tiistai 5. huhtikuuta 2016

Herra Hakkarainen hasardina Kasarmitorilla

Parasta aikaa pääkaupungissa on käynnissä mielenkiintoisen rakennuksen purku,
mielenkiintoisella paikalla. Helsingin ydinkeskustassa Helsingin Rakennusviraston
pääkonttori menee matalaksi aika nopeaan tahtiin.  Harvinaisesta purkutyömaasta 
kerrotaan kattavasti lisää 7.3. 2015 julkaistussa Hesarin artikkelissa
Uuden rakennuksen suunnittelija, arkkitehti Antti-Matti Siikala luonnehtii tehtäväänsä mielenkiintoiseksi. "On älyttömän uniikkia, kun tällaiselle paikalle pääsee suunnittelemaan. Yritämme tehdä tämän ajan rakennuksen, joka kuitenkin kestää aikaa"
En tunne arkkitehti Siikalaa, mutta pakko yhtyä sitaattiin, joka mun kohdallani 
menisi näin:"On älyttömän uniikkia, kun tällaiselle paikalle pääsee peinttaamaan." 
Tästä johtuen "Peinttaajan puuhamaassa" on tullut ahkeroitua jo muutaman kerran ja 
todennäköisesti postailen lisääkin kohteesta, kunhan seiniä kaatuu lisää,
 vaikka rakennus onkin yhä osittain pystyssä.


Ulkoseinien sisäpuolella on yllätyksiä luvassa ja katsotaan kuinka niitä paljastuu
 ajan myötä vähä vähältä. Lähdetään kuitenkin ulkoseinistä liikkeelle.

Itselläni on aika paljon esikuvia ja yksi niistä on Mauri Kunnas.  Oon hehkuttanut 
miehen nerokkuutta aiemminkin, mutta kertauksena hieman taustaa. 
Kunnaksen lastenkirjoissa sattuu ja tapahtuu siihen tahtiin, että heikompaa hirvittää.
Miehen kuvituksiin kuuluu myös aukeama, jossa maalataan graffiteja ratapihalla!


Sen verran kova aukeama, että siihen kylkeen piti käydä poimimassa maestron 
nimikirjoituskin kirjamessuilla 2013. 


Jos jotakuta muutakin kiinnostaa mistä kirjasta kuva on peräisin, niin 
aukeama löytyy "Hyvää yötä Herra Hakkarainen"-kirjasta.


Miksi kuvittaja Kunnas on sitten piirtänyt graffitia lastenkirjaan?
Hän itse sivuaa aihetta  Minä Mauri Kunnas-kirjassaan:


Ylläolevista faktoista johtuen olen odottanut jo pitkään mahdollisuutta osoittaa
kunnioitustani Kunnasta kohtaan graffitin keinoin. Kun HKR:n talon purku käynnistyi,
siellä oli lukuisten valkoisten seinien lisäksi yksi erityisen kiinnostava spotti, 
joka huusi maalaria kimppuunsa. Eräänä yönä viime viikolla kävin saattamassa sinne 
unissaan erilaisissa seikkailuissa vaeltavan Herra Hakkaraisen. 


Maalauksen jälkeen on tullut käytyä kuvaamassa päivänvalossa pari kertaa
ja molemmilla kerroilla olen saanut kuulla palautetta aiheesta ohikulkijoilta. 
Tosin palautteen antajat eivät ole ilmeisesti tajunneet että tekijä on vieressä.

Ensimmäisellä kerralla vierelläni Kasarmikatua pitkin kulki pari eläkeläisrouvaa, 
joista toinen tokaisi: "Kato Maire, tuollahan on Herra Hakkarainen katolla!"
Toinen vastasi: "Ohhoh, onpa hieno." 

Toisella kerralla aurinkoisemmalla säällä kadulla kulki kolme pukumiestä, joista 
yksi sanoi toisille: "Kohta ton nurkan takaa näkyy aika hasardi graffiti, tonne
katonreunalle on joku käynyt sen vissiin yöllä maalaamassa."


Ihan hauska juttu että porukkaa kiinnostaa. Jos alkaisi etsimään hashtageilla
 niin verkosta fotoja voisi löytyä enemmänkin, koska myös kuvaajia on ollut 
todistettavasti liikkeellä. Alla kuvasuurennos ylemmän kuvan alakulmasta.


Kaduntallaajan näkökulmasta Hakkaraista voi itse käydä kurkkimassa vielä 
toistaiseksi osoitteessa Kasarmikatu 42, josta luultavasti viikon sisällä se tuhoutuu.
Mutta valokuvat on ja pysyy.



Laitetaan loppuun vähän rokettirollia Kunnaksen ja muiden kulttuurivaikuttajien 
vuonna 2004 perustamalta Nyrok Dolls-yhtyeeltä. Mauri Kunnas 
itse oikeassa reunassa mikin ja kitaran kera. Itse en Kunnasta henk.koht. tunne, 
mutta jos sinä tunnet, kerro arvostavia terveisiä nuoremmalta seinään piirtelijältä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti