Huomenna olisi taas äitienpäivä.
Omasta äidistäni voisin kertoilla monta juttua, mutta en kuitenkaan mene sitä odotetuinta tietä, joten juhlitaan nyt tällä kertaa Luonto-äitiä. Tarinaa on vähemmän, kuvia enemmän
Vein aamulla pikku-ukon softaamaan Vihtiin. Paluumatkalla kotiin, poikkesin tarkistamassa erään tulomatkalla huomaamani jutun. Tien varressa oli ollut jotain, joka herätti kiinnostusta...
Puomi.
Monesti on tullut aiemmin löydettyä vastaavien puomien takaa mielenkiintoisia juttuja. Autiotaloja, graffiteja, hylättyjä vanhoja esineitä, jne. Tien päässä oli mentävä käymään.
Tällä kertaa ei odotettuja aarteita kuitenkaan näkynyt, mutta kannatti silti poiketa koska ilma oli mitä parhain, sain muutaman mukavan luontokuvan alkukesästä.
Päästessäni melkein tien päähän saakka, huomasin kolme peuraa ja yritin hiipiä huomaamattomasti fotaamaan. Hiiviskelyssä on kuitenkin vielä treenattavaa ja saaliiksi jäi vain tuoreet jäljet.
Pari joutsenta oli myös tullut kesämökilleen ja toisen sain kuvattua.
Ilma todella oli oikein kohdallaan. Vihreää puskee luontoäidin sylistä.
Hiirenkorvat coming up!
Ihaillessani tuoreita koivunlehtiä, tilannehuumori tuli tontille. Olinhan löytänyt Koivukujalle. Mitään tietä tosin ei ollut vielä paikalle tullut mutta ilmeisesti Vihdissä kunnallistekniikka toimii näin päin; ensin nimi, sitten tie.
Paikallisia asukkaitakin tuli vastaan. Neljä sisiliskoa nautti aurinkokelistä mutta myös niille hiipimiseni oli hivenen liian rymistelevää ja fotot jäi saamatta.
Nokkosperhonen repi arskaa.
Kuten kuvioon kuuluu, valkovuokot mukaan juhlapäivän viettoon.
Jatkaessani kotimatkaa bongasin tien varresta vielä toisenkin mielenkiintoni herättävän asian:
Joku kutsui nimeäni.
Luontoäiti koetti vihjata mitä seuraisi jos vaara iskisi.
Hyvältä näytti reitin varrella
Maasta se pienikin ponnistaa
Tästä näkökulmasta tulee itselleni mielleyhtymä kirjoituksestani tammikuulta: "Osuuspankin raunioissa"
Ja vielä tarkemmin nimenomaan tämä kuva:
Mutta takaisin tähän päivään. Päästyäni hiekkakuopan päälle, huomasin että joku oli rakentanut aikamoisen barrikadin matkaa estämään:
Kävellessä kohti reunaa, muistelin Duudsoneiden huikeita
Hiekkakuoppa-voltti sessareita sankareiden alkuajoilta, kun kundeilla ei vielä ollut tatskoja tai pitkiä hiuksia. Sällien maailmankiertueita ihastelin Moon TV:ltä joskus yli 10 vuotta sitten ja ei voi kuin arvostaa yhä edelleen.
Näky reunalta ei ollut lainkaan hullumpi oikealla puolella,
ei vasemmallakaan,
edessäpäin näytti vähän syvällisemmältä.
Kiersin samaa reittiä takaisin autolle ilman putoamisia, mutta myös alhalta päin piti kuvat napsia.
Tällaisina hetkinä sitä toivoo että olisi peruspokkaria parempi kamera ja että sellaista osaisi käyttää.
Mount Hiekkakuoppa
Aurinko on kuuma, käyttäkää rasvaa ja tarpeeksi vahvoja suojakertoimia.
Kuvaillessa tuli mieleen jostain syystä Egyptin pyramidit.
Viimeisessä kuvassa ikuistin paikallisia asukkaita. Törmäpääsky-yhdyskunnalla oli pihatalkoot menossa.
Vielä viimeinen räpsy, vuoden takaa: kunnon kimppu niitä valkovuokkoja sekä Pätkän kanssa äidilleni kustomoidut tennarit. Mummi tykkää valkoisesta joten hillittömiä väripläjäyksiä ei lähdetty hakemaan. Poitsu teki vasenkätisenä vasemman jalan tossun ja itselleni jäi oikea poponen
Loppuun "Lapinläänin Scarfacea", vaikkei olekaan joulu.
Adios
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti