaa Kalevala-henkistä tulkintaa, kun 

Amorphis kertoo mustasta talvipäivästä, vähän kuten nytkin loskaisen

 asfaltin keskellä. Livevideo sopii hyvin teemaan myös lavalla olevan taustakankaan 

kuvioinnin suhteen, siipiniekka sielläkin liihottaa. 

Amorphis - Black Winter Day - Live at Wacken Open Air 2015

Punatulkun kanssa piiputtelemassa

Hyvää kuluvaa vuotta 2017!

Vaikka blogaamisen tahti onkin vähentynyt vähän tärkeämpien 

prioriteettien takia, kyllä näitä yhä tulee ajoittain kirjoitettua. Vaikka jos oikein

ajan hermolla olisi niin blogaamisen sijasta tulisi vlogata ja snäpätä ja vähän päälle.

Itse diggailen enemmän tarinankerronnasta ja valokuvista. Jää tilaa mielikuvitukselle

ja aukot tarinassa voi täyttää jokainen haluamallaan tavalla. 

Loppiaisen aikoihin olin menossa tsekkaamaan erästä purkutaloa jälleen

kerran, jota olin kurkkinut jo aiemmin pääsemättä sisään. Tällä kertaa joku 

oli kuitenkin avannut ovet ja pystyin kävelemään sisään. Talon seinät ja ikkunat ovat jo 

osittain pirstaleina, joten sisälle oli myös satanut lunta. 

Se helpottikin mukavasti kulkuani, lähdin katsomaan minne jalanjäljet vie.

Ensin löytyi maanpinnan alapuolelta hämyinen pesäkolo, joka oli nähtävästi sini-oransseihin haalareihin sekä keltaisiin liiveihin ja kypäriin sonnustautuneiden arjen ahertajien tukikohta.

Kuten kaikki ornitologit ja pesäbongarit, tarkastelin ympäristöä saadakseni

varmuutta pesän aktiivisuudesta ja käyttöasteesta. Mehupurkkien ja banaaninkuorien 

lisäksi tämä laji näytti viihtyneen pesässä jo useamman sukupolven ajan, koska 

vanhimmat jätökset oli selkeästi vuosien takaa. Löydön perusteella pystyi myös 

päättelemään ahertajien vaeltaneen Helsinkiin alun perin Lahden seudulta, 

talvehtiakseen etelässä.

Jatkoin matkaa läpi kerrosten kohti korkeuksia ja päästyäni huipulle, löytyikin yksi

siipiveikko tupakoimassa lakritsapiippuaan kattoterassilla.

Ajan hengen mukaisesti talipallon kimpussa ahkerasti vieraillut punatulkku oli 

jättänyt nilkat paljaiksi muotitietoisena, mutta kuitenkin koetti huolehtia lämpimänä

pysymisestään pörröisillä korvalapuilla.

Punatulkku selvästi tarkkaili ympäristöään, kuin jotakuta odottaen.

Vai oliko se vain varuillaan, pelätessään jäävänsä kiinni tunteita kuohuttavasta

 lakritsipiipun polttamisesta, näinä terveyden ja hyvinvoinnin aikoina? 

Otin varmuuden vuoksi etäisyyttä veijariin, 

ettei se ainakaan minua säikähtäisi ja annoin siipiveikon tuprutella rauhassa. 

Pian paikalle lehahti pulu tarkkailemaan tv-antennin päälle, mitä katolla tapahtuu. 

 Selkeästi tämä häiskä oli lähetetty paikalle houkutuslinnuksi,

mutta kenen toimesta?

Varmaankin tarkoituksenaan saada minun huomioni kiinnitettyä, jotta toiset 

linnut pääsisivät yllättämään selän takaa ja joutuisin kiipeliin.

Oli aika ottaa ritolat ja poistua ennenkuin Punatulkkujen verilöyly alkaisi.

Kun pääsin kauemmaksi pesimäalueelta, selvisi että ehkä olin ollut turhan hätäinen. 

Katolla oli edelleen piipputipu blaadaamassa, eikä pulusta ollut enää

tietoakaan. Olin arvioinut uhan väärin ja katsonut liikaa elokuvia.

Joskus lintujen hyökkäys kuitenkin voi tapahtua, kuten loppuvideossa,

jossa bad-ass lokilta palaa käämi ja turistin Go-Pro -kamera saa kyytiä.

Jo joutui armas aika ja koulu loppui kirjaimellisesti.

Tänään on muksuilla ja teinareilla ilon päivä, kun koulu loppuu. Omalle koululaiselleni

 tällä päivällä on vielä suurempi merkitys, sillä oppivelvollisuus on ysiluokan jälkeen 

suoritettu. Sen kunniaksi pieni kurkkaus koulumaailmaan ja menneisyyteen.

Vuoden 2007 syksyllä eräällä pikkukoululla kokoontui viereisen rivitaloalueen

poikaporukka, ensimmäistä koulupäivää aloittamaan. Hymy oli herkässä ja Rassekin 

irvistää todennäköisesti vain koska aurinko häikäisee ja lippis jäi kotiin.

Terveisiä koko porukalle!

Vaikka kundit on vaihtaneet kouluja ja porukka hajaantunut, toissapäivänä oma ipana palasi leirikoulureissulta, jossa oli ollut mukana näistä herrasmiehistä 3 / 5. 

Aika hauskaa.

Juhlan kunniaksi poikkesin kuvaamassa samaa koulua uudestaan. 

Tuli aika ristiriitaiset fiilikset. Jo silloin kun muksu oli kyseisessä 1.-2. -luokkalaisten 

pienessä koulussa, Helsingin kaupunki kartoitti lakkautettavia kouluja. Asia tietysti

kuumensi vanhempia ja erilaisia kampanjoita asian suhteen suunniteltiin. Itse 

työskentelin aivan muiden kuin taiteellisten asioiden kanssa silloin, mutta piirsin silti

pari kuvitusehdotusta mielenilmauksia suunnitteleville työryhmille 

mahdollisia flaijereita tai tarroja varten.

Silloin koulu onneksi säästyi leikkauksilta. Mutta nyt tilanne on surkea.

Lapselleni tärkeä rakennus ja pihapiiri odottaa homeisena ja laiminlyötynä mitä

sille tulee lopulta tapahtumaan. Tyhjillään se on ollut jo vuodesta 2012.

Luonto näyttää ainakin valloittavan pihaa pikkuhiljaa takaisin.

Sisäpihan seinille puolestaan on ilmestynyt toisenlaista valloitusta:

tägäiltyjä kirjaimia.

Toisella seinustalla sama juttu. Pihalla on siis edelleen käyttäjänsä.

Käsialasta päätellen nuoret viettää aikaansa ja ajankuluksi piirtävät 

hylätyn koulun seiniin. Tarkemmin katsoessa näkee, että seinää on maalattu ja 

putsattu jo monet kerrat. Katoksen alla oven ikkunat on rikottu ja paikattu. 

Rakennusta siis edelleen huolletaan ja ovitarrojen mukaan vartioidaankin.

Lisäksi vieressä on runsaasti asuintaloja, joten naapuruston toimesta tapahtuva

 vahtiminen varmasti kuuluu "kissa ja hiiri"-pelin henkeen. 

Hylättynä on myös "FlaiFlai". Antti Nordinin teräsveistos on 

Helsingin ensimmäinen kouluihin hankittu prosenttitaideteos, joka 

palveli aiemmin hienosti välitunneilla  kiipeilytelineenä. 

Ehkä parhaiten ajan kulua 9 vuoden taakse kuvaa nuoriherra Nieminen

vuosimallia 2007 ja 2016. Muita ryhmäkuvan sankareita ei tähän hätään 

alettu hätyyttelemään paikalle, mutta ehkä sellainenkin kuvaus vielä järjestetään.

Samaan aikaan toisaalla. 

Ristiriitaisia tunteita on homekoulujen ansiosta monessa muussakin kaupungissa,

kuten vaikkapa kotikaupungissani Riihimäellä. Lapsuudenkotini läheinen 

ala-aste, Uramon koulu on parhaillaan purettavana.  

Oli ihan viittä vaille, etten itsekin aloittanut koulunkäyntiä Uramossa, joka olisi 

varsinaisesti ollut lähikouluni. Isä ja hänen isänsä olivat kuitenkin käyneet kouluaan

 vähän toisessa suunnassa, Pohjoisella ala-asteella. Faijahan sen tarinan 

muistaa paremmin, miten ne neuvottelut meni, mutta 

lopulta kuitenkin Pohjoiselle suuntasin.

Tuli ne Uramokin pihapiiritkin tutuksi vuosien varrella. Koulun vieressä on 

puistoalue, jossa yläasteikäisenä tuli pyörittyä ajoittain ja melko usein siellä myös 

sattui ja tapahtui vaikka minkälaista. Ja viereisellä vuokrataloalueella oli 

myös melko vilkasta väkeä, ainakin silloin 1980- ja 1990- luvuilla.

Siihen taustaan verraten olin hyvin yllättynyt, kun pari viikkoa sitten

Aamuposti uutisoi purkutyömaan ilkivallan siivoamiskustannuksista.
Lisäksi enemmän uutisoimista mielestäni olisi silloin, jos purettavan rakennuksen
ikkunoita EI kivitettäisi rikki.

Tapahtuneeseen oli näemmä reagoitu ja laitettu siivoojat vartioimaan purkualuetta.

Vilkkaan naapuruston lisäksi Uramolla oli myös toinen maine silloin aikoinaan.

Uramo oli jostain hemmetin syystä aina paras koulujenvälisissä urheilukisoissa.

Oli lähes laji kuin laji, niin hyvin usein pokaalit päätyi sinne.

Pakko myöntää että se otti pannuun Pohjoisen koulun oppilaita.

Kuva:Aamuposti

Se sporttimaine ilmeisesti on edelleen voimassa, ainakin oli vuonna 2013

Nyt urheilukupla oli kuitenkin puhjennut, niinkuin pehmopallo Uramon laattapihalla.

Pallon lisäksi Järviset, Lampiset ja muut sukunimisuksitehtaiden tuotteet

oli viskattu pihalle rankalla kädellä.

Pääovella selvisi, että koulussa oli selkeästi siirrytty soveltamaan avoimempaa ja 

ulospäinsuuntautuneempaa toimintamallia. Lisäksi perinteisten mailapelien tekniikoita

 oli alettu toteuttaa myös sisätiloissa. Ainakin ylimmässä kerroksessa oli varmasti 

pelattu pesäpalloa, koska joku oli jo haavoittunut.

Musiikkiluokkakin taisi löytyä, joku lienee treenannut rokkitähden 

elkeitä, tuoli oli kuitenkin ulosheitettäessä tarttunut sälekaihtimiin. 

Mutta oli pihallekin asti jotain lentänyt.

Harmooni. Nähtävästi sillä oli vedetty vähän heavympaa vibratoa,

 joka oli ollut jo kerrassaan liikaa.

Koulurakennuksen tienpuoleiselle kyljelle oli syntynyt kannanotto. Liittyikö tämä 

kasvatusasia kivenheiton päässä sijaitsevaan kaupalliseen puutarhaan vai 

viitattiinko sillä kotikasvatukseen, tai kenties kotikasvatukseen? Mene ja tiedä.

Vapaasta kasvatuksesta huolimatta puurot on näemmä syöty,

tai syötetty.

Nyt kun rakennus oli pintapuolisin tsekattu, suuntasin sisälle. 

 Avaimiahan kulmaoveen ei ollut, mutta ei sen pahemmin ikkunoitakaan.

Sisällä joku tuhmeliini oli piirtänyt seinään, eikös se paperi ole piirtämistä varten?

Ymmärrän kyllä että joskus koululainen ei jaksa oppitunnilla keskittyä ja 

käyttää aikansa piirtämiseen. Kuulostaa kovin tutulta...

Esimerkiksi omat muistiinpanoni Metropolia ammattikorkeakoulun 

kulttuurituotannon apurahakurssilta näyttää tältä. 

Sisäseinien kliinisyyttä ihmettelin kovasti. Muutamia täksyjä lukuunottamatta 

seinät oli lähes koskemattomat. Ala-aulan päädyssä kuitenkin löytyi jotain 

kuvisluokkaan viittaavaa: metsän puita ja kärpässieniä sammalpedillä.

Juhlasalista puolestaan kuului jotain, ihan kuin joku laulaisi.

Tai jotkut. Oli pakko tutkia lähempää, mutta varovasti.

Hiippailin jumppa- /juhlasalin parvelle kuikuilemaan mitä tapahtuu.

Tässä samassa salissa olin vieraillut myös koripallojoukkueen treeneissä 

noin vuonna 1983, luokkatoverini Akin pyydettyä mukaan. Kävin muistaakseni 

kahdesti. Akin kanssa homma toimi, mutta muut vanhemmat pelurit tuijotti kuin

 halpaa makkaraa, eikä pallo pysynyt ihan toivotusti näpissä. Lisäksi treenien 

jälkeen koulun ulkopuolella joku yritti kiristää rahaa, mutta koska 

aloin kolmasluokkalaisena itkemään, päästi se pahis minut jatkamaan kotia kohti.

Uramon salissa oli varmasti harrastettu vuosikymmenten 

varrella lähes kaikkea mahdollista urheiltavissa olevaa.

Kuten vaikka RC-autoilua:

foto: http://www.elisanet.fi/~d634654/tapahtumat/Uramo/Uramo_03.jpg

Ja nyt siellä samalla lavalla oli kuorolaulu käynnissä.

Esiintymislavan nurkassa musiikin opettaja laulatti lapsikuoroa

Suvivirren säkeistöihin sormi pystyssä.

Vaan oliko musaope keksinyt itse lisää sanoitusta biisiin?

Mutta fakta mikä fakta: Uramon koulu oli ja meni, muistot säilyy.

Tämän rakennuksen taika oli kuitenkin lopussa.

Loppuvideon suhteen etsin jotain piristävää versiota Suvivirrestä, mutten 

ainakaan itse sellaista löytänyt. Joten sen sijaan voitte kuunnella

MC Scuren biisin "Nuoruus", jonka sanoitukset sopii hyvin tähän tilanteeseen.

Hyvää kesää kaikille koululaisille, auringon paistetta ja rentoa lomaa!

Videon on kuvannut Felt Fotografi Tampereen hylätyn Tulitikkutehtaan ympäristössä,

vuoden 2013 kesätaidenäyttelyäni varten ja siksi filkan nimi on

Hende: "Here 2 Stay", official making of the art exhibition.

Rouva Naapuri a.k.a. Kolina Kyttä

Viime aikoina blogissa on ollut ehkä turhankin miehekästä menoa,
joten annetaan vaihteeksi vuoro toiselle sukupuolelle. Se ei kuitenkaan nyt
tarkoita omaa vaimoa eikä muitakaan lähisukulaisiani.

 Yläkerran naapurin kanssa on nimittäin tullut aiemminkin kanssakäymistä
harrastettua, jopa täällä blogissa. Viime vuonna tammikuussa 2015
maalasin pikku kuvaviestin kerrostaloon, mutta en voi varmaksi sanoa
onko viesti tavoittanut kohderyhmänsä. Ehkä kuitenkaan ei, koska viime aikoina
jälleen Kolina Kyttä on aktivoitunut yhä useammin reagoimaan.

Lyhyesti taustaa: 

 Yläpuolellamme asuu vanhempi pariskunta, jonka rouva on kuulemma äärimmäisen 

kevyt uninen. Tämän seurauksena isännöitsijä todennäköisesti pitää puhelintaan
äänettömällä. Tädillä nimittäin on asiaa. Ja paljon. Käytävällä vastaantullessa
tervehdystä on kuitenkin turha odottaa, mies kyllä morjenstaa, mutta rouva ei.

Pari viikkoa sitten naapurit soittivat ovikelloa ja kertoivat totuuksia. Kertoivat
kuinka me metelöimällä ja kolistelemalla häiritsemme taloyhtiön rauhaa. Kysyivät 

mm. onko meillä käsipainoja ja nostelenko niitä klo 03 aikoihin aamuyöllä. 

Hmmmm...

Ovat kuulemma pitäneet äänistä kirjaa ja ilmoittaneet myös isännöitsijälle.
Jotain asiasta varmasti kertoo se, ettei isännöitsijä ole ilmoittanut meille mitään.
Sekä se, että kuulemma emme ole ensimmäiset joiden kanssa tädillä on sukkahousut
 rypyssä. Asiaa on yleensä äänistä ja niiden aiheuttajista. Viesti tulee selväksi monin
 tavoin, kuten klassisesti lappusilla rappukäytävässä.

Kirjeenvaihto hoituu muutenkin perinteisesti lappusilla, joiden kirjoitusmuodosta 

voi tehdä alustavia johtopäätöksiä.

Kun sanat ei riitä, hän tarttuu toimeen. Tai naruun. 

Eräänä iltana syyskuussa aioin viedä märät lakanat kuivumaan klo 22.15,
mutta haaveeksi jäi. Ymmärrettävästi märkä kangas pitää sellaista melua,
 että eihän silloin voi kukaan nukkua.

 Käsipainokolina-epäilyksen jälkeen kului alle viikko ja jälleen soi ovikello.

Tällä kertaa rouva oli yksin ja ripitys alkoi heti. Taas oli kuulemma kolisteltu
 edellisinä öinä. Jälkimmäisenä olimme olleet paikalla, mutta edellisenä koko
perheen voimin Lappeenrannassa. Nyt meni sen verran taas överiksi syytökset,
että oli aika tehdä jotain. Sain facessa muutamiakin vinkkejä kuinka toimia,
mutta ei ne oikein sovellu vuokralla asuvien käyttöön naapurin omistusasuntoa
 vastaan, ellei häätöä halua.

Siksi päätin suorittaa mielenosoitukseni muualla, maalipurkin avulla.

Piirsin ensin naapuria muistuttavan lyijykynähahmon (ylin kuva), jonka pohjalta

tein vähän monipuolisemman tussipiirroksen. Tempauksen ydin oli se, että 

kun rouva kerran kyttää ja vakoilee, niin laitetaan hänet sitten ihan oikeasti 

näkyviin vähän siellä sun täällä.

Muutaman päivän tehokkaan projektin jälkeen täti alkoi tulla vastaan 

muutamissa lokaatioissa eri kaupungeissa.

Esimerkiksi ulko-ovissa:

Riihimäki

Hyvinkää

Ulkoseinillä nurkan takana:

Riihimäki

Helsinki, Suvilahti

Ja ikkunoissa:

Helsinki, keskusta

Mustavalkeat negatiivihenkiset hahmot löytyy samasta osoitteesta kuin edellisen 

postauksen Herra Hakkarainen, Kasarmitorin laidalta purettavasta toimistotalosta.

Siellä täti nyt päivystää korvat höröllään. Kävin sisälläkin moikkaamassa

mutta oli niin kiireisenä kuulostelemassa ettei kerennyt rupattelemaan.

Hyvää kevättä kolinakytällekin, koitahan viihtyä. Toki haluamme kunnioittaa 

taloyhtiön sääntöjä ja hiljaisuutta, emmekä ehdoin tahdoin mekasta, mutta toisaalta

myös lapsiperheen elämässä tulee ääniä. Välillä ilosta, välillä surusta ja joskus

siltä väliltä. Jos kuuluu liian kovaa, kuppisuojaimet auttaa.

Tai kuulokkeet joissa mukavaa musiikkia. Sen kunniaksi musasuosituksena:

Eino Grön: Seinillä on korvat