Saimme torstaina lukea uutisista, että Putin on saanut postia.
Ex-Beatle Sir Paul McCartney oli tarttunut kynään ja kirjoitti vetoomuskirjeen Venäjän presidentille. Greenpeace-aktivistien meriseikkailu ja siitä seurannut vankeus/merirosvous/vandalismi-sirkus on kaikenkaikkiaan kiinnostava juttu, johon itsekin otin vähän kantaa taiteen keinoin.
Nyt kun tässä on viimeisten vuosien aikana saanut monia tavoitteita toteutettua graffitiasioissa uusien seinien ja erilaisten tapahtumien yhteydessä, niin myös tänä syksynä eräs haave toteutui. Pitkään on ollut toiveenani päästä joskus jonnekin ulkomaille maalaamaan muutenkin kuin lomareissulla itsekseen. Muutama viikko sitten sain parin kollegan kanssa kutsun Pietariin.
Kyriliset aakkoset on vähän hakusessa, mutta tapahtumajulisteesta venäjänkielen taitoiset voivat repiä informaatiota. Tapahtuman fb-sivulta löytyy lisädataa:
Matka itsessäänkin oli varsin mukava, kuvareportaasin kautta
saatte pikku tuntumaa reissusta.
Lähtöpäivän koittaessa pääsin pyörähtämään vanhalla duunipaikalla;
Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Mutta kirjaimellisesti vain pyörähtämään. Kulkuväline nimittäin oli sininen pikkubussi.
Sinisyyden lisäksi pakua voi kuvata toisellakin adjektiivilla: ahdas.
Mutta menopelin valinta oli oma päätös, joten marinat sikseen ja kohti itänaapuria.
Rajan jälkeen ensikosketus venäläisestä ympäristöstä oli aika ruuhkainen.
Kun päästiin perille Pietariin, keskustassa oli katusoittajilla kunnon jamittelut
menossa. En nyt muista mikä biisi kadulla raikasi, mutta jotain rokkia se oli,
ehkä Rollareita tai CCR:ää. Päivän teemaan sopien se olisi voinut olla myös
Paulin ja kumppaneiden Back to the USSR
Olen kuullut Pietarista paljon hyvää ja paljon pahaa.
Kuten monesti, neutraali näkökulma avaa aika paljon ja
matkailu avartaa, joten lähdin liikkeelle ilman ennakkoasenteita.
Eräs kuulemani väite piti kuitenkin paikkansa; Venäjä on vahvojen vastakohtien maa.
Herkullisia tilanteita tulikin vastaan ja niistä ensimmäinen oli pian havaittavissa.
Yläkuvassa Pietarilainen metroasema, alapuolella Stockmannin miesten wc.
Harmittaa vietävästi etten kuvannut metrossa enempää, kun piti
roudata matkalaukkuja. Jo liukuportaiden valaisimista näkee, että tyyliä löytyy.
Tunneleissa on todella tyylikkäitä mosaiikkiduuneja, mutta koska luulin kulkevani
enemmänkin metrolla ja pääseväni kuvaamaan silloin enemmän, jätin räpsimättä.
Nälkähän se hiipi matkalaisen puseroon, joten suuntasimme evästämään
paikallista perinneruokaa. Kun kerran Venäjälle oli päästy niin luonteva valinta oli
tietenkin Bronx-burger ja Pepsi.
Sapuskoinnin jälkeen navigoimme hostelliin ja pian tyyny kutsui.
Seuraavana aamuna lähdimme metsästämään aamupalaa lähikauppaan. Lapsuudessa kuuli juttua että Venäjällä ei kaupoissa ole kuin tyhjät hyllyt ja pitkä jono. No ei ollut.
Tarjolla oli tuontimerkkejä laidasta toiseen. Jotain paikallistakin lopulta löytyi...
En tiedä mitä lasipurkki sisältää, mutta sanotaan nyt vaikka niin että kapitalistinen muropaketti vei kuitenkin voiton tällä kertaa
Ajaessamme kohti taidekeskusta näimme kuinka
paikalliset sinipukuiset etsivät merirosvoja liikenteen seasta.
Arkkitehtuuri on aika monipuolista. Edellisessä kuvassa tyyliä satojen vuosien takaa
mutta mitä sanotte tästä alakuvan kattoyksiöstä? Ei hajuakaan miksi huipulla tuollainen vartiotorni nököttää, mutta ne lapsuuden huhut ja Bond-filmit saa mielikuvituksen keksimään satoja käyttötarkoituksia kyseiselle kopperolle.
Sen verran vielä luutuneita käsityksiä, että kuulemma kaikki
venäläiset ajaa aina Ladalla. No, ei kaikki.
Liikenteen seassa tuli vastaan KULTAINEN(!) auto, enkä hämmennykseltäni
kerennyt kuvaamaan. Googlettamalla tuli vastaan jotain, joka saattaa olla sama kiesi:
Eipä silti, eivät kaikki kultaisilla kaaroilla hurjastele.
Joillain pintamateriaali on vähän maanläheisempää ja katu-uskottavampaa:
Taidenäyttelymme tapahtumapaikkana oli
Kuryokhin Center nimellä tunnettu taidekeskus.
Paikka tuntui sopivan mutkattomalta. Menneiden aikojen tunnelmaa,
silti urbaani meininki. Hyvä kombo.
Taidetta oli veskissä saakka: "Käsi ylös kenellä on pissahätä?"
Vihdoin päästään taulujen pariin. Tarjolla oli niin monenlaisia ja mielenkiintoisia tyylejä,
etten ala niitä enempiä hehkutelemaan. Siistejä oli iso nipullinen, propsit tekijöille.
Pienen kuvasaldon kuitenkin viskaan tiskiin.
Jos kaipaatte tarkempia tietoja tekijöistä, niin KVG.
Yeka Haski
Danger
Super (hahmo yllä)
Igor Yanovsky (sininen taulu alempana)
Akue
Cike1
Kuten sanottu, kyriliset ei hallussa.
Max Thirteen
Lu Blue vastasi provokatiivisimmasta puolesta,
erittäin taitava nuori nainen ja mikä keino ilmaista!
Jos kotimaassakin koulukotien teinitytöt löytäisivät kuvataiteen,
mitä sieltä ajatusmaailmasta tulisikaan?
En saanut selville kuka halusi itseään vihattavan, mutta kiinnostava kokonaisuus silti.
Taidenäyttelyn perukoilla oli aikamoinen meininki, FYM huoneessa DJ luukutti räppiä ja tarjolla oli tarralappuja ja tusseja joita hyödyntäen näyttelyvieraat saivat piirrellä vapaasti.
Tosi monta teostakin löytyi, jotka olisin halunnut ostaa. Kuten tämä kynäduuni.
Näyttelyn idea oli, että jokainen osallistuja toi 3-5 teostaan näytille.
Oma seinämäni näytti tältä:
En tosiaankaan tiedä mitä luukussa lukee, mutta maalitusseilla tekemäni taulu
sopi mielestäni peltiseen sulake(?)kaappiin hyvin, sillä virtaa riittää
niin venäläisillä sähkömiehillä kuin itsellänikin,
vaikka molemmilla ehkä välillä vähän pätkiikin.
Ulkona spraymaali tuoksui. Etupihalla oli parkkeerattuna muutama auto,
joita sitten porukalla maalailtiin uuteen uskoon.
Läppä lensi ja maali suihkusi.
Vieläkin jotkut kuvittelevat että graffitit ovat moniongelmaisten
teinipoikien vandalismia. Kaikki 3 harhaluuloa kumoutuu seuraavalla kuvalla,
jossa Skore on maalannut auton kyljen ja ylempänä esitellyt pääkallot maalannut
nuori nainen suihkuttaa perälautaan hahmoaan.
Lu Blue:n lisäksi nykyisin tyttömaalareita on koko ajan yhä enemmän
myös Suomessa ja suunta on aivan oikea.
Kannu käteen vaan ikään, kokoon, sukupuoleen tai rotuun katsomatta.
Yleisökin sai testailla kykyjään avoimella seinällä.
Taidekansaa piti virkeänä nerokkaasti fillarin peräkärryssä oleva kahvila.
Populaa oli paikalla oikein mukavasti, pitkin avajaispäivää
jengiä riitti runsaasti käytävillä kaiken aikaa.
Pihan autot oli peintattu liiankin nopeasti, itse en kerennyt saamaan
kaikista kuvia valmiina ennen kuin ne poistuivat paikalta.
Näitä on aina kiva nähdä, kun porukka on niin mehuissaan duuneista
että haluavat poseerata maalauksen edessä.
Omaan automaalaukseeni aiheita oli pari mielessä ja hetken pähkäilyn jälkeen
päädyin tekemään sinisen linnun, joka vapautuu pimeästä auton peräkontista.
Tällä koetin viitata Sini Saarelan tuomioon, kuitenkaan liikaa alleviivaamatta.
Kutsukirjeessämme oli maininta, jossa toivottiin ettei töissä käsiteltäisi politiikkaa,
joten jätin liian suorat viittaukset kuten vaikka ("Free Sini Saarela") maalaamatta.
Sen verran halusin paikallisiakin ottaa huomioon, että lunttasin viisumistani kuinka
Hende kirjoitetaan venäjäksi ja suhistelin ne kirjaimet linnun alle
Sinin vankila on siis lähiseudulla, jos joku poikkeaa paikalla toivottakaa tsempit seinämaalareiltakin.
Kun lintu oli valmis, tuli pyyntö tulla sumpittelemaan fillarikahvilaan. Mikäs siinä,
hyvät mokat olikin. Toiminnan vetäjä kysyi kainosti, olisinko ollut halukas vähän koristelemaan heidän "myymäläänsä". Mikäs siinä, en aiemmin ollutkaan fillarin peräkärryä maalannut.
Teemana oli tietty kahvi.
Aurinko alkoi iltaa kohti laskea ja hämärä laskeutua, mutta eipä hätiä;
apuun tuli paikallinen skootteripoika joka toi valoa "toimistooni". Homma tuntui
kiinnostavan myös kuvausryhmää, siitä ei ole hajuakaan minne filmi päätyi.
Kärrykahvilan toiminnasta vastasi Cabinet Brew Bar.
Sisällä bileet oli kohoamassa; yleisöä piisasi lavan äärelle
Konemusa ei kuitenkaan tällä kertaa lämmittänyt ja suuntasimme muualle.
Oli vahva huhu, että kaupungissa olisi esiintymässä Big Daddy Kane
Sehän passaisi! Huhussa oli vain puolet totta. Old school räppäri ei ollut nimittäin
saanut viisumia, joten keikka peruuntui. Syynä eväämiseen oli isäntämme
mukaan artistin vanha maine: "He is a gangsta man."
Lisää näyttelykuvia ja infoa taidetapahtumasta löytyy seuraavien linkkien alta:
Matkalla klubille piti pysähtyä ihailemaan värikkäitä kattoja.
Perillä seiniltäkin löytyi väriä mukavasti:
Klubin ulkokuori ei pettänyt. Ei ollut karvahattuja eikä ripaskaa.
Oli lippiksiä, toppaliivejä ja breikkiä!
Mahtavan siisti tiilikellariholvi täynnä räppiä ja breikkareita.
Näky oli sykähdyttävä. Monesti olen harmitellut, etten päässyt näkemään aitoja
Bronxin hiphop-jameja 1970-luvulla Yhdysvalloissa.
Helsingin jameista olen nähnyt joitakin ja niitä muistellaan välillä kaipaillen.
Mutta tiedoksi skeneä seuraamattomille: hip hop elää ja voi hyvin yhä.
Ainakin Pietarissa!
Muutama foto vielä hostellistamme. Soul Kitchen Hostel oli place to be.
Kerrassaan mainio paikka, jonka ulko-oven takana näytti tältä:
Sisällä keittiössä oli ajan patinaa ja klassista tunnelmaa.
Pyöriessäni kameran kanssa Max rentoili chillausnurkassa
GTA5? Ketä kiinnostaa!
Aito, vähän kulahtanut pöytäfutis 1970-luvulta on paljon parempi.
Mites toilettipolitiikka?
No on sitä heikompiakin vessoja nähty...
Pönttöjen viereen asennetuista piirustuslehtiöistä ja tussipaketeista
10 lisäpistettä ja yläfemmat <3
Niin, palataksemme kliseisiin: "Venäjällä matkamuistomyymälät on pullollaan
samovaareja ja maatuskoita". Olihan niitä tässäkin liikkeessä, mutta ulkoasu
toi hauskan näkökulman totuttuihin tuotteisiin
Tuliaisostoksilla löytyi jotain sellaista jonka olisin välittömästi ostanut ukki-vainaalle,
jos Viipurissa syntynyt huumoriveikko olisi yhä elossa. Voin vain kuvitella kuinka
hersyvä hekotus ja naurun kyyneleet silmissä ukki olisi ottanut vastaan
Venäjältä saadun Karjalan!
Loppuun vielä teemaan sopivat musat...
Kaikkien sekoilubändien esi-isä Sliipparit koetteli aikoinaan Kekkoslandian
huumorintajua Takaisin Karjalaan levyllään ja nauroi vakaville aiheille
jo silloin, kun kukaan muu ei vielä uskaltanut niin tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti