Hyvää kuluvaa vuotta 2017!
Vaikka blogaamisen tahti onkin vähentynyt vähän tärkeämpien
prioriteettien takia, kyllä näitä yhä tulee ajoittain kirjoitettua. Vaikka jos oikein
ajan hermolla olisi niin blogaamisen sijasta tulisi vlogata ja snäpätä ja vähän päälle.
Itse diggailen enemmän tarinankerronnasta ja valokuvista. Jää tilaa mielikuvitukselle
ja aukot tarinassa voi täyttää jokainen haluamallaan tavalla.
Loppiaisen aikoihin olin menossa tsekkaamaan erästä purkutaloa jälleen
kerran, jota olin kurkkinut jo aiemmin pääsemättä sisään. Tällä kertaa joku
oli kuitenkin avannut ovet ja pystyin kävelemään sisään. Talon seinät ja ikkunat ovat jo
osittain pirstaleina, joten sisälle oli myös satanut lunta.
Se helpottikin mukavasti kulkuani, lähdin katsomaan minne jalanjäljet vie.
Ensin löytyi maanpinnan alapuolelta hämyinen pesäkolo, joka oli nähtävästi sini-oransseihin haalareihin sekä keltaisiin liiveihin ja kypäriin sonnustautuneiden arjen ahertajien tukikohta.
Kuten kaikki ornitologit ja pesäbongarit, tarkastelin ympäristöä saadakseni
varmuutta pesän aktiivisuudesta ja käyttöasteesta. Mehupurkkien ja banaaninkuorien
lisäksi tämä laji näytti viihtyneen pesässä jo useamman sukupolven ajan, koska
vanhimmat jätökset oli selkeästi vuosien takaa. Löydön perusteella pystyi myös
päättelemään ahertajien vaeltaneen Helsinkiin alun perin Lahden seudulta,
talvehtiakseen etelässä.
Jatkoin matkaa läpi kerrosten kohti korkeuksia ja päästyäni huipulle, löytyikin yksi
siipiveikko tupakoimassa lakritsapiippuaan kattoterassilla.
Ajan hengen mukaisesti talipallon kimpussa ahkerasti vieraillut punatulkku oli
jättänyt nilkat paljaiksi muotitietoisena, mutta kuitenkin koetti huolehtia lämpimänä
pysymisestään pörröisillä korvalapuilla.
Punatulkku selvästi tarkkaili ympäristöään, kuin jotakuta odottaen.
Vai oliko se vain varuillaan, pelätessään jäävänsä kiinni tunteita kuohuttavasta
lakritsipiipun polttamisesta, näinä terveyden ja hyvinvoinnin aikoina?
Otin varmuuden vuoksi etäisyyttä veijariin,
ettei se ainakaan minua säikähtäisi ja annoin siipiveikon tuprutella rauhassa.
Pian paikalle lehahti pulu tarkkailemaan tv-antennin päälle, mitä katolla tapahtuu.
Selkeästi tämä häiskä oli lähetetty paikalle houkutuslinnuksi,
mutta kenen toimesta?
Varmaankin tarkoituksenaan saada minun huomioni kiinnitettyä, jotta toiset
linnut pääsisivät yllättämään selän takaa ja joutuisin kiipeliin.
Oli aika ottaa ritolat ja poistua ennenkuin Punatulkkujen verilöyly alkaisi.
Kun pääsin kauemmaksi pesimäalueelta, selvisi että ehkä olin ollut turhan hätäinen.
Katolla oli edelleen piipputipu blaadaamassa, eikä pulusta ollut enää
tietoakaan. Olin arvioinut uhan väärin ja katsonut liikaa elokuvia.
Joskus lintujen hyökkäys kuitenkin voi tapahtua, kuten loppuvideossa,
jossa bad-ass lokilta palaa käämi ja turistin Go-Pro -kamera saa kyytiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti