Punatulkun kanssa piiputtelemassa

Hyvää kuluvaa vuotta 2017!

Vaikka blogaamisen tahti onkin vähentynyt vähän tärkeämpien 

prioriteettien takia, kyllä näitä yhä tulee ajoittain kirjoitettua. Vaikka jos oikein

ajan hermolla olisi niin blogaamisen sijasta tulisi vlogata ja snäpätä ja vähän päälle.

Itse diggailen enemmän tarinankerronnasta ja valokuvista. Jää tilaa mielikuvitukselle

ja aukot tarinassa voi täyttää jokainen haluamallaan tavalla. 

Loppiaisen aikoihin olin menossa tsekkaamaan erästä purkutaloa jälleen

kerran, jota olin kurkkinut jo aiemmin pääsemättä sisään. Tällä kertaa joku 

oli kuitenkin avannut ovet ja pystyin kävelemään sisään. Talon seinät ja ikkunat ovat jo 

osittain pirstaleina, joten sisälle oli myös satanut lunta. 

Se helpottikin mukavasti kulkuani, lähdin katsomaan minne jalanjäljet vie.

Ensin löytyi maanpinnan alapuolelta hämyinen pesäkolo, joka oli nähtävästi sini-oransseihin haalareihin sekä keltaisiin liiveihin ja kypäriin sonnustautuneiden arjen ahertajien tukikohta.

Kuten kaikki ornitologit ja pesäbongarit, tarkastelin ympäristöä saadakseni

varmuutta pesän aktiivisuudesta ja käyttöasteesta. Mehupurkkien ja banaaninkuorien 

lisäksi tämä laji näytti viihtyneen pesässä jo useamman sukupolven ajan, koska 

vanhimmat jätökset oli selkeästi vuosien takaa. Löydön perusteella pystyi myös 

päättelemään ahertajien vaeltaneen Helsinkiin alun perin Lahden seudulta, 

talvehtiakseen etelässä.

Jatkoin matkaa läpi kerrosten kohti korkeuksia ja päästyäni huipulle, löytyikin yksi

siipiveikko tupakoimassa lakritsapiippuaan kattoterassilla.

Ajan hengen mukaisesti talipallon kimpussa ahkerasti vieraillut punatulkku oli 

jättänyt nilkat paljaiksi muotitietoisena, mutta kuitenkin koetti huolehtia lämpimänä

pysymisestään pörröisillä korvalapuilla.

Punatulkku selvästi tarkkaili ympäristöään, kuin jotakuta odottaen.

Vai oliko se vain varuillaan, pelätessään jäävänsä kiinni tunteita kuohuttavasta

 lakritsipiipun polttamisesta, näinä terveyden ja hyvinvoinnin aikoina? 

Otin varmuuden vuoksi etäisyyttä veijariin, 

ettei se ainakaan minua säikähtäisi ja annoin siipiveikon tuprutella rauhassa. 

Pian paikalle lehahti pulu tarkkailemaan tv-antennin päälle, mitä katolla tapahtuu. 

 Selkeästi tämä häiskä oli lähetetty paikalle houkutuslinnuksi,

mutta kenen toimesta?

Varmaankin tarkoituksenaan saada minun huomioni kiinnitettyä, jotta toiset 

linnut pääsisivät yllättämään selän takaa ja joutuisin kiipeliin.

Oli aika ottaa ritolat ja poistua ennenkuin Punatulkkujen verilöyly alkaisi.

Kun pääsin kauemmaksi pesimäalueelta, selvisi että ehkä olin ollut turhan hätäinen. 

Katolla oli edelleen piipputipu blaadaamassa, eikä pulusta ollut enää

tietoakaan. Olin arvioinut uhan väärin ja katsonut liikaa elokuvia.

Joskus lintujen hyökkäys kuitenkin voi tapahtua, kuten loppuvideossa,

jossa bad-ass lokilta palaa käämi ja turistin Go-Pro -kamera saa kyytiä.

Herra Hakkarainen hasardina Kasarmitorilla

Parasta aikaa pääkaupungissa on käynnissä mielenkiintoisen rakennuksen purku,

mielenkiintoisella paikalla. Helsingin ydinkeskustassa Helsingin Rakennusviraston

pääkonttori menee matalaksi aika nopeaan tahtiin.  Harvinaisesta purkutyömaasta 

kerrotaan kattavasti lisää 7.3. 2015 julkaistussa Hesarin artikkelissa. 

Uuden rakennuksen suunnittelija, arkkitehti Antti-Matti Siikala luonnehtii tehtäväänsä mielenkiintoiseksi. "On älyttömän uniikkia, kun tällaiselle paikalle pääsee suunnittelemaan. Yritämme tehdä tämän ajan rakennuksen, joka kuitenkin kestää aikaa"

En tunne arkkitehti Siikalaa, mutta pakko yhtyä sitaattiin, joka mun kohdallani 

menisi näin:"On älyttömän uniikkia, kun tällaiselle paikalle pääsee peinttaamaan." 

Tästä johtuen "Peinttaajan puuhamaassa" on tullut ahkeroitua jo muutaman kerran ja 

todennäköisesti postailen lisääkin kohteesta, kunhan seiniä kaatuu lisää,

 vaikka rakennus onkin yhä osittain pystyssä.

Ulkoseinien sisäpuolella on yllätyksiä luvassa ja katsotaan kuinka niitä paljastuu

 ajan myötä vähä vähältä. Lähdetään kuitenkin ulkoseinistä liikkeelle.

Itselläni on aika paljon esikuvia ja yksi niistä on Mauri Kunnas.  Oon hehkuttanut 

miehen nerokkuutta aiemminkin, mutta kertauksena hieman taustaa. 

Kunnaksen lastenkirjoissa sattuu ja tapahtuu siihen tahtiin, että heikompaa hirvittää.

Miehen kuvituksiin kuuluu myös aukeama, jossa maalataan graffiteja ratapihalla!

Sen verran kova aukeama, että siihen kylkeen piti käydä poimimassa maestron 

nimikirjoituskin kirjamessuilla 2013. 

Jos jotakuta muutakin kiinnostaa mistä kirjasta kuva on peräisin, niin 

aukeama löytyy "Hyvää yötä Herra Hakkarainen"-kirjasta.

Miksi kuvittaja Kunnas on sitten piirtänyt graffitia lastenkirjaan?

Hän itse sivuaa aihetta  Minä Mauri Kunnas-kirjassaan:

Ylläolevista faktoista johtuen olen odottanut jo pitkään mahdollisuutta osoittaa

kunnioitustani Kunnasta kohtaan graffitin keinoin. Kun HKR:n talon purku käynnistyi,

siellä oli lukuisten valkoisten seinien lisäksi yksi erityisen kiinnostava spotti, 

joka huusi maalaria kimppuunsa. Eräänä yönä viime viikolla kävin saattamassa sinne 

unissaan erilaisissa seikkailuissa vaeltavan Herra Hakkaraisen. 

Maalauksen jälkeen on tullut käytyä kuvaamassa päivänvalossa pari kertaa

ja molemmilla kerroilla olen saanut kuulla palautetta aiheesta ohikulkijoilta. 

Tosin palautteen antajat eivät ole ilmeisesti tajunneet että tekijä on vieressä.

Ensimmäisellä kerralla vierelläni Kasarmikatua pitkin kulki pari eläkeläisrouvaa, 

joista toinen tokaisi: "Kato Maire, tuollahan on Herra Hakkarainen katolla!"

Toinen vastasi: "Ohhoh, onpa hieno." 

Toisella kerralla aurinkoisemmalla säällä kadulla kulki kolme pukumiestä, joista 

yksi sanoi toisille: "Kohta ton nurkan takaa näkyy aika hasardi graffiti, tonne

katonreunalle on joku käynyt sen vissiin yöllä maalaamassa."

Ihan hauska juttu että porukkaa kiinnostaa. Jos alkaisi etsimään hashtageilla

 niin verkosta fotoja voisi löytyä enemmänkin, koska myös kuvaajia on ollut 

todistettavasti liikkeellä. Alla kuvasuurennos ylemmän kuvan alakulmasta.

Kaduntallaajan näkökulmasta Hakkaraista voi itse käydä kurkkimassa vielä 

toistaiseksi osoitteessa Kasarmikatu 42, josta luultavasti viikon sisällä se tuhoutuu.

Mutta valokuvat on ja pysyy.

Laitetaan loppuun vähän rokettirollia Kunnaksen ja muiden kulttuurivaikuttajien 

vuonna 2004 perustamalta Nyrok Dolls-yhtyeeltä. Mauri Kunnas 

itse oikeassa reunassa mikin ja kitaran kera. Itse en Kunnasta henk.koht. tunne, 

mutta jos sinä tunnet, kerro arvostavia terveisiä nuoremmalta seinään piirtelijältä.