Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsinki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. syyskuuta 2017

Muraalit. Uhka vai mahdollisuus? Ja kenen mielestä?

Viime viikkoina seinämaalauksista on kirjoitettu ja puhuttu paljon. Kuluneiden parin vuoden aikana yhä enenevässä määrin lisääntyneet talonpäätymaalaukset ovat ihastuttaneet monia ihmisiä ja näiden asioiden parissa toimivat henkilöt ovat antaneet erilaisia lausuntoja aiheesta medialle. Tietynlaista ristiriitaisuutta lausunnoissa löytyy, riippuu siitä kuka puhuu, minkä organisaation edustajana tai oikeastaan siitä kuinka puhuja tuntee aihepiiriä ja sen taustoja.

YLE:n Suvi Vesalaisen artikkeli Onko Suomi kohta yksi iso värityskirja? ottaa aiheeseen kantaa kiinnostavasti eri näkökulmin UPEA17:n Jorgos Fanariksen ja Rakkaudesta vapauteen -graffitinäyttelyn Jouni Väänäsen haastatteluilla.

Samalla kentällä toimii myös kolme muuta paljon aikaansaavaa organisaatiota:
 * Helsingin kaupungin virallinen katutaidetoimisto Streetart Helsinki (a.k.a Supafly)
 * Vantaalta käsin operoiva kollektiivi Street Art Vantaa 
 * Helsingissä yhdistyspohjalta apurahojen avulla toimiva Helsinki Urban Art 

Maaliskuussa 2015 Vasemmistoliiton Petra Malin teki kaupunginvaltuustossa aloitteen "Lisää katutaidetta Helsinkiin" . Suora lainaus Petran blogista: "Esitin aloitteessani, että Helsinki edistäisi katutaiteen tekemistä esimerkiksi valitsemalla katutaiteen pilottialueen, jossa alueen asukkaat saisivat yhdessä katutaiteilijoiden kanssa suunnitella alueelle katutaideteoksia. Yksi tapa rahoittaa toiminta voisi olla lähiörahasto." Tähän huutoon on vastannut Helsinki Urban Art, Lisää katutaidetta Helsinkiin -hankkeellaan. Pasila onkin viime aikoina saanut väriä runsaasti tämän hankkeen tiimoilta. 
Melkein muistuu mieleen graffititaide alueella 1992. 

Kuvan taiteilija: RASTER / HSH, 1992 Valokuvat: Pete Nieminen
 Hesarissa 2.9. julkaistu Noora Bäckgrenin toimittama
 Hienoimman katutaideteoksen äänestys
koettaa olla aiheessa mukana, mutta juttu on kokonaisuudessaan hyvin hämmentävä. Miksi vain muutama teos mukana, miksi jo tässä vaiheessa vuotta kesken sesonkia ja miksi graffitiin viitataan asenteellisesti vähätellen?

Kiva toki että asia kiinnostaa ja alalla tapahtuu Myös minulta on kysytty useasti suhtautumistani asiaan, mutten ole julkisesti ottanut kantaa varsinaisesti puolesta tai vastaan. Muraalimuoti ja graffitimaailma on hyvin kaksipiippuinen juttu. 

Olen verrannut usein katutaidetta ja graffitia urheiluun. Niin nytkin. Mieti pikkukaupungin sympaattista urheilujoukkuetta, joka koostuu pääasiassa oman kylän pelaajista ja jonka edustusjoukkueeseen nousee uusia pelureita seuran omista junioreista. Joukkueessa on hyvä henki ja sen kannattajat ovat sitoutuneita seuraan. "Joukkue voittaa ja joukkue häviää", kuten sanotaan.Joku voi nähdä tässä mahdollisuuden hyvään businekseen. Esimerkkinä pesäpallo ja Hjallis Harkimo. 
Kaisaniemen_Tiikerit oli nopea mutta surullinen tarina. 

Toinen vertaus aiheeseen löytyy lähempää. Poikani ollessa pieni, hän innostui keräilemään pullonkorkkeja. Oli kiva seurata ja tukea löytämisen riemua, kun uusia korkkeja kokoelmaan löytyi yhteisten etsintäretkien seurauksena. Halusin ilahduttaa muksua yhä enemmän ja tehdessäni sivuhommia portsarina toin ison pahvilaatikollisen korkkeja kundille työpaikalta.Se harrastus loppui siihen paikkaan. 

Nyt pelkään samaa rakastamieni graffitin ja katutaiteen suhteen, muraalien lisääntyessä yhä kiihtyvään tahtiin. Nollatoleranssin aikaan väripiissin löytäminen radanvarresta oli harvinaista kuin lottovoitto ja lähes kaikki löydöt valokuvattiin, oli sen tehnyt kuka hyvänsä. Luvallisten seinien myötä taidemuoto on arkipäiväistynyt, mutta myös monipuolistunut. Tyylejä ja tekijöitä on joka lähtöön, kotimainen skene on kehittynyt vuosi vuodelta ja moni jo lajin rangaistusten uhan takia lopettanut wraitteri on tehnyt paluun kannunvarteen, nostaen huimasti tasoaan ja innostaen uusia harrastajia lajin pariin. Myös julkinen mielipide on muuttunut ja tämän seurauksena moni meistä tienaa elantoansa spraymaalin keinoin. En ole enää vuosiin kuvannut juuri lainkaan muiden maalaamia teoksia, koska tarjontaa on niin paljon.

Taidemuodon sallimisen myötä myös monet kuvataiteilijat ja graafikot ovat laajentaneet toimintakenttäänsä katutaiteen pariin. Heillä ei ole ollut sakkotuomioita tai velkavankeuksia kontollaan ja koulutettujen taiteilijoiden mahdollisuudet saada hankeapurahoja on ollut näennäisen menestyksekästä, verraten meidän omalla luvalla maalanneiden vastaaviin yrityksiin. Hakemusbumerangit on tullut tutuksi monelle meistä ja yhä edelleen lähes joka työkeikalla joku keksii omaperäisen vitsin: 
"Onko lupaa vai soitanko poliisit?".

Useiden muutaman vuoden ikäisten organisaatioiden aikaansaamat katutaideprojektit ja niiden näkyvyys mediassa on toki myös auttanut meitä graffitimaalareita sekä katutaiteilijoita saamaan tilaustöitä ja työpajaopetuksia eri kaupungeissa. Skenen tila on siis monipuolistunut ja taiteellisessa mielessä kehittynyt sekä tyylien että taitojen osalta. Aktiivisina toimijoina on miehiä ja naisia, ikähaarukassa 20-70, perheellisiä ja sinkkuja. Ajat on muuttuneet paljon kasarilta.

Samalla kuitenkin myös sirpaloituminen on lisääntynyt. Kun aiemmin oli vain "ne jotka maalaa ja ne jotka jahtaa niitä jotka maalaa", niin nyt kategorioita on huomattavasti enemmän jo pelkästään maalareiden keskuudessa, eikä kaikki todellakaan ole kavereita keskenään. Se pikkukaupungin urheilujoukkueen tiimihenki on jo nyt haalea muisto kulmakapakan kaljaringissä "sillon kun minä olin nuori"- tyyliin. Lajin pariin tulee yhä enemmän toimijoita, joka toisaalta avaa ehkä uusia ovia ja tyylien kirjo voi yhä monipuolistua, mutta toisaalta myös ähky on uhka. Otakar Janecky tai Jan Caloun toivat aikoinaan taitoa ja huumaa Jokereihin ja HIFK:hon, nostaen muidenkin pelaajien tasoa, mutta jos joukkue koostuu pelkistä ostopelureista, on peli pian pelattu ja luu kaluttu. Juniorityötä ei sovi unohtaa ja seuran kannattajat odottavat myös omankylänpoikien pääsevän jäälle vaihtopenkin sijaan. 
Tästä esimerkkinä jälleen Pasila. 

Kuvan taiteilija: SHARK /HSH, 1992 Valokuvat: Pete Nieminen
Sharkin  & Rasterin muraalit sekä muut seinämaalaukset Helsingin kaupunki putsasi pois Stop Töhryille kampanjan aikana 1998 alkaen. Vuonna 2013 toteutimme yhdessä tekstiilitaiteilija Sonja Salomäen kanssa Pasilassa Betonin Värinä -projektin Kalliolan setlementin kanssa yhteistyössä, Lasten ja nuorten säätiön Myrsky- rahoituksen avulla. Projekti alkoi tammikuun alussa ja päättyi kesäkuun puolivälissä. Tapasimme viikoittain ja kävimme asukastalolla läpi kuvataiteen eri tekniikoita käytännön esimerkein ja harjoittein. Mukana oli paikallisia nuoria tytöistä poikiin ja kaikkia mahdollisia ihonvärejä mukaan lukien. Projektin aikana kävijämäärä oli kertaa kohti n. 10 hengen paikkeilla, mutta lopulta kun piti päästä maalaamaan, luvan saanti viivästyi byrokratian takia sovitusta aikataulusta ja osa kurssilaisista lähti jo kesälomille sukulaisten luo eri puolille maailmaa. Lopulta maalaamassa oli Ben, Feng, Halef ja Muhis, sekä Sonja ja minä avustamassa.

Evästauko
Perhoskuiskaaja
600 ml kuparia siveltimellä
Trust & support your team members
Kaunis maailma ja maailma kauniimmaksi <3
Pasila posse 2013

Alalla toimivia tahoja on monta, osittain samoista ihmisistä koostuvia ryhmiä, joilla on mukana omassa toiminnassaan "omia taiteilijoitaan" sekä vierailijoita. Ns. vapaana agenttina toimiminen useiden eri tahojen kanssa on mielestäni virkistävää ja antaa enemmän mahdollisuuksia taiteen tekemiseen. Näinhän on ollut musiikin parissa jo pitkään, kun artistit vierailevat toistensa biiseissä etenkin rap-genressä. Itse olen ollut jollain tavalla yhteistyössä jokaisen luetellun organisaation kanssa, joskus maalaten, joskus konsultoiden. Jokainen taho varmasti haluaa lähtökohtaisesti kaunistaa ympäristöä, enkä edelleenkään halua polttaa siltoja mihinkään suuntaan, koska siten harvemmin saa mitään rakentavaa aikaiseksi. 

Yksi asia on ehdottomasti kiistaton. Näki asiat millä tavalla hyvänsä ja kenen kelkasta tahansa, kaikilla on yksi yhteinen tekijä: raha. Kuinka yllättävää? 

Isokokoiset maalausprojektit vaativat ajankäytön ja taiteellisten kykyjen lisäksi rahoitusta, jolla mahdollistetaan tarvikehankinnat, koko projektin taustasäätöön kulunutta työaikaa, sekä taiteilijalle maksettava korvaus tehdystä työstä. Taustatyötä työpöydän ääressä tekevä tuottaja tarvitsee käytetystä ajasta korvauksen yhtälailla kuin varsinaisen fyysisen työn suorittava taiteilija. Suomessa rahoituksen saaminen projekteille ei ole helppoa, mutta ulkomaisen rahoituksen myötä projekteja on saatu täälläkin toteutumaan, kuten HUA kertoo. Tosin ulkomaisen rahoituksen myötä myös itsemääräämisoikeus artistien suhteen vähenee, kun rahoittajan toiveet on huomioitava. Entä kotimaiset, vuosikymmenet seiniä värittäneet virtuoosit? Monella heistä on taitoa ja intoa, jota olisi mahtavaa pystyä hyödyntämään. Miksei hyödynnetä? Koska raha. Hyvin monessa projektissa on ongelmaksi muodostunut genren sisällä suuresti arvostettujen taitureiden mukaan saaminen, koska palkkion maksaminen tehdystä työstä on hankalaa edelleen käynnissä olevien korvausvaatimusten ja toimeentulotukien takia. Omissa projekteissani olen vuosien mittaan pyrkinyt ottamaan mukaan niin paljon kavereita ja tutun tuttuja kuin mahdollista, mutta valitettavan usein se fyrkka on tiimipelaamiselle suurin este. 

Aina kuitenkaan ei ole rahasta kyse. Pohjimmiltaan jokainen meistä haluaa vain päästä maalaamaan. Mielellään mahdollisimman isosti ja näkyvästi. Asiaa seuraamattomien (ja jopa joidenkin alalla toimivienkin mielestä) on edelleen vaikea käsittää, miksi joku suihkii seinään maalia säässä kuin säässä ilmaiseksi omasta tahdostaan 10 tuntia ja seuraavana joku toinen maalaa siihen päälle tai maalattu seinä puretaan?
Koska se on kivaa ja se on lajin luonne. 
Siksi ajoittain tulee tehtyä myös ilmaisduunia. Mikäli maalattava seinä / maalauslokaatio / työn tilaaja / projektin päämäärä on kiinnostava, on ilmaistyö ihan mahdollista. Tästä päättää kuitenkin taiteilija itse. Ilmaistyö ei voi olla ensisijainen lähtökohta, etenkään jos projektin mahdollistava organisaatio saa kuitenkin palkkaa. Tuottajan roolissa olen ilmaistyötäkin joutunut kysymään, 
mutta kuitenkin jotain korvausta pyrin saamaan aikaiseksi.

Omalla kohdallani on monenlaisia kokemuksia eri organisaatioiden parista, mutten mene niihin yksityiskohtaisemmin. Sen olen tähän ikään oppinut että vähemmällä kiukuttelulla pääsee jos tekee mitä huvittaa itsekseen, eikä lähde anelemaan sinne tänne saako olla jossain mukana. Toki jos joku pyytää mukaan, on kiva tehdä kimpassa, mutta se onkin eri juttu. Siksi peräänkuulutan tapahtumajärjestäjille ja organisaatioille alan tekijöihin tutustumista, eikä niin että "Meille voi kuka tahansa lähettää hakemuksen".  20-30 vuotta puskissa lymyilleille omaehtoisille maalarikonkareille se tuntuu nöyryyttävältä anelulta. 
Kuitenkin on myös kiinnostavaa, että samaan aikaan kun Suomeen kärrätään ulkomaisten artistiagentuurien kautta eritasoisia tekijöitä, ulkomailla on kysyntää suomalaiselle osaamiselle. Graffitissa ei perinteisesti ole kansallisuudella eikä sukupuolella väliä ja monet jo ysärillä interreilaamalla verkostoituneet wraitterit pitävät gallerianäyttelyitä sekä maalaavat yhä useissa maissa. Myös työpajatoiminnalle on ulkomailla kysyntää. Itse olin viime viikolla Venäjällä, talvella Norjassa, ennen vuoden loppua odottaa Armenia ja Georgia. Näissä viimeksi mainituissa maksetaan matkat muttei palkkaa, mutta ei tuonne asti tulisi koskaan muuten omalla kustannuksella lähdettyä.

Viime viikolla ajoin vuosien jälkeen muutaman metrin yksipyöräisellä sirkusfillarilla.
Ehkä palaan sen pariin jatkossa enemmän, jos kannuhommissa kiristää 
enemmän kuin hymyilyttää.
Mikä susta on kivaa? 
Tee sitä!


-What if money was no object?-

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Herra Hakkarainen hasardina Kasarmitorilla

Parasta aikaa pääkaupungissa on käynnissä mielenkiintoisen rakennuksen purku,
mielenkiintoisella paikalla. Helsingin ydinkeskustassa Helsingin Rakennusviraston
pääkonttori menee matalaksi aika nopeaan tahtiin.  Harvinaisesta purkutyömaasta 
kerrotaan kattavasti lisää 7.3. 2015 julkaistussa Hesarin artikkelissa. 
Uuden rakennuksen suunnittelija, arkkitehti Antti-Matti Siikala luonnehtii tehtäväänsä mielenkiintoiseksi. "On älyttömän uniikkia, kun tällaiselle paikalle pääsee suunnittelemaan. Yritämme tehdä tämän ajan rakennuksen, joka kuitenkin kestää aikaa"
En tunne arkkitehti Siikalaa, mutta pakko yhtyä sitaattiin, joka mun kohdallani 
menisi näin:"On älyttömän uniikkia, kun tällaiselle paikalle pääsee peinttaamaan." 
Tästä johtuen "Peinttaajan puuhamaassa" on tullut ahkeroitua jo muutaman kerran ja 
todennäköisesti postailen lisääkin kohteesta, kunhan seiniä kaatuu lisää,
 vaikka rakennus onkin yhä osittain pystyssä.


Ulkoseinien sisäpuolella on yllätyksiä luvassa ja katsotaan kuinka niitä paljastuu
 ajan myötä vähä vähältä. Lähdetään kuitenkin ulkoseinistä liikkeelle.

Itselläni on aika paljon esikuvia ja yksi niistä on Mauri Kunnas.  Oon hehkuttanut 
miehen nerokkuutta aiemminkin, mutta kertauksena hieman taustaa. 
Kunnaksen lastenkirjoissa sattuu ja tapahtuu siihen tahtiin, että heikompaa hirvittää.
Miehen kuvituksiin kuuluu myös aukeama, jossa maalataan graffiteja ratapihalla!


Sen verran kova aukeama, että siihen kylkeen piti käydä poimimassa maestron 
nimikirjoituskin kirjamessuilla 2013. 


Jos jotakuta muutakin kiinnostaa mistä kirjasta kuva on peräisin, niin 
aukeama löytyy "Hyvää yötä Herra Hakkarainen"-kirjasta.


Miksi kuvittaja Kunnas on sitten piirtänyt graffitia lastenkirjaan?
Hän itse sivuaa aihetta  Minä Mauri Kunnas-kirjassaan:


Ylläolevista faktoista johtuen olen odottanut jo pitkään mahdollisuutta osoittaa
kunnioitustani Kunnasta kohtaan graffitin keinoin. Kun HKR:n talon purku käynnistyi,
siellä oli lukuisten valkoisten seinien lisäksi yksi erityisen kiinnostava spotti, 
joka huusi maalaria kimppuunsa. Eräänä yönä viime viikolla kävin saattamassa sinne 
unissaan erilaisissa seikkailuissa vaeltavan Herra Hakkaraisen. 


Maalauksen jälkeen on tullut käytyä kuvaamassa päivänvalossa pari kertaa
ja molemmilla kerroilla olen saanut kuulla palautetta aiheesta ohikulkijoilta. 
Tosin palautteen antajat eivät ole ilmeisesti tajunneet että tekijä on vieressä.

Ensimmäisellä kerralla vierelläni Kasarmikatua pitkin kulki pari eläkeläisrouvaa, 
joista toinen tokaisi: "Kato Maire, tuollahan on Herra Hakkarainen katolla!"
Toinen vastasi: "Ohhoh, onpa hieno." 

Toisella kerralla aurinkoisemmalla säällä kadulla kulki kolme pukumiestä, joista 
yksi sanoi toisille: "Kohta ton nurkan takaa näkyy aika hasardi graffiti, tonne
katonreunalle on joku käynyt sen vissiin yöllä maalaamassa."


Ihan hauska juttu että porukkaa kiinnostaa. Jos alkaisi etsimään hashtageilla
 niin verkosta fotoja voisi löytyä enemmänkin, koska myös kuvaajia on ollut 
todistettavasti liikkeellä. Alla kuvasuurennos ylemmän kuvan alakulmasta.


Kaduntallaajan näkökulmasta Hakkaraista voi itse käydä kurkkimassa vielä 
toistaiseksi osoitteessa Kasarmikatu 42, josta luultavasti viikon sisällä se tuhoutuu.
Mutta valokuvat on ja pysyy.



Laitetaan loppuun vähän rokettirollia Kunnaksen ja muiden kulttuurivaikuttajien 
vuonna 2004 perustamalta Nyrok Dolls-yhtyeeltä. Mauri Kunnas 
itse oikeassa reunassa mikin ja kitaran kera. Itse en Kunnasta henk.koht. tunne, 
mutta jos sinä tunnet, kerro arvostavia terveisiä nuoremmalta seinään piirtelijältä.


tiistai 30. kesäkuuta 2015

Pizzakeisarin muistolle

Tykkään pizzasta.
Näin meidän kesken voin paljastaa, että viikon sisällä on tullut imuroitua
 jo kolme italialaista pyttipannua. Se tosin selittyy sillä, että 
olimme pidemmällä maalauskeikalla, jossa sapuska pitää saada 
syötyä nopeasti että aikaa riittää työskentelyynkin. Normaalisti juustolättyä
nautitaan ehkä pari kertaa kuussa.

Tähän liittyen maanantai oli surun päivä, sillä 
seurauksena. Mies perusti ensimmäisen pizzeriansa vuonna 1976
ja kymmenen vuotta myöhemmin näki päivänvalon ensimmäinen Kotipizza.

Kuva: Jyrki Tervo/HS
Vuonna 1976 syntyi myös vaimoni, joka parturikoulun ohessa kävi 
vuonna 1994 tienaamassa Riihimäen Kotipizzassa seurustelumme alkuaikoina.
Aika usein tuli mentyä työpaikalle vastaan, koska melkein aina sain typykän 
pusuttelun lisäksi myös uunituoretta suuhun laitettavaa.
Yhden työvuoron verran kävin itsekin siellä lättyjä viskomassa, pitihän sitä kokeilla. 

Kotipizzan toimintatavat ovat olleet aika mielenkiintoisia.
toisaalta ketju on kehittänyt myös omintakeisilla toimintatavoillaan vahvan brändin,
jonka maine tuo asiakkaita takuuvarmasti. Heikäläisillä on jopa oma 
kilpailutapahtumakin toimipisteiden kesken. Kotipizza Games kilpailuttaa 
yrittäjiä oman alansa parissa hauskalla tavalla, pizzanvalmistuksessa.

Mainospuolellakin on menty mielenkiintoisilla alueilla;
 on nähty romantiikkaa ja huumoriakin, monella tavalla...
Löytyy nostalgiasta lainattua, kuten tässä "Sörkka"-mainosvideossa:


Ja sitten on ollut "vähän toisenlaista romantiikkaa":

Kuva: http://naurunappula.com/1245875
Jälkimmäinen ei varmasti menisi enää läpi, mutta ennen oli toisin.
On ollut myös urheiluaiheisia mainoksia, kuten viime vuoden vesiskootteri:


Rullalautailuaiheisia en muista olleen, enkä tähän hätään sellaista
löytänytkään. Skeittaripiireissä lättyjä kuitenkin myös ahkerasti imuroidaan
sen helposti syötävyyden takia varmaankin.

Erään kerran poiketessani Hermannin Skedeparkissa kavereita moikkaamassa,
tuli siellä vastaan sellainen muoto, joka vei ajatukset jälleen aurajuuston, 
oreganon ja grillatun broilerin maailmaan. Maanantai-iltana suuntasin sinne.


Parkki on ajoittain melko värikästä katseltavaa, kun skeittareiden lisäksi
myös peinttarit hyödyntävät rakenteita sulassa sovussa. 
Alkukesän aikana näyttää myös buffaajat poikenneen paikalla, 
koska härvelit olivat yllättävänkin vähävärisiä.


Yksi nätti mustavalkoinen mansikka kuitenkin betonista löytyi.
Ja toki muutamia kromejakin oli tonteilla, mutta muuten melko vaisu meno.


Aloin leipomaan.
Pizzapohja esiin ja siihen vähän tomaattimausteista barbequekastiketta pohjalle.


Sen päälle reippaasti ripotellen salamiviipaleita, mustia oliiveja,
ananasta, parsakaalia ja sinihomejuustoa. 
Juustoraastetta vielä niskaan ja sitten uuniin.


Aamuyöstä jäi kuvasaalis melko nihkeäksi, ei ollut tarpeeksi koroketta jotta 
saisin kunnollisen valokuvan. Iltapäivällä poikkesin paikalla 
uudestaan parin maitokorin kanssa. Silti hyvän foton saaminen 
osoittautui hankalaksi. Panoraamalla sain kuitenkin lopulta pari melko
 onnistunutta versiota. 


Toki se panoraama vääristää takaseinää kaarelle, mutta sehän vaan sopii aiheeseen.


Uunissa mustuneen reunapalan kulmaan tuli vielä omistukset Rabbelle.


 Saapa nähdä kuinka kauan pizzaa on tarjolla, 
eiköhän se ole taas pian betonipintainen buffaajien toimesta.
Mutta se on niiden duuni, ja tää on mun.

Kiitos Rabbe, Rest In Pizzaheaven.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Saippuakuplia & graffitia Helsingissä kansainvälisesti

Neljäs raportti vuoden 2014 erikoisista keikoista on
 halpa kuin saippua ja iloinen kuin ilmakupla.

Syyskuun alussa olin liikkeellä Helsingin keskustassa ja Senaatintorin ohi kulkiessa
huomasin tavanomaisten kamerakaulaisten japsituristien lomassa jotain erikoista.


Torin laidalla seisoi mies, joka teki jättimäisiä saippuakuplia, samanlaisia
kuin on tullut ulmomaanmatkoilla vastaan niin Espanjassa kuin Tsekeissäkin. 


Miehen ympärille oli kerääntynyt muutamia lapsia,
jotka ihailivat tiskivedellä hassuttelevan miehen synnyttämiä
muutaman sekunnin kestäviä taideteoksia.

Ei aikaakaan kun paikalle saapui myös aikuisempaa yleisöä,
joka oli niin innoissaan kuplista ettei tahtonut jalat maassa pysyä.


Saippuakupla on siitä hauska ikivanha ja yksinkertainen keksintö, 
että se vangitsee ikään ja sukupuoleen katsomatta. 


Kuplataiteilijan ei tarvitse välittää huviluvista, järjestyksenvalvojien riittävyydestä,
 tai tietoliikennetyövälineiden päivityksistä. Saippuavesi ja muutama 
erilainen naruilla viritetty keppi riittää aikaansaamaan 
iloista mieltä ja hymyjä ympäristöön.


Miehen edustalla oli kori yleisöä varten sekä muutamia kuvia
hänen toiminnastaan kertomassa. Sälli kertoi olevansa
nimeltään Demian Zen ja kiertävänsä maailmaa katujen varsilla kuplia tehden.

 Argentiinasta kotoisin oleva kuplamestari reissaa sillä rahalla, jonka sattuu
yleisöltä kasaan saamaan saippuakuplia puhaltaessaan.
Hieno mies ja hyvä asenne!


Heitin kannustukseksi setelin koriin ja toivottelin hyvät jatkot lähtiessäni autolle.
Turvavyötä kiinnittäessäni päähän poksahti idea...

Palasin torille ja kysyin Demianilta kauan hän aikoo Helsingissä viipyä?
Mies oli vasta tullut ja todennäköisesti muutama päivä kuluisi kaupungissa, 
riippuen korin täyttötiheydestä. Kerroin oman intohimoni kohdistuvan graffiteihin ja kysyin kiinnostaisiko muutaman tunnin yhteisprojekti jonain päivänä.
Demian tykkäsi ideasta ja sovimme palaavamme asiaan parin päivän sisällä.

Kaksi päivää myöhemmin olin hankkinut valokuvaajan mukaan projektiin 
ja suuntasimme porukalla Kalasatamaan.


Nokkelimmat jo varmaan tajusivat mikä se kuningasidea oli...
Perinteisissä graffitimaalauksissa on muutamia klassisia elementtejä jotka säilyvät 
vuosikymmenestä toiseen. Eräs niistä on bubblebackit (kuplatausta).
Nyt olisi mahdollisuus tehdä kuplat kolmiulotteisina, enkä ainakaan itse ollut kuullut
 että kukaan olisi koskaan sitä tehnyt.

Demian kääri hihansa ja alkoi hommiin.


Kannu käteen ja sketsaamaan. 
Vaikkei mikään hirmuauringonpaiste ollutkaan, piti vähän siristellä.


Demian alkoi puhkua ja puhista.




Olin pyytänyt kuvaajaksi vanhan luokkakaverin Laajasalon Opiston
kuvallisen viestinnän ja graafisen suunnittelun linjalta,  Polina Buryaninan.
Tekijäkaartin kasvaessa kolmeen, myös passilukumäärä oli saman verran.
Demian on Argentiinasta, Polina Venäjältä ja meikä suomalainen.


Suurin osa valokuvista on peräisin Polinan kamerasta, 
muutamia otin itse ja joitakin näpsi mukana olleet kaverit. 
Polina on jatkanut opiskelujaan toisaalla ja kuplaprojektia seuraamaan oli tullut 
koulutovereita ja kavereiden kavereita.


Hikihän siinä päälle pukkasi, vaikka syksy oli jo saapumassa.
Tausta oli saatu mustaksi ja oli aika alkaa värittämään.


Ensin kuitenkin vähän leikkiä, pystyisikö saippuakuplaa maalaamaan?
Eipä juuri, maalihiukkaset poksautti heti pallon puhki.


Ihana Kahvila oli jo suljettu tältä kesäsesongilta, 
mutta hyvin kuplat senkin ympäristöön istui.
Konttiin maalattu EGS:in hattarasävyinen piissikin oli kuin tehty kuplia silmälläpitäen.


Merihakaa pidetään rumana kaupunginosana, 
mutta kuplien lomasta katsoen sekin vaikuttaa miellyttävämmältä.


Kuinka ollakkaan, myös satunnaisia ohikulkijoita saapui Kalasataman kärkeen
ja saippuakuplataiteilija sai taas uusia pieniä ystäviä


Kuplaliemi kului hälyyttävää tahtia, riittäisikö sitä loppuun saakka, 
kun värityskin oli vielä pahasti vaiheessa?


Välillä mies päästi yleisön tekemään kuplia ja tyytyi 
itse hymyilemään vieressä.


Demian vaihtoi pienempiin kupliin, pian fiilis oli kuin pallomeressä.


Ilmavaa, mutta saippuaista menoa.


Sen lisäksi että kuplat ja graffiti sopii yhteen, myös nimemme olivat näppärästi
yhdistettävissä: (Demian) Zen + Hende = ZENDE
Tyylin piti olla suht simppeli, kupliin sopivasti pyöreän pehmeä.


Vaikka kuplat ovat läpinäkyviä ja näyttävät värittömiltä,
tarkemmin katsoen ne loistavat monikirjavissa väreissä.


Stadi kupladonitsin läpi katsottuna.


Go BIG or go home!


Ei "Tanssii susien kanssa" vaan "Kävelee kuplien kanssa".


Viereinen maalari vietti omassa kuplassaan kaikessa rauhassa muutaman tovin.


Demian suuntasi rantaan, mutta pullopostin sijasta matkaan lähti pallopostia.


Kuplat vaeltavat vapaana sinne, minne tuuli kuljettaa,
 kunnes pintajännite laukeaa ja kupla puhkeaa.


Haaveilut sikseen ja eikun rajaamaan.
Demian otti myös oman nykifättinsä käyttöön ja väritti isolla kynällä.


...ja silmänräpäyksen maailma oli kaunis:


Argentiinalaisen asenne on äärimmäisen positiivinen ja mies säteilee
iloa ympärilleen saippuakuplien voimin.


Rajaus edistyi pikkuhiljaa, tikkaiden puutteessa roskis toimi korokkeena.


Vihdoin seinä oli valmis. 
Signeeraukset vielä alle molemmilta osapuolilta.


Vielä vähän spedeilyä ennen lopullisia kuvia...


..kupla puhki pään yläpuolella. 
Mitäs siitä seurasi?
No saippualitkut suoraan naamaan, spraymaalilla maustettuna.


Voin kertoa, pahalta maistui.


Yhteistyössä on voimaa: Demian teki kuplia ja meikäpoika rikkoi niitä.
Jokaisella on vahvuutensa.


Pimeys oli läsnä ja saippuavesi finaalissa...
Loppumetreillä koetettiin saada autonvaloista jeesiä kuvauksen valaisuun.


Viimeisistä fotoista illan parhaita oli kuva, jossa kupla yltää 
piissin päästä päähän.


...kunnes poksahtaa.


Illan päätteeksi salamakuva ja kauniit kiitokset koko porukalle.


Seuraavana aamuna piti taas suunnata koulun penkille, 
mutta sitä ennen oli käytävä vielä nappaamassa päiväkuva. 


Siinähän se. 
Demian oli yhä kaupungissa, mutta en hakenut häntä enää uudestaan seinälle.
Mies oli toimistossaan Senaatintorilla hankkimassa matkarahoja.

Rahoista puheenollen, hauska sattuma, että samaan aikaan kun 
Demianin ja Polinan kanssa kikkailimme seinällä, oli kaupungissa toinenkin, 
isomman kokoluokan kansainvälinen tapahtuma menossa. 
Tosin katsojia taisi olla ehkä saman verran...
HS NYT:in uutinen kertoo kuinka MTV PUSH tyhjensi pajatson.

Mutta Demian jatkoi matkaansa maailmalle. 
Tapaamisemme jälkeen mies on kiertänyt ainakin Saksassa, Pariisissa, Kiinassa 
ja Intiassa. Välillä kadun varressa, välillä esiintymislavalla.
Jos miehen tarina kiinnostaa enemmän, videohaastattelussa hän kertoo sitä itse.

Kuva Demianin facebook-sivulta
Loppuun lisää kansainvälisyyttä ja nuorta intoa musiikin keinoin. 
Kongosta ja Angolasta Suomeen muuttaneet Kevin Tandu 
ja Toinen Kadunpoika versioivat 2014 keväällä ilmestyneellä
 Nyt Kolisee levyllä J.Karjalaisen biisiä "Sinivalkoisia Sirpaleita".
Uusi versio on nimeltään "Nykyään Näin".


Musavideon aluksi haastattelija Mikko Alatalo kysyy Jiiltä:
"Tuossa teidän debyyttilevyllä tuntuu olevan semmoinen 
aika vapautunut fiilinki, oliko mukava tehdä levyä?"
Jukka vastaa:
"Se tehtiin huvin vuoks, vähällä rahalla."

Sama pätee meidän saippuakuplakeissiin.
Huvin vuoks, vähällä rahalla.