lauantai 27. joulukuuta 2014

Jakomäen Eemelille

Viime aikoina on puhuttanut vanhat lähiöt, pitäisikö taloja 
purkaa vai remontoida. Jakomäessä on siirrytty puheista tekoihin ja 
siellä jo parasta aikaa murenee eräs elementtitalo, vieden muistot mukanaan.

Kuulin jo vuosia sitten, että iso kerrostalo Jakiksesta oltaisiin
purkamassa. Kyselin asiasta tietäviltä tahoilta alustavasti jälleen mahdollisuutta 
hyödyntää purettava talo graffititaiteen keinoin ennen purkamisen aloitusta, 
mutta ehdotukseni ei edennyt ja lupaa ei tullut. 
Mutta oli lupia tai ei, niin jotkut maalarit maalaa aina.


Tällä hetkellä talo on jo murusina, mutta pitihän siellä poiketa fotaamassa nykytaidetta 
ja laittaa oma kortensakin kekoon.

Hesarin Kuukausiliitteen artikkeli kertoi hienosti tarinaa
 betonielementtien takaa, avaten ihmisläheisesti alueen historiaa ja kuinka 
asukkaat reagoivat tulevaan pakkomuuttoon. Hienon artikkelin parasta antia oli
nuoriherra Eemeli Kirjavainen asunnosta D41.
Sälli vaikuttaa kuvan perusteella suurelta sarjakuvien ystävältä ja
artikkelista löytyy myös kuva Eemelin taidenäyttelystä kodin olohuoneessa.

Kuva Heidi Piiroinen /HS
Suloinen valokuva Eemelistä lelutiikerin kanssa toi välittömästi itselleni mieleen 
erään toisen pikkupojan lelutiikerinsä kanssa... Lassin ja Leevin.
Lassi on ehdottomasti yksi suurimmista roolimalleistani Mustanaamion ohella.
6-vuotiaan pikkupojan runsas mielikuvitus ja ennakkoluuloton päättäväisyys 
on sellaisia elämänohjeita, joita koetan itsekin noudattaa. 


Leevillä on tapana välillä yllättää koulusta saapuva Lassi
yllätyshyökkäyksellä kaverin kimppuun.
Ajattelin että Eemeli ehkä pitäisi myös vertauksesta Lassiin ja Leeviin.

Isänpäivän iltana omien sekä faijani juhlallisuuksien jälkeen 
lähdin osallistumaan Eemelin taidenäyttelyyn.


Jakomäen tunnusmerkkinä ollut kutosten rappukartta oli jo korjattu pois. 
Toivottavasti jonnekin kaupunginmuseon arkistoon, mutta rohkenen epäillä.


Sisäänkäynti galleriaan oli ilmainen.


Rappujen tunnusvalolamput oli rikottu jo, 
mutta päättelemällä ja etsimällä lopulta asunto 41 löytyi.


Eväsreppu auki keittiön nurkassa ja eikun hommiin.


Jakomäkeläiseen rappukäytävään poimin Lassin ylemmästä stripistä
 ja Leevin tuosta alta. 


Pysyttelin mallikuville melko uskollisena, tosin
muokkasin vähän molempien silmiä tilanteeseen sopivimmiksi.
Työvaiheista ei ole kuvia, joten suoraan lopputulokseen:


KAPOW-tekstit jätin pois jotta foto näyttäisi "aidommalta" tilanteelta.


Rappukäytävässä tila on tietenkin rajallinen joten suoraan edestä 
en saanut kuvattua. 


Tietysti myös Eemelille oli bommattava heitot duunin viereen.


Sarjakuvasankareiden lisäksi talon sisä- ja ulkoseinille oli toki muitakin 
taideteoksia syntynyt, muiden maalareiden toimesta.

Aloitetaan turistikierros autotallin ulkomuurin ääreltä 
ja edetään sitten sisäänpäin.




Valitettavasti kuvalaatu ei ole paras mahdollinen johtuen hämärässä kuvaamisesta,
joissain kuvissa on myös salamaheijastuksia, mutta se on sellaista välillä.




Takapihan betonikansi oli jo osittain purettu, 
joten sain kivasti kuvattua kaksi kerrosta samaan fotoon.








Mestoilla näytti vierailleen vanhoja staroja, 
sekä nuorempia lupauksia. 
Asuinkerroksista löytyisi varmasti lisää herkkuja


Kerrostalon kivijalka oli haltuunotettu melkoisten mestareiden toimesta.



Jollakulla toisella oli ilmeisesti linjaväri loppunut kesken, 
tai sitten homma oli keskeytynyt muusta syystä.


Osa harrastusvälineistä oli unohtunut muuttokuormasta.


Sisällä oli monenlaista materiaalia. 
pientä söpöilyä, aggressiivista raivotusta, sekä kaikkea siltä väliltä.
Kuvasin melko reippaasti, mutta joitain jätin myös fotaamatta


Kuumimmasta päästä oli tietty TMS crewin throwit ja piissit.


CanMan kaksikko kellarissa


Kiltimpää fiilistelyä oli joku parivaljakko käynyt hakemassa 
mustan tussin voimin.


Miltä näyttää lähiön yö purkutalosta katsottuna?
Tältä.


Joku näidenkin ikkunoiden äärellä on jossain vaiheessa katsellut
pihalla leikkiviä lapsia ja suunnitellut tulevaisuutaan.


Toiset lähtijät pakkasivat kaiken...


...toiset ei juuri mitään.
Varmasti haikea lähteä kodistaan, mutta eiköhän aika kultaa muistot.

Ja jos ei, niin Beltonin 600 ml kultaa ainakin.





Ikkunat oli suurimmaksi osaksi säpäleinä tai poistettu, mutta ei kaikki.
Vieraskirjan virkaa tosin nekin oli päässeet toimittamaan.




Paljon porukkaa näytti paikalla käyneen jäljistä päätellen,
joku siellä pihallakin näytti hipsuttelevan parasta aikaa.








Parissa kohtaa harmitti todella ettei porraskäytävän ahtauden vuoksi saanut 
hyvää kokonaiskuvaa duunista. Tämä oli toinen niistä





No joo, ehkä oli lähtenyt vähän taustaroiskeet lapasesta,
mutta kiinnostava kokonaisuus kyllä.


Paikoitellen raput oli melkoisen ahdistavaa katseltavaa.
Purkumiesten puukkosahoilla avaamat ovet oli karu näky.
Eräässä huoneessa oli asukas jättänyt vandalismiin kannustavan viestinkin


Ja melko antaumuksella kehotusta oli myös noudatettu
muutamissa huoneistoissa.




"Not very talented"
No niin no, juurikin näin.


Ilmeisesti jotain beefin tynkääkin oli saatu ilmoille,
vai mitä lie kuvan takana muhii?


Toinen spotti joka olisi ollut hienoa saada suoraan edestä on tässä,
kerrassaan herkku paketti.


Joskus yksinkertaisempi tyyli toimii myös näppärästi.


Ei paskempi duuni


Ja unissaan kävelevä sotilas.


Oldschoolimpaa settiä oli myös tarjolla reippaasti.



Rapunvaihto ja välipalabanaani



Jollakulla oli jäänyt rotsi narikkaan
ja kirjasto levälleen







Hienojen piissien ja räkäisten raivotusten lisäksi myös 
pikkuvandaalit oli saaneet askaretta. 
Kivi ikkunaan ja karkuun on purkutalojen klassikko.


Kuten sanottu, puukkosaha oli ollut mestoilla.


T-ovi?


Kromi ja roina toimii aina.



Värikartta ikkunalaudalla?


Postikorttiainesta?


Piisseissä eräs klassikko on kerrostalotausta.
 Tällä kertaa näin.


Talo tuli koluttua, vielä alapihan sokkelista mestareiden merkinnät.



No joo, piti sinne ulkoseinäänkin suihkaista


Sponsori-info


Viimeisiä viedään tältä erää.


Kunhan purku etenee niin jatkoa luvassa seuraavan talon murentuessa.


Loppuun musaa alueen räppipäälliköltä,
"Ota tiukkaa, ota siiderii, älä kiusaa tiikerii..."